KONE Oyj:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth ilmoitti maanantaina 2.10.2023 jättävänsä tehtävän hissiyhtiön toimitusjohtajana (KONE Oyj pörssitiedote 2.10.2023). Ekonomi Ehrnrooth toimi toimitusjohtajan tehtävässä vuodesta 2014, ja tätä ennen Koneen talousjohtajana vuodesta 2009.
Ehrnroothin eroilmoitus antoi minulle inspiraation tähän blogiin. Kone on suomalaisille tuttu yhtiö, jonka juuret ovat 110 vuoden aikana kasvaneet Suomen maaperästä globaaleille markkinoille. Kone on perinteisesti mielletty Herlinin suvun yhtiöksi, mutta Helsingin pörssissäkin yhtiö on ehtinyt olla vuodesta 1967. Herlinien ote yhtiöstä on silti pysynyt, ja Pekka Herlin (1932–2003) jälkeläisineen ovat toimineet ja toimivat luottamustehtävissä edelleen. Tämä blogiteksti ei kuitenkaan kerro KONE Oyj:stä, Herlinien suvusta eikä edes Henrik Ehrnroothin edeltäjästä Matti Alahuhdasta, vaikka näistä kaikista eittämättä blogitekstin aiheeksi olisikin.
Päätin valottaa tässä blogitekstissä suuresti arvostamani Arvo Tuonosen (1931–2021) elämää ja vaiheita. Ekonomi Arvo Tuononen toimi Koneen talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä 1972–1991, sekä tätä ennen konsernissa eri johtotehtävissä vuodesta 1963.
Tuononen oli mukana tekemässä päätöksiä, kun Koneesta tehtiin toden teolla ensimmäinen suomalainen globaali yhtiö. Varsinkin yrityskaupoissa 1970- ja 1980-luvuilla Tuonosen roolia on korostettu, koska hänellä oli kyky arvioida kohdeyhtiöiden tilinpäätösten ja pääoman tuottoasteiden avulla yrityskaupan houkuttelevuutta. 1980-luvulle tultaessa Koneen liikevaihto oli jo kaksi miljardia markkaa ja 11 000 työntekijää 25 eri maassa. 1985 liikevaihto oli kasvanut viiteen miljardiin markkaan ja työntekijämäärä 15 500 henkilöön.
Arvo Tuonosen merkitys Koneen johtamisjärjestelmissä on pidetty edistyksellisenä. Tuonosen vastuulla oli ATK-järjestelmien [sic] kehittäminen, ja hänen tahdostaan Koneelle hankittiin vuonna 1967 IBM 360 -tietokone. Järjestelmä mahdollisti esimerkiksi varastoarvojen seuraamisen lisäksi varaston arvon ohjaamisen ja tuotannon ohjaamisen aivan uudella tasolla, sekä yhtiön divisioonien paremman tilanneseurannan. Tuononen korosti ajantasaisen tilannekuvan merkitystä, ja yhtiölle laadittiin koko konsernin kattava PBC-järjestelmä (Planning, Budgeting, Controlling). On kerrottu, että silloinen johtoryhmä otti oppia Puolustusvoimien johtavilta upseereilta, joiden mukaan vihollisen lisäksi on tunnettava myös omien joukkojen tilanne. Koneessa kiinnitettiin siis markkinoiden ja kilpailijoiden ohella huomiota paljon oman yhtiön tilaan, ja tästä syystä raportointi- ja seurausjärjestelmää on pidetty erittäin edistyksellisenä 1970-luvun Suomessa. Anekdoottina mainittakoon, että Koneen sisäisen raportointijärjestelmän käytäntönä oli antaa edellisen kuukauden tulos viidentenä arkipäivänä. Taloushallinnon työtä tekevänä on perin motivoivaa ajatella, että mikäli suuryhtiö sai tuloksen ulos viidessä päivässä 1970-luvulla, niin eiköhän nykyajan vehkeillä pitäisi pystyä vähintään samaan.
