Viime viikolla oli KY-Sportin järjestämän perinteisen vaellusretken aika, joka kohdistui tällä kertaa Islantiin. Neljän päivän aikana vaelsimme yhteensä 55 kilometriä erittäin haastavassa maastossa, rinkat selässämme ja vaihtelevissa sääolosuhteissa. Islannin matka oli uskomattoman upea, ja seuramme oli erinomainen. Retken aikana sattui monia kommelluksia, kuten rinkkojen katoamista, 30 m/s tuulia, bussin juuttumista jokeen ja pahoinvointia valassafarilla. Nämä kokemukset synnyttivät kuitenkin myös parhaat tarinat. Vaeltaminen 55 kilometriä rinkan kanssa ja yöpyminen teltoissa oli monille uusi, mutta ehdottomasti myös upea kokemus, sillä maisemat olivat henkeäsalpaavat. Palattuamme Suomeen ystäväni kysyi, mikä oli matkan paras hetki. Vastasin, että parasta oli itsensä haastaminen. Arjessa harvoin haastamme itseämme samalla tavalla, joten tämä reissu antoi innostuksen kokeilla uusia asioita. Olen varma, ettei kukaan retkellä mukana ollut ihminen kyseenalaistanut vaelluksen arvoa saavutettuaan vuoren huipun. Haluan myös lisätä, että olen erittäin ylpeä kaikista, jotka selvisivät tästä vaelluksesta.

Ei tarvitse matkustaa Islantiin asti kokeakseen itsensä ylittämisen tunnetta; voimme haastaa itseämme myös arjessa. Juokse hieman pidempi lenkki, ole aktiivisempi ruotsin tunnilla tai aloita päiväsi kylmällä suihkulla. Vaikka se saattaa tuntua epämukavalta hetkellisesti, myöhemmin voit olla ylpeä itsestäsi. Joten ota siis tämän viikon teemaksi itsensä haastaminen vähintään kerran päivässä! Itse aion haastaa itseni maanantainpeleillä ja tiistain lenkillä. Toivottavasti nähdään siellä! 😉

Saana Pirttijärvi
Liikuntavastaava