Pikkulaskiaisen 2020 päätuottaja esittäytyy

Terve!

Kun kelloa käännetään hiukan taaksepäin, haki tämä innokas raisiolaisen kasvatuksen saanut nuori pupu Pikkulaskiaisen mäkitiimiin. Hakemuksessaan hän painotti monia vahvuuksiaan, mutta erityisenä mieleen jäi taito keittää minuuttiriisi viiteenkymmeneenseitsemään sekuntiin. Seuraavan viikon kuluessa hän sai UTU-mailiinsa viestin, jossa silloiset tarunhohtoiset mäkilegendat Antti Heinonen ja Solja Kontu onnittelivat pääsystä heidän alaisuuteensa.

Ja sitten palataan nykyhetkeen. Samainen nuori mies on nyt ottamassa vastaan toistaiseksi suurimman haasteensa tässä eeppisen mittakaavan tarinassa. Kyllä, tuo sama minuuttiriisin keittelijä. Miten tässä näin pääsi käymään?

Olen siis Niklas Rimpi, toisen vuoden opiskelija ja uunituore vuoden 2020 Pikkulaskiaisen päätuottaja. Kuten edellä jo hieman raotin, olen kulkenut pitkän tien Pikkulaskiaisen uraputkessa. Mäkitiimiijäsenyyden jälkeen pääsin tuottamaan Pikkulaskiaisen 2019 mäkiosuuden yhdessä Tuomas Majurin kanssa. Kokemus oli upea, opettavainen ja ennen kaikkea siisteintä mitä olen koskaan päässyt tekemään. Vielä upeampaa on tuottaa seuraava Pikkulaskiainen, sillä tapahtuma on kehittynyt ja kasvanut hurjaa vauhtia.

Päätuottajana tavoitteeni on tehdä Pikkulaskiaisesta pitkällä aikavälillä suunnannäyttäjä perinteisille opiskelijatapahtumille. Pikkulaskiainen haluaa olla edelläkävijä jokaisella osa-alueella. Siksi on tärkeää pystyä luomaan paljon uusia ideoita ja jalostaa niistä parhaat niin hyviksi kuin resurssien määrittämissä rajoissa vain on mahdollista. Pikkulaskiaisessa korostuu tapahtumatuotannon ammattimaisuus ja halu luoda kävijöille unohtumaton spektaakkeli, jota kukaan ei halua jättää välistä!

Haen omaan tiimiini luovia, positiivisia ja rohkeita tulevaisuuden ammattilaisia, jotta nämä kunnianhimoiset tavoitteet saavutettaisiin. Aloitan tuottajatiimin kasaamisen tänä vuonna normaalia aikaisemmin ja hakuaika tiimiini on 9.3.-22.3.2019. Lisätietoja haettavista tehtävistä julkaistaan pian TuKYn verkkosivuilla TuKY hakee -osiossa. Tiedustelut, kehitysideat ja kommentit ovat erittäin tervetulleita. Tämän riisinkeittäjän tunnistat hassusta hatusta! Nykäise siis hihasta, varasta lakki tai nakkaa postia osoitteeseen pikkulaskiainen@tuky.fi

Mäenlaskupakaroitaan esitellen

Niklas Rimpi
Pikkulaskiaisen päätuottaja 2020

TuKY hakee päätuottajaa Pikkulaskiaiselle 2020!

Turun KY hakee talven huippukohdalle, Pikkulaskiaiselle, osaavaa, motivoitunutta ja tulevaan työhönsä sitoutunutta tapahtumatuottajaa vuodelle 2020. Pikkulaskiaisen päätuottajana pääset tuottamaan yhtä Suomen suurimmista ja arvostetuimmista opiskelijatapahtumista.

