Eletään syyskuun 20. päivää ja istun hyvän ystäväni kalustonkuljetuskuorma-autossa matkalla Riikaan ystäväni kisaviikonloppuun. Ystäväni ajaa moottoriurheilupuolella kilpaa Legends-luokassa ja oli edeltävänä viikonloppuna varmistanut mestaruuden Semi-Pro-luokassa. Edessä oli kauden viimeinen kisaviikonloppu, jonne lähdettiin nauttimaan vauhdista ja juuri voitetusta mestaruudesta. Saavuimme perille keskiviikkoyönä noin klo 01:00, purimme kuorma-auton ja pääsimme nukkumaan noin klo 03:45.
Torstaiaamu valkeni ja aloimme säätämään kilpureita valmiiksi ensimmäisiä harjoituksia varten. Kaikki sujui ongelmitta ja ensimmäisten harjoitusten jälkeen löysimme säätöjen avulla autoon lisää vauhtia. Moni saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, että mikä tämän blogin tarkoitus on – kertoa kilpa-autoiluviikonlopusta? Noh, antakaahan kun valaisen asiaa. Päivän viides ja toiseksi viimeinen harjoitus alkoi kello 16:00, ja tästä alkoi melkoinen seikkailu ja asioiden selvittely, joihin en ollut millään tavalla valmistautunut.
Ystäväni joutui osalliseksi Legends-luokan mittakaavassa hyvinkin vakavaa onnettomuutta, jossa ystäväni pyörähti toisen auton kontaktista keskelle rataa niin sanottuun sokeaan mutkaan. Tästä seurasi, että yksi kilpakumppaneista, joka sattui vielä olemaan meidän tallimme toinen kuljettaja, törmäsi ystäväni autoon noin 135 kilometrin tuntivauhdilla. Seuraukset olivat mittavat ja jouduin itse kuuntelemaan useamman minuutin ajan tuskallista huutoa radiopuhelimen läpi.
Olin siis Latviassa tilanteessa, jossa en tiennyt lainkaan, miten toimia. Ainoa mihin pystyin turvautumaan, oli vaistoni. Noin tuntia myöhemmin istuin Riikan yliopistollisen sairaalan käytävällä soitellen Suomeen ystäväni läheisille ja selvittäen, miten asian kanssa edetään. Ystäväni pääsi pois kuvauksista ja sain tiedon ystäväni kokemista vammoista:
8–12 murtumaa kylkiluissa
Keuhkojen luhistumisvaara
Murtunut oikea olkapää
Murtunut vasen ranne
Hematoomaa maksan ympärillä
Siinä sitten pohdiskelin, että mitenköhän tällainen tilanne tulisi hoitaa ja miten ja millaisella aikataululla ylipäätään ystäväni voidaan kuljettaa takaisin Suomeen. Vielä torstai-illan aikana hänet siirrettiin teho-osastolle ja minä palasin varikolle setvimään käytännön asioita. Perjantaiaamupäivä alkoi soittelemalla TYKS:n suuntaan, että miten tällaisissa tilanteissa yleensä toimitaan, ja sain vastaukseksi, että normaalisti lähettävä sairaala hoitaa potilaan kuljetuksen.
Perjantai ja lauantai ovat mielessäni hyvin sumuista aikaa, ja päivien erottaminen on hyvin vaikeaa; heräsin aamulla, kävin kaupassa, menin vierailuajoilla pitämään ystävälleni seuraa, palasin takaisin varikolle, repeat. Lauantaiaamuna kuitenkin ystäväni siirrettiin teho-osastolta traumapuolen seurantahuoneeseen, ja sunnuntai-iltapäivällä lääkärin toimesta omaan huoneeseen. Seurasi maanantai ja usean puhelun ja lääkärin kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa siltä, että täältähän päästään pian kotiin. Lääkäri ei nähnyt ongelmaa ystäväni kotiuttamisessa, kunhan saisimme selvitettyä, miten kuljetus järjestyy.
