Niin kuin varmasti monella muullakin, myös minulla on unelma-ammatit vaihtuneet monen monta kertaa. Syystä tai toisesta ne ovat aina tulleet hylätyiksi ja uudet suunnitelmat ovat tulleet tilalle. Nyt kerron hieman siitä, mikä minusta on oikein pitänyt tulla isona näiden 20 vuoden aikana.
Lapsena halusin kovasti, että minusta tulisi isona prinsessa. Jossain vaiheessa kuitenkin totuus iski päin kasvoja ja tajusin ettei se ole mahdollista (höh). Tämän 5-vuotiaan pikkutytön oli siis keksittävä jotain muuta. Tämän jälkeen haaveammatit olivat edes jollain tasolla mahdollisia. 6-vuotiaana aloitin viulunsoiton, jolloin päätin, että minustahan tulee isona viulunsoiton opettaja. Vaikka harrastukseni jatkuikin vielä koronavuosiin asti, jäi tämä haaveammatti jossain kohtaa unholaan.
Alakoulussa rakastuin hiustenlaittoon ja haaveammattikin vaihtui samalla. Kampaajana saisin laittaa hiuksia ja tehdä hienoja kampauksia joka päivä – ja ihmiset vieläpä maksaisivat siitä (whaat). Tämä haave kaatui pääosin ulkoisista syistä, sillä mun kerrottiin olevan allerginen monille hiusväreille. Tähän kuitenkin totesin: ”Musta tulee kampaaja, joka ei käytä aineita”. Kyllä, olen saanut kuulla tästä lausahduksesta erittäin paljon. Yläkoulussa halusin hetken aikaa ryhtyä opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Tämä vaihe kesti kuitenkin vain pari viikkoa, mutta sen pienen hetken olin erittäin varma.
Lukion alussa halusin olla aikuisena luokanopettaja. Valitsin kaikki kurssini sen mukaan ja olin varma siitä, että tämä on se oikea ammatti minulle. No, ei ollut. Risuja oli vain yksinkertaisesti enemmän kuin ruusuja. Tässä kohtaa iski hetkellinen paniikki siitä, mikä musta oikeasti tulee isona. Ryhdyin tutkimaan erilaisia opiskelumahdollisuuksia, tein ammatinvalintatestejä ja pohdiskelin opinto-ohjaajan kanssa mahdollisia vaihtoehtoja. Päädyin siihen, että haen opiskelemaan terveystieteitä, koska siinä yhdistyivät mielenkiinnonkohteeni: terveys ja hallinnolliset tehtävät. Abivuonna kuitenkin vaihdoin jäälleen mieltäni ja päädyin hakemaan kauppakorkeakouluun, koska kaupallinen ala alkoi kiinnostamaan enemmän.
Toukokuussa 2020 sain tietää päässeeni Turun kauppakorkeakouluun (jee) ja ensimmäisenä vuonna opiskeluvuonna edessä oli jälleen valintoja: mikä pääaine tässä nyt oikein pitäisi valita? Pitkien pohdintojen jälkeen laskis vei voiton. Tällä hetkellä en osaa sanoa, mikä musta tulee isona. Sen näkee sitten. Aina voi kuitenkin luottaa siihen, että äiti ja isi (sekä oikeastaan kaikki sukulaiset) kyselevät tasaisin väliajoin: ”Noh, mikäs susta tulee isona?”
Miten sitä osaisi niputtaa kokonaisen hallitusvuoden verran elämää ja tekoja Turun KY:ssä yhteen pieneen blogitekstiin? Samaista kysymystä on varmasti pohtinu jo vuodesta 1983 asti jokainen Turun KY:n puheenjohtaja oman kautensa päättyessä. Silloinen puheenjohtaja Timo Hiekkaranta aloitti tähän päivään saakka jatkuneen perinteen, jossa edellisen vuoden puheenjohtaja aloittaa uuden TuKY-vuoden reflektoimalla kulunutta vuotta Testamentti-kirjoituksen muodossa. Samalla kääntyy esiin uusi sivu yhdistyksen historiankirjoitusta, valmiina seuraavalle puheenjohtajalle ja hallitukselle täytettäväksi tulevan vuoden sattumuksilla ja saavutuksilla.
