Ken ompi tutor ’14?

Pienimuotoisten empiiristen tutkimusteni perusteella suurin osa koulumme oppilaista muistelee erityisellä lämmöllä omaa pupusyksyään –enkä itsekään ole poikkeus. En kykene muistamaan teiniaikoja lukuun ottamatta elämästäni yhtäkään niin hauskaa ja huoletonta kuukautta, kuin syyskuu 2012 oli. Ryhmähenki oli huipussaan, kenelläkään eivät vielä rakoilleet välit ja lähes joka illaksi oli mahtavaa ohjelmaa. Sanottakoon toki, ettei ohjelman määrä tällä hetkellä niinkään pupusyksyisestä poikkea, mutta kokoukset ja tapaamiset jäänevät yleensä hauskuudessa kakkoseksi pupuinfoille ja muulle syksyn hassuttelulle.

En tarkalleen muista, milloin päätin hakea tutoriksi. Riittävän aikaisin tosin, sillä ehdin monesti jo ennen haun avautumistakin jännittää. Tiesin vuosikurssini olleen erityisaktiivinen, joten tutoriksi pääseminen ei ollut itsestäänselvyys. Hakemusta hioin ja oikoluin sekä tarkistutin vielä ystävillänikin. Onneksi jännittäminen ja vaiva tuottivat kuitenkin toivotun lopputuloksen ja kun mailiin kilahti ilmoitus tutoriksi valitsemisesta, olin muiden vastavalittujen tutoreiden tavoin onnesta soikeana.

Uudet opiskelijat saivat tietää koulupaikastaan heinäkuun alussa, mutta innokkaat uudet tutorit joutuivat kärvistelemään vielä reilun kuukauden ennen oman pupulauman selviämistä. Elokuisena päivänä muutama viikko ennen koulunalkua pupujännä tiivistyi ja tutoreiden Facebook-ryhmä alkoi täyttyä ”MÄ SAIN TIETÄÄ MUN PUPUT”, ”PUPUMAILI TULI!!!” ja paljon muista liian levottomista ja yleiseen levitykseen sopimattomista viesteistä. Omille pienille luppakorvilleen soittaminen oli erityisen jännittävää ja siitä seurasi myös koomisia hetkiä.

”Moikka, kerkeetkö puhua hetken?”

”Öö tota siis, nyt on kyllä aika kiire ja huono hetki..”

”Niin tota, mä olen sun tutor, en puhelinmyyjä..”

”AI NO SITTEN! Mä olin ihan varma, et alat jotain liittymää myymään!”.

Piti muistaa kysyä ne pakolliset kysymykset asunnosta, orientaatioviikosta, yliopiston jäsenmaksusta, opiskelijakortista, hehkuttaa tulevaa syksyä ja sen lisäksi vielä antaa itsestään järkevä ja vastuuntuntoinen kuva. Omilta pikkuisiltani voi varmistaa, miten tämä sujui tai ei sujunut, mutta ainakaan en mennyt senoissa sakaisin ja freudilaisesti puhunut ”ekan illan pippeleis.. pippaloista” erään tutorkollegani tavoin.

Kun odotetuin hetki, eli ensimmäinen koulupäivä saapui, olimme useiden koulutusten jälkeen tiedolla täytettyjä, henkisesti valmistautuneita ja ainakin teoriassa valmiita toimimaan tutorina. Ja himputti, kun jännitti. Siitä se kuitenkin alkoi –elämäni toiseksi mahtavin syyskuu. Vinkkeli vain oli tällä kertaa eri: järjestävänä tahona toimiminen luo asioihin aina lisäaspektin, joka tässä tapauksessa ei kokemusta mitenkään huonontanut. Se vaiva, jonka tutorjoukkona näimme puputapahtumien eteen, tuntui häviävän pieneltä verrattuna siihen, miten upealta tuntui nähdä uusien opiskelijoiden nauttivan pupusyksystään yhtä paljon kuin itse oli nauttinut. Tuntui hyvältä olla osa organisaatiota, joka loi puitteita tehdä uusille opiskelijoille unohtumaton koulunalku.

