Kuluneen syksyn aikana olen päässyt järjestämään onnistuneita tapahtumia, tutustumaan uusiin ihmisiin sekä päässyt luomaan upeita kokemuksia ja muistoja. Ennen kaikkea, olen päässyt nauttimaan rakkaimpien ystävieni seurasta.
Kaikki tämä ei ole kuitenkaan ollut ilmaista.
Syksy on ollut itselleni henkisesti raskaampi kuin olisin voinut kuvitellakkaan. Lisääntyneet velvollisuudet, vaikeat ihmissuhteet ja kasvavat odotukset ovat nakertaneet jaksamistani pala palalta. Hyvinvoinnista on tullut kaukainen käsite, jota kohti pyrin lähestymään. Olen kokeillut monia tapoja lievittää stressiä, ja sitä kautta parantaa omaa jaksamistani. Olen urheillut, keskustellut ystävieni kanssa sekä yrittänyt löytää hiljaisia paikkoja, joissa voisin keskittyä. Välillä on kuitenkin päiviä, jolloin mikään ei tunnu menevän nappiin.
Entä jos en vain jaksa. Entä jos en kykene pistämään parastani. Entä jos haluankin paeta todellisuutta ja nauttia elämästä. Palata aikaan, kun koulu oli helppoa ja elämä stressitöntä. Itselläni on ainakin käynyt mielessä nämä muutamat lauseen tämän syksyn aikana, minkä takia haluankin puhua hieman mielenterveydestä.
Ajattelemme usein, että hyvinvointi on fyysistä ja ulospäin näkyvää. Urheilemme, jotta näyttäisimme paremmalta. Syömme terveellisesti, jotta pysyisimme hoikkina. Teemme usein asioita, jotka parantavat ulkoista olemustamme. Näemme siis usein hyvinvoinnin ja terveyden fyysisenä ilmiönä. Tämä saattaa johtua siitä, että kuluneiden vuosisatojen aikana ei olla koskaan uskallettu puhua henkisestä terveydestä. Mielenterveyteen liittyvät ongelmat on nähty tabuna, heikkoutena ja kenties jopa nolona asiana, jota ei olla uskallettu tuoda esille kuin vasta viime vuosien aikana. Tästä hyvä esimerkki on Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden aloittama Terve Mieli-hanke, jonka tarkoituksena on juuri tuoda mielenterveyteen liittyviä asioita esille, luoda yleistä keskustelua sekä auttaa opiskelijoita jaksamaan ja taistelemaan uupumuksen kanssa.
Vaikka kehitystä onkin tapahtunut, on siitä puhuminen edelleenkin vaikeaa ja kenties outoa. Haluankin tuoda esille sen, että mielestä on yhtä tärkeää pitää huolta kuin kehostakin. Kun mielestä pitää huolta, parantuu myös fyysinen jaksaminen. Kannustankin teitä kaikkia toimimaan toistenne vertaistukena huonoina hetkinä, kysymään toisiltanne kuulumisia ja olemaan toistenne henkisenä tukena. Ennen kaikkea muistakaa hengähtää ja todeta itsellenne, että ”aina ei voi jaksaa, eikä tarvitsekaan”.
Halvakausi on jälleen täällä, ja ilmapiiri on täynnä halvajännää. Moni teistä pohtii varmasti tulevia halvoja ja miettii sitä, hakisiko vai eikö. On mielestäni todella hyvä asia, että monella näyttää olevan innostusta ja motivaatiota tehdä vapaaehtoistyötä meidän rakkaan yhdistyksemme puolesta.
Itselleni iski tässä syksyn aikana todella outo fiilis, jota minun on vaikeaa pukea sanoiksi tähän blogikirjoitukseen. Hallitustehtävät alkavat pikkuhiljaa olemaan päätöksessä, ja kokouksia on jäljellä vähemmän, kuin yhden käden sormilla voi laskea. Tajusin, että ensi keväänä ei tarvitse enää käydä viikoittaisissa kokouksissa Parkilla, eikä ole enää sitä hallituspöhinää, johon olen tottunut viimeisen kahden vuoden aikana. Niiden rutiinien päättyminen, joihin olen tottunut ja jotka ovat olleet osa elämääni melkeinpä koko opiskelujeni ajan, pisti minut pohtimaan, että mitä ihmettä opiskelijatoiminta tarkoittaa minulle itselleni.