Palatakseni hetkeksi marraskuuhun 2020, jolloin minut oli juuri valittu Turun KY:n tulevaksi puheenjohtajaksi, oli fiilikseni innokas, jännittynyt ja odottava. Samalla kuitenkin aidosti pelkäsin, millaisia haasteita tuo puheenjohtajuus yhdistettynä pandemiaan ja onko minusta johdattelemaan Turun KY läpi vuoden, jossa kriiseiltä ja ikäviltä päätöksiltä ei taatusti tultaisi välttymään. Nyt tätä blogitekstiä kirjoitellessa tunnelma on päinvastainen: helpottunut ja ylpeä, mutta samalla kovin haikea. Näiden kahden hetken väliin mahtuu reilun vuoden verran tunteiden vuoristorataa ja erilaisia ääripäitä, onnistumisista ja ilon hetkistä takaiskuihin ja pettymyksiin.
Kevät oli pitkälti Zoomin, yliopiston punaisen koronavalon ja tiukkojen rajoitusten tahdittama. Normaalin vuoden aloittavia tapahtumia tai tutustumisiltoja hallitusten ja toimijoiden kesken päästy edellisen vuoden tapaan toteuttamaan. Alkuvuosi täyttyi odotuksesta, “jospa rajoitukset pian väistyisivät.” Tilanteen epävarmuudesta huolimatta oli huojentavaa, millaisella tarmolla hallitus, työntekijät ja kaikki toimijat käärivät hihansa ja lähtivät ennakkoluulottomasti työskentelemään omilla sektoreillaan. Pandemia ei hellittänyt ja kevään ensi merkkien ilmaantuessa totesimme olevamme jo toisen etävapun sekä keväälle siirrettyjen 70. vuosijuhlien etätoteutuksen edessä. Vaikka etätapahtumat painivat eri sarjassa kuin tavalliset tapahtumat, oli mahtavaa saada kuntalaisia sankoin joukoin ruutujen ääreen, olipa kyse sitten juurikin muutaman viikon kestäneistä vappuhulinoista etäkuntalaisbailuineen tai rakkaan sinikultaisen 70-vuotisen taipaleen juhlistamisesta. Tärkeä osoitus siitä, ettei kuntalaishenki vähästä hetkahda.
Jos keväällä jouduttiin jarruttelemaan, mentiin läpi syksyn sellaisella vauhdilla, että välillä hirvitti. Uudet puput toivotettiin tervetulleiksi yhteisöön hitusen muokattujen perehdytysviikon perinteiden mukaisesti, esimerkiksi ekan illan bileillä Educariumin pihalla sekä legendaarisella KaupSulla ja Pupujaisilla. Ja siitä lähtikin rullaamaan koko Turun KY:n tapahtumatarjonta kaikessa rikkaudessaan, kannustaen kuntalaisia jälleen vetämään haalarit jalkaansa ja tapaamaan vanhoja kavereita ja uusia tuttavuuksia. Perinteitä vaalittiin ja syksy huipentuikin vuosijuhlakauteen, loistokkaisiin vujuihin Logomossa, vanhoille hallitusaktiiveille järjestettyyn Alumnigaalaan sekä tyylikkääseen PMPJ:hin kauppiksella.
Vaikka tapahtumat ovat tärkeitä, oli hallituksella työpöydällään paljon muutakin, joka vei Turun KY:n toimintaa taas monta askelta eteenpäin. Vuoden aikana muun muassa saatoimme loppuun toimijoiden palkitsemisuudistuksen, kehitimme Parkin vuokraustoimintaa ja kalustusta, päivitimme yhdistyksen taloudenpidon dokumentteja ja paransimme talouden seurattavuutta, kehitimme Terve Mieli -hanketta sekä loimme yhdistykselle täysin uudet eettiset pelisäännöt eli Code of TuKYn. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin ollut se, miten uuttera joukkiomme, hallitus ja työntekijät, ei haasteiden edessä lannistunut, vaan seisoi esimerkillisesti toistensa tukena ja piti Turun KY:n pyörät pyörimässä läpi monivaiheisen vuoden. Kiitokset koko pöytäkunnalle on jo jaettu, tiedätte miten paljon arvostan teitä. Olette tehneet korvaamatonta työtä.
