Kukapa olisi uskonut, että helmikuisen talvikarnevaalin jälkeen, vain kuukautta myöhemmin, maailman meno muuttuu. Olimme jokainen uuden edessä. Kevättä rinnassa. Muuttolinnut tekivät paluuta Aurajoen rantatörmälle. Aurajoenranta ei kuitenkaan hehkunut yhtä kauniina kuin aiemmin. Hahmotellessani tätä kevään viimeistä blogikirjoitusta hain pitkään tekstin suuntaa. Kevät on ollut vähintäänkin erikoinen ja sisältänyt kaikenlaisia tuntemuksia sekä ajatuksia. Monen luonnoksen jälkeen teksti on kuitenkin valmis. Lähdetään katsomaan, mihin päädyttiin.
Kukapa olisi uskonut, että erilaisista kielloista ja rajoituksista huolimatta 70-vuotiaalla Turun KY:llä on toukokuussa 2020 kultaa hiuksissa. Kultaa, jonka yhteisöömme kuuluvat yksilöt ovat sinne ripotelleet. Kultaa, joka koristaa Turun KY:n ja meidän kaikkien kilpeä tulevaisuudessa. Kiitos juuri sinulle.
Kukapa olisi uskonut alun perin, että kevään huipentava onnellisuuskupla vaihtuu poikkeusolosuhteisiin. Itsellä kuitenkin soi tällä hetkellä mielen kesäkaduilla positiivisuuden melodiat ja haluan myös levittää teihin, rakkaat kuntalaiset, näitä positiivisuuden sulosointuja. Mistä nämä sulosoinnut kumpuavat?
Yhteisöllisyys rakentuu yhteisten päämäärien ja kokemusten ympärille. Tänä keväänä tuo sinikeltainen satumaa on ollut uuden edessä ja koetuksella. Yhteisöllisyytemme sai kuitenkin arvoisensa ja merkittävän kruunun vappuaattona. Allekirjoittanut täyttyi aiemmin mainituista sulosoinnuista tuona iltana, kiitos teidän ja Sinun. Yhteisöllisyytemme todisti vahvuutensa, kun kuntalaiset jopa vuosien takaa kerääntyivät yhteen, tällä kertaa etänä, viettämään vappua, kuuntelemaan speksibändin keikkaa ja nauttimaan yhteisömme mahdollisuuksista.
Yhteisö, ystävät, entistä vahvemmat yksilöt. Kultaisen tähtipölyn täyttämä tulevaisuus rakentuu aineksista, jotka on historian saatossa rakennettu, mutta jotka saivat lisää vahvuutta ympärilleen tänä keväänä. Kesä on edessä ja on aika siirtyä toisenlaisiin askareisiin. Syksyllä me kuitenkin palaamme jälleen yhteen, vahvempana ja valmiina nauttimaan jälleen sinikeltaisen satumaan antimista. Syksy tuo tullessaan kevään tapahtumia, kuten Sikawapun, Kuntalaisbailut ja KYlumpialaiset. Yhteiset kokemukset eivät milloinkaan kokonaan poistu, ne vain vaihtavat muotoaan tai parhaimmillaan vain ajankohtaa.
Kukapa olisi uskonut, että tässä on myös onni onnettomuudessa. Suurin osa tenteistä on siirtynyt Moodleen ja moni kandijarruna tunnettu kurssi on nyt mahdollisuus saattaa maaliin huomattavasti paremmilla fiiliksillä. Allekirjoittanut ainakin nauttii myös tästä mahdollisuudesta, nauttikaa tekin. Tsemppiä kaikille vielä viimeisiin tentteihin ja oikein ihanaa kesää kaikille! Tehkää myös siitä itsellenne merkityksellinen.
”Ollaan yhdessä tai ainakin yhtä sydämessä, päivien pidentyessä, jonkin uuden edessä. Kevään lehdillä on tänäkin vuonna elämä, päivien pidentyessä ollaan yhtä sydämessä.”
