Tämä toimi pitkään placeholderina blogitekstille kuvastaen fiilistä, kun nenän eteen tupsahtelee sieltä sun täältä pieniä asioita, jotka on vain hoidettava. Vuoden edestä opintopisteitä syksylle kuitenkaan mistään muusta karsimatta ei ole pidemmän päälle kovin rentoa puuhastelua. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Aika fiksu lausahdus, täytyy myöntää. Joulu ja Uusivuosi tulevat kuitenkin tänä vuonna tuntumaan erityisen palkitsevilta, kun tämä urakka on takana.
Kyllä sitä on opiskeltukin, mutta hiljasto ei vaan ole se mun paikka.
Mietin usein, miltähän elämä näyttäisi tällä hetkellä, jos en hiukan yli kolme vuotta sitten olisi mennyt Kulttiksen HalVaan, tullut valituksi yrpäksi ja vuotta myöhemmin Turun KY:n myyntipäälliköksi. Ystäväpiirini olisi varmasti erilainen ja moni ikimuistoinen kokemus olisi jäänyt kokematta. Vaikka tässä syksyllä vähän liemessä ollaan uiskenneltukin, mitään en silti vaihtaisi.
Virheistä on kuitenkin ainakin osittain opittu. On havaittavissa selkeä kehityskäyrä, kun toissapäivänä toimistolla iltamyöhään istuskellessani varasin paluulennon kevään Aasian reissultani tenttiviikon alkuun. Shoutout silloiset Kulttiskaverit, nykyisin parhaimmat ystävät, joiden kanssa olen voinut tässä kolmen vuoden aikana jakaa matkustusintoni.
Tänään, kuukauden vaihduttua aloittaa uusi, upea myyntipäällikkömme Isla tehtävässään. Yhdistyksen hallitus nimeää COREn vuodelle 2026 ja itselleni alkaa pikkuhiljaa koittaa aika siirtyä syrjään järjestöaktiivina toimimisesta. Noh, se tuskin pitkään pitää paikkaansa, mutta ainakin nämä hommat siirtyvät seuraaviin käsiin. On hienoa todeta, miten paljon yrityssuhdesektori on tässä parin vuoden aikana kehittynyt, ja miten oma kädenjälki tulee siihen jäämään.
Kuun vaihde tarkoittaa myös sitä, että voin toivottaa teille kaikille joulun odotusta hyvällä omallatunnolla. Vietän itse ensimmäistä opiskeluajan joulukuuta Suomessa, ja ostin tässä viikonloppuna mm. joulukalenterin ja viritin jouluvalot parvekkeelle. Pari tonttua on pölyttynyt telkkaritasolla jo viime vuodesta saakka. Edeltäjäni kirjoitti taannoin vinkkinsä joulutunnelmaan virittäytymiseen.
Monelle meistä kauppislaisista PMPJ merkkaa opiskelijasyksyn päätöstä, ja sekin on nyt juhlittu. Jos intoa vielä riittää, juhlitaan vielä 10.12. vuoden viimeisiä Poikkareita. Ja hei just sä, joka luit tänne asti, jos eksyt Duettoon, tuu vetää illan aikana hihasta. Eläköityvällä mypällä saattaa olla sulle joululahja!
Näin on taas yksi vuosi loppusuoralla. Se tarkoittaa sekä uusia tuulia että Hämeenkadun hyytävän kylmiä, pakkasaamun tuulia. Samaan teemaan mainittakoon, että jos ette huomanneet niin Peiskän artistikin oli Tuuli!
Vaikka vuoteni vapaa-ajan vastaavana alkaa kääntyä ehtoopuolelleen, vielä on pieni rutistus edessä. Tässä kohtaa mainittakoon, että mun vuosi on ollut aivan mahtava! Haluisinkin kiittää jokaista, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä, nauraa, itkeä, oppia, tai vaikka vaan moikata käytävällä! Olette huipputyyppejä jokainen. ❤️
Olen kuitenkin enemmän kuin innoissani myös siitä, ettei tekeminen tosiaankaan lopu vielä tähän. Syyskokouksessa sain kunnian jatkaa ensi vuonna Turun KY:n hallituksen puheenjohtajana. Vaikka olenkin äärettömän innoissani kaikesta siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, on vielä hetken aikaa maltettava keskittyä nykyhetkeen. Jos jotakin olen vuoden aikana oppinut, niin se on se että kannattaa oikeasti kesittyä siihen mitä juuri nyt on. Aika menee loppupeleissä super nopeasti, ja jos koko ajan miettii vain tulevaa, jää huomaamatta moni upea hetki juuri tästä hetkestä.
