Opiskelu… kulttuuri?

Tavatessani kauppakorkeakoulun johtoa olen keskustellut mm. opiskelusta ja sen kulttuurista Turun kauppakorkeakoulussa. Eräässä palaverissa minulta kysyttiin melko suoraan: ”Tykkäävätkö KY:läiset vain bilettää, ja eikö heitä kiinnosta opiskelu?” Vastasin, että asia ei todellakaan ole näin.

Meillä kauppakorkeakoulussa oppiminen on siellä opiskeleville ihmisille hyvin kirjavaa, kuten on jo suuren pääainevalikoimamme laajuuskin. Jo perus- ja toisen asteen opintojen pohjalta tiedämme, että joku oppii parhaiten luennolla kuuntelemalla, joku tenttikirjasta lukemalla ja joku tekemällä case-harjoituksia tai keskustelemalla asioista yhdessä porukalla. Tärkeintä on se, että juuri sinulle tulee tunne siitä, että olet oppinut uusia asioita juuri sinua kiinnostavista aiheista ja siinä sivussa opit mm. kriittistä ajattelua, joita tiedeyliopistojen ja –korkeakoulujen kuuluukin opettaa. Opintojesi edistymistä myöskin pyritään mittaamaan mittarilla jota kutsutaan opintopisteeksi. Näitä noppalukuja lueskelemalla voit tietenkin myös todeta edenneesi opinnoissasi sekä todistaa KELAlle, että olet oikeutettu pitämään opintotukesi, mikäli olet saavuttanut vuodessa 45 op. Hienoa ja hyvä juttu sinulle! 

Viestinnässä kuitenkin tärkein asia tulee aina mutta-sanan jälkeen. Jotenka: mutta. Oletko kuitenkaan miettinyt, että mitä merkitystä opiskelullasi on laajemmin kauppakorkeakoulussa? Sillä nimittäin on aika paljonkin merkitystä meille kaikille. Ei ole sattumaa, että opintojen etenemistä mitataan opintopisteillä, ja ohjausta ja neuvonantoa pyritään koko ajan lisäämään ja miksi korostetaan, että tutoroinnilla on älyttömän suuri merkitys. On tärkeää, että juuri sinä opit koko ajan lisää opiskeluaikanasi täällä, ja osoitat sen keräämällä niitä paljon parjattuja noppia rekisteriin. Miksikö? Selitys on hyvinkin yksinkertainen, koskee kaikkia opiskelijoitamme ja on varmasti usean kauppatieteilijän näkökulmasta myös mielenkiintoinen, sillä siihen liittyy RAHA.

Usein kulunut fraasi kuuluu: ”Raha pyörittää maailmaa”, mutta niin se tekee myös meidän opetuksellemme. Nimittäin Suomen valtio ohjaa yliopistoja uudella rahoitusmallillaan, jossa yksi keskeinen kriteeri rahan antamiselle yliopistoille on se kuinka suuri osa opiskelijoista suorittaa vuodessa 55 op, ja kuinka suuri osa valmistuu kandidaatiksi ja kuinka suuri osa valmistuu maisteriksi tavoiteajoissa. Yhdessä nämä muodostavat jatkossa n. 35 % yliopistojen opetusmäärärahoista. Eikä siinä vielä kaikki, sillä samaa mallia sovelletaan paikallisesti myös Turun yliopiston sisällä: kauppakorkeakoulu saa juurikin samoilla perusteilla rahoitusta opetuksen ja kurssien järjestämiseen. Toisin sanoen, KELAn vaatima 45 op ei riitä!

Tämän hetken tilastojen mukaan, mikäli suoriutumista katsotaan absoluuttisesti kauppakorkeakoulun osalta, niin meidän opetusrahoitus voisi pudota jopa n. 16 % nykyisestä tasostaan. Ajatellaan kärjistäen: tämä voisi pudottaa tulevaisuudessa meidän hyvästä pääainevalikoimastamme pois jopa kaksi pääainetta, useilla kursseilla ei olisi välttämättä harkkaryhmiä eikä uusien kielten opiskelun aloitus olisi mahdollista enää. Helpotuksena kuitenkin tähän täytyy sanoa, että mallissa on 2 % vuotuinen rajoitin, joten hätä ei ole aivan tämän näköinen vielä. Jokainen kylteri voi kuitenkin laskea kuinka monta vuotta tuolla 2 % laskulla menee tuon kauhukuvan realisoitumiseen.

