Marraskuu koetaan perinteisesti synkkänä, harmaana ja sateisena ajanjaksona. Tänä vuonna ehkä vielä vähän synkempänä kuin yleensä. Meillä Turun KY:llä marraskuu kuitenkin on niin täynnä jännitystä ja tohinaa, että säätilan synkkyys jää kirkkaasti kakkoseksi. HalVa-jännä on taas täällä.
Tasan vuosi sitten omat tuntemukseni ennen hallitusgrilliä ja itse syyskokousta olivat melko kauhunsekaiset, vaikka julkisesti saatoinkin väittää jotain ihan muuta. Ei ole helppoa laittaa itseään sillä tavalla likoon, ei minulle eikä kenellekään muullekaan. Ja tänäkin vuonna muutama kuntalainen tekee sen jo toista kertaa, jotain mihin en itse pystynyt. Siksi nostan nöyrästi hattua teille kaikille, jotka tänä vuonna laitatte itsenne likoon Turun KY:n syyskokouksessa tai missä tahansa hallituksen vaihdossa. Ehdolle asettuminen edellyttää sen tasoista rohkeutta, että sitä harvoin missään mitataan. Itse kokemus tulee myös sekä kehittämään että kasvattamaan, oli lopputulos mikä tahansa.
Voisin luetella rohkaisevia lausahduksia toisensa perään ja vakuutella, että kyllä se hyvin menee. Voisin sanoa, että tilanne on kaikille sama eikä ole mitään syytä panikoida. Todennäköisesti on kuitenkin aivan sama mitä tässä sanon, asianosaisia jännittää h-hetkellä silti niin paljon, että heikompaa hirvittäisi. Haluan kuitenkin painottaa, että kun te seisotte siellä parrasvaloissa, teitä ei arvostella, teitä arvostetaan. Ihan jo sen takia, että olette päässeet sinne asti.
Jos omat tuntemukseni olivat jo vuosi sitten kauhunsekaiset, niin täytyy sanoa ettei tässä ole kyllä päästy puusta pitkälle. Ainoa ero on, että tänä vuonna kykenen myöntämään sen. Ihan yhtä lailla allekirjoittanutta jännittää myös tänä vuonna, ehkä vain hieman eri syistä, eri tavalla. Jännitän kaikkien hakijoiden puolesta, empaattinen ja solidaarinen kun olen, ja jännitän myös oman hallituspestini loppumista. Ennen tätä vuotta en yksinkertaisesti voinut käsittää, kuinka kukaan saattoi pitää opiskeluaikaa elämän parhaana aikana. Tämä vuosi, tai ehkä tarkemmin sanottuna tämä hallitus ja sen työntekijät, ovat kuitenkin muuttaneet mieleni. Päivääkään en ole katunut ja jos en olisi jo niin vanha ja väsynyt, tekisin kaiken ilomielin uudestaan.
Ruska koristaa puiden oksia ja maiseman täyttää värikkäiden kaulahuivien aallokko. Syksy tekee ympäristöstä kauniimman, mutta usein kuitenkin myös pimeys ottaa tilansa. Tuo pimeys ajaa myös meidän ihmisten mielessä kaiken kauneuden yli ja ajatustemme värimaailma muuttuu myös kauniista väripaletista tummemmaksi.
”Syysmasennus” voidaan lukea jo kansantaudiksi Suomessa ja se vie potkua ihmisten aktivisuudesta vuodesta toiseen. Meille opiskelijoille, tämä syksy on myös ollut erityisen pitkä. Luonnollisten sosiaalisten kanssakäymisten puute sekä vauhdikas arki on kadonnut ja tilalle on ainakin tilapäisesti tullut uusi normaali. Nuorelle ihmiselle tilanne ei tietenkään ole kovin optimaalinen, sillä me kaipaamme virikkeitä sekä elämää ympärillemme. Trendiä seuraamalla ja uusia ohjeistuksia tarkastelemalla voimme harmiksemme todeta, että kovin lyhyellä aikavälillä ei vielä ole luvassa muutoksia.
Kun elämä on uni kesäyön, on meidän käännettävä tilanne hyödyksemme. Avaamalla silmät värikkäälle ruskalle ja kaulahuivien värikirjolle, kykenemme itse täyttämään elämäämme energialla. Emme halua antaa pimeydelle ja vaikeille ajoille yliotetta mielesämme. Haluan kannustaa teitä jokaista etsimään elämästä positiivisia asioita ja rohkeasti myös luomaan uutta. Uudet harrastukset sekä aktiviteetit, uudet kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa luovat lisäenergiaa arkeemme.
