Kuulumiset à la PJ

Maaliskuu on jo hyvässä vauhdissa, mikä tarkoittaa sitä, että yksi neljäsosa vuodesta on jo taklattu. Ajattelinkin, että nyt olisi hyvä hetki kertoa hieman omia kuulumisiani ja avata, mitä kaikkea alkuvuoteeni on kuulunut!

Vuosi käynnistyi heti tammikuun alussa sääntömääräisellä järjestäytymiskokouksella, jossa muun muassa vahvistettiin toimintasuunnitelman sektorit ja sivusektorit alkaneelle vuodelle. Sen lisäksi aloitin starttikeskustelut pöytäkunnan kanssa. Ideana oli päästä heti vuoden alussa vaihtamaan ajatuksia kahdenkeskisesti ja keskustelemaan tulevasta vuodesta sekä esimerkiksi molemminpuolisia odotuksista siihen liittyen.

Ensimmäisellä viikolla osallistuin myös Suomen Ekonomien järjestämään puheenjohtajaverkostojen tapaamiseen. Siellä pääsimme muiden kylterihallitusten puheenjohtajien kanssa tapaamaan toisiamme sekä keskustelemaan tulevan vuoden teemoista. Samalla tapasimme paikallisyhdistysten puheenjohtajia sekä Suomen Ekonomien hallitusta ja toimiston väkeä. Erityisesti muiden kylteripuheenjohtajien kanssa olemme jo alkuvuoden aikana lähentyneet paljon, mikä on ollut todella antoisaa ja mukavaa.

Tammikuuhun mahtui myös paljon muuta. Vietimme hallitushengailuja tärkeiden turkulaisten sidosryhmien, kuten Merkantila Klubbenin, Lexin ja TLKS:n kanssa, osallistuimme Kylteripäiville, koulutimme uudet toimijat Turun KY:n toimintaan sekä siivosimme toimiston viime vuosien jäljiltä. Onkin ollut ihanaa työskennellä toimistolla sen jälkeen, kun vanhat pölyt ja romut saatiin pois! Tammikuussa pääsin myös puheenjohtajana pitämään Turun KY:n tervehdyksen maistereiden valmistujaisissa. 

Myös helmikuu oli tapahtumantäyteinen. Olin edustamassa TuKYä sekä Preemion että KY:n vuosijuhlilla, ja kuukautta tähditti tietenkin Pikkulaskiainen sekä sen jälkeinen Parkin Sillis. Tässä kohtaa täytyy myös todeta, että kahden jaostovuoden jälkeen tapahtumissa käyminen alumnina tai muuten vain osallistujan roolissa on ollut todella mukava kokemus. Iso kiitos siis ihan jokaiselle, joka osallistuu tapahtumien järjestämiseen, oli rooli sitten nakkina, aktiivina, tiimiläisenä, jaostolaisena tai osallistujana!

Edustus- ja hupitapahtumien lisäksi kalenteriani on täyttänyt laaja kirjo erilaisia kokouksia. Alkuvuoden aikana olen kokoustanut muun muassa viikoittain pääsektorin ja hallituksen kanssa, osallistunut kylteripuheenjohtajaverkoston, Turun Seudun Ekonomien, TuKY Tapahtumat Oy:n, Taloustoimikunnan ja TSE-listan kokouksiin sekä tavannut dekaanistoa ja muuta koulun henkilökuntaa. Lisäksi olen osallistunut erilaisiin tilaisuuksiin, kuten Turun yliopiston International Counciliin yhdessä kansainvälisten asioiden vastaavan kanssa. Näiden lisäksi olen tavannut paljon pöytäkunnan jäseniä pienemmissä porukoissa, kun olemme suunnitelleet uusia kuvioita tai pohtineet ajankohtaisia haasteita.

Koko alkuvuotta on vaikea tiivistää yhteen blogiin, mutta sanotaan näin: upea alkuvuosi on ollut! Jokainen päivä saa odottamaan seuraavaa vähintään yhtä paljon. Vaikka alkuvuosi onkin ollut aika hektinen, on väliin mahtunut myös muuta, kuten perheen ja koulun ulkopuolisten ystävien tapaamista sekä tietysti työnhakua 😀 Lisäksi yksi alkuvuoden top-jutuista on ollut tennistunnit, jotka aloitin!