Vaikka tapahtumat ehkä jäävätkin kirkkaimpina johtotähtinä mieleen tutoroinnista, haluan kuitenkin korostaa myös tutoreiden vastuuta. Ensisijaisena tulee aina olla uusien opiskelijoiden sopeutuminen ja oman paikkansa löytäminen. Pitää osata olla objektiivinen, kohdella ryhmän jäseniä tasapuolisesti, mutta yksilöinä. On tärkeää muistaa, ettei alkusyksyn kreisibailaaminen ole kaikkien juttu eikä se silti tarkoita, etteikö vähemmän villeillekin pupusille olisi omaa paikkaansa. Tutorin tehtävä on ohjaamalla ja neuvomalla helpottaa sen löytämistä. Sen lisäksi tulee pitää mielessä, että ensisijaisesti korkeakouluun tullaan opiskelemaan. Koulun alussa tapahtumien määrä ja kaikki ne tuhat ja yksi uutta asiaa sekoittavat helposti uusien opiskelijoiden pään, jolloin tutorin pitää pystyä pitämään langat käsissään ja neuvomaan pupuja muussakin kuin tanssilattian oikeaoppisessa valtaamisessa.

Ennen kaikkea tutorointi on kuitenkin mielettömän hauska, opettavainen ja ainutlaatuinen kokemus. Haluan kannustaa kaikkia, vuosikurssista riippumatta, asiaa vähänkin harkitsevia ainakin pyörittelemään ajatusta mielessään. Pupusyksyn nimittäin voi elää kahdesti –tutorina.

 

Tuulia Valaja

Turun KY:n Vapaa-ajan vastaava

Opintohallinnon ajankohtaisia asioita

Alla kootusti opintoihin liittyviä ajankohtaisia asioita.

KURSSI-ILMOITTAUTUMINEN 4. PERIODILLE JA SYKSYN KANDI- JA GRADURYHMIIN

Maanantaina 10.2. klo 8.00 alkaa 4. periodin kurssi-ilmoittautuminen. Ilmoittautuminen päättyy 23.2.2014 klo 23.59. Myös syksyn 2014 kandi- ja graduryhmiin ilmoittaudutaan samassa yhteydessä

VALMISTUMINEN KEVÄÄLLÄ 2014

Maaliskuun valmistumispäivään 10.3. ehtii vielä mukaan toimittamalla valmistumista varten –lomakkeen ja vaaditut liitteet opintotoimistoon 13.2. mennessä. Myös kaikkien tutkintoon kuuluvien suoritusten tulee olla rekisterissä 13.2. mennessä. Lukuvuoden viimeinen valmistumispäivä on 23.6., jota varten deadline suorituksille, valmistumista varten –lomakkeelle ja liitteille on 29.5.. Kandidaatiksi ja maisteriksi ei voi valmistua samana valmistumispäivänä, mutta peräkkäiset valmistumispäivät (esim. 19.5. ja 23.6.) käyvät. Tarkemmat valmistumisohjeet ovat täällä.

OPINTOTOIMISTON AUKIOLOAJAT

Turun kauppakorkeakoulun opintotoimisto palvelee ma-to klo 10-13. Opintoneuvoja päivystää opintotoimiston palvelutiskillä maanantaisin klo 10-13 ilman ajanvarausta (poikkeuksista tiedotetaan opintotoimiston uutisvirrassa). Opintotoimistoon voi olla yhteydessä myös aukioloaikojen ulkopuolella sähköpostitse tai  puhelimitse numeroon 02 333 9206tai 02 333 9207. Opintoneuvojaan voi olla yhteydessä osoitteeseen tseopo@utu.fi tai numeroon 02 333 9271.