Marraskuun syyskokouksessa valittiin yhdistyksen toimintaa jatkamaan uusi innokas hallitus ja vuoteen mahtui myös hienoja rekrytointeja, kun talouspäällikön ja baarimestarin virkoihin saatiin uudet tekijät. Toivotankin manttelinperijöille menestystä, jaksamista ja onnistumisia tulevaan vuoteen, pitäkää lippu korkealla.
Haluan osoittaa kiitokseni kaikille kuluneen vuoden aikana Turun KY:n hyväksi työskennelleille, niin jaostoille, toimijaryhmille, asiantuntijaelimille, projekteille kuin missä tahansa muussa toiminnassa mukana olleille. Te mahdollistatte sen, että hankalistakin ajoista huolimatta Turun KY kukoistaa ja tarjoaa opiskelijoillemme parasta mahdollista turkulaista opiskelijaelämää. Vapaaehtoistyön suurinta kiitosta ovat jaetut ilon hetket, kerätyt muistot ja yhdessä kasvaminen, toivottavasti siis olette päässeet nauttimaan vuodestanne.
Oma pitkä tieni aktiivikuntalaisena on käymässä loppuun, vaikka hetkittäin tuntuu, että Turun KY:stä on mahdotonta kokonaan päästää irti, ainakin henkisellä tasolla. Nyt on kuitenkin ansaitun tauon paikka ja tilaisuus katsella hieman ympärilleen. Ehkä minut tulevaisuudessa voi vielä löytää jostain pienestä ”eläköitymispestistä.” Silti tämä yhteisö on antanut minulle niin paljon enemmän, kuin voin koskaan antaa sille takaisin. Kiitos jokaiselle, johon olen saanut näiden vuosien aikana tutustua, te teette Turun KY:stä sen paikan, jota niin kovin rakastan. Kiitos myös sidosryhmille, yhteistyökumppaneille ja kaikille, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä.
TSEmppiä jokaiselle vuoden 2022 koitoksiin, törmäillään Mercalla taas, kun on sen aika!
Viime keväänä kirjoitin bloginumeron hömppäsarjoista ja rentoutumisesta hektisen arjen keskellä. Aihe tuntui sillon olevan lähellä sydäntä ja – yllätys yllätys – nyt se tuntuu ajankohtaisemmalta kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Siispä, tässä blogikirjoituksessa paneudun jälleen rentoutumiseen, ja itsestään huolehtimiseen. Saatan myös heittää ilmoille muutaman ajatuksen syistä ja tavoista, jotka ajavat meidät väsymyksen tiukkaan syliin. En tiedä vielä, nähtäväksi jää.
Kulunut syksy tuntuu vyöryneen eteenpäin kauhealla vauhdilla ja raivokkaalla tarmolla, imaisten minut ja varmasti monet muutkin eräänlaiseen suorituskierteeseen. Töitä ja velvoitteita on tursunnut ovista ja ikkunoista, ja välillä palautettavat portfoliot ja oppimispäiväkirjat eivät ole jättäneet rauhaan edes öiksi. Lisäksi osa on tehnyt koulun ohella vapaaehtoistoimia, osa käynyt töissä, osalla on lemmikkejä ja osalla kaikkia näitä. Hommaa on siis riittänyt, aikaa sen sijaan ei.
