Bar Montun uudet tuulet

Turun KY:n oma Bar Monttu uudistuu!

Perinteikäs, jo 50-luvulta asti pyörittämämme baari on jo hetken aikaa ollut päivityksen tarpeessa. Nyt keväällä tapahtuukin paljon; helmi-maaliskuun vaihteessa käynnistyi baarin sisätilojen uusiminen, maaliskuussa valitaan Monttuun uusi baarimestari ja ennen Vappua kootaan baaritiimi järjestämään yhdessä baarimestarin kanssa uusia, upeampia tapahtumia. Kevään aikana uudistetaan myös baarin tarjontaa monipuolisempaan suuntaan jäsenistön toiveiden mukaisesti.

Haluaisitko sinä olla mukana baarin kehittämisessä? Haku uudeksi baarimestariksi on auki ensi viikon maanantaihin, 11.3. asti, minkä jälkeen valitaan baaritiimin jäsenet. Otamme mielellämme vastaan kaikki ideat ja toiveet, miten Bar Monttu voisi olla entistäkin parempi. Onko sinulla suosikkijuoma, jota ei vielä saa Montusta? Haluaisitko enemmän livemusaa tai erikoisoluiden tastingejä? Laita meille viestiä meilillä monttu@tuky.fi, instagramissa tai facebookissa, niin luodaan uudesta Bar Montusta yhdessä kaikkien kuntalaisten suosikki olohuone!

Baarissa nähdään!

Terkuin Inka

Turun KY:n baarimestari

Vuosijuhlatiimi esittäytyy

Vuosijuhlien järjestämiseen osallistuu tänä vuonna tuottajaparin lisäksi 10 henkilöä, jotka mahdollistavat vuoden odotetuimmat juhlat. Pidemmittä puheitta, tässä esittäytyy vuoden 2019 timanttinen vuosijuhlatiimimme.

Fiinitiimi

Hei, me ollaan Janita Ahonen ja Laura Haavisto, tämän vuoden fiinitiimiläiset.

Meidän vastuullamme on upea ja perinteikäs pääjuhla. Yhdessä meiltä löytyy vankkaa kokemusta tapahtumien järjestämisestä, sekä innovatiivisuutta ja visiota kehittää pääjuhlasta ja vuosijuhlakaudesta fiinimpi kuin koskaan. Odotamme innolla vuoden kauneinta ja juhlavinta tapahtumaa.

Juhlatiimi

Moi! Me ollaan Hanna-Sofia Luoto ja Anniina Nikander juhlatiimistä! Vastuullamme on cocktail-tilaisuus, jatkot ja jatkojenjatkot. Olemme ensimmäisen vuosikurssin edustajia Pyhäjoelta ja Tampereelta.

Viimevuoden vujujen mahtavan nakkikokemuksen innoittamana päätimme lähteä tuottamaan tämän vuoden vuosijuhlia juhlatiimissä.

Tänä vuonna haluamme tuoda vujuille jotain uutta ja raikasta kuitenkin perinteitä kunnioittaen! Räiskyvät luonteemme ja positiivinen energia tulee varmasti heijastumaan Turun KY:n 69. vuosijuhlilla.

Sillistiimi

Tervehdys rakas kuntalainen,

Turun KY:n vuosijuhlien tajunnanräjäyttävästä silliksestä vuonna 2019 vastaa seuraavanlainen kaksikko, nimittäin Saara Naukkarinen sekä Janne Kuusela. Olemme 22- sekä 21-vuotiaita toisen vuosikurssin opiskelijoita, sekoitus salolaista sisukkuutta sekä kiintiöespoolaisuutta. Yhteisestä aktiivikokemuksestamme löytyy myös muun muassa ripaus Pikkulaskiaisen mäkitiimiläisyyttä ja vujunakkeilua, mutta ennen kaikkea olemme KY-Sportin ’18 hallituksen poikima lahja/kirous rakkaalle jäsenistöllemme.