Jokainen tietää oman vastuun opintojensa etenemisestä, ja me ainakin omalla työllämme ja esimerkillä pyrimme tuomaan hyvän opiskeluyhteisön todelliseksi. Ja pitäähän se tunnustaa, että kyllä minäkin kylterinä osaan hauskanpidon jalon taidon, ja paljon siitä pidänkin, mutta kyllä sinne tenttiinkin silti osaan aina mennä ajoissa.

Opiskeluaika on ihmisen parasta aikaa – sen voin allekirjoittaa. Mutta jokaisen meistä kannattaa jatkossakin pohtia, että miten juuri sinä pystyt omalta osaltasi edistämään omaa ja muiden sellaista hyvää kuntalaishenkeä, joka tukee oppimista ja opiskelukulttuuria.

Jarkko Louhelainen
Turun KY:n hallituksen koulutuspoliittinen vastaava

Ps. hyviä keinoja asioiden konkreettiseen edistämiseen ovat kohta avautuva kesätenttikysely sekä pullonkaulakurssien kartoitus – stay tuned for more info and meanwhile: use hashtag #55op!

Yrityssektorin kuulumisia

Tällä kertaa on yrityssuhteiden vuoro jakaa ajatuksiaan TuKY-blogin muodossa. Mitäs yrityssektorille sitten kuuluu?

Vuosi on alkanut vauhdilla yrityssuhdetiimiin ollessa ennätyksellisen paljon hakijoita ja tiimin jäseniä on enemmän kuin viime vuosina. Tällä hetkellä ajankohtainen projekti on Speksi. Speksin ensi-ilta on sunnuntaina viikon päästä ja tällä hetkellä viimeisiä yhteistyökumppaneita haetaan vielä. Jaakko ja Millie ovat tehneet aivan mahtavaa työtä, vaikka aikaa on ollut hyvin vähän. Speksiprojekti aloitetaan aina hieman myöhässä, koska vuoden alussa ei ole vielä mitään tiimiä joka voisi hoitaa kyseistä projektia. Kaikesta huolimatta Speksiin ollaan saatu erittäin hyvin yhteistyökumppaneita ja odotan innolla ensi-iltaa. Tällä hetkellä myös muutama muu suurempi projekti, kuten KYlumpialaiset on ajankohtaisena. Viime vuodesta oppineena huomasimme kuinka paljon toimivilla yrityssuhteilla voidaan tätäkin tapahtumaa parantaa. Liikuntavastaava Antti varmasti kertoo tästä lisää omassa blogivuorossaan.

Ennen kesää aloitellaan sektorin suurimpia projekteja, jotka vaativat koko tiimin paneutumista. Vuosijuhlat ovat vielä kaukana, mutta valmistelut on aloitettava jo kevään puolella. Haalarit ja muut tuleville pupuille tärkeät asiatkin potkaistaan jo nyt keväällä käyntiin. Henkilökohtaisesti olen todella innoissani tulevasta ja kaiken kaikkiaan voi siis todeta, että kiireinen kevät on tiedossa niin minulla kuin koko yrityssektorilla.

Olettehan huomanneet, että myyntipäällikön paikka on haussa, joten nyt kaikki kiinnostuneet ei muuta kun hakemusta kehiin.

 

Markus Häkli

Turun KY:n yrityssuhdevastaava

Jäsenistön aktiivisuudesta

Kuten Kylisteen päätoimittajakin totesi. Kun tulee aika olla luova ja saada tuotetuksi tekstiä, ei se usein ole kovinkaan helppoa. Tämän blogin aiheen kanssa pitkään painittuani lopulta päällimmäiseksi mieleeni nousi kuitenkin kaksi asiaa; 1) Hallitustovereilta apua etsiessäni Timon esittämä kommentti ”Sulla on ne toimijaryhmät, kirjoita jotain niistä”. 2) Vuoden 2012 yrityssuhdevastaava Ristomatti Vaheen blogi aktiivisuudesta oman hallitusvuotensa alkumetreillä.
Päätinkin rakentaa blogini näiden varaan ja nostaa esille Turun KY:n jäsenistön mielettömän aktiivisuuden, jota harvemmin tulee edes ajatelleeksi, sillä siihen on jo niin tottunut.

Yksissään Turun KY:n hallitus sekä jaostot vaativat jo niin mielettömän määrän ihmisiä, että tuntuu uskomattomalta, miten aktiivisia ihmisiä löytyy vielä niin moneen muuhunkin tehtävään.
Terävimpänä keihäänkärkenä näistä ovat ainejärjestömme, jotka yhdessä TuKYn hallituksen kanssa valvovat kauppakorkean  opiskelijoiden etua toimimalla aktiivisesti laitoksien ja aineiden suuntaan. Ainejärjestöt kattavatkin mm. lähes jokaisen kielen (espanjaa ja ruotsia lukuun ottamatta) sekä kaikki suosituimmat pääaineet.

