Kohti uutta Turun kauppakorkeakoulua

Korkealaatuista koulutusta, tulevaisuudentutkimusta, kansainvälisyyttä, monitieteellisyyttä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta – näistä lähtökohdista lähdettiin kehittämään kauppakorkeakoulua uuteen suuntaan strategiapäivässä maanantaina 26.8. Paikalla oli kolmatta sataa osanottajaa, ja opiskelijoita jopa 26 henkeä. Mitä päivässä sitten puhuttiin ja ideoitiin?

 

Päivän organisoinnista oli vastuussa kauppakorkeakoulun johto strategiatyöryhmän kanssa. Osallistujina oli niin koulun henkilökuntaa kuin opiskelijoitakin. Opiskelijat olivatkin hyvin edustettuina, n. 10% kaikista osallistujista oli joko kansainvälisiä- tai suomalaisia tutkinto-opiskelijoita. Päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja workshopeista saatiin paljon uusia ideoita ja ajatuksia strategian ja koko kauppakorkeakoulun kehittämistä varten.

Strategia ja Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuus tulevat rakentumaan kolmen ydinteeman ympärille, jotka tulevat näkymään kaikessa kauppakorkeakoulun toiminnassa, niin koulutuksessa kuin opetuksessa (sitaatit ovat Turun Kauppakorkeakoulun uudesta strategiasta):

Innovaatiot (innovation): Turun kauppakorkeakoulusta aletaan kehittämään innovaatioihin keskittynyttä huippubisneskoulua. Tarkoituksena on lisätä poikkitieteellistä tutkimusta ja opetusta uusien innovaatioiden kehittämiseksi. Kauppakorkeakoulun vahvuus osana ison monitieteisen Turun yliopiston kokonaisuutta tulee olemaan yksi selkeimpiä vahvuusalueita, joiden hyödyntämistä tulevaisuudessa tullaan hakemaan paremmin.

“To enhance innovation through related research, education and societal interaction.”

 

Tulevaisuuden tutkimus (Future studies): Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen uudelleenliitoksen jälkeen takaisin Turun kauppakorkeakouluun, tulevaisuuden tutkimuksesta tullaan tekemään näkyvä osa koko kauppakorkeakoulua. Ennakointi mikro- ja makrotasolla liittyy yritystoimintaan ja yhteiskunnan toiminnan tarkasteluun niin oleellisena osana ja tulevaisuuden skenaarioajattelijat tulevat olemaan arvokas osaamiskeskittymä osana Turun kauppakorkeakoulua.

“To make foresight an integral part of our research and education.”


Vastuullisuus ja kestävyys (responsibility and sustainability): Liike-elämässä tänä päivänä korostetaan jatkuvasti yhä enenevässä määrin vastuullisen ja kestävyyden toimintaa. Teemat ovat nousseet vahvasti esiin viime vuosien taloustaantumassa ja maailmantalouden globaalissa kehityksessä. Myös koko Turun yliopiston strategian mukaan vastuullisuuden tulee olla toiminnan keskiössä, näin ollen myös kauppakorkeakoulun strategiassa sillä on tärkeä osa.

“To further integrate responsibility into the curriculum and research agendas.”


Nämä teemat ovat näkyneet jo tänä syksynä opiskelijoillekin, kun tulevaisuuden tutkimuksesta, innovaatioiden hallinnasta sekä kestävästä kehityksestä on tullut kustakin oma opintokokonaisuutensa opetussuunnitelmiin.

Näillä kolmella teemalla Turun kauppakorkeakoulu pyrkii erottautumaan selkeästi niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, ja profiloitumaan entistä selkeämmin. Tavoitteena on houkutella parhaat opiskelijat, opettajat ja tutkijat Turkuun. Näiden kolmen teeman lisäksi kansainvälisyyteen, poikkitieteellisyyteen sekä yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen aletaan panostaa huomattavasti enemmän.

Strategiapäivässä oli hienoa huomata, että juuri Turussa ollaan herätty siihen etteivät “perinteiset” kauppatieteelliset aineet ja teemat ole enää nykypäivää, vaan on aika alkaa kehittämään uutta. Maailmaa ei voi katsoa enää yhden lähestymiskulman kautta, vaan tarvitaan laajempaa ymmärrystä ja osaamista.