 Erikoistaidoistamme mainittakoon Saaran hallituksemme sihteerinä vietetyn vuoden aikana kehittyneet ilmiömäiset leivontataidot sekä Jannen yrityssuhdevastaavana vietetyn vuoden aikana kehittynyt uskomaton kyky kantaa monta kymmentä Lidlin pakastemakkaraperunapussia samanaikaisesti epäonnistuneiden yrityskontaktointien takia. Näistä attribuuteista huolimatta näemme suurimmaksi vahvuudeksemme Turun KY:n erilaisissa virkistystapahtumissa vietettyjen tuntien kiusallisen suuren määrän tuoman idearikkauden sekä tietenkin palomme luoda jotain unohtumatonta Teille, rakkaat kuntalaiset. Vitsit sikseen, olemme todella otettuja tästä meille myönnetystä vastuusta. Kliseisesti, mutta sitä tarkoittaen toteammekin lopuksi kaikille Turun KY:n jäsenille: ”Hyvää kannattaa odottaa.”

Markkinointitiimi

 Hei! Me ollaan Emmi Hämäläinen ja Hanna Leskinen ja vastaamme tämän vuoden vuosijuhlien markkinoinnista. Tämä vuosi tulee olemaan mitä luultavammin hyvin visuaalista ilotulitusta, sillä meitä yhdistää rakkaus kaikkeen mikä liittyy grafiikkaan. Onpa meissä muutakin yhteistä, nimittäin sen lisäksi ollaan molemmat toimittu Ulkkiksen AD:na.

Hanna onkin tämän vuoden pupuna hypännyt heti syvään päätyyn, näyttäessään taitonsa niin Ulkkiksessa kuin vujutiimissä. Emmi puolestaan on kerinnyt seilaamaan TuKYn toiminnassa niin jaostojen, toimijaryhmien, projektien kuin TuKYn hallitusvuodenkin merkeissä.

Yhdessä meidän on tarkoitus varmistaa, että Turun KY:n 69. vuosijuhlan visuaalinen ilme on onnistunut ja odotamme innolla ja kauhulla sitä tuntimäärää, minkä tulemme viettämään rakkaan Photoshopin ääressä.

Rahoitustiimi

Moikka! Tänä vuonna vuosijuhlien rahakirstun päällä istuvat Ida Miettinen ja Linda Rosendahl. Ida toimii tänä vuonna CIAn yrppänä ja Linda on vuodenvaihteessa COREsta eläköitynyt haalarivastaava.

Rahoitustiimissä Ida hoitaa sopimukset kuntoon ja Lindan vastuulla on pitää budjetti linjassa ja kuitit tallessa. Sponsoreiden hommaaminen on Idalle jo ennestään tuttua ja Linda on pyörittänyt exceliä jopa PL:n vätköillä, joten motivaatiosta ei tämä homma jää kiinni.

Ollaankin todella otettuja tästä vastuutehtävästä, joka me ollaan saatu hoidettavaksi. Uskotaan, että koko tämän idearikkaan ja innostuneen vujutiimin voimin saadaan aikaan aika huikeet pippalot tänäkin vuonna!

Koko tiimimme ottaa mielellään vastaan kehityskohteita ja mitä räiskyvimpiä ideoita vuosijuhlia koskien!

Juhlakautta innolla odottaen,

Turun KY:n vuosijuhlatiimi 2019

Turun KY hakee Baarimestaria

Etsimme Bar Monttuun positiivisella palveluasenteella varustettua Baarimestaria 1.4.2019 alkavaan työsuhteeseen. Tarjoamme monipuolisen tehtäväkentän opiskelijatoiminnan ytimessä, jossa pääset hyödyntämään myynti- ja markkinointitaitojasi sekä suunnittelemaan ja järjestämään erilaisia tapahtumia.

***

Baarimestarina vastaat Bar Montun toiminnasta, ja työpäiviisi kuuluu erilaisia tehtäviä kuten juomavalikoiman suunnittelua ja tilausten tekemistä, laskutusta ja varastonhallintaa sekä toiminnan suunnittelua ja kehitystä. Pääset myös käyttämään esimiestaitojasi toimiessasi tiiminvetäjänä keväällä valittavalle baaritiimille, jonka saat avuksesi tapahtumien järjestämiseen.

Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulla on intoa tapahtumien järjestämiseen, ideoita toiminnan kehittämiseen ja kiinnostusta Bar Montun markkinointiin. Baarimestarin työssä oleellista on myös huolellinen ja järjestelmällinen työote, jotta varasto ja kassa pysyvät ajan tasalla ja tilaukset menevät oikein. Jos sinulla lisäksi on jo kokemusta ravintola- tai baarityöstä sekä esimiehenä olemisesta, se on iso plussa! Asenne kuitenkin ratkaisee, sillä perehdytämme sinut alan osaajaksi ennen työsuhteen alkua.