Uupumuksen ja stressin tunnistaa usein vasta pysähtyessä. Tai ainakin se pitää paikkansa omalla kohdallani, enhän minä voi kaikkien puolesta puhua. Nyt, pysähtyneenä, aidosti hahmotan, miten syvällä suoritusputkessa sitä onkaan koko syksyn ollut ja kuinka on itse ollut pääsyyllisenä kyseiseen kierteeseen; itse olen valinnut osallistua jos jonkimoisiin kissanristiäisiin, itse olen valinnut kurssini, itse olen aikatauluttanut kalenterini tukkoon ja itse en pyytänyt apua, koska ‘’pärjäsin kyllä itsekin’’. Voin siis vain syyttää itseäni. Mutta tarvitseeko minun?
Elämme tietyllä tapaa suoritysyhteiskunnassa, jossa arvotetaan vahvasti moniosaamista, erilaisia meriittejä ja sosiaalista pöhinää. Näin ollen paine touhottaa menemään ja pyrkiä olemaan vähintään ”hyvä kaikessa” kasvaa. Lieveilmiönä tästä moni ajaa itsensä uupumisen partaalle, ja itsekin nostan käden pystyyn merkiksi siitä, että syksyllä tuli useaan otteeseen hoettua ”enää kaksi viikkoa ja sitten helpottaa”. Melkoisen paradoksaalista, sillä kuitenkin kaksiviikkoisen jälkeen seurasi aina uusi kaksiviikkoinen. Tai viikko. Tai kokonainen kuukausi.
Jälkiviisaus on erikoisosaamisalueeni, ja nyt joulun alla hetkessä elämisen ja rentoutumisen merkitys on tuntunut tulevan entistä ajankohtaisemmaksi. Vasta nyt tajuaa, mikä meni pieleen ja nyt itseä keräillessä sitä joutuu maksaa putkipyörteenssä olemisen hinnan. Niinpä näin jälkeenpäin tekisi mieli ravistella syksyn aikaista itseäni, ja painottaa itselle sopivan tasapainon löytymistä, erityisesti juuri työmäärän ja rentoutumisen suhteen. On ok välillä sanoa ei, on ok pyytää apua ja on enemmän kuin ok ottaa aikaa itselleen. Täpötäysi kalenteri kun ei anna joustinvaraa extempore-seikkailuille taikka rennoille koti-illoille, ja usein se kostautuukin pidemmän päälle kasvettuaan lumipalloefektimäisesti.
Olen itse jouluihminen henkeen ja vereen, ja tänäkin vuonna joulu saapuu kreivin aikaan; onneksi kalenterivuosikin puskee välillä hidastamaan. Joulun aika on näet siinä(kin) mielessä ihanaa, että silloin joutuu usein lähes pakon edessä pysähtymään, kenties sukuloimaan ja ennen kaikkea, nauttimaan tunnelmasta ja erilaisista joulun antimista.
Joulun aikana ja uuden vuoden lähestyessä onkin hyvä hetki pysähtyä, ja miettiä asioita, jotka aikoo tehdä seuraavana vuonna toisin. Itse en liiemmin usko uudenvuodenlupauksiin, enkä muista noin yhtäkään lupausta jonka olen vuosien aikana tehnyt. Sen sijaan tänä vuonna yritän asettaa itselleni löyhiä, mutta tärkeitä tavoitteita vuodelle 2022. Tavoitteita, jotka olisi hyvä toteuttaa, mutta jotka eivät ole kiveen hakattuja lupauksia mallia “käyn kuntosalilla joka maanantai, tiistai, torstai ja lauantai”. Tällä hetkellä tavoitelistani näyttää tältä:
muista elää hetkessä
muista ottaa omaa aikaa ja rentoudu
muista kuitenkin myös kirjoittaa kandia :’)
Lista voi muuttua – ja toivottavasti muuttuukin – pitkin vuotta, mutta tärkeintä on tunnistaa omat kehityskohteet ja toiveet tulevalle vuodelle. Tyhmäähän se olisi toistaa joka vuosi samat virheet uudelleen ja uudelleen, kunnes sitä ollaan eläkeiässä ja on aika muuttaa maalle ja ruveta mökkihöperöksi. Tämä ajatus virheiden toistamisen tyhmyydestä toimii myös oivana aasinsiltana kuivakkaan vitsiin, johon päätän (toistaiseksi) viimeisen blogikirjoitukseni.