Kiitos kuluneesta keväästä ja nähdään syksyllä! <3
Varoitus, luvassa on syvällisiä ajatuksia ja itsetutkiskelua.
Kuluneet viikot ovat antaneet minulle paljon ajattelemisen aihetta. Tiedän, että koulussamme on paljon rennon rempseitä persoonia, jotka osaavat elää hetkessä ja laittaa asiat järkevään tärkeysjärjestykseen, murehtimatta turhaan asioita joille ei vain voi mitään. Uskon kuitenkin, että joukkoon mahtuu myös itseni kaltaisia ahdistujia ja täydellisyyden tavoittelijoita, jotka yrittävät kantaa koko maailman murheita harteillaan. Mikä ei muuten onnistu, niiden murheiden alle oikeasti hukkuu.
Olen ehkä vähän ”kaikki tai ei mitään” tyyppinen persoona. Mielestäni ei ole järkeä jättää asioita puolitiehen: Kun kerran ryhtyy johonkin, niin miksei sitä sitten tekisi saman tien kunnolla. Ongelma on, että saatan ryhtyä aika moneen asiaan samaan aikaan, ja ne kaikki asiat pitäisi tietysti hoitaa kunnolla. Lisää ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun se ”kunnolla” ei enää riitäkään, vaan kaikesta pitäisi suoriutua täydellisesti. Erittäin ajankohtainen esimerkki tästä on kandi. Kävin muutama viikko sitten tapaamassa kandiohjaajaani, juuri ennen koronakriisin puhkeamista. Kerroin hänelle, että tavoitteeni on ehdottomasti kirjoittaa vitosen arvoinen kandi. Hän vastasi kysymällä aivan loistavan kysymyksen: ”Miksi?”
Tätä kysymystä jäin pohtimaan pitkäksi aikaa, sillä minulla ei todellakaan ollut vastausta. Mitä minä ihan oikeasti sillä vitosella tekisin? Kaipa se tavoite korkeimmasta mahdollisesta arvosanasta liittyi itselleni ominaiseen täydellisyyden tavoitteluun sekä siihen, että tiesin pystyväni siihen. Miksi tyytyä vähempään jos voi saada enemmän? No, niin kliseistä kuin se onkin, niin siksi, että joskus vähemmän todellakin on enemmän.
Tämä koronakriisi on saanut minut katsomaan asioita hieman uudenlaisesta perspektiivistä. Tilanne on kaiken kaikkiaan aivan syvältä, mutta minulle se on ollut myös tärkeä muistutus siitä, mikä oikeasti on tärkeää. Koska olen kopo, en voi julkisesti sanoa etteikö kandilla ja koulumenestyksellä olisi väliä, mutta luotan siihen että osaatte lukea rivien välistä.
Haluankin tässä poikkeustilassa muistuttaa, että kaikkeen ei tarvitse pystyä. Käyttäkää aikaanne ja energiaanne sellaisiin asioihin, jotka tekevät teidät onnellisiksi. Tämän pitäisi toki olla itsestäänselvyys, mutta tässä suorituskeskeisessä maailmassa tekemisen ilo tuntuu turhan usein jäävän suorittamisen jalkoihin. Jos yhtään siltä tuntuu, niin lopettakaa suorittaminen ja höllätkää. Se ei ole laiskuutta, vaan itsestään huolehtimista.
Palautin äsken kandini ja en tule saamaan siitä vitosta. Se ei kuitenkaan tunnu enää yhtä pahalta, kuin ennen tämän tekstin kirjoittamista. Oikeastaan ei tunnu enää ollenkaan pahalta. Ja mikä arvosana sieltä ikinä tuleekaan, se kaiketi riittää.
Elämme outoja aikoja. Vielä hetki sitten, jos joku olisi sanonut, että kalsarikännien vetäminen Zoomin välityksellä olisi hyväksyttävämpää kuin Proffassa yksien ottaminen, olisin varmaan kuitannut kommentin naurulla. Pakko kyllä myöntää, että virtuaaliset kalsarikännit sopivat minulle paremmin kuin hyvin, mutta kovin kaukana tuntuu olevan ajat, kun vebokannut kulkivat suusta suuhun ja samoista BP-kupeista joivat kaikki kuntalaiset pupuflunssasta huolimatta. Vanhat, kuukausi sitten olleet, hyvät ajat!
