Terve Mieli on jokaisen oikeus

Chatit

• Sekasin chat – ”Jokainen on joskus sekasin.”
• Nyytin chat – Vaihtelevia teemoja.
• SYLI-chat – ”Askarruttaako syöminen, ruoka tai liikunta?”
• Tukinetin chatit – Monenlaisia chatteja.

Terve Mieli -kyselyn tilastoja

Tässä muutamia nostoja kevään 2023 Terve Mieli -kyselystä, johon saimme lähes 300 vastausta TSE:n opiskelijoilta. Vastaukset ovat opiskelijoiden kokemuksia viimeisen vuoden ajalta.

Tukiopiskelijat

Jos sinulla on jotain – mitä tahansa – mikä painaa mieltäsi, voit ottaa yhteyttä tukiopiskelijaan. Tukiopiskelijaan voit ottaa yhteyttä sivun alla olevalla lomakkeella, joka välittyy ensiksi EVAn varapuheenjohtajalle, joka välittää tietosi eteenpäin tukiopiskelijalle ja sinuun ollaan yhteydessä. Voit myös tietenkin olla suoraan tukiopiskelijaan yhteydessä esimerkiksi sähköpostitse tai Whatsappin välityksellä.

Oli kyse sitten opiskelusta, jaksamisesta, arjen rutiineista, liikunnasta, syömisestä tai mistä tahansa hyvinvointiin liittyvästä, ota rohkeasti yhteyttä. Tukiopiskelijat ovat vapaaehtoisia juuri sinua varten.

Haluaisitko jutella tukiopiskelijalle?

Jos haluat jutella tukiopiskelijalle, niin voit lähestyä valitsemaasi tukiopiskelijaa lähettämällä hänelle suoraan sähköpostia, soittamalla tai laittamalla viestiä WhatsAppissa.

Jos et ole varma, keneen tukiopiskelijaan haluaisit olla yhteydessä tai haluat tukiopiskelijan ottavan sinuun ensiksi yhteyttä, niin voit täyttää alla olevan lomakkeen. Nimi, sähköpostiosoite ja iso tekstikenttä ovat pakollisia kenttiä. Puhelinnumeron ja vuosikurssin antaminen on vapaaehtoista.

Lomake ilmoittaa, kun tiedot on lähetetty onnistuneesti. Antamasi tiedot välitetään Turun KY:n Edunvalvontajaoston varapuheenjohtajalle, joka vastaa tukiopiskelijatoiminnasta. Hän välittää tiedot tukiopiskelijalle, joka on pian yhteydessä sinuun.

