Insert voivottelu siitä, että tuli kiire ja paniikki blogia kirjoittaessa, koska muistit sen liian myöhään. Älä myöskään syytä tästä omaa ajanhallintaasi, vaan kaikkea muuta.
Terve! Idea tän viikon blogille syntyi keväällä kirjottamastani blogista, jossa kerroin suorituspaineista omien meriittien ja iän osalta tässä oppilaitoksessa, ja kuinka pelkään päätyväni jälleen kesäksi töihin leipomoon, missä olen jo kiitettävän monta vuotta viettänyt. Nyt lakkaan pitämästä teitä jännityksessä, ja paljastan miten kävi.
Noh, tuliko oman alan kesätöitä? No v*ttu ei.
Tosin en kyllä hakenut kuin vain pariin paikkaan, eli ei tämä lopputulema nyt kummemmin yllättänyt. Ehkä mulla on muodostunut leipomoon jonkinlainen Tukholma-syndrooma, jonka seurauksena mä oikeasti haluan työskennellä siellä salaa. Haluan lähteä töistä rasvan ja sokerin hajuisena. Haluan napata kärrystä munkkeja kotiin vietäväks. Haluan matkata 80km Turusta yövuoroon, ja unohtaa produktiivisuuden koko seuraavan päivän osalta piloillemenneen päivärytmin takia. Haluan uskotella itelleni, että tää järjestely on ihan ok, sillä ”oonhan enemmän yöihminen”.
Hopeareunus tässä kaikessa on kevyen outo fleksaus siitä, et kovin moni ei tiedäkkään millasta on olla leipuri! Pääsit ehkä isoon konsulttifirmaan traineeks, mut ookko koskaan koristellu ja paistanu 1000 mustikkapiirakkaa samanaikaisesti, tai pakannu 2250 hillomunkkia 5 kpl pusseihin TUNNISSA?!?! Sitä minäkin.
Kaikki mun kaverit on luullu, et teen sellasta söpöä kondiittori-hommaa, jossa herään neljäksi aamulla töihin, jotta voin paistaa pullantuoksuisessa ympäristössä yhden pellin laskiaispullia tulevaa laskiaissesonkia varten. Todellisuudessa mä paistan sen yhden pellin + 899 lisäpeltiä laskiaispullaa, eli nopealla matikalla päälle 10 000 kappaletta! Siinä täytyis kyl mummojen ja pappojen kutsua koko bingoseurueensa koolle, jos tollanen määrä pullia halutaan saada hävitetyks söpössä pikku konditoriassa.
Saattaa kuulostaa tosi kiireiseltä, ja sitä se välillä onkin. Mutta sitä puolta rakastankin tässä työssä. Osaksi sen takia, että sillon kellon vilkuilut vähenee, kun ei tarvii toimettomana laskea, kuinka monta minuuttia pitää vielä odottaa ennen kuin voin karata. Lisäksi yötunnit ja ylityöt on leipomoalan TES:llä ihan kiva lisä opiskelijan kukkaroon. Pahimmillaan vappu- ja juhannussesonkien aikana työpäivät on saattanu mennä 13-14 tuntisiks, ja silloin kieltämättä työntekijää itkettää. Mutta jokes on you, palkkapäivänä itkeekin puolestaan pomo!
Jos mun täytyis antaa Top 4 tuotetta, joita suosittelen teille meidän leipomosta, ne olis:
Kermamunkki
Kebabpizza
Suklaamunkki
Mustikkapiirakka
Tänkin listan piti olla eka Top 5, mutta valehtelematta mun aika leipomossa on turruttanut mun maku- ja hajuaistin siihen pisteeseen, että kaikki maistuu vaan rasvalle ja sokerille.
Pieni aikahyppy tähän aamuun. Kello on 9:42, ja heräsin tää luonnos viimeistelemättömänä siihen, että meidän viestintävastaava on pommittanut mua soitoilla ja muistuttanut viestillä, että “totte blogi ????”. Pääsin töistä eilen puolelta öin, ja simmahdin saman tein nukkumaan.
Eli nyt speedrunnaan teille leipomolaiffin plussat ja miinukset:
Paljon nakkisuojia (Isoja pakastintiloja sekä walk-in -uuneja, joihin voi mennä piiloon. TIlat voivat väärinkäytettynä olla myös haitallisia).