Ennen opintojen alkua minulle oli selkeää, että haluaisin olla tavalla tai toisella opiskelijatoiminnassa mukana. Pääsykoekevään aikana yritin motivoida itseäni parempaan suoritukseen tutkimalla eri koulujen opiskelijatoimintaa. Kun paikka sitten napsahti omalle kohdalleni, aloin saman tien tutkimaan TuKYn nettisivuja. Sivuilla oli lukuisia toimijoita, ja ensikosketukseni niihin sainkin jo KaupSussa. Saman tien tapahtuman jälkeen tiesin haluavani toimintaan mukaan, ja tästä lähti selvittely siitä, miten tämän haaveeni voisin toteuttaa. Alkuun tuntui oudolta kuulla hallituksien vaihtoon liittyviä termejä, joista ei ollut koskaan aiemmin kuullu. Tuli hieman hölmö fiilis, kun en tiennyt, mitä hissipuhe tarkoittaa.
TuKY -aktiivisuuteni alkoi liikuntajaostosta KY-Sportista. Oli erittäin mahtavaa päästä kuulemaan TuKYn toiminnasta lähempää, ja vuoden aikana oppi todella paljon, vaikka iso K tulikin lopulta pilaamaan suuren osan suunnitelmista. Pandemiasta huolimatta vuosi opiskelijatoiminnasta jäi osaksi rutiinejani, ja en halunnut vielä lopettaa tuohon aikaan lyhyttä uraani TuKYssä. Urani jatkuikin tuosta hallitukseen asti.
Viime vuoden syksy oli elämäni yksi jännittävimmistä ajanjaksoista, ja olen tyytyväinen itseeni, kun lähdin tuohon rumbaan mukaan. Vuosi on opettanut paljon, ja olen myös joutunut tilanteisiin, joihin en olisi kuvitellut pääseväni osallistumaan. Viime kevät oli lähtökohtaisesti suoraan sanottuna melko surkea. Hallitusvuoden alussa olin täynnä intoa ja valmiina tekemään aivan kaikkea. On kuitenkin pakko myöntää, että siinä vaiheessa, kun alettiin keskustelemaan vapun yhteydessä liikkumisrajoituksista, oma motivaationi ei ole koskaan ollut yhtä alhaalla. Aloin pohtimaan silloin, että olenko oikea henkilö tähän tehtävään. Oliko virhe hakea hallitukseen?
Tässä syksyn aikana olen saanut selkeän vastauksen kysymykseeni. Ei ollut. Syksyllä olen ehtinyt nauttia keväänkin edestä, ja vihdoin viimein tunnelin päässä näkyy valoa, joka on täynnä kuntalaishenkeä. Iso plussa syksyssä on ollut se, että ajankohtaisin asia ei ole enää iso K. Eniten minun kylmää sydäntäni lämmittää se, että puput ovat päässeet nauttimaan pupusyksystään täysin rinnoin.
Syksyn aikana olen tajunnut, että opiskelijatoiminta tarkoittaa minulle monia asioita, mutta tärkein näistä on ihmiset. Ihmiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä viimeisen kahden vuoden aikana. Erityiskiitos vielä Sport ’20 sekä tämän vuoden Turun KY:n hallitus ja työntekijät. Hommat eivät ole vielä ohi, ja edessä ovat erittäin jännittävät viikot. Tsemppiä kaikille hakijoille! Halvat ovat jännittäviä kaikille, ja toivon kaikille menestystä sekä unohtumattomia hetkiä.
