Kukapa ei haluaisi unelmatyöhön valmistuttuaan? Onhan työ merkittävä osa elämää. Työelämä on kuitenkin täynnä kilpailua. Ensikosketus kilpailuun saadaan useimmiten jo CV:tä ja työhakemusta lähettäessä. Jotta unelmien työpaikan ovet aukenisivat, on pakko pärjätä kilpailussa.
Tutkinnolla on merkitystä erityisesti uran alkuvaiheessa. Myöhemmin kokemuksen rooli vahvistuu.
Moni stressaa keskiarvoa ja sitä, mitä pää- tai sivuaineita tulisi opiskella. Näihin kysymyksiin ei löydy absoluuttista vastausta. Elämässä ei muutenkaan löydy varmasti oikeita vastauksia juuri koskaan. Kukapa meistä tietäisi, mitä haluaa tehdä 10 vuoden päästä? Ehkä laskis kiinnosti koulussa, mutta työ ei vastannutkaan odotuksia. Tai taloustieteen parissa töiden alkutaival oli mielenkiintoista, mutta kymmenen vuoden päästä alkoi kiinnostaa markkinointi.
Onneksi kauppakorkeakoulu avaa useita ovia. Pääaineesta riippumatta urapolku voi olla lähes millainen tahansa. Sinusta voi tulla kontrolleri ja myöhemmin jopa talousjohtaja, vaikka pääaine ei olisi laskentatoimi. Ei toinen pääaine sitä estä. Kaikki on kiinni kokemuksesta ja siitä, millaisiin tehtäviin olet hakeutunut urapolkusi varrella. Totta kai pääaine antaa suuntaa, sillä koulusta saadut opit ovat uran alussa suuri osa kokemustasi. Substanssiosaaminen karttuu ja muotoutuu vielä paljon työelämässä.
Mitä tehdä?
Miten siis varmistaa, että uranpolun alkutaival eli perustukset saadaan hyvään kuntoon? Hankkimalla työkokemusta, toimimalla erilaisissa luottamustehtävissä ja saamalla hyvä todistus hyvästä koulusta, eikö? Tekijöitä on useita. Työnantajia ja rekrytoinnista vastaavia henkilöitä on monenlaisia. Oikeaa vastausta oikeilla kokemusalueiden painoarvoilla tähän on mahdotonta sanoa, mutta tutkinnolla on varmasti merkitystä.
Tässä tekstissä ei ole tarjolla neuvoja, joilla saat korkeimmat mahdolliset arvosanat tai vinkkejä parhaista ainevalinnoista, sillä minulla, ja tuskin kellään muullakaan on yhtä ainoaa oikeaa vastausta juuri sinulle. On kuitenkin olemassa eräs helppo tapa varmistaa tulevan tutkintotodistuksesi arvon lisääminen. Nimittäin edesauttamalla Turun kauppakorkeakoulua laatuleiman eli AACSB-akkreditoinnin saamisessa. Olet ehkä jo kuullut akkreditoinnista, huomannut aiheeseen liittyviä pöytäkolmioita Mercalla tai törmännyt intrassa aiheeseen. Vähintään olet huomannut, että kouluumme on tullut kandi- ja maisteriohjelmien uudistus. Auta siis nyt, kun ollaan loppusuoralla.
Miksi akkreditoinnilla on väliä?
Laatuleiman saaminen parantaa koulumme tunnettavuutta kansainvälisesti. Merkittävä osa meistä tulee jossain vaiheessa urallaan työskentelemään ulkomailla. AACSB-akkreditointi parantaa siis myös juuri sinun tutkintosi arvoa. Akkreditoidusta koulusta valmistuminen katsotaan eduksi, joskus jopa vaatimukseksi tietyissä organisaatioissa.
Akkreditointi parantaa myös vaihtomahdollisuuksia, sillä moni akkreditoitu koulu tekee vaihtosopimuksia vain toisten akkreditoitujen koulujen kanssa. Sama pätee tutkimusten tekemiseen kauppakorkeakoulujen välillä. Akkreditointi siis parantaa kansainvälistä yhteistyötä, mutta myös yritysyhteistyötä. Kilpailuhenkisille tiedoksi, Suomessa jo neljällä koululla on vähintään AACSB laatuleima. Viimeisimpänä laatuleima myönnettiin 2018 lopussa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle.
Miten juuri sinä voit vaikuttaa?
