”Alotan kauppiksen ens syksynä ja oon miettiny mahollisia pääaineita. Mitä suosittelette ja miksi?”
”Jos haluut töitä niin taloustiede tai lr.”
Jodel @tse, 1.2.2023
”Hej hej oon just valmistumassa oleva KTM, laskentatoimi + rahoitus. Mihin mun pitäis hakee töihin et sais sitä rahetta kun tästä on luvattu??”
”Vaihda pääainetta sellaseen mis ei oo noin paljoo ylitarjontaa työntekijöistä.”
Pääaineen valinta ei ole helppoa. Jodelin mukaan ainoa oikea valinta on LR, mutta sieltäkään ei ilmeisesti saa enää töitä. Markkinointi ja johtaminen ovat vain sitä kuuluisaa käsien heiluttelua ja kukaan ei enää edes tiedä opiskellaanko täällä toimitusketjuja vai toimistoketjuja. Yritä tässä nyt sitten tehdä oikea valinta pääaineesta. Vuosi on edennyt siihen vaiheeseen, että puputkin ovat tehneet pääainevalintansa. Mercan ja Montun pöydissä on kuulunut paljon supinaa aiheesta. Mikä nyt olisi oikea valinta? Mitä jos en saakaan haluamaani pääainetta? Omalla blogivuorollani toivon antavani kaikille hieman levollisuutta asiaan liittyen.
Vuonna 2020 kirjoitin ylioppilaaksi ja päätin hakea kouluun. En oikein tiennyt mikä haluan olla isona mutta ilmeisesti johonkin oli haettava. Laitoin paperit vetämään, enkä ajatellut asiaa oikeastaan sen enempää. Olin varma, että en kuitenkaan pääse sisälle. Toisin kävi ja sain opiskelupaikan. Siten olin ison päätöksen edessä. Otanko paikan vastaan alalta, josta en ollut oikein varma ja menetän ensikertalaisuuteni? Entä jos pidän välivuoden ja vuoden päästä en pääsekään opiskelemaan? Päätin olla ottamatta paikkaa vastaan. Kyseessä oli päätös, jota sain vuoden aikana selitellä sekä sukulaisille, ystäville että Kelalle.
Kesällä päätin mennä juttelemaan lukioni opon kanssa. Keskustelimme kiinnostuksenkohteistani sekä vahvuuksistani. Oponi mainitsi, että johtaminen ja organisointi voisi sopia minulle. Kesän aikana mietiskelin asiaa ja totesin, että oponi oli täysin oikeassa. Siten päätin, että haluan opiskella johtamista ja organisointia ja pikkuhiljaa päätös Turun kauppakorkeakoulusta alkoi muodostua. En kuitenkaan tiennyt kauppiksesta oikeastaan mitään. En tiennyt, että Turussa pitää opiskella kieliä, en tiennyt kuinka monia pääainevaihtoehtoja on, enkä todellakaan tiennyt kauppiksen stereotypioita.
Syksyllä 2021 kävelin ensimmäisen kerran koulumme ovista sisään. Ei mennyt kauaakaan, kun minuun iski valtava paniikki. Siis mihin olin oikein joutunut? En tiennyt mikä on Big Four (enkä kyllä tiedä oikein vieläkään) tai rahishärkä. En ymmärtänyt, miksi jokin pääaine oli parempi kuin toinen tai miksi kaikki halusivat muuttaa pääkaupunkiseudulle. Itse kun olin silloin (ja olen edelleen) valmis muuttamaan koska vain takaisin pieneen 6000 asukkaan kotikuntaani. Jokainen yleistys ja stereotyyppi iski minuun. Enhän minä tänne sovi.