Jatkossa strategiapäivän satoa käsitellään pienemmässä ryhmässä, jonka on tarkoitus koota strategian toteutussuunnitelma, jonka kauppakorkeakoulun johtokunta hyväksynee vuoden lopussa. Jouluun ja ensi vuoteen mennessä Turun kauppakorkeakoululla tulee olemaan uusi strategia ja uudet tulevaisuuden suuntaviivat.

Olli Tehikari
Turun KY:n hallituksen puheenjohtaja

Jarkko Louhelainen
Turun KY:n hallituksen koulutuspoliittinen vastaava

 

Graafi strategian ytimestä.

Turun KY hakee KYlisteelle toista päätoimittajaa

TuKY hakee KYlisteelle toista päätoimittajaa loppuvuodelle 2013, jatkaen itsenäisesti vuoden 2014 alusta, vähintään viidelle numerolle.

 

Päätoimittaja toimii ensimmäiset puoli vuotta yhdessä KYlisteen nykyisen päätoimittajan kanssa perehtyen lehden tekoon ja erityisesti taittoon ja ovat yhdessä vastuussa lehden toimittamisesta. Vuoden 2014 alusta uusi päätoimittaja jatkaa toimessa itsenäisesti. Päätoimittajien rooli KYlisteen toiminnassa on koordinoida jokaisen numeron sisällön suunnittelua ja toteutusta yhdessä toimituksen kanssa, sekä perehdyttää mahdollisia uusia toimijoita lehden tekoon. Pesti edellyttää suurien kokonaisuuksien hallintaa, visuaalista silmää ja mielikuvitusta sekä palavaa halua kehittää KYlisteen toteutusta, sisältöä ja asemaa varteenotettavana opiskelijalehtenä Suomessa. Hakijalta vaaditaan kokemusta KYlisteen tai jonkin lehden toteuttamisesta. Toimeen voi hakea vuosikurssista riippumatta. Päätoimittajat toimivat yhteistyössä TuKYn viestintävastaavan kanssa ja kiinnostus TuKYä kohtaan on luonnollisesti erittäin suotavaa.

 

KYliste ilmestyy viisi kertaa vuodessa: kaksi kertaa syyslukukaudella, kaksi kertaa kevätlukukaudella ja kesällä pupuille tarkoitettu erikoisnumero. Toimi alkaa välittömästi ja syksyn ensimmäinen toimituskokous järjestetään syyskuussa.

 

Hakeminen tapahtuu lähettämällä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen viestinta@tuky.fi.

 

Haku päättyy 8.9.2013 kello 23:59.

 

Toimesta voi kysyä lisää nykyiseltä päätoimittajalta Pia Rawlinsilta (pia.k.rawlins@utu.fi, kyliste@tuky.fi) tai viestintävastaavalta Joonas Hokalta.

 

 

Kesä tulloo ja helemat paukkuu

Tenttien keskellä ja töiden lomassa on mielestäni hyvä aika tarkastella tulevaa kesää ja mitä sillä on annettavana. Velvollisuuksiini Ulkoasiainjaostossa kuuluu bile- ja festarikulttuurin levittäminen ja olenkin listannut alle tärkeimmät bakkanaalit. Kuitenkin rakkaudesta Kulttuurijaostoon, olen alimmaiseksi kerännyt myös tärkeimmät linkit Turun kesän kulttuurielämään!

Klikkaamalla linkkejä pääset tapahtumien sivuille.

Festarit

Linkki sivustolle, mistä löydät lähes kaikki Suomen festarit.

Toukokuu

Maailma kylässä 25.-26.05. Helsinki

Kesäkuu

Kivenlahti Rock 07.-08.06. Espoo

Provinssirock 14.-16.06. Seinäjoki

Kalajoen Juhannus 20.-22.06. Kalajoki

Tuska Open Air 28.-30.06. Helsinki

Heinäkuu

Ruisrock 05.-07.07. Turku

Ilosaarirock 12.-14.07. Joensuu

Pori Jazz 13.-21.07. Pori

DBTL – Down By The Laituri 24.-28.07. Turku

Summer Sound Festival 26.-28.07. Helsinki

Elokuu

Porispere 02.-04.08. Pori

Flow 07.-11.08. Helsinki

Weekend Festival 16.-17.08 Helsinki

 

NESUn tapahtumat kesällä

Jokilaivasitsit 16.05. tapahtumaan on vielä pari paikkaa jäljellä!