Tilanteen absurdiuteen vaikuttaa myös hätätilanteen
näkymättömyys. En ole koskaan nähnyt pääkaupunkiseutua näin rauhallisena: autoliikenne
on vähentynyt, lentokoneiden äänet ovat lakanneet ja ulkona liikkuu vain jokunen
liikkuja. Hälytyssireenit eivät ulvo ja pommit eivät räjähtele, mutta silti
koko ajan takaraivossa jyllää pieni pelko huomisesta. Entä jos tilanne ei
paranekaan odotetussa aikataulussa? Entä jos joku tuttuni sairastuu? Entä jos,
entä jos…
Epävarmuuden kanssa on vain pakko elää ja koittaa keksiä keinoja, joilla pitää mielen poissa vellovasta myrskystä. Helppoa se ei ole, mutta itsellä jo pelkkä Jodelin poistaminen auttoi paljon. Eipähän tarvitse enää kuunnella valitusta, miksi (Suomen) hallitus ei tee mitään. Liikuntavastaavana on pakko muistuttaa myös liikunnan tärkeydestä. Lisääntynyttä ruutuaikaa voi tasapainottaa vaikka erilaisia TikTok- tai Instagramhaasteita tekemällä – niitä näköjään riittää. Liikkuminen ja kavereiden kanssa Zoomissa juttelu ovat ainakin itselle osoittautuneet suureksi voimavaraksi ja tässä kohtaa haluaisinkin mainostaa sekä EVAn karanteenichattia että TuKYn karanteenikahveja, joissa voi tulla keskustelemaan päivän polttavista asioista ja tuntemuksista kanssakyltereiden kanssa.
Aika näyttää, miltä maailma näyttää kaiken tämän jälkeen, mutta tulevaisuus näyttää yhä valoisalta. Kesä tulee kaikesta huolimatta, aurinko nousee myös huomenna ja poikkeustila loppuu jonakin päivänä lähitulevaisuudessa. Minä ainakin aion nauttia silloin koko kevään edestä. Vielä tulee opiskelijabileitä, festareita ja muuta kivaa, mutta sitä ennen tulisi vain pestä käsiä ja välttää sosiaalisia kontakteja. On tässä tilanteessa jotain hyvääkin: TKMY3:n tentti on tänä keväänä Moodlessa ja näköjään helvettikin pääsi jäätymään – TSE:n kieltenkurssien läsnäolopakko purettiin väliaikaisesti.
Heti alkuun todettakoon, että tämä kirjoitus on luonteeltaan humoristinen ja sen tehtävänä on edes vähän yrittää luoda piristystä tähän poikkeukselliseen maailmantilanteeseen. Sen tarkoituksena ei ole loukata ketään eikä se millään tavalla edusta Turun KY:n mielipiteitä tai näkemyksiä. Nähtäväksi kuitenkin jää, onnistuuko se olemaan yhtään hauska. Sen sanottuani, mennäänpä itse asiaan.
Aikamoinen
aloitus uuteen periodiin, eikö? Uskallan väittää, että oikein kukaan ei osannut
odottaa, mitä voi tapahtua, kun yksi henkilö päätti vuoden vaihteen tienoilla
kokeilla uutta keittoreseptiä vähän eksoottisemmasta eläimestä. Ei huono
suoritus. No, kelataan nopeasti maaliskuun puoleenväliin ja nyt onkin jo
tunnetun sanonnan mukaan asiat levällään kuin Jokisen eväät. Ja tietysti vielä
juuri silloin, kun koulu on tarjoamassa mahdollisuutta neljän viikon lomaan
opiskelun sijasta. Ja kerrankin kun päätät hyödyntää sen, niin eikö jo se
kuuluisa ruskea iske tuulettimeen ihan massiivisella volyymilla. Onneksi loman
voi kuitenkin viettää jonottamalla kolme tuntia lentoyhtiön asiakaspalveluun
(joka muuten maksaa 2,79€/min) ja samalla stressaten, pääseekö edes kotiin.