OPINTOTOIMISTON UUTISVIRTA

Koska opintoihin liittyvistä asioista tiedotetaan pääasiassa opintotoimiston omassa uutisvirrassa intranetissä, kannattaa uutisvirtaa seurata säännöllisesti. Uutisvirta ja ohjeet sen tilaamiseen löytyvät täältä

TUTORHAKU

Tutorhaku on käynnissä helmikuun ajan. Etsimme tutoreita niin kauppatieteiden kuin valtiotieteiden (pääaineena kansantaloustiede) opiskelijoille. Myös maisteriohjelmien opiskelijoille ja vaihto-opiskelijoille haetaan tutoreita. Hakea voi minkä tahansa vuosikurssin opiskelija. Tutoreilta edellytetään sitoutumista koulutuksiin ja ryhmänsä ohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja sähköiset hakulomakkeet osoitteessa www.utu.fi/tuutoriksi

PÄÄAINEEN VAIHTO

Pääaineen vaihto on mahdollista KTK- ja KTM-opiskelijoille tietyin edellytyksin. Kevätlukukaudella pääaineen vaihtoa on haettava 15.4. mennessä. Tarkemmat ohjeet täällä.

OPINTOAJAN RAJAUS

Nettiopsussa on opintoaikalaskuri, joka näyttää päivämäärän, jolloin opintoaikasi olisi ilmoittautumistietojen mukaan laskennallisesti päättymässä. Laskuri löytyy Nettiopsusta omista tiedoista, sivun alalaidasta. Laskuri ei näy niillä opiskelijoilla, jotka ovat aloittaneet opintonsa ennen vuotta 2005, jotka opiskelevat tällä hetkellä lisäajalla tai joiden opintoaika on kuluvan lukukauden aikana päättymässä. Opintoajan rajauksen laskurista löytyy lisätietoa yliopiston intrasta. Lisätietoja voit kysyä myös opiskelija- ja hakijapalveluista esimerkiksi sähköpostitse opintoajanrajaus@lists.utu.fi
Jos opintoaikasi on päättymässä 31.7.2014, on lisäaikaa haettava saamasi viestin mukaisesti maaliskuun loppuun mennessä. Lisäaikahakemus toimitetaan opintotoimistoon ja sen liitteenä on oltava toteuttamiskelpoinen henkilökohtainen opintosuunnitelma. Jos olet oikeutettu opintoajan pidennykseen, pidennystä haetaan Turun yliopiston opiskelija- ja hakijapalveluista 31.3. mennessä. Tarkempia tietoja täällä. Lisäaikaa on haettava, vaikka pelkkä valmistuminen jäisi syksyyn.

Kevätterveisin,
Opintotoimiston väki

III periodin tenttiviikon päivystysajat

Toiminnanjohtajan päivystysajat tulevilla tenttiviikoilla ovat seuraavat:

ti 18.2. klo 14-16 normaalisti

ke 19.2. klo 12-14 normaalisti

ti 25.2. klo 12-14 poikkeuksena normaaliin

ke 26.2. klo 12-14 normaalisti.

Neljännen periodin päivystysajoista ilmoitetaan erikseen.

Turun KY:n isäntä ja emäntä vuodelle 2014 valittu

Turun KY:n hallitus on kokouksessaan 3.2.2014 valinnut isännän ja emännän vuodelle 2014. Heidän tehtäviinsä kuuluu 64. vuosijuhlien järjestäminen yhdessä vuosijuhlatiimin kanssa.

Emännäksi ja isännäksi valittiin Viivi-Anna Päivölä ja Veli-Matti Keskipoikela.

Onnea valituille!

Tule tapaamaan hallitusta ja antamaan palautetta koulumme tiloista!

Turun KY:n hallitus tarjoaa kahvia Wanhaa Narikkaa vastapäätä tiistaina 4.2. Tule moikkaamaan hallitusta, antamaan palautetta tai nappaamaan kupillinen kahvia luentotauolla. Hallitus on kahvitarjoiluineen paikalla klo 11:45 – 14:15.

