Viimeisimmissä blogeissa on puhuttu paljon HalVa-kaudesta ja siihen liittyvästä jännityksestä, pettymyksistä, iloista ja suruista. Ja vaikka mielellään kirjoittaisin sentimentaalista tekstiä siitä, kuinka kannattaa hakea rohkeasti eri pesteihin, kuinka olen ylpeä jokaisesta hakijasta ja kuinka jokainen lopulta päätyy sinne, minne on tarkoituskin, niin aikaikkuna tälle tekstille on mennyt ikävästi ohi. Ja saattaa myös olla, että pyydettiin sentimentaalisten tekstien sijasta kirjoittamaan siitä mitä on oikeasti tehnyt. Joten kirjoitankin nyt siitä, mitä allekirjoittanut, pian eläköityvä kopo on puuhaillut toiseksi viimeisenä kuukautenaan pestissä.
Marraskuun ensimmäinen kokonainen viikko alkoi kylterikopojen (kauppakorkeakoulujen koulutuspoliittisten vastaavien) tapaamisella. Olemme kylterikopojen kanssa tavanneet toisiamme läpi vuoden eri kylterivujuilla, ja meistä on tullut melko tiivis porukka. Joten tämä meidän viimeinen yhteinen tapaamisemme tarjosi meille tilaisuuden fiilistellä mennyttä vuotta ja pitää hauskaa vielä viimeisen kerran porukalla yhdessä.
Ja sitten tulikin jo aiemmin mainittu HalVa-kausi. Näin eläköityvänä vanhuksena HalVa-kauden tunteet oli enemmänkin ihailua kaikkia hakijoita kohtaan, ja tyytyväisyyttä siitä, että yhdistys jää hyviin käsiin. Samaan aikaan koko viikko kopomiitteineen ja HalVoineen on ollut todella kiireinen; tässä periodissa allekirjoittaneella on ollut vain yhdet demot viikossa ja sekin on välillä ollut liikaa. Tämä viikko on vähän rennompi itselle näin ei-jaostopuheenjohtajana, mutta ensi viikolla siintää jo rakkaan Ulkkiksemme järjestämä Peiskä sekä ruotsinkielisen tytärjärjestömme MK:n vuosijuhlat.
Mites sitten jatko? Ensi vuonna osallistun ainakin rakkaan speksimme tuotantoon, jota odotankin jo innolla. Sitten muu aika meneekin kandin kirjoittamiseen ja kanditutkinnon viimeistelyyn ylipäätään. Tavallaan se on todella rentoa tämän vuoden kiireiseen menoon verrattuna, mutta kyllä tätä tulee myös ikävä.
Mutta tämä tilannepäivitys on jo tarpeeksi pitkä. Kiitos kun luit, ja tsemppiä loppuvuoteen!
Kuten varmasti puput ainakin tietävät, tällä viikolla meidän pupuilla on edessä pääainevalinnat. Pian noin 250 pupua tekee yhden opiskeluaikansa merkittävimmistä valinnoista. Jotkut teistä ovat ehkä tehneet tämän valinnan jo silloin kun päätitte hakea kauppikseen. Jotkut teistä on ehkä vieläkin epävarmoja valinnastaan. Ja jotkut teistä joutuvat pettymään. Mutta kävi miten tahansa, asioilla on usein tapana järjestyä.
Kun itse vuosi sitten sain sen saman linkin sähköpostiini, en ollut lainkaan varma valinnastani. Syksyn ajan olin pyöritellyt päässäni suurintaa osaa pääaineista. Olin pohtinut mistä saa helpoiten kandin ulos, mistä valmistuttuaan saa mielekkäitä töitä, mikä herättäisi oikeaa kiinnostusta ja kaikkea muuta mahdollista. Lopulta laitoin ensimmäiseksi vaihtoehdoksi laskentatoimen ja rahoituksen, ja toiseksi vaihtoehdoksi toimitusketjujen johtamisen. Ne, jotka tuntevat allekirjoittaneen tietää miten siinä kävi.