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen katsoivat yhdessä edellispäivän urheiluottelua nauhalta. Yhdessä he päättivät lyödä vetoaottelun lopputuloksesta. Ottelun päätteeksi koitti aika tarkastella, miten lopputulos suhteutui annettuihin veikkauksiin; kävi ilmi, että ruotsalainen hävisi sekä suomalaiselle että norjalaiselle. Harmissaan ruotsalainen tokaisi “Kyllä minä tuon matsin näin jo eilen, en vain ajatellut että maalivahti tekisi samat virheet uudelleen’’.
Tätä blogia kirjoittaessani vietän hieman rapsakkaa PMPJn jälkeistä sunnuntaipäivää ja kauhulla tuijotan kalenteriani ja siellä odottavia dediksiä. Nyt kun pikkujoulutkin on juhlittu pois alta, on viimeistään se hetki, kun loputkin kouluhommat alkavat kaatua niskaan. Tosin joillain (esim. allekirjoittaneella) ne eivät lähesty edes niitä viimeisiä vaan tehtävää riittäisi ihan koko ensi kevääksikin.
Syksy on ollut kiireinen ja voin myöntää, ettei kurssitehtävien tekeminen ole ollut prioriteettilistalla ihan kärkipäässä. Mutta niinhän se menee, että minkä taakseen jättää niin edestään löytää. Onkin ollut lohduttavaa kuulla kavereilta kommentteja siitä, kuinka heilläkin on seuraavat pari viikkoa suorittamista suorittamisen perään. En siis toivottavasti ole tässä veneessä aivan yksin. Mutta kaikesta kuitenkin selviää ja uskon, että tästäkin mankelista on mahdollista selvitä. Ja jos ei selvitä, niin se on sit just niin ja ens kerralla menee toivottavasti vähän paremmin.
Haluankin sanoa, että on ihan okei priorisoida juuri niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja tuo iloa. Itselläni on ainakin ollut tänä vuonna jaksaminen ajoittain kortilla, joten olen mieluummin tehnyt kalenteristani tilaa asioille jotka tekevät minut onnelliseksi. Jostain syystä koulutehtävien tekeminen ei ole tähän kategoriaan osunut, ja tästä syystä ne ovatkin kaikki kasaantuneet tähän joulukuulle. On ihan okei, jos ei joskus jaksa opiskella eikä motivaatiota näy. Tärkeintä on, että oma jaksaminen pitkällä tähtäimellä riittää ja nauttii elämästä. Eikä kannata vertailla itseään muihin, sillä elät kuitenkin omaa elämääsi itseäsi varten, joten tee siitä juuri sellainen kuin hyvältä tuntuu.
En tiedä onko tässä tekstissä varsinaisesti mitään punaista lankaa, sillä luonnollisesti tämänkin kirjoittaminen jäi viime tippaan. Ehkä kuitenkin haluan painottaa vielä sitä, että ei kannata ottaa stressiä, jos esimerkiksi muut ympärillä tekevät kandin 2,5 vuoteen ja itse teet 3,5 vuoteen. Kaikilla on oma polkunsa ja se on ihan täysin okei.
Oli talvinen päivä, auringon viime säteet herättivät kissan, joka oli nukahtanut ystävänsä lattialle jättämään vaatekasaan. Hupparit ja treenivaatteet muodostivat yhdessä lämpimän vuoteen, josta kissa nautti suuresti, mutta jota joku toinen kenties kutsuisi sekamelskaksi. Joku olisi myös saattanut kutsua hänen ystäväänsä kissan omistajaksi, mutta eihän se käynyt päinsä – ei kissaa voinut omistaa.