***

Baarimestari on yksi Turun KY:n neljästä työntekijästä. Työsuhde on osa-aikainen ja sopii erinomaisesti opiskelujen rinnalle. Toimistotyön lisäksi iltatapahtumia on vuodessa noin 5-10 kpl ja After Workit pyritään järjestämään lähes joka viikko, poislukien kesäaika. Työvuorot tapahtumissa ja aftereilla sovitaan ja jaetaan baaritiimin kesken, joten työ ei poissulje juhliin osallistumista vapaa-ajalla.

Baarimestarille maksetaan kiinteän kuukausipalkan lisäksi 100 €:n korvaus iltatapahtumista, sekä 30 €:n korvaus After Workin pitämisestä. Koska baarimestari on Bar Montun anniskelusta vastaava henkilö, hän tarvitsee anniskelupassin, jonka Turun KY kustantaa tarvittaessa. Tehtävä on aluksi vuoden mittainen, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.

Jos pesti kuulosti kiinnostavalta ja haluat osaksi Turun KY:n upeaa työntekijöiden joukkoa, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si osoitteeseen kuntamestari@tuky.fi ma 11.03.2019 klo 23:59 mennessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja järjestämme haastattelut tehtävään mahdollisimman pian. Valinta tehdään viikolla 11, koulutus ja perehdytys alkaa pe 15.3. iltatapahtumassa.

Lisätietoja Baarimestarin pestiin liittyen voi kysellä nykyiseltä Baarimestarilta Inka Helaniemeltä (monttu@tuky.fi) tai Kuntamestari Juho Kärkkäiseltä (kuntamestari@tuky.fi).

Hei hei mitä kuuluu?

Joulukuun vaihduttua tammikuuksi löysin itseni vielä muutaman koon liian isoista saappaista, Turun KY:n puheenjohtajan paikalta. Vuoden alku on tuonut mukanaan paljon uutta opittavaa, uuden hallituksen ja työntekijät, sidosryhmät ja muut toimijat. Kaikilla on omat odotuksensa ja agendansa, ja huipulla tuulee. Ennen kaikkea kuumottavaa.

Uusi vuosi on varmasti monille meistä tuonut jonkun uuden muuttujan elämään. Oli se sitten työnhaun kanssa painiminen, uudet kurssit, kandin tai gradun kirjoittamiseen inspiroituminen tai vaikkapa uusi ihmissuhde. Tuntuu, että lankoja on käsissä enemmän kuin kalenteri sallisi.   Näiden paineiden alla ei ole kuitenkaan syytä hätääntyä, vaan ottaa askel taaksepäin ja pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä itselle oikeasti kuuluu.

Elin pitkään siinä ajatuksessa, että huonot päivät ovat jonkinlainen merkki heikkoudesta ja näihin reagoiminen lepäämällä ja ottamalla omaa aikaa on suorastaan laiskottelua. Omalla kohdallani tämä on johtanut puoliammatilliseen huonojen fiilisten peittelyyn. Kaikkein raskainta omalle hyvinvoinnille on kuitenkin juuri tällainen positiivisen kulissin ylläpitäminen huonoina hetkinä. Näiden tunteiden käsittelemättä jättäminen voi johtaa moneen lopputulokseen, minut se herättää stressaamaan asioita aamuöisin.  

Tänä keväänä olen oppinut, että arjen tahdin kiihtyessä on rohkeasti uskallettava tarvita. Tarvita toisten ihmisten tukea ja apua, kun omat resurssit eivät riitä. Tarvita aikaa niille asioille, joilla käsitellä omaa huonoa oloa, olipa se sitten päiväunet tai ilta Turun yössä ystävien kanssa. Itse olen onnekkaassa asemassa siinä suhteessa, että saan tehdä hommia ja jakaa fiiliksiä 13-henkisen touhutiimin kanssa, mahtavista kavereista ja perheestä puhumattakaan.

Katkeransuloisen lohduttavaa on se, että meillä kaikilla on omat huolemme, tässä suhteessa kukaan ei ole yksin. Kukaan ei kuitenkaan tiedä miltä susta tuntuu, ellet kerro siitä. Tarvitaan siis toisiamme, jaetaan asioita, muistetaan välittää ja aika ajoin kysyä, mitä sulle kuuluu.