Tohtori Karl-Erik Michelsenin vuonna 2013 julkaistussa Koneen 100-vuotishistoriikissa todetaan: ”Koneen johtamismallin kova ydin oli Arvo Tuonosen kehittämä valvontajärjestelmä, jolla emoyhtiö pystyi kontrolloimaan lähes reaaliajassa yhtymän yksiköiden toimintaa, myyntiä, tuotantoa ja varastoja. Munkkiniemen kartanon tiloihin asennetun IBM-tietokoneen avulla Kone keräsi ja analysoi toimintayksiköiltä saatua taloudellista ja tuotannollista tietoa.”
Tuonosen analyysi oli, että Koneen menestys on perustunut neljään kulmakiveen: luotettava tekniikka, nykyaikaiset tuotantomenetelmät, terve rahoitusmalli ja luotettava raportointi- ja valvontajärjestelmä. Tuononen oli myös vienyt läpi prosessin, jossa Koneen käyttöpääoma käännettiin optimaalisempaan suuntaan yksinkertaisella toimella: Koneen tarjoamat huoltosopimukset laskutettiin kuukauden alussa eikä kuukauden lopussa. Tuonosen kaudella Kone oppi hyödyntämään eri markkina-alueidensa valuuttoja tuotteiden liikkuessa valtiosta toiseen.
Ekonomiksi Tuononen oli valmistunut Helsingin kauppakorkeakoulusta vuonna 1955. Sotilasarvoltaan Tuononen oli reservin kapteeni. Eläkkeelle jäätyään Tuononen toimi useiden suomalaisten yhtiöiden hallituksissa. Lama-ajan Suomessa oli käyttöä Tuonosen kokemukselle ja näkemykselle rahoitusrakenteeseen ja tilanneseurantaan liittyen.
Arvo Tuonosen kokemukset saattavat tuntua kaukaisilta. Ilokseni olen kuitenkin havainnut, että samat johtopäätökset, joita Tuononen ja Koneen johtoryhmä teki 1970-luvulla, ovat edelleen tämän päivän liiketoiminnassa relevantteja. Olen itse pestissäni TuKYn taloustoimikunnan puheenjohtajana voinut hyödyntää edellä mainittuja Tuonosen havaintoja esimerkiksi raportointiin ja käyttöpääomaan liittyen. Varsinkin johtamisessa tilannekuvan merkitystä ei voi korostaa liikaa. Menestyksellisiä hankkeita kun johdetaan nykyisyydestä käsin: ei sieltä käsin missä oltiin eilen, ei sieltä käsin missä ollaan huomenna – eikä varsinkaan sieltä käsin missä ei olla koskaan.
Päätän blogin Tuonosen käyttämään sanontaan
”Pakko on paras muusa”.
Lauri Toivola Taloustoimikunnan puheenjohtaja
Lähteet:
Simon, John, and Ilkka, Rekiaro. Koneen ruhtinas: Pekka Herlinin elämä. 1. p. Otava 2010, Helsinki.
Tänään tapahtuu Helsingin Pörssissä, kun Mandatum irtautuu Sammosta ja kaupankäynti näiden yhtiöiden osakkeilla jatkuu erillään. Viime viikon perjantai olikin viimeinen päivä ostaa Sammon osaketta, mikäli tähän yhtiöiden jakautumiseen halusi mukaan. Tänään tässä blogissa avaan hieman tilannetta, mitä siis oikeasti yhtiöille tapahtuu ja minkälaista puhetta jakautumisen ympärillä on pyörinyt. Tarkoituksena myös herättää lukijoissa pientä kiinnostusta osakepoiminnan maailmaan, antaa tietoa kyseisistä yhtiöistä ja myös itse oppia ymmärtämään yhtiöiden liiketoimintaa. Keskitymme nyt vähemmän tunnuslukuihin ja enemmän liiketoiminnan luonteeseen, tulevaisuuteen ja jakautumiseen.
Millaisista yhtiöistä on kyse:
Sampo on pohjoismaiden johtava vakuutustoimintaan keskittynyt yritys ja se toimii pohjoismaissa mm. If ja Topdanmark brändeillä, sekä viimeisimmällä aluevaltauksella Britanniassa Hastings nimellä. Sampo tunnetaan vakaana ja defensiivisenä osinkoyhtiönä, joka löytyy jopa 200 000 yksityissijoittajan salkusta.
