Oli talvinen päivä, auringon viime säteet herättivät kissan, joka oli nukahtanut ystävänsä lattialle jättämään vaatekasaan. Hupparit ja treenivaatteet muodostivat yhdessä lämpimän vuoteen, josta kissa nautti suuresti, mutta jota joku toinen kenties kutsuisi sekamelskaksi. Joku olisi myös saattanut kutsua hänen ystäväänsä kissan omistajaksi, mutta eihän se käynyt päinsä – ei kissaa voinut omistaa.
Kissa loikoili vielä hetken vaatekasassa, minkä jälkeen oli aika etsiä aamiaista. Keittiöön päästyään hän huomasi tiskivuoren, jonka huipulle oli kiivennyt ystävän aamiaiskulho. Kissa mietti, mahtoiko alati kasvava vuori koskaan häiritä ystäväänsä. Yhdessä pyykki- ja oppikirjakasojen kanssa ne muodostivat asunnon halki polveilevan vuoriston, mutta kissaa se ei juurikaan haitannut. Hän nukkui pyykkivuoren kupeessa, koetteli tasapainoaan kirjavuorten huipuilla ja ihaili tiskivuoren päivittäin muuttuvaa, kaunista varjokuvaa. Ilman niitä kissan koti olisi ollut kolkko, ilman elämää. Hän toivoi ystävänsäkin ymmärtävän sen.
Suunnistettuaan ruokakulholleen ja syötyään kyllikseen kissa kiinnitti huomionsa seinällä roikkuvaan kalenteriin. Jokainen ruutu oli täynnä eri värisiä merkintöjä, ja kissa ihmettelikin, miten kalenteri jaksoi roikkua seinällä, kun se olisi vain voinut pudottautua suoraan sen alla olevaan roskakoriin.
Miettiessään kalenterin kohtaloa hänen ajatuksensa harhautuivat ystäväänsä, joka tuntui päivittäin tanssivan kalenterin pillin mukaan. Vielä keväällä kissa oli viettänyt monia ihania päiviä loikoillessaan kotona ystävänsä kanssa, mutta syksyn edetessä ystävä oli yhä harvemmin kotona hänen kanssaan. Hän ei voinut muuta kuin pudistella päätään; miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun tehtävää, seuraa – ja jopa kalaa – löytyi paljon lähempää kuin hänen ystävänsä saattoi kuvitellakaan. Kissa oli varma, että mikäli hänen ystävänsä pysähtyisi hetkeksi, lopettaisi kalenterin käyttämisen värityskirjana ja edes välillä antaisi aikaa ystävilleen ja itsellensä, kaikki voisivat elää hieman onnellisempina.
Yhtäkkiä eteisestä kuului rapinaa, kun avainta käännettiin lukossa, ja kissa tiesi ystävänsä saapuvan kotiin. Uteliaana se loikkasi sohvalle seuraamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Kuten arvata saattaa, ystävä hädin tuskin ehti hakemaan jääkaapista jotain syötävää, kun hän jo istahti kissan viereen sohvalle ja alkoi tekemään jotain tehtäviä läppärillään. Kissa yritti saada ystävänsä huomion, mutta huomatessaan epäonnistuvansa ja haluamatta jättää ystäväänsä yksikseen, vain käpertyi takaisin ystävänsä viereen. Muutaman hetken ja turhautuneen kirjoittamisen jälkeen ystävä kuitenkin laittoi läppärin kannen kiinni, laski sen pöydälle ja alkoi rapsuttamaan kissaa korvien takaa. Tyytyväisenä tilanteen saamasta uudesta käänteestä kissa siirtyi ystävänsä syliin, joka jatkoi kissan rapsuttamista. Nauttiessaan ystävänsä lämpimästä sylistä ja rapsutuksista kissa alkoi hiljaa kehrätä. Hänen mielestään tällaiset hetket olivat täydellisiä – suorastaan oikeita kissanpäiviä.
Huom. Tämän kirjoituksen sisältö edustaa vain yhden opiskelijan mielipidettä. Toivottavasti edes yksi vinkki on jollekin hyödyllinen.
Taustaa: Olen kolmannen vuoden laskentatoimen ja rahoituksen opiskelija ja ensimmäisen vuoden matematiikan opiskelija. Olen ollut yhdistyksen toiminnassa mukana eri toimissa vuodesta 2019.