Pian aloin epäillä omia päätöksiäni. Oliko haluamani pääaineeni siis jotenkin huonompi? Olenko ollenkaan oikeassa koulussa? Siten aloin harkita myös muita vaihtoehtoja. Mikään muu ei kuitenkaan tuntunut oikein omalta. Toisaalta olen kiitollinen, että ympäristöni sai minut epäilemään valintaani, sillä se pakotti minut todella tutkimaan myös muita pääaineita ja kyseisen pohdinnan jälkeen pystyin todella sanomaan, että minulle sopii johtaminen ja organisointi. Kun vuoden vaihteessa tuli aika tehdä lopulliset pääainevalinnat olin helpottunut. Minun ei pitäisi enää puolustella valintaani ja sain opiskella sitä, mikä minua todella kiinnosti. En voi sanoa, että en ole päivääkään katunut, sillä edelleen aina välillä epävarmuus hiipii esiin. Saankohan tällä pääaineella töitä tai osaanko käytännössä edes mitään? Se on kuitenkin hyvin luonnollista. Olen saanut seurata tilannetta pian kaksi vuotta ja voin sanoa, että vastaavia epävarmuuksia on kaikkien pääaineiden opiskelijoilla.
Toivon, että jokainen teitä on tehnyt omat valintansa omien kiinnostuksiensa ja vahvuuksiensa perusteella. Älkää antako muiden mielipiteiden tai yleistyksien vaikuttaa teidän päätöksiinne. Osalla pääainevalinta osuu kerralla oikeaan, osa taas saattaa joutua vaihtamaan useammankin kerran. Osa ei ole edes saanut pääainetta, jonka olisi halunnut. Tässä tilanteessa toivon, että uskallatte rohkeasti kokeilla myös muita vaihtoehtoja, vaikka lopullinen tavoite olisikin vaihtaa pääainetta. Uskallan sanoa, että kaikki pääaineet ovat hyviä vaihtoehtoja. Opiskelkaa siis sitä, mikä teitä todella kiinnostaa ja uskaltakaa harkita myös muita vaihtoehtoja.
Itse olen ollut onnekas. Alun paniikista huolimatta olen löytänyt paikkani tästä koulusta. Nautin kiireisestä arjestani ja opinnoistani. Toivon teille kaikille samaa. Luottakaa itseenne ja nauttikaa tästä ainutlaatuisesta ajasta elämässänne.
Kauppiksen aulassa on pyöriviä sinisiä lepotuoleja. Istun yhdellä tuollaisella tuolilla ja odotan. Kello on 10:30 sunnuntaiaamuna ja kanssani odottaa kahdeksan muuta muusikkoa. Pitäisi päästä OP-saliin roudaamaan speksitreenejä varten, mutta kellään ei ole avainta. Ensin odotimme Parkilla puoli tuntia ensimmäistä avaimellista. Nyt odotamme koululla, että joku avaimellinen vastaisi puhelimeen ja voisi tulla avaamaan oven. Ehkä odottaminen ei kuitenkaan ole niin kauheaa. Kaikki ei aina mene putkeen ja se on täysin ok. Silloin pitää vaan vähän malttaa ja rauhoittua. Mekin mentiin sitten keittämään kahvit – eihän siinä kellään mitään hätää ollut.
On tärkeää muistaa tuijottaa seinää. Niinkin yksinkertainen asia joskus unohtuu. Aina on hirveästi tekemistä, aina on hirveästi virikkeitä tarjolla, aina tekee mieli katsoa kissavideoita. Joka päivä pitäisi kuitenkin muistaa olla tekemättä yhtään mitään. Maata vaikka matolla ja tuijottaa katon koukusta vaarallisesti roikkuvaa lasikoristehärpäkettä (tai jotain muuta). Mieli lepää, aivot puhdistuvat ja ajatukset alkavat muodostua uudella tavalla.
Odottelu voi olla myös aika kivaa, jos osaa asennoitua oikein. Älä vittuunnu, vaan mieti mitä voit saada tästäkin tilanteesta irti. Odottaminen on kivointa yhdessä. Minun piti kesällä odottaa päivä Messinassa laivaa, joka lähti satamasta yhdeltä yöllä. Kun saavuimme Messinaan aamupäivästä kaverini kanssa, päätimme etsiä valmiiksi paikan, josta laiva lähtee. Kysyimme neuvoa ja meitä kehotettiin kävelemään eteenpäin noin kymmenen minuutin ajan. Mitään ei kuitenkaan näkynyt, minkä vuoksi matkan varrella kysyimme monesti uudestaan neuvoa. Paikka oli joka kerta kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Loppujen lopuksi kävelimme neljä kilometriä rinkat selässä suuntaansa, ja päästyämme perille virkailija ilmoitti, että laivan lähtöpaikka olikin siellä mistä aloitimme taivalluksen.