Sandra Saranpää
Hallituksen puheenjohtaja

Helppo tapa saada paremmat paperit

Kukapa ei haluaisi unelmatyöhön valmistuttuaan? Onhan työ merkittävä osa elämää. Työelämä on kuitenkin täynnä kilpailua. Ensikosketus kilpailuun saadaan useimmiten jo CV:tä ja työhakemusta lähettäessä. Jotta unelmien työpaikan ovet aukenisivat, on pakko pärjätä kilpailussa.

Tutkinnolla on merkitystä erityisesti uran alkuvaiheessa. Myöhemmin kokemuksen rooli vahvistuu.

Moni stressaa keskiarvoa ja sitä, mitä pää- tai sivuaineita tulisi opiskella. Näihin kysymyksiin ei löydy absoluuttista vastausta. Elämässä ei muutenkaan löydy varmasti oikeita vastauksia juuri koskaan. Kukapa meistä tietäisi, mitä haluaa tehdä 10 vuoden päästä? Ehkä laskis kiinnosti koulussa, mutta työ ei vastannutkaan odotuksia. Tai taloustieteen parissa töiden alkutaival oli mielenkiintoista, mutta kymmenen vuoden päästä alkoi kiinnostaa markkinointi.

Onneksi kauppakorkeakoulu avaa useita ovia. Pääaineesta riippumatta urapolku voi olla lähes millainen tahansa. Sinusta voi tulla kontrolleri ja myöhemmin jopa talousjohtaja, vaikka pääaine ei olisi laskentatoimi. Ei toinen pääaine sitä estä. Kaikki on kiinni kokemuksesta ja siitä, millaisiin tehtäviin olet hakeutunut urapolkusi varrella. Totta kai pääaine antaa suuntaa, sillä koulusta saadut opit ovat uran alussa suuri osa kokemustasi. Substanssiosaaminen karttuu ja muotoutuu vielä paljon työelämässä.

Mitä tehdä?

Miten siis varmistaa, että uranpolun alkutaival eli perustukset saadaan hyvään kuntoon? Hankkimalla työkokemusta, toimimalla erilaisissa luottamustehtävissä ja saamalla hyvä todistus hyvästä koulusta, eikö? Tekijöitä on useita. Työnantajia ja rekrytoinnista vastaavia henkilöitä on monenlaisia. Oikeaa vastausta oikeilla kokemusalueiden painoarvoilla tähän on mahdotonta sanoa, mutta tutkinnolla on varmasti merkitystä.

Tässä tekstissä ei ole tarjolla neuvoja, joilla saat korkeimmat mahdolliset arvosanat tai vinkkejä parhaista ainevalinnoista, sillä minulla, ja tuskin kellään muullakaan on yhtä ainoaa oikeaa vastausta juuri sinulle. On kuitenkin olemassa eräs helppo tapa varmistaa tulevan tutkintotodistuksesi arvon lisääminen. Nimittäin edesauttamalla Turun kauppakorkeakoulua laatuleiman eli AACSB-akkreditoinnin saamisessa. Olet ehkä jo kuullut akkreditoinnista, huomannut aiheeseen liittyviä pöytäkolmioita Mercalla tai törmännyt intrassa aiheeseen. Vähintään olet huomannut, että kouluumme on tullut kandi- ja maisteriohjelmien uudistus. Auta siis nyt, kun ollaan loppusuoralla.

Miksi akkreditoinnilla on väliä?

Laatuleiman saaminen parantaa koulumme tunnettavuutta kansainvälisesti. Merkittävä osa meistä tulee jossain vaiheessa urallaan työskentelemään ulkomailla. AACSB-akkreditointi parantaa siis myös juuri sinun tutkintosi arvoa. Akkreditoidusta koulusta valmistuminen katsotaan eduksi, joskus jopa vaatimukseksi tietyissä organisaatioissa.

Akkreditointi parantaa myös vaihtomahdollisuuksia, sillä moni akkreditoitu koulu tekee vaihtosopimuksia vain toisten akkreditoitujen koulujen kanssa. Sama pätee tutkimusten tekemiseen kauppakorkeakoulujen välillä. Akkreditointi siis parantaa kansainvälistä yhteistyötä, mutta myös yritysyhteistyötä. Kilpailuhenkisille tiedoksi, Suomessa jo neljällä koululla on vähintään AACSB laatuleima. Viimeisimpänä laatuleima myönnettiin 2018 lopussa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle.

Miten juuri sinä voit vaikuttaa?