Siinä tiivistettynä alkuvuoteni. Toivottavasti tämän blogin myötä saitte hieman aikaisempaa selkeämmän kuvan myös siitä, mitä kaikkea puheenjohtajan arkeen kuuluu. Tulkaa jatkossakin rohkeasti juttelemaan missä vain ja mistä vain, oli aiheena sitten TuKY-jutut tai ihan muut asiat!

Mukavaa kevään jatkoa ❤️

Terveisin,

Emma Torniainen
Hallituksen puheenjohtaja

Päätösluettelo 5/2026 / List of resolutions 5/2026

Turun Kauppatieteiden Ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 2.2.2026 päättänyt:

  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.
  • Hyväksyä Huoomionosoitustoimkunnan virkistäytymisbudjetin.
  • Lähettää Optimi ry:n vuosijuhlille Koskennevan ja Mäkelän.
  • Valtuuttaa Lintukorven avaamaan vapputiimin jatkohaku.
  • Valtuuttaa Kekkosen avaamaan tutortiimin jatkohaku.
  • Vakiinnuttaa häirintäyhdyshenkilötoiminnan keväälle 2026.
  • Olla ottamatta CapCuttia TuKYlle.

Lisäksi keskusteltiin KTK -vaiheen rakenneuudistuksesta sekä Parkin ovikoodijärjestelmästä.

The Board of the Association of Economic Students in Turku has decided in its meeting on 2.2.2026:

  • To approve Parkki’s special reservations.
  • To approve The Honorary Council’s recreation budget.
  • To send Koskenneva and Mäkelä to Optimi’s Annual Ball.
  • To authorise Lintukorpi to continue the applications process for May Day team.
  • To authorise Kekkonen to continue the application process for Tutor team.
  • To establish the harassment contact person system for spring 2026.
  • To not to get CapCut for TuKY.

In addition structural reform of the Bachelor’s degree and door code system for Parkki were discussed.

Turussa/in Turku 2.2.2026
Sihteeri/Secretary
Helmi Kojonen

Päätösluettelo 4/2026 / List of resolutions 4/2026

Turun Kauppatieteiden Ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 26.1.2026 päättänyt:

  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.
  • Jakaa kandistipendit seuraaville henkilöille: Leevi Iljamo, Elmeri Markkanen, Joona Yliaho, Alma Carmona Toivanen, Stella Vainio, Anette Uusi-Autti, Topi Laakso, Matias Takala, Cilla Bastman, Ramses Rantasalo ja Tuukka Lahtinen.
  • Valtuuttaa Mäkelän avaamaan Parkkiryhmän haku.
  • Pöydätä päätöksen CapCutista.
  • Hankkia TuKYlle Polylang Pro -lisenssin.

Ilmoitusasiat:

  • Hallituskummin esittäytyminen (Tiitta)
  • Talven valmistujaiset (Torniainen, Järvinen, Virolainen, Pulkkinen, Kojonen)
  • KYPÄ (Torniainen)
  • Alumnipäivä (Pulkkinen)

Lisäksi keskusteltiin häirintäyhdyshenkilötoiminnasta ja Kunniaseuran kokouksesta.

The Board of the Association of Economic Students in Turku has decided in its meeting on 26.1.2026:

  • To approve Parkki’s special reservations.
  • To grant bachelor’s thesis stipends to: Leevi Iljamo, Elmeri Markkanen, Joona Yliaho, Alma Carmona Toivanen, Stella Vainio, Anette Uusi-Autti, Topi Laakso, Matias Takala, Cilla Bastman, Ramses Rantasalo and Tuukka Lahtinen.
  • To authorise Mäkelä to open the application process for Parkki team.
  • Postpone the decision of CapCut.
  • To acquire the Polylang Pro license.

Announcements:

  • Board mentor (Tiitta)
  • Winter graduation ceremony (Torniainen, Järvinen, Virolainen, Pulkkinen, Kojonen)
  • KYPÄ (Torniainen)
  • Alumni Day (Pulkkinen)

In addition harrassment contact person activities and the meeting of the honorary council were discussed.

Turussa/in Turku 26.1.2026
Sihteeri/Secretary
Helmi Kojonen

Testamentti

Rakkaat kuntalaiset,

On tullut minun aika kirjoittaa viimeiset sanani tänne Turun KY:n blogikokoelmaan, näin ainakin Turun KY:n hallituksen jäsenenä.