Kissa loikoili vielä hetken vaatekasassa, minkä jälkeen oli aika etsiä aamiaista. Keittiöön päästyään hän huomasi tiskivuoren, jonka huipulle oli kiivennyt ystävän aamiaiskulho. Kissa mietti, mahtoiko alati kasvava vuori koskaan häiritä ystäväänsä. Yhdessä pyykki- ja oppikirjakasojen kanssa ne muodostivat asunnon halki polveilevan vuoriston, mutta kissaa se ei juurikaan haitannut. Hän nukkui pyykkivuoren kupeessa, koetteli tasapainoaan kirjavuorten huipuilla ja ihaili tiskivuoren päivittäin muuttuvaa, kaunista varjokuvaa. Ilman niitä kissan koti olisi ollut kolkko, ilman elämää. Hän toivoi ystävänsäkin ymmärtävän sen.
Suunnistettuaan ruokakulholleen ja syötyään kyllikseen kissa kiinnitti huomionsa seinällä roikkuvaan kalenteriin. Jokainen ruutu oli täynnä eri värisiä merkintöjä, ja kissa ihmettelikin, miten kalenteri jaksoi roikkua seinällä, kun se olisi vain voinut pudottautua suoraan sen alla olevaan roskakoriin.
Miettiessään kalenterin kohtaloa hänen ajatuksensa harhautuivat ystäväänsä, joka tuntui päivittäin tanssivan kalenterin pillin mukaan. Vielä keväällä kissa oli viettänyt monia ihania päiviä loikoillessaan kotona ystävänsä kanssa, mutta syksyn edetessä ystävä oli yhä harvemmin kotona hänen kanssaan. Hän ei voinut muuta kuin pudistella päätään; miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun tehtävää, seuraa – ja jopa kalaa – löytyi paljon lähempää kuin hänen ystävänsä saattoi kuvitellakaan. Kissa oli varma, että mikäli hänen ystävänsä pysähtyisi hetkeksi, lopettaisi kalenterin käyttämisen värityskirjana ja edes välillä antaisi aikaa ystävilleen ja itsellensä, kaikki voisivat elää hieman onnellisempina.
Yhtäkkiä eteisestä kuului rapinaa, kun avainta käännettiin lukossa, ja kissa tiesi ystävänsä saapuvan kotiin. Uteliaana se loikkasi sohvalle seuraamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Kuten arvata saattaa, ystävä hädin tuskin ehti hakemaan jääkaapista jotain syötävää, kun hän jo istahti kissan viereen sohvalle ja alkoi tekemään jotain tehtäviä läppärillään. Kissa yritti saada ystävänsä huomion, mutta huomatessaan epäonnistuvansa ja haluamatta jättää ystäväänsä yksikseen, vain käpertyi takaisin ystävänsä viereen. Muutaman hetken ja turhautuneen kirjoittamisen jälkeen ystävä kuitenkin laittoi läppärin kannen kiinni, laski sen pöydälle ja alkoi rapsuttamaan kissaa korvien takaa. Tyytyväisenä tilanteen saamasta uudesta käänteestä kissa siirtyi ystävänsä syliin, joka jatkoi kissan rapsuttamista. Nauttiessaan ystävänsä lämpimästä sylistä ja rapsutuksista kissa alkoi hiljaa kehrätä. Hänen mielestään tällaiset hetket olivat täydellisiä – suorastaan oikeita kissanpäiviä.
Huom. Tämän kirjoituksen sisältö edustaa vain yhden opiskelijan mielipidettä. Toivottavasti edes yksi vinkki on jollekin hyödyllinen.
Taustaa: Olen kolmannen vuoden laskentatoimen ja rahoituksen opiskelija ja ensimmäisen vuoden matematiikan opiskelija. Olen ollut yhdistyksen toiminnassa mukana eri toimissa vuodesta 2019.
Tämän blogin tarkoitus on auttaa väki kauppiksen ensimmäisten isojen haasteiden ohitse, sillä tietoisuus vanhempien vuosikurssien metodeista tuntuu pandemian myötä osittain kadonneen. Tässä kirjoituksessa esitän yleisimmät kompastuskivet ja sen, kuinka niiden yli on aiemmin kömmitty.
