Tempo rubato

Hei ja hyvää ystävänpäivää minunkin puolestani, hyvä kuntalainen! Saattaa tuntua ehkä vähän oudolta, että kaikkien niiden mahdollisten kirjoittajien joukosta juuri minä päädyin kirjoittamaan tätä blogia ystävänpäivänä – mutta hei, ehkä kopokin tarvitsee välillä ystävää, joten jatketaan!

Miten uusi vuosi on jälleen lähtenyt kulkemaan? Toivottavasti opinnot ovat menneet hyvin, ja olet oikeasti oppinut jotakin, jonka muistat myös tenttiviikon jälkeenkin. Kari Raivio sanoi kerran haastattelussaan yliopiston tärkeimmän tuotteen olevan ”hyvin koulutettu nuori ihminen, joka kävelee ulos yliopistosta, menee yhteiskuntaan ja muuttaa maailmaa”, ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Vaikka välillä opinnot tuntuvatkin lähinnä noppien kalastelulta tai välttämättömältä pahalta ennen työelämään pääsyä, toivon, että kumpikin meistä voi nukkumaan mennessään todeta, että on parempi ihminen kuin herätessään. En tarkalleen tiedä, mitä se sinulle tarkoittaa, mutta uskon sinun tietävän, mitä se sinulle tarkoittaa. Ja se on tärkeintä.

Toivon myös, että olet pysynyt kaikin puolin terveenä, samoin kuin ystäväsi, perheenjäsenesi sekä sukulaisesi. Vallitsevat olosuhteet eivät välttämättä aina ole sellaiset kuin toivoisimme, mutta uskon meidän olevan toimijoita eikä toiminnan kohteita. Milloin viimeksi oletkaan miettinyt, kuinka rajoittamattomat mahdollisuudet juuri sinulla onkaan?

Toki sellaiset asiat kuten tapaturmat tai mukavuudenhalu voivat välillä rajoittaa mahdollisuuksiamme, mutta sinä pystyt parempaan. On oikeastaan harmi, että pystyt näkemään vain peilikuvasi etkä sitä, kuka todella olet. Niinä hetkinä, kun näen sinut tai kun vain ajattelenkin sinua, alan hymyilemään. Olet suurenmoinen ihminen! Ihailen sinua ja arvostan kaikkea sitä, mitä teet ponnistellaksesi eteenpäin. Olet jotain suurta, ja uskon, että jonain päivänä pystyt näkemään sen itsekin.

Kiitos, että saan opiskella kanssasi Turun kauppiksessa. Toivottavasti saamme tilat pian auki, niin voimme sattumalta törmätä Mercatorilla tai Montun ruokajonossa. Ja jos mieleesi tulee jotain, mitä voin tehdä hyväksesi, niin nykäise hihasta tai pistä viestiä. Tämä vuosi on erittäin hyvä ennen kaikkea opintoihin vaikuttamiseen, sillä Kauppakorkeakoulu uudistaa opetussuunnitelmaansa. Joten jos mieleesi tulee jotain kehitysalueita, niin kerrothan ihmeessä.

Kiitos ajastasi, oli mukava jutella kanssasi. Toivottavasti tapaamme pian; siihen asti, muista ottaa ilo irti päivästä, ja anna päivän ottaa ilo irti sinusta.

Ja vielä kerran, hyvää ystävänpäivää!

Wili Wrangell
Koulutuspoliittinen vastaava

Jännän äärellä, jälleen kerran

Marraskuu koetaan perinteisesti synkkänä, harmaana ja sateisena ajanjaksona. Tänä vuonna ehkä vielä vähän synkempänä kuin yleensä. Meillä Turun KY:llä marraskuu kuitenkin on niin täynnä jännitystä ja tohinaa, että säätilan synkkyys jää kirkkaasti kakkoseksi. HalVa-jännä on taas täällä.