Akkreditointiprosessin ollessa jo lähes maalissa nousee tärkeään rooliin meidän, Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden aktiivisuus. Kouluumme on tulossa haastattelijoita akkreditoinnin myöntävästä organisaatiosta ja kuka tahansa voi kohdata haastattelijan käytävällä. Tästä syystä olisikin tärkeää, että jokainen opiskelija perehtyy viimeistään nyt koulumme missioon, visioon, arvoihin sekä keskeisiin asioihin omaan opiskeluun liittyen, kuten tutkinto-ohjelmaan ja miten hyödyntää opiskelijan vaikutusmahdollisuuksia.
Tässä siis helppo tapa saada sinulle ja kaikille opiskelutovereille paremmat tulevaisuuden paperit. Viedään yhdessä homma maaliin. Jokainen voi vaikuttaa.
Pikkulaskiainen on Turun KY:lle arvokas brändi, joka on vuosi vuodelta kehittynyt valtavasti. Minusta siinä tiivistyy parhaiten kolme ominaisuutta – ideointikyky, analyyttisyys ja kunnianhimo. Ei ole helppoa tuottaa hyviä ideoita, mutta vielä vaikeampaa on tunnistaa niistä realistiset ja toteutettavissa olevat ideat. Vasta tämän jälkeen rohkeus ja päättäväisyys astuvat kehiin ja kunnianhimoinen porukka vie ideat maaliin. Tässä porukassa olen päässyt puuhastelemaan jo kolmen vuoden ajan.
Aloitin projektin parissa mäkitiimiläisenä vuonna 2017, jonka jälkeen tapahtuma on liki kaksinkertaistunut. Tuolloin mäkikilpailua katseltiin ensimmäistä kertaa screeniltä, joka oli historiallinen käänne tapahtuman tuottamisessa. Se tarkoitti myös sitä, että minun piti tehdä mäkitiimin 2018 vetäjänä mäen tekninen tuotanto vielä isommin ja paremmin. Silloin neuvottelimme yhdessä taisteluparini Antti Heinosen kanssa massiivisen tekniikkapaketin ja mäessä nähtiin ensimmäistä kertaa screenin lisäksi esiintymislava. No eihän sekään riittänyt. Tänä vuonna projektin päätuottajana sain olla ylpeä siitä, että toteutimme mäki- ja yrppätiimin voimin mäen anniskelualueen, artistikeikan ja livestreamin Tuomiokirkkotorin screenille. Tapahtuman kilpaillessa suurimman opiskelijatapahtuman tittelistä, se herätti myös valtakunnallisen median huomion ja tapahtumapäivänä pääsinkin juoksemaan median haastateltavana.
Mutta miten kaikki tämä onnistuu? Mistä niiitä pöljiä, mutta realistisia ideoita puristetaan ja miten ihmeessä ne toteutetaan?
Kaiken takana on tiimi. Tiimi, joka on täynnä erilaisia persoonia, erilaisine vahvuuksineen. Sieltä löytyvät ideat, niiden kyseenalaistaminen, vielä paremmat ideat ja päättäväinen toteuttaminen. Tapahtumantuotannon yllättävät käänteetkään eivät hetkauta, kun tiukan paikan tullessa voi tukeutua tiimiin ja loppuviimein hommaa tehdään juuri tiimille. Silloin ei järkytä edes yökerhojen konkurssit. Pikkulaskiaisesta onkin muodostunut viime vuosina pikku perhe ja haluankin kiittää sydämellisesti minun takana seisonutta tiimiä, sekä toivottaa onnea uudelle perheenpäälle Niklas Rimpille! #pikkuperhe
Alla vielä mässäiltäväksi Pikkulaskiaisen visuaalista ilmettä vuodesta 2011 lähtien aina tähän vuoteen asti. Tuona aikana kahdentuhannen ihmisen tapahtuma on viisinkertaistunut ja tapahtuman visuaalinen ilme on muuttunut jättiharppauksin.
Onkohan tämäkin tapahtuma kohta niin suuri, että sattuu…
Mitä tekisimme ilman ystäviämme? Kärjistetty vastaus: kouluhommia.
Tehottomuuden uhasta huolimatta hakeudumme silti ystävien seuraan tekemään toistaan tyhmempiä päätöksiä. Oli kyseessä sitten reissu Lappeenrantaan silliksen jälkeen, Mercahengailu tenttiin lukemisen sijaan tai viikon viettäminen paikallisessa räkälässä, on selvää, ettei ihan fiksuimpia päätöksiä ole ystävien kanssa tullut tehtyä. En silti vaihtaisi mihinkään niitä muistoja, hyviä tai huonoja, edes hyväksyttyyn arvosanaan LRYB:n kohdalle Nettiopsussa.