Ennen kuin valinnasta tuli mitään päätöstä, piti toimitusketjujen tilalle valita toinen kakkosvaihtoehto. Valitsin taloustieteen, ja siitä tuli lopulta myös pääaineeni. Alun pettymyksen jälkeen alkoi hieman jännittää. Taloustiedettä oli peloteltu vaikeana pääaineena, ja näin lyhyen matikan kirjoittaneena en odottanut pakkomatikkaa myöskään innolla. Jälkikäteen en voi kuitenkaan olla kuin onnellinen siitä, miten asiat meni. Taloustieteistä löysin aivan mahtavaa yhteishenkeä ja siistejä tyyppejä. Ja sivuainematikastakin on jo suurin osa suoritettu kunnialla!
Mutta ennen kun tämä koko blogi menee sentimentaaliseksi itsekehuksi, niin oli minulla tässä pointtikin! Oli kyseessä sitten pääainevalinta tai vaikka jaoston HalVa, emme aina päädy sinne minne ensimmäisenä haluamme. Mutta lopulta usein kuitenkin tuntuu siltä, että olemme juuri siellä missä meidän kuuluukin olla. Vaikka välillä tulee vastaan pettymyksiä ja epävarmuus jännittää, niin kaikki menee lopulta hyvin!
Eletään syyskuun 20. päivää ja istun hyvän ystäväni kalustonkuljetuskuorma-autossa matkalla Riikaan ystäväni kisaviikonloppuun. Ystäväni ajaa moottoriurheilupuolella kilpaa Legends-luokassa ja oli edeltävänä viikonloppuna varmistanut mestaruuden Semi-Pro-luokassa. Edessä oli kauden viimeinen kisaviikonloppu, jonne lähdettiin nauttimaan vauhdista ja juuri voitetusta mestaruudesta. Saavuimme perille keskiviikkoyönä noin klo 01:00, purimme kuorma-auton ja pääsimme nukkumaan noin klo 03:45.
Torstaiaamu valkeni ja aloimme säätämään kilpureita valmiiksi ensimmäisiä harjoituksia varten. Kaikki sujui ongelmitta ja ensimmäisten harjoitusten jälkeen löysimme säätöjen avulla autoon lisää vauhtia. Moni saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, että mikä tämän blogin tarkoitus on – kertoa kilpa-autoiluviikonlopusta? Noh, antakaahan kun valaisen asiaa. Päivän viides ja toiseksi viimeinen harjoitus alkoi kello 16:00, ja tästä alkoi melkoinen seikkailu ja asioiden selvittely, joihin en ollut millään tavalla valmistautunut.
Ystäväni joutui osalliseksi Legends-luokan mittakaavassa hyvinkin vakavaa onnettomuutta, jossa ystäväni pyörähti toisen auton kontaktista keskelle rataa niin sanottuun sokeaan mutkaan. Tästä seurasi, että yksi kilpakumppaneista, joka sattui vielä olemaan meidän tallimme toinen kuljettaja, törmäsi ystäväni autoon noin 135 kilometrin tuntivauhdilla. Seuraukset olivat mittavat ja jouduin itse kuuntelemaan useamman minuutin ajan tuskallista huutoa radiopuhelimen läpi.
Olin siis Latviassa tilanteessa, jossa en tiennyt lainkaan, miten toimia. Ainoa mihin pystyin turvautumaan, oli vaistoni. Noin tuntia myöhemmin istuin Riikan yliopistollisen sairaalan käytävällä soitellen Suomeen ystäväni läheisille ja selvittäen, miten asian kanssa edetään. Ystäväni pääsi pois kuvauksista ja sain tiedon ystäväni kokemista vammoista:
8–12 murtumaa kylkiluissa
Keuhkojen luhistumisvaara
Murtunut oikea olkapää
Murtunut vasen ranne
Hematoomaa maksan ympärillä
Siinä sitten pohdiskelin, että mitenköhän tällainen tilanne tulisi hoitaa ja miten ja millaisella aikataululla ylipäätään ystäväni voidaan kuljettaa takaisin Suomeen. Vielä torstai-illan aikana hänet siirrettiin teho-osastolle ja minä palasin varikolle setvimään käytännön asioita. Perjantaiaamupäivä alkoi soittelemalla TYKS:n suuntaan, että miten tällaisissa tilanteissa yleensä toimitaan, ja sain vastaukseksi, että normaalisti lähettävä sairaala hoitaa potilaan kuljetuksen.