Tästä alkaakin ehkä koko reissun tragikoomisin tapahtumaketju, johon myös otsikko viittaa. Ainoa vaihtoehtomme kuljetukselle oli maanteitse tapahtuva, sillä ystäväni keuhkot olivat saaneet niin kovan iskun, että lentäminen ei ollut mahdollista painevaihtelun takia. Selvitimme ambulanssikuljetuksen mahdollisuutta, mutta sen lisäksi, että kuljetus olisi venynyt torstaille asti, oli hintalappukin 4500€ arvoinen. Päätimme siis lähteä taittamaan matkaa vuokra-autolla. Katsoin Googlesta lähimmän Sixtin toimipisteen ja hyppäsin taksiin, vain todetakseni, että kyseinen toimipiste on ainoastaan ennalta sovittujen varausten noutopiste. Uudestaan taksiin, tällä kertaa suuntana Riikan lentokenttä. Uudenkarhea Volvo XC40 alle, takaisin kohti sairaalaa McDonaldsin kautta, ja lopulta itse nukkumaan omaan AirBnb:hen, jotta jaksaisin seuraavana aamuna ajaa Tallinnaan.
Tiistaiaamu valkeni ja lähdin ajamaan kohti sairaalaa. Saimme kotiutuspaperit mukaamme ja muutaman kipulääkkeen, jotta matka menisi mutkattomasti takaisin Suomeen Tallinnan kautta. Kaikki alkoi mallikkaasti, ja pääsimme Viron puolelle Pärnuun, kunnes… Volvon ajotietokone alkaa hälyttämään jäähdytysnesteen määrästä. Ajattelimme totta kai ystäväni kanssa tällaisina rasvanäppeinä, että eihän se ole muuta kuin että lisätään sitä. Pysähdyimme bussipysäkille ja aloimme lisäämään nestettä, vain todetaksemme, että se tuli samaa vauhtia pihalle toisesta päästä. Olihan tämä reissu ollutkin tähän mennessä jo tarpeeksi helppo ja kivuton. Soittoa Sixtin suuntaan, että no mitäs nyt tehdään? Olisi myös yksi laiva, mihin pitäisi keretä. Saimme siirrettyä auton huoltoaseman pihalle ja jäimme selvittelemään asiaa. Lopulta usean puhelun ja parin tunnin selvittelyn jälkeen totesimme, että Sixtin tarjoama mahdollisuus kolmen tunnin päästä saapuvalle vuokra-autolle ei ollut kivuissaan olevalle ystävälleni se paras vaihtoehto. Tämän opetuksena, tarkistakaa vuokra-autonne aina ennen kuin lähdette ajamaan, vaikka olisitte ottaneet siihen täysturvavakuutuksen. Tämäkin yksilö oli kolaroitu kuljettajan puolen etunurkasta, ja siitä johtuen alkoi vuotaa jäähdytysnestettä matkan aikana.
Päätimme sitten lopulta tilata Boltin kautta taksin Pärnusta Tallinnaan ja saimme sovittua Sixtin kanssa, että jätämme avaimet huoltoasemalle ja he hoitavat auton hinauksen, ja sovimme kompensaatioista myöhemmin. Hyppäsimme taksiin, ja naureskelinkin ystävälleni, että tästähän reissusta ei oikeastaan puutu enää mikään muu kuin se, että tämä taksikin hajoaa tähän matkalle. Nyt joku teistä ajattelee, että no niinhän siinä sitten kävi. Ei suinkaan. Taksi kyllä kesti Tallinnaan saakka, mutta ilman välikohtauksia ei tästäkään selvitty. Kuljettajamme lähti matkan aikana ohittamaan edessämme ajavaa autoa, vain todetakseen sen olevan siviilipoliisi. Seuraavaksi siis istuimmekin jossain välillä Pärnu – Tallinna ja odotimme, että jatkuukohan matkamme tästä miten. Noin 15 minuutin odottelun jälkeen pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa kohti Tallinnaa. Tallinnankin päässä kuljettajamme eksyi vielä useamman kerran. Pääsimme kuitenkin Tallinkin terminaaliin ja nousimme lopulta 19:30 lähtevään laivaan, kun alkuperäinen suunnitelmamme oli 13:30 laiva…
Olimme lopulta Helsingissä kello 21:30, jossa ystäväni vaimo oli meitä vastassa. Pääsimme perille TYKS:iin noin kello 23:45 ja olin itse lopulta kotona noin klo 00:30.