Loppupäivän vietimmekin sitten odotellen. Odotellessa kohdalle saapuu uusia yllätyksiä. Maleksimme torin laidalla ja nukahdimme puistonpenkille. Heräsimme puistonpenkiltä livemusiikin ääniin ja kurkkasimme kulman taakse. Siellä soitti livebändi ja kaikki ihmiset vauvasta vaariin tanssivat spontaanisti kadulla. Sattuman kautta siis päästiin juhlimaan. Karkeloista löysimme uusia kavereita, jotka saattoivat meidän myöhemmin yöllä satamaan. Satamassa olimme ainoat jalankulkijat ja meidän piti odottaa, että juna ajaa laivan sisälle, sillä juna tukki kulkuväylän. Onneksi yhdellä saattajista oli viulu mukana, ja aloimme sitten ajan kuluksi soittaa tuiki tuiki tähtöstä keskellä yötä. Sataman työntekijätkin saatiin messiin mukaan, vaikka he olivat alkuun skeptisiä. Lopussa yritin vain pidätellä naurua, niin koominen tilanne oli. Odottelu avaa ovia. Annoin elämän johdatella minut sinne minne se halusi minut viedä. Arjessakin kannattaa joskus unohtaa se mitä pitäisi tehdä ja vain ajelehtia. Asiat kyllä lopulta tapahtuvat jos niin on tarkoitettu tapahtuvan.
Kaikessa kiireessä, yritä löytyä aikaa pysähtymiselle. Tuijota seinää. Jos myöhästyt bussista, älä huolestu. Sillekin oli joku tarkoitus. Odota, ja katso mitä tapahtuu.
Yliopisto-opiskelun yksi parhaista puolista on sen joustavuus. Pakollisia luentoja on harvoin ja kieliopintojenkin liialliset poissaolot saa usein korvattua. Tiukan paikan tullessa (LRYB), voi kurssin aina siirtää ensi vuoteen. En kannusta tähän, mutta opiskeluaika on siitä ainutlaatuista, että se todella tarjoaa paljon mahdollisuuksia myös tehdä kaikkea muuta kuin opiskella. Viimeisen vuoden aikana olen onnistunut välttelemään opiskelua monista syistä, mutta yksi parhaista on ollut matkustelu.
Syksyllä päätimme NESUn kanssa suunnata kohti Roomaa ja vain kolmen päivän mittaiseen reissuumme mahtui monia unohtumattomia hetkiä. Lentomme lähti halpalentoyhtiön tyylin mukaisesti kaksi tuntia myöhässä, mutta sehän ei menoa haitannut. Saavuimme keskellä yötä hieman rähjäiseen Airbnb-kämppäämme, mikä kuitenkin osoittautui positiiviseksi yllätykseksi hinta-laatusuhteeltaan. Olihan reissumme lennot ja majoitus maksaneetkin runsaat 60 euroa per henkilö. Seuraavana päivänä olimmekin jo nauttimassa klassisista Rooman nähtävyyksistä, jotka kerkesi yllättävän hyvin kiertämään kahdessa päivässä. Illan hämärtyessä suosittelen ostamaan kaupan halvimman viinipullon ja nauttimaan sen kaupungin raunioilla. Siitä jää takuulla reissun parhaat muistot. Matkaa suunnitellessa suosittelisin kuitenkin myös tarkistamaan kalenterin kahteen kertaan, sillä onnistuimme itse varaamaan matkan suoraan TuKYn halvagrillin ja syyskokouksen päälle. Etäyhteydellä syyskokoukseen osallistuminen Roomasta käsin saatiin kuitenkin lopulta onnistumaan, vaikka se olikin vähintään mielenkiintoinen kokemus.