Olkaa toistenne tukena ja luokaa toistenne elämään väriä ja valoa. Ystävissä, yhteisössä sekä läheisissä on voimaa, käyttäkää se hyödyksi. Toivotan kaikille tsemppiä syksyn jatkoon, olkaa kärsivällisiä, kyllä tää tästä vielä.
Korona-aika on tuonut tapahtumien järjestäjille ennennäkemättömiä haasteita. Vaakakupissa painaa sekä osallistujien turvallisuus, että halu tuoda ihmisille edes jotain normaalista muistuttavaa näinä poikkeusaikoina. On jopa hieman kuluttavaa stressata samaan aikaan siitä, ovatko esimerkiksi uudet puput yksinäisiä ja sitä, onko kuitenkin tapahtumajärjestäjänä osasyyllinen koronan leviämiseen, jos jotain päättääkin järjestää.
Nämä ajat ovatkin tuoneet aivan uutta pähkäiltävää Turun KY:n hallitukselle sekä jaostoille ja toimijaryhmille. Loppukevät meni lähes täysin zoomissa kotisohvalla, ja syksyllä vahvana tahtotilana oli palata edes hieman normaalimpaan. Paras vaihtoehto oli koittaa keksiä ”uusi normaali”. Tapahtumat ovatkin värittyneet turvaväleillä, käsidesillä ja vastuullisuudella. Joskus turvallisessa tapahtumanjärjestämisessä on onnistuttu paremmin, joskus hieman huonommin, mutta tavoite on aina ollut sama: halutaan tarjota kuntalaisille edes jotain tekemistä ja vastapainoa opiskelulle ja yksin olemiselle.
Etenkin tänä vuonna huolta ovat tuoneet uudet puput. Olen itse kelaillut päässäni sitä, miten olisin ikinä selvinnyt Porista Turkuun muuttaessani, jos olisin jäänyt vain yksin pieneen yksiööni katselemaan etäluentoja kotisohvalta. Onnistuimme kuitenkin mielestäni todella hyvin TuKYn hallituksen ja työntekijöiden kanssa järjestämään pupuille edes lähes normaalia muistuttava perehdytysviikko ilman mitään suuria katastrofeja. Toivon, että edes se yksi normaalia muistuttava viikko, sekä ne tapahtumat, joita olemme nyt saaneet järjestettyä, ovat auttaneet edes hieman pupuja sopeutumaan uuteen opinahjoon ja löytämään uusia tuttavuuksia. Toivon myös, että mahdollisimman pian sekä puput, että me muutkin, voisimme taas päästä rakkaalle Mercalle juomaan kahvia ja vaihtamaan kuulumisia.
Sekä TuKYn pöytäkunnan, että oman jaostoni Ulkkiksen vuosi on ollut tänä vuonna hyvin erilainen siitä, mitä kukaan olisi osannut odottaa. Ulkkikselle vapun peruuntumisen jälkeen kovin kolaus oli, kun jouduttiin toteamaan, ettei legendaaristen Kiertoajelubileiden järjestäminen turvallisesti vallitsevassa tilanteessa olisi mahdollista. Saimme kuitenkin järjestettyä hieman muokatun version Kiertiksistä, Kiertokävelybileet, hyvinkin onnistuneesti, mistä olen todella ylpeä. TuKYn hallituksen kanssa taas olemme joutuneet pohtimaan todella vaikeita asioita ja tekemään päätöksiä, joiden eteen ei olisi voinut kuvitellakaan joutuvansa hallitusvuonna. Hienointa on ollut huomata, kuinka molemmissa hallituksissa olemme kaikesta huolimatta pystyneet rakentamaan todella hyvää ryhmähenkeä, ja nauttimaan täysillä yhdessä tekemisestä. On myös ollut todella hienoa huomata se, kuinka hyviä tekijöitä Turun KY:n toiminnassa oikeasti on mukana. TuKYn toimijoiden tuki, näkökulmat ja yhteiset keskustelut ovat tehneet tästä vuodesta huomattavasti helpomman.
Kaiken kaikkiaan olenkin todella ylpeä siitä, miten tähän tilanteeseen on osattu sopeutua lannistumatta. Ei olla jääty paikoilleen, vaan on jatkettu eteenpäin ja keksitty ratkaisuja. ”Uutta normaalia” on lähdetty rakentamaan täysillä.
Koronaa, työkiireitä, tenttejä. Tämä vuosi on ollut monella tapaa erilainen, kiireinen ja epävarma. Näin ollen emme ole millään onnistunut löytämään sopivaa viikonloppua keväältä tai kesältä vujutiimin virkistäytymismökkeilylle.