Tulevaisuudesta kuitenkin mainittakoon, että onneksi kohta on joululoma! Se todellakin tulee ainakin allekirjoittaneella tarpeeseen. Sitä ennen haluaisin kuitenkin muistuttaa vielä tämän vuoden viimeistä juhlista eli Pikkumustista Pikkujouluista, jatkolippuja on vielä jäljellä. Toivottavasti näemme kaikki siellä, sen jälkeen se onkin sitten ensi vuoteen!
Ainiin, jos näitte mut torstaina Pornareilla vähäpukeisena tai sitä edeltävänä torstaina Peiskällä lyhty kädessä hiippalakki päässä niin jep – nää on näitä 🙂
Ihanaa joulunodotusta toivottaen, viimeistä kertaa tällä alustalla vapaa-ajan vastaavana,
WhatsApp lähetti ilmoituksen: viesti henkilöltä Bossi Ryynänen.
“Eläke alkaa lähestyä.”
Olo on samaan aikaan helpottunut ja haikea. Viimeiset kaksi vuotta elämästäni ovat kuluneet Turun KY:n ehdoilla ja jo sitä ennen vapaaehtoistoiminta vei ison osan vapaa-ajastani. Lienee sanomattakin selvää, että Turun KY on tuonut minulle enemmän kun pystyn yhteen blogipostaukseen mahduttamaan. Se on tuonut elämääni ystäviä, opettanut satoja tärkeitä ja vähemmän tärkeitä taitoja ja tarjonnut lukemattomia muistoja. Kiitollisuutta ei voi punnita, mutta jos voisi, vaaka hajoaisi sen painosta. Kiitos.
Myös minä olen antanut Turun KY:lle paljon näiden vuosien aikana. Olen toiminut kolmen eri hallituksen apukätenä, työstänyt dokumentteja toimistossa tuntitolkulla, päivystänyt Narikassa kymmeniä ja kymmeniä kertoja ja toiminut häirintäyhdyshenkilönä lukuisissa tapahtumissa. Toivottavasti toimintani on antanut edes jollekin kuntalaiselle jotain merkityksellistä. Haluan uskoa, että näin on.
Suhde opiskelijayhteisöön on kaksisuuntainen. On mietittävä, mitä TuKY voi antaa minulle, mutta myös sitä, mitä minä voin antaa TuKYlle. Juuri siinä piileekin mielestäni koko homman juju: me opiskelijat rakennamme tämän yhteisön yhdessä. Suurin merkityksellisyyden tunne syntyy juuri siitä me-hengestä. Sitä tunnetta on vaikea voittaa.
Viimeiset kaksi vuotta olen seurannut tätä toimintaa aitiopaikalta. Nyt jäljellä on enää kaksi viikkoa. Miten siis pystyn päästämään irti järjestöstä, josta on näiden vuosien aikana tullut yksi elämäni peruspilareista? Mitä sitten, kun toimiston avaimet pitää ihan kirjaimellisestikin luovuttaa uuden toiminnanjohtajamme käsiin?
Ehkä se on kuitenkin juuri yksi opiskelijajärjestötoiminnan hienouksista: se on sykleissä elävää yhteisöä. Siinä missä yksi aikakausi päättyy, toinen alkaa jo seuraavalla viikolla. Tilalle astuu uusia ideoita ja uusia ihania tyyppejä, jotka tekevät asioita aivan omalla tavallaan. Eikä sen tarvitse, eikä kuulukaan, näyttää samalta kuin ennen.
Tänä vuonna juhlittu 75. juhlavuosi on palauttanut muistiimme lukuisia perinteitä ja vanhoja tarinoita. Vaikka osa perinteistä on ollut hauskoja ja joitain vanhoja toimintatapoja on edelleen käytössä, herättivät vanhat tarinat kuitenkin lähinnä ajatuksen siitä, että onneksi toimintaa on viety eteenpäin. Se Maija G:n ja kumppanien syksyllä 1950 Lehtisen Kahvilassa perustama Turun KY oli todella erilainen kuin Turun KY vuonna 2025. Ja, kaikella kunnioituksella, hyvä niin.