Ruissitsit 06.07.

NESUn kesämöksä 10.-11.08.

 

Muuta

Kulttuuria Turussa,  portaali Turun kaupunginteatterin, filharmonisen orkesterin, museokeskuksen ja kaupunginkirjaston tapahtumiin.

JÅ-karnevaali, 10.08.2013, ”Turkulaisen kulttuurin tekijät tuovat uuden kesätapahtuman Aurajokirantaan”.

Turkukalenteri, Turun kaupungin ylläpitämä kalenteri, jossa on lähes kaikki Turun ja Turun seudun tapahtumat. Myös urheilutapahtumia!

TuKY: Turun kesäliikunta -facebook group

 

Hyvää kesää toivottaen,

 

Miro Korhonen

Turun KY- Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry

Vapaa-ajan vastaava

Tuulahdus raikkaalta YO-kunta-ajalta

Eilisistä kuntalaisbailuista hengissä selvinneenä, ja Facebookissakin aloitetusta vanhojen kuvien ja reliikkien penkomisesta innostuneena, päätin tehdä Turun KY:n blogin Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta-ajan säilyneistä arkistoista. Jo kellastuneet sivut ovat 1960-luvulla tehdystä leikekirjasta, joka on säilynyt hämmästyttävän hyvin Patrialla.

Koska jokaisen koulumme opiskelijan elämän paras aika alkaa pupusyksystä lienee soveliasta aloittaa kuvalla pupujaisista.

Tuolloin pupujaisia vietettiin talviaikaan nykyisen syksyn sijasta. Pääsipä tapahtuma myös Turun Sanomiinkin.

 

Seuraavaksi ajattelin hieman valoittaa kaikille kuntalaisille tutun esineen historiaa. Kyseessä totta kai rakkaan Parkkimme alakerrassa tätä nykyä majaileva Coca-cola-automaatti. Tarkkasilmäisimmät varmasti ovat huomanneet, että laitteeseen käyvät eurot, mutta laite itsessään paljon vanhempi. Ikävä kyllä se enää nykyisin ole toimintakunnossa, sillä koneisto on haurastunut ajan saatossa.

Suomen vanhin

Kuten kuvasta näkee laite on saatu vuonna 1964, mutta jotkin perimätiedot ovat kertoneet, että laite itsessään olisi paljon vanhempi ehkäpä jopa olympiavuodelta, kun Coca-cola tuli Suomeen.

Excursiot ovat erittäin elinvoimainen ja näkyvä osa Turun KY:n ja toimijaryhmien toimintaa. Ylioppilaskunta-aikana niitä tehtiin myös. Vuosittaiset NHS-konferenssit (NESU:n edeltäjä) olivat näkyvä osa toimintaa. Kuitenkin suurin ponnistus tapahtui vuonna 1965, kun KY:läiset lähtivät itse tehdyn keittokirjan tuotoilla kiertämään Keski-Eurooppaa omalla bussilla. Kohteet matkan aikana olivat Amsterdam, Dortmund sekä Hampuri.

Matkaa taitettiin vuokratulla bussilla ensin laivalla Tukholmaan ja siitä Ruotsin ja Tanskan läpi Keski-Eurooppaan. Pitipä välillä pitää taukojakin, ettei matkan rasitukset äityneet liian raskaiksi. Korttejakin muistettiin lähettää takaisin koto-Suomeen.

Lopuksi hieman tuoreempaa kuvamateriaalia 1990-ja 2000-luvuilta.

Myös ylioppilaskunta-aikana oli kiire Proffaan.

Turun KY:n joukkue on voittanut Aurasoudut kerran historiansa aikana.

Turun KY:n hallitus on perinteisesti edutanut äärimmäisen menestyksekkäästi LEX ry:n ja Merkantila Klubbenin järjestämissä Tapiolan vappusouduissa.

 

Aurinkoista ja kokemuksientäyteistä vappua toivottottaen,

 

Olli Tehikari

Turun KY- Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry

Hallituksen puheenjohtaja

Ensimmäinen puoliaika takana

Kevät on edennyt jo pitkälle ja on aika vaihtaa myös KY-Sportin kuulumisia. Vuosi käynnistyi heti vauhdikkaasti viikkovuoroilla ja kuukaudenlajeilla. Tämän vuoden puolella ollaan jo käyty avannossa, Himoksella laskettelemassa, ilmajoogassa ja crossfitissä. Lisäksi käytiin Alppikanuunoiden kanssa MegaHupelluksella Norjassa, Oppdalissa. Syksyllä on tarkoitus jatkaa uusien lajien kokeilemista ja ideoita otetaan mielellään vastaan.