Mandatum on Pohjoismainen varainhoitaja ja eläkevakuuttaja. Se on ollut irrallinen osa Sammon uudistunutta strategiaa, jossa yhtiö haluaa keskittyä vain vakuutustoimintaan. Täten on erittäin luonnollista, että Sampo luopuu irtonaisesta palasestaan. Mandatumin liiketoiminnan voi jakaa kahteen edellemainittuun segmenttiin Mandatum Life ja Mandatum Asset management.
Mandatum Life tarjoaa asiakkailleen kattavat vaurastumisen ja varautumisen palvelut. Näihin sisältyy sijoitssidonnaiset vakuutukset ja varainhoito, sijoittamisen palvelut, henkilövakuutukset ja yrityseläke- ja palkitsemisratkaisut. Mandatum on tällä hetkellä Suomen 2. suurin henkivakuuttaja 27% markkinaosuudella. Sijoittaja illassaan 14.9 toimitusjohtaja Petri Niemisvirta näki suuria kasvumahdollisuuksia erityisesti varainhoito sektorilla sekä kasvavalla Suomen markkinalla, että Mandatumille avautuvilla pohjoismaiden markkinoilla. “Tavoitteena on toistaa muissa Pohjoismaissa se, mitä yhtiö on tehnyt Suomessa.”
Mandatum Asset management on omaisuudenhoito yhtiö, joka yhdistää rahastoliiketoiminnan, täyden valtakirjan ja konsultatiivisen varainhoidon palvelut sekä omaisuudenhoitopalvelun. Asset Managementin pääasiakaskuntaan kuuluvat institutionaaliset sijoittajat, sekä Ultra High Net Worth Individual -asiakkaat. Toisena suurena kasvumoottorina Niemisvirta näkee institutionaaliset sijoittajat. Mandatumin kaikkien hallinnoimien varojen summa on jo nyt n. 20,1mrd. (Vrt. Elvi 16,8 mrd, Aktia 13,6 mrd, Capman 5 mrd, eQ 3,8 mrd.)
Jakautuminen avaa ovia:
Tämän päivän jakautumisessa jokainen Sammon osakkeenomistaja saa tililleen yhden Mandatumin osakkeen. Sekä Inderes että OP ovat arvioineet Mandatumin liiketoimintojen arvon olevan n. 10-12% Sammon arvosta. Viime perjantain Sammon päätöskurssilla 40,98€ ja noin 501 600 000 osakkeella sammon markkina-arvo on 20 704 MEUR. Täten Mandatumin arvoksi muodostuisi noin 2,3 miljardia euroa ja kurssin tasoksi asettuisi n. 4,5€. Sammon kurssi taas laskee Mandatumin jättämän loven verran, eli n. 36,40 euroon. Tämä siis teoriassa, mikäli osakkeen hinnan muodostus olisikin näin yksinkertaista.
Mandatumin kurssissa on oletettavissa heiluntaa ensimmäisinä kaupankäyntiviikkoina. Suurta vakuutustoimija Sampoa omistaa moni indeksirahasto ja institutionaalinen sijoittaja, jotka jakautumisessa saadessaan Mandattumin osaketta salkkuunsa, saattavat painaa osakkeen punaiselle. Indeksirahastot joutuvat myymään omistuksiaan, sillä Mandatum ei ole tarpeeksi suuri yritys indekseihin ja suuremmille Eurooppalaisille institutionaalisille sijoittajille. Lisäksi 6,6% osuuden Samposta omistaa valtion sijoitusyhtiö Solidium, jolla ei välttämättä ole halukkuutta pitää pienempää varainhoitajaa valtion salkussa. Myös piensijoittajat saattavat luopua Mandatumin osakkeista, mutta markkinoita piensijoittajien liikkeet harvemmin ohjaa. Tilanne voi kuitenkin avata varsin hyviä pelipaikkoja piensijoittajille, mikäli yhtiöön on uskoa ja kokee pystyvänsä hyödyntämään alkuturbolenssia.