Tämäkään ei silti vielä riitä. Jäsenistömme on aktiivisuudessaan kasvattanut toimijaryhmiemme listaa vielä lukuisilla harrastekerhoilla sekä muilla toimijoilla. Katettuna lienee lähes kaikki mistä nuori ihminen nyt voi edes kiinnostunut olla, aina kuorolaulannasta arvopaperisijoittamiseen.

Jos laskemme kaikki toimijaryhmät, jaostot sekä erillistoimijat yhteen, saamme lukemaksi kolmekymmentä kolme (33). Jos oletamme keskimääräiseksi hallituksen/ryhmän kooksi kuusi henkilöä, on yksissään hallituspaikkoja vuosittain jaossa 198 kappaletta. Tämä tarkoittaa käytännössä neljää viidesosaa jokaisesta uudesta vuosikurssista. Ei siis mikään yllätys, että Parkin käyttöaste alkaa lähennellä ehdotonta maksimiaan.

Huomioon on otettava myös, että jokainen aktiivinen jäsenemme ei välttämättä edes ole missään hallituksessa, vaan on jo hallitusuransa lopettanut tai toimii muuten aktiivina omaksi kokemallaan taholla. Voimmekin siis lisätä lukemaamme vielä muutamia kymmeniä ihmisiä.

Harva tulee ajatelleeksi jäsenistömme aktiivisuutta näin yksinkertaisina lukuina, mutta kun siihen alkaa kiinnittää huomiota on aktiivisten jäsentemme määrä henkeäsalpaava. Toivon hartaasti, että jäsenistömme pysyy aktiivisena myös tulevina vuosina ja yritän itsekin myötävaikuttaa siihen parhaani mukaan olemalla toimijaryhmiemme tukena ja apuna aina tarvittaessa.

 

Jussi Nieminen
Hallituksen varapuheenjohtaja

 

Tutorina toimiminen – elämäni mahtavin duuni!

No niin, here it goes: hyvinvointi- ja tutorointivastaavan vuosimallia 2013 ensimmäinen blogikirjoitus. Jännittää, naurattaa, lukeeko tätä kukaan, joovai vai ei vai.

Nyt kun tutorhaku on taas pyörähtänyt kunnolla käyntiin, päätin jakaa tässä blogikirjoituksessa ajatuksia omasta, itse asiassa yhä jatkuvasta tutorvuodestani ja tutorina olemisesta.

Kun keväällä 2012 sain kuulla päässeeni tutoriksi, ilolla ja riemulla ei ollut rajoja. Jes, saisin elää uudestaan pupusyksyn huikeine tapahtumineen, mutta hieman erilaisesta vinkkelistä, järjestävänä osapuolena. Saisin myös mahdollisuuden tutustua uusiin opiskelijoihimme jo heidän opintojensa alkutaipaleella sekä tutustuttaa heidät yliopisto-opiskelun saloihin. Ajatus, että minun pitäisi olla se ryhmän tietäväisin ja kokenein sekä opastaa puput uudelle kauppakorkeakoulutielle sai kieltämättä aluksi puntit hieman tutisemaan. Vedin kuitenkin reippaasti tummansiniset haalarit jalkaani ja suuntasin orientaatioviikolle valmiina toivottamaan pikkupupuset tervetulleiksi Turun kauppakorkeakouluun. Ehkä heitäkin jännittäisi koulun alku yhtä paljon kuin minua. Enpä tiennytkään vielä siinä vaiheessa, että se olisi alku elämäni hienoimmalle syksylle ja tutustuisin niin moneen mahtavaan ihmiseen.

Pupujaistunnelmaa 2012

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ekan illan bileet, Hengailuilta, KaupSu, Tutustumisbileet, Pupujaiset… Nämä tapahtumat ovat ehkä tutoreiden näkyvimpiä aikaansaannoksia niin pupujen kuin muidenkin opiskelijoiden silmissä. Itse olin mukana Pupujaistiimissä ja täytyy myöntää, että kokemus oli opettavainen. On kuitenkin hyvä muistaa, että tutorina toimiminen ei ole pelkkää pupujen kanssa juhlimista ja bileiden järkkäämistä. Ohjauksessa pääpaino tulee olla itse opinnoissa ja opiskelussa. Jokaisella pupulla on erilainen opiskelutausta; osa tulee suoraan lukiosta yliopiston penkille ja osa saattaa olla jo maisterivaiheessa. Tutorin vastuu on siis suuri, sillä kaikki tämä on otettava opastamisessa huomioon. Välillä uudet opiskelijat kyselivät sen verran visaisia kysymyksiä, etten osannut itse vastata. Onneksi muut auttavaiset tutorit, helposti tavoitettava tutorointivastaava sekä opintotoimisto olivat aina valmiita tarjoamaan apua ja ohjeita.