Tämä oli itselleni kokemus, johon kulminoituu ajatus siitä, että kun asiat lähtevät vierimään väärään suuntaan, niin niille ei välillä tunnu olevan loppua. ”Kun vastustaa, niin sitten muuten vastustaa.” On kuitenkin myös mielenkiintoista jälkeenpäin reflektoida omia toimintamallejaan ja omaa käytöstään tällaisissa hyvin stressaavissa ja epämukavissa tilanteissa. Uskallan sanoa, että tällaisiin tilanteisiin on mahdotonta valmistautua, ja tällöin tulee vain luottaa omiin vaistoihin ja toimia niiden mukaan.
Toivottavasti teillä jokaisella on hieman tätä parempi ja onnekkaampi viikko edessänne!
Tämän vuoden HalVat on nyt polkaistu käyntiin ja tuntuu, että aihe herättää joka vuosi erilaisia mielipiteitä, tunteita ja jodel-ketjuja. Osa opiskelijoista ei koe aihetta ollenkaan omakseen ja koko hössötys tuntuu typerältä. Toiset taas kokevat suuriakin tunteita liittyen aiheeseen. Ymmärrän molemmat puolet hyvin, mutta itselleni aihe muutama vuosi sitten piti sisällään jännitystä, stressiä ja kaikkea siltä väliltä. Syyskokous, jota seurasin hyvinkin läheltä tänä vuonna, sai minut palaamaan näihin aikoihin. Ilo hakijoiden onnistumisista ja valituksi tulemisesta oli suuri, mutta mieleen jäivät erityisesti myös ne, ketkä eivät tällä kertaa tulleet valituksi. Ajoittain tuntui ristiriitaiselta juosta onnittelemaan valittua, kun toinen hakija kävi mielessään aivan erilaisia tunteita. Kaikki hakijat ovat paikkansa ansainneet, mutta erityisen hienon suorituksen tekivät myös ne, ketkä uskalsivat heitä haastaa.
Kun itse aloitin pupuna, muutenkin menevänä tyyppinä tiesin heti, että haluan jaostoon ja mukaan TuKYn toimintaan. Olin valinnut hakea Ulkkikseen. Ulkkiksen HalVassa en onnistunut kovin hyvin, eivätkä jaoston ovet silloin minulle auenneetkaan. Pettymys tuntui yllättävän suurelta, vaikka tiesinkin, ettei kyse ole sen suuremmasta kuin yhdistystoiminnasta, josta en tuolloin tiennyt juuri mitään. Voinkin samaistua hyvin niihin pupuihin, jotka eivät tällä viikolla tulleet valituksia haluamaansa pestiin. Ulkkiksen HalVan jälkeen halusin vielä yrittää ja löysin itseni NESUn HalVasta. Onnistuin paremmin ja tulinkin valituksi vuoden 22 sitsivastaavaksi. En tällöin osannut kuvitellakaan, millaiseksi opiskeluaikani tuon illan myötä muuttuisikaan. NESU tarjosi minulle uuden ystäväporukan sekä lukuisia kokemuksia ja oppeja. Yhtäkkiä olinkin siinä pisteessä, että minulle valittiin omaa jaostoa puheenjohdettavaksi. Puheenjohtajan pestissä oli paljon opeteltavaa, sillä rooli tuntui aluksi hieman vieraalta. Yllätyin itsekin siitä, kuinka paljon olin valmis toimintaan itsestäni antamaan. Näin hallitusvuoden loppupuolella voin sanoa, että päätös oli täysin oikea. Olen saanut kokea toisen upean vuoden jaoston kanssa ja tämän lisäksi sain myös itselleni korvaamattoman porukan koko TuKYn pöytäkunnasta. <3
Vaikka kyse ei olekaan kovin suurista pettymyksistä tai päätöksistä, voi järjestötoiminta muovautua monilla hyvin isoksikin osaksi opiskeluaikaa, eikä ole ollenkaan typerää kokea kaikenlaisia tunteita siihen liittyen. Tällä TuKY jauhamisella haluaisinkin kannustaa viime viikolla rejectin saaneita sekä myös muita vielä hakemaan uusiin pesteihin, jaostoihin, toimijaryhmiin tai ihan mihin vaan, mikä vähänkään TuKYn toiminnassa voisi kiinnostaa. Vaikka et pääsisi ykkösvalintaasi, voin kokemuksesta kertoa, että on se toinenkin vaihtoehto ihan ok 😉