Juurikin nämä näennäisesti turhat, tyhmät ja aikaavievät kokemukset ovat niitä, joita muistellaan jo nyt ja olen varma, että lämmöllä mietimme niitä vielä eläkeiässä.
Ongelmat, jotka jaamme ystäviemme kanssa eivät tunnu yhtä pahalta kuin ne, joiden kanssa painimme yksin. Tämän takia olemme helpottuneita kuullessamme, ettei kukaan ryhmächatista ole vielä palauttanut esseetä, jonka deadline on neljän tunnin päästä. Reaktio tällaisissa tilanteissa on yleensä se, että itkunauruemojit ja XD:t täyttävät ruudun. Emme naura koska olemme ajaneet itsemme tilanteeseen, jossa joudumme hirveällä kiireellä näppäilemään luennoitsijalle kuuden sivun esseen, vaan nauramme koska ystävämme ovat tehneet samoin.
On aika muistaa niitä, joiden kanssa olet kokemuksia jakanut, hauskaa pitänyt ja vastoinkäymisiä kohdannut. Oli kyseessä sitten Parkinkadun vakiotallaaja, Klubbenin käytävien ruotsin kielen pseudo-opettaja tai joku muu sinulle tärkeä laivastonsinisestä poikkeavien haalareiden käyttäjä.
Pienikin muistaminen saattaa valaista ystäväsi koko viikon, joten vie hänet syömään, tarjoa lämmikettä Pikkulaskiaisen mäessä tai yksinkertaisesti kerro, että hän on sinulle tärkeä.
Koska loppujen lopuksi, mitä tekisimme ilman ystäviämme?
Saiko teksti sinut ajattelemaan jotain tiettyä henkilöä? Ilmianna tosiystävä osoitteeseen sopo@tuky.fi 12.2. klo 00.00 mennessä. Liitä sähköpostiin perustelut miksi juuri tämä henkilö ansaitsee huomionosoituksen!
Kaksi vuotta kulunut on hommissa TuKYn toimiston. Eläkepäivät pian odottavat meitä ja vielä viimeisen kerran kiitämme teitä.
Kokoukset, tapaamiset ja päivystykset taakse jää – sillä perjantaina vietämme ensimmäistä eläkepäivää. Täydellä sydämellä ollaan hommia tehty, ja joitakin sos-tilanteitakin nähty.
Muutamat pikkuporukat kasaan kerätty, aikaisin aamulla kauppareissuille herätty. Kolmen hallituksen kanssa tehty töitä, toisillemme soiteltu keskellä öitä. Aika monet kahvit toimistolla suodatettu, lähes yhtä monet TuKY-rakkauskyyneleet vuodatettu.
Välillä joutui pomo käskeä Lindan töistä pois -ilman Joonaa meistä tuskin mitään jäljellä ois. Joku joskus kysyi onko Meeri ollut vuodesta 1950 asti töissä täällä. Pitäisiköhän meidän poistua täältä vielä hyvällä säällä?
Ei ole työpaikkaa TuKYä parempaa, ihanien tyyppien kanssa olemme saaneet ahertaa. Krisse, Mikko, Inka, Ilkka -Ville maksa vielä yksi palkka.
Aliisa ja Noel jatkaa helmikuussa tästä, kun me vain nautimme eläkeläisten elämästä. Tästä eteenpäin toimiston vanhin on Ville, älkää siis alkako ryppyilee sille.
Kiitos kaikille, joiden kanssa olemme saaneet työskennellä viimeisen kahden vuoden aikana. Tää on vaan ollu megabest! Keskiviikkona klo 10-11 voi tulla moikkaamaan toimistolle eläkekahvien merkeissä. Terkuin Meerola ja Lindu
Orientaatioviikko on alkamassa ja ryntäilen ympäri Turkua ojentelemassa avaimia vaihtareilleni. Juoksen yo-kylään antamaan avaimet espanjalaiselle vaihtarille. Pääsen talolle ja huomaan, ettei kukaan ole vielä paikalla. Mañana-meininkiä, olisihan pitänyt se arvata. Puolen tunnin päästä auto ajaa pihaan ja espanjalainen tyttö hyppää autosta: “Moi, ihana tavata ja kiitos tosi paljon. Ja hei, haluaisitko moikata mun perhettä?” Autosta vilkuttelee nelihenkinen perhe. Siinä juteltuamme pitkän tovin käy ilmi, että koko perhe on lähtenyt saattamaan tyttöä Espanjasta Suomeen autolla. Erilaista ja ihanaa.