Asiaa ei myöskään
helpota se, että olet lomalla aseiden luvatussa maassa ja jossa presidentin
ajatuksenjuoksua sekä päätösten teon todennäköisyyttä ja loogisuutta voidaan
kuvata termillä fifty-sixty. Samaan kategoriaan tipahtaa myös paikalliselta kassajonossa
kuultu kommentti: ”Better be drunk and armed than sober and just wave your
hands when this starts”. Jostain kumman syystä sisäinen rauhani ei suuresti
kasvanut.
Kun tämä teksti julkaistaan,
olen kuitenkin jo päässyt Suomeen nauttimaan 14 päivän karanteenistani ja Sanna
Marinin tarjoamista poikkeusoloista. Kuvitelkaa, suomalainen oikeusvaltio on
ensimmäistä kertaa rauhan ajan itsenäisessä Suomessa ottanut oikeuden omiin
käsiin! Jännää! Mitäköhän kaikkea senkin avulla vielä keksitään? Itse ainakin
toivon, että valtio käyttää voimavaransa asioihin, jotka oikeasti ovat
tärkeitä. Esimerkiksi kielten kurssien läsnäolopakon poistamiseen ja
todistusvalinnan lakkauttamiseen.
Sillä välin, kun Suomen valtio keksii uusia jekkuja kansalaisten päänmenoksi, on suomalaisten kuitenkin tyydyttävä panikointiin ja päivittäistavaroiden hamstraamiseen. Toivottavasti kaikki tätä lukevat rakkaat ovat myös muistaneet ottaa kokonaisen hyllyllisen valkoista kultaa kaupasta kotiin, jotta ei tarvitse sitä kotona olevaa bideesuihkua käyttää. Ja jos käyttääkin sitä bideesuihkua, voi tätä valkoista kultaa käyttää vaikkapa origamien tekoon. Tämä olkoon Kuntamestarin virallinen suositus viihdykkeeksi karanteeniin.
Lopuksi haluan kuitenkin vakavoitua hetkeksi ja sanoa sekä muistuttaa, että tämä koronavirus on otettava vakavasti ja eikä sitä pidä missään nimessä väheksyä. Muistakaa seurata valtiovallan antamia ohjeita ja suosituksia sekä käyttäkää maalaisjärkeä. Sillä pääsee pitkälle. Haluan myös muistuttaa, että joku vegaani sai tästäkin viruksesta yhden pelottavan argumentin lisää, ja se vasta vakavaa onkin.
Luettuani muutaman artikkelin maailman menosta, kuten Amerikan poliittisesta tilanteesta tai ilmastonmuutoksesta, olen huomannut, etten voi lopettaa. Jään helposti iltaisin katsomaan videon pätkiä netistä, joissa poliitikot ympäri maailmaa yrittävät vakuuttaa ihmisiä heidän puolilleen. Vietän tuntikausia näiden videoiden parissa ja tunnen kuinka huoleni kasvaa entisestää. Koen olevani todella avuton ja pieni, enkä oikein tiedä mitä tehdä. Stressaannun, kun mietin kuinka asiat, joihin itse ei voi muissa maissa vaikuttaa, tulee jollain tapaa vaikuttamaan myös meihin täällä Suomessa ja muualla. Tätä pahaa oloa lisää se, kun sosiaalinen media täyttyy poliittisesti latautuneista viestinnästä, mietin tulisiko minunkin tehdä samoin ja kertoa koko maailmalle mielipiteeni.