Ja sinä, juuri valittu hallituslainen, jaostolainen tai hakemisesta vasta haaveileva, saat tädiltä nyt yhden vinkin: kuuntele edeltäesi neuvoja, mutta uskalla tuoda rohkeasti oma kädenjälkesi TuKYn toimintaan. Kukaan täällä ei osaa tätä hommaa paremmin kuin sinä itse. Ei se hallituskaveri, ei edeltäjä, eikä varsinkaan se toimistolla valittava setäihminen. Sinut on valittu hommaan syystä. Anna persoonasi ja visiosi näkyä. Aina on ollut on huonoin perustelu, mitä kukaan voi sinulle antaa.
Ja sinä Jodel-valittaja, parhaiten pystyt vaikuttamaan tähän yhteisöön kehittämällä sitä itse. Meidän vastuullamme on, että Turun KY pysyy jatkossakin kuntalaistensa näköisenä ja eturivin opiskelijajärjestönä. Hae siis mukaan toimintaan. Se palkitsee.
Tämä pian eläköityvä toiminnanjohtaja lähtee nauttimaan eläkepäivistään monen muun vanhuksen tavoin etelän lämpöön eli opiskelijavaihtoon. Ainakaan sieltä käsin ei tule kiusausta kertoa uusille toimijoille, miten silloin joskus muinoin asioita tehtiin. Hurjasti TSEmppiä kaikille uusille tai ainakin minua uudemmille kasvoille, seuraava vuosi (tai vuodet) tulee olemaan elämänne ikimuistoisempia. Ja minua vanhemmat kasvot, antakaa tilaa uusille ja valmistukaa jo.
PS. Tämä ei ollut pelkkää runoilua, haku on oikeasti auki. Tällä hetkellä haku on auki mm. CIA TuKYyn, viestintätiimiin, yrityssuhdetiimiin ja vuosijuhlatuottajaksi. Ja pikkulinnuilta kantautuneiden huhujen mukaan lisää hakuja avautuu jo tämän viikon aikana. Nosta siis pupun – tai rusakon – korvasi hörölle.
Mennään vuoteen 2023, Turun kauppakorkeakoulu. Pääsykoe toi pienen pupusen Rehtorinpellonkadulle. Moni muu aktiivi aina puhuu miten ei ajatellut lähtevänsä mukaan mihinkään järjestö toimintaan, mutta allekirjoittanut oli jo päättänyt etukäteen, että tähän sekoiluun lähdetään ja mennään loppuun asti. Nyt jaostovuoden, kahden Pikkulaskiais tuotannon ja melkein valmiin hallitusvuoden jälkeen on ehkä pikkuhiljaa aika rauhoittua ja alkaa nauttia eläkepäivistä (opintojen edistämisestä ja Pintahiivan oluesta).
Syyskokouksen jälkeen juteltiin uusien hallituslaisten kanssa siitä mitkä odotukset heillä on ja oli hienoa kuulla miten innoissaan uudet tekijät odottavat tulevaa vuotta, sen mahdollisuuksia ja haasteita. Itsekin pääsi siinä sitten reflektoimaan mennyttä vuotta ja päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus kaikesta siitä mitä on päässyt kokemaan ja kaikista niistä ihmistä joihin on päässyt tutustumaan. Kuitenkin mielessä oli myös ne itselle asetetut asiat ja tavoitteet, jotka eivät ole ainakaan vielä toteutuneet.
Joku kaveri joskus pupuvuonna kutsui minua ADHD-pupuksi. Pupuvuoden energia ja ajatus, että hommat ovat edelleen kesken on varmaankin se syy, että vieläkään ei voi jäädä paikalleen vaikka nämä ns. isot hommat jäävät historiaan. Syksyn aikana päätin, että mites toi TYY ja edari? No perkele kai se on sinne sitten mentävä. Viimeiset viikot onkin kampanjoitu yhdessä muiden TSE-listalaisten kanssa ja tätä kirjoittaessa odotellaan tuloksia siitä, että pääseekö tässä eläkkeelle vaiko ei.
Kevään blogin kirjoitin uudesta vuodesta ja uusista toimijoista ja nytkin voisi hetken käyttää kaikkiin teihin, jotka olette jo tulleet hallitukseen tai jaostoon valituksi ja teille, joilla halvarumba on edelleen kesken. Toivotan menestystä teille kaikille ja toivon, että voitte löytää tämän saman innostuksen ja merkityksellisyyden tunteen tästä yhteisöstä minkä minä olen löytänyt.