Pidemmällä aikajänteellä yhtiöiden jakautumisen ennakoidaan tuottavan enemmän omistaja-arvoa niin analyytikkojen analyyseissa, kuin sijoitusfoorumien kirjoituksissa. Sammon keskittyessä vakuutustoimintaan Mandatumin varainhoitotoiminta on jäänyt varjoon ja sen kehittäminen potenttiaaliinsa puolitiehen. Omana yhtiönään Mandatum pystyy keskittymään paremmin liikteoimintansa kehittämiseen ja toimimaan vapaammin esimerkiksi epäorgaanisen kasvun rintamalla. Sammosta taas muodostuu entistä varmempi ja ennustettavampi puhdas vakuutusyhtiö.
Orgaanisen ja epäorgaanisen kasvun lisäksi Mandatum haluaa profiloitua hyvänä osingonmaksajana. Listautumistilaisuudessa ja esitteissä Mandatum on lupautunut maksamaan osinkoa 500 miljoonaa euroa kumulatiivisesti 3 vuoden aikana. Tämä tarkottaisi keskimäärin vuosittain 0,33 euroa jokaista osaketta kohden, jolloin arvioidulla 4,5€ osakekurssilla osinkotuotoksi muodostuisi n 7.3%. Tämä alkaa olemaan jo ihan kiitettävä osinkotuotto varsinkin yhdistettynä kasvun mahdollisuuksiin. Sijoittaja voikin siis hakea tuottoa sekä osingon muodossa, mutta myös osakkeen arvonnousun seurauksena.
No mitäs sitten:
Omaan silmään yhtiö näyttää hyvin hoidetulta ja tuottonäkymät ovat hyvät. Jo Sampoa omistavana salkkuun niitä Mandatuminkin osakkeita kilahtaa, mutta gambling-luonteelleni en voi mitään, ja hyvin todennäköisesti tänään tai viimeistään loppuviikkoa kohti tulen Mandatumia ostamaan, mikäli instikoiden myynnit kovasti osaketta painaa. Eikös se vanha viisaus loppupeleissä niin mene, että fiksua olisi vain indekseihin sijoittaa ja että harva sitä indeksiä kuitenkaan osakepoiminnalla voittaa. Noh, minä en lukeudu niihin fiksuihin ihmisiin, mutta on siinä poiminnassa omatkin puolensa: tuleepahan huomattavasti aktiivisemmin seurattua talouden näkymiä ja yhtiöitä ja onhan tämä osakepoiminta huomattavasti kivempaa ja jännempää 😀
Tämän viikon blogivuoro olikin mielenkiintoinen tilaisuus päästä leikkimään sijoitusbloggaria. Kauheasti en tänä(kään) lukukautena keksinyt kirjoittamisaiheita, joten kirjoitin jostain ajankohtaisesta ja itseäni kiinnostavasta aiheesta. Mikäli sijoitusblogit sinua kiinnostavat, itse voisin rohkaista ottamaan seurantaan oman lempparini eli Omavaraisuushaaste nimisen blogin. Blogissa kirjoitetaan markkinoista ja talouden tilanteesta yleisesti, sekä yhtiö- ja listautumisanalyysejä. Pienenä “vastuunvapautuslausekkeena”, blogin tarkoituksena ei ole olla sijoitusneuvo, vaan herättää kiinnostusta osakepoimintaan ja eritoten avata näiden kahden yhtiön tilannetta 🙂
Olin noin viikko sitten Kreikassa TuKY Yacht Clubin purjehdusexcursiolla ja viime vuoden tapaan ennen reissua harmittelin sitä, etten ollut saanut kaikkia tehtäviäni hoidettua etukäteen, joten joutuisin myös Kreikassa murehtimaan niistä. Matka muuttui kuitenkin täyslomaksi siinä vaiheessa, kun puhelimeni putosi mereen heti purjehduksen ensimmäisessä määränpäässä. Sen jälkeen olikin yllättävän helppo todeta, että Suomessa odottavat asiat saavat odottaa vielä viikon pidempään…
Vaikka en ole pitänyt itseäni kovinkaan pahana puhelin- tai someaddiktina, oli viikko ilman puhelinta minullekin yllättävän vaikea. (Niinkin vaikea, että kirjoitan siitä nyt blogia 🙂 ai ideat vähissä? ei kai…) Ironista on myös se, että vaikka olen väittänyt pystyväni elämään ilman puhelinta, oli kyseisen viikon ajan pieni osa persoonaani se, että puhelimeni on meressä. Päätinkin tämän kunniaksi jakaa oman kokemukseni siitä vapaudesta ja tuskasta, jota ilman puhelinta eläminen kohdallani tuotti.