PS. Kuten Leo Dicaprio Wolf of Wall Street-elokuvassa sanoi: “I’m not leaving.” Eläköityminen saa odottaa vielä hetken, ja olen ensi keväänä Vapputuottaja apunani mahtava tuottajaparini Venla Monto.
Pupuvuonna minulle oli selvää, että haluan hakea mukaan TuKYn toimintaan. Tutustuin huolella eri jaostoihin ja toimijoihin ja päädyin siihen, että Kulttis oli juuri se jaosto, jonka toimintaan halusin. Päätin hakea ainoastaan Art Directorin pestiä, sillä olin noihin aikoihin erityisen kiinnostunut juuri tuohon pestiin kuuluvista elementeistä. Halvapäivä koitti, ja marssin itsevarmana leuka pystyssä Monttuun, jossa tilaisuus pidettiin. Long story short: en tullut valituksi. En päässyt edes viimeiselle äänestyskierrokselle. Dramaattiseen tapaani marssin halvasta ulos heti AD-äänestyksen päätyttyä ja vannotin itselleni, etten enää koskaan ikinä hakisi mihinkään TuKYn toimintaan tämän nöyryytyksen jälkeen. Pitäkööt tunkkinsa.
Aikaa kului muutamia päiviä, ja aloin kuulla ympäriltäni yllättäviä kommentteja. Moni muisti minut ja itsevarman esiintymiseni tuosta tilaisuudesta. Olin jäänyt ihmisten mieliin positiivisella tavalla, vaikka olin mielestäni täysin epäonnistunut ja nöyryyttänyt itseäni näiden ihmisten edessä. Sain tästä hetkellisen toivon kipinän ja päätin katsoa avoimia hakuja vielä kerran. Päädyin jättämään hakemukseni COREn brändivastaavan pestiin, vaikka suhtautumiseni koko asiaan oli melko skeptinen. Yllätyksekseni pääsin haastatteluun ja tulin valituksi.
Aikaa näistä tapahtumista on nyt kulunut jo muutama vuosi. Silti muistan nuo läpikäymäni tunteet kuin eilisen. Naurattaa näin jälkikäteen vuoden myyntipäällikön pestissä viihtyneenä – täysin järjestöhörhöytyneenä – muistella tuota aikaa, kun kirosin yhden epäonnistumiseni takia koko järjestötoiminnan alimpaan maanrakoon. Voin paljastaa, että epäonnistumisia tuon halvatilaisuuden jälkeen on tullut niin monia, etten tohdi edes muistella. Järjestötoiminta on koulinut minusta, hyvin geneerisestä täydellisyyttä tavoittelevasta, itseään kohtaan kohtuuttoman ankarasta, lukiosta juuri valmistuneesta kympin tytöstä ei ehkä enää niin täydellisen, mutta huomattavasti itsevarmemman ja rohkeamman toimijan. Oli hyvin pienestä kiinni, ettei näin olisi koskaan käynyt.
Olisin kaivannut tuona syksynä enemmän kannustusta siihen, että Turun KY:n toiminnassa on täysin normaalia hakea useampaa pestiä jopa saman halvatilaisuuden aikana. Se, että hakee, eikä tule valituksi ei ole muiden silmissä epäonnistumista, se on rohkeutta. Mitä useampaa pestiä joku hakee, sitä enemmän ajattelen nykyään mielessäni: ”Wau! Tuo henkilö on valmis tekemään töitä päästäkseen mukaan toimintaan. Hänen on todella haluttava tätä.” Haluankin tällä tekstilläni kannustaa kaikkia hakemaan rohkeasti kiinnostaviin pesteihin, vaikkei tulisikaan ensimmäisellä kerralla valituksi.
Toivoin tätä tekstiä kirjoittaessani omaavani itse eniten pestiin ehdolle asettumisia vuodessa -tittelin Turun KY:n historiassa, jotta olisi uskottavampaa kannustaa muita tekemään samoin. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ole. Oli hyvin pienestä, muutaman ihmisen kivasta palautteesta, ja sen jälkeen useista peräkkäisistä onnenkantamoisista kiinni, että olen ylipäätään nykyisessä roolissani tätä kirjoittaessani. Haluan siitä huolimatta kannustaa teistä jokaista oppimaan minun virheistäni, ja hakemaan toimintaan mukaan, kunnes tuo oma paikka järjestössä löytyy. Haluan jakaa sitä kaikkea hyvää, jota itse sain ensimmäisenä vuonna, mitä ilman en olisi tässä tilanteessa nyt.