Kiitos PL24, NESU-TuKY 24, PL25, TuKYh 25 ja koko Turun KY!
Pintahiivan kestävän kehityksen-visiiri ja KY-Jets fanivastaava Out!
(Edit vaalituloksen jälkee: ei päästy eläkkeelle. Kiitos äänestäjille!)
Syvä huokaus. Mistäs sitä aloittaisi. Tässä lähes kolmen vuoden pöytäkuntaputken aikana on tullut nähtyä, koettua ja opittua yhtä sun toista. Eräässä työhaastattelussa minulta kysyttiin reilu puoli vuotta sitten, että missä taidossa haluaisit kehittyä tai mitä parantaa. Hetken pohtimisen jälkeen vastasin, että haluaisin enemmän kiittää ihmisiä ja antaa enemmän positiivista palautetta. Tähän jatkoin, että etenkin opiskelijatoiminnassamme ja vapaaehtoistyössä olen huomannut ja kokenut, että monet asiat otetaan todella itsestäänselvinä ja arvostus jopa hallituksen sisällä toisten tekemää työtä kohtaan on vähäistä – tai ainakaan sitä ei näytetä tarpeeksi. Pahinta on kun ei edes kiinnosta mitä siellä toisten sektorilla tapahtuu.
Tietynlainen kiittämättömyyden kulttuuri muistuttaa minua hieman intti-maailmasta, jossa oman kokemukseni mukaan asiat mitkä meni hyvin, meni hyvin kuten kuuluikin eikä siitä sen enempää, mutta jos joku meni ketuiksi, niin siitä sai kyllä kuulla. TuKYn kaltaisessa isossa yhteisössä se Nermeksen sanoin “perästä kuuluu” tapahtuu yleensä Jodelin tms. välityksellä, joka täyttyy kommenteista. Toisaalta on myös aina ilo huomata, kuinka kyseisellä viestintäalustalla positiiviset kommentit aika ajoin keräävät kymmenittäin upvoteja tai niihin negatiivisiin postauksiin puututaan, vaikka määrällisesti yleensä äänekkäintä on se tyytymättömämpi porukka. Todella monet kuitenkin tässäkin yhteisössä toimijasta riippumatta paiskii pitkiä tunteja pyyteettä yhteisien elämyksien, tapahtumien ja kulttuurin hyväksi. Ja omassa toiminnassani olen pyrkinyt siihen kiinnittämään huomiota ja toimimaan osaltani paremmin eli arvostamaan näkyvämmin muiden työtä. Ja olen mielestäni toistaiseksi epäonnistunut siinä.
Koska viimeksi sanoit tapahtuman jälkeen kasvokkain järjestäjille, että oli muuten huippu tapahtuma? Tai sille sun hallituksen tiedottajalle että erinomainen teksti? Tai pintiksen panomestarille että olipa hyvää kaljaa? Tai sille TuKYn hallituslaiselle, että hoitaa hommansa hyvin? Emmä tiiä, kunhan kysyn. Tälläisessä toiminnassa, jonka moni ottaa ehkä normaalia työtä henkilökohtaisemmin, sellainen arvostuksen puutteen ja riittämättömyyden tunteen kuoppa voi olla aika syvä – ja sieltä on muuten todella vaikea kiivetä ylös.
Ihminen on kuitenkin aika yksinkertainen eläin – minä ainakin olen ihan helvetin yksinkertainen. Muistan mun ensimmäiseltä hallitus vuodelta, kun fuksi-kuntamestarina menin ammattimaisen pelottavan TalTon eteen kertomaan Parkin kesän rempoista ja jälkeen päin TalToPJ:ltä tuli etä-taputukset selkään, että hyvin vedit, erinomainen presis. Tai kun arvostamani vanha kpv ja ansioitunut yhdistysjyrä laittaa erikseen viestiä SyKon jälkeen, että ”Olipahan asiantuntevasti vedetty talousstrategia ja -arvio”. Tai kun muutama vuosi takaperin eräs vapaa-ajan vastaava kutsui juomapelissä karismaattiseksi tai koulutusmöksällä sportin pj sanoi että oot “ihan hyvässä tikissä”. En tiedä oliko yksikään asia näistä totta, mutta perhanan hyvä mieli siitä tuli silloin ja lämmöllä muistelen vieläkin.