Kivi 1 – Yliopisto-opiskelu
Yliopistopiireissä liikkuu sanonta: Jos et pärjää kurssilla, et ole huono opiskelija, vaan sinulla on huonoja kavereita.
Sanonta on itsessään turhan kärjistävä, mutta opetus on seuraava: Kukaan ei voi osata kaikkea, joten nojaudu kavereihin opinnoissa. Tämä voi tuntua olevan helpommin sanottu kuin tehty, mutta nyt, kun koululle taas pääsee, kannattaa sinne oikeasti mennä.
Oman pupusyksyni opinnot tapahtuivat lähinnä K-loungessa. Nyt matikan puolella kuulun demoryhmiin, joissa jaetaan tehtävien ratkaisuja, jos niitä ei itse ole osannut tai ehtinyt ratkaista.
Kivi 2 – Grindattavat kurssit LRYA/LRYB
Tässäpä kurssit, joista pääsee kunnialla läpi vain grindaamalla.
Niin masentava vinkki kuin se onkin, näistä kursseista on erityisen hankala päästä läpi (varsinkin hyvällä arvosanalla) ilman viikoittaista työskentelyä. Toisaalta viikoittaisen työskentelyn jälkeen kurssien tentit voivat osalle tuntua turhankin helpoilta.
Grindauksessa avainasemaan monelle nousevat opiskelijaryhmät. Ellet ollut edellisessä elämässä Benediktiinimunkki, on helpoin tapa kerätä itsekuri muiden opintojen — ja erityisesti tapahtumien — lomassa opiskelemalla ryhmässä viikoittain.
Kivi 3 – RU1A
Tällä kurssilla läpipääsyn näkökulmasta sanasto on olennaisempaa kuin kielioppi. Onneksi kurssin sanastoa varten on jo luotu quizlet:
Sanaston ollessa hallussa, tarvitsee enää perustason kieliopin, jotta osaa sanastoa käyttää oikein. Tähän voi auttaa mm. Yle X3M:n kuuntelu — tai muu ruotsalainen media — josta saa tavallisimmat lauserakenteet haltuunsa.
Kivi 4 – KTY
Tämä tuntuu olevan monelle kompastuskivi. Syynä lienee valtavan laaja kurssimateriaali ja sitäkin valtavampi kurssikirja. Yksi tapa päästä kurssista läpi onkin unohtaa suositeltu kurssikirja ja opiskella sen sijaan Matti Pohjolan Taloustieteen Oppikirja. Moni saattaakin tunnistaa kyseisen opuksen vanhana taloustieteen pääsykoekirjana. Kirja kattaa kurssin osa-alueen tiiviimmin ja opiskelijaystävällisemmin. Vitosta se ei toki takaa, mutta niitäkin on tuon kirjan avulla saatu.
Tässä on kurssi, jossa prujusta on valtavasti hyötyä. Jos käsitteet tuntuvat latinalta, on lukiosta tuttu Jokaisen Oikeustieto hyvä apukirja. Sieltä löytyvät helposti lähestyttävät tiivistelmät, jotka riittävät YJY:n tentin oikein/väärin kysymyksiin. Erityishuomiona nostaisin esiin sen, että vaikka kurssi on aiheellisesti yritysjuridiikan perusteet, kannattaa pitää silmällä myös muihin kuin yrityksiin ja markkinoihin kohdistuvia aiheita.
Kivi 6 – TKMY1/TKMY3
Näiden hankaluutta ei paljoa tarvitse Mercalla selitellä.
Ellet ole opiskellut matematiikkaa harrastuksena ennen kauppista, niin heitä pruju hetkeksi pois ja katoppa nämä. Vanhemman kaartin tiedossa on ollut jo vuosia TKMY for dummies -sarja, eli kahden legendaarisen opiskelijan tekemät muistiinpanot prujuille uskollisella tyylillä. Nämä teokset ovat saaneet useat vuosikurssit lopulta tenttisalista ulos voittajina.