Tänä vuonna saatiin myös pitkän prosessin jälkeen vihdoin perustettua kouluun oma jalkapallojoukkue, KY-Sport. Kiinnostus joukkuetta kohtaan on ollut kovaa ja ensi viikolla alkavaan sarjaan lähdetään täynnä intoa. Syksyllä puolestaan suunnataan Alppikanuunoiden kanssa kohti Portugalin rantoja ensimmäiselle surffimatkalle. Matka täyttyi ennätysnopeasti ja kohti Portugalia suuntaa 40 innokasta surffaajaa!

Tänä vuonna KYlumpialaiset järjestettiin todella haastavissa olosuhteissa. Valmistelut tapahtumaan aloitettiin jo helmikuun puolella ja järjestelyt sujuivat hyvin aikataulussa. Tapahtumapäivälle sattui kuitenkin osumaan kova tuuli ja rankka vesisade. Se ei kuitenkaan uljaita kilpailijoita haitannut vaan kauppatorille kokoontui parikymmentä rohkeaa joukkuetta. Joukkueiden saapuessa kisapaikalle olosuhteet paranivat hetkellisesti ja kisat saatiin avattua perinteisten puheiden saattelemana. Kisoissa oli huikea tunnelma säästä huolimatta ja asusteisiin oli selvästi panostettu. Joukkueet ehtivät kilpailla kahdessa tiukassa lajissa, kunnes sää teki lopulta tehtävänsä ja kisat jouduttiin ennen aikaisesti keskeyttämään. Telttojen hajottua, äänentoiston pettäessä ja kentän lainehtiessa paljoa ei enää ollut tehtävissä. Kaikesta huolimatta kisoissa oli todella hauskaa ja odotan jo innolla seuraavia KYlumpialaisia.

Kevään tapahtumat eivät KY-Sportin osalta toki loppuneet KYlumpialaisiin vaan vielä on vuorossa jääkiekon MM-kisojen kisastudiot. Niistä tulee lisätietoja lähipäivinä, pysykää kuulolla.

Sporttisin terveisin,

Antti Rikkilä

Turun KY:n hallituksen liikuntavastaava

Turun KY:n brändityöryhmä

Turun KY:n brändityöryhmä valittiin viestintäjaoston avoimessa kokouksessa avoimien hakemusten perusteella. Moni varmasti tässä vaiheessa ihmettelee, että mihin tätä brändityöryhmää tarvitaan? Työryhmä selvittää, että kuka ja mikä on turkulainen kylteri, TuKYläinen?

Brändityöryhmän tehtävänä on selvittää se, miten Turun KY:n jäsenistö näkee yhdistyksensä ja miten he haluaisivat yhdistyksestään tiedotettavan. Yhdistyksen kokouksessa hyväksytyssä strategiassa painotetaan selkeästi avoimuutta ja viestinnän toimivuutta. Jäsenistönsä lisäksi TuKYn tulee näkyä ammattimaisena ja aktiivisena toimijana myös sidosryhmilleen, kuten kauppakorkeakoululle ja SEFElle. Ennen kaikkea tarkoitus on kehittää jäsenistön yhteenkuuluvuuden tunnetta innostamalla vuorovaikutukseen.

Brändityöryhmä tulee työskentelemään kevään ja syksyn workshopeissa, joiden ajankohdasta ilmoitetaan halukkaille myöhemmin. Halukkaat workshoppeihin voivat ottaa yhteyttä viestintävastaavaan viestinta@tuky.fi.

 

Brändityöryhmä koostuu viidestä jäsenestä, jotka ovat

Joonas Hokka (Viestintävastaava ’13)

Olli Tehikari (Hallituksen PJ ’13)

Juho Harmaa (Hallituksen PJ ’11 & MyPä ’12)

Juha Eskola

Tenho Saavedra

Mihin minä kuulun?