Totta kai käytän myös loistavasti ajoitetun blogivuoroni mainitsemalla tämän päiväisestä NESU-TuKYn hallituksen vaihdosta, toivottavasti nähään siellä! <3
Rehellinen eka ajatus, kun hävisin viime syyskokouksessa puheenjohtajavaalin. Siihen hetkeen oli ladannut viikkojen verran valmistautumista ja laittanut itsensä täysin likoon. On ihan valtavan jännittävää ylipäätään nousta jäsenistön eteen kertomaan itsestään ja ajatuksistaan ja samalla se on jännittävää, että jättää jäsenistön käsiin sen, miltä oma seuraava vuosi tulee näyttämään. Olin psyykannut itseäni kumpaankin vaihtoehtoon, siihen, että tulen valituksi ja siihen, että en, mutta silti pettymys tuntui todella suurelta.
Joku saattaa ihmetellä, miksi se tuntuu niin valtavalta pettymykseltä, jos et opiskelijajärjestötoiminnassa, siis vapaaehtoistoiminnassa, tule valituksi haluamaasi pestiin. Näen itse asian niin, että meille kaikille TuKY on niin sydämen asia, asia, jonka puolesta ja kehittämiseksi ollaan valmiita laittamaan itsestämme kaikki likoon, että jos ja kun pettymys sitten tulee, se tuntuu valtavalta. Epäonnistumisen jälkeen se asia, jota et varmasti juuri silloin halua kuulla on se, että what is meant to be will be ja jokaisen paikka löytyy vielä. Maailman suurin klisee, mutta kuitenkin niiiiin totta. Asioilla on tapana järjestyä ja pettymykset kasvattaa ihmisenä. Niiden jälkeen on myös sitäkin mahtavampi tunne, kun se onnistuminen sieltä tulee ja löydät oman paikkasi. Kun hävisin puheenjohtajavaalissa, kävin keräämässä itseni ja päätin ehkä hieman hulluna asettua vielä ehdolle varapuheenjohtajaksi. Tulin valituksi, ja nyt en halannut pöytäkuntalaisia kyynelet silmissä, vaan hymy huulilla, kun he onnittelivat valinnasta. Nyt kun oon kohta vuoden verran saanut toimia Fransin oikeana kätenä ja puuhailla oman sektorini parissa, voin sanoa, että näin tän pitikin mennä. Oon päässyt kehittämään itselleni tärkeitä asioita pääsektorilla ja samalla pitänyt huolta kahdesta muusta mahtavasta sektorista, alumneista ja toimijaryhmistä. Samalla Frans on voinut olla meijän kaksikon poster boy ja mä oon voinut välillä sekoilla vieressä 😀 Löysin siis paikkani pettymyksen jälkeenkin, ja hyvän paikan löysinkin!
Turun KY:n HalVa-kausi eli hallituksen vaihtojen kausi alkaa tänään hallitusgrillin muodossa. Tiistaina valitaan syyskokouksessa TuKYlle uusi hallitus, jonka jälkeen starttaavat jaostohalvat ja samalla myös monen toimijaryhmän hallitukset vaihtuvat. Moni saattaa vielä pohtia, että uskaltaako lähteä toimintaan mukaan ja laittaa itsensä likoon hakemalla johonkin pestiin. Pupuvuonna kipuilin itse alkuun paljonkin sen kanssa, että onko kauppis edes mulle oikea paikka ja löydänkö täältä ne samanhenkiset ihmiset. Pohdin toimintaan mukaan hakemista ja se jännitti aika paljon. Onneksi rohkaistuin ja hain Edunvalvontajaostoon, mikä tuntui omalta jutulta ja lopulta starttasi mun ”TuKY-uran”. Sen jälkeen olen saanut kokea TuKYn myötä asioita, joita en muuten kouluaikana olisi ikinä päässyt kokemaan. Jos siis vielä olet kahden vaiheilla hakemisen suhteen, niin sanon sulle, että ota se riski! Voi olla, että löydät sen myötä itsesi opiskeluvuosiesi parhaiden kokemusten parista.