Tasan vuosi sitten omat tuntemukseni ennen hallitusgrilliä ja itse syyskokousta olivat melko kauhunsekaiset, vaikka julkisesti saatoinkin väittää jotain ihan muuta. Ei ole helppoa laittaa itseään sillä tavalla likoon, ei minulle eikä kenellekään muullekaan. Ja tänäkin vuonna muutama kuntalainen tekee sen jo toista kertaa, jotain mihin en itse pystynyt. Siksi nostan nöyrästi hattua teille kaikille, jotka tänä vuonna laitatte itsenne likoon Turun KY:n syyskokouksessa tai missä tahansa hallituksen vaihdossa. Ehdolle asettuminen edellyttää sen tasoista rohkeutta, että sitä harvoin missään mitataan. Itse kokemus tulee myös sekä kehittämään että kasvattamaan, oli lopputulos mikä tahansa.

Voisin luetella rohkaisevia lausahduksia toisensa perään ja vakuutella, että kyllä se hyvin menee. Voisin sanoa, että tilanne on kaikille sama eikä ole mitään syytä panikoida. Todennäköisesti on kuitenkin aivan sama mitä tässä sanon, asianosaisia jännittää h-hetkellä silti niin paljon, että heikompaa hirvittäisi. Haluan kuitenkin painottaa, että kun te seisotte siellä parrasvaloissa, teitä ei arvostella, teitä arvostetaan. Ihan jo sen takia, että olette päässeet sinne asti.

Jos omat tuntemukseni olivat jo vuosi sitten kauhunsekaiset, niin täytyy sanoa ettei tässä ole kyllä päästy puusta pitkälle. Ainoa ero on, että tänä vuonna kykenen myöntämään sen. Ihan yhtä lailla allekirjoittanutta jännittää myös tänä vuonna, ehkä vain hieman eri syistä, eri tavalla. Jännitän kaikkien hakijoiden puolesta, empaattinen ja solidaarinen kun olen, ja jännitän myös oman hallituspestini loppumista. Ennen tätä vuotta en yksinkertaisesti voinut käsittää, kuinka kukaan saattoi pitää opiskeluaikaa elämän parhaana aikana. Tämä vuosi, tai ehkä tarkemmin sanottuna tämä hallitus ja sen työntekijät, ovat kuitenkin muuttaneet mieleni. Päivääkään en ole katunut ja jos en olisi jo niin vanha ja väsynyt, tekisin kaiken ilomielin uudestaan.

Satu Hynninen,
koulutuspoliittinen vastaava

Kun mikään ei riitä

Varoitus, luvassa on syvällisiä ajatuksia ja itsetutkiskelua.

Kuluneet viikot ovat antaneet minulle paljon ajattelemisen aihetta. Tiedän, että koulussamme on paljon rennon rempseitä persoonia, jotka osaavat elää hetkessä ja laittaa asiat järkevään tärkeysjärjestykseen, murehtimatta turhaan asioita joille ei vain voi mitään. Uskon kuitenkin, että joukkoon mahtuu myös itseni kaltaisia ahdistujia ja täydellisyyden tavoittelijoita, jotka yrittävät kantaa koko maailman murheita harteillaan. Mikä ei muuten onnistu, niiden murheiden alle oikeasti hukkuu.

Olen ehkä vähän ”kaikki tai ei mitään” tyyppinen persoona. Mielestäni ei ole järkeä jättää asioita puolitiehen: Kun kerran ryhtyy johonkin, niin miksei sitä sitten tekisi saman tien kunnolla. Ongelma on, että saatan ryhtyä aika moneen asiaan samaan aikaan, ja ne kaikki asiat pitäisi tietysti hoitaa kunnolla. Lisää ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun se ”kunnolla” ei enää riitäkään, vaan kaikesta pitäisi suoriutua täydellisesti. Erittäin ajankohtainen esimerkki tästä on kandi. Kävin muutama viikko sitten tapaamassa kandiohjaajaani, juuri ennen koronakriisin puhkeamista. Kerroin hänelle, että tavoitteeni on ehdottomasti kirjoittaa vitosen arvoinen kandi. Hän vastasi kysymällä aivan loistavan kysymyksen: ”Miksi?”