Perjantai ja lauantai ovat mielessäni hyvin sumuista aikaa, ja päivien erottaminen on hyvin vaikeaa; heräsin aamulla, kävin kaupassa, menin vierailuajoilla pitämään ystävälleni seuraa, palasin takaisin varikolle, repeat. Lauantaiaamuna kuitenkin ystäväni siirrettiin teho-osastolta traumapuolen seurantahuoneeseen, ja sunnuntai-iltapäivällä lääkärin toimesta omaan huoneeseen. Seurasi maanantai ja usean puhelun ja lääkärin kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa siltä, että täältähän päästään pian kotiin. Lääkäri ei nähnyt ongelmaa ystäväni kotiuttamisessa, kunhan saisimme selvitettyä, miten kuljetus järjestyy.
Tästä alkaakin ehkä koko reissun tragikoomisin tapahtumaketju, johon myös otsikko viittaa. Ainoa vaihtoehtomme kuljetukselle oli maanteitse tapahtuva, sillä ystäväni keuhkot olivat saaneet niin kovan iskun, että lentäminen ei ollut mahdollista painevaihtelun takia. Selvitimme ambulanssikuljetuksen mahdollisuutta, mutta sen lisäksi, että kuljetus olisi venynyt torstaille asti, oli hintalappukin 4500€ arvoinen. Päätimme siis lähteä taittamaan matkaa vuokra-autolla. Katsoin Googlesta lähimmän Sixtin toimipisteen ja hyppäsin taksiin, vain todetakseni, että kyseinen toimipiste on ainoastaan ennalta sovittujen varausten noutopiste. Uudestaan taksiin, tällä kertaa suuntana Riikan lentokenttä. Uudenkarhea Volvo XC40 alle, takaisin kohti sairaalaa McDonaldsin kautta, ja lopulta itse nukkumaan omaan AirBnb:hen, jotta jaksaisin seuraavana aamuna ajaa Tallinnaan.
Tiistaiaamu valkeni ja lähdin ajamaan kohti sairaalaa. Saimme kotiutuspaperit mukaamme ja muutaman kipulääkkeen, jotta matka menisi mutkattomasti takaisin Suomeen Tallinnan kautta. Kaikki alkoi mallikkaasti, ja pääsimme Viron puolelle Pärnuun, kunnes… Volvon ajotietokone alkaa hälyttämään jäähdytysnesteen määrästä. Ajattelimme totta kai ystäväni kanssa tällaisina rasvanäppeinä, että eihän se ole muuta kuin että lisätään sitä. Pysähdyimme bussipysäkille ja aloimme lisäämään nestettä, vain todetaksemme, että se tuli samaa vauhtia pihalle toisesta päästä. Olihan tämä reissu ollutkin tähän mennessä jo tarpeeksi helppo ja kivuton. Soittoa Sixtin suuntaan, että no mitäs nyt tehdään? Olisi myös yksi laiva, mihin pitäisi keretä. Saimme siirrettyä auton huoltoaseman pihalle ja jäimme selvittelemään asiaa. Lopulta usean puhelun ja parin tunnin selvittelyn jälkeen totesimme, että Sixtin tarjoama mahdollisuus kolmen tunnin päästä saapuvalle vuokra-autolle ei ollut kivuissaan olevalle ystävälleni se paras vaihtoehto. Tämän opetuksena, tarkistakaa vuokra-autonne aina ennen kuin lähdette ajamaan, vaikka olisitte ottaneet siihen täysturvavakuutuksen. Tämäkin yksilö oli kolaroitu kuljettajan puolen etunurkasta, ja siitä johtuen alkoi vuotaa jäähdytysnestettä matkan aikana.