Tapahtumatuottajan tehtävänä on koota ympärilleen tiimi ja yhdessä sen kanssa organisoida koko Pikkulaskiainen 2020 lähtöruudusta maaliin saakka. Päätuottajan tehtävässä korostuu organisointikyky ja kokonaisuuksien hahmottaminen. Hänen tulee myös olla järkkymättömän tiukka neuvottelija, mutta samalla lempeä ja kannustava esimies tiimillensä. Tulevan vuoden Pikkulaskiaisessa keskitytään erityisesti organisaation uudistamiseen, tapahtuman kasvattamiseen ja strategian luomiseen. Pikkulaskiainen on kuin pieni yritys, jonka toimitusjohtajana päätuottaja työskentelee. Vastuun lisäksi saa valtavasti vapautta ja pääsee todella vaikuttamaan Pikkulaskiaisen kehitykseen, sekä sitä kautta koko Turun KY:n tulevaisuuteen.

Tehtäviin kuuluu:

  • Rekrytointi ja koulutus
  • Budjetointi
  • Yhteistyöneuvottelut ja niiden pohjalta sopimusten tekeminen
  • Lyhyen ja pitkän aikavälin suunnittelu
  • Esimiehenä toimiminen
  • Tapahtuman tuottaminen

Edellytämme:

  • Organisointikykyä
  • Ideointikykyä ja visiota
  • Motivaatiota
  • Paineensietokykyä
  • Tiimityöskentelytaitoa
  • Sitoutuneisuutta tehtävään

Haussa katsotaan eduksi seuraavat seikat, mutta ne eivät ole välttämättömiä:

  • Johtamiskokemus
  • Kokemus budjetoinnista
  • Kokemus yrityssuhteiden hoitamisesta
  • Kokemus Pikkulaskiaisen tai muun Turun KY:n tapahtumatuotannon parissa työskentelystä

Tehtävään voi hakea vuosikurssista riippumatta, mutta siihen tulee sitoutua vuodeksi. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, hae rohkeasti lähettämällä vapaamuotoinen hakemus ja CV torstaihin 31.1.2019 kello 23.59 mennessä osoitteeseen vapaa-aika@tuky.fi. Toivomme hakemuksessasi näkemystä seuraaviin kysymyksiin: Mitä uutta toisit tapahtumaan? Millaisena näet Pikkulaskiaisen 2021, entä 2025?

Päätuottajan tehtävä on työsuhde ja siitä maksetaan rahapalkkio. Hakijat haastatellaan sunnuntaina 3.2.2019.

Pakkolomailun tärkeys

Opiskelu. Työt. Kaverit. Parisuhde. Kaikelle täytyy löytää aikaa, kaikessa täytyy menestyä. Tehtävää riittää vuorokauden jokaiselle tunnille, mutta silti takaraivossa kalvaa riittämättömyyden tunne ja ajatus siitä, että täytyisi tehdä enemmän. Suorittamisen kulttuuri ja ainainen kiire ovat vahvasti läsnä jokapäiväisessä elämässämme.

Opiskelijan arki on useille hektistä ja tiuhasti aikataulutettua, mikä on toki mukavaakin tekemisen ollessa mielekästä. Uusi projekti alkaa jo ennen edellisen loppua, eikä tekeminen lopu millään. Välillä on kuitenkin pakko pysähtyä, vaikka kuinka ajatus siitä ahdistaisikin. On vaikeaa olla oikeasti tekemättä mitään ja vain rentoutua. Jokin pieni tehtävä tai sähköpostin kirjoittaminen pulpahtaa mieleen joka viides minuutti ja kiireisestä arjesta on haastavaa irtautua täysin. Lomailu ja lojuminen ilman agendaa ovat kuitenkin välttämättömiä asioita niin jaksamisen kuin tehokkuudenkin kannalta. Vapaa-aika ja irtautuminen on osattava lisätä aikatauluun omaksi kohdakseen ja siitä on pidettävä kiinni.