Tämän blogin tarkoitus on auttaa väki kauppiksen ensimmäisten isojen haasteiden ohitse, sillä tietoisuus vanhempien vuosikurssien metodeista tuntuu pandemian myötä osittain kadonneen. Tässä kirjoituksessa esitän yleisimmät kompastuskivet ja sen, kuinka niiden yli on aiemmin kömmitty.
Kivi 1 – Yliopisto-opiskelu
Yliopistopiireissä liikkuu sanonta: Jos et pärjää kurssilla, et ole huono opiskelija, vaan sinulla on huonoja kavereita.
Sanonta on itsessään turhan kärjistävä, mutta opetus on seuraava: Kukaan ei voi osata kaikkea, joten nojaudu kavereihin opinnoissa. Tämä voi tuntua olevan helpommin sanottu kuin tehty, mutta nyt, kun koululle taas pääsee, kannattaa sinne oikeasti mennä.
Oman pupusyksyni opinnot tapahtuivat lähinnä K-loungessa. Nyt matikan puolella kuulun demoryhmiin, joissa jaetaan tehtävien ratkaisuja, jos niitä ei itse ole osannut tai ehtinyt ratkaista.
Kivi 2 – Grindattavat kurssit LRYA/LRYB
Tässäpä kurssit, joista pääsee kunnialla läpi vain grindaamalla.
Niin masentava vinkki kuin se onkin, näistä kursseista on erityisen hankala päästä läpi (varsinkin hyvällä arvosanalla) ilman viikoittaista työskentelyä. Toisaalta viikoittaisen työskentelyn jälkeen kurssien tentit voivat osalle tuntua turhankin helpoilta.
Grindauksessa avainasemaan monelle nousevat opiskelijaryhmät. Ellet ollut edellisessä elämässä Benediktiinimunkki, on helpoin tapa kerätä itsekuri muiden opintojen — ja erityisesti tapahtumien — lomassa opiskelemalla ryhmässä viikoittain.
Kivi 3 – RU1A
Tällä kurssilla läpipääsyn näkökulmasta sanasto on olennaisempaa kuin kielioppi. Onneksi kurssin sanastoa varten on jo luotu quizlet:
Sanaston ollessa hallussa, tarvitsee enää perustason kieliopin, jotta osaa sanastoa käyttää oikein. Tähän voi auttaa mm. Yle X3M:n kuuntelu — tai muu ruotsalainen media — josta saa tavallisimmat lauserakenteet haltuunsa.
Kivi 4 – KTY
Tämä tuntuu olevan monelle kompastuskivi. Syynä lienee valtavan laaja kurssimateriaali ja sitäkin valtavampi kurssikirja. Yksi tapa päästä kurssista läpi onkin unohtaa suositeltu kurssikirja ja opiskella sen sijaan Matti Pohjolan Taloustieteen Oppikirja. Moni saattaakin tunnistaa kyseisen opuksen vanhana taloustieteen pääsykoekirjana. Kirja kattaa kurssin osa-alueen tiiviimmin ja opiskelijaystävällisemmin. Vitosta se ei toki takaa, mutta niitäkin on tuon kirjan avulla saatu.
Tässä on kurssi, jossa prujusta on valtavasti hyötyä. Jos käsitteet tuntuvat latinalta, on lukiosta tuttu Jokaisen Oikeustieto hyvä apukirja. Sieltä löytyvät helposti lähestyttävät tiivistelmät, jotka riittävät YJY:n tentin oikein/väärin kysymyksiin. Erityishuomiona nostaisin esiin sen, että vaikka kurssi on aiheellisesti yritysjuridiikan perusteet, kannattaa pitää silmällä myös muihin kuin yrityksiin ja markkinoihin kohdistuvia aiheita.
Kivi 6 – TKMY1/TKMY3
Näiden hankaluutta ei paljoa tarvitse Mercalla selitellä.
Ellet ole opiskellut matematiikkaa harrastuksena ennen kauppista, niin heitä pruju hetkeksi pois ja katoppa nämä. Vanhemman kaartin tiedossa on ollut jo vuosia TKMY for dummies -sarja, eli kahden legendaarisen opiskelijan tekemät muistiinpanot prujuille uskollisella tyylillä. Nämä teokset ovat saaneet useat vuosikurssit lopulta tenttisalista ulos voittajina.