TES:n määrittämät lisät on ihan ok kannustinloukku.
Sisäinen sokerihiirisi nauttii siitä, että tauoille voi napata pelliltä mukaan tuotteen jos toisenkin.
Susta tulee kaveriporukan Messias, kun oot se, joka tuo bileissä leivän pöytään (haha).
Opit leipomaan ja saatat innostua siitä arjessakin. (Tosin en ole itse kuin ehkä kerran innostunut leipomoon pullaa työajan ulkopuolella näiden vuosien aikana, eli se siitä plussasta)
Et voi etkä halua enää ikinä ostaa kauppojen paistopisteiltä tuotteilta, koska oot saanut yliannostuksen leipomolaiffista.
Työkavereista osa saattaa olla leipääntyneitä (haha) leipomotyöhön 30 vuoden työkokemuksella, minkä seurauksena heillä saattaa olla tarve purkaa patoumansa sinuun.
Ei etätyömahdollisuutta (red flag)
Kesäaikaan uunit laittaa perseen hikoilemaan huolella, kun valmiiksi +30 asteen lämmössä sun selkään hohkaa 3 jättiläisuunia 210-260 asteen lämmöllä.
Uskon, että mun työpaikka voi ulkoistaa mulle ensi kesän kesätyörekryn, eli laittakaa vaan jo nyt hakemuksia vapaa-aika@tuky.fi. Voin sit siitä lisätä jonkun hienon “Hakemuskäsittelijä”-tittelin mun linkkari-bioon.
Viime viikolla oli KY-Sportin järjestämän perinteisen vaellusretken aika, joka kohdistui tällä kertaa Islantiin. Neljän päivän aikana vaelsimme yhteensä 55 kilometriä erittäin haastavassa maastossa, rinkat selässämme ja vaihtelevissa sääolosuhteissa. Islannin matka oli uskomattoman upea, ja seuramme oli erinomainen. Retken aikana sattui monia kommelluksia, kuten rinkkojen katoamista, 30 m/s tuulia, bussin juuttumista jokeen ja pahoinvointia valassafarilla. Nämä kokemukset synnyttivät kuitenkin myös parhaat tarinat. Vaeltaminen 55 kilometriä rinkan kanssa ja yöpyminen teltoissa oli monille uusi, mutta ehdottomasti myös upea kokemus, sillä maisemat olivat henkeäsalpaavat. Palattuamme Suomeen ystäväni kysyi, mikä oli matkan paras hetki. Vastasin, että parasta oli itsensä haastaminen. Arjessa harvoin haastamme itseämme samalla tavalla, joten tämä reissu antoi innostuksen kokeilla uusia asioita. Olen varma, ettei kukaan retkellä mukana ollut ihminen kyseenalaistanut vaelluksen arvoa saavutettuaan vuoren huipun. Haluan myös lisätä, että olen erittäin ylpeä kaikista, jotka selvisivät tästä vaelluksesta.
Ei tarvitse matkustaa Islantiin asti kokeakseen itsensä ylittämisen tunnetta; voimme haastaa itseämme myös arjessa. Juokse hieman pidempi lenkki, ole aktiivisempi ruotsin tunnilla tai aloita päiväsi kylmällä suihkulla. Vaikka se saattaa tuntua epämukavalta hetkellisesti, myöhemmin voit olla ylpeä itsestäsi. Joten ota siis tämän viikon teemaksi itsensä haastaminen vähintään kerran päivässä! Itse aion haastaa itseni maanantainpeleillä ja tiistain lenkillä. Toivottavasti nähdään siellä! 😉
Orientaatioviikko on nyt ohi. Se on monille saattanut sisältää uskomattomia kokemuksia, elämyksiä, tuttavuuksia ja kohtaamisia. Toisille se taas on saattanut olla todella raskas, uuvuttava tai jopa ahdistava viikko. Hienona kokemuksena ensimmäisen viikon kokeneelle tulevaisuus vaikuttaa ehkä kirkkaalta seuraavien viikkojen bile- ja tapahtumatarjonnan pikkuhiljaa raottaessa verhoaan, kun taas niitä, jotka kokivat jo orientaatioviikonkin vaikeaksi, tulevaisuus saattaa jopa pelottaa. Itse kuuluin pupuvuonnani jälkimmäiseen kategoriaan.