Vaikein asia viikon aikana oli tajuta, kuinka moneen arkiseen asiaan on tottunut käyttämään puhelinta ilman, että sitä on ajatellut sen enempää. Viikon pärjäsi hyvin ilman ig-päivityksiä, mutta oli yllättävän turhauttavaa, kun ei esimerkiksi pystynyt maksamaan velkoja kavereille Mobilepaylla, Googlaamaan itse mitä menussa oleva souvlaki on, tarkistamaan lähimmän ravintolan sijaintia tai tekemään sitä matkavakuutuksen korvaushakemusta. Toki ilman näitä asioita pystyi myös elämään oikein mukavasti ja olin siitä onnellisessa asemassa, että matkalla oli monta kaveria, joiden puhelinta pystyimme tarvittaessa käyttämään. Alkuun kuitenkin kaikki pienetkin asiat, joihin puhelinta olisi tarvinnut, toivat muistutuksen siitä, että se puhelin makaa merenpohjassa jossain päin Poroksen saarta. Ja sekös ärsytti.
Totesin kuitenkin viikon aikana, että aina välillä pintaan nouseva harmitus on vain asennekysymys. Kuinka huonosti asiat voi oikeasti olla, kun saa maata purjeveneen kannella Välimerellä? Hyötynä ilman puhelinta olemiselle oli myös se, että ei itse tarvinnut milloinkaan olla perillä aikatauluista tai seuraavista matkasuunnitelmista vaan seurasin vain niitä, jotka saivat ryhmächatista tarpeelliset infot. Pystyin siis keskittymään matkasta nauttimiseen ja siihen kuuluisaan hetkessä elämiseen (vinkki vitonen tähän väliin: älä kuitenkaan sano puhelimensa juuri mereen pudottaneelle ”mut ainakin voit nyt elää hetkessä”, se ei meinaan helpota).
Loppukaneettina suosittelen kaikille satunnaisia puhelittomia jaksoja. Vaikka et kokisikaan puhelinta haitalliseksi tekijäksi arjessa, on se silti kasvanut useimmilla meistä käsivarren jatkeeksi, ja tekee hyvää välillä kokea maailmaa ilman sitä. Kokemusasiantuntijana voin myös todeta, että kun on tarpeeksi hauskaa, ei edes kaipaa puhelinta. Lisäksi suosittelen myös toimijoiden lukuisia eri excursioita aivan kaikille! Ne ovat loistavia tilaisuuksia ainutlaatuisille oppimiskokemuksille sekä mahdollisuuksia päästä lomalle hektisestä arjesta, mitä ikinä itse haluatkaan kokea.
Kiitos vielä kaikille mukana olleille ihanasta viikosta! Oli kivaa, jopa ilman puhelinta. 😀
Insert voivottelu siitä, että tuli kiire ja paniikki blogia kirjoittaessa, koska muistit sen liian myöhään. Älä myöskään syytä tästä omaa ajanhallintaasi, vaan kaikkea muuta.
Terve! Idea tän viikon blogille syntyi keväällä kirjottamastani blogista, jossa kerroin suorituspaineista omien meriittien ja iän osalta tässä oppilaitoksessa, ja kuinka pelkään päätyväni jälleen kesäksi töihin leipomoon, missä olen jo kiitettävän monta vuotta viettänyt. Nyt lakkaan pitämästä teitä jännityksessä, ja paljastan miten kävi.
Noh, tuliko oman alan kesätöitä? No v*ttu ei.
