Halvakausi on jälleen täällä, ja ilmapiiri on täynnä halvajännää. Moni teistä pohtii varmasti tulevia halvoja ja miettii sitä, hakisiko vai eikö. On mielestäni todella hyvä asia, että monella näyttää olevan innostusta ja motivaatiota tehdä vapaaehtoistyötä meidän rakkaan yhdistyksemme puolesta.
Itselleni iski tässä syksyn aikana todella outo fiilis, jota minun on vaikeaa pukea sanoiksi tähän blogikirjoitukseen. Hallitustehtävät alkavat pikkuhiljaa olemaan päätöksessä, ja kokouksia on jäljellä vähemmän, kuin yhden käden sormilla voi laskea. Tajusin, että ensi keväänä ei tarvitse enää käydä viikoittaisissa kokouksissa Parkilla, eikä ole enää sitä hallituspöhinää, johon olen tottunut viimeisen kahden vuoden aikana. Niiden rutiinien päättyminen, joihin olen tottunut ja jotka ovat olleet osa elämääni melkeinpä koko opiskelujeni ajan, pisti minut pohtimaan, että mitä ihmettä opiskelijatoiminta tarkoittaa minulle itselleni.
Ennen opintojen alkua minulle oli selkeää, että haluaisin olla tavalla tai toisella opiskelijatoiminnassa mukana. Pääsykoekevään aikana yritin motivoida itseäni parempaan suoritukseen tutkimalla eri koulujen opiskelijatoimintaa. Kun paikka sitten napsahti omalle kohdalleni, aloin saman tien tutkimaan TuKYn nettisivuja. Sivuilla oli lukuisia toimijoita, ja ensikosketukseni niihin sainkin jo KaupSussa. Saman tien tapahtuman jälkeen tiesin haluavani toimintaan mukaan, ja tästä lähti selvittely siitä, miten tämän haaveeni voisin toteuttaa. Alkuun tuntui oudolta kuulla hallituksien vaihtoon liittyviä termejä, joista ei ollut koskaan aiemmin kuullu. Tuli hieman hölmö fiilis, kun en tiennyt, mitä hissipuhe tarkoittaa.
TuKY -aktiivisuuteni alkoi liikuntajaostosta KY-Sportista. Oli erittäin mahtavaa päästä kuulemaan TuKYn toiminnasta lähempää, ja vuoden aikana oppi todella paljon, vaikka iso K tulikin lopulta pilaamaan suuren osan suunnitelmista. Pandemiasta huolimatta vuosi opiskelijatoiminnasta jäi osaksi rutiinejani, ja en halunnut vielä lopettaa tuohon aikaan lyhyttä uraani TuKYssä. Urani jatkuikin tuosta hallitukseen asti.
Viime vuoden syksy oli elämäni yksi jännittävimmistä ajanjaksoista, ja olen tyytyväinen itseeni, kun lähdin tuohon rumbaan mukaan. Vuosi on opettanut paljon, ja olen myös joutunut tilanteisiin, joihin en olisi kuvitellut pääseväni osallistumaan. Viime kevät oli lähtökohtaisesti suoraan sanottuna melko surkea. Hallitusvuoden alussa olin täynnä intoa ja valmiina tekemään aivan kaikkea. On kuitenkin pakko myöntää, että siinä vaiheessa, kun alettiin keskustelemaan vapun yhteydessä liikkumisrajoituksista, oma motivaationi ei ole koskaan ollut yhtä alhaalla. Aloin pohtimaan silloin, että olenko oikea henkilö tähän tehtävään. Oliko virhe hakea hallitukseen?
Tässä syksyn aikana olen saanut selkeän vastauksen kysymykseeni. Ei ollut. Syksyllä olen ehtinyt nauttia keväänkin edestä, ja vihdoin viimein tunnelin päässä näkyy valoa, joka on täynnä kuntalaishenkeä. Iso plussa syksyssä on ollut se, että ajankohtaisin asia ei ole enää iso K. Eniten minun kylmää sydäntäni lämmittää se, että puput ovat päässeet nauttimaan pupusyksystään täysin rinnoin.
Syksyn aikana olen tajunnut, että opiskelijatoiminta tarkoittaa minulle monia asioita, mutta tärkein näistä on ihmiset. Ihmiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä viimeisen kahden vuoden aikana. Erityiskiitos vielä Sport ’20 sekä tämän vuoden Turun KY:n hallitus ja työntekijät. Hommat eivät ole vielä ohi, ja edessä ovat erittäin jännittävät viikot. Tsemppiä kaikille hakijoille! Halvat ovat jännittäviä kaikille, ja toivon kaikille menestystä sekä unohtumattomia hetkiä.
PS. Kuten Leo Dicaprio Wolf of Wall Street-elokuvassa sanoi: “I’m not leaving.”
Eläköityminen saa odottaa vielä hetken, ja olen ensi keväänä Vapputuottaja apunani mahtava tuottajaparini Venla Monto.
Hallituksen varapuheenjohtaja