Pakkolomailu tekee jokaiselle välillä hyvää ja tuo uutta intoa arkiseen tekemiseen. On jopa yllättävää, miten paljon itsensä pakottaminen ei-minkään tekemiseen oikeasti vapauttaa ja rentouttaa, vaikka se sillä hetkellä saattaakin tuntua stressaavalta to do-listan pituutta ajatellessa. Kiireisimmätkin työmyyrät tarvitsevat välillä aikaa vain olla. Aina ei voi, eikä tarvitsekaan suorittaa. On osattava myöntää itselle, ettei oma energia ja aika riitä kaikkeen ilman ajoittaista lepoa.

Suorittamisen hetkellinen ja hallittu keskeyttäminen ei pilaa yhtäkään suoritusta.

Kalle Kahanpää
Vapaa-ajanvastaava

Syrjäytymiseen ei ole mitään tekosyytä

Tämän tekstin otsikon on tarkoitus herättää tunteita ja tarjota näkökulma vaikeaan asiaan. Se on rakennettu nostattamaan pulssia ja kiihottamaan ajatuksia. Se on kirjoittajan luoma houkuttelevasti kiemurteleva mato, joka houkuttelee teräväkieliseen vastaukseen varautuneen lukijan tämän tekstin pistävään koukkuun. Nyt kun olet haukannut pyydykseeni kitusiasi myöten, on vuoroni kiskoa ajatuksesi maihin, mitata ne ja asettaa seinälle muiden kuikuiltavaksi.

Syrjäytymiseen ei ole mitään tekosyytä. Ei ole olemassa keksittyä tarinaa, minkä takia opiskelija tuntee olonsa yksinäiseksi. Kukaan ei ajaudu tarkoituksella yhteisönsä ulkopuolelle tai ystäviensä ulottumattomiin. Tarinaa tuntematta on helppo leimata toisen päälle tutut “ratkaisut” syrjäytymiseen: “Hei, meet vaan puhumaan niille!”, “Rohkeasti vaan bileisiin, siellä tutustuu!” tai “Eiks se oo ihan sun omasta asenteesta kiinni?” Ja kun kysyt ystävältäsi, miksei hän tullutkaan paikalle eilen, voi vastauksena olla tekosyy.

Tekosyyt muokkaavat sitä kuvaa, jonka näytämme ulospäin. Ne voivat olla pieniä tai suuria, pintaraapaisuja tai syvempiä, erivärisiä ja -muotoisia, mutta niitä yhdistää yksi asia: ne ovat potaskaa. Ymmärrän tarpeen valehdella muille, joitain asioita ei pysty eikä halua muille jakaa. Tilanteesta tekee vaarallisen, jos ei ole ketään kenelle jakaa todellisia tuntojaan. Sillä pieni ihminen on suurten aivojensa armoilla ja alkaa aivan liian herkästi uskomaan niitä hentoisia valheita, joita syöttää itselleen päivittäin. Lopulta päädyt tilanteeseen, jossa rakennat tekosyitä tekosyiden päälle ja keksit yhä parempia tekosyitä sille, miksi et kerro omista tunnoistasi muille. Korttitalo rakentuu yhä korkeammaksi ja muut jäävät sivuun, sillä en mä nyt voi tavata ystävääni koska tekosyy X paikassa Y, joka juontaa juurensa tekosyystä Z. Ja vaikka et sitä tietäisikään, voi ystäväsi olla syrjäytynyt, ja tekosyyn takana on aina peruste: syy.