Vuonna 1983 tuolloin Turun KY:n puheenjohtajana toiminut Timo Hiekkaranta kirjoitti ensimmäisen ”Testamentti”-nimisen kirjoituksen Turun KY:n jäsenille. Tuosta lähtien on yli 40 vuoden ajan jokainen Turun KY:n väistyvä puheenjohtaja aloittanut uuden vuoden muistelemalla hieman edellistä. Aion omassa TuKY-testamentissani myös pohtia hieman niitä muistoja ja opetuksia, mitä Turun KY on minulle, kuten monille meistä, loppuelämäksemme tarjonnut.

Lähes päivälleen vuosi sitten olin tuoreena Turun KY:n hallituksen puheenjohtajana Osuuskauppa-salissa, avaamassa koulutuspäivää, jossa hallitus koulutti TuKYn alaisille toimijahallituksille toimintamme kulmakiviä ja perusperiaatteita. Muistan jännittäneeni pienehkön yleisöni edessä älyttömästi, lähes paniikinomaisesti, ja tiesin heidän myös näkevän sen. Tuskailin äärimmäistä epäonnistumisen tunnetta koulutuksen jälkeen, ja pohdin, onko minusta oikeasti kaikkeen siihen, mitä puheenjohtajavuosi voi tuoda tullessaan.

Vuoden jälkeen on hieno sanoa, että kyllä minusta oli. Turun KY eli jälleen mukiinmenevän vuoden, joka tulee jäämään historiankirjoihin ainakin 75-vuotisjuhlavuoden ja lähihistoriamme suurimpien sekä ikimuistoisimpien vuosijuhlien ansiosta. Ajoimme vuonna 2025 hallituksen ja pöytäkunnan kanssa myös useita uudistuksia läpi, ja kehitimme uutta suuntaa myös tuleville vuosille.

Pöytäkuntatyöskentelyssä päätösten tekeminen, uusien ideoiden toteuttaminen ja jokaisen kuntalaisen parhaan ajatteleminen eivät aina olleet helpoimpia asioita. Olen erityisen ylpeä vuodessamme siitä, miten jokainen maanantaisin Parkin kokoushuoneessa istunut ajoi aidosti kuntalaisen parasta, pyrki kehittämään toimintaamme ja toi rohkeasti omia näkökulmia esiin. Oli ilo työskennellä intohimoisen porukan kanssa, joiden kanssa keskustelut jalostuivat lopulta parhaaksi lopputulokseksi.

Suurimpana yksittäisenä uudistuksena menneenä vuonna voidaan pitää Turun KY:n vastuullisuussuunnitelmaa, joka astui voimaan 2026. Kyseinen suunnitelma oli ollut TuKYn suunnitelmissa jo pari vuotta, mutta vastuullisuuden, eritoten sen tavoitteellisen kehittämisen tuominen osaksi opiskelijayhdistystä, ei ollutkaan helpoin nakki. Voimme kuitenkin olla ylpeitä nyt voimassa olevasta versiosta, joka lähtee tulevina vuosina Turun KY:n vastuullisuuden ohessa kehittymään.

Vuoden aikana hallitus seurasi tiiviisti yliopiston tilojen säästöohjelman kehitystä. Pyrimme jatkuvasti pysymään kärryillä yliopiston johdon suunnitelmista, ja reagoimme heti kun kauppakorkeakoulun nykyiset tilat olivat uhattuina. Keväällä Turun KY jätti kirjallisen lausunnon yliopiston johdolle koskien kauppatieteilijöiden tilatarpeita, ja ainakin toistaiseksi saimmekin vastakaikua, ja ripeimmistä säästötoimista luovuttiin.

TuKYn kansainvälisyys otti uuden askeleen eteenpäin. Kaikki TuKYn julkiset dokumentit hyväksyttiin kevätkokouksessa myös englanninkielisinä versioina, ja kaksikielisyys on jo rutinoitunut osaksi toimintaa. Kauppakorkeakoulun kansainvälisten opiskelijoiden integroiminen osaksi TuKYä kehittyi entisestään, ja mm. orientaatioviikolla ja pupujaisissa myös kv-opiskelijat olivat runsaasti edustettuina.

Pohdimme läpi vuoden TuKYn yhteisön turvallisuutta ja häirintäyhdyshenkilötoiminnan kehittämistä. Kehitimme uusia ratkaisuja tapahtumissa läsnä olevista häirintäyhdyshenkilöistä, samalla tasapainotellen hallituslaisten henkilökohtaisen työkuorman ja palkitsevuuden kanssa. Häirintä, Code of TuKY ja epäkäytökset yhteisössämme ovat asioita, joihin tullaan varmasti jatkossakin suhtautumaan vakavasti.

