Kun hallituslaisille kerrottiin, että meillä on vastuulla kirjoittaa blogi, jossa aihe vapaa, ajattelin pääseväni vihdoin elämään hetkeksi blogi-vaikuttajan elämää puhumalla itsestäni tavalla, jossa värikynää on käytetty huolella! Tälle kertaa tosin en löytänyt mun värikyniä, joten Lamborghineja, Rolexeja ja Saint-Tropezin highlife -elämää tämä blogi ei sisällä.
Uskon, että itselle sopivampi aihe ammentaa on siitä, miten olen onnistunut olemaan 26-vuotias kauppislainen, joka ei vieläkään ole aktiivisesti työelämässä tavoittelemassa näitä edellämainittuja menestyksen stereotypisiä symboleita.
Aloitin syksyllä 2017 opinnot Turun yliopistossa, pääaineenani ranskan kielitieteet. Tähän suuntaan päädyin varusmiespalveluksen jälkeen, kun siirryin töihin leipomoon välivuodeksi, jonka aikana aloinkin kuulemaan pääni sisällä asioita, kuten
“Eikö sun Totte pitäis olla opiskelemassa niinku sun kaveritkin tällä hetkellä?”
“Miltä tuntuu, kun osa kavereista on jo pari vuotta sua edellä?”
“MEE OPISKELEMAAN, ja sit MEE TÖIHIN!”
Oli pakko päästä opiskelemaan. Kauppis oli abivuonna ollut opintosuunnan osalta mielessä, mutta henkinen jaksaminen oli tähän aikaan sitä tasoa, että kyseenomaiselle haaveelle ei kyennyt antamaan ajatusta. Sen sijaan valitsin kielet, koska koin olevani niissä hyvä. Ja osaksi koin sen myös olevan aita, josta oli matalin mennä. En lukenut pääsykokeisiin, sain paikan, ja tiedon sain työpaikan kahvihuoneessa sähköpostiin. Valehtelematta ensireaktio oli “jee…?”. Itselle tän olis pitäny olla jo merkittävä redflag siitä, että nyt kantsis miettiä kaks kertaa, haluatko ottaa paikan vastaan.
No minähän otin sen paikan vastaan, nostin hitosti opintolainaa, törsäsin itseni köyhäks Ranskan vaihdossa, ja vaihdon jälkeen jäljelle olikin jäänyt pelkkä henkinen tyhjyys.
No, ei elämä niin kamalaa ollut. Eka opintovuosi Turussa ja vaihtovuosi Ranskassa antoivat elämään aivan uskomattomia ihmisiä ja kokemuksia sekä mahdollisuuden päästä yhteisöön, joka on itselle tänäkin päivänä vielä rakas – speksi.
Vaihdon jälkeen kuitenkin huomasin selkeän tahtotilan muutoksen oman tulevaisuuden osalta. En osannut sanoittaa sitä ennen kuin vasta 2020 keväällä, kun korona pilas kaikkien elämän. Voi olla sick and twisted sanoa näin, mut korona oli itselle pienimuotoinen siunaus taivaasta. Moni ihminen mun ympärillä lähti tällöin hakemaan muutosta elämäänsä alanvaihdolla. Tällöin sain itse kuulla ensimmäistä kertaa avoimen yliopiston väylähausta. En ollut hetkeen ollut mistään niin motivoitunut kuin siitä ajatuksesta, että pääsisin toteuttamaan vihdoin sen, mikä aikoinaan abivuonnakin oli suunnitelmissa.
Noh, avoimen vuosi oli kieltämättä hieman perseestä. Etäopiskelu ja yhteisöllisyyden puute eivät varsinaisesti luoneet merkityksellisyyttä, mutta onneksi selkeä päämäärä auttoi luomaan valoa tunnelin päähän. Haluun namedroppaa tähän pari ihmistä, joiden kanssa pääsin samana keväänä avoimen väylän kautta, ja joista oli lukuvuoden aikana tullut itselle tärkeä vertaistuen verkko: Ilona Penttinen ja Aleksi Nikkanen. Voi olla, että ilman näitä ihmisiä jaksaminen ei olisi kestänyt loppuun asti.