Kuluneen syksyn aikana olen päässyt järjestämään onnistuneita tapahtumia, tutustumaan uusiin ihmisiin sekä päässyt luomaan upeita kokemuksia ja muistoja. Ennen kaikkea, olen päässyt nauttimaan rakkaimpien ystävieni seurasta.
Kaikki tämä ei ole kuitenkaan ollut ilmaista.
Syksy on ollut itselleni henkisesti raskaampi kuin olisin voinut kuvitellakkaan. Lisääntyneet velvollisuudet, vaikeat ihmissuhteet ja kasvavat odotukset ovat nakertaneet jaksamistani pala palalta. Hyvinvoinnista on tullut kaukainen käsite, jota kohti pyrin lähestymään. Olen kokeillut monia tapoja lievittää stressiä, ja sitä kautta parantaa omaa jaksamistani. Olen urheillut, keskustellut ystävieni kanssa sekä yrittänyt löytää hiljaisia paikkoja, joissa voisin keskittyä. Välillä on kuitenkin päiviä, jolloin mikään ei tunnu menevän nappiin.
Entä jos en vain jaksa. Entä jos en kykene pistämään parastani. Entä jos haluankin paeta todellisuutta ja nauttia elämästä. Palata aikaan, kun koulu oli helppoa ja elämä stressitöntä. Itselläni on ainakin käynyt mielessä nämä muutamat lauseen tämän syksyn aikana, minkä takia haluankin puhua hieman mielenterveydestä.
Ajattelemme usein, että hyvinvointi on fyysistä ja ulospäin näkyvää. Urheilemme, jotta näyttäisimme paremmalta. Syömme terveellisesti, jotta pysyisimme hoikkina. Teemme usein asioita, jotka parantavat ulkoista olemustamme. Näemme siis usein hyvinvoinnin ja terveyden fyysisenä ilmiönä. Tämä saattaa johtua siitä, että kuluneiden vuosisatojen aikana ei olla koskaan uskallettu puhua henkisestä terveydestä. Mielenterveyteen liittyvät ongelmat on nähty tabuna, heikkoutena ja kenties jopa nolona asiana, jota ei olla uskallettu tuoda esille kuin vasta viime vuosien aikana. Tästä hyvä esimerkki on Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden aloittama Terve Mieli-hanke, jonka tarkoituksena on juuri tuoda mielenterveyteen liittyviä asioita esille, luoda yleistä keskustelua sekä auttaa opiskelijoita jaksamaan ja taistelemaan uupumuksen kanssa.
Vaikka kehitystä onkin tapahtunut, on siitä puhuminen edelleenkin vaikeaa ja kenties outoa. Haluankin tuoda esille sen, että mielestä on yhtä tärkeää pitää huolta kuin kehostakin. Kun mielestä pitää huolta, parantuu myös fyysinen jaksaminen. Kannustankin teitä kaikkia toimimaan toistenne vertaistukena huonoina hetkinä, kysymään toisiltanne kuulumisia ja olemaan toistenne henkisenä tukena. Ennen kaikkea muistakaa hengähtää ja todeta itsellenne, että ”aina ei voi jaksaa, eikä tarvitsekaan”.
Halvakausi on jälleen täällä, ja ilmapiiri on täynnä halvajännää. Moni teistä pohtii varmasti tulevia halvoja ja miettii sitä, hakisiko vai eikö. On mielestäni todella hyvä asia, että monella näyttää olevan innostusta ja motivaatiota tehdä vapaaehtoistyötä meidän rakkaan yhdistyksemme puolesta.
Itselleni iski tässä syksyn aikana todella outo fiilis, jota minun on vaikeaa pukea sanoiksi tähän blogikirjoitukseen. Hallitustehtävät alkavat pikkuhiljaa olemaan päätöksessä, ja kokouksia on jäljellä vähemmän, kuin yhden käden sormilla voi laskea. Tajusin, että ensi keväänä ei tarvitse enää käydä viikoittaisissa kokouksissa Parkilla, eikä ole enää sitä hallituspöhinää, johon olen tottunut viimeisen kahden vuoden aikana. Niiden rutiinien päättyminen, joihin olen tottunut ja jotka ovat olleet osa elämääni melkeinpä koko opiskelujeni ajan, pisti minut pohtimaan, että mitä ihmettä opiskelijatoiminta tarkoittaa minulle itselleni.