Parina hakemisen mahdollisuus tutorhaussa taisi tulla tänä vuonna monelle uutena yllätyksenä, myös allekirjoittaneelle, mutta toivottavasti uusi kokeilu kantaa hedelmää. Parihaun taustalla siintää ajatus siitä, että tutortoimintaan saataisiin mukaan mahdollisimman monta halukasta, hommalle omistautunutta ja reipasta kylteriä. Viime vuonna kun rannalle jäi valitettavan monta potentiaalista supertutoria.

Vuoden 2013 tutorointivastaavana minulle avautuu mahdollisuus nähdä ja elää pupusyksy vielä kolmannen kerran, taas hieman erilaisesta näkökulmasta kuin kaksi edellistä. En malta odottaa! Ensin on kuitenkin löydettävä tulevat superhypermaagiset tutorit. Haluankin kannustaa kaikkia teitä opiskelijatovereitani vuosikurssiin katsomatta hakemaan tutoriksi. Tähän duuniin pätee nimittäin sanonta: ”Vähän se ottaa, paljon se antaa”. Tehdään yhdessä uusien pupujen vuodesta ikimuistoinen!

Hakuaikaa on vielä pari viikkoa jäljellä, joten hae nyt!

 

Sofi Laiho

Turun KY:n hyvinvointi- ja tutorointivastaava 2013

Pikkulaskiainen 2013

Masentaa. Vuoden parhaimmat bileet ovat takana ja vuosikin on vasta alkanut!

Pikkulaskiainen on yli kymmenen vuotta vanha Turun KY:n järjestämä opiskelijatapahtuma, jossa laskiaista on juhlittu perinteisellä mäenlaskulla. Alunperin Ulkoasiainjaoston järjestämä tapahtuma on muutaman viimeisen vuoden aikana kasvanut jo niin suureksi, että se on irtautettu Ulkkiksesta. Tänä vuonna tapahtuma keräsi jo noin 4000 kävijää ympäri Suomen.

Mäkitapahtuma erottaa Pikkulaskiaisen muista Suomen suurista opiskelijatapahtumista. Leikkimielinen mäenlaskukilpailu, DJ ja erinäiset aktiviteetit tuovat tapahtumaan lisää sisältöä. Uskoisin etten ole ainut jonka mielestä Pikkulaskiainen on yksi sisältörikkaimmista ja hauskimmista tapahtumista ikinä.

Pikkulaskiaiseen kuuluu olennaisesti myös baarikierros ja haluttujen haalarimerkkien metsästys. Tapahtuma päättyy jatkoille, joissa on viimevuosina nähty huikeita artisteja Dr. Bombaysta Vengaboysiin. Perinteisesti tapahtuman pääartistina on toiminut tunnetut  1990-luvun tuotokset ja tänäkin vuotena yritimme saada Eiffel 65 -yhtyeen. Kuten kaikki varmasti jo tietävät, artisti joutui julkistamisensa jälkeen valitettavasti peruuttamaan keikkansa. Meidän onneksemme ehdimme kuitenkin kiireistä huolimatta saamaan Velvetin – tuon ruotsalaisen eurodance-ihmeen. Velvetin lisäksi tapahtumassa esiintyi myös useita muita artisteja ja bändejä ja haluaisinkin kiittää kaikkia esiintyjiä heidän panoksestaan tapahtumaan.

Pienistä kommervenkeistä ja facebook avautumista huolimatta tapahtuma oli ainakin allekirjoittaneen mielestä järjestämisen arvoinen. Oma tavoitteni onkin varmistaa että Pikkulaskiainen järjestetään myös ensi vuonna. Pyydänkin siis ystävällisesti kaikkia kiinnostuneita hakemaan ensivuoden päätuottajan titteliä itselleen. Mainittakoon että Eemil Yli-Pietilä pääsi muun muassa lounastamaan Velvetin kanssa. Mikäli näin suuren tapahtuman järjestäminen ei tällä kertaa nappaa, mutta haluaisit varmistaa ettei Pikkulaskiainen jäänyt vuoden ainoaksi loistokkaaksi bakkanaaliksi, haluaisin muistuttaa että Ulkkis vaihtaa osan hallituksestaan keväällä.