Se päivä, kun vastaus tuli kouluun pääsystä: “Alexa, play Ariana Grande – No tears left to cry”. Jos laittaisin vertailuun nää kaksi kertaa, kun oon saanut opiskelupaikan… reaktiot oli kuin aamu ja yö. Tiesin tehneeni tän eteen töitä, ja ansainneeni paikan sataprosenttisesti. Rankan koronavuoden jälkeen pieni hyväksytyksi kokeminen teki ihan hyvää itsetunnolle.
Naurattaa ajatella, että avoimen aikana öyhötin kovaan ääneen “MÄ EN SIT MUUTE LÄHDE MUKAAN MIHINKÄÄN, VALMISTUN 3,5 VUODESSA JA SIT ALKAA UUSI ELÄMÄ!”
Totte, hait ekana vuonna Ulkkikseen markkinointivastaavaks ja speksiin näyttelijäks. Oot ollu tuutorina, vujujen laulunjohtajana, hakenut speksin tuottajaks ja Ulkkisvuoden jälkeen vielä jatkokierrokselle puheenjohtajaks ja TuKYn vapaa-ajan vastaavaks. Ja mitä kaikkea muuta. Miten meni noin niinku omasta mielestä?
No ei ehkä mennyt puheet ja teot yksiin, mutta en toisaalta tekis myöskään mitään toisin. Oon kokenut pääseväni nyt elämään sitä opiskelijaelämää, jonka olin kuvitellut ennen ranskan kielitieteiden opintoja. Ranskan kielitieteitä otetaan opiskelemaan Turkuun about 10 ihmistä vuodessa vs kauppikseen 300, joten opiskelija-aktiviteettien monipuolisuuden ja yhteisöjen aktiivisuuden voitte suhteuttaa näihin lukemiin.
Ennen seuraavaa pointtia mun on eka pakko tulla kaapista yhen asian suhteen… mul ei oo vielä linkkari-tiliä. Voin joutua häpeän parrasvaloihin tästä ulostulosta, mutta tätä puutetta selittää riittämättömyyden tunne, jota oon aiemmin kokenu tällä alalla opiskellessa. En varsinaisesti tule suvusta, jossa tunnettaisiin ihmisiä ja oltaisiin laajasti verkostoituneita, mikä on korostanut omien vahvuuksien tunnistamista ja kehittämistä, kun pitäisi markkinoida itseään ja hakea sitä toimitusjohtajan pestiä isosta korporaatiosta. Yritä siinä sitten rakentaa itelles uskottavaa ekonomin työprofiilia, kun suurimmat meriitit ennen opintoja/opintojen aikana on kuuden vuoden työkokemus leipomossa.
ContactExpo on ollut aiemmin itelle sellanen tapahtuma, jonka ohitan kädet silmillä, mutta tänä keväänä halusin jopa mennä katsomaan, mitä tapahtumalla on tarjota. Kehitystä omassa itsetunnossa on siis tapahtunut merkittävästi, innostuin jopa hakemisesta pariin paikkaan, koska vihdoin vastaan tuli työtehtäviä, joista koen saaneeni oheistoiminnan kautta myös konkreettista kokemusta! Toki olen henkisesti varautunut taas siihen, ettei töitä tipu, ja löydän itseni ensi kesänä jälleen wienereiden ja uunien keskeltä. Siinä tapauksessa ootte kaikki tervetulleita Jokioisten leivän kahvilaan nauttimaan uunituoreista leivonnaisista ja leivistä!
Kirjotan tätä tekstiä itseasiassa just työpaikan kahvihuoneessa. Must tuntuu, et paljon olis vielä sanottavaa, mut olin unohtanu koko blogipostauksen teon. Yritän nyt saada jonkinlaisen kauniin lopetuksen tälle verbaaliselle puheripulille ennen kuin dedikset paukkuu.
Se, mitä haluan ehkä sanoa, on että
Ota oma aikas. Asioiden ei täydy aina tapahtua tietyissä aikamääreissä, oli sitten kyse opintojen etenemisestä, työpaikan saannista, tai vaikka siitä linkkarin tekemisestä.
Älä tee päätöksiä sen mukaan, mitä muut ajattelee. Sä olet ainoa, joka joutuu katsomaan naamaansa päivittäin peilistä ja miettimään, et miten on elämänsä elänyt.
Eti ympärilles ne ihmiset ja yhteisö, jotka osaa tuoda myös sun omia vahvuuksia esiin. Ajan myötä saatat huomata, että niiden ihmisten puheet sun taidoista ei välttämättä olekkaan aivan täyttä hevonpaskaa.