Vaikka tässä blogikirjoituksessa onkin nyt puhuttu paljon epäonnistumisista, niin älkää nyt kuitenkaan ottako tästä HalVoihin mukaan sellaista mentaliteettia, että siellä vaan kaikki pettyy ja kaikilla on ikävää 😀 Epäonnistuminen saattaa pelottaa, mutta ottakaa HalVat mahdollisuutena kehittyä esiintyjinä ja puhujina sekä ylipäätään hauskoina hetkinä osana teidän TuKY-matkaa. Ja mikä mahtava fiilis se sitten onkaan, kun ylität itsesi ja onnistut! Jos mä jotain oon TuKYstä vuosien varrella oppinut, niin sen, että täältä löytyy jokaiselle jotain. Jos siis et pääse ensimmäiseen haluamaasi pestiin, niin älä lannistu – sun juttu löytyy kyllä vielä. TuKYssä on aina hyville tekijöille tilaa.
No niin, nyt kun tää blogi on pitkä kuin nälkävuosi, olis varmaan aika wrap things up. About nyyhkytän näppäimistöni ääressä nyt kun mietin, että oikeasti mun kaksi hallitusvuotta oli nyt tässä. Oon päässyt kokemaan valtavasti hienoja juttuja ja ennen kaikkea tavannut ihan huikean upeita ihmisiä. Kiitos siis kaikille, kenen kanssa oon tähän mennessä saanut TuKYllä tehdä hommia ja keitä saan kutsua ystävikseni <3
Mutta ei tää täti vielä eläköidy (also oonko täti, jos oon 4. vsk, ainaki siltä tuntu ku kohtasin tän vuoden puput???)! We shall see mihin TuKYn tuulet vielä puhaltaa ja mistä itseni löydän. Mutta kuten sanottu, maailman suurin klisee – jokaisen paikka löytyy vielä. ❤️
Tuntuu uskomattomalta, miten nopeasti vuosi on taas vierähtänyt. Hallituksen vaihto lähenee jälleen, vaikka tuntuu, että juuri tällä kokoonpanolla aloitettiin. Kesäkin oli juuri eilen, mutta jo nyt, syksy on vaihtunut pikkuhiljaa talveen. Viikonloppuna siirrettiin kelloja taakse päin, mutta tuleva kaamos ei näy ainakaan tällä hetkellä, sillä aurinko paistaa kirkkaana taivaalla.
Loppuvuosi on tuomassa mukanaan samalla kiireen ja samalla rauhoittumisen ajan. Tein itselleni taas tänäkin vuonna lupauksen, että kaikki koulujutut ovat tehtynä ennen joulukuun puoliväliä. Katsotaan, miten tänä vuonna käy. Muistutuksena kuitenkin itselleni ja teille kaikille muille, on ihan ok, jos asiat jäävät vasta ensi vuodelle.
Talouspäällikön näkökulmasta, loppu- ja alkuvuosi ovat kiireisintä aikaa etenkin tilinpäätöksen vuoksi. Tämä aika luo kuitenkin arvokkaita oppimiskokemuksia ja onnistumisen hetkiä.
Loppuvuosi tarjoaa myös mahdollisuuden tilinpäätökseen oman elämän kanssa. Mieti, mitä hyvää olet saanut aikaan kuluneen vuoden aikana, mitkä ovat unelmasi seuraavalle vuodelle ja miten voisit tasapainottaa koulun, mahdollisen työn ja vapaa-ajan. Onko jotain, mistä voisit luopua, delegoida tai järjestää tehokkaammin? Tarkastellessasi omaa elämääsi, voit tunnistaa, mitkä asiat tuovat juuri sinulle iloa ja energiaa arkeen sekä lähenevään pimeään vuodenaikaan.
