Olin noin viikko sitten Kreikassa TuKY Yacht Clubin purjehdusexcursiolla ja viime vuoden tapaan ennen reissua harmittelin sitä, etten ollut saanut kaikkia tehtäviäni hoidettua etukäteen, joten joutuisin myös Kreikassa murehtimaan niistä. Matka muuttui kuitenkin täyslomaksi siinä vaiheessa, kun puhelimeni putosi mereen heti purjehduksen ensimmäisessä määränpäässä. Sen jälkeen olikin yllättävän helppo todeta, että Suomessa odottavat asiat saavat odottaa vielä viikon pidempään…
Vaikka en ole pitänyt itseäni kovinkaan pahana puhelin- tai someaddiktina, oli viikko ilman puhelinta minullekin yllättävän vaikea. (Niinkin vaikea, että kirjoitan siitä nyt blogia 🙂 ai ideat vähissä? ei kai…) Ironista on myös se, että vaikka olen väittänyt pystyväni elämään ilman puhelinta, oli kyseisen viikon ajan pieni osa persoonaani se, että puhelimeni on meressä. Päätinkin tämän kunniaksi jakaa oman kokemukseni siitä vapaudesta ja tuskasta, jota ilman puhelinta eläminen kohdallani tuotti.
Vaikein asia viikon aikana oli tajuta, kuinka moneen arkiseen asiaan on tottunut käyttämään puhelinta ilman, että sitä on ajatellut sen enempää. Viikon pärjäsi hyvin ilman ig-päivityksiä, mutta oli yllättävän turhauttavaa, kun ei esimerkiksi pystynyt maksamaan velkoja kavereille Mobilepaylla, Googlaamaan itse mitä menussa oleva souvlaki on, tarkistamaan lähimmän ravintolan sijaintia tai tekemään sitä matkavakuutuksen korvaushakemusta. Toki ilman näitä asioita pystyi myös elämään oikein mukavasti ja olin siitä onnellisessa asemassa, että matkalla oli monta kaveria, joiden puhelinta pystyimme tarvittaessa käyttämään. Alkuun kuitenkin kaikki pienetkin asiat, joihin puhelinta olisi tarvinnut, toivat muistutuksen siitä, että se puhelin makaa merenpohjassa jossain päin Poroksen saarta. Ja sekös ärsytti.
Totesin kuitenkin viikon aikana, että aina välillä pintaan nouseva harmitus on vain asennekysymys. Kuinka huonosti asiat voi oikeasti olla, kun saa maata purjeveneen kannella Välimerellä? Hyötynä ilman puhelinta olemiselle oli myös se, että ei itse tarvinnut milloinkaan olla perillä aikatauluista tai seuraavista matkasuunnitelmista vaan seurasin vain niitä, jotka saivat ryhmächatista tarpeelliset infot. Pystyin siis keskittymään matkasta nauttimiseen ja siihen kuuluisaan hetkessä elämiseen (vinkki vitonen tähän väliin: älä kuitenkaan sano puhelimensa juuri mereen pudottaneelle ”mut ainakin voit nyt elää hetkessä”, se ei meinaan helpota).
Loppukaneettina suosittelen kaikille satunnaisia puhelittomia jaksoja. Vaikka et kokisikaan puhelinta haitalliseksi tekijäksi arjessa, on se silti kasvanut useimmilla meistä käsivarren jatkeeksi, ja tekee hyvää välillä kokea maailmaa ilman sitä. Kokemusasiantuntijana voin myös todeta, että kun on tarpeeksi hauskaa, ei edes kaipaa puhelinta. Lisäksi suosittelen myös toimijoiden lukuisia eri excursioita aivan kaikille! Ne ovat loistavia tilaisuuksia ainutlaatuisille oppimiskokemuksille sekä mahdollisuuksia päästä lomalle hektisestä arjesta, mitä ikinä itse haluatkaan kokea.
Kiitos vielä kaikille mukana olleille ihanasta viikosta! Oli kivaa, jopa ilman puhelinta. 😀
Elle Luukkala
Toiminnanjohtaja