Syitä syrjäytymiselle on monia. Ne voivat juontaa juurensa henkilökohtaiseen historiaan, tämänhetkiseen tilanteeseen tai tulevaisuuden suunnitelmiin. Ne voivat olla pieniä asioita, yhtenä korttina korttitalon pohjalla, tai sitten suuria, joiden vakaalle pohjalle taloa on helppo rakentaa. Oma tarinani, jonka päälle korttitaloani kyhäsin, alkoi ala-asteen koulukiusaamisesta ja jokapäiväisestä homottelusta. Lopetin harrastuksiani ja aloin kuluttamaan aikaani tietokoneella, joka tuntui helpolta ja anonyymiltä “turvalliselta” tilalta. Yläasteella rakensin korttitaloani yhä korkeammaksi, enkä edes huomannut tekosyiden kasautuvan ja muuttuvan hitaasti mielessäni syiksi, peittäen oikean syyn: pelotti. Mitä muut minusta ajattelevat? Tulenko torjutuksi? Tuntui kuin kaikki muut olisivat paljon pidemmällä, paljon valmiimpia ja aikuisempia. Paljon rohkeampia ja siistimpiä. Naurettava ajatus yläastelaiselle, mutta kaikille niin kovin tuttu tunne. Ja niin kasasin korttejani siisteihin pyramideihin, kerros kerroksen päälle. Tunnen vieläkin olevani jollain tasoilla syrjäytynyt. En jaa itsestäni paljoa, ja mietin usein, mitä muut ajattelevat. Tunnen olevani osa porukkaa, mutta silti vähän ulkopuolella. Yhä pelottaa. Huomaan kuitenkin, että pelottaa vähemmän: korttitalossani on huomattavasti vähemmän kerroksia kuin ennen ja olen tarkoituksenmukaisesti lähtenyt niitä vähentämään, kortti kerrallaan. Vaan mikä muuttui?

Muutos. Suurin syy sille, että olen nykyään millainen olen, on muutos. Kuulostaa kovin ympäripyöreältä, joten sukellan hieman syvemmälle.  Otetaan esimerkkinä se, kun aloitin edellisessä koulussani. Tunsin kurssilaisistani etukäteen vain kourallisen, joten ihmisten ennakko-odotukset olivat lähes olemattomat. Sain olla sellainen kuin halusin, ilman että kukaan tietäisi muutosta tapahtuneen. Aloitin puhtaalta pöydältä. Ja kuin huomaamatta, korttitalostani hävisi yksi kerros. Ja kun yhdellä elämän osa-alueella pudottaa kerroksen pois, on se helpompi poistaa myös muualla. Huomasin käytökseni muuttuvan myös jo rakentuneissa piireissäni, ja tunsin oloni paremmaksi omissa nahoissani. Opinahjo ei lopulta minulle sopinut, joten jätin sen kesken ja siirryin eteenpäin. En sitä tietoisesti tajunnut, mutta en malttanut odottaa seuraavaa mahdollisuutta henkilökohtaiseen renessanssiin. Olen onnekseni saanut monta mahdollisuutta “aloittaa alusta”. Ne ovat tulleet kuin tarjottimella, ja nyt olenkin oppinut ottamaan myös pienet muutokset uusina alkuina. Suurin muutos itsessäni tapahtui kuitenkin kun tulin Turun kauppakorkeaan. Täysin uudet ihmiset, täysin uusi kaupunki ja täysin uusi elämänvaihe mursivat kerroksia tehokkaasti. Sain jopa koulun sisällä uusia alkuja toiminnan ja uusien tuttavuuksien avulla, ja tuntuukin, että olen lähempänä omaa itseäni kuin olen ikinä ollut.

Tunnen yhä olevani tavallani syrjäytynyt, mutta yritän tarttua jokaisen mahdollisuuteen astua eteenpäin, kohti sitä mitä haluan olla. Ja siksi haluankin rohkaista teitä muita, jotka ehkä tunnette itsenne syrjäytyneeksi, ehkä ette, hyppäämään uusiin tilanteisiin rohkeasti. Se voi olla suuri elämänmuutos, kuten vaikka vaihtovuosi ulkomailla, jossa minä-kuvasi on tyhjä taulu ja sinulla on pensseli ja paletti käsissäsi. Pääset maalaamaan itsestäsi ja vuodestasi sellaisen kuvan kuin haluat täysin uusille ihmisille. Tai sitten se voi olla pieni askel: uusi opiskeltava kieli tai Montun after workin lautapelit, ehkä aktiivisuus TuKYn toiminnassa. Kokeile jotain uutta ja pientä, ja pudota yksi kortti talosta pois. Tekosyiden korttitalon huippu on jo näkyvissä, ja sitä lähdetään yhdessä purkamaan. Yksi kortti kerrallaan.