Mikäli et aio itse asettua mihinkään ehdolle, muista tsempata ja tukea ympärillä olevia – jopa tuntemattomia – hakijoita. Sinulle pieneltä tuntuvat muutamat rohkaisevat sanat voivat merkitä enemmän, kuin uskotkaan. Minua voi tulla vetäisemään myös hihasta, mikäli jokin hakemiseen liittyvä mietityttää. Toivottavasti sinä, lukija tai minä, tämän tekstin kirjoittaja, voimme toimia jollekin hakijalle sinä tukena, jota hän tuossa hetkessä tarvitsee. Epäonnistumiset kunniaan!
Tsemppiä halvakauteen!
Ps. Saan yhä nykypäivänäkin aika-ajoin kuulla siitä, miten tein vaikutuksen aikanaan Kulttiksen halvassa. Ei ollut siis turha reissu sekään.
Huhhuh, ohi on. Vujut siis. Olo on tyhjä, mutta onnellinen.
Kirjoitin keväällä blogin perinteistä ja niiden säilymisestä. Kaipasin kaiholla Mercakahveja ja opiskelijabileitä, massaluentoja ja Montussa syömistä. Massaluennolle en vielä tänä syksynä ole ehtinyt, mutta kaikki muu on toteutunut tässä viimeisen kahden kuukauden aikana. Ja hitto mitkä kaksi kuukautta nämä ovat olleet. Perehdytysviikosta lähtien olen ollut jatkuvasti menossa, pöhisemässä, bilettämässä, kokoustamassa, sushilla, kahvilla, toimistolla… ja muutaman kerran ihan opiskelemassa. Näihin viikkoihin on mahtunut itkua ja turhautumista, mutta onneksi myös naurua ja niin paljon rakkautta. Ja vihdoin ne vuosijuhlat. Enpä ajatellut vielä viime keväänä, että jaan monen sadan ihmisen edessä huomionosoituksia lavalla ja selviydyn siitä kunnialla. Enkä varsinkaan pupusyksynäni toimiessani jatkonakkina, että seuraavat Turun KY:n vuosijuhlat koen istuvassa hallituksessa.
Haluankin tällä kirjoituksella kertoa, kuinka paljon Turun KY on minulle antanut. Ja mitä se voi mahdollisesti antaa sinulle. En itse tässä vaiheessa vuotta pupuna ajatellut lainkaan hakevani TuKYn toimintaan mukaan. Vuosijuhlillakin nakkeilin vaan sillisrannekkeen toivossa. Päätös hakea Kulttikseen syntyi aivan viime metreillä ja onneksi syntyi. Olen kohta kahden vuoden TuKY-aktiiviurani aikana oppinut enemmän asioita kuin koulun penkillä. Olen saanut itsevarmuutta, tapahtumanjärjestämiskokemusta, niin paljon sinikultaisia muistoja, etten pysy laskuissa mukana, ja ennenkaikkea elinikäisiä ystäviä. Jos siis sinua, rakas kuntalainen, kiinnostaa edes sen pikkuriikkisen verran lähteä toimintaan mukaan, kannustan lämpimästi hakemaan! Ei tarvitse olla järjestötoiminnan ammattilainen tai omata tajuttomasti kokemusta kaikesta. Sporttiin hakeakseen ei tarvitse olla ammattiurheilija eikä Kulttiksen hakukriteerinä ole korkeakulttuurin laaja harrastuneisuus (Allekirjoittanut kuluttaa kulttuuria tällä hetkellä lähinnä satunnaisten Netflix-sarjojen muodossa). Innostuneisuus ja halu päästä mukaan toimintaan riittää. Turun KY:ssä parasta on sen tarjoama ainutlaatuinen tilaisuus oppia ja erehtyä. Vaihtoehtojakin löytyy kymmenistä toimijaryhmistä jaostoihin, projekteihin ja omaan yritykseemme Profeaan.