Lokakuun lopussa vuosijuhlatiimi järjesti Gatorade Centerillä 75-vuotiaan Turun KY:n kunniaksi unohtumattomat bileet, jotka kruunasi Mercatorilla esiintynyt Robin. Harva opiskelijayhdistys juhlistaa vuosiaan yhtä näyttävästi, ja tuo viikonloppu oli täynnä ylpeyttä ja rakkautta meidän TuKYä kohtaan.

Kun katson mennyttä vuotta taaksepäin, erityisesti tuota tammikuista epäuskoista meikäläistä, näen satoja unohtumattomia kokemuksia ja pitkän oppimatkan johtamiseen, vastuuseen ja ihmisten kanssa toimimiseen. Olen oppinut sietämään epävarmuutta, luottamaan muihin, sekä myös itseeni. Tulevaisuuteen lähdettäessä tiedän nykyään pystyväni todella paljon parempaan kuin mihin uskoin ennen viime vuotta.

Haluan kiittää jokaista, joka on ollut osa tätä vuotta. Hallitusta, pöytäkuntaa, jaostolaisia, toimijoita ja kuntalaisia. Teidän ansiostanne Turun KY elää ja voi hyvin. Seuraajalleni Emmalle haluan toivottaa rohkeutta luottaa omaan tapaansa johtaa, ja muistutuksen siitä, että yksikään vuosi ei ole täydellinen, mutta jokainen vuosi voi olla merkityksellinen.

Nyt on minun aikani luovuttaa kapula eteenpäin ja antaa uusien tekijöiden näyttää tietä. Älyttömästi TSEmppiä uudelle hallitukselle ja kaikille TuKYn toiminnassa jatkaville!

Loppu hyvin, kaikki hyvin,

Ossi Ryynänen
Hallituksen puheenjohtaja 2025

KOKOUSKUTSU: Turun KY:n syyskokous 3.11.2025 / Invitation to the General Autumn Meeting of Turun KY on 3.11.2025

(In English below)


Hyvä Turun KY:n jäsen!

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry järjestää sääntömääräisen syyskokouksen maanantaina 3.11.2025 klo 16:30 Turun kauppakorkeakoulun Osuuskauppasalissa.
Yhdistyksen kokous käyttää yhdistyksen ylintä päätösvaltaa. Kokouksessa äänivaltaisia ovat kaikki yhdistyksen varsinaiset jäsenet. Omaa äänioikeuttaan voi käyttää vain paikan päällä kokouksessa. Kokousta voi seurata myös livestreamin kautta, mutta huomaathan, että etänä ei ole mahdollista äänestää. 

Kokouksessa esitetään hyväksyttäviksi sääntömääräisinä Turun KY:n talousarvio, toimintasuunnitelma, jäsenmaksu, tilintarkastajien valinta ja kunniaseuran kokoonpano vuodelle 2026. Lisäksi esitetään hyväksyttäväksi Turun KY:n vastuullisuussuunnitelma vuosille 2026-2030


Syyskokouksessa valitaan myös yhdistyksen hallitus vuodelle 2026. 
Vastausaika Turun KY:n hallitushaun ennakkokysymyksiin sulkeutuu sunnuntaina 26.10. klo 23:59. Ennakkokysymykset löytyvät Turun KY:n nettisivuilta. Ennakkoon ehdokkaaksi ilmoittautuneet ja heidän vastauksensa ennakkokysymyksiin voit lukea maanantaista 27.10. alkaen Turun KY:n nettisivuilta. Ehdolle voi asettua kuitenkin vielä itse syyskokouksessa sekä Osuuskauppasalissa järjestettävässä hallitushaastattelussa perjantaina 31.10.2025 klo 17. Hallitushaastattelun kysymyksiin ei voi vastata etänä. 


Hallitukseen hakijat osallistuvat syyskokoukseen lähtökohtaisesti paikan päällä Osuuskauppasalissa. Hallitukseen voi hakea etänä vain äärimmäisen painavasta syystä ja asiasta tulee ilmoittaa etukäteen hallituksen puheenjohtajalle (puheenjohtaja@tuky.fi) viimeistään maanantaina 3.11.2025 klo 12:00. 