Tätä kysymystä jäin pohtimaan pitkäksi aikaa, sillä minulla ei todellakaan ollut vastausta. Mitä minä ihan oikeasti sillä vitosella tekisin? Kaipa se tavoite korkeimmasta mahdollisesta arvosanasta liittyi itselleni ominaiseen täydellisyyden tavoitteluun sekä siihen, että tiesin pystyväni siihen. Miksi tyytyä vähempään jos voi saada enemmän? No, niin kliseistä kuin se onkin, niin siksi, että joskus vähemmän todellakin on enemmän.

Tämä koronakriisi on saanut minut katsomaan asioita hieman uudenlaisesta perspektiivistä. Tilanne on kaiken kaikkiaan aivan syvältä, mutta minulle se on ollut myös tärkeä muistutus siitä, mikä oikeasti on tärkeää. Koska olen kopo, en voi julkisesti sanoa etteikö kandilla ja koulumenestyksellä olisi väliä, mutta luotan siihen että osaatte lukea rivien välistä.

Haluankin tässä poikkeustilassa muistuttaa, että kaikkeen ei tarvitse pystyä. Käyttäkää aikaanne ja energiaanne sellaisiin asioihin, jotka tekevät teidät onnellisiksi. Tämän pitäisi toki olla itsestäänselvyys, mutta tässä suorituskeskeisessä maailmassa tekemisen ilo tuntuu turhan usein jäävän suorittamisen jalkoihin. Jos yhtään siltä tuntuu, niin lopettakaa suorittaminen ja höllätkää. Se ei ole laiskuutta, vaan itsestään huolehtimista.

Palautin äsken kandini ja en tule saamaan siitä vitosta. Se ei kuitenkaan tunnu enää yhtä pahalta, kuin ennen tämän tekstin kirjoittamista. Oikeastaan ei tunnu enää ollenkaan pahalta. Ja mikä arvosana sieltä ikinä tuleekaan, se kaiketi riittää.

Satu Hynninen
Koulutuspoliittinen vastaava

Terve mieli: Mielenterveyskysely

Korona koettelee ja karanteeni ahdistaa, puhumattakaan menetetyistä kesätöistä. Jos jollain haluaa yrittää lohduttautua tässä poikkeustilanteessa, niin ainakin olemme kaikki suurin piirtein samassa veneessä. Mikä olisikaan siis otollisempi ajankohta vastata mielenterveyskyselyyn, kuin tässä ja nyt.

Viime kesänä järjestettiin TuKYn ensimmäinen mielenterveyskysely, ja nyt on aika tehdä tästä kyselystä virallisesti toistuva käytäntö. Mielenterveyskysely on olennainen osa TuKYn Terve mieli-kampanjaa: Sen avulla kartoitamme jälleen, miten opiskelijamme oikeasti voivat. On siis äärimmäisen tärkeää, että uhraat muutaman minuutin kyselyyn vastaamiseen, jokainen vastaus on meille arvokas. Ja kiitos koronan, tässä ei paljon muuta olekaan jäljellä kuin aikaa.

Mielenterveyskysely toteutetaan täysin anonyymisti ja se on auki 19.4.2020 asti. Pääset kyselyyn oheisesta linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/22F772534490A96F

Jaksaminen ja mielenterveys ovat Terve mieli-projektin keskiössä. Vastaamalla kyselyyn voit aidosti auttaa meitä viemään projektia eteen päin ja tarjoamaan parhaan mahdollisen opiskeluympäristön jokaiselle opiskelijalle.

Käythän myös tutustumassa TuKYn nettisivujen jaksaminen-osioon. Löydät sieltä muun muassa koonnin viime vuoden kyselyn tuloksista.