Tammikuussa yksi parhaista ystävistäni toimi matkanjohtajana, keräsi porukan kasaan ja varasi lennot sekä majoituksen viikon varoitusajalla. Matkaa ei siis tarvitse suunnitella liian pitkän ajan päähän, jolloin ehkä yllä mainituilta mokiltakin voidaan välttyä. Tällä kertaa kohteena oli Gdansk, mikä matkakohteena aluksi epäilytti minua. Kuitenkin kaupunki ja Airbnb-kämppämme ylitti jälleen odotukset. Pieni kaupunki oli täynnä söpöjä rakennuksia, kivoja ravintoloita ja illanviettopaikkoja. Päivisin sivistimme itseämme toisen maailmansodan museoissa ja iltaisin muissa merkeissä. Sodan aikaiseen bunkkeriin rakennetussa yökerhossa emme kauaa viihtyneet, mutta oli sekin näkemisen arvoinen. Shoutout myös uberkuskille, joka innostui suomalaisista biiseistä vähän liikaakin. Ainoa pettymys oli vanhan kaupungin kirkko, jota Elmo oli odottanut ensimmäisestä päivästä lähtien.
Gdanskin matkan lennot ja majoitus maksoivat myös vain n. 50 euroa. Matkustelun ei siis tarvitse aina olla kallista ja Turun lentokentältä halpalentoyhtiölläkin pääsee perille, vaikka molemmilla matkoille joutuiskin odottelemaan myöhästyneitä lentoja. Varatkaa tekin siis hyvällä porukalla pieni irtiotto laskuharkoista! Hymyillen kirjotan tätä blogia, kiitos matkaseuralaisille <3
Kun hallituslaisille kerrottiin, että meillä on vastuulla kirjoittaa blogi, jossa aihe vapaa, ajattelin pääseväni vihdoin elämään hetkeksi blogi-vaikuttajan elämää puhumalla itsestäni tavalla, jossa värikynää on käytetty huolella! Tälle kertaa tosin en löytänyt mun värikyniä, joten Lamborghineja, Rolexeja ja Saint-Tropezin highlife -elämää tämä blogi ei sisällä.
Uskon, että itselle sopivampi aihe ammentaa on siitä, miten olen onnistunut olemaan 26-vuotias kauppislainen, joka ei vieläkään ole aktiivisesti työelämässä tavoittelemassa näitä edellämainittuja menestyksen stereotypisiä symboleita.
Aloitin syksyllä 2017 opinnot Turun yliopistossa, pääaineenani ranskan kielitieteet. Tähän suuntaan päädyin varusmiespalveluksen jälkeen, kun siirryin töihin leipomoon välivuodeksi, jonka aikana aloinkin kuulemaan pääni sisällä asioita, kuten
“Eikö sun Totte pitäis olla opiskelemassa niinku sun kaveritkin tällä hetkellä?”
“Miltä tuntuu, kun osa kavereista on jo pari vuotta sua edellä?”
“MEE OPISKELEMAAN, ja sit MEE TÖIHIN!”
Oli pakko päästä opiskelemaan. Kauppis oli abivuonna ollut opintosuunnan osalta mielessä, mutta henkinen jaksaminen oli tähän aikaan sitä tasoa, että kyseenomaiselle haaveelle ei kyennyt antamaan ajatusta. Sen sijaan valitsin kielet, koska koin olevani niissä hyvä. Ja osaksi koin sen myös olevan aita, josta oli matalin mennä. En lukenut pääsykokeisiin, sain paikan, ja tiedon sain työpaikan kahvihuoneessa sähköpostiin. Valehtelematta ensireaktio oli “jee…?”. Itselle tän olis pitäny olla jo merkittävä redflag siitä, että nyt kantsis miettiä kaks kertaa, haluatko ottaa paikan vastaan.
No minähän otin sen paikan vastaan, nostin hitosti opintolainaa, törsäsin itseni köyhäks Ranskan vaihdossa, ja vaihdon jälkeen jäljelle olikin jäänyt pelkkä henkinen tyhjyys.
No, ei elämä niin kamalaa ollut. Eka opintovuosi Turussa ja vaihtovuosi Ranskassa antoivat elämään aivan uskomattomia ihmisiä ja kokemuksia sekä mahdollisuuden päästä yhteisöön, joka on itselle tänäkin päivänä vielä rakas – speksi.