Akkreditointiprosessin ollessa jo lähes maalissa nousee tärkeään rooliin meidän, Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden aktiivisuus. Kouluumme on tulossa haastattelijoita akkreditoinnin myöntävästä organisaatiosta ja kuka tahansa voi kohdata haastattelijan käytävällä. Tästä syystä olisikin tärkeää, että jokainen opiskelija perehtyy viimeistään nyt koulumme missioon, visioon, arvoihin sekä keskeisiin asioihin omaan opiskeluun liittyen, kuten tutkinto-ohjelmaan ja miten hyödyntää opiskelijan vaikutusmahdollisuuksia.

Tärkeää tietoa löydät koulumme nettisivuilta (naps) kts. vasemmalta navigoinnista ainakin kohdat TSE Missio ja TSE Learning Goals and Objectives.

Tässä siis helppo tapa saada sinulle ja kaikille opiskelutovereille paremmat tulevaisuuden paperit. Viedään yhdessä homma maaliin. Jokainen voi vaikuttaa.

Samuli Tähtinen
Koulutuspoliittinen vastaava

Pikkulaskiaisen lyhyt historia

Pikkulaskiainen on Turun KY:lle arvokas brändi, joka on vuosi vuodelta kehittynyt valtavasti. Minusta siinä tiivistyy parhaiten kolme ominaisuutta – ideointikyky, analyyttisyys ja kunnianhimo. Ei ole helppoa tuottaa hyviä ideoita, mutta vielä vaikeampaa on tunnistaa niistä realistiset ja toteutettavissa olevat ideat. Vasta tämän jälkeen rohkeus ja päättäväisyys astuvat kehiin ja kunnianhimoinen porukka vie ideat maaliin. Tässä porukassa olen päässyt puuhastelemaan jo kolmen vuoden ajan.

Aloitin projektin parissa mäkitiimiläisenä vuonna 2017, jonka jälkeen tapahtuma on liki kaksinkertaistunut. Tuolloin mäkikilpailua katseltiin ensimmäistä kertaa screeniltä, joka oli historiallinen käänne tapahtuman tuottamisessa. Se tarkoitti myös sitä, että minun piti tehdä mäkitiimin 2018 vetäjänä mäen tekninen tuotanto vielä isommin ja paremmin. Silloin neuvottelimme yhdessä taisteluparini Antti Heinosen kanssa massiivisen tekniikkapaketin ja mäessä nähtiin ensimmäistä kertaa screenin lisäksi esiintymislava. No eihän sekään riittänyt. Tänä vuonna projektin päätuottajana sain olla ylpeä siitä, että toteutimme mäki- ja yrppätiimin voimin mäen anniskelualueen, artistikeikan ja livestreamin Tuomiokirkkotorin screenille. Tapahtuman kilpaillessa suurimman opiskelijatapahtuman tittelistä, se herätti myös valtakunnallisen median huomion ja tapahtumapäivänä pääsinkin juoksemaan median haastateltavana.

Mutta miten kaikki tämä onnistuu? Mistä niiitä pöljiä, mutta realistisia ideoita puristetaan ja miten ihmeessä ne toteutetaan?

Kaiken takana on tiimi. Tiimi, joka on täynnä erilaisia persoonia, erilaisine vahvuuksineen. Sieltä löytyvät ideat, niiden kyseenalaistaminen, vielä paremmat ideat ja päättäväinen toteuttaminen. Tapahtumantuotannon yllättävät käänteetkään eivät hetkauta, kun tiukan paikan tullessa voi tukeutua tiimiin ja loppuviimein hommaa tehdään juuri tiimille. Silloin ei järkytä edes yökerhojen konkurssit. Pikkulaskiaisesta onkin muodostunut viime vuosina pikku perhe ja haluankin kiittää sydämellisesti minun takana seisonutta tiimiä, sekä toivottaa onnea uudelle perheenpäälle Niklas Rimpille! #pikkuperhe

Alla vielä mässäiltäväksi Pikkulaskiaisen visuaalista ilmettä vuodesta 2011 lähtien aina tähän vuoteen asti. Tuona aikana kahdentuhannen ihmisen tapahtuma on viisinkertaistunut ja tapahtuman visuaalinen ilme on muuttunut jättiharppauksin.

Onkohan tämäkin tapahtuma kohta niin suuri, että sattuu…

Solja Kontu, Pikkulaskiaisen päätuottaja 2019

Tutustu vuosijuhlatuottajiin 2019!