Oma pupusyksyni oli elämäni raskainta aikaa. Koin orientaatioviikolla alkavan uuden elämänvaiheen todella vaikeana uusien asioiden, ihmisten ja kokonaisuuksien ajaessa ylitseni henkisen lumivyöryn kaltaisesti. Tämän jälkeen olisi sitten pitänyt alkaa opiskelemaan täynnä innostusta ja kiinnostusta uusia asioita kohtaan lukuisten uusien todennäköisesti elinikäisten ystävien kanssa? Ei todellakaan. Olin tutustunut vain muutamaan ihmiseen, ja vaikka he olivatkin mukavia, kestää oikean ystävyys- ja luottamussuhteen muodostumisessa mielestäni pidempään kuin parit baarijatkot. Lisäksi koin, ettei minulla ollut juurikaan yhteistä kanssaopiskelijoideni kanssa, sillä en ollut kiinnostunut sijoittamisesta, verkostoitumisesta tai edes matematiikasta… Miten voisin ikinä edes etäisesti tuntea kuuluvani tähän yhteisöön? Vietinkin suuren osan ajastani kotipaikkakunnallani ja päätin, että suoritan kaikki mahdolliset opinnot etänä ja mahdollisimman nopeasti, sillä minua ei rehellisesti sanottuna kiinnostanut vähääkään valtaosa kursseista eikä myöskään vapaa-ajalla minkäänlainen järjestötoiminta, jonka luulin täysin koostuvan dokaamisesta, bilettämisestä ja yleismaailmallisesta pöhinästä.
Kotipaikkakunnalla jokaviikkoinen ramppaaminen kävi myöskin yllättävän pian raskaaksi sekä mielelle että lompakolle. Niinpä jouduin loppusyksystä viettämään enemmän aikaa Turussa kuin olisin todellakaan kokenut tarpeelliseksi. Vaikka olin lukioaikana ollut aktiivisesti opiskelijakunnan toiminnassa mukana, olin jo alkusyksystä sulkenut pois vaihtoehdon hakea mukaan järjestötoimintaan, koska HalVat vaikuttivat esiintymistä muutenkin kammoksuvalle pahimman luokan painajaiselta. Onnekseni huomasin kuitenkin, että haku osaan jaostoista tapahtui kirjallisella hakemuksella ja haastattelulla. Hainkin siis CIA:han, sillä ulkomailla aiemmin asuneena kansainvälisyys ja sen edistäminen herättivät mielenkiintoni. ”Valitettavasti valinta ei tällä kertaa osunut sinuun”. Luulin jo viimeisenkin toivoni oman paikkani löytämiseksi opiskelijayhteisöstä murentuneen käsiini, kunnes EVAn haku avattiin. Hain uudelleen. Tulin valituksi. Elämäni suunta muuttui kuin taikaiskusta, sain uusia ystäviä ja innostuin vielä hakemaan TuKYn hallitukseenkin.
Väärin. Sain kyllä uusia ystäviä ja koin EVAn toiminnan tärkeäksi mutta eivät ne silti poistaneet ajoittaista ahdistusta, yksinäisyyttä ja elämän tuskaa kokonaan, vaikkakin hieman helpottivat. Pääsin kuitenkin vaikuttamaan muiden opiskelijoiden jaksamista ja hyvinvointia tukevaan työskentelyyn sekä keräämään mukavia muistoja ja kokemuksia. Tässä kuitenkin auttoi paljon myös ymmärrys siitä, että voin olla osa yhteisöä omana itsenäni eikä minun tarvitse änkeä itseäni johonkin muottiin, jota yleisesti kylteriksi kutsutaan. Sen sijaan voin osallistua sellaisiin tapahtumiin, joista pidän, juoda ja olla juomatta silloin, kun siltä tuntuu, sekä edistää oikeasti omasta mielestäni tärkeitä asioita, kuten edunvalvontaa. Eikä tarkoitukseni ole millään lailla väheksyä yhdenkään jaoston tai toimijan työtä, vaan pikemminkin iloita siitä, että yhteisöstämme löytyy jokaiselle paikka sellaisena kuin he siihen itse haluavat kuulua.