Vaihdon jälkeen kuitenkin huomasin selkeän tahtotilan muutoksen oman tulevaisuuden osalta. En osannut sanoittaa sitä ennen kuin vasta 2020 keväällä, kun korona pilas kaikkien elämän. Voi olla sick and twisted sanoa näin, mut korona oli itselle pienimuotoinen siunaus taivaasta. Moni ihminen mun ympärillä lähti tällöin hakemaan muutosta elämäänsä alanvaihdolla. Tällöin sain itse kuulla ensimmäistä kertaa avoimen yliopiston väylähausta. En ollut hetkeen ollut mistään niin motivoitunut kuin siitä ajatuksesta, että pääsisin toteuttamaan vihdoin sen, mikä aikoinaan abivuonnakin oli suunnitelmissa.
Noh, avoimen vuosi oli kieltämättä hieman perseestä. Etäopiskelu ja yhteisöllisyyden puute eivät varsinaisesti luoneet merkityksellisyyttä, mutta onneksi selkeä päämäärä auttoi luomaan valoa tunnelin päähän. Haluun namedroppaa tähän pari ihmistä, joiden kanssa pääsin samana keväänä avoimen väylän kautta, ja joista oli lukuvuoden aikana tullut itselle tärkeä vertaistuen verkko: Ilona Penttinen ja Aleksi Nikkanen. Voi olla, että ilman näitä ihmisiä jaksaminen ei olisi kestänyt loppuun asti.
Se päivä, kun vastaus tuli kouluun pääsystä: “Alexa, play Ariana Grande – No tears left to cry”. Jos laittaisin vertailuun nää kaksi kertaa, kun oon saanut opiskelupaikan… reaktiot oli kuin aamu ja yö. Tiesin tehneeni tän eteen töitä, ja ansainneeni paikan sataprosenttisesti. Rankan koronavuoden jälkeen pieni hyväksytyksi kokeminen teki ihan hyvää itsetunnolle.
Naurattaa ajatella, että avoimen aikana öyhötin kovaan ääneen “MÄ EN SIT MUUTE LÄHDE MUKAAN MIHINKÄÄN, VALMISTUN 3,5 VUODESSA JA SIT ALKAA UUSI ELÄMÄ!”
Totte, hait ekana vuonna Ulkkikseen markkinointivastaavaks ja speksiin näyttelijäks. Oot ollu tuutorina, vujujen laulunjohtajana, hakenut speksin tuottajaks ja Ulkkisvuoden jälkeen vielä jatkokierrokselle puheenjohtajaks ja TuKYn vapaa-ajan vastaavaks. Ja mitä kaikkea muuta. Miten meni noin niinku omasta mielestä?
No ei ehkä mennyt puheet ja teot yksiin, mutta en toisaalta tekis myöskään mitään toisin. Oon kokenut pääseväni nyt elämään sitä opiskelijaelämää, jonka olin kuvitellut ennen ranskan kielitieteiden opintoja. Ranskan kielitieteitä otetaan opiskelemaan Turkuun about 10 ihmistä vuodessa vs kauppikseen 300, joten opiskelija-aktiviteettien monipuolisuuden ja yhteisöjen aktiivisuuden voitte suhteuttaa näihin lukemiin.
Ennen seuraavaa pointtia mun on eka pakko tulla kaapista yhen asian suhteen… mul ei oo vielä linkkari-tiliä. Voin joutua häpeän parrasvaloihin tästä ulostulosta, mutta tätä puutetta selittää riittämättömyyden tunne, jota oon aiemmin kokenu tällä alalla opiskellessa. En varsinaisesti tule suvusta, jossa tunnettaisiin ihmisiä ja oltaisiin laajasti verkostoituneita, mikä on korostanut omien vahvuuksien tunnistamista ja kehittämistä, kun pitäisi markkinoida itseään ja hakea sitä toimitusjohtajan pestiä isosta korporaatiosta. Yritä siinä sitten rakentaa itelles uskottavaa ekonomin työprofiilia, kun suurimmat meriitit ennen opintoja/opintojen aikana on kuuden vuoden työkokemus leipomossa.