Tarinoita

Nooran kokemuksia

Tällä hetkellä kaikki on oikein hyvin. Helmikuussa 2016 sen sijaan luin hulluna pääsykokeisiin kotona, kun äiti tuli kotiin paniikissa. Häneltä oli löydetty aivokasvain. Itkimme yhdessä keittiössä, pelotti.
Haluisin jatkaa töissä käymistä ja kokeisiin lukemista, vaikka kassalla tuntui pahalta hymyillä ihmisille ja kotona ei keskittyminen riittänyt mihinkään. Kevät meni sumussa, olin hyvin ahdistunut enkä aina tiennyt stressasiko minua pääsykokeet vai äidin sairaus. Huomasin, että minua alkoi ärsyttää hyvänpäiväntuttujen Facebook-postaukset, joissa he valittivat uutta poskiontelontulehdusta tai allergiaa. Mitä murehtimista niissä on? Äiti saattaa kuolla.
En halunnut myöntää itselleni, miten ahdistunut olin keväällä. Eräänä iltana kummallinen möykky rinnassa kasvoi liian suureksi, kun olimme lähdössä perhetuttujen kanssa syömään. Itkin kaikkea pahaa oloani ja muistan edelleen, miten pahalta minusta tuntui, vaikka väitin olevani kunnossa. Äiti tuli sanomaan, että nyt varataan aika terapiaan. Kävin sen jälkeen keväällä muutaman kerran puhumassa terapeutille ahdistuksestani ja peloistani, alkoi jo tuntua paremmalta ja toiveikkaammalta.
Leikkausajan äiti sai syyskuulle. Kesällä perheessä saatiin lisää iloisia uutisia, kun pääsin opiskelemaan ja äitikin sai rentouduttua lomalla. Menimme perheen kanssa Prahaan, viljelimme mustaa huumoria siitä miten isän pitää löytää äidin kuoltua uusi nainen tai miten leikkaustilanteessa kirurgit voisivat leikkauttaa samalla vaikkapa äidin nenän ja kävimme mökkeilemässä yhdessä. Aivokasvaimesta alkoi tulla normaali asia, me selviäisimme tästä kyllä.
Syksyllä koulu alkoi, olin jännittynyt uusi pupu ja halusin käydä paljon tapahtumissa. Muutin ensimmäistä kertaa omaan asuntooni. Itsenäistyin kertaheitolla. Kiire ja koulustressi alkoivat hiljalleen kasaantua samalla, kun äidin leikkaus lähestyi. Koulun jälkeen tulin aina suoraan asunnolleni, joka ei vielä tuntunut kodilta. Vaikka tapahtumia oli monesti viikossa ja kävin suurimmassa osassa niistä, itkin ennen lähtöä väsymystäni. Kerran olin syömässä isovanhempieni kanssa, enkä voinut keskittyä mihinkään. Kotiin päästyäni soitin äidille hysteerisenä. En muista ikinä olleeni niin kokonaisvaltaisesti ahdistunut kuin silloin harmaana syyspäivänä. Sen päivän iltana oli Wiiniklubin rapujuhlat, joita olin odottanut paljon. Jätin melkein menemättä, kun makasin sängyssä kippuralla ja pelkäsin, mitä tapahtuu äidille ja miten jaksan jatkaa tätä tahtia elämistä.
Ahdistus palasi salakavalasti, kun elämässäni lisääntyi kiire ja stressi. Olisi voinut ajatella, että unohtaisin pelkoni äidin tilanteesta kun saisin paljon tekemistä. Liika oli kuitenkin liikaa, ja asiat alkoivat kaatua päälleni.
Leikkauspäivä oli yksi elämäni hirveimmistä. Vaikka nyt tiedän, että kaikki meni suunnitellusti ja äiti toipui hyvin, muistan edelleen miten kamalaa oli istua luennoilla miettien samalla mahdollisuutta siihen, että äitini ei herää leikkauspöydältä tai miten kamalaa oli käydä leikkauksen jälkeen teho-osastolla kohtaamassa lääkitty ja kipuileva äiti.
Kun kokee ahdistuneisuutta ja pelkoa, ei auta rationaalinen tieto siitä, että Turussa operoivat maailman huippuihin kuuluvat kirurgit, hoitohenkilökunta on kokenutta ja selkeäreunaisten aivokasvainten leikkaukset sujuvat pääasiassa aina onnistunesti. Millään ei ole väliä, kun rakas läheinen on leikkauspöydällä.
Luulen, että ahdistusoireeni kasvoivat suuriksi syksyllä koulun vuoksi. En ehtinyt käsitellä asioita kunnolla, ja pahat ajatukset pääsivät taas mieleeni. Halusin menestyä opinnoissa, käydä tapahtumissa ja tavata uusia ihmisiä, vaikka sisältä olin hajalla.
Olen oppinut , että on inhimillistä välillä väsyä. Keskustelin viime viikonloppuna äitini kanssa asiasta, kun olin vanhempieni luona syömässä. Hän totesi, että ihmisen voimavarat suhteessa elämäntilanteeseen ovat hyvin ehtyväiset – tsemppaaminen ei aina riitä, kun hyökyaalto elämää mullistavia asioita nousee kerralla. ”Silloin pitää olla armollinen itselleen ja muistaa, että mikään ei kestä ikuisesti, ei edes se paha ja kipu”, hän totesi.

Haluatko jakaa tarinasi?

Hankkeen kannalta on äärimmäisen merkityksellistä, että saamme samaistuttavia, todellisia tarinoita opiskelijoiltamme. Jos haluat jakaa tarinasi, laita sähköpostilla nimesi, kuvasi ja tarinasi sopo(ät)tuky.fi ja annat yhteisöllemme enemmän kuin paljon!