Siispä minun näkemykseni on: varsinkin jos olet jossakin toimijassa/jaostossa/hallituksessa mukana ja vuoden käytetyin sana kavereillesi ei ole kiitos tai kehu jossain muodossa, niin rumempia sanoja säästellessä kirjoitan porilaisittain että menny iha oikeest menee. Tai ihan vaan kun käyt tapahtumissa niin kiitä ja huikkaa järjestäjille jotain kivaa 🙂 Minä aloitan! Oli muuten aika perkeleen hyvin järjestetyt 75. vuosijuhlat!
PS. Otsikon muistutus luki kesätyöpaikkani kahvihuoneen pöydällä olleessa lapussa läpi kesän. Tuli muuten kiiteltyä, vaikka se alkuun vähän piilovittuilulta kuulostikin “:D”
PPS. Eräs yhdistyksemme suurimmista legendoista ja idolini siteerasi aikanaan vuosijuhlilla Gordonia ja Batmania sanoin: -I never said thank you. -And you’ll never have to. Minä sanon suomalaisittain että sanokaan nyt toisillenne perkele se kiitos. Kiitos.
Kulttuuri- ja perinnevastaavan pestin näkyvin osa on Kulttuurijaoston puheenjohtajuus, mutta monelta jää pimentoon kaikki muu mitä tapahtuu kulisseissa. Pestin vastuualueelle kuuluu myös kulttuurisektorin projektit, kuten Speksi ja vuosijuhlat, vujukauden avajaiset (yhdessä Sopon kanssa), yhdistymisen vuosipäivän järkkäilyt, vujuviikon juhlakokouksen järkkääminen, huomionosoitustoimikunnassa istuminen, sekä tänä vuonna muut juhlavuoden tuomat projektit noin muutaman mainitakseni. Jaksoitko edes lukea tänne asti?
Oma vuoteni kulttuuri- ja perinnevastaavana on opettanut minulle hurjasti siitä, mihin oma kapasiteetti riittää, millainen olen parhaimmillani ja millainen huonoimmillani. Pestin ohessa olen käynyt töissä sekä yrittänyt edistää koulujuttuja. Voi varmaan arvata, että jostain on pitänyt joustaa, että jaksaminen riittää. Eikai suuruudenhulluudesta voi syyttää ketään muuta kuin itseään 😀
On tuntunut tosi vaikealta koittaa händlätä kaikkea yhtä aikaa, ja vielä vaikeampaa suoriutua jokaisessa vähintään kiitettävästi. Koen, että kulttuurisektorilla on otettu edistysaskelia tänäkin vuonna, mutta moneen kehityskohtaan on jätetty tarttumatta, kun on pitänyt yrittää parhaansa jotta suoriutuu ihan arkisistakin tehtävistä. Tämän homman pitäisi olla ihan super hauskaa, miksi siis tuntuu näin pahalta?
Halvakauden lähestyessä minulla onkin kehotus kaikille, jotka ovat kiinnostuneet hakemaan TuKYn toimintaan. Todellakin kannattaa hakea mukaan (tämä on oikeasti ihan super hauskaa), mutta ole samalla armollinen itsellesi! Jos on monta rautaa tulessa yhtä aikaa, niin joku homma kärsii väkisinkin. Ei siis pidä asettaa itselle liian suuria odotuksia siitä, että kaikissa asioissa pystyy olemaan 100% inessä. TuKY -hommat ovat ainutlaatuinen mahdollisuus päästä oppimaan uutta ja haastamaan itseään, kannattaa siis tarttua näihin mahdollisuuksiin ja antaa itsensä nauttia siitä täysillä, ilman että on suuret paineet suorittaa kaikkea muuta yhtä aikaa yhtä hyvin.
Koen että minun vuoteni hallituksessa olisi ollut vieläkin antoisampi, jos olisin antanut itseni nauttia siitä täysin siemauksin stressaamatta liikaa kaikesta muusta. Kannustan siis kaikkia uusia innokkaita hakijoita tulevassa pestissään elämään hetkessä ja ottamaan oma jaksaminen huomioon extra nakkihommia ottaessa. Siitä tulee elämäsi parasta aikaa! <3