ContactExpo on ollut aiemmin itelle sellanen tapahtuma, jonka ohitan kädet silmillä, mutta tänä keväänä halusin jopa mennä katsomaan, mitä tapahtumalla on tarjota. Kehitystä omassa itsetunnossa on siis tapahtunut merkittävästi, innostuin jopa hakemisesta pariin paikkaan, koska vihdoin vastaan tuli työtehtäviä, joista koen saaneeni oheistoiminnan kautta myös konkreettista kokemusta! Toki olen henkisesti varautunut taas siihen, ettei töitä tipu, ja löydän itseni ensi kesänä jälleen wienereiden ja uunien keskeltä. Siinä tapauksessa ootte kaikki tervetulleita Jokioisten leivän kahvilaan nauttimaan uunituoreista leivonnaisista ja leivistä!
Kirjotan tätä tekstiä itseasiassa just työpaikan kahvihuoneessa. Must tuntuu, et paljon olis vielä sanottavaa, mut olin unohtanu koko blogipostauksen teon. Yritän nyt saada jonkinlaisen kauniin lopetuksen tälle verbaaliselle puheripulille ennen kuin dedikset paukkuu.
Se, mitä haluan ehkä sanoa, on että
Ota oma aikas. Asioiden ei täydy aina tapahtua tietyissä aikamääreissä, oli sitten kyse opintojen etenemisestä, työpaikan saannista, tai vaikka siitä linkkarin tekemisestä.
Älä tee päätöksiä sen mukaan, mitä muut ajattelee. Sä olet ainoa, joka joutuu katsomaan naamaansa päivittäin peilistä ja miettimään, et miten on elämänsä elänyt.
Eti ympärilles ne ihmiset ja yhteisö, jotka osaa tuoda myös sun omia vahvuuksia esiin. Ajan myötä saatat huomata, että niiden ihmisten puheet sun taidoista ei välttämättä olekkaan aivan täyttä hevonpaskaa.
Ehkä mä teen sen linkkarin täs keväällä. Naurettii kavereiden kaa just sitä, kuinka siistiltä kuulostais Ulkkiksen pj englanniksi käännettynä: ”The chairman of the association of external affairs”. Jos tolla ei saa yhteydenottoja Koneelta, Keskolta tai Marimekolta, niin en tiedä, et millä!
Sain uutena hallituslaisena tehtäväksi kirjoittaa blogitekstin heti tähän vuoden alkuun TuKYn nettisivuille. Ensimmäisenä ajatuksena mieleeni tuli kauhistus ja stressi; enhän minä mitään blogia osaa kirjoittaa, enkä minä myöskään edes tiennyt, että hallituslaisille tällainen nakki napsahtaisi. Joitain blogeja olin pupusyksynä ehtinyt lukaista, mutta en uskonut, että minä näitä olisin heti kirjoittamassa 😀
Alkukauhistuksen jälkeen seurasi seuraavaa: piti alkaa miettimään, että mistä ihmeestä sitä oikein kirjoittaisin. Aikaa siitä pisteestä kun kuulin, että pitäisi blogi kirjoittaa, siihen pisteeseen kun se pitäisi julkaista oli noin 2 viikkoa. Nopealla kelalla luulisi, että kyllähän tässä ajassa ehtii oikein hyvinkin aiheen keksiä. Ensimmäisen viikon otin rennohkosti, sillä korvissani kaikuivat neuvot “älä ota stressii, ei se niin vakavaa ole” ja “kyllähän sitä jotain sopivaa kirjoitettavaa aina löytyy”.
Tämän viimeisen viikon olenkin käyttänyt juuri siihen stressaamiseen, mitä ihmettä minä sitten keksisin. Pitäisikö kirjoittaa jostakin intohimon kohteestani, ehkä ajankohtaisista asioista? Parkkikoulutukset pidettiin tällä viikolla, mutta ei niistä kirjoittaminen oikein kiinnosta ketään, Ekonomi- introt olivat myös viikonloppuna, mutta niistäkin suurta yleisöä kiinnostavan blogitekstin kirjoittaminen voisi olla haastavaa. Tämän tuskan pohjat nähtiin siinä vaiheessa, kun jouduin Googleen kirjoittamaan “Blogiaihe ideat”.