Ennen opintojen alkua minulle oli selkeää, että haluaisin olla tavalla tai toisella opiskelijatoiminnassa mukana. Pääsykoekevään aikana yritin motivoida itseäni parempaan suoritukseen tutkimalla eri koulujen opiskelijatoimintaa. Kun paikka sitten napsahti omalle kohdalleni, aloin saman tien tutkimaan TuKYn nettisivuja. Sivuilla oli lukuisia toimijoita, ja ensikosketukseni niihin sainkin jo KaupSussa. Saman tien tapahtuman jälkeen tiesin haluavani toimintaan mukaan, ja tästä lähti selvittely siitä, miten tämän haaveeni voisin toteuttaa. Alkuun tuntui oudolta kuulla hallituksien vaihtoon liittyviä termejä, joista ei ollut koskaan aiemmin kuullu. Tuli hieman hölmö fiilis, kun en tiennyt, mitä hissipuhe tarkoittaa.
TuKY -aktiivisuuteni alkoi liikuntajaostosta KY-Sportista. Oli erittäin mahtavaa päästä kuulemaan TuKYn toiminnasta lähempää, ja vuoden aikana oppi todella paljon, vaikka iso K tulikin lopulta pilaamaan suuren osan suunnitelmista. Pandemiasta huolimatta vuosi opiskelijatoiminnasta jäi osaksi rutiinejani, ja en halunnut vielä lopettaa tuohon aikaan lyhyttä uraani TuKYssä. Urani jatkuikin tuosta hallitukseen asti.
Viime vuoden syksy oli elämäni yksi jännittävimmistä ajanjaksoista, ja olen tyytyväinen itseeni, kun lähdin tuohon rumbaan mukaan. Vuosi on opettanut paljon, ja olen myös joutunut tilanteisiin, joihin en olisi kuvitellut pääseväni osallistumaan. Viime kevät oli lähtökohtaisesti suoraan sanottuna melko surkea. Hallitusvuoden alussa olin täynnä intoa ja valmiina tekemään aivan kaikkea. On kuitenkin pakko myöntää, että siinä vaiheessa, kun alettiin keskustelemaan vapun yhteydessä liikkumisrajoituksista, oma motivaationi ei ole koskaan ollut yhtä alhaalla. Aloin pohtimaan silloin, että olenko oikea henkilö tähän tehtävään. Oliko virhe hakea hallitukseen?
Tässä syksyn aikana olen saanut selkeän vastauksen kysymykseeni. Ei ollut. Syksyllä olen ehtinyt nauttia keväänkin edestä, ja vihdoin viimein tunnelin päässä näkyy valoa, joka on täynnä kuntalaishenkeä. Iso plussa syksyssä on ollut se, että ajankohtaisin asia ei ole enää iso K. Eniten minun kylmää sydäntäni lämmittää se, että puput ovat päässeet nauttimaan pupusyksystään täysin rinnoin.
Syksyn aikana olen tajunnut, että opiskelijatoiminta tarkoittaa minulle monia asioita, mutta tärkein näistä on ihmiset. Ihmiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä viimeisen kahden vuoden aikana. Erityiskiitos vielä Sport ’20 sekä tämän vuoden Turun KY:n hallitus ja työntekijät. Hommat eivät ole vielä ohi, ja edessä ovat erittäin jännittävät viikot. Tsemppiä kaikille hakijoille! Halvat ovat jännittäviä kaikille, ja toivon kaikille menestystä sekä unohtumattomia hetkiä.
PS. Kuten Leo Dicaprio Wolf of Wall Street-elokuvassa sanoi: “I’m not leaving.” Eläköityminen saa odottaa vielä hetken, ja olen ensi keväänä Vapputuottaja apunani mahtava tuottajaparini Venla Monto.