Muistan ennen Kulttiksen HalVaa paineilleeni siitä, olenko tarpeeksi hyvä ja entä jos minua ei valita? Joku silloisista aktiivitoimijoista sanoi minulle näin: ”TuKYltä löytyy varmasti jokaiselle just se oma paikka.” Haluankin nyt olla se aktiivitoimija, joka kertoo saman Sinulle.
Turun KY:ltä löytyy varmasti jokaiselle just se oma paikka.
FOMO (Fear Of Missing Out) on tila, jossa ihminen pelkää jäävänsä paitsi jostain. FOMO:a voi aiheutua esimerkiksi tilanteessa, jossa tapahtuman liput myydään hetkessä loppuun, eikä itse kerkeä lippua saamaan. Kyseessä saattaa olla juuri se tapahtuma, jota on väitetty vähintään vuosisadan bileiksi. FOMO voi myös syntyä tilanteessa, jossa henkilö haluaisi bileisiin, sitseille tai vaikka vain lounasseuraa, mutta omaa kaveriporukkaa ei ole löytynyt, eikä ole ketään ketä pyytää mukaan.
FOMO:n oireisiin lukeutuvat ulkopuolisuuden tunne, alakuloisuus ja tunne siitä, että kaikilla muilla on aina hauskempaa. On myös tutkittu, että FOMO voi aktivoida aivoista samoja kipualueita, jotka aktivoituvat, kun ihminen tuntee fyysistä kipua. Pelko FOMO:sta voi myös johtaa siihen, että henkilö lähteekin tapahtumaan tai hengailemaan kavereiden kanssa, vaikka tarkoitus olisi ollut vain levätä. FOMO voi johtaa pahimmissa tapauksissa uupumiseen asti. Jos FOMO johtuu siitä, että kaverit eivät ole pyytäneet mukaan tapahtumaan tai omaa kaveriporukkaa ei ole vielä löytynyt, voi oireina olla myös toivottomuutta tai riittämättömyyden tunne.
FOMO saa monesti miettimään, että viettääkö nyt nuoruuttaan ihan väärin, kun muut näyttävät pitävän somen mukaan hauskaa, ja itse vain kyyhöttää kotona. Miten kaikki muut ovatkin löytäneet sen täydellisen kaveriporukan, jossa on aina hauskaa? Miten muilla on aina aikaa ja jaksamista käydä kaikissa tapahtumissa?
Parhaana hoitokeinona FOMO:a vastaan toimii armollisuus itseään kohti. Myös hauskat asiat saattavat kuormittaa ja nakertaa jaksamista. Jokainen tarvitsee joskus oikeasti vapaata. Sellaisia päiviä, joille ei suunnittele yhtään mitään, ei edes lounasta kaverin kanssa tai kuntosalilla käymistä. Joskus on yksinkertaisesti vain oltava.
Kun pääsemme vähitellen irti koronarajoituksista, voi tuntua siltä, että menetetty aika on nyt elettävä heti takaisin. Tapahtumakalenteri on ollut täynnä koko syksyn, eikä meno tule ihan heti hidastumaan. On siis osattava itse hidastaa tarpeen tullen. Tapahtumat eivät ole heti loppumassa kesken, vaikka niitä muutaman jättäisikin välistä.