Lopuksi haluan vielä lämpimästi kiittää kaikkia Pikkulaskiaisen järjestämiseen osallistuneita!

 

Mäkitapahtuma
Mäkitapahtuma 2013

 

Turun KY:n Vapaa-ajan vastaava

Miro Korhonen

Parkki puhtaaksi

 

Parkkitalkoot pidettiin 21.12013. Paikan päällä oli monta auttavaa käsiparia, joiden ansiosta Parkki onkin jälleen loisto kunnossa. Saimmekin jo tutuksi tulleen vanhan viinan tuoksut pois, kuurattuamme kaikki tasot, lattiat ja astiat putipuhtaiksi.

Roinaa oli yllinkyllin ja heitimmekin kaiken ylimääräisen pois. Elinkaarensa lopussa olleet sohvat ja pöydät päätyivät myös jätelavalle.

Jätelava talkoiden päätteeksi

Teollisuusjääkaapin aarteita

 

 

 

 

Kaikki astiat tiskattiin

Yläkerran matto kasvaa elämää

Parkkiryhmä korjasi Flipperin

 

 

 

Operaatio sauna

Tunteella ja taidolla

 

 

 

 

 

 

 

Turun KY:n hallituksen kuntamestari

Ossi Tursas

Edunvalvonnan supervuosi 2013

Vuosi  2013 tulee olemaan täynnä edunvalvonnallista ilotulitusta Turun yliopiston opiskelijatoiminnassa. Syksyllä on tiedossa suurin ja tärkein voimainponnistus, Turun yliopiston ylioppilaskunnan (myöh. TYY) edustajistovaalit. Lisäksi vuoden 2013 alusta on otettu käyttöön Suomen yliopistokentällä uusi rahoitusmalli, jonka pohjalta valtio jakaa yliopistoille rahoitusta. Sama malli on myös käytössä Turun yliopistossa sisäisesti tiedekuntien ja kauppakorkeakoulun rahoituksesta päätettäessä. Opiskelijoiden rooli, ja ennen kaikkea suoritukset, ovat merkittävässä osassa rahoituksen jakamisessa. Kyltereiden kansallisessa edunvalvonnassa näkyvänä projektina tulee olemaan kyltereiden yhteistyön parantaminen Suomen ylioppilaskuntien liitossa (myöh. SYL), ja erityisesti sen liittokokouksessa loppusyksystä.

Marraskuussa käytävissä TYYn edustajistovaaleissa, opiskelijat valitsevat keskuudestaan 41 henkilöä käyttämään ylioppilaskuntamme korkeinta päätäntävaltaa. Edustajisto nimittää hallituksen ja muut toimihenkilöt sekä päättää mm. ylioppilaskunnan poliittisesta linjasta ja tärkeimpänä taloudesta. Turun KY teki viime edustajistovaaleissa vuonna 2011 yhteistyötä Porin Kyltereiden ja Taloustieteen Klubin kanssa. Muodostaen vaaliliittona ylioppilaskuntamme suurimman listan, TuKY-listan, jolla on kuluvalla kaudella 9 paikkaa edustajistossa. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole enää ensi kaudella, mikäli emme listana ylläpidä viime vaaleissa saavuttamaamme Suomen suurinta äänimäärää . TuKYläisten on oltava tänäkin vuonna aktiivisia, niin äänestämällä, kuin asettumalla ehdolle.  Meidän pitää olla mukana  niissä pöydissä joissa päätetään ylioppilaskunnan tulevaisuudesta,  jotta voimme taata jäsenillemme mahdollisimman laadukkaan opiskelijaelämän.

Suomen opetus –ja kulttuuriministeriö päätti ottaa käyttöön uuden yliopistojen rahoitusmallin vuoden 2013 alusta. Merkittävän uudistuksesta tekee se, että käytännössä  kolmasosa rahoituksesta jaetaan opiskelijoiden suoritukseen liittyvin kriteerein. Kolmena ehdottomasti suurimpana: 1) suoritetut ylemmät korkeakoulututkinnot (15%), 2) suoritetut alemmat korkeakoulututkinnot (9%), 3) 55 op suorittaneiden määrä (11%). Turun KY:n edunvalvojat tekevät parhaansa, jotta opiskelijoiden mielipide otetaan huomioon, kun päätetään toimenpiteistä joilla kauppakorkeakoulu saadaan sijoittumaan mahdollisimman korkealle vertailussa. Tärkein vastuu on kuitenkin meillä kaikilla opiskelijoilla. Kaikkien pitää jatkossa pyrkiä saavuttamaan tämä 55 op:n maaginen raja joka vuosi sekä valmistumaan kandiksi ja maisteriksi mahdollisimman hyvin aikataulussa, jotta kauppakorkeakoulu voi taata laadukasta koulutusta ja Suomen laajimman pääainevalikoiman myös tulevaisuudessa.