Pupuille ja miksei myös vanhemmille opiskelijoille haluankin sanoa tämän: pitäkää huoli omasta jaksamisestanne ja osallistukaa tapahtumiin ja toimintaan omilla ehdoillanne. Kavereiden saamiselle ja oman paikan löytämiselle ei ole deadlinea, vaan sopeutuminen uuteen yhteisöön vie oman aikansa – joillain enemmän, toisilla vähemmän. Vaikka esimerkiksi minulle olisi kaksi vuotta sitten kerrottu, että löydän itseni TuKYn hallituksesta, en olisi uskonut löytäväni paikkaani sieltä. Toisin kävi.
Siispä vielä kerran: tervetuloa uusi pupu – juuri sellaisena kuin olet!
Orientaatioviikosta on nyt selvitty, vaikka palautuminen ainakin allekirjoittaneella on vielä vähän kesken. Vaikea sitä on uskoa, mutta kyseessä oli itselleni neljäs orientaatioviikko, johon olen osallistunut. (Vinkkejä akateemisestä ikäkriisistä selviämiseen otetaan vastaan). Uudet puput saivat orientaatioviikolla ensikosketuksen osuuskauppasalin penkkeihin, Montun ravintolaan ja opiskelijatapahtumiin. Hyvä läpileikkaus siis koko opiskelijaelämästä. Hieno viikko huipentui KaupSuun, jossa toimijat olivat runsain joukoin esittäytymässä uusille opiskelijoille eri rastien muodossa.
Tänään kuitenkin alkavat itse opinnot ja koulun käytävät täyttyvät innokkaista uusista opiskelijoista. Myös rusakot alkavat palailemaan hiljalleen kesälomalta takaisin koululle opintojen pariin. Kesäloma (työt) on mukavaa vaihtelua opiskelulle, mutta uskon että moni palaa vielä mielellään yhdeksi tai useammaksi vuodeksi kauppakorkeakoululle. Kauppakorkeakoulu herää jälleen henkiin kesän hiljaisuuden jäljiltä. Mercatori täyttyy jälleen iloisesta puheensorinasta, ja siitä on mahdoton kävellä ohi jäämättä juttelemaan edes hetkeksi muutaman tutun kanssa. Yläaulassa parveilee pupuja ennen kuin he löytävät tiensä oikeaan luentosaliin tai K-loungeen.
Edessä on jälleen uusi syksy täynnä tapahtumia ja toimintaa. Puputapahtumat jatkuvat edelleen, esimerkiksi eri jaostojen pupuinfojen muodossa, ja muitakin tapahtumia alkaa näkymään tapahtumakalenterissa. Toivottavasti itse kukin on saanut kesän aikana levättyä ja ladattua akkuja, sillä tekemistä kyllä riittää kalenterin täydeltä.
Otetaan uudet opiskelijat ilolla vastaan koululle ja perehdytetään heidät opiskelijaelämän saloihin. Myös TuKYn toimiston ovet ovat lähes aina avoinna, ja kahvipannu kuumana, joten tulkaa rohkeasti käymään vaihtamassa muutama sana opiskelun lomassa.
Tsemppiä eli TSEmii kaikille uuteen lukuvuoteen, törmäillään Mercalla
Vappu on aivan kulman takana, ja miettiessäni aihetta tälle blogikirjoitukselle, se luonnollisesti tuli itselleni ensimmäisenä mieleen. Onhan kyseessä kuitenkin opiskelijoille kevään päättävä suuri juhla, johon kuuluu rutkasti erilaisia perinteitä ja tapahtumia. Vapun jälkeen kampukset tyhjenevät ja opiskelijat siirtyvät viettämään leppoisia kesälomapäiviään kukin omaan kesätyöpaikkaansa, mikäli sellaisen onnistui hankkimaan tänä keväänä. Toisena vaihtoehtona on jatkaa opintojen suorittamista myös kesällä, koska mikään ei vedä aurinkoisena kesäpäivänä puoleensa niin paljon kuin yritysjuridiikan oppikirjat.
Kesäopintoihin liittyen, Mercatorilla saattaa kuulla huhua opiskelijasta, joka olisi suorittanut kokonaisen sivuaineen kesäloman aikana. Kukaan ei kuitenkaan tunnu tuntevan tätä opiskelijaa, vaikka melkein kaikki ovat hänestä kuulleet.