Tosin en kyllä hakenut kuin vain pariin paikkaan, eli ei tämä lopputulema nyt kummemmin yllättänyt. Ehkä mulla on muodostunut leipomoon jonkinlainen Tukholma-syndrooma, jonka seurauksena mä oikeasti haluan työskennellä siellä salaa. Haluan lähteä töistä rasvan ja sokerin hajuisena. Haluan napata kärrystä munkkeja kotiin vietäväks. Haluan matkata 80km Turusta yövuoroon, ja unohtaa produktiivisuuden koko seuraavan päivän osalta piloillemenneen päivärytmin takia. Haluan uskotella itelleni, että tää järjestely on ihan ok, sillä ”oonhan enemmän yöihminen”.
Hopeareunus tässä kaikessa on kevyen outo fleksaus siitä, et kovin moni ei tiedäkkään millasta on olla leipuri! Pääsit ehkä isoon konsulttifirmaan traineeks, mut ookko koskaan koristellu ja paistanu 1000 mustikkapiirakkaa samanaikaisesti, tai pakannu 2250 hillomunkkia 5 kpl pusseihin TUNNISSA?!?! Sitä minäkin.
Kaikki mun kaverit on luullu, et teen sellasta söpöä kondiittori-hommaa, jossa herään neljäksi aamulla töihin, jotta voin paistaa pullantuoksuisessa ympäristössä yhden pellin laskiaispullia tulevaa laskiaissesonkia varten. Todellisuudessa mä paistan sen yhden pellin + 899 lisäpeltiä laskiaispullaa, eli nopealla matikalla päälle 10 000 kappaletta! Siinä täytyis kyl mummojen ja pappojen kutsua koko bingoseurueensa koolle, jos tollanen määrä pullia halutaan saada hävitetyks söpössä pikku konditoriassa.
Saattaa kuulostaa tosi kiireiseltä, ja sitä se välillä onkin. Mutta sitä puolta rakastankin tässä työssä. Osaksi sen takia, että sillon kellon vilkuilut vähenee, kun ei tarvii toimettomana laskea, kuinka monta minuuttia pitää vielä odottaa ennen kuin voin karata. Lisäksi yötunnit ja ylityöt on leipomoalan TES:llä ihan kiva lisä opiskelijan kukkaroon. Pahimmillaan vappu- ja juhannussesonkien aikana työpäivät on saattanu mennä 13-14 tuntisiks, ja silloin kieltämättä työntekijää itkettää. Mutta jokes on you, palkkapäivänä itkeekin puolestaan pomo!
Jos mun täytyis antaa Top 4 tuotetta, joita suosittelen teille meidän leipomosta, ne olis:
Kermamunkki
Kebabpizza
Suklaamunkki
Mustikkapiirakka
Tänkin listan piti olla eka Top 5, mutta valehtelematta mun aika leipomossa on turruttanut mun maku- ja hajuaistin siihen pisteeseen, että kaikki maistuu vaan rasvalle ja sokerille.
Pieni aikahyppy tähän aamuun. Kello on 9:42, ja heräsin tää luonnos viimeistelemättömänä siihen, että meidän viestintävastaava on pommittanut mua soitoilla ja muistuttanut viestillä, että “totte blogi ????”. Pääsin töistä eilen puolelta öin, ja simmahdin saman tein nukkumaan.
Eli nyt speedrunnaan teille leipomolaiffin plussat ja miinukset:
Paljon nakkisuojia (Isoja pakastintiloja sekä walk-in -uuneja, joihin voi mennä piiloon. TIlat voivat väärinkäytettynä olla myös haitallisia).
TES:n määrittämät lisät on ihan ok kannustinloukku.
Sisäinen sokerihiirisi nauttii siitä, että tauoille voi napata pelliltä mukaan tuotteen jos toisenkin.
Susta tulee kaveriporukan Messias, kun oot se, joka tuo bileissä leivän pöytään (haha).
Opit leipomaan ja saatat innostua siitä arjessakin. (Tosin en ole itse kuin ehkä kerran innostunut leipomoon pullaa työajan ulkopuolella näiden vuosien aikana, eli se siitä plussasta)
Et voi etkä halua enää ikinä ostaa kauppojen paistopisteiltä tuotteilta, koska oot saanut yliannostuksen leipomolaiffista.
Työkavereista osa saattaa olla leipääntyneitä (haha) leipomotyöhön 30 vuoden työkokemuksella, minkä seurauksena heillä saattaa olla tarve purkaa patoumansa sinuun.