Paikalta löytyy myös palauteseinä, jossa kerätään palautetta opiskelijoilta kauppakorkeakoulun tilatyöryhmän käyttöön. Tilatyöryhmä pohtii Turun kauppakorkeakoulun aulan, ATK-käytävän ja kirjaston kehittämistä tiloina, joten jos haluat antaa risuja tai ruusuja niin nyt on paikka vaikuttaa. Tilatyöryhmään haetaan pian myös uusia opiskelijaedustajia, joten pysykää kuulolla! Lisätietoa voi kysyä hallituslaisilta.

Turun KY goes KYPÄ!

Kirpsakkana torstaiaamuna iloinen ja reipas joukko kyltereitä lähti Turusta matkaamaan kohti Vantaata ja SEFEn järjestämiä Kylteripäiviä. Allekirjoittaneelle tämä oli jo kolmas kerta KYPÄllä ja odotukset olivat korkealla – niin seuran, ohjelman kun tarjoilujenkin suhteen. Kun vihdoin saavuimme Tikkurilan asemalle, siinsi Sokos Hotel Vantaa edessämme kuin parahin Viking Line #ruotsinlaivasimulaattori. Taxfreeta ei kuitenkaan valitettavasti löytynyt tästä laivasta eikä pallomerta.

Hallitus oli pari viikkoa aikaisemmin SEFEpäivillä päässyt tutustumaan muiden kylteriyhteisöjen hallituksiin ensimmäistä kertaa, joten jälleennäkemistä Vantaalla olikin jo odotettu kovasti. Kylteripäivät kokoavat saman katon alle noin 500 innokasta kauppatieteiden opiskelijaa ja tapahtuma tarjoaakin oivan mahdollisuuden tutustua ja verkoistoitua muiden kaupunkien kyltereihin. Gallupin perusteella tällä kertaa Kylteripäivillä oli paikalla eniten ensikertalaisia. Pörssiläiset vetivät kylteriyhteisöistä tänä vuonna pisimmän korren ja jyväskyläläiset olivat parhaiten edustettuina KYPÄllä. Ehkäpä Turun KY vie voiton ensi vuonna?

Ensimmäisenä KYPÄ-areenalle nousi Talentumin toimitusjohtaja Aarne Aktan. Hän muun muassa puhui siitä, miten nimenomaan paineensietokyky erottaa lahjakkaat toisistaan sekä siitä, miten liikunta, ravinto, sekä lepo määräävät sen, kuinka toimintakykyisiä olemme. Aktan antoi puheensa lopuksi kyltereille kolme neuvoa tulevaisuuteen: opetelkaa englanninkieli täydellisesti, opetelkaa esiintymään sekä tuntekaa historia! Nämä neuvot varmasti moni nappasi talteen.

Seuraavaksi Hanna-Maria Siekkinen, Valmetin sijoittajasuhdejohtaja esitteli omaa urapolkuaan ja totesi, että opiskelu ja kouluttautuminen eivät suinkaan lopu siihen, kun maisteripaperit ovat takataskussa ja siirrytään täyspäiväisesti työelämään. Siekkinen mukaan bloggaaminen, yhdistystoiminta, yrittäjyys, mentorointi sekä vapaaehtoistyö ovat oivia keinoja kerätä lisää kokemusta työuran alkuun. Selvisipä esityksen aikana sellainenkin fun fact, että Siekkinen on koulumme alumni.

Lounaan jälkeen lavan valtasi R-kioskin toimitusjohtaja Johannes Sagnes, joka heti alkuun totesi, että tittelit ovat muuten sitten aivan turhia. Titteleillä ei ole merkitystä työmaailmassa, vaan sillä, mitä teet. Päällimmäisenä R-kioskin toimitusjohtajan mukaansatempaavasta esityksestä jäivät mieleen miehen ytimekkäät heitot kuten ”if you want corn, plant corn”, ”there is only one boss – customer” ja ”you have to have fun to be profitable”. Kyllä, näinhän se varmaan juuri on.