Ehkä mä teen sen linkkarin täs keväällä. Naurettii kavereiden kaa just sitä, kuinka siistiltä kuulostais Ulkkiksen pj englanniksi käännettynä: ”The chairman of the association of external affairs”. Jos tolla ei saa yhteydenottoja Koneelta, Keskolta tai Marimekolta, niin en tiedä, et millä!
Sain uutena hallituslaisena tehtäväksi kirjoittaa blogitekstin heti tähän vuoden alkuun TuKYn nettisivuille. Ensimmäisenä ajatuksena mieleeni tuli kauhistus ja stressi; enhän minä mitään blogia osaa kirjoittaa, enkä minä myöskään edes tiennyt, että hallituslaisille tällainen nakki napsahtaisi. Joitain blogeja olin pupusyksynä ehtinyt lukaista, mutta en uskonut, että minä näitä olisin heti kirjoittamassa 😀
Alkukauhistuksen jälkeen seurasi seuraavaa: piti alkaa miettimään, että mistä ihmeestä sitä oikein kirjoittaisin. Aikaa siitä pisteestä kun kuulin, että pitäisi blogi kirjoittaa, siihen pisteeseen kun se pitäisi julkaista oli noin 2 viikkoa. Nopealla kelalla luulisi, että kyllähän tässä ajassa ehtii oikein hyvinkin aiheen keksiä. Ensimmäisen viikon otin rennohkosti, sillä korvissani kaikuivat neuvot “älä ota stressii, ei se niin vakavaa ole” ja “kyllähän sitä jotain sopivaa kirjoitettavaa aina löytyy”.
Tämän viimeisen viikon olenkin käyttänyt juuri siihen stressaamiseen, mitä ihmettä minä sitten keksisin. Pitäisikö kirjoittaa jostakin intohimon kohteestani, ehkä ajankohtaisista asioista? Parkkikoulutukset pidettiin tällä viikolla, mutta ei niistä kirjoittaminen oikein kiinnosta ketään, Ekonomi- introt olivat myös viikonloppuna, mutta niistäkin suurta yleisöä kiinnostavan blogitekstin kirjoittaminen voisi olla haastavaa. Tämän tuskan pohjat nähtiin siinä vaiheessa, kun jouduin Googleen kirjoittamaan “Blogiaihe ideat”.
Internetin ihmeellinen maailmakaan ei auttanut keksimään blogille aihetta, joten menin sieltä mistä aita on matalin ja kirjoitin siitä, kuinka hankalaa ainakin minulle blogin kirjoittaminen ja aiheen keksiminen on ollut. Tekstin tarkoitus ei ole olla kantaaottava, ajatuksia herättävä eikä välttämättä kiinnostavakaan. Teksti kuvailee vain yhden miehen saamattomuuden tuskaa. Onneksi seuraavaan blogiin omalta osaltani on vielä yli puoli vuotta, joten aikaa keksiä blogille aihe riittää – katsotaan josko silloin olisi jotain järkevää kirjoitettavaa 😀
Hyvää alkanutta vuotta jokaiselle ruudun toisella puolella istuvalle! Kevätlukukausi on taas käynnistynyt, ja on ollut ihanaa havaita jopa väenpaljoutta koulumme käytävillä, K-loungessa ja Mercalla. Tämä on jotain, mitä koulumme ja yhteisömme on kaivannut jo muutaman vuoden ajan– itse asiassa helmikuussahan tulee täyteen kolme vuotta ensimmäisten koronarajoitusten voimaan astumisesta (onneksi kuitenkin nämä ajat ovat jo takanapäin).
Haluaisin kuitenkin keskittyä kirjoituksessani seikkaan, jonka kanssa päädyin itse tekemisiin syyslukukauden lopulla ja joka on yhteisössämme ajankohtainen. Henkilökohtaisella tasolla viimeiset kaksi lukukautta ovat olleet hyvinkin raskaita, ja usein vaikeiden hetkien osuessa kohdalle olen turvautunut turruttamaan epämukavat tunteet nauttimalla opiskelijariennoista. Useimmiten viikkoon mahtui vähintään neljät riennot, välillä useammat. Tämä vaikutti omalla kohdallani hyvin negatiivisesti niin koulunkäyntiin, kuin myös ihmissuhteiden ylläpitoon ja niistä huolehtimiseen.