Mutta palataan vielä hetkeksi vappuun. Opiskelijan vappuun kuuluu usein päälle painavat viimeiset palautustehtävät ja deadlinet sekä kevään kurssien tenttiminen. Joskus joku sanoi saaneensa kaikki kevään opinnot pois alta ennen vappua. Kolmatta vuotta peräkkäin mietin, miksen itse ole tajunnut tätä helppoa ja yksinkertaista ratkaisua. Toivottavasti ehditte opintokiireistä huolimatta nauttimaan vapputapahtumista, joita seuraavien viikkojen ajan on tarjolla lähes päivittäin.
Lopuksi, Wikipedian mukaan “Kolme neljästä vapusta on Suomessa poutaisia, ja joka toinen on hyvin aurinkoinen.” Toivotaan, että tämä sattuisi olemaan se joka toinen vappu, ja saisimme nauttia aurinkoisesta vappusäästä.
Strategia on käsitteenä läsnä lähes kaikkialla. Kauppakorkeakoulun kursseilla painotetaan läpileikkaavasti sitä tosiasiaa, että yrityksen osa-alueiden toiminta on oltava strategialähtöisiä: johdon laskentatoimen mittaus- ja kannustinjärjestelmät tulee olla harmoniassa valitun liiketoimintastrategian kanssa, henkilöstön rekrytoinnin pitää tukea strategian toteutumista, pitääkö toimitusketjussa tehdä strategisia siirtoja esimerkiksi alihankintakumppaneita valitessa, näkyykö strategiset valinnat markkinoinnissa, ja miten ylin johto ylipäätään suunnittelee, määrittelee ja jalkauttaa yrityksen strategian. Strategiaan törmää myös koulun ulkopuolella. Uutisissa saatetaan roimia Venäjän asevoimien sotilasstrategisia virheitä Ukrainassa: tiedustelun puutteellisuus ja hyökkäyksen painopisteen puuttuminen olivat strategisen tason virheitä. Monella meistä on myös sijoitusstrategia, johon pitää kuulemma FEDin koronnostopäätösten myllerryksessä palata. Myös kandin tai gradun kirjoittamisessa pitäisi olla strategia, jonka avulla voimavarat käännetään haluttuun lopputulokseen. TuKYllä ja TYYllä on niin ikään omat strategiansa.
Strategian sanallisia määrittelyjä on monenlaisia (Bhimani ym. 2019, 623), mutta alun alkaen termi strategia on juonnettu kreikan kielestä, jossa se merkitsee armeijan johtamista (Juuti ym. 2014, 97). Klassisesti ajatellaan, että kiinalainen Sunzi on strategisen johtamisen ensimmäinen sanoittaja, kun hän kirjoituksessaan Sodankäynnin taito määritteli noin vuonna 500 eKr strategisen päätöksenteon ohjeeksi muun muassa, että ”Se, joka tietää, milloin kannattaa ja milloin ei kannata taistella, voittaa” (Nojonen 2017, 76) tarkoittaen, että strategia on taito valita taistelut. Merkittävä sotateoreetikko Carl von Clausewitz puolestaan tarkastelee 1800-luvulla strategiaa ja sen eroja taktiikkaan toteamalla, että strategia tarkoittaa yksittäisten taisteluiden kokonaisuuden käyttöä sodan päämäärien hyväksi (Visuri 1996, 77; Kerttunen 2007).
Vaikka strategia on alun perin sotilasjohtamisen ilmiö, liikkeenjohdon puitteissa strateginen ajattelu on ollut osana johtamista jo tovin. Toisen maailmansodan jälkeen strategiaa ja strategista suunnittelua kutsuttiin ensin taloussuunnitteluksi, sitten pitkän tähtäimen suunnitteluksi, ja vasta 1970- ja 1980-luvuilla strategiseksi suunnitteluksi ja strategiseksi johtamiseksi. (Juuti ym. 2014, 97–98.) Yrityskokonaisuuden strateginen ajattelu voidaan jakaa konsernistrategiaan, jonka avulla yritys saavuttaa visionsa, sekä useampaan liiketoimintastrategiaan, joilla liiketoiminta-alueet menestyvät kilpailijoitaan paremmin. Strategia on näin ollen organisaation pitkän aikavälin suunta ja menestyksen resepti: strategia kuvaa minne ollaan menossa, ja millä keinoin tavoitteet saavutetaan. (Anthony & Govindarajan 2007, 56–57; Juuti ym. 2014, 97–98.) KONE Oyj:n entisen toimitusjohtajan Matti Alahuhdan mukaan hyvä strategia kertoo, mitkä ovat yrityksen vahvuudet ja millä keinoin se erottuu kilpailijoistaan, jotta päämäärät voidaan saavuttaa (Alahuhta ym. 2015, 51). Myös Bhimanin ym. (2019, 623) mukaan strategia koskee yrityskokonaisuuden resurssien kohdentamista ja käyttämistä tavoitteiden saavuttamiseksi.