Turun KY:n hallitus on päätöksellään valinnut 69. vuosijuhlien tuottajaparin. Heidän tärkeimpänä tehtävänään on vastata Turun KY:n arvokkaimman ja perinteikkäimmän juhlan järjestämisestä

Arvon kuntalaiset,

Tähän parivaljakkoon kuuluu 23-vuotias NESU-piirien innokas sitsaaja ja NESU-TuKYn entinen tiedottaja Henna Saramola. Häneltä onnistuu sekä Helan går suoraan ulkomuistista, että isompienkin pöytäjuhlien järjestäminen. Kansainvälisen liiketoiminnan pääaineopiskelijana hän on kokenut ryhmätöiden tiimihengen luoja sekä tsemppaava projektien loppuun viejä. Saramola on myös tunnettu kuuluisana vätkö-hostina, jonka emännöinti ei jätä ketään kylmäksi. On suuri kunnia saada tuottaa Turun KY:n seuraavat vuosijuhlat yhden parhaimman opiskelijakollegani kanssa.

Hyvät kuntalaiset, vuoden 2019 Turun KYn vuosijuhlatuottajaparivaljakon toinen puolikas Henna Saramola!

Vuosijuhlien toinen päätuottaja on myös 23-vuotias kokenut kuntalainen Melisa Mäntylä. Hän on tullut tutuksi niin CIA:n yrityssuhdevastaavana kuin COREn jäsenenä. Tapahtumanjärjestäjänä hän on ehtinyt kerryttää kokemusta myös Turun KY:n ulkopuolella aina Kiinassa ja Yhdysvalloissa asti. Tämä kansainvälisen liiketalouden opiskelija on rautainen osaaja, joka ratkaisee kinkkisimmätkin ongelmat. Mäntylän positiivinen asenne kantaa läpi ryhmätöiden ja isompien projektien ja hänet tunnetaan niin tanssilattioiden kruunaamattomana kuningattarena kuin mehujäiden suurkuluttajana. On suuri kunnia saada tuottaa Turun KY:n seuraavat vuosijuhlat yhden parhaimman opiskelijakollegani kanssa.

Hyvät kuntalaiset, vuoden 2019 Turun KY:n vuosijuhlatuottajaparivaljakon toinen puolikas Melisa Mäntylä!

Haluamme kiittää tästä kunniasta toimia vastuussa 69. vuosijuhlien järjestämisestä. Tämä vuosi tullaan muistamaan luovuudestaan ja entistä mahtavammista vuosijuhlatapahtumista, jotka toimivat myös hyvänä starttina suurelle Turun KY:n 70-vuotis juhlavuodelle. Tavoitteemme on ideoida vuosijuhlakautta yhä mieleenpainuvammaksi ja yllätyksellisemmäksi kuitenkaan unohtamatta vanhoja perinteitä.

Vuosijuhlatiimi tulee muodostumaan kymmenestä visionääristä sekä vuosijuhlatuottajaparista. Erilaisten ja rohkeiden näkemysten ilmaiseminen tulee rakentamaan vuosijuhlatiimistä luovan ja vahvan ryhmän tämän arvokkaan juhlan järjestämiseksi. Jos haluat päästä mukaan luomaan vuoden mahtavinta juhlaa, niin muista hakea keskiviikkoon 13.2. klo 23:59 mennessä.

Jos mielessäsi on asioita liittyen Turun KY:n 69. vuosijuhliin niin kysy rohkeasti. Kehitysideoita ja toiveita otetaan vastaan mieluusti osoitteeseen vuosijuhlat@tuky.fi.

 

                                                                         Melisa Mäntylä                Henna Saramola

                                                                      Vuosijuhlatuottaja            Vuosijuhlatuottaja   

 

Tutustu viestintätiimiin!

Viestintätiimi korvaa aiemman KYlisteen päätoimituksen ja siirtyy projekteista asiantuntijaelimeksi. Mutta millaisia tyyppejä tiimiin valittiin ja millainen meemimaku heillä on? Viestintätiimi proudly presents: Viestintätiimi!

Nimi ja vsk.
Hanna-Sofia Luoto, 1. vsk

Ammatti 10 vuoden päästä
Hyvällä tsägällä oon valmistunut ja suunnittelen häitä eläkeläisille Balilla.