Olin syksyllä 2021 osallistunut Suomen Ekonomien, Nuoret ekonomit – tapahtumaan, jossa Hanna Tikander oli kertomassa Sober curious –ilmiöstä. Ilmiöllä tarkoitetaan tietoisempaa juomista ja raitistelun kokeilua tilanteissa, joissa alkoholia on normaalisti tottunut nauttimaan. Syksyn 2022 aikana Turun KY alkoi aktiivisesti tarkastelemaan yhteisömme alkoholikulttuuria, ja siinä samassa aloin myös itse kriittisesti tarkastelemaan ja miettimään omaa alkoholin käyttöäni. Päädyin omien vuosijuhliemme jälkeen ratkaisuun vähentää alkoholin kulutustani huomattavasti, kuitenkin karsimatta osallistuttavien tapahtumien määrästä
Omia sober curious –havaintoja
Plasebo humaltuminen on oikeasti real thing
Ilman viinaakin voi olla hauskaa (sori nyt vaan Petri)
Juhlat jopa tuntuvat pidemmiltä!
Kun ympärilläsi on oikeat ihmiset, on juhliminen ihan yhtä hauskaa ilman promillejakin
Seuraavana aamuna ei olekaan huono olo ja Buranaa ei tarvitse syödä aamupalaksi
Seuraavana aamuna ei myöskään ahdista ”tekemättä” jääneet asiat
Yleinen vireystila paranee huomattavasti
Tällä tarinalla ja kirjoituksella haluankin innostaa teitä tarkastelemaan omaa alkoholin käyttöänne ja muistuttaa, että osallistuminen tapahtumaan ja siitä nauttiminen ei missään tapauksessa vaadi alkoholin käyttöä. Muistakaa myös, että jokaisella tulee olla oikeus itse päättää omasta juomisestaan, ja mikäli itse olet juhlatuulella ja haluat nauttia alkoholia niin tämä ei tarkoita, että kaikki muutkin kokevat samoin. Muistetaan että jokainen on tervetullut Turun KY:n tapahtumiin, joten kunnioitetaan yhdessä jokaisen omaa tahtoa, ja pidetään yhdessä hauskaa riippumatta promilleista!
Se mikä tuntui pitkään niin kaukaiselta tulikin yllättävän nopeasti. Hallitusvuoden loppu ja testamentin kirjoittaminen. On käsittämätöntä kuinka paljon vuoteen ehtii mahtua ja mitä kaikkea on päässyt kokemaan. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja näin on tullut minun aikani jatkaa 1983 Timo Hiekkarannan aloittamaa 40 vuotta täyttävää puheenjohtajien perinnettä ja käynnistää TuKYn uusi vuosi muistelemalla hieman edellistä.
Marraskuussa 2021 TuKYlle valittiin uusi hallitus ja aloimme kovaa vauhtia valmistautumaan tulevaan vuoteen. Tällöin saatiinkin ensimmäiset vihjeet siitä, ettei pandemia tulisi hellittämään vielä vuoden alusta. Tämä ei kuitenkaan toimijoitamme lannistanut, vaan päälle saatiin silti alusta lähtien täysi tohina. Vuosi lähtikin käyntiin etätapahtumien tahdittamana ja suurimpia spektaakkeleita siirrettiin pidemmälle keväälle paremman toivossa. Epäluuloisena mietittiin seuraisiko tämäkin vuosi kahden edellisen mallia. Onneksemme hyviä uutisia saapui jo helmikuussa ja rajoituksia alettiin purkamaan. Kevät oli täynnä uusia kokemuksia niin osallistujille, kuin järjestäjillekin, sillä tätä ei oltu vietetty kolmeen vuoteen. Pääsimme vihdoin nauttimaan siitä parhaasta opiskelijaelämästä mitä TuKYllä on tarjota. Myöhemmäksi siirretty Pikkulaskiainen, mahtava Speksi ja monet muut tapahtumat johdattivat meidät jopa kolmelle vuosikurssille ikimuistoiseen – ensimmäiseen opiskelija vappuun.