lähde: http://www.syl.fi

Yksi suurimmista koko Suomen kyltereitä yhdistävistä teemoista vuonna 2013 tulee olemaan vaikuttaminen SYL:n syysliittokokouksessa. Jos TYYn edustajistovaaleissa päätetään mitä mieltä Turun yliopiston opiskelijat tulevat olemaan, niin SYL:ssa päätetään koko Suomen yliopisto-opiskelijoiden kannoista. Kyltereillä liittolaisineen oli viime syksynä 12 ääntä 148:sta. Vaikka äänimäärä ei vaikuta suurelta, olivat kylterit silti yksi suurimmista yksittäisistä ryhmittymistä liittokokouksessa. Vaikutusvallan kasvaessa, on äärimmäisen tärkeää, että yhteistyö jatkuu tiiviinä ja hedelmällisenä. Onkin vain ajan kysymys, koska kylteri istuu jälleen SYL:n hallituksessa.

 

Vaikka mielenräjäyttävät tapahtumat ovatkin Turun KY:n toiminnan näkyvin osa, ei edunvalvontaakaan saa unohtaa. Se on ehdottomasti opiskelijayhdistyksen tärkein tehtävä, jota ilman emme voisi mahdollistaa jäsenillemme sitä paljon puhuttua elämän parasta aikaa.

 

lähde: TuKY Facebook, © Anna Korkalainen

 

Turun KY:n hallituksen puheenjohtaja ’13             Turun KY:n hallituksen varapuheenjohtaja ’13

Olli Tehikari                                                                          Jussi Nieminen

 

Uuden hallituksen ensiaskeleet

Tammikuu lähenee loppuaan ja vuosi 2013 on polkaistu käyntiin toden teolla.

Hallituksen iltakoulu Patrialla

Hallituksen iltakoulu Patrialla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

­­­­­­­Uuden vuoden myötä on myös uusi hallitus totutellut muuttuneisiin elämäntilanteisiinsa perehtymällä sektoreihinsa ja paiskimalla töitä Patrialla.

Hallitusvuosi tuo mukanaan paljon uutta, monipuolista ja mielenkiintoista sisältöä elämään. Aluksi suurimman osan ajasta vie luonnollisesti omaan päivittäiseen hallitustyöskentelyyn totuttautuminen. Osalle lienee tullut hieman yllätyksenä maanantain pitkät iltakoulut ja kokoukset sekä perjantaiset aamukoulut.

Hallitustyöskentelyn lisäksi luottamustoimi tuo mukanaan ja mahdollistaa paljon muutakin ajanvietettä. Osa hallituksestamme pääsi heti ensimmäisellä viikolla luentojen jatkuttua tutustumaan mm. päivystämiseen, toiminnanjohtajan ollessa vielä lomalla Karibialla. Lisäksi olemme jo ehtineet pitää Turun KY:n standia kauppakorkeakoulun aulassa abipäivänä sekä edustamaan KY-Hunksien koripallo-ottelussa.

Uskoisin puhuvani koko hallituksen puolesta sanoessani, että tiedän jo tässä vaiheessa lähtemisen Turun KY:n hallitukseen olleen eräs elämäni parhaista päätöksistä. Yhdistyksen toiminta ei ole pelkästään loistava paikka kehittää itseään, vaan myös upea tilaisuus hankkia ystävyyssuhteita, jotka kestävät läpi elämän.

Ohessa kuvia naamoista, jotka Patrialla tänä vuonna pyörivät. Tule ihan koska vaan rohkeasti moikkaamaan, keitetään vaikka kahvit!

 

Jussi Nieminen

Turun KY:n hallituksen varapuheenjohtaja

 

Hallitus KY-Hunksien pelissä

Hallitus KY-Hunksien ottelussa, Kuva: Ilona Häsänen

Turun KY:n standi abipäivässä

Turun KY:n standi abipäivässä, Kuva: Miro Korhonen

 

Viestintäjaosto – mikä se on?