Tuli syksy ja kaikkien harmiksi päätettiin niin väistämättömästä asiasta: vuosijuhlat siirtyvät. Kun savu hiukan hälveni mieleeni juolahti, että tuo lokakuinen viikonloppuhan on kaikilla tiimiläisillä vapaana, mitä jos lähdettäisi silloin saaristoon.
Aiomme vujutiimin kesken tulevana viikonloppuna kokoustamisen ja virkistäytymisen ohessa pitää pienimuotoiset vuosijuhlat ja juhlistaa 70-vuotiasta yhdistystämme. Vaikka emme pääse Logomolle juuri tänä viikonloppuna juhlimaan niin voimme kaikki kuitenkin juhlistaa yhdistystämme omilla tahoillamme.
Mikä olisi parempi ajankohta muistella niitä niin huikeita viikonloppuja aiemmilla vuosijuhlilla: vertaansa vailla olevaa tunnelmaa VPK:lla, elämän parasta aikaa silliksellä ja vielä rakkaiden ystävien kanssa. Samalla voimme myös siirtää katseitamme jo kevääseen ja tuleviin tajunnanräjäyttäviin vuosijuhliin, mitä kevään juhlat tuovatkaan tullessaan..
Kannustan kaikkia ensi viikonloppuna antamaan edes pienen hetken rakkaalle yhdistyksellemme. Oli se sitten malja hyvän ystävän kanssa, pienen porukan “vuosijuhlat” tai ihan vain pelkkä pieni ajatus. Turun KY täyttää 70 vuotta ja ansaitsee se arvoisensa juhlat. Juhlitaan siis viikonloppuna TuKYä kaikki tavallamme ja tietenkin ajan hengessä vastuullisesti, keväällä pääsemme sitten juhlimaan yhdistystämme oikein kunnolla.
Oikein rattoisaa viikkoa kaikille ja kohottakaamme yhdessä malja iki-ihanalle Turun KY:lle!
Taneli Kaleva ja Teresa Niittumäki, vuosijuhlatuottajat 2020
Some on pilannut keskittymiskyvyn. Tiktok on pilannut nuorison. Ihmiset ovat pilanneet maapallon ilmastonmuutoksellaan. Kaliforniassa on tuhoisat maastopalot ihmisen toimesta. Syntyvyys on laskussa, sillä kukaan ei halua tuoda lapsiaan tähän hiljalleen tuhoutuvaan maailmaan. Maailma on pahempi paikka kuin ennen, kuulee usein sanottavan. Mistä tämä ajatusharha johtuu?
Ihmisellä on luontainen kyky keskittyä pahaan ja unohtaa positiiviset asiat. Media lisää tätä vääristymää entisestään. Kuolema, tuska ja sekasorto vetävät lukijoita puoleensa. Lajiamme ei kiinnosta hyvät asiat, sillä ne eivät ole sellaisia, joista tarvitsisi olla huolissaan. Hyvien asioiden tiedostaminen ei lisää selviytymisemme todennäköisyyttä.
1800-luvulla eliniänodote oli alle 30 vuotta, kun se nyt on globaalisti 73 vuotta. Äärimmäisessä köyhyydessä elää enää 700 miljoonaa ihmistä. Luku on puolittunut viimeisen 20 vuoden aikana ja sama tahti jatkuu edelleen. Vuonna 1996 tiikerit, jättiläispandat ja mustasarvikuonot olivat kaikki luokiteltu uhanalaisiksi. Eivät ole enää – nyt niiden kaikkien määrä on tasaisessa nousussa. Maapallosta on tällä hetkellä suojeltuna 15 % pinta-alasta, vuonna 1900 luku oli vain 0.03 %. Ihmiset elävät pidemmän ja onnellisemman elämän kuin ikinä ennen historiassamme. Meillä on enemmän vapaa-aikaa ja harrastemahdollisuuksia kuin ikinä ennen.
Hyvät asiat eivät pääse otsikoihin. Vielä viisitoista vuotta sitten uutisoitiin siitä, kuinka öljy tulee loppumaan ihan lähitulevaisuudessa. Nyt vastaavia otsikoita ei ole, eikä toisaalta ole ollut sellaisiakaan, missä kerrotaan öljyä vielä riittävän. Ilmakehän otsoniaukkojen korjaantuminen freonien käytön lopettamisen myötä ei ikinä yltänyt iltapäivälehtien etusivuille, vaikka suurin osa meistä on lukenut huolestuneita tekstejä otsoniaukosta ala-asteen oppikirjoista.