Syksy saapui ja niin ikään vuosien tauon jälkeen pääsimme jälleen järjestämään orientaatioviikon normaalisti kaikessa komeudessaan. Pandemia oli vihdoin takana. Kahden vuoden hiljaiselo oli kerryttänyt järjestämisintoa ja tapahtumia oli jopa kyllästymiseen saakka. Syksy olikin vaiherikas pitäen sisällään pupujaiset, vuoden viimeisen tapahtuman PMPJ:n sekä rakkaan TuKYmme 72. vuosijuhlat VPK-talolla. Mikä tärkeintä, saimme myös integroitua jälleen uuden vuosikurssillisen pupuja mukaan yhteisöömme. Tänäkin vuonna rikottiin ennätyksiä toimijoihin hakeneiden määrässä, mikä puolestaan viestii onnistuneen vastaanoton puolesta.
Tapahtumat jäävät helpoiten mieleen vuodesta, mutta siihen mahtui paljon muutakin. Code of TuKY otettiin käyttöön ja sen toimintaperiaatteita koulutettiin ja viestittiin niin toimijoille, tutoreille, rusakoille kuin uusille pupuillekin. Lisäksi vuoden aikana kehitettiin yhdistyksen alkoholikulttuuria, käynnistettiin TSE-mentorointi -hanke, perustettiin asaiantuntijaelin tutortiimi, vaikutettiin opetusmuotoihin, kehitettiin viestinnän käytäntöjä sekä viestintätiimiä, aloitettiin yhteistyö alumniyhdistyksen kanssa ja monia muita muutoksia ja uudistuksia. Vuodessa oli toki myös omat haasteensa ja vaikeat hetkensä, mutta niistä selvittiin sekä hallituksena, että yhteisönä. Tärkein tehtävä pöytäkunnallamme on ollut varmistaa, että Turun KY pysyy vahvana ja kehittyy jäsenistönsä mukana. Tässä olette onnistuneet upeasti. Henkilökohtaiset kiitokset on jo annettu lukuisin sanoin, joten en lähde tässä enempää sitä avaamaan. Tiedätte mitä minulle merkitsette ja olette tehneet korvaamatonta työtä.
Marraskuussa yhdistyksen syyskokouksessa valittiin Turun KY:lle uusi hallitus. Vuoteen on lisäksi mahtunut muita rekrytointeja sekä henkilövalintoja sillä toiminnanjohtaja, talouspäällikkö, myyntipäällikkö ja taloustoimikunnan puheenjohtaja vaihtuivat ja he jatkavat pesteissä uuden hallituksen kanssa. Toivotan onnea manttelin perijöille ja pesteissä jatkaville. Vuodesta tulee varmasti mahtava ja odotan innolla millaisen käden jäljen te jätätte yhdistykseemme.
Haluan omalta osaltani kiittää ihan jokaista tänä vuonna Turun KY:n eteen töitä tehnyttä kuntalaista, olit sitten mukana jaostossa, toimijaryhmässä, asiantuntijaelimessä, projektissa tai missä tahansa. Rakkaan yhdistyksemme kulmakivi olette te, jotka teette pyyteetöntä työtä yhteisen hyvän eteen. Työtä, joka kuluneenakin vuonna vei TuKYä eteenpäin eturivin opiskelijajärjestönä. Ilman teitä ei olisi TuKYä. Suurin kiitos vapaaehtoistyöstä ovat kokemukset, muistot ja ystävät, joten toivon, että nautitte vuodesta yhtä paljon kuin minäkin. Oli ilo päästä johtamaan tätä yhdistystä vuonna, jona rakas sinikultainen yhteisömme heräsi jälleen eloon. Tätä yhdistystä, jossa jokaisella on oma paikkansa.
Oma matkani aktiivisena kuntalaisena alkaa tulemaan tiensä päähän. Kuluneisiin kolmeen vuoteen mahtuu valtavasti oppeja, kokemuksia ja unohtumattomia hetkiä. Turun KY on antanut minulle enemmän kuin voisin koskaan sille antaa takaisin. Nyt on kuitenkin aika jättää tämä polku ja suunnata kohti uusia haasteita. Saatta toki olla, että minäkin vielä löydän itselleni eläköitymispestin tai toisen.
On siis oikea hetki siirtyä sivuun ja antaa uuden hallituksen kirjoittaa oma lukunsa yhdistyksemme historiaan. Haluankin vielä kiittää jokaista, jonka kanssa olen tutustunut ja nauttinut näistä elämäni parhaista vuosista Turun KY:ssä. Nähdään vielä ja luodaan lisää yhteisiä muistoja. TSEmppiä kaikille vuoteen 2023 ja uusiin seikkailuihin.