Loppuvuosi on kiireistä aikaa opiskelijalle, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuden keskittyä oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja omien tavoitteiden asettamiseen. Kiire ei saisi syödä kaikkea aikaa ja energiaa, vaan oman ajan ottaminen voi auttaa tasapainottamaan arjen kiireitä. Muista, että loppuvuosi on myös aikaa juhlia, rentoutua ja tehdä asioita, jotka piristävät!
“Tää viikonloppu on täynnä sellaisia asioita joita en koskaan muulloin tekis.” Näin kuvaili eräs henkilö menneen viikonlopun tunnelmia. Näin maanantaiaamuna voi toivottavasti onnekseen todeta, että vuosijuhlista ja vujuihin liittyvistä liskodiskounista on selvitty. Vujuviikonloppuna voi tapahtua kaikenlaista, mutta tärkein sääntö on, että morkkistella ei kannata. Annan tässä nyt muutaman vinkin loppusyksyyn, jotta vujujen aiheuttama turvonnut töhnäolo lähtee.
Lähde sieneen. Tänä syksynä on ollut paljon sieniä ainakin Kaakkois-Suomessa. Voi olla että kaikki sienet on jo poimittu tai ne ovat vähintäänkin mädäntyneet sammalmättäille, mutta kannattaa käydä katsomassa – metsässä hiiviskely parantaa. Kysy hyviä metsävinkkejä joltakulta alkuperäiseltä turkulaiselta.
Mene sushille Kobeen. Käytiin sunnuntaina silliksen jälkeisellä Kobella ja kyllä oli hyvää. Jos on dagen efter niin älä kuitenkaan tilaa kanavartaita. Luultiin että joku meistä haisee kun unohti käydä silliksen jälkeen suihkussa mutta se olikin kanavartaat.
Käy kuuntelemassa livemusaa. Turku tarjoaa monipuolisesti ja usein erilaisia kulttuuririentoja, joista livemusa on minulle kaiken lähinnä sydäntä. Syksyllä on ihana myös mennä vaikkapa teatteriin. Esimerkiksi Pikku naisia kulkee vielä Turun kaupunginteatterissa.
Mene kavereitten kanssa pelaamaan sulkapalloa. Sulis on sopivan helppoa ettei mene moti, mutta tarpeeksi liikunnallista jotta syyskunto pysyy yllä. Toinen urheiluvinkki:
Kutsu kaverit teelle, dinnerille ja yökylään. Syksy on koleaa ja pimeää aikaa, varsinkin kun marraskuu on kohta ovella. Keräänny yhteen hyvällä porukalla, kokatkaa hyvää syysruokaa esim. keittoa tai mureketta, pitäkää teekestit ja katselkaa hauskoja vanhoja klassikkovideoita Youtubesta esim. kahenkilon siika tms.
Hyvää alkanutta periodia! Muistakaa vähän opiskellakin 😉
Tämän vuoden helmikuun kolmannella viikolla, Pikkulaskiaista edeltävänä päivänä, istuimme silloisen Pikkulaskiaistuotannon yrityssuhdetiimin jäsenistä koostuvalla poppoolla Puutorin Hesburgerissa. Kyseessä oli ravitseva lounas, jolla toivoimme jaksavamme pitkän rakennuspäivän iltaan asti. Jälkipolville ei ole säilynyt tieto siitä, miten keskustelu ajautui vuosijuhlatuottajien hakuun, jota tässä vaiheessa oli jo pariin otteeseen jatkettukin, mutta ajatuipa kuitenkin. Keskustelun lopputulemasta on sen sijaan jälkipolville kerrottavaa.
“Kysy multa vielä uudestaan Pikkulaskiaisen jälkeen”, sanoi jompikumpi toiselle. Niin siinä sitten kävi, että kysymys esitettiin ja vastauskin oli myöntävä – vielä Parkin silliksen aiheuttamasta kohmelostakin herätessä. Seuraavana maanantaina istuimme jo rustaamassa hakemusta yhdistyksen kulttuuri- ja perinnevastaavalle Leea Heringille lähetettäväksi. Viikon kuluttua hämärtyi helmikuun viimeinen maanantai ja Leea soitti pyytääkseen meitä Turun KY:n 73. vuosijuhlien tuottajiksi. Pää oli vielä Pikkulaskiaisesta sekaisin, mutta sydän tulevasta liekeissään.