Päivän neljäs puhuja, Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius, sai talouden käyrätkin vaikuttamaan yksinkertaisilta. Hän hauskuutti yleisöä muun muassa kertomalla, miten hänen painonsa korreloi negatiivisesti maailmantalouden suhdanteen kanssa. Koska hän on nyt vuoden alussa laihtunut 4 kiloa, tarkoittaa se varmaan sitä, että talouskasvu tekee tuloaan. Tähän on luotettava! Ja kuulemma finanssikriisi oli ekonomistien seksikkäin aikakausi. ”Olisiko sittenkin pitänyt valita KT pääaineeksi KV:n sijaan?” jäin pohtimaan.

Puhujista eniten pöhinää ja innostuneita kiljahduksia taisi aiheuttaa viimeisenä lavalle noussut Jonas Kjellberg. Karismaattinen kaveri on yksi Skypen perustajajäsenistä ja istuu tällä hetkellä CDON.comin hallituksessa. Mainittakoon myös, että hän on istunut myös iCloudin sekä Zalandon hallituksissa. Kaverin vaikuttava CV pani kyllä ajattelemaan: ai että, kyllä minäkin vielä joskus! Virheitä saa ja pitää kuulemma tehdä, muuten ei opita. Älä kopioi. Innovoi. Muuten olet aina kakkonen. Jos haluat muuttaa maailmaa, selvitä mikä sinua ilahduttaa ja tee siitä vielä ilahduttavampaa. Jos haluat muutta peliä, riko sääntöjä. Have fun! Huh, tätä kaveria kannattaa kuunnella!

Luentotykityksen jälkeen saimme nauttia illallisesta paikallisessa hemmotteluravintolassa, Tulisuudelmassa #tusu sekä nauraa kyyneleet silmissä, kun Jarkko Tamminen tarjosi parastaan. Perjantaina vuorossa oli Beach Partyt, jotka veivät osallistujat +26 asteiseen tropiikin lämpöön, pehmeän hiekan, limbo- ja köydenvetokisojen sekä cocktailien äärelle. Biitsillä olikin mukava lämmitellä talvipakkasessa jäätyneitä varpaita ja vielä kerran kohottaa malja uusille ystäville ja opettavaiselle kaksipäiväiselle Tikkurilan laivasimulaattorissa.

Uskon, että minun lisäkseni moni muu lähti KYPÄltä monta kokemusta, ystävää ja neuvoa rikkaampana.

Sofi Laiho

Turun KY:n koulutuspoliittinen vastaava

Tutorhaku 2014 on nyt käynnissä

IMG_5995mm

  Tulevana syksynä on jälleen se aika, jolloin uudet puput loikkivat Turun kauppakorkeakouluun. Jotta uudet opiskelijat tuntisivat itsensä tervetulleiksi ja pääsisivät mahdollisimman nopeasti jyvälle yliopistossa opiskelemisesta, tarvitaan avuksi tutoreita. Tutor on useimmiten pupun ensimmäinen kontakti yliopistouran alkaessa. Tutor on se henkilö, jonka puoleen pupu voi kääntyä kiperän paikan yllättäessä tai mieltä askarruttavien kysymysten hämmentäessä. Vuonna 2013 otettiin käyttöön paritutorointiuudistus. Voit siis hakea tutoriksi yksin tai yhdessä. Vuoden 2014 uudistuksena tutorit saavat pestistään kaksi opintopistettä. Tutorhaku sekä suomalaisille opiskelijoille, että vaihto-opiskelijoille on käynnissä 3.-28.2.2014. Tarkemmat ohjeet tutorhausta löydät alla olevasta osoitteesta:

https://intranet.utu.fi/fi/yksikot/tse/studying/perustutkinto-opinnot/Sivut/Tutorointi.aspx

Tutoreita haetaan siis seuraaville tutkinto-opiskelijoille:

  • Kauppatieteiden opiskelijat (sekä yhteisvalinnan kautta että erillisvalinnoissa avoimen väylää ja suoraan maisterivaiheeseen tulleet)
  • Kansantaloustieteen VTK+VTM-opiskelijat
  • Kaupan ja palvelujen maisteriohjelman opiskelijat
  • Master’s Degree Programme in Futures Studies (FUTU) -ohjelman opiskelijat
  • Master’s Degree Programme in Global IT Management  (GITM) -ohjelman opiskelijat
  • Master’s Degree Programme in Global Innovation Management (GIM) -ohjelman opiskelijat

Ensimmäistä kertaa tutorhaku on samanaikaisesti käynnissä myös vaihto-opiskelijoiden tutoreiksi (kv-tutor) haluaville. Hakulomake on myös sama kaikille hakijoille.

 

Tutorointi on mainio tapa tutustua uusiin opiskelijoihin ja saada kokemusta tapahtuman järjestämisestä sekä ryhmänohjaamisesta. Tutoriksi voi hakea kuka tahansa vuosikurssista, iästä ja pääaineesta riippumatta. Jos siis haluat olla mukana uusien opiskelijoiden ensiloikissa tai luomassa kansainvälisiä suhteita ryhmänohjaajan roolissa, täytä hakemus helmikuun aikana osoitteessa www.utu.fi/tuutoriksi . Hakulomomakkeet löytyvät sivun oikeasta reunasta.

pupujaisetpanorama

Syksyä innolla odottaen,

Laura Vähäsaari

Turun KY:n hyvinvointi- ja tutorointivastaava

Ilmianna tosiystävä!

tosiystävä_valmis

Onko ystäväsi huipputyyppi? Pitääkö hän sinusta ja muista kavereistasi huolta tilanteessa kuin tilanteessa? Onko hän tosiystävä? Ilmianna hänet!

Edunvalvontajaosto järjestää tänäkin vuonna Pidä kaverista huolta -kampanjan. Näin talvipakkasten paukkuessa ja ystävänpäivän lähestyessä haluamme tunnistaa koulumme hyvät tyypit ja palkita heidät. Edunvalvontajaosto palkitsee ilmiannetut hyvät ystävät hienolla ja harvinaisella haalarimerkillä.

Ilmianna kaverisi tarinan kera viimeistään ystävänpäivää edeltävänä päivänä, torstaina 13.2.2014 Edunvalvontajaostolle osoitteeseen hyvinvointi@tuky.fi. Huomionosoituksen saaneet julkaistaan ystävänpäivänä 14.2. Turun KY:n nettisivuilla ja haalarimerkin voi noutaa tämän jälkeen Edunvalvontajaoston puheenjohtajalta, Laura Vähäsaarelta.

 

Terveisin,

Edunvalvontajaosto 2014

 

PS. Liity myös EVAn sähköpostilistalle KY-EVA, osoitteessa http://mail.utu.fi:

  • Valitse oikeasta yläreunasta Asetukset > Näytä kaikki asetukset > vasemmalta Ryhmät
  • Avautuvasta näkymästä näet vasemmalla ryhmät, joihin kuulut
  • Liittyminen ja poistuminen tapahtuu samasta ikkunasta.

 

 

Egonomin päiväkirja

Suosi julkista liikennettä. Kierrätä. Syö kasvisruokaa.

Ohjeita tuntuu tulevan joka tuutista ja koko ajan lähes kyllästymiseen asti. Miksi? Ei siksi, että se olisi ympäristöaktivistien propagandaa tai yksilön vapautta ja päätösvaltaa häiritsevää vihreän manifestin julistusta, vaan siksi, että ympäristöystävällisyys koskettaa meitä jokaista.