Turun KY:llä aloitti tänä vuonna kaksi uutta jaostoa toimintansa: Viestintäjaosto ja Kansainvälisten asioiden jaosto. Profiililtaan jaostot ovat hyvin erilaisia ja poikkeavat myös muista, tapahtumajärjestämiseen keskittyneistä jaostoista. Mutta mitä nämä jaostot oikeastaan ovat?

Kv-jaosto järjesti keväällä avoimen haun ja juuri nyt on haku käynnissä ensi vuodelle. Toimintaa on ideoitu ahkerasti tänä vuonna ja käyttöön otettiin mm. KY-Active –sähköpostilista, jolle on tiedotettu kaikille avoimista tapahtumista englanniksi. Jaostolaiset ovat myös ahkerasti muistuttaneet muita tapahtumia järjestäviä tahoja, kuten toimijaryhmiä, tiedottamisesta myös englanniksi. Toiminta on lähtenyt hienosti käyntiin, ja jos kansainvälisemmät kuviot kiinnostavat (ml. yhteistyö esim. ESN:n ja ISTUn kanssa), kannattaa laittaa hakemus sunnuntaihin klo 23:59 mennessä suoraan toiminnanjohtajalle.

Kv-jaosto on siis ollut jonkin verran esillä, mutta Viestintäjaostosta tai sen toiminnasta ei ole juurikaan tiedotettu koko jäsenistölle. Vuoden alusta asti jaosto on toiminut asiantuntijaelimenä, joka kokoaa viestinnän asiantuntijat yhteen säännöllisesti: mukana ovat olleet hallituksen viestintävastaavan lisäksi KYlisteen päätoimittajat, webmaster, KY-Dealingin markkinointipäällikkö, viime vuoden viestintävastaava ja TuKYn myyntipäällikkö. Lisäksi kokouksissa on vieraillut mm. TuKYn hallituksen jäseniä: ilmapiiri on ollut avoin ja keskustelussa on ollut tärkeitä asioita TuKYn viestinnän kehittämiseksi. Ensi vuonna jaostoa luotsaa alusta asti toiminnassa mukana ollut Joonas Hokka, jolle jätän puheenjohtajuuden luottavaisin mielin.

Vuosijuhlat 2012

Vuosijuhlakuvat 2012 nyt Facebookissa

Viestintäjaosto toimii KYlisteen toimitusneuvostona, joten luonnollisesti suurin osa kokouksistamme on kulunut KYlisteen kuulumisten läpikäyntiin ja lehdestä palautteen antoon. KYlisteen lisäksi esimerkiksi TuKY.fi, Turun KY:n brändi ja sosiaalisen median käyttö viestinnässä ovat puhuttaneet: villejä kehitysideoita on jaettu vielä saunassakin ja konkreettisia asioitakin on saatu aikaan. Synergiaedut TuKYn yrityssuhde-, viestintä- ja muiden sektorien ja KY-Dealingin välillä on antanut mahdollisuuden tarkastella TuKYn viestintää kokonaisuudessaan, ei pelkästään tiedottamisen näkökulmasta.

Esimerkkinä tästä on alkuvuonna TuKYn aktiivitoimijoiden käyttöön lanseerattu Yammer-keskustelualusta, johon kutsuttiin hallituksen ja edeltävän hallituksen lisäksi kaikki jaostot ja muut TuKYn toimielimet, sekä edaattorit ja toimijaryhmäpuheenjohtajat. Yammer toimii pitkälti Facebookin tapaan ja mahdollistaa eri ryhmien keskinäisen keskustelun ja myös jatkuvuuden: esimerkiksi uusi jaostohallitus pääsee tutustumaan väistyvän hallituksen keskusteluihin koko menneen vuoden ajalta ja näkee suoraan keskusteluihin liittyvät ladatut tiedostot ja kuvat, joista useimmiten on erittäin paljon hyötyä. Yammer on vuoden aikana vakiintunut jo hyvin, mutta kehitystyö alustan kaikkien hyötyjen käyttöönottoon jatkuu edelleen.

Ylpeänä tämän vuoden KYliste-toimituksesta ja päätoimittajista on lopuksi todettava: vuoden viimeinen KYliste on julkaistu ja löytyy Montusta sekä Mercan ständiltä Narikan vierestä – käy hakemassa omasi heti, jollet ole vielä sitä ehtinyt tehdä!