 

Juho Törhönen
Vapaa-ajan vastaava

Elämää veitsen terällä

Päivittäin opiskelijana törmää lukuisiin vertaisiinsa, luennoilla, käytävillä tai illan riennoissa. Yleisin reaktio toiseen opiskelijaan on välinpitämättömyys: en mä tunne tota tyyppiä, miksi kiinnittäisin huomiota, eihän sekään kiinnitä muhun. Jos hyvä tuuri käy, tunnet vastaantulijan ja moikkaat ohimennen lyhyesti, ehkä jopa pelkällä pään nyökäytyksellä. Harvojen ja valittujen kanssa pysähdyt juttelemaan, kysymään kuulumisia ja vielä harvemmille vastaat todenmukaisesti, etkä vain päälleliimatulla hymyllä ja tyhjääkin tyhjemmällä ”Hyvää, mitäs sulle?” vastauksella. Kohtaamiset ovat usein kuin peiliin katsoisi, erilaisuus katoaa esiripun taakse.

Miksi meille on niin vaikeaa avata ja antaa itsestämme? Miksi opiskelijana tunnetaan paineita siitä, että täytyy pitää yllä jonkinlaista projektiota menestyneisyydestä? Että kaikki menee niin kuin Strömsössä ja elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista? Kaikilla meillä on omat taustamme, omat pienet taistelumme jokaisessa päivässä. Kiiltokuvan takaa voi löytyä asioita, joita ei ole helppo jakaa. Tunnen piston sydämessäni tätä piirrettä kuvaillessani, sillä rakkaan ystäväni sanoin: ”Se on pelottavaa, miten sä tiedät kaikista kaiken, mutta kukaan ei tiedä susta mitään.”

On joskus raskasta olla kuuntelijana. Avaat itsesi toisen tilanteelle ja empaattisena toimit heijastuspintana vastapuolen tunteille, jotka voivat olla todella raskaita. Se on kuitenkin aina aikasi arvoista. Se antaa sinulle mahdollisuuden kasvaa ja oppia, mutta vieläkin enemmän, se antaa toiselle mahdollisuuden käsitellä vaikeitakin asioita ja päästä niissä eteenpäin. Asiat voivat olla pieniä, henkilö voi olla sinulle tuiki tuntematon, mutta anna toiselle aikaa, mahdollisuus jakaa jotain pikkiriikkistäkin. Ikinä et voi tietää mitä hymyn taakse kätkeytyy.

Jos tämä tuntuu liian humanisti-hippeilyltä, etkä ole valmis avaamaan sisintäsi ensimmäiselle vastaantulijalle, ymmärrän: en ole minäkään. Siksi haastankin jokaisen seuraavalla haasteella. Suomalaiset ovat huonoja kehumaan ja vielä huonompia ottamaan kehuja vastaan. Jokaiseen positiiviseen kommenttiin pitää liittyä vaihtokauppa. Joku kehuu hiuksiasi, kehut hänen paitaansa. Positiivinen kommentti menettää merkityksensä. Ei kehuja sanota siksi, että saisi jotain takaisin. Ainut hyväksyttävä takaisinmaksun muoto on hymy, jonka saat nousemaan toisen huulille. Kehu ystävääsi, kehu puolituttua, anna positiivista palautetta ja katso, millaisen vaikutuksen saat toisessa aikaan. Elämän pienet taistelut tuntuvat huomattavasti kevyemmiltä, kun ne kohtaa hymy huulilla!

Juho Törhönen

Vapaa-ajanvastaava