Päätimme sitten lopulta tilata Boltin kautta taksin Pärnusta Tallinnaan ja saimme sovittua Sixtin kanssa, että jätämme avaimet huoltoasemalle ja he hoitavat auton hinauksen, ja sovimme kompensaatioista myöhemmin. Hyppäsimme taksiin, ja naureskelinkin ystävälleni, että tästähän reissusta ei oikeastaan puutu enää mikään muu kuin se, että tämä taksikin hajoaa tähän matkalle. Nyt joku teistä ajattelee, että no niinhän siinä sitten kävi. Ei suinkaan. Taksi kyllä kesti Tallinnaan saakka, mutta ilman välikohtauksia ei tästäkään selvitty. Kuljettajamme lähti matkan aikana ohittamaan edessämme ajavaa autoa, vain todetakseen sen olevan siviilipoliisi. Seuraavaksi siis istuimmekin jossain välillä Pärnu – Tallinna ja odotimme, että jatkuukohan matkamme tästä miten. Noin 15 minuutin odottelun jälkeen pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa kohti Tallinnaa. Tallinnankin päässä kuljettajamme eksyi vielä useamman kerran. Pääsimme kuitenkin Tallinkin terminaaliin ja nousimme lopulta 19:30 lähtevään laivaan, kun alkuperäinen suunnitelmamme oli 13:30 laiva…
Olimme lopulta Helsingissä kello 21:30, jossa ystäväni vaimo oli meitä vastassa. Pääsimme perille TYKS:iin noin kello 23:45 ja olin itse lopulta kotona noin klo 00:30.
Tämä oli itselleni kokemus, johon kulminoituu ajatus siitä, että kun asiat lähtevät vierimään väärään suuntaan, niin niille ei välillä tunnu olevan loppua. ”Kun vastustaa, niin sitten muuten vastustaa.” On kuitenkin myös mielenkiintoista jälkeenpäin reflektoida omia toimintamallejaan ja omaa käytöstään tällaisissa hyvin stressaavissa ja epämukavissa tilanteissa. Uskallan sanoa, että tällaisiin tilanteisiin on mahdotonta valmistautua, ja tällöin tulee vain luottaa omiin vaistoihin ja toimia niiden mukaan.
Toivottavasti teillä jokaisella on hieman tätä parempi ja onnekkaampi viikko edessänne!
On taas se aika vuodesta, kun kyltereiden kuuluisa vappu on saatu polkaistua käyntiin. Emeritus kuntamestarina muutaman viikon takainen soitto Parkin vesivahingosta meinasi jo hetkellisesti aiheuttaa harmaita hiuksia myös itselleni! Vastoinkäymisistä kuitenkin selvittiin ja Turun KY:n vappu saatiin polkaistua käyntiin Kuntalaisbailujen merkeissä, jossa vanhin paikalla oleva yhdistyksen puheenjohtaja Sofia Isolauri (hallituksen puheenjohtaja vuodelta 2021) piti puheen kaikille paikalla oleville kuntalaisille. Puheen päätteeksi jokainen yhdistyksen jäsen ja alumni oli oikeutettu nostamaan haalarinsa aina hartioita myöden ylös saakka.
Vappu kiireiden ja tapahtumien aikana on kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota yhdistyksemme perustan, eli jäsenistön hyvinvointiin. Jokavuotinen mielenterveyskyselymme on julkaistu ja kyselyn merkitys on toimintamme kehittymisen kannalta hyvin merkittävä. Merkitys ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan yhdistyksemme toimintaan, sillä kyselyn tuloksia esitellään myös Turun kauppakorkeakoulun toiminnasta päättävissä toimielimissä, kuten koulutuksen kehittämistoimikunnassa ja dekaanistotapaamisissa. Pyhitä siis aikaasi muutaman minuutin verran ja tee merkityksellistä vaikuttamista, jokaisen jäsenemme ja opiskelijamme eteen. Näin takaamme myös jatkossa opiskelijoidemme hyvinvoinnin ja mahdollistamme ainutlaatuisen kasvuympäristön.