Suomessa on tällä hetkellä noin 130 000 yhdistystä. Näihin yhdistyksiin kuuluu yhteensä yli 15 miljoonaa jäsentä, mikä tarkoittaa sitä, että  jokainen suomalainen kuuluu noin kolmeen yhdistykseen. Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on yksi näistä lukuisista yhdistyksistä.

TuKY on perustettu jatkamaan entisen ylioppilaskuntamme toimintaa ja valvomaan yli 1700 jäsenensä etuja kauppakorkeakoululla. TuKYn tavoite on myös toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja tarjota monipuolista toimintaa opiskelujen ohella. Näin ollen TuKY on huomattavasti lähempänä jokapäiväistä elämääni kuin esimerkiksi metsästysseuramme Vesijaon Erämiehet ry, toinen yhdistys johon kuulun. Myös Turun yliopiston ylioppilaskunta tekee lakisääteisenä näitä edellä mainittuja tehtäviä, mutta koen, että TuKY on tätäkin huomattavasti lähempänä ja konkreettisesti läsnä.

Pitkään ollaan kuitenkin varsinkin ylioppilaskuntien yhdistymisen jälkeen keskusteltu turkulaisen kylterin identiteetistä. Tavoite on ilman muuta se, että kaikki me TuKYn jäsenet voimme tasapuolisesti kokea kuuluvamme ylpeästi samaan yhdistykseen. Ylpeyden ei välttämättä tarvitse olla koppavaa koreilua, vaan ennemminkin onnellista tyytyväisyytä siitä, mitä on saavutettu ja mihin jatkossa pyritään. Syksyllä tätä turkulaisten kylterien yhteisöllisyyttä tarvitaan erittäin näkyvästi, kun ylioppilaskunnallamme on edustajistovaalit. Toinen ajankohtainen ja näkyvä tapahtuma on tietysti muutaman viikon kuluttua oleva vappu. Vappupäivänä toivon näkeväni Vartiovuorenmäellä mahdollisimman monet TuKYn tummansiniset haalarit!

Perustimme viestintäjaoston kanssa Turun KY:lle väliaikaisen työryhmän, jonka tehtävän on tarkemmin määrittää miten TuKY voisi vielä avoimemmin ja yhteisöllisemmin viestiä toiminnastaan. Tämän brändityöryhmän tulee tietysti ensin selvittää miten jäsenistö yhdistyksensä näkee ja kokee. Vasta sen jälkeen voidaan selvittää miten voimme yhdistystämme kehittää jäsentemme ja sidosryhmiemme silmissä. Tavoitteena on tehdä aidosti jäsentensä näköinen yhdistys. Tällöin kaikki voivat ylpeästi sanoa olevansa osa Turun KY:tä.

 

Kevätterveisin,

Joonas Hokka

Turun KY:n hallituksen viestintävastaava

 

 

Puitteet moneen tarkoitukseen

Monet ajattelevat Parkkia vain paikkana, jossa biletetään. Todellisuus on kuitenkin toinen. Parkki on korvaamaton resurssi, jota käytetään moniin eri tarkoituksiin. Avaankin tässä blogissani mahdollisuuksia joita Parkki meille tuo, ja miten saamme siitä maksimi hyödyn irti.

Alakerran biletys tulee kaikille tutuksi jo pupuvuoden alkuviikoilla pupuinfojen merkeissä. Alakertaa käytetään myös kaikkeen muuhun, kuten viininmaisteluihin, alkoholittomia tapahtumia, kuten lautapeli iltoihin ja bändi treeneihin. Alakerran teollisuuskeittiö tarjoaa mahdollisuuden tehdä ruokaa isommallekin porukalle. Juuri uusittu äänentoisto tuo myös mahtavat ääniefektit elokuvia katsellessa. Mahdollisuuksia erilaisiin tapahtumiin on siis monia.

Jos haluaa istua iltaa vähän pienemmällä porukalla ja vaikka saunoa, niin yläkerran sauna- ja oleskelutila on tähän tarkoitukseen täydellinen. Saunaan mahtuu kymmenisen ihmistä kerrallaan ja takapihan terassille on mukava mennä vilvoittelemaan. Yläkerrasta löytyy myös perus keittiö, joten ruokaakin voi laittaa pienemmälle porukalle. Jos saunominen ei kiinnosta, niin tilasta löytyy myös PS3, televisio ja kotiteatterijärjestelmä, joten muutakin tekemistä riittää. Tilaa voi käyttää myös asiallisempaan tarkoitukseen, kuten kokoustamiseen.