Toteemieläin
Toteemieläin vaihtelee riippuen päivästä, mutta tänään ehdottomasti J. Kankkunen, jolle ei koskaan tuu kankkusta

Poispäin vai pois päin?
Tarvittaessa kummin päin vain

:))

Liitä tähän meemi
Mun meemimaku on epäsovelias, mut rakastan iskävitsejä:
Miksi röllin konfirmaatio peruttiin?
.
.
.

Siltä puuttui tilitappirippipappi. 😀

Jos Kyliste olisi ruoka, mikä ruoka se olisi ja miksi?
KYliste olisi onnenkeksi. Ikinä ei tiedä mitä sieltä paljastuu, mutta varmasti kaikille jotain. 😉


Nimi ja vsk.
Julia Fesiuk, 4. vsk

Ammatti 10 vuoden päästä
Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija yrityksessä Käsienheiluttelijat Oy

Toteemieläin
Cheshire Cat

Poispäin vai pois päin?
Pois-päin

Liitä tähän meemi

Jos Kyliste olisi ruoka, mikä ruoka se olisi ja miksi?
Taidokkaasti valmistettu leipä. Leivän täytteet, levitteet ja lisukkeet valitaan tilanteen mukaan ja ne voivat vaihdella suolaisesta makeaan. Pohja pysyy kuitenkin samana vanhana tuttuna makuna, johon on aina helppo palata. Se myös kuuluu jokapäiväiseen terveelliseen ruokavalioon.

Muista muita

Mitä tekisimme ilman ystäviämme? Kärjistetty vastaus: kouluhommia.

Tehottomuuden uhasta huolimatta hakeudumme silti ystävien seuraan tekemään toistaan tyhmempiä päätöksiä. Oli kyseessä sitten reissu Lappeenrantaan silliksen jälkeen, Mercahengailu tenttiin lukemisen sijaan tai viikon viettäminen paikallisessa räkälässä, on selvää, ettei ihan fiksuimpia päätöksiä ole ystävien kanssa tullut tehtyä. En silti vaihtaisi mihinkään niitä
muistoja, hyviä tai huonoja, edes hyväksyttyyn arvosanaan LRYB:n kohdalle Nettiopsussa.

Juurikin nämä näennäisesti turhat, tyhmät ja aikaavievät kokemukset ovat niitä, joita muistellaan jo nyt ja olen varma, että lämmöllä mietimme niitä vielä eläkeiässä.

Ongelmat, jotka jaamme ystäviemme kanssa eivät tunnu yhtä pahalta kuin ne, joiden kanssa painimme yksin. Tämän takia olemme helpottuneita kuullessamme, ettei kukaan ryhmächatista ole vielä palauttanut esseetä, jonka deadline on neljän tunnin päästä. Reaktio tällaisissa tilanteissa on yleensä se, että itkunauruemojit ja XD:t täyttävät ruudun. Emme naura koska olemme ajaneet itsemme tilanteeseen, jossa joudumme hirveällä kiireellä näppäilemään luennoitsijalle kuuden sivun esseen, vaan nauramme koska ystävämme ovat tehneet samoin.

On aika muistaa niitä, joiden kanssa olet kokemuksia jakanut, hauskaa pitänyt ja vastoinkäymisiä kohdannut. Oli kyseessä sitten Parkinkadun vakiotallaaja, Klubbenin käytävien ruotsin kielen pseudo-opettaja tai joku muu sinulle tärkeä laivastonsinisestä poikkeavien haalareiden käyttäjä.

Pienikin muistaminen saattaa valaista ystäväsi koko viikon, joten vie hänet syömään, tarjoa lämmikettä  Pikkulaskiaisen mäessä tai yksinkertaisesti
kerro, että hän on sinulle tärkeä.

Koska loppujen lopuksi, mitä tekisimme ilman ystäviämme?

Saiko teksti sinut ajattelemaan jotain tiettyä henkilöä? Ilmianna tosiystävä osoitteeseen sopo@tuky.fi 12.2. klo 00.00 mennessä. Liitä sähköpostiin perustelut miksi juuri tämä henkilö ansaitsee huomionosoituksen!

Aku Lehojärvi
Sosiaalipoliittinen vastaava

Turun KY hakee vuosijuhlatiimiä

Turun KY hakee vuosijuhlatiimiä

On taas aika aloittaa valmistautuminen Turun KY:n perinteikkäiden 69. vuosijuhlien järjestämiseen. Juhlat ovat Turun KY:n vuoden kohokohta, jolloin kuntalaiset pukeutuvat parhaimpiinsa ja kokoontuvat juhlistamaan arvokasta yhdistystämme. Juhlilta on odotettavissa tänä vuonna entistä enemmän luovuutta ja näyttävyyttä.