Olimme onnekkaita saadessamme paljon hyviä hakijoita vuosijuhlatiimiin, joista kokosimme sitten kolmetoistahenkisen tiimimme vielä ennen vappua. Työ sai vihdoin alkaa. Keväällä maalasimme perinteisesti isoja linjoja tapahtumaa varten, tutustuimme toisiimme ja työskentelytapoihimme, mutta myös Messukeskuksessa vuosijuhlien järjestämiseen. Siitä saimmekin kapuloita rattaisiin, sillä huomasimme äkkiä, että talousarviossa budjetoitu summa on aivan alimitoitettu kyseisen lokaation kustannuksiin nähden. Budjettia jouduimme siis pitkin kesää laskemaan uudelleen ja uudelleen, mutta onneksi asiantuntevuutta täynnä oleva taloustoimikuntamme riensi hätiin ja saimme kaivattua lisärahoitusta yhdistykseltä. Kiitos kuuluu controllerillemme Villelle ja Turun KY:n taloustoimikunnan puheenjohtajalle Laurille, jotka toimivat tukenamme välillä tuskaistenkin budjettipohdintojen keskellä.
Pelkkää tuskaa ei vuosijuhlien tuottaminen kuitenkaan ole ollut ja siitä kuuluu ensikädessä kiitos mahtavalle tiimillemme. Olemme saaneet luottavaisin mielin ihailla tiimiläistemme taitoa, motivaatiota ja valtavan hyvää tekemistä. Budjettihaasteet ovat olleet erityisesti heidän työssään läsnä, mutta luovilla ideoillaan ja timanttisilla neuvottelutaidoillaan he ovat loihtineet juhlasta Turun KY:lle ja sen kuntalaisilleen arvoisensa vuoden kohokohdan. Emme voisi olla ylpeämpiä siitä, millaisen tiimin saimme mukaamme vuosijuhlia järjestämään.
Avuksemme ehdimme heti syksyn alkuun rekrytoimaan tiimillisen erikoisnakkeja, jotka ovat ihailtavalla asenteellaan jo nyt vakuuttaneet meidät siitä, että juhlan onnistuminen on juuri oikeissa käsissä. Näistä tyypeistä kuullaan Turun KY:llä vielä! Erikoisnakkien lisäksi oli sydäntä lämmittävää nähdä, kuinka innokaita ja mahtavia yleisnakkeja saimme mukaan juhlaa järjestämään.
Kaikki huipentuu tänä perjantaina itse vuosijuhlapäivään. On varmasti sanoinkuvaamaton tunne istua pääjuhlapöytään kaiken uurastuksen jälkeen. Kaikki kulminoituu kahteen päivään, jotka ovat varmasti ikimuistoiset meille, mutta toivottavasti myös teille. Emme malta odottaa, että näemme teidät kaikki juhlimassa kanssamme 73-vuotiasta yhdistystämme ja saamme kohottaa maljan yhtäaikaa. Unohtamatta silliaamiaisen ainutlaatuista tunnelmaa, joka on siinä kohtaa vielä edessä…
Sitä ennen näemme toivottavasti tänään maanantaina vujuaftereilla Montussa klo 16 eteenpäin. Luvassa on ainakin jännittävää jännittävämpi pubivisa, josta voit voittaa palkinnoksi mm. drinkkilippuja vujuille tai tuotelahjoja… Voit saapua paikalle myös drinkkihampaan kolotuksesta, viime hetken vinkkien kaipuusta tai palavasta halustasi grillata meitä tuotantoon liittyvistä seikoista. Olkoon liikkeeseen sinut paneva voima mikä tahansa, odotamme kohtaamistamme.
Sincerely yours,
Suvi Ahonen & Olivia Vilhonen Vuosijuhlatuottajat 2023