Ei etätyömahdollisuutta (red flag)
Kesäaikaan uunit laittaa perseen hikoilemaan huolella, kun valmiiksi +30 asteen lämmössä sun selkään hohkaa 3 jättiläisuunia 210-260 asteen lämmöllä.
Uskon, että mun työpaikka voi ulkoistaa mulle ensi kesän kesätyörekryn, eli laittakaa vaan jo nyt hakemuksia vapaa-aika@tuky.fi. Voin sit siitä lisätä jonkun hienon “Hakemuskäsittelijä”-tittelin mun linkkari-bioon.
Viime viikolla oli KY-Sportin järjestämän perinteisen vaellusretken aika, joka kohdistui tällä kertaa Islantiin. Neljän päivän aikana vaelsimme yhteensä 55 kilometriä erittäin haastavassa maastossa, rinkat selässämme ja vaihtelevissa sääolosuhteissa. Islannin matka oli uskomattoman upea, ja seuramme oli erinomainen. Retken aikana sattui monia kommelluksia, kuten rinkkojen katoamista, 30 m/s tuulia, bussin juuttumista jokeen ja pahoinvointia valassafarilla. Nämä kokemukset synnyttivät kuitenkin myös parhaat tarinat. Vaeltaminen 55 kilometriä rinkan kanssa ja yöpyminen teltoissa oli monille uusi, mutta ehdottomasti myös upea kokemus, sillä maisemat olivat henkeäsalpaavat. Palattuamme Suomeen ystäväni kysyi, mikä oli matkan paras hetki. Vastasin, että parasta oli itsensä haastaminen. Arjessa harvoin haastamme itseämme samalla tavalla, joten tämä reissu antoi innostuksen kokeilla uusia asioita. Olen varma, ettei kukaan retkellä mukana ollut ihminen kyseenalaistanut vaelluksen arvoa saavutettuaan vuoren huipun. Haluan myös lisätä, että olen erittäin ylpeä kaikista, jotka selvisivät tästä vaelluksesta.
Ei tarvitse matkustaa Islantiin asti kokeakseen itsensä ylittämisen tunnetta; voimme haastaa itseämme myös arjessa. Juokse hieman pidempi lenkki, ole aktiivisempi ruotsin tunnilla tai aloita päiväsi kylmällä suihkulla. Vaikka se saattaa tuntua epämukavalta hetkellisesti, myöhemmin voit olla ylpeä itsestäsi. Joten ota siis tämän viikon teemaksi itsensä haastaminen vähintään kerran päivässä! Itse aion haastaa itseni maanantainpeleillä ja tiistain lenkillä. Toivottavasti nähdään siellä! 😉
Orientaatioviikko on nyt ohi. Se on monille saattanut sisältää uskomattomia kokemuksia, elämyksiä, tuttavuuksia ja kohtaamisia. Toisille se taas on saattanut olla todella raskas, uuvuttava tai jopa ahdistava viikko. Hienona kokemuksena ensimmäisen viikon kokeneelle tulevaisuus vaikuttaa ehkä kirkkaalta seuraavien viikkojen bile- ja tapahtumatarjonnan pikkuhiljaa raottaessa verhoaan, kun taas niitä, jotka kokivat jo orientaatioviikonkin vaikeaksi, tulevaisuus saattaa jopa pelottaa. Itse kuuluin pupuvuonnani jälkimmäiseen kategoriaan.