Vuosijuhlatiimi vastaa Turun KY:n vuosijuhlan tuottajaparin johdolla vuosijuhlien suunnittelusta ja toteutuksesta. Etsimme kyvykkäitä ja idearikkaita osaajia eri vastuualueisiin. Mikäli haluat olla osana järjestämässä yhdistyksemme loistokkainta juhlakautta, hae mukaan vuosijuhlatiimiin!

 Vuosijuhlatiimi tulee koostumaan vuonna 2019 pienemmistä tiimeistä, joiden vastuualueet jakautuvat eri osaamisalueiden mukaan. Tiimin muodostumisen jälkeen sovitaan tiimin sisällä tarkemmat rajat vastuunjaoista.

 Tiimiin valitaan 10 henkilöä ja vastuualueet jakautuvat tiimiläisten osaamisen mukaan seuraavasti:

 Fiinitiimi (2 hlö): Vastuussa pääjuhlasta

Tähän tiimiin hakijoilta odotetaan kokemusta tapahtumien järjestämisestä, organisointikykyä ja isojen kokonaisuuksien hahmottamista. Eduksi katsotaan vuosijuhlille osallistuminen joko vieraana tai nakkina.

Juhlatiimi (2 hlö): Vastuussa cocktail-tilaisuudesta, jatkoista ja jatkojen jatkoista

Tähän tiimiin hakijoilta odotetaan johtamis- ja paineensietokykyä sekä organisointitaitoja. Eduksi katsotaan kokemus tapahtumien järjestämisestä ja kokemus koulun tilojen käytöstä.

Sillistiimi (2 hlö): Vastuussa silliksestä

Tähän tiimiin hakijoilta odotetaan luovia ideoita, suurien kokonaisuuksien hallintaa ja innostusta tapahtumien järjestämistä kohtaan. Eduksi katsotaan kokemus yrityssuhteista ja tapahtumien järjestämisestä.

Markkinointitiimi (2 hlö): Vastuussa viestinnästä ja visuaalisesta ilmeestä

Tähän tiimiin hakijoilta odotetaan tekstin tuottamistaitoja ja visuaalista näkemystä. Eduksi katsotaan AD -sekä tiedotustoiminta. Suosittelemme liittämään hakemukseen portfolion aiemmista töistä.

Rahoitustiimi (2 hlö): Vastuussa yritysyhteistyöstä ja rahoituksesta

Tähän tiimiin hakijoilta edellytetään tarkkuutta, suunnitelmallisuutta ja sinnikkyyttä. Eduksi katsotaan kokemus yrityssuhteista ja controllerin työtehtävistä.

Etsimme tiimiimme vastuuntuntoisia ja oma-aloitteisia TuKYläisiä, joilla on sekä motivaatiota että ideoita vuosijuhlakokonaisuuden kehittämiseen. Lisäksi odotamme hakijoilta hyviä yhteistyötaitoja sekä organisointi- ja paineensietokykyä.

Haku tapahtuu yksittäin vapaasti muotoillulla hakemuksella (max A4).

Hakemuksessa tulee vastata ainakin seuraaviin kysymyksiin:

  • Mihin tiimiin haet ensisijaisesti? Oletko kiinnostunut mahdollisesti myös muista tiimeistä?
  • Mitä uutta sinä haluaisit tuoda vuosijuhlille?
  • Minkälaista osaamista sinulla on, jonka koet olevan hyödyksi juuri kyseisessä tiimissä?
  • Aktiivisuus TuKYn toiminnassa. 

Tarvittaessa hakijoita haastatellaan hakuajan sulkeutumisen jälkeen viikolla seitsemän.

Hakemukset tulee toimittaa tuottajaparille viimeistään keskiviikkona 13.2.2019 klo 23.59. osoitteeseen vuosijuhlat@tuky.fi. Hakemuksia toivotaan niin uusilta kuin kokeneiltakin TuKYläisiltä.​ 

Juhlahumua odottaen

Vuosijuhlan tuottajapari 2019

Henna Saramola

henna.saramola@tuky.fi | +358 (0)50 917 6377

Melisa Mäntylä

mkmant@utu.fi | +358 (0)50 464 7554