Paljon tsemppiä tämän pandemian keskelle, yrittäkää pysyä järjissänne.


Terveisin Kopo, Sopo sekä EVA

Väärät luulot ovat myrkkyä

Välillä tuntuu, että kaverit pärjäävät koulussa paremmin. He käyvät paljon vaativia kursseja ja selviytyvät niistä ilman suuria ongelmia. Toiset kaverit ovat järjestötoiminnassa mukana. Sitten on vielä ne, jotka ovat töissä, useammassa järjestössä mukana, opiskelevat kovaa tahtia näkyen silti lähes kaikissa tapahtumissa. Ja kuin ihmeen kaupalla ne kaverit selviytyvät tästä kaikesta hyvin arvosanoin, vieläpä ilman stressiä.

Kun peilaa omaa opiskelua ja arvosanoja kavereihin, tuntuu ettei itsestä ole mihinkään. ”En minä vain ehtisi kirjoittaa kandia, järjestää tapahtumia, lukea tentteihin ja tehdä töitä.” Jos sinusta tuntuu, että muut pärjäävät paremmin vaivatta, voi olla hyvä hetki pysähtyä miettimään. Onko todellisuus sittenkään sitä miltä se aluksi tuntuu?

Elämme keskellä kulttuuria, jossa vaietaan epäonnistumisista. Näemme vain onnistumisia, jos emme pääse sukeltamaan pintaa syvemmälle. Ja sen pinnan alle sukeltaminen voi joskus olla vaikeaa. Totuus on kuitenkin jotain toista. Me kaikki painimme erilaisten ongelmien kanssa, valitettavasti useimmiten yksin. Sen huomasin itse myöhemmillä vuosikursseilla, että toiset painivat yhä muutamien Y-kurssien kanssa saadakseen kandidaatin tutkinnon valmiiksi, vaikka luulin heitä täydellisiksi selviytyjiksi. Eivät he olleetkaan ehtineet opiskella, toimia järjestöaktiiveina, työskennellä, juhlia ja sosialisoitua ilman, että yhden tekeminen on pois toisesta.

Jokaisella meistä on haasteensa. Monilla meistä on myös keskenään samoja haasteita. Olemme kaikki myös jossain hyviä. Tärkeää on keskittyä niihin asioihin, joista itse pitää ja joissa on hyvä. Ei siihen, että vertaa itseään muihin, sillä harvoin näemme koko totuutta. Ja väärät luulot, ne vasta ovat myrkkyä. On aika paljastaa todellisuus siitä, ettei kukaan ole täydellinen. Siksi jaan tässä hieman tietoa meistä Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoista.

  • Lähes 3/4 on kokenut yksinäisyyttä vähintään satunnaisesti.
  • Lähes jokaista ahdistaa työn saanti vähintään hieman. Jopa kolmannesta vähintään melko paljon.
  • Yli puolta ahdistaa opintomenestys vähintään jonkin verran.
  • Yli puolta ahdistaa taloudellinen pärjääminen vähintään jonkin verran.
  • 2/3 ahdistaa sosiaalinen paine verkostoitua.
  • Itsensä vertaaminen muihin aiheuttaa lähes 70%:lle ahdistusta.

Tiedot perustuvat kesällä tehtyyn mielenterveyskyselyyn, johon saimme yli 300 vastausta. Katso lisää jaksamisesta, mielenterveydestä sekä tilastoista viikko sitten lanseeratulta TuKYn sivulta jaksaminen: https://www.tuky.fi/etusivu/opiskelu/jaksaminen/

Jaksaminen on osa uutta, myös viikko sitten lanseerattua osiota. Katso lisää mm. opiskelutiloista, ja oppimaan oppimisesta opiskelu-osiosta: https://www.tuky.fi/etusivu/opiskelu

Samuli Tähtinen
Koulutuspoliittinen vastaava