Monille ehkä vähän vähemmän tuttuja tiloja ovat yläkerran kokoushuone ja toimistot. Kokoushuonetta kannattaa käyttää, kun haluaa kokoustaa rauhassa ja tehokkaasti. Yläkerran loput kolme huonetta toimivat toimistoina. Niissä toimivat KY-Dealing, Creditius ja yrityssuhdetiimi. Ullakkotilaa käytetään jaostojen ja toimijaryhmien varastona häkkikomeroiden muodossa.

Parkkia voi myös vuokrata omaan käyttöön KY-Dealingin kautta. Varsinkin kesän kohta saapuessa haluan muistuttaa, että Parkin takapiha on myös käytössä varauksen yhteydessä ja on mahtava paikka viettää kaunista kesäpäivää.

Haluankin muistuttaa kaikki kuinka tärkeä osa Parkki on toimintaamme. Se on ainutlaatuinen tila ja sitä käytetään parhaimmillaan yli 20 kertaa viikossa. Toivonkin, että muutkin kuin parkkiryhmä, jaostot ja toimijaryhmät arvostaisivat tilojamme, sekä kokisi velvollisuuden, pitää huolta yhteisestä kodistamme.

 

Ossi Tursas

Turun KY:n hallituksen kuntamestari

 

 

Kevät tulee, oletko valmis?

Pääsiäisen ja maaliskuun jäädessä taakse, alkaa kevät tuntua yhä todemmalta: auringon säteet häikäisevät aina vaan pidempään iltaan, eikä aamuisinkaan ole ihan niin tuskaista herätä. Vaikka lämpömittari näyttää vielä öisin miinusasteita, eikä päivisinkään vielä kovin kummoisiin lukemiin päästä, alkaa opiskelijoiden keskuudessa keväthuuma jo nousta.

Kalenteria selaillessa, huomaa sen olevan täynnä vaikka minkälaista tapahtumaa ja deadlinea (#55op!) – urheillakin pitäisi ehtiä! Opiskelijat venyttävät itsekuriaan äärimmilleen, kun kirjaston seinien sijaan terassisäät houkuttelevat niin paljon enemmän, aukeavathan jokilaivatkin kohta. Koulutöiden lisäksi vielä viimeiset kesään liittyvät suunnitelmat pitäisi lyödä lukkoon, niin töiden kuin asunnonkin suhteen. Ei siis liene epäselvää, että maalis- ja huhtikuu ovat opiskelijoille ehkä vuoden kiireisimpiä aikoja.

Täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että alkuvuosi on ollut elämäni kiireisimpiä ja huhtikuussa tahdin vain tiivistyessä heikkohermoisempia varmasti pelottaisi. Nyt kun NESU-risteily on viety onnistuneesti loppuun, ovat seuraavat tapahtumat jo lähes täällä: Pläjäys, Ruissitsit, Kesämöksä… Puhumattakaan niistä koulutöistä, jotka pitäisi saada taputeltua loppuun. On kuitenkin ihana huomata, kuinka energisoiva vaikutus keväällä on. Minä ainakin piristyn valoisuudesta, auringosta, lämmöstä, ja koen saavani aivan uutta boostia, kun aamulla herään auringonsäteisiin jo ennen herätyskelloa. Myös ystävien ja vastaantulijoiden pirteämmät ilmeet, poskille puhkeavat pisamat ja ensimmäiset avonaiset jäätelökioskit ovat varmoja iloruiskeita. Vielä kun saataisiin kadut lakaisuta hiekoista ja uusi vihreä ruoho pääsisi lumien alta kasvamaan…

Kehotankin teitä, rakkaat kanssaopiskelijat, nauttimaan kevään tulosta, imemään kaiken tarjolla olevan energian auringosta ja ympäristöstä, ja kanavoimaan sen viimeisten töiden loppuun viemiseen. Kyse on enää viimeisistä voiman rutistuksista. Käykää töiden lomassa vaikka kävelyllä ja palatkaa takaisin paperikasan ääreen virkistyneinä. Lopussa kiitos seisoo, kun jo alle kuukauden päästä jokainen meistä pääsee nauttimaan opiskelijavuoden kohokohdasta: Vapusta!