Upeasta vuodesta kiittäen,

Sanni Sirkiä
Turun KY:n viestintävastaava

Kuntamestarin viikko 46

Ajattelin kirjoittaa hieman erilaisen blogin, kuin mihin tänä vuonna on hallitukseltamme totuttu. Kulunut viikko on ehdottomasti ollut yksi hektisimmistä ja mielettömimmistä mitä on tämän miehen elämään mahtunut! Tiedossa siis: Kuntasektorin kuulumisia.

Maanantai 12.11.

Istuin koko päivän aamusta asti Patrialla (Montussa syömistä lukuun ottamatta) hoitamassa erilaisia kuntamestarin velvollisuuksia. Päivään kuului mm. huolintayrityksen kilpailuttamista, jotta Kiinasta myyntipäällikön kanssa tilaamamme baaritiskit saadaan läpi Vuosaaren sataman tullista. Lisäksi soitin Parkin siivouksesta vastaavaan yritykseen ja sovin muutamista sopimuskohdista, soitin ja tilasin ylimääräisen tyhjennyksen Parkin molokkiin (se iso roskis) ja suunnittelin PMPJ-järjestelyjä, jotta bileet ja sitsit saadaan vietyä läpi kunnialla. Iltapäivän lopuksi siirryin tulevan vuoden hallitustyrkkyjen grillailuihin ja kädet hiessä hoidin oman osuuteni. Lopuksi maanantaina oli vielä tiedossa ehkäpä vuoden nopein hallituksen kokouksemme.

Tiistai 13.11.Kuntamestari

Parin pakollisen luennon jälkeen koko päivä meni käytännössä iltaa ja syyskokousta stressatessa kotona. Illalla oli sitten tiedossa alkuviikon kohokohta: Turun KY:n järjestämä vuosittainen syyskokous, jossa valittiin mm. uusi hallitus ensi vuodelle 2013. Uusi puheenjohtaja kiittää luottamuksesta ja toivoo vähintäänkin yhtä haastavaa ja siistiä vuotta, kuin millaiseksi vuosi 2012 on osoittautunut. Syyskokouksen jälkeen uuden hallituksen perehdytys aloitettiin välittömästi.

Keskiviikko 14.11.

Kun heräilin omasta sängystä mukavasti puolenpäivän aikoihin, kävin luennolla ja sen jälkeen jatkoin Patrialle suunnittelemaan illan Parkkiryhmän kokousta. Lisäksi piti hoitaa Parkin juoksevia asioita (mm. päivitin talousseurannan exceliäni ajantasalle à edelleen budjetissa, SCORE!). Iltapäivän lopuksi johdin Parkkiryhmän kokouksen, jossa aloitettiin uusien jäsentemme perehdytys. Parkkiryhmään valittiin maanantain Turun KY:n hallituksen kokouksessa Tiina Mänty, Arttu Tuuppa, Ossi Tursas ja Milla Anttonen. Onnea valituille! Illalla menin aikaisin nukkumaan.

Torstai 15.11.

(PeIsKä)

Perjantai 16.11.

(PeIsKä)

Lauantai 17.11.

Yöstä ja aamusta selvittyäni kävin Assarin Ullakon upouudella brunssilla hallituksemme muutaman jäsenen kanssa, oli hyvä. Siitä kukin lähti omille teilleen valmistautumaan iltaa varten… Illalla olivat nimittäin tiedossa vuoden ’12 hallituksen viimeiset edustusvuosijuhlat. Edustimme turkulaisen sisarjärjestömme Merkantila Klubbenin 84. vuosijuhlilla, jotka järjestettiin Kårenilla Hämeenkadulla. Juhlissa tutustuin mm. MK:n tulevaan puheenjohtajaan Daniel Lähteeseen sekä Åbo Akademi Studentkårin hallituksen puheenjohtajaan, Raine Katajamäkeen. Jatkot olivat MK:n tiloissa, mikä oli tietysti mahtavaa, koska ei ole mitään mitä kuntamestari rakastaisi enemmän kuin toisten opiskelijayhdistysten tilojen benchmarkkaamista. Lauantaina en mennyt aikaisin nukkumaan.

Sunnuntai 18.11.

(Sillis)

Illalla kirjoitin tämän blogin.

 

 

Terveisin,

Kuntamestarinne

Kuntasektoria on ollut mieletöntä kehittää tämä vuosi, ensi vuonna kohti uusia haasteita, voittoja, tappioita, mutta ennen kaikkea kokemuksia! Allekirjoittanut kiittää luottamuksestanne ja lupaa antaa kaikkensa Turun KY:lle ensi vuoden aikana, jotta meillä kaikilla on yhtä hauskaa jatkossakin.