Kun hallituslaisille kerrottiin, että meillä on vastuulla kirjoittaa blogi, jossa aihe vapaa, ajattelin pääseväni vihdoin elämään hetkeksi blogi-vaikuttajan elämää puhumalla itsestäni tavalla, jossa värikynää on käytetty huolella! Tälle kertaa tosin en löytänyt mun värikyniä, joten Lamborghineja, Rolexeja ja Saint-Tropezin highlife -elämää tämä blogi ei sisällä.
Uskon, että itselle sopivampi aihe ammentaa on siitä, miten olen onnistunut olemaan 26-vuotias kauppislainen, joka ei vieläkään ole aktiivisesti työelämässä tavoittelemassa näitä edellämainittuja menestyksen stereotypisiä symboleita.
Aloitin syksyllä 2017 opinnot Turun yliopistossa, pääaineenani ranskan kielitieteet. Tähän suuntaan päädyin varusmiespalveluksen jälkeen, kun siirryin töihin leipomoon välivuodeksi, jonka aikana aloinkin kuulemaan pääni sisällä asioita, kuten
“Eikö sun Totte pitäis olla opiskelemassa niinku sun kaveritkin tällä hetkellä?”
“Miltä tuntuu, kun osa kavereista on jo pari vuotta sua edellä?”
“MEE OPISKELEMAAN, ja sit MEE TÖIHIN!”
Oli pakko päästä opiskelemaan. Kauppis oli abivuonna ollut opintosuunnan osalta mielessä, mutta henkinen jaksaminen oli tähän aikaan sitä tasoa, että kyseenomaiselle haaveelle ei kyennyt antamaan ajatusta. Sen sijaan valitsin kielet, koska koin olevani niissä hyvä. Ja osaksi koin sen myös olevan aita, josta oli matalin mennä. En lukenut pääsykokeisiin, sain paikan, ja tiedon sain työpaikan kahvihuoneessa sähköpostiin. Valehtelematta ensireaktio oli “jee…?”. Itselle tän olis pitäny olla jo merkittävä redflag siitä, että nyt kantsis miettiä kaks kertaa, haluatko ottaa paikan vastaan.
No minähän otin sen paikan vastaan, nostin hitosti opintolainaa, törsäsin itseni köyhäks Ranskan vaihdossa, ja vaihdon jälkeen jäljelle olikin jäänyt pelkkä henkinen tyhjyys.
No, ei elämä niin kamalaa ollut. Eka opintovuosi Turussa ja vaihtovuosi Ranskassa antoivat elämään aivan uskomattomia ihmisiä ja kokemuksia sekä mahdollisuuden päästä yhteisöön, joka on itselle tänäkin päivänä vielä rakas – speksi.
Vaihdon jälkeen kuitenkin huomasin selkeän tahtotilan muutoksen oman tulevaisuuden osalta. En osannut sanoittaa sitä ennen kuin vasta 2020 keväällä, kun korona pilas kaikkien elämän. Voi olla sick and twisted sanoa näin, mut korona oli itselle pienimuotoinen siunaus taivaasta. Moni ihminen mun ympärillä lähti tällöin hakemaan muutosta elämäänsä alanvaihdolla. Tällöin sain itse kuulla ensimmäistä kertaa avoimen yliopiston väylähausta. En ollut hetkeen ollut mistään niin motivoitunut kuin siitä ajatuksesta, että pääsisin toteuttamaan vihdoin sen, mikä aikoinaan abivuonnakin oli suunnitelmissa.
Noh, avoimen vuosi oli kieltämättä hieman perseestä. Etäopiskelu ja yhteisöllisyyden puute eivät varsinaisesti luoneet merkityksellisyyttä, mutta onneksi selkeä päämäärä auttoi luomaan valoa tunnelin päähän. Haluun namedroppaa tähän pari ihmistä, joiden kanssa pääsin samana keväänä avoimen väylän kautta, ja joista oli lukuvuoden aikana tullut itselle tärkeä vertaistuen verkko: Ilona Penttinen ja Aleksi Nikkanen. Voi olla, että ilman näitä ihmisiä jaksaminen ei olisi kestänyt loppuun asti.
Se päivä, kun vastaus tuli kouluun pääsystä: “Alexa, play Ariana Grande – No tears left to cry”. Jos laittaisin vertailuun nää kaksi kertaa, kun oon saanut opiskelupaikan… reaktiot oli kuin aamu ja yö. Tiesin tehneeni tän eteen töitä, ja ansainneeni paikan sataprosenttisesti. Rankan koronavuoden jälkeen pieni hyväksytyksi kokeminen teki ihan hyvää itsetunnolle.
Naurattaa ajatella, että avoimen aikana öyhötin kovaan ääneen “MÄ EN SIT MUUTE LÄHDE MUKAAN MIHINKÄÄN, VALMISTUN 3,5 VUODESSA JA SIT ALKAA UUSI ELÄMÄ!”
Totte, hait ekana vuonna Ulkkikseen markkinointivastaavaks ja speksiin näyttelijäks. Oot ollu tuutorina, vujujen laulunjohtajana, hakenut speksin tuottajaks ja Ulkkisvuoden jälkeen vielä jatkokierrokselle puheenjohtajaks ja TuKYn vapaa-ajan vastaavaks. Ja mitä kaikkea muuta. Miten meni noin niinku omasta mielestä?
No ei ehkä mennyt puheet ja teot yksiin, mutta en toisaalta tekis myöskään mitään toisin. Oon kokenut pääseväni nyt elämään sitä opiskelijaelämää, jonka olin kuvitellut ennen ranskan kielitieteiden opintoja. Ranskan kielitieteitä otetaan opiskelemaan Turkuun about 10 ihmistä vuodessa vs kauppikseen 300, joten opiskelija-aktiviteettien monipuolisuuden ja yhteisöjen aktiivisuuden voitte suhteuttaa näihin lukemiin.
Ennen seuraavaa pointtia mun on eka pakko tulla