Voimme myös auttaa toisiamme FOMO:n ennaltaehkäisyssä. Voimme kunnioittaa muiden asettamia rajoja. Esimerkiksi sitä, että kaverisi ei jonain iltana halua lähteäkään bileisiin, vaan jäädä kotiin ja mennä vaikkapa aikaisin nukkumaan. Jos taas huomaat, että joku tuttusi ei oikein käy tapahtumissa, niin kysy tätä rohkeasti mukaan. Voi olla, että hän ei ole vielä vaan löytänyt omaa kaveriporukkaansa, jonka kanssa mennä tapahtumiin. Voi tuntua vaikealta lähteä yksin tapahtumaan, ja Terve Mielen sivun alta löydätkin tukiopiskelijat, joita voit myös kysyä mukaan tapahtumiin, lounaalle tai miksei vaikka seuraksi Parkin lenkille!
FOMO on välillä väistämätöntä, mutta tapahtumia tulee aina lisää. Välillä paras asia voikin olla oppia nauttimaan JOMO:sta (Joy Of Missing Out).
Syksy tarkoittaa monille meistä uusia juttuja. On hyvä hetki aloittaa puhtaalta pöydältä. Erityisesti tämä syksy on ollut merkittävä siinä mielessä, että itse kukin meistä on päässyt hiipimään oman kodin liiankin tutuksi tulleista nurkista vihdoin ulos näkemään muutakin kuin Zoomia tai Netflixiä. Uutuudentuntu on saanut minut järjestelemään kotiani uudestaan. Syksyn aikana huonekalujeni järjestys on muuttunut ja eteisessä odottaa vino pino lahjoitukseen lähtevää tavaraa. Olo on kevyt ja järjestys pysyy paremmin yllä, kun kaapintäytteinä ei turhaan ole sellaisia vaatteita, joita ei tule käytettyä tai sellaista tavaraa, jolle joku toinen löytää paremmin käyttöä.
Syksyn tullen monet aloittavat myös uusia harrastuksia tai palaavat vanhojen pariin. On ollut mukavaa huomata, että minulla ja monilla ystävilläni on riittänyt intoa esimerkiksi lajikokeiluihin, uuteen sivuaineeseen tai vaikka ihan vaan omien arkirutiinien rikkomiseen. Itse olen esimerkiksi eksynyt syvälle ruoka-aiheisten TikTokien pariin ja saanut sieltä paljon inspiraatiota laittaa kotona oikeasti hyvää ja monipuolista ruokaa. On todella virkistävää piristää arkeaan kokeilemalla uusia reseptejä, sillä aiemmin reseptikirjani on koostunut lähinnä reittiohjeista K-Supermarket Förin patonkitiskille.
Myös rakkaalla Parkillamme puhaltaa syksyn tuulet. Elo- ja syyskuun aikana Parkilla on pidetty sekä Parkkiryhmän että toimijoiden talkoot, joissa Parkki on palautettu taas loistoonsa. On jynssätty saumoja, revitty rikkaruohoja, puhdistettu lattiakaivoja ja pesty ikkunoita. Korona-ajan pölyt on siis pyyhitty ja yhdistyksemme kodin ovet ovat jälleen avoinna kuntalaisille (paitsi klo 22 jälkeen iltaisin). Lämmin kiitos kaikille, jotka osallistuitte viime viikon talkoisiin. On aina yhtä mukavaa nähdä toimijat touhuamassa hyvässä hengessä Parkilla. Myös uudet parkkiryhmäläiset saatiin valittua ja heidän kouluttamisensa on jo hyvässä vauhdissa. Ihanaa, että ensimmäiset puput ovat jo löytäneet tiensä TuKYn toimintaan.
Korona-ajan vähittäinen väistyminen tosiaan tuntuu monella tapaa kuin uudelta alulta. Neljännen vuosikurssin opiskelijana minäkin olen tänä syksynä saanut opetella uudestaan, miltä tuntuu elää opiskelijan normaalia arkea: pöhistä K-Loungessa, käydä Montussa lounaalla ja vetää illalla haalarit jalkaan. Tutustua uusiin ihmisiin ja tavata vanhoja tuttuja pitkän ajan jälkeen. Monet vanhatkin asiat ovat kuin uusia, jos niitä ei ole nähnyt tai kokenut hetkeen. Tuntuu niin hyvältä löytää uusien juttujen lisäksi takaisin sinne vanhojen luo!