DAMIryönä

Yle uutisoi vuoden alussa, että ilmakehän otsonikerros on toipumassa. Sinivihreällä Telluksellamme tallustelevat kaksijalkaiset ovat näköjään sittenkin ottaneet ekologisuuden tosissaan. Ainakin osittain. Nyt kun tähän asti biojätteet ovat hyvin aikaa vievän operaation – lajittelun – johdosta suurin piirtein lähes aina joskus silloin tällöin ihan oikeasti menneet sekajäteastian sijaan oikeaan osoitteeseen, niin on vihdoin lupa taas jättää lajittelematta. Huokaistaan kaikki yhteen ääneen helpotuksesta. Niinhän se Yle uutisoi, ei ole enää syytä huoleen, maailma ei kaipaa enää pelastusta. Kierrättäminen on turhaa, puoliksi syödyt makkarat kelpaavat varmasti kaatopaikan nälkäisille rotille. Ostan supernopean auton ja huristan sillä huomisesta lähtien kouluun, vaikka matkan taittaisi todennäköisesti vikkelämmin jalkaisin tai pyörällä aamuruuhkista johtuen. Mutta ihan vain siksi, koska voin. Ekoteko on jo tehty. Vihreä planeetta säilyy ilman minunkin panostustani ja jälkeläiseni saavat sittenkin nauttia puhtaasta ilmasta, vedestä ja luonnosta.

Mutta ennen kuin otetaan ilo irti tästä otsonikerroksen tilan parantumisesta, voisin esittää muutaman kysymyksen. Voiko ihminen koskaan olla tarpeeksi ekologinen? Onko järkeä kierrättää, jos kukaan muu ei sitä tee? Miksen voisi pitää valoja päällä makuuhuoneessa, kun kirjoitan tätä blogia asuntoni keittiössä? Sitä paitsi aamuisin on mukavaa siirtyä peiton alta puoleksi tunniksi kuumaan suihkuun. Siinä veden loristessa herää päivään helpommin. Ja eikö se nyt ole ihan sama, jos muutama muovikääre eksyy biojäteastiaan.

Hyvät ihmiset, aloitan nyt hartaan saarnani, sillä ekologisuus on ollut koko pienen ikäni ja tulee tulevaisuudessakin olemaan minulle henkilökohtaisesti tärkeä asia. Varautukaa ärsyyntymään, pyörittelemään silmiänne ja puhisemaan itseksenne ruutunne ääressä. Luvassa on vihreää tykitystä.

Äitini on aina opettanut minua ja sisaruksiani lajittelemaan lasit, metallit, biojätteen ja pahvit eri astioihin. Kierrätyksestä on tullut minulle tapa ja siksi esimerkiksi Parkin puutteelliset kierrätysmahdollisuudet häiritsevät minua suuresti. Parkin kierrätysjärjestelmä poistettiin käytöstä toimimattomuutensa vuoksi – vaikka tarjottiin lajittelumahdollisuutta, sitä ei osattu käyttää oikein. Jäsenistömme on lähes 2000 henkinen ja vaikka kaikki eivät käytäkään Parkkia, kierrättämättömyytemme on jo vakavammalla tasolla kuin yhden jäsenen kaiken-voi-laittaa-sekajätteeseen-mentaliteetin aiheuttama ympäristöhaitta. On totta, ettei kukaan voi tehdä muutosta yksin, mutta mitä jos kyse on kahdesta tuhannesta?

Olen myös huomannut Turun kauppakorkeakoulussa järjettömän paperinkulutuksen. En puhu pelkästä tulostuspaperista, vaan myös käsipaperista. Kenenkään kädet eivät ole niin valtavat, etteikö yksi – tai no, joissain tapauksissa kaksi – paperia riittäisi kuivaamiseen. Koulumme printterit ovat myös hyvin ahkerassa käytössä. Osaathan printata useamman sivun yhdelle A4-arkille ja tiesithän, että molemmille puolille arkkia on mahdollista tulostaa? Välillä luennoilla törmää professorin tulostamiin havainnollistaviin diagrammeihin, jotka olisi aivan yhtä hyvin voinut näyttää yhdellä PowerPoint-slidella tai ladata Moodleen.