Pupuvuonna minulle oli selvää, että haluan hakea mukaan TuKYn toimintaan. Tutustuin huolella eri jaostoihin ja toimijoihin ja päädyin siihen, että Kulttis oli juuri se jaosto, jonka toimintaan halusin. Päätin hakea ainoastaan Art Directorin pestiä, sillä olin noihin aikoihin erityisen kiinnostunut juuri tuohon pestiin kuuluvista elementeistä. Halvapäivä koitti, ja marssin itsevarmana leuka pystyssä Monttuun, jossa tilaisuus pidettiin. Long story short: en tullut valituksi. En päässyt edes viimeiselle äänestyskierrokselle. Dramaattiseen tapaani marssin halvasta ulos heti AD-äänestyksen päätyttyä ja vannotin itselleni, etten enää koskaan ikinä hakisi mihinkään TuKYn toimintaan tämän nöyryytyksen jälkeen. Pitäkööt tunkkinsa.
Aikaa kului muutamia päiviä, ja aloin kuulla ympäriltäni yllättäviä kommentteja. Moni muisti minut ja itsevarman esiintymiseni tuosta tilaisuudesta. Olin jäänyt ihmisten mieliin positiivisella tavalla, vaikka olin mielestäni täysin epäonnistunut ja nöyryyttänyt itseäni näiden ihmisten edessä. Sain tästä hetkellisen toivon kipinän ja päätin katsoa avoimia hakuja vielä kerran. Päädyin jättämään hakemukseni COREn brändivastaavan pestiin, vaikka suhtautumiseni koko asiaan oli melko skeptinen. Yllätyksekseni pääsin haastatteluun ja tulin valituksi.
Aikaa näistä tapahtumista on nyt kulunut jo muutama vuosi. Silti muistan nuo läpikäymäni tunteet kuin eilisen. Naurattaa näin jälkikäteen vuoden myyntipäällikön pestissä viihtyneenä – täysin järjestöhörhöytyneenä – muistella tuota aikaa, kun kirosin yhden epäonnistumiseni takia koko järjestötoiminnan alimpaan maanrakoon. Voin paljastaa, että epäonnistumisia tuon halvatilaisuuden jälkeen on tullut niin monia, etten tohdi edes muistella. Järjestötoiminta on koulinut minusta, hyvin geneerisestä täydellisyyttä tavoittelevasta, itseään kohtaan kohtuuttoman ankarasta, lukiosta juuri valmistuneesta kympin tytöstä ei ehkä enää niin täydellisen, mutta huomattavasti itsevarmemman ja rohkeamman toimijan. Oli hyvin pienestä kiinni, ettei näin olisi koskaan käynyt.
Olisin kaivannut tuona syksynä enemmän kannustusta siihen, että Turun KY:n toiminnassa on täysin normaalia hakea useampaa pestiä jopa saman halvatilaisuuden aikana. Se, että hakee, eikä tule valituksi ei ole muiden silmissä epäonnistumista, se on rohkeutta. Mitä useampaa pestiä joku hakee, sitä enemmän ajattelen nykyään mielessäni: ”Wau! Tuo henkilö on valmis tekemään töitä päästäkseen mukaan toimintaan. Hänen on todella haluttava tätä.” Haluankin tällä tekstilläni kannustaa kaikkia hakemaan rohkeasti kiinnostaviin pesteihin, vaikkei tulisikaan ensimmäisellä kerralla valituksi.
Toivoin tätä tekstiä kirjoittaessani omaavani itse eniten pestiin ehdolle asettumisia vuodessa -tittelin Turun KY:n historiassa, jotta olisi uskottavampaa kannustaa muita tekemään samoin. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ole. Oli hyvin pienestä, muutaman ihmisen kivasta palautteesta, ja sen jälkeen useista peräkkäisistä onnenkantamoisista kiinni, että olen ylipäätään nykyisessä roolissani tätä kirjoittaessani. Haluan siitä huolimatta kannustaa teistä jokaista oppimaan minun virheistäni, ja hakemaan toimintaan mukaan, kunnes tuo oma paikka järjestössä löytyy. Haluan jakaa sitä kaikkea hyvää, jota itse sain ensimmäisenä vuonna, mitä ilman en olisi tässä tilanteessa nyt.