Summaten voidaan todeta, että hyvä strategia lähtee omista voimavaroista, ja voimavarojen avulla päämäärä saavutetaan. Kun menestyksen reseptin ainekset on määritelty, enää puuttuu eksekuutio – eli toimeenpano. Konsulttikielellä puhutaan strategian jalkauttamisesta, mutta ideana on konkretisoida strategia yksittäisiksi toimiksi ja hankkeiksi, joiden onnistuminen halutusti saa strategian sanan mukaisesti elämään. Strategia siis kertoo millä toimialoilla yritys toimii, ja strategian jalkauttamisen prosessi ottaa kantaa siihen, miten valituilla toimialoilla saavutetaan kilpailuetu kilpailijoiden voittamiseksi. Strategian jalkauttamisen hankkeita voivat olla yritysostot, uudet tuotantolaitokset, uusi asiakassegmentti taikka kustannusjohtajuuden tavoittelu.
Miksi strategiasta puhutaan, ja miksi sitä pidetään niin tärkeänä? Kun yrityksellä on selkeä strategia ja arvot, yrityksestä tulee ketterämpi ja osallistavampi. Kun yrityksen strategia on kaikille kirkas ja selkeä, yksittäiset ihmiset kykenevät tekemään eri tason päätöksiä nopeammin ja varmemmin. Logiikka tämän takana on se, kun ihminen kysyy itseltään: jos teen valinnan x viekö se pitkällä aikavälillä toimintaamme kohti päämäärää vai kauemmaksi. Myös arvot toimivat samalla sapluunalla. Päätöksentekotilanteessa päätöksen seurauksia on peilattava arvoja vasten. Kun tarpeeksi moni tekee päätöksiä linjassa strategian kanssa, strategia toteutuu kuin itsestään.
Strategia voi tarkoittaa luopumista. Strategia on taito valita taistelut, siis päättää mitä tehdään ja mitä ei tehdä. Siksi strategisesta näkökulmasta on pystyttävä perustelemaan miksi jotakin asiaa – kuten uutta tuotetta tai ihmisen rekrytointia – ei haluta edistää. Se on myös luopumista, ja se saattaa olla pieni tragedia.
Suurempi tragedia on se, että strategia harvemmin onnistutaan viemään eturivin taistelijan tasolle. Taktiikka on taito voittaa taistelut, strategia on taito valita taistelut. Kuitenkin, taktiikassa on onnistuttava, jotta strategia toteutuu. Monestiko mietit työssäsi tai luottamustoimessasi, puhumattakaan elämässäsi, päätöksen strategista ulottuvuutta, kun taktisen tason näkökulma on päivittäisessä tekemisessä nenäsi edessä?
Lauri Toivola Taloustoimikunnan puheenjohtaja
Lähteet mainitussa järjestyksessä:
Bhimani, A. – Horngren, C. – Datar, S. – Rajan, M. (2019) Management and Cost Accounting. 7th ed. Pearson, Harlow.
Juuti, P. – Laukkanen, T. – Puusa, A. – Reijonen, H. (2014) Akatemiasta markkinapaikalle: johtaminen ja markkinointi aikansa kuvina. 4. p. Talentum Media Oy, Helsinki.
Nojonen, M. (2017) Sodankäynnin taito. 2.p. Gaudeamus, Helsinki.
Visuri, P. (1996) Carl von Clausewitz ja modernin sodankäynnin teoria. Tiede ja ase, Vol. 54, 64–89.
Anthony, R. N. – Govindarajan, V, (2007) Management Control Systems. 12th ed. McGrawhill, Boston.
Alahuhta, M. – Häikiö, M. – Seppänen, P. (2015) Johtajuus : kirkas suunta ja ihmisten voima : kokemuksia ja näkemyksiä johtamisesta Koneen ja Nokian vuosilta. Docendo Oy, Jyväskylä.