Olin kaupassa ranskalaisen vaihto-oppilaan kanssa ennen ekan illan bileiden etkoja. Poika kyseli kovasti, mitä suomalaiset juovat lähtiessään juhlimaan. Selitin, että periaatteessa mitä vaan. Varmaan aikalailla samaa kuin te Ranskassa! “Eikun mitä nämä etkoille tulevat ihmiset juo yleensä?” Hän suunnitteli ostavansa kaupasta olutta kaikille jaettavaksi. Näin se kuulemma tehdään Ranskassa. Tuli hieman tyhmä olo selittäessä, että Suomessa ostetaan vain itselleen ja niistä pidetään lujaa kiinni. Erilaista ja ihanaa.
Tässä kaksi monesta erilaisesta ja ihanasta tilanteesta, mitä on tullut vastaan kv-tutoroidessa viime syksynä. On ihanaa päästä näyttämään meidän koulua, Turkua ja Suomea vaihtareille ja nähdä miten he viihtyvät. Kv-tutorointi toi paljon kokemuksia ja uusia ystäviä. Ei tarvitse enää miettiä mistä saa majapaikan, kun lähtee Ranskaan.
Vaihtareita tutoroidessa pienetkin asiat tekevät vaikutuksen. Melkein podin huonoa omatuntoa miettiessäni yhtä ryhmäni tyttöä ja sitä, en ollut ehtinyt viettämään tarpeeksi aikaa hänen kanssaan. Hän lähti kotiin vähän ennen joulua, jonka jälkeen sain pitkän whatsapp-viestin. Viestissä hän kiitteli meidän toimintaa ja tutorointia ja tarjosi minulle kämppää tulevalle Pariisin matkalle.
Kv-tutorointi on erilaista ja ihanaa, ja vaihtareilla on meille paljon annettavaa! Kv-tutoriksi voi hakea ensi kuussa, aktiiviin tulee pian enemmän tietoa. Helppoa ja kivaa!
Opiskelu. Työt. Kaverit. Parisuhde. Kaikelle täytyy löytää aikaa, kaikessa täytyy menestyä. Tehtävää riittää vuorokauden jokaiselle tunnille, mutta silti takaraivossa kalvaa riittämättömyyden tunne ja ajatus siitä, että täytyisi tehdä enemmän. Suorittamisen kulttuuri ja ainainen kiire ovat vahvasti läsnä jokapäiväisessä elämässämme.
Opiskelijan arki on useille hektistä ja tiuhasti aikataulutettua, mikä on toki mukavaakin tekemisen ollessa mielekästä. Uusi projekti alkaa jo ennen edellisen loppua, eikä tekeminen lopu millään. Välillä on kuitenkin pakko pysähtyä, vaikka kuinka ajatus siitä ahdistaisikin. On vaikeaa olla oikeasti tekemättä mitään ja vain rentoutua. Jokin pieni tehtävä tai sähköpostin kirjoittaminen pulpahtaa mieleen joka viides minuutti ja kiireisestä arjesta on haastavaa irtautua täysin. Lomailu ja lojuminen ilman agendaa ovat kuitenkin välttämättömiä asioita niin jaksamisen kuin tehokkuudenkin kannalta. Vapaa-aika ja irtautuminen on osattava lisätä aikatauluun omaksi kohdakseen ja siitä on pidettävä kiinni.
Pakkolomailu tekee jokaiselle välillä hyvää ja tuo uutta intoa arkiseen tekemiseen. On jopa yllättävää, miten paljon itsensä pakottaminen ei-minkään tekemiseen oikeasti vapauttaa ja rentouttaa, vaikka se sillä hetkellä saattaakin tuntua stressaavalta to do-listan pituutta ajatellessa. Kiireisimmätkin työmyyrät tarvitsevat välillä aikaa vain olla. Aina ei voi, eikä tarvitsekaan suorittaa. On osattava myöntää itselle, ettei oma energia ja aika riitä kaikkeen ilman ajoittaista lepoa.
Suorittamisen hetkellinen ja hallittu keskeyttäminen ei pilaa yhtäkään suoritusta.