Oma pupusyksyni oli elämäni raskainta aikaa. Koin orientaatioviikolla alkavan uuden elämänvaiheen todella vaikeana uusien asioiden, ihmisten ja kokonaisuuksien ajaessa ylitseni henkisen lumivyöryn kaltaisesti. Tämän jälkeen olisi sitten pitänyt alkaa opiskelemaan täynnä innostusta ja kiinnostusta uusia asioita kohtaan lukuisten uusien todennäköisesti elinikäisten ystävien kanssa? Ei todellakaan. Olin tutustunut vain muutamaan ihmiseen, ja vaikka he olivatkin mukavia, kestää oikean ystävyys- ja luottamussuhteen muodostumisessa mielestäni pidempään kuin parit baarijatkot. Lisäksi koin, ettei minulla ollut juurikaan yhteistä kanssaopiskelijoideni kanssa, sillä en ollut kiinnostunut sijoittamisesta, verkostoitumisesta tai edes matematiikasta… Miten voisin ikinä edes etäisesti tuntea kuuluvani tähän yhteisöön? Vietinkin suuren osan ajastani kotipaikkakunnallani ja päätin, että suoritan kaikki mahdolliset opinnot etänä ja mahdollisimman nopeasti, sillä minua ei rehellisesti sanottuna kiinnostanut vähääkään valtaosa kursseista eikä myöskään vapaa-ajalla minkäänlainen järjestötoiminta, jonka luulin täysin koostuvan dokaamisesta, bilettämisestä ja yleismaailmallisesta pöhinästä.
Kotipaikkakunnalla jokaviikkoinen ramppaaminen kävi myöskin yllättävän pian raskaaksi sekä mielelle että lompakolle. Niinpä jouduin loppusyksystä viettämään enemmän aikaa Turussa kuin olisin todellakaan kokenut tarpeelliseksi. Vaikka olin lukioaikana ollut aktiivisesti opiskelijakunnan toiminnassa mukana, olin jo alkusyksystä sulkenut pois vaihtoehdon hakea mukaan järjestötoimintaan, koska HalVat vaikuttivat esiintymistä muutenkin kammoksuvalle pahimman luokan painajaiselta. Onnekseni huomasin kuitenkin, että haku osaan jaostoista tapahtui kirjallisella hakemuksella ja haastattelulla. Hainkin siis CIA:han, sillä ulkomailla aiemmin asuneena kansainvälisyys ja sen edistäminen herättivät mielenkiintoni. ”Valitettavasti valinta ei tällä kertaa osunut sinuun”. Luulin jo viimeisenkin toivoni oman paikkani löytämiseksi opiskelijayhteisöstä murentuneen käsiini, kunnes EVAn haku avattiin. Hain uudelleen. Tulin valituksi. Elämäni suunta muuttui kuin taikaiskusta, sain uusia ystäviä ja innostuin vielä hakemaan TuKYn hallitukseenkin.
Väärin. Sain kyllä uusia ystäviä ja koin EVAn toiminnan tärkeäksi mutta eivät ne silti poistaneet ajoittaista ahdistusta, yksinäisyyttä ja elämän tuskaa kokonaan, vaikkakin hieman helpottivat. Pääsin kuitenkin vaikuttamaan muiden opiskelijoiden jaksamista ja hyvinvointia tukevaan työskentelyyn sekä keräämään mukavia muistoja ja kokemuksia. Tässä kuitenkin auttoi paljon myös ymmärrys siitä, että voin olla osa yhteisöä omana itsenäni eikä minun tarvitse änkeä itseäni johonkin muottiin, jota yleisesti kylteriksi kutsutaan. Sen sijaan voin osallistua sellaisiin tapahtumiin, joista pidän, juoda ja olla juomatta silloin, kun siltä tuntuu, sekä edistää oikeasti omasta mielestäni tärkeitä asioita, kuten edunvalvontaa. Eikä tarkoitukseni ole millään lailla väheksyä yhdenkään jaoston tai toimijan työtä, vaan pikemminkin iloita siitä, että yhteisöstämme löytyy jokaiselle paikka sellaisena kuin he siihen itse haluavat kuulua.
Pupuille ja miksei myös vanhemmille opiskelijoille haluankin sanoa tämän: pitäkää huoli omasta jaksamisestanne ja osallistukaa tapahtumiin ja toimintaan omilla ehdoillanne. Kavereiden saamiselle ja oman paikan löytämiselle ei ole deadlinea, vaan sopeutuminen uuteen yhteisöön vie oman aikansa – joillain enemmän, toisilla vähemmän. Vaikka esimerkiksi minulle olisi kaksi vuotta sitten kerrottu, että löydän itseni TuKYn hallituksesta, en olisi uskonut löytäväni paikkaani sieltä. Toisin kävi.
Siispä vielä kerran: tervetuloa uusi pupu – juuri sellaisena kuin olet!