Ote yhdistyslaista: Hallitus tai yhdistyksen kokous voi päättää, että yhdistyksen kokoukseen saa osallistua 1–3 momentissa säädetyn lisäksi postin taikka tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla ennen yhdistyksen kokousta tai kokouksen aikana, jollei säännöissä rajoiteta tai kielletä tällaisen osallistumiskeinon tarjoamista. Hallitus tai yhdistyksen kokous voi päättää, että tässä momentissa tarkoitetulla tavalla voi käyttää vain osaa jäsenen oikeuksista ja että oikeutta voi käyttää vain sen päättämällä tavalla, jollei säännöissä toisin määrätä.


Kuntalaiset voivat seurata tilaisuutta ja esittää kysymyksiä joko paikan päällä tai Youtube-livestreamin kautta. Linkki streamiin julkaistaan Turun KY:n nettisivujen tapahtumakalenterissa sekä Instagramissa.


Kokousmateriaalit on toimitettu kuntalaisille sähköpostitse yhdistyksen puheenjohtajan Ossi Ryynäsen toimesta. Kokouksen nopeuttamiseksi liitteisiin tulee perehtyä huolellisesti jo ennen kokousta ja mahdolliset muutosesitykset ja kysymykset miettiä etukäteen. Syyskokouksessa hallitushakijoiden esittäytymisaika on rajattu, minkä takia kannustamme esittämään laajemmat yleisökysymykset ehdokkaille jo hallitushaastattelussa kokousta edeltävänä perjantaina. Epäselvissä tilanteissa kysymyksiä voi ja kannattaa esittää etukäteen hallituksen puheenjohtajalle Ossi Ryynäselle (puheenjohtaja@tuky.fi). 

Syyskokous on tilaisuutesi vaikuttaa, joten tervetuloa käyttämään ääntäsi syyskokoukseen!

—–
Dear member of Turun KY,
Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry (Turku School of Economics Students’ Association) will hold its statutory Autumn General Meeting on Monday, 3rd of November 2025 at 16:30 in Osuuskauppasali at Turku School of Economics.


The General Meeting holds the highest decision-making power of the Association. All regular members of the Association have the right to vote at the meeting. Voting rights may only be exercised in person at the meeting venue. The meeting will also be streamed live, but please note that remote participation does not entitle you to vote.


The meeting will decide on the following statutory matters for the year 2026: the budget, the action plan, the membership fee, the election of auditors, and the composition of the Honorary Committee. Additionally, the Sustainability Plan of Turun KY for the years 2026-2030 will be presented.

The Board of the Association for 2026 will also be elected at the Autumn General Meeting.


The response period for Turun KY’s board application preliminary questions closes on Sunday, October 26th, at 11:59 PM. The pre-questions can be found on Turun KY’s website. You can read the pre-announced board candidates and their answers to preliminary questions on Turun KY’s website on Monday 27th of October. However, candidates may still nominate themselves either during the Autumn Meeting or at the Board grill, which will take place on Friday, 31st of October 2025 at 17:00 in Osuuskauppasali. Please note that remote participation in the Board grill is not possible.


Board candidates are expected to attend the Autumn Meeting in person at Osuuskauppasali. Applying for a board position remotely is possible only for a particularly compelling reason, and this must be communicated in advance to the Chair of the Board (puheenjohtaja@tuky.fi) no later than Monday, 3rd of November 2025 at 12:00.


Excerpt from the Associations Act: The board or the general meeting of an association may decide that members are allowed to participate in the meeting, in addition to what is provided in subsections 1–3, by post or by using a data connection and a technical device before or during the meeting, unless restricted or prohibited by the association’s rules. The board or the general meeting may also decide that only some of the members’ rights can be exercised in this manner and only in the manner determined by the board or the meeting, unless otherwise provided in the rules.


All members are welcome to follow the meeting and present questions either on-site or via the YouTube livestream. The link to the stream will be published on Turun KY’s website’s event calendar and Instagram.
To ensure an efficient meeting, please familiarise yourself with all appendices in advance and consider any possible amendment proposals or questions beforehand. At the Autumn Meeting, the time for board candidates’ introductions will be limited, so we encourage you to present broader questions to the candidates already during the Board Interviews on the preceding Friday. In case of uncertainties, you may and are encouraged to contact the Chair of the Board, Ossi Ryynänen (puheenjohtaja@tuky.fi), in advance.


The Autumn General Meeting is your chance to make a difference — welcome to use your voice and vote!