Asiat ovat paremmin kuin koskaan aikaisemmin historiassa eikä se ole mielipide. Ihmiselle on luontaista murehtia, se on selviytymisvaisto. Välillä on hyvä ottaa historiankirja käteen ja lukea entisajasta, että hahmottaakseen todellisen tilanteen. Vaikka meillä on omat ongelmamme – ilmaston lämpeneminen, USA:n presidentinvaalit ja tulevien bileiden järjestäminen tai järjestettämättömyys, olen varma, lähes jokainen historiassa elänyt ihminen vaihtaisi paikkoja kanssamme, jos voisi.
Viime keväänä kirjoitin Kyräilijään, kuinka elämme outoja aikoja. Silloin ajankohtaisia aiheita olivat Uudenmaan sulku ja kuinka kaukaiselta tuntui ajatus Parkkibileistä. Nyt puoli vuotta myöhemmin olemme yhä tilanteessa, jossa tapahtumien järjestämisessä suurin osa ajasta menee sen pohtimiseen, kuinka asiat voidaan hoitaa mahdollisimman turvallisesti ilman, että joudumme pitämään ovet kokonaan kiinni. Outojen aikojen voinee siis sanoa jatkuvan yhä, mutta missä kohtaa oudot ajat sitten muuttuvat ”uudeksi normaaliksi”?
Vanhaa normaalia tässä tilanteessa on kuitenkin ainakin tämän blogitekstin tuottamisen hankaluus. Muistan pähkäilleeni keväälläkin aihetta pääni puhki, kunnes luovana ihmisenä päätin tarttua niistä ilmeisimpään. Käytänkin tällä kertaa tämän puheenvuoroni läpisemällä täysin turhista asioista, kuten siitä, miksi jokaisella tulisi olla oma toteemieläin ja miksi Monttu Juveneksen kaatuminen on uskomaton tragedia. Viestintävastaavamme Hanna ohjeisti minua, ettei blogiteksti saisi olla ”säälittävän lyhyt”, joten koittakaa kestää. ”Täältä pesee!”
Aloitetaan toteemieläimistä. Jokaisen tulisi mielestäni vähintäänkin pohtia, mihin eläimeen pystyy samaistumaan eniten, koska se kertoo yllättävän paljon henkilön suhtautumisesta itseensä ja siitä keskustelemalla saa myös osviittaa, kuinka muut ihmiset hänet näkevät. KY-Sportin vaellusexcursiolla kävimme tästä hienoja keskusteluja porukkamme kesken noustessamme kymmenettä viimeistä nousua ja yllättävän usein muiden näkemykset erosivat siitä, miten itse itsensä näkee ja kokee. Itsekin olen kuulemma liian aktiivinen pingviiniksi, vaikka kuinka yritin perustella pingviinien olevan aktiivisia ainakin Happy Feet -elokuvassa. Ehkä sinäkin vielä koet valaistuksen hetken ja löydät sinua eniten kuvaavan eläimen. Toivon kuitenkin ettei se vaadi 53 kilometrin vaellusta, tai jos vaatii, olet ainakin varustautunut sinne oikein.
Ja sitten toiseen asiaan – Monttu Juveneksen traagiseen poistumiseen keskuudestamme. Monttu on tavalla tai toisella ollut mukana muovaamassa TSE:n kulttuuria sellaiseksi kuin se nykyään on. Mistä muualta olisimme saaneet kahvit tukemaan Merca-pöhinäämme? Olisiko ilman Monttu Juvenesta syntynyt kaikki meemit Tikka Masalasta? Entä ilmaiset vohvelit lisäämällä Jodeliin kuva niistä? Kaikki nämä elämää suuremmat asiat tekivät meidän ravintolastamme, Montusta, niin huikean ja minä ainakin tulen kaiholla muistelemaan kaikkia niitä hetkiä, kun oli valittava ruuan ja luennon väliltä, koska jotenkin aina, kun Montussa yritti ruokailla, tuntui jono ylettyvän ainakin K-Loungelle asti.
Kaikille, jotka selvisitte tänne asti: toivottavasti viikostanne tulee edes hieman tasaisempi kokemus kuin tämän tekstin lukemisesta. Joskus ehkä kannattaisi olla jättämättä asioita viime tinkaan – se olisi ehkä helpottanut tätäkin projektia, mutta kukapa minä olen itseäni tuomitsemaan, kun ei pingviinit sellaiseen kykene.
Olispa Tikka Masalaa, tai edes siipiä.
Ps. Jos haluat sinappia, ota yhteys liikunta@tuky.fi ja saatat yllättyä…