Internetin ihmeellinen maailmakaan ei auttanut keksimään blogille aihetta, joten menin sieltä mistä aita on matalin ja kirjoitin siitä, kuinka hankalaa ainakin minulle blogin kirjoittaminen ja aiheen keksiminen on ollut. Tekstin tarkoitus ei ole olla kantaaottava, ajatuksia herättävä eikä välttämättä kiinnostavakaan. Teksti kuvailee vain yhden miehen saamattomuuden tuskaa. Onneksi seuraavaan blogiin omalta osaltani on vielä yli puoli vuotta, joten aikaa keksiä blogille aihe riittää – katsotaan josko silloin olisi jotain järkevää kirjoitettavaa 😀
Hyvää alkanutta vuotta jokaiselle ruudun toisella puolella istuvalle! Kevätlukukausi on taas käynnistynyt, ja on ollut ihanaa havaita jopa väenpaljoutta koulumme käytävillä, K-loungessa ja Mercalla. Tämä on jotain, mitä koulumme ja yhteisömme on kaivannut jo muutaman vuoden ajan– itse asiassa helmikuussahan tulee täyteen kolme vuotta ensimmäisten koronarajoitusten voimaan astumisesta (onneksi kuitenkin nämä ajat ovat jo takanapäin).
Haluaisin kuitenkin keskittyä kirjoituksessani seikkaan, jonka kanssa päädyin itse tekemisiin syyslukukauden lopulla ja joka on yhteisössämme ajankohtainen. Henkilökohtaisella tasolla viimeiset kaksi lukukautta ovat olleet hyvinkin raskaita, ja usein vaikeiden hetkien osuessa kohdalle olen turvautunut turruttamaan epämukavat tunteet nauttimalla opiskelijariennoista. Useimmiten viikkoon mahtui vähintään neljät riennot, välillä useammat. Tämä vaikutti omalla kohdallani hyvin negatiivisesti niin koulunkäyntiin, kuin myös ihmissuhteiden ylläpitoon ja niistä huolehtimiseen.
Olin syksyllä 2021 osallistunut Suomen Ekonomien, Nuoret ekonomit – tapahtumaan, jossa Hanna Tikander oli kertomassa Sober curious –ilmiöstä. Ilmiöllä tarkoitetaan tietoisempaa juomista ja raitistelun kokeilua tilanteissa, joissa alkoholia on normaalisti tottunut nauttimaan. Syksyn 2022 aikana Turun KY alkoi aktiivisesti tarkastelemaan yhteisömme alkoholikulttuuria, ja siinä samassa aloin myös itse kriittisesti tarkastelemaan ja miettimään omaa alkoholin käyttöäni. Päädyin omien vuosijuhliemme jälkeen ratkaisuun vähentää alkoholin kulutustani huomattavasti, kuitenkin karsimatta osallistuttavien tapahtumien määrästä
Omia sober curious –havaintoja
Plasebo humaltuminen on oikeasti real thing
Ilman viinaakin voi olla hauskaa (sori nyt vaan Petri)
Juhlat jopa tuntuvat pidemmiltä!
Kun ympärilläsi on oikeat ihmiset, on juhliminen ihan yhtä hauskaa ilman promillejakin
Seuraavana aamuna ei olekaan huono olo ja Buranaa ei tarvitse syödä aamupalaksi
Seuraavana aamuna ei myöskään ahdista ”tekemättä” jääneet asiat
Yleinen vireystila paranee huomattavasti
Tällä tarinalla ja kirjoituksella haluankin innostaa teitä tarkastelemaan omaa alkoholin käyttöänne ja muistuttaa, että osallistuminen tapahtumaan ja siitä nauttiminen ei missään tapauksessa vaadi alkoholin käyttöä. Muistakaa myös, että jokaisella tulee olla oikeus itse päättää omasta juomisestaan, ja mikäli itse olet juhlatuulella ja haluat nauttia alkoholia niin tämä ei tarkoita, että kaikki muutkin kokevat samoin. Muistetaan että jokainen on tervetullut Turun KY:n tapahtumiin, joten kunnioitetaan yhdessä jokaisen omaa tahtoa, ja pidetään yhdessä hauskaa riippumatta promilleista!