Hyvää alkanutta vuotta jokaiselle ruudun toisella puolella istuvalle! Kevätlukukausi on taas käynnistynyt, ja on ollut ihanaa havaita jopa väenpaljoutta koulumme käytävillä, K-loungessa ja Mercalla. Tämä on jotain, mitä koulumme ja yhteisömme on kaivannut jo muutaman vuoden ajan– itse asiassa helmikuussahan tulee täyteen kolme vuotta ensimmäisten koronarajoitusten voimaan astumisesta (onneksi kuitenkin nämä ajat ovat jo takanapäin).
Haluaisin kuitenkin keskittyä kirjoituksessani seikkaan, jonka kanssa päädyin itse tekemisiin syyslukukauden lopulla ja joka on yhteisössämme ajankohtainen. Henkilökohtaisella tasolla viimeiset kaksi lukukautta ovat olleet hyvinkin raskaita, ja usein vaikeiden hetkien osuessa kohdalle olen turvautunut turruttamaan epämukavat tunteet nauttimalla opiskelijariennoista. Useimmiten viikkoon mahtui vähintään neljät riennot, välillä useammat. Tämä vaikutti omalla kohdallani hyvin negatiivisesti niin koulunkäyntiin, kuin myös ihmissuhteiden ylläpitoon ja niistä huolehtimiseen.
Olin syksyllä 2021 osallistunut Suomen Ekonomien, Nuoret ekonomit – tapahtumaan, jossa Hanna Tikander oli kertomassa Sober curious –ilmiöstä. Ilmiöllä tarkoitetaan tietoisempaa juomista ja raitistelun kokeilua tilanteissa, joissa alkoholia on normaalisti tottunut nauttimaan. Syksyn 2022 aikana Turun KY alkoi aktiivisesti tarkastelemaan yhteisömme alkoholikulttuuria, ja siinä samassa aloin myös itse kriittisesti tarkastelemaan ja miettimään omaa alkoholin käyttöäni. Päädyin omien vuosijuhliemme jälkeen ratkaisuun vähentää alkoholin kulutustani huomattavasti, kuitenkin karsimatta osallistuttavien tapahtumien määrästä
Omia sober curious –havaintoja
Plasebo humaltuminen on oikeasti real thing
Ilman viinaakin voi olla hauskaa (sori nyt vaan Petri)
Juhlat jopa tuntuvat pidemmiltä!
Kun ympärilläsi on oikeat ihmiset, on juhliminen ihan yhtä hauskaa ilman promillejakin
Seuraavana aamuna ei olekaan huono olo ja Buranaa ei tarvitse syödä aamupalaksi
Seuraavana aamuna ei myöskään ahdista ”tekemättä” jääneet asiat
Yleinen vireystila paranee huomattavasti
Tällä tarinalla ja kirjoituksella haluankin innostaa teitä tarkastelemaan omaa alkoholin käyttöänne ja muistuttaa, että osallistuminen tapahtumaan ja siitä nauttiminen ei missään tapauksessa vaadi alkoholin käyttöä. Muistakaa myös, että jokaisella tulee olla oikeus itse päättää omasta juomisestaan, ja mikäli itse olet juhlatuulella ja haluat nauttia alkoholia niin tämä ei tarkoita, että kaikki muutkin kokevat samoin. Muistetaan että jokainen on tervetullut Turun KY:n tapahtumiin, joten kunnioitetaan yhdessä jokaisen omaa tahtoa, ja pidetään yhdessä hauskaa riippumatta promilleista!