 

Vappua odotellessa,

Ann-Sofie Leimu

Turun KY:n hallituksen NESU-vastaava

EVAn kuulumisia

Viime blogikirjoituksessani keskityin puhumaan koulumme tutortoiminnasta ja jaoin omia kokemuksiani ja pohdintojani ”elämäni mahtavimmasta duunista”. Tällä kertaa ajattelin kertoa hieman hyvinvointi- ja tutorointivastaavan toisesta vastuualueesta, nimittäin Edunvalvontajaoston luotsaamisesta ja siitä, miten EVAn vuosi on lähtenyt käyntiin.

EVAn hallitus kasvoi hurjasti viime vuodesta ja ainakin tähän asti on  kirjaavaan joukkoomme pätenyt sanonta ”the more the merrier”. Iso konkkaronkkamme on lähtenyt vauhdikkaasti viemään yhä näkyvämpää ja aktiivisempaa EVAa eteenpäin ja lähemmäksi jäsenistöä. Toivottavasti ponnistukset ovat olleet huomattavissa ja toimintaamme mukaan lähteminen on yhä helpompaa. EVA’13 on ainakin nauttinut tähänastisen taipaleen jokaisesta hetkestä.

Kevään aikana olemme järjestäneet perinteisiä peli- ja leffailtoja, mutta halu luoda jotain uutta ja mahtavaa on suuri EVAn keskuudessa. Avaudu EVAlle –konseptilla, laskiaispullatervehdyksellä  sekä parin vuoden takaa uudestaan henkiin herätetyllä Pidä kaverista huolta -kampanjalla haluamme edistää positiivista ilmapiiriä  ja toisaalta kiinnittää huomiota opiskeluelämämme epäkohtiin. Näihin esiin tulleisiin epäkohtiin pyrimme parhaamme mukaan löytämään ratkaisun.

Ensi viikolla Facebookin Avaudu EVAlle –kysymyksen aiheena on alkoholittomat tapahtumat. Minkälaisen alkoholittoman tapahtuman te haluaisitte EVAn järjestävän? Kiinnostus muun muassa lautapeli- ja leffailtoja kohtaan on ollut harmillisen pientä, uudet ideat ovat siis meille enemmän kuin tervetulleita. Keväällä teettämämme Hyvinvointikyselyn mukaan yhä useampi teistä kaipaisi lisää alkoholittomia tapahtumia. Nyt annamme teille mahdollisuuden kertoa, minkä tyyppisiin tapahtumiin te mielellänne lähtisitte mukaan. Tykkää EVAn FB-sivusta niin pääset ensimmäisten joukossa ehdottamaan omaa ideaasi!

Tällä hetkellä suuremman osan ajastamme vie Hyvinvointipäivän suunnittelu. 16.4. Turun kauppakorkeakoulun käytävät pyhitetään opiskelijoiden hyvinvoinnille.  Tarjoamme muun muassa mahdollisuuden ottaa osaa lääketieteenopiskelijoiden järjestämään ensiapukoulutukseen sekä puitteet päiväunien ottamiseen kesken koulupäivän.

EVAilun ohella olen viettänyt aikaa tutorhaastatteluiden parissa. Täytyy sanoa, että olen saanut tutorhakijoilta paljon arvokkaita vinkkejä EVA-työskentelyymme, etenkin nykyisiltä pupuilta. Moni mainitsi  tutustuneensa jaostomme toimintaan vasta nyt keväämmällä ja kertoi EVAn olleen jaostoista kaikkein näkymättömin syksyn aikana. Tavoitteemme onkin, että jo alkusyksystä EVA tulisi yhtä tutuiksi pupuille kuin esimerkiksi KY-Sport tai NESU. Syksyllä luvassa on ainakin jo toistamiseen järjestettävä EVAn Alkoholiton Mökkiviikonloppu, Hyvä seksi –luento sekä ehkäpä historian ensimmäinen EVAn Pupuinfo, oh yes!

Lopuksi voisin vielä hehkuttaa, että EVAllakin on vihdoin oma sähköpostilistansa, KY-EVA. Liity listalle, niin saat opiskelijoiden edunvalvontaan ja hyvinvointiin liittyvät uutiset suoraan mailiisi!

Sofi Laiho

Turun KY:n hallituksen hyvinvointi- ja tutorointivastaava