Ihan sama mikä oma näkemyksesi on näiden asioiden tiimoilta, voisin silti kuvitella, että todella moni meistä miettii omaa osaamme tässä kaikessa ja sitä, mitä voisimme yksilöinä tehdä parantaaksemme tilannetta tai lievittääksemme turhautumistamme. Se voi tuoda tiedostamattakin suuren taakan ihmisten harteille ja aiheuttaa ilottomuutta tai jopa lamaantumista. Käsite maailmantuska on nyt ajankohtainen, sillä se on todellisen maailman ja ihannemaailman vertailun aiheuttamaa tuskaa. Kaikilla on varmasti moniakin asioita, joiden haluaisi olevan paremmin yhteiskunnassamme. Herkästi kokee, ettei voi mitenkään auttaa, vaikka tekisinkin jotain, mutta pienetkin asiat voivat saada suuria asioita aikaan.
Loppukevennykseksi muistutankin kaikkia siitä, että vaikka maailman tilanne vaikuttaakin välillä epätoivoiselta, ei se tarkoita sitä, etteikö itse voisi silti nauttia omasta elämästä. Uutisten lukeminen on hyväksi, kun haluaa pysyä kartalla maailman menoista, mutta välillä senkin voi jättää hetkeksi tauolle oman mielenrauhan säilyttämiseksi. Ilman, että tämä kaikki kuulostaa liian dramaattiselle, on hyvä muistaa ettei ole pahasta keskittyä hetkeksi vain omaan elämään. Maailmamme ei tule kaatumaan päivässä ja asioilla on yleensä tapana selvitä, oli lopputulos mikä tahansa. Helposti myös unohdamme kaikki ne hyvät uutiset, kuten kuinka Australian metsäpalojen aikaan koaloiden palaneille tassuille kudottiin vapaaehtoisten toimesta lapasia tai kuinka tutkijat ovat saaneet laboratorio-oloissa koralleja lisääntymään, mikä voi pelastaa tuhoutuneet koralliriutat. Paljon hyvääkin siis tapahtuu koko ajan ja siksi suosittelenkin googlaamaan ”Good things that happened in 2019 in cartoons” niin varmasti yllätyt.
Nyt kuluneella tenttiviikollakin hiljasto ja K-lounge
täyttyi ahkerasti opiskelevista kyltereistä ja tunnelma oli enemmän tai
vähemmän painostava. Ainoat asiat monien mielessä olivat LR03 tentin vaikeat
teoriakysymykset tai vaikka TKMY1 matriisit. Päivien ajan jaksaakin vielä
painaa hieman kovemminkin pelkkä koulu (ehkä myös työnhaku lisämausteena) pyörien
mielessä, mutta entä kun päivistä tulee viikkoja tai viikoista kuukausia?
Olen ainakin itse monissa tapauksissa tottunut pusertamaan
eteenpäin tuolla niin tunnetulla ”suomalaisella sisulla” lähes verenmaku
suussa. Välillä sitä huomaa menevänsä eteenpäin sillä mentaliteetilla, että ei
sillä niin väliä, miten elämässä muuten menee, kunhan nyt nämä hommat saisi
tehtyä, nämä tentit läpäistyä ja kunhan lisää noppia kilahtaisi tasaista tahtia
nettiopsuun. Sen jälkeen sitten teen kaikkea kivaa ja alan elämään. Jossain
kohtaa havahdun, että en ole vieläkään ”alkanut elämään” ja pidän ehkä yhden
vapaapäivän.
Välillä ehkä kannattaisi miettiä, kumpaan kannattaisi
oikeasti panostaa enemmän, tentteihin vai omaan elämään ja hyvinvointiin. Jos
elämässä menee muutenkin huonosti ja pää tuntuu räjähtävän, ovatko ne viisi
noppaa oikeasti sen arvoisia?
En missään nimessä tarkoita sitä, ettei hommia tulisi välillä painaa vähän kovempaakin, sillä faktahan on se, ettei aina kaikki voi olla helppoa ja kivaa. Haluaisin vain herättää itse kunkin pohtimaan sitä, mitä oma hyvinvointi merkitsee kiireen ja koulupaineiden keskellä. Meillä kyltereillä kun kuitenkin tuntuu olevan tapana lähes ihailla kiireistä elämäntapaa sekä sellaisia ihmisiä, jotka saavuttavat mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti.