Marraskuu taittui joulukuuksi. Monille joulukuu merkitsee joulun odotuksen alkamista toden teolla, kun joulukalenterin luukkuja saa ihan luvankin kanssa availla. Toisaalta työpaikkojen, opiskelijajärjestöjen ja kaveripiirien pikkujouluissa tulee nähtyä kollegoita ja ystäviä, kulunutta vuotta voidaan porukalla summailla ja kiittää kaikkia yhteistyöstä ja muistoista. Edellisessä blogitekstissä koulutuspoliittinen vastaava Ella Rantala antoi erinomaisia vinkkejä joulutunnelman virittelemiseen.
Minullekin joulukuun alku on erityistä aikaa. En joulukalentereista ja kransseista liioin perusta, ja itse jouluaattokin odotus ei enää ole se loppuvuoden kohokohta. Joulukuun alku on minulle tärkeää aikaa muista syistä. Kun marraskuu kääntyi joulukuuksi vuonna 1939, Suomi oli sodassa. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939; aamuyöllä jalkaväkeä käveli rajan yli ja pommikoneet pommittivat kohteita Helsingissä aamuyhdeksän tienoilla. Talvisota kesti 105 päivää, ja noiden muutamien talvikuukausien aikana Suomen mobilisoimat 300 000 reserviläistä puolustivat isänmaataan lähes koko rajan pituudella.
Sota luo murhetta monella tavalla. Esimerkiksi maaliskuun 6. päivänä 1940 kaatui 816 suomalaissotilasta, ja koko sodan tappiot ovat noin 25 000 kaatunutta ja 43 000 haavoittunutta. Lähes puoli miljoonaa suomalaista joutui evakkoon, kodit ja omaisuudet oli pakko jättää hyökkääjän tieltä väistyttäessä.
Turussa joulua odotettiin talojen kellareissa: Turkua taidettiin pommittaa eniten Suomen nykyisistä kaupungeista, noin 60 kertaa. Turun satama ja meriväylät olivat strategisia kohteita, mutta syyttömät siviilit saivat pommeja niskaansa yhtä lailla. Eerikinkadun varrella sijaitsevan Postitalon seinästä voi tänäkin päivänä käydä tarkastamassa pommituksen aiheuttamia vaurioita. Muistolaatasta ilmenee, että kyseisellä paikalla menehtyi 23 henkilöä.
Joulukuun alussa on itsenäisyyspäivä, jolloin oikeutetusti muistellaan itsenäisyyden vaiheita ja uhrauksia. Itsenäisyyspäivän sotilasparaatit ja ylennykset muistuttavat suomalaisia sukupolvien välisestä maanpuolustusvelvollisuudesta, toisaalta itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto ja sen seuraaminen on muodostunut osaksi suomalaisia tapoja. Joulukuun kahdeksantena päivänä vietetään Jean Sibeliuksen päivää eli suomalaisen musiikin päivää. Finlandia herkistää ainakin allekirjoittaneen jokaisella kuuntelukerralla, ja ”On hanget korkeat, nietokset” on oma suosikkijoululauluni. Mielestäni voi ajatella, että joulukuu on suomalaisen kulttuurin ja perinteiden kuukausi, monella tapaa.
Ukrainassakin odotetaan joulua. Uskallan kuitenkin väittää, että joulua enemmän Ukrainassa odotetaan Venäjän hyökkäyksen loppumista. Ukrainaan on menneinä viikkoina enenevässä määrin kohdistettu ohjusiskuja, joiden tarkoituksena on lamauttaa yhteiskunnan toimintoihin vaikuttavia infrakohteita. Ukrainassa ei välttämättä riitä sähköä, lämpöä taikka vettä, joten heidän joulun odotuksensa pommisuojissa vertautuu joissain määrin turkulaisten joulunodotukseen 83 vuotta aiemmin.