Mikäli et aio itse asettua mihinkään ehdolle, muista tsempata ja tukea ympärillä olevia – jopa tuntemattomia – hakijoita. Sinulle pieneltä tuntuvat muutamat rohkaisevat sanat voivat merkitä enemmän, kuin uskotkaan. Minua voi tulla vetäisemään myös hihasta, mikäli jokin hakemiseen liittyvä mietityttää. Toivottavasti sinä, lukija tai minä, tämän tekstin kirjoittaja, voimme toimia jollekin hakijalle sinä tukena, jota hän tuossa hetkessä tarvitsee. Epäonnistumiset kunniaan!
Tsemppiä halvakauteen!
Ps. Saan yhä nykypäivänäkin aika-ajoin kuulla siitä, miten tein vaikutuksen aikanaan Kulttiksen halvassa. Ei ollut siis turha reissu sekään.
Huhhuh, ohi on. Vujut siis. Olo on tyhjä, mutta onnellinen.
Kirjoitin keväällä blogin perinteistä ja niiden säilymisestä. Kaipasin kaiholla Mercakahveja ja opiskelijabileitä, massaluentoja ja Montussa syömistä. Massaluennolle en vielä tänä syksynä ole ehtinyt, mutta kaikki muu on toteutunut tässä viimeisen kahden kuukauden aikana. Ja hitto mitkä kaksi kuukautta nämä ovat olleet. Perehdytysviikosta lähtien olen ollut jatkuvasti menossa, pöhisemässä, bilettämässä, kokoustamassa, sushilla, kahvilla, toimistolla… ja muutaman kerran ihan opiskelemassa. Näihin viikkoihin on mahtunut itkua ja turhautumista, mutta onneksi myös naurua ja niin paljon rakkautta. Ja vihdoin ne vuosijuhlat. Enpä ajatellut vielä viime keväänä, että jaan monen sadan ihmisen edessä huomionosoituksia lavalla ja selviydyn siitä kunnialla. Enkä varsinkaan pupusyksynäni toimiessani jatkonakkina, että seuraavat Turun KY:n vuosijuhlat koen istuvassa hallituksessa.
Haluankin tällä kirjoituksella kertoa, kuinka paljon Turun KY on minulle antanut. Ja mitä se voi mahdollisesti antaa sinulle. En itse tässä vaiheessa vuotta pupuna ajatellut lainkaan hakevani TuKYn toimintaan mukaan. Vuosijuhlillakin nakkeilin vaan sillisrannekkeen toivossa. Päätös hakea Kulttikseen syntyi aivan viime metreillä ja onneksi syntyi. Olen kohta kahden vuoden TuKY-aktiiviurani aikana oppinut enemmän asioita kuin koulun penkillä. Olen saanut itsevarmuutta, tapahtumanjärjestämiskokemusta, niin paljon sinikultaisia muistoja, etten pysy laskuissa mukana, ja ennenkaikkea elinikäisiä ystäviä. Jos siis sinua, rakas kuntalainen, kiinnostaa edes sen pikkuriikkisen verran lähteä toimintaan mukaan, kannustan lämpimästi hakemaan! Ei tarvitse olla järjestötoiminnan ammattilainen tai omata tajuttomasti kokemusta kaikesta. Sporttiin hakeakseen ei tarvitse olla ammattiurheilija eikä Kulttiksen hakukriteerinä ole korkeakulttuurin laaja harrastuneisuus (Allekirjoittanut kuluttaa kulttuuria tällä hetkellä lähinnä satunnaisten Netflix-sarjojen muodossa). Innostuneisuus ja halu päästä mukaan toimintaan riittää. Turun KY:ssä parasta on sen tarjoama ainutlaatuinen tilaisuus oppia ja erehtyä. Vaihtoehtojakin löytyy kymmenistä toimijaryhmistä jaostoihin, projekteihin ja omaan yritykseemme Profeaan.
Muistan ennen Kulttiksen HalVaa paineilleeni siitä, olenko tarpeeksi hyvä ja entä jos minua ei valita? Joku silloisista aktiivitoimijoista sanoi minulle näin: ”TuKYltä löytyy varmasti jokaiselle just se oma paikka.” Haluankin nyt olla se aktiivitoimija, joka kertoo saman Sinulle.
Turun KY:ltä löytyy varmasti jokaiselle just se oma paikka.