Kuinka saisimme koulustamme ympäristöystävällisemmän? Liikkeen tulee lähteä meistä opiskelijoista kuin myös koulumme henkilökunnasta. Oman asenteemme muuttaminen ekologisuutta kohtaan on ensi askel suuremman haasteen selättämisessä. Kulutustottumuksien muuttaminen on meistä kiinni. Ekonomin ei tarvitse kasvaa muottiin, jonka mukaan maksimaalinen kulutus on tärkein saavuteltava asia. Vaikka dollaritkin ovat vihreitä, hyvinvointi ei synny pelkästään materiaa haalimalla; ympäristön tuhoaminen ei voi olla hyvinvointiyhteiskuntamme perustana. Toivonkin teiltä, jotka ette vihreän tykityksen alkaessa lopettaneet tämän kirjoituksen lukemista, että pohtisitte ja kertoisitte, mikä Turun kauppakorkeakoulussa on vikana ekologisesta näkökulmasta katsottuna. Mitä voitaisiin parantaa?

interrailii

Perun siis sanani. Maailma kaipaa edelleen pelastusta ja ekoteko on jotain pysyvämpää ja jatkuvampaa kuin kirpparilöytö H&M:n alelaarin aarteen sijaan. Meistä jokainen varmasti toivoo, että omat lapsemme saavat nauttia samoista luonnon tarjoamista resursseista kuin mekin olemme saaneet. Otetaan siis itseämme niskasta kiinni yhteisen hyvän vuoksi. Ihan siksi koska voimme.

 

 

Laura Vähäsaari, Turun KY:n hyvinvointi- ja tutorointivastaava

Parkkiryhmään valittu neljä uutta jäsentä!

Parkkiryhmän täydennyshaku kantoi hedelmää, ja riveihin valikoitui neljä uutta jäsentä. Nyt he esittelevät itsensä lyhyesti:

 

Joakim PihlajamaaJoakim Pihlajamaa

Toisen vuosikurssin laskentatoimen opiskelija, joka jääkiekko- ja motocrossharrastustensa lisäksi vaikuttaa myös Kulttiksessa. Toivoisi omistavansa Harvey Specterin vaatekaapin, Dave Grohlin lauluäänen sekä 50 kiloa nallekarkkeja.

 

 

 

Maija Uoti

Maija Uoti

Moikka! Olen 21-vuotias, Raision lammaslaidunten kupeessa kasvanut ja Porin yksiköstä kv-linjalle Turkuun vaihtanut toisen vuosikurssin opiskelija. Uskon, että Parkkiryhmä tuo vastapainoa Ulkoasiainjaoston hommille.

 

 

Elina Rauhala

Elina Rauhala

Hellurei! Olen ensimmäisen vuoden opiskelija, turkulaistunut stadilainen. Parkki on jo nyt tullut tutuksi ja NESUn myötä varmasti entistä enemmän tulee Parkin lattioita kulutettua ja tiedä vaikka päätyisin Parkin omaksi Ulla Taalasmaaksi. Ensimmäisen vuoden opiskelijana pääainetta ei vielä ole, mutta ehkä Parkki antaa elämälle suuntaa. Innokkaasti tätä vuotta odottaen, on mahtavaa päästä mukaan Parkkiryhmään hoitamaan yhteistä kotiamme!

 

Jutta Ruotsalainen

Jutta Ruotsalainen

Moikka! Olen Jutta, Ulkkiksen uusi Monttu- ja Parkkivastaava ja ensimmäisen vuoden opiskelija. Tuplabookkaus Parkkiasiantuntijana tekee Parkista epäilemättä toisen kodin tänä vuonna. Parkin kunnossapito tulee olemaan varmasti hyvä vaihtoehto salille ja lenkkeillylle, ja myös ehkä parille laskiksen luennolle. Eikä ainakaan jää Ulkkiksen jäljiltä Parkin lattia tahmaiseksi. Cheers, nähdään Parkilla!

 

 

 

Arttu Tuuppa

Turun KY:n Kuntamestari