Ukrainan tulevaisuutta, kansallista itsemääräämisoikeutta ja identiteettiä ja kulttuuria on yritetty kiistää jo vuodesta 2014 alkaen. Alkuvuodesta 2022 Venäjä eskaloi sotatoimia käynnistämällä laajamittaisen kolmen ilmansuunnan hyökkäyksen. Silloin arvuuteltiin, että montako tuntia menee Kiovan kaatumiseen. Nyt yhdeksän kuukautta myöhemmin Ukraina on suorittanut onnistuneita vastahyökkäyksiä ja asiantuntijoiden mukaan aloite on nyt Ukrainalla. Ukraina siis taistelee, ja toivottavasti vielä voittaa. Vaikka meillä on täällä omat ongelmamme sähkön hinnan, ilmastonmuutoksen ja dedisten kanssa, emme saa unohtaa tätä Euroopassa käytävää olemassaolokamppailua
Talvisodassa ja Ukrainan tilanteessa nähdään paljon yhtäläisyyksiä. Talvisota oli lyhyempi, ja Suomen kohtalo oli monta kertaa vaakalaudalla. Moskovan rauhansopimuksen (12.3.1940) myötä Suomi menetti kahdeksan prosenttia pinta-alastaan ja joutui asuttamaan evakot. Rauhanehtojen myötä Suomi suruliputti. Ukrainan sota on vielä kesken, ja toivon Ukrainan säilyvän itsenäisenä maana, jotta hekin voivat vielä 83 vuoden päästä viettää omaa itsenäisyyspäiväänsä ja muistella kurjia sotavuosia sekä kuunnella kansallissäveltäjänsä teoksia.
Minulle joulukuun alku on toden totta vuoden tärkeintä aikaa. Joulukuun alussa kunnioitan sotiemme veteraaneja ja lottia, muistelen Suomen historian tapahtumia sekä iloitsen suomalaisesta kulttuurista. Kun yhteiskunta ja sen kansalaiset puhaltavat yhteen hiileen, syntyy hienoja asioita: esimerkiksi opiskelijayhteisöjä. Ollaan kiitollisia itsenäisestä Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista!
Vuosi lähenee loppuaan ja tämän viikon aikana pääsemmekin jo joulukuun puolelle. Viimeiset kaksi vuotta ainakin itselläni joulu on mennyt ehkä vähän ohi. Olen tehnyt tenttejä vielä aatonaattona ja käyttänyt kaikki välipäivät kesätöiden hakuun. Minulla on kuitenkin ystäviä, jotka ovat hehkuttaneet joulua jo elokuusta lähtien. Tänä vuonna haluan itsekin virittäytyä joulutunnelmaan ajoissa ja tässä onkin parhaat vinkit, miten saada joulumieltä vaikka väkisin.
Ensimmäinen vinkkini on tehdä tentit ajoissa. Periodi on jo lopuillaan ja tässä vaiheessa kannattaakin selvittää, milloin kurssien tentit ovat. Sitten tehdään tenttiaikataulu ja varmistetaan, ettei tenttejä joudu tekemään jouluaattona. Luultavasti tässä vaiheessa tajuat, ettei se ole mahdollista. Silloin tentit jätetään tekemättä ja mietitään niitä keväällä sitten uudestaan! Itse ainakin käytän tätä taktiikkaa.
Kun tentit on jätetty keväälle, voit pyhittää yhden viikonlopun Netflixin geneeristen jouluelokuvien katsomiselle. Tarkoitan tässä elokuvia, joita ei tarvitse katsoa kuin viisi minuuttia arvatakseen koko elokuvan juonenkäänteet. Tämän jälkeen voitkin lähteä jouluostoksille ja toivoa, että joku törmää sinuun ja kaadut. Jos katsomasi elokuvat nimittäin mukailevat oikeaa elämää, on sinuun törmännyt henkilö tuleva sielunkumppanisi.
Jouluostoksilla tajuat luultavasti, ettei sinulla olekaan varaa ostaa joululahjoja koko suvulle. Tässä tilanteessa panostaisin jälleen joulutunnelman luomiseen ostamalla itselleni joulukalenterin. Voinkin suuresti suositella keittiössäni tällä hetkellä komeilevaa Pipsa Possu -joulukalenteria.
Jos et kaiken tämän jälkeen ole vieläkään päässyt joulutunnelmaan, kannattaa sinun ehkä ottaa järeämmät keinot käyttöön ja palata joulun juurille. Jos Raamatun lukeminen ei kuitenkaan nappaa, voit lukea jouluevankeliumin myös turuksi tai stadiksi. Jostain syystä pääsin itse lukemaan näitä koulussa ala-asteella ja yhä tänä päivänä mietin, että miksi.
Viimeinen keinoni on lähteä juhlimaan. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin nimittäin todeta, että saatat herätä baari-illan jälkeen joulukuusi keskellä 33 neliömetrin asuntoasi. Kun kämppäsi tuoksuu metsälle ja on täynnä neulasia, on joulutunnelma taattu.
