Yliopistossa huomaa helposti ajan liikkuvan nopeasti eteenpäin. Vuodesta toiseen uudet puput tulvivat mercalle, K-loungeen ja hiljastoon tutoreiden avustuksella, kunnes marraskuussa Peiskällä (stay tuned;) uusi vuosikurssi onkin jo integroitunut suureen ja kasvavaan TuKY-perheeseen. TuKYssä kaikkea toimintaa ei myöskään pysty mitenkään laskemaan yhden käden sormilla. Siihen hommaan tarvittaisiin varmasti kaikkien entisten Kuntamestareiden jalat, kädet ja rakas Parkinkadun naapurimme. Pointtina on siis se, että mahdollisuuksia TuKYn toiminnassa on melkein rajattomasti. Jokaisen toiminnan takana on myös pestejä, joiden takana on taas lukematon joukko ihmisiä joiden saappaat on jo täytetty tai tarvitsevat täyttäjää. Aina ne on kuitenkin historiassa täytetty.
Näin kolmannen vuoden opiskelijana olen myös itse käynyt läpi TuKYssä kirjon erilaisia rooleja ja pestejä, joista jokainen on antanut jollain tapaa erilaisia haasteita ja onnistumisen tunteita. Osaan pesteistä olen kokenut soveltuvan luonnollisemmin kuin toisiin, ja varsinkin vastuupestit ovat aluksi tuntuneet kaikista epäluonnollisimmilta luultavasti myös sen vuoksi, että koko opiskelu-uran aikana on katsonut tiettyjä hallituspestejä jollain tavalla ylöspäin ihmeellisenä kaikkitietävänä ufojoukkona, joiden toiminnan sekä jaostojen ja toimijaryhmien tarjoamien elämysten tasoon ei missään nimessä itse pystyisi.
Moni meistä kokee helposti huijarisyndroomaa myös arkisessa elämässä liittyen esimerkiksi työpaikkoihin tai opiskeluun. Pääsykokeet ovat tästä vuosittain hyvä esimerkki, kun yksi 2-3 tunnin koe erottaa tuhannet hylsyt sadoista myöntävistä vastauksista. Valtaosa ottaa varmasti ilosuin opiskelupaikan vastaan, mutta päässä voi pyöriä ajatukset siitä, miksi juuri itse pääsi opiskelemaan. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole seppä syntyessään. Jokainen varmuudella vähintään hymähtäisi, jos saisi mahdollisuuden nähdä kesätöiden ensimmäisestä päivästä videomateriaalia sitten syyskuussa, kun tietotaitoa on kertynyt ja työ tuntuu luonnolliselta.
Samaa on joutunut opettelemaan hyväksymään esimerkiksi nyt vapaa-ajan vastaavan pestissä, kun jokaiseen asiaan ei löydy selkeitä askelmerkkejä, vaan asioita on täytynyt opetella yrityksen ja erehdyksen kautta. Mietin välillä sitä, miten edeltäjilläni ei olisi ollut mitään ongelmia näiden asioiden kanssa, kunnes juttelen heidän kanssaan ja fiilistelemme yhdessä samoja ikuisuusongelmia jotka nostavat päätään vuodesta toiseen. Tämä pätee kaikkeen toimintaan niin TuKYssä kuin elämässäkin. Se on myös todiste siitä, että jokainen meistä kokee ainakin välillä tunnetta liian suurista saappaista, huomaamatta itse omaa kasvuaan ja kehittymistä kunnes on aika jättää pesti seuraavan pestinhaltijan huolenpitoon. Vähän kuin tenttiin lukiessa, parhaiten huomaa oppivan ja osaavansa itse asian, kun pääsee selittämään asiaa toiselle.
Totuus on kuitenkin se, että vaikka tätäkin hommaa tehdään rakkaudesta lajiin ja intohimolla, ei pienillä virheillä tai yksittäisillä hahmoilla ole suurta merkitystä silloin, kun aikaväliä kasvatetaan. Harva meistä osaa luetella ulkomuistista TuKYn hallitusta vuodelta 2015, mutta voimme kuitenkin todeta heidän edistäneen toimintaa eteenpäin. Viiden vuoden kuluttua kauppakorkeakoululla vaeltaa täysin uusi lauma kuntalaisia, jotka pyörittävät samoja ongelmia, haasteita ja onnistumisia ilman, että tiedät miten heillä menee. Toivottavasti hyvin. Samoin vuoden tai parin päästä TuKYssä, töissä tai omassa elämässä ihmiset ja sinä itse tulet ajattelemaan, että olitpa tietotaitoinen ja pätevä siihen pestiin, vaikka kukaan ei tule koskaan tietämään kuinka paljon ja mitä vedit täysin lonkalta.
Nähdään syksyllä tapahtumissa ja hakekaa avoimesti mukaan toimintaan, kyl se sit siitä!
Jälleen on tullut aika aloittaa uusi lukukausi ja joillakin jopa täysin uusi elämänvaihe. Syksy tuntuu jälleen ihanan jännittävälle ja erilaiset kouluun liittyvät kysymykset vaivaavat taas mieltä. Mitä jos en saakaan kavereita, mitä jos eksyn, entä jos en osaakaan tkmy1-kurssin tehtäviä, pidetäänkö minua silloin tyhmänä? Mieltä saattaa vaivata jos jonkinlaiset kysymykset, ja se saattaa tuntua erityisen kuormittavalle ja jopa uuvuttavalle.
Negatiivisiin asioihin keskittyminen vie kuitenkin myös energiaa ja tilaa niiltä positiivisilta ajatuksilta, joihin kannattaisi ehkä kuitenkin käyttää enemmän ajatuskapasiteettia. Olet saattanutkin kuulla tai jopa omakohtaisesti huomata, että kun elämässä keskittyy negatiivisiin asioihin, tuntuu niitä löytyvän joka puolelta. Kasvoista löytyy yhden finnin puristamisen jälkeen ainakin kolme muutakin näppylää tai yhden palauttamattoman tehtävän muistaessa mieleen ilmestyvät samalla kaikki muutkin asiat, jotka olisi pitänyt hoitaa jo viime viikolla.
Sama toimii kuitenkin myös toisin päin. Kaverin kehuessasi paitaasi, huomaat muidenkin vaatteiden olevan oikeastaan aika hienoja ja hyvän lenkin jälkeen koet pystyväsi oikeastaan mihin vain. Eikö meidän olisi siis syytä pyrkiä suuntaamaan keskittymistämme juuri näihin positiivisiin asioihin? Ei siksi, etteikö elämässä saisi olla huolia, epävarmuuksia tai huonoja päiviä, vaan siksi, etteivät ne veisi vahingossa kaikkea huomiota siitä, mikä on jo hyvin. Monet hyvin olevat asiat kuitenkin tuntuu muistavan vasta sitten, kun niitä ei enää syystä tai toisesta olekaan. Ehkä uuden lukukauden alkaessa voisikin kysyä itseltä ja kavereilta mitä jos kaikki menee hyvin, mitä jos löydänkin ihanan kaveriporukan tai mitä jos opinkin tänä syksynä jotakin mitä en ennen tiennyt.
Arki opiskelijana on usein tasapainottelua luentojen, oppimispäiväkirjojen ja tenttien välissä. Päivät täyttyvät tehtävälistoista ja ryhmätöiden palavereista, joista tulee ainakin itselleni liiankin helposti koko arjen aikataulu. Alku keväällä kuitenkin huomasin, että kalenterissani ei ole lainkaan tilaa sille, mikä tekee elämästä kevyttä eli harrastuksille. Tajusin, että olin unohtanut varata kalenteriini aikaa sellaiselle tekemiselle, jossa ei ole tavoitteita, mittareita tai suorituspalkintoja. Sellaista, joka ei tuota riviä ansioluetteloon, mutta kasvattaa jotain paljon tärkeämpää, nimittäin omaa hyvinvointiani.
Vaikka järjestötoiminta tuntuu meistä monelle palkitsevalta ja moni meistä pitää näitä hommia harrastuksena, olen kuitenkin sitä mieltä, että toisinaan on parempi päästää kokonaan irti kouluun liitännäisitä ympyröistä. Monille meistä sellainen mahdollisuus löytyy liikunnasta. On helppo ajatella, että liikunta on vain tapa ylläpitää kuntoa, mutta yhtä tärkeää on sen vaikutus mieleen. Välillä oma jaksaminen löytyy juuri siitä, että huomaa olevansa fyysisesti kykenevä, ei vain henkisesti sitkeä. Että voi käyttää kehoaan muuhunkin kuin koneen ääressä istumiseen tai kokouspöydällä nyökkäilyyn. Se tunne, kun kuntosalilla nousee ennätysmäärä rautaa tai pystytkin juoksemaan saman lenkin nopeammin kuin viime viikolla, antaa näkymättömästi voimaa kaikkeen muuhunkin tekemiseen.
Harrastuksen ei kuitenkaan tarvitse olla aina liikuntaa. Jotkut käyvät aamu-uinnilla avannossa, vaikka vesi on hyytävän kylmää. Toinen vannoo virkkauksen nimeen ja väittää, että se on ainoa hetki viikossa, jolloin kukaan ei puhu opintopisteistä ja pystyy toimimaan edes hetken automaatiolla kuormittamatta aivoja. Oikeastihan sillä, mikä harrastuksesi on, ei ole mitään väliä. Tärkeintä on, että itse nautit siitä ja voit saada selkeän rajan siihen, milloin olet oikeasti ansaitusti vapaalla.
Viisas äitini aina muistuttaa minua siitä, että opiskelijan suurin riski ei ole epäonnistuminen, vaan se, että unohtaa elää. Se kuulostaa dramaattiselta, mutta on ihan totta. Näen ympärilläni liian usein kalentereita, joissa ei ole yhtään tyhjää päivää. Tapahtuma toisensa perään, kokouksia, raportteja, tenttejä. Ja silti monen kasvoilla on vähän sellainen tyhjä ja onneton katse. Silloin harrastus ei olisi pelkkää vapaa-aikaa vaan se voisi olla tapa pitää jalat maassa ja mieli kasassa. Siinä missä joku toinen kasvattaa CV:tään, yritän itse opetella, että kaikkea ei tarvitse hallita niin kuin taulukkoa, eikä elämän tarvitse olla pelkkää suorittamista.
Ehkä opiskeluvuodet eivät lopulta olekaan pelkkää akateemista kasvua tai järjestöportaiden kipuamista. Ehkä niissä tärkeintä on löytää jonkinlainen rytmi, jossa suorittaminen ja eläminen pysyvät tasapainossa. Minulle harrastukseni ovat kuin ankkureita. Ne pitävät minut kiinni siinä kuka olen, vaikka ympärillä vaihtuisi kurssi, hallituskausi tai elämänvaihe. Tiedän, että huominen voi tuoda taas kiirettä ja kokouksia, ehkä liiankin täyden kalenterin. Mutta jos jostain olen varma, niin siitä että elämä ei ole kuin MacBookini Tj11 tehtävissä. Se ei kaadu, jos yksi solu jää tyhjäksi; päinvastoin, juuri tyhjät kohdat tekevät siitä elämisen arvoisen.
Monelle kauppisopiskelijalle Turun KY näyttäytyy keskeisimpänä opiskelijaelämän ja edunvalvonnan mahdollistajana. Eikä ihme, olemmehan näkyvillä opiskelijalle tapahtumissa ja somessa opiskelijan ensimmäisestä päivästä lähtien.
TYY sen sijaan voi monelle tuntua etäiseltä. Näin oli myös minulle, kunnes tulin valituksi edustajistoon viime syksynä, kiitos vielä luottamuksesta. Turun yliopiston ylioppilaskunta eli TYY on siis kaikkien yliopistolla opiskelevien yhteinen edunvalvoja sekä tapahtumajärjestäjä. Turun KY toimi omana ylioppilaskuntanaan vuoteen 2010 saakka, jolloin yhdistyimme yhdeksi ylioppilaskunnaksi. Tänä vuonna olemmekin kokoustaneet ja pitäneet lukuisia puheenvuoroja edustajiston kokouksissa ja juhlistaneet yhdistymisen vuosipäivää yhdessä TYYn hallituksen kanssa. Olenkin pohtinut, mikä ylioppilaskunnan rooli meidän arjessamme oikeastaan on. Moni haikailee edelleen itsenäistä ylioppilaskuntaa, mutta menneisyyteen on turha haikailla.
Opiskelijoiden yhteinen kattojärjestö on tietenkin tärkeä. Hyödymme TYYn tekemästä edunvalvonnasta yliopistolla ja valtakunnallisesti, jotta TuKYn huolet välittyvät muillekin kuin omalle tiedekunnallemme. Edustajistossa olemmekin tänä vuonna ajaneet esimerkiksi EXAM-tiloihin piirtonäyttöjä ja muistiinpanovälineitä, jotka meille kauppislaisille ovat erityisen tärkeitä. Opiskelijat ovat kuitenkin monista jakavista asioista hyvin montaakin mieltä, ja keskustelu eksyykin usein valtakunnapoliitikkaan. Siksi ylioppilaskunnan on vaikea edustaa täysin jokaista, päättyväthän edustajistonkin äänestykset usein lähes tasatilanteisiin. Pahimmillaan opiskelijan on siis pakko rahoittaa yhdistyksen toimintaa, jonka mielipiteistä hän saattaa olla täysin eri mieltä.
Turun KY:llä on varmasti laajin toimijakenttä koko yliopistoyhteisössä. Sen rahoittamiseen erityisesti toimijaryhmien osalta on TYYllä tärkeä rooli. Monelle toimijoista on varmasti varsin tuttua täytellä TYYn avustushakemuksia. Tässä ylioppilaskunta toimiikin hyvän opiskelijaelämän tärkeänä mahdollistajana. Jos jokaisen yksittäisen kerhon tulisi jäsenmaksuilla rahoittaa toimintansa, olisivat varmasti useat bileet, joissa olen itsekin käynyt, jääneet järjestämättä. On kuitenkin huomioitava, että jäsenmaksustasi vain noin 12 % palautuu jäsenjärjestöille, kun taas henkilöstö ja luottamushenkilökuluihin uppoaa noin 62 % jäsenmaksustasi.
Meidän on muistettava myös oma uniikki asemamme Turun yliopistoyhteisössä. Ainejärjestömme on yksi Suomen suurimmista ja vastaakin hallinnoltaan sekä organisaatioltaan edelleen lähes omaa ylioppilaskuntaansa. Omistamme tilat, jossa järjestämme tilaisuuksiamme, koulutamme tutorit sekä uudet toimijat vuosittain omille tavoillemme ja pidämme huolta oikeuksistamme tiedekunnassamme. On varsin ymmärrettävää, että pienempi tai nuorempi tiedekunta ei pysty tarjoamaan tätä jäsenistölleen, jolloin TYYn palvelut tulevat elintärkeiksi opiskelijakulttuurin mahdollistamiseksi. Ehkä juuri siksi mielestäni jäsenyyden pitäisikin olla vapaaehtoista, jotta yksilö voi itse päättää kokeeko hän jäsenmaksunsa tuovan hänelle vastinetta.
Jätän lukijan päätettäväksi, mitä mieltä ylioppilaskunnasta ja sen toiminnasta on. Kuitenkin muistutan vielä loppuun, että tähänkin toimintaan on mahdollista vaikuttaa. Jäsenyyden ollessa pakollista (tai kuten ylioppilaskunta-aktiiveilla on tapana sanoa automaattista) kannattaakin toiminnasta ottaa kaikki irti ja muokata sitä meidän näköiseksi. Tule siis juttelemaan TSE-listan edaattoreille ja muista äänestää jälleen edustajistovaaleissa vuonna 2027!
Vappuviikko! Suuri viikko, ehkä jopa yksi opiskeluvuoden odotetuimmista. Pian pääsemme ulkoiluttamaan valkolakkeja ja vielä rakkaita sinisiä haalareitamme. Vappu on ilon, opiskleijoiden ja työväen juhla. Useimmille se merkkaa karnevaalijuhlaa kevään tulon kunniaksi. Opiskelijoille lukuvuoden päätöstä ja hauskanpitoa. Munkkeja, tippaleipää, simaa ja serpentiiniä! Virallisimmillaan vappu on kuitenkin suomalaisen työn päivä. Johan tässä on taas lukuvuosi töitä paiskittu, mutta miksi ihmeessä me Vappua juhlimme…?
Vappua on vietetty jo keskiajalla 700-luvulla Saksassa nunna Walborgin muistopäivönä. Suomessa vappu on kuulunut ennen kaikkea maatalouden vanhoihin merkkipäiviin. Karja laskettiin laitumille valpurina ja Pohjanmaalla lapset juoksivat pellolla lehmänkellot kaulassa ja ”kellottivat”, karjaonnen takaamiseksi. Rannikkoseuduilla sen sijaan poltettiin juhlatulia, pidettiin hauskaa, juotiin olutta tai simaa ja tanssittiin. Pahojen voimien pois ajamiseksi ja hyvien voimien kutsuksi soitettiin kelloja. Savu ja meteli tosin suojeli myös karjaa petoeläimiltä.
Keski-Euroopassa sen sijaan Vappyönä ajateltiin kevään voimien voittavan talven ja pimeyden voimat. Työväenjuhla taas juontaa juurensa työsopimusten uusimisen ja työpaikkojen vaihdon päivään. Samalla se vakiintui työväen mielenosoituspäiväksi. Opiskelijat sen sijaan ovat viettäneet jo 1800-luvulla kevään juhlaa, Flooran päivää. Vähitellen kaikki nämä juhlat ovat yhdistyneet yhdeksi, nykyään Vappuna tunnetuksi juhlaksi!
Helsingissä lakitetaan Manta, Lappeenrannassa Kurki-patsas, Tampereella teekkarit Tammerkoskessa. Meillä puput lakitettiin jo syksyllä vujukauden avajaisissa, mutta tunnusomaisella kokardillamme koristetun lakin voi jälleen painaa päähänsä 29.4. klo 18 taidemuseonmäellä, TYYn kulkueen päätteeksi.
Vaikka tammikuussa tuntui, että aika matelee etanan lailla, on kevät vierähtänyt jälleen hurjaa tahtia. On ilo päästä viettämään jälleen Vappua Turussa, Vapun todellisessa kehdossa. Olihan Turku kuitenkin 1800-luvulla maamme ainoa yliopistokaupunki. Yksi varhaisimmista maininnoista vapusta löytyy vuodelta 1831 nimenoamaan Åbo Underrättelseristä. Vietetään siis vappua ilolla, perinteitä kunnioittaen ja ennen kaikkea hauskaa pitäen, niinkuin on selkeästi tehty myös historiassamme!
Lystiä vappua toivottaen,
Turun KY:n pöytäkunta ja Heidi Puro, viestintävastaava
Olin kliseisesti kirjoittamassa tätä blogia siitä, millaista on ollut olla tänä keväänä pupuna pöytäkunnassa ja työskennellä TuKYlla myyntipäällikkönä. Se ei itsessään ollut mikään ihmeellinen tarina, vaan porukka on ennemmin kysellyt, miten ihmeessä päädyin tähän hommaan.
Ajattelinpa kertoa nyt tarinani, miten päädyin TuKYlle töihin ja moneen muuhun hommaan, vaikkapa tälleen pupuna.
Vastaus tähän on niinkin simppeli kuin järjestötoiminta – hullu valttikortti elämässä.
Olen ollut tavalla tai toisella järjestömaailmassa viimeiset 6 vuotta elämästäni, tehden ensimmäiset 3 vuotta pääosin vapaaehtoistöitä ja vasta neljännen vuoden kohdalla harrastuneisuus alkoi käytännössä muuttua duuniksi.
Järjestöissä pyörittyäni pääsin tekemään hyvin erilaisia hommia ja kokeilemaan niin viestinnän, myynnin, tapahtumatuotannon kuin talouden pestejä sekä löytämään just ne asiat, mitkä minua kiinnostaa.
Kuitenkin samaan aikaan kun tuntui, että opin paljon uutta, sain usein kuulla, että tuhlaan aikaani. Edelleen muistelen, miten lukiossa oponi vähätteli harrastuksiani ja vihjaili, että tuolla tekemisellä ei pitkälle elämässä pääse.
Lopulta “ajan tuhlaukseni” on vienyt minut mm. unelmatöihin Helsinkiin 19-vuotiaana, tapaamisiin jopa presidenttimme kanssa, esiintymään Yle Aamuun, kuntapolitiikkaan, TuKYlle töihin pupuna ja viime helmikuussa legendaariselle AGT:lle töihin.
Tämän blogini tarkoituksena ei ole kuitenkaan leveillä omilla saavutuksilla, vaan muistuttaa, että jos mietit nyt, miksi teet jotain hommaa “ilmaiseksi”, niin se tulee vielä maksamaan itsensä takaisin moninkertaisena. Ja jos joku sanoo, että keskityt vääriin asioihin, niin aina ei tarvitse uskoa.
Elämme ajassa, kun hyvänä tyyppinä oleminen ei aina riitä työpaikan saamiseen, vaan jo aloitustason hommissa vaaditaan usein kokemusta. Kun mietit seuraavan kerran, mistä sitä saisi, niin ajattele vapaaehtoishommia.
Jos et vielä ole yhdessäkään koulumme “harrastekerhossa”, harkitse vahvasti sellaiseen liittymistä. Kokeile uusia asioita, varsinkin jos lähdit kauppikseen, koska et oikein tiennyt, mitä haluat olla isona.
Ehkä päädyt täysin vahingossa ja vähän pakotetusti hoitamaan yritysyhteistyötä ja neljä vuotta myöhemmin huomaat harkitsevasi uraa kumppanuuksien parissa. Ikinä ei tiedä, mutta kokeilemalla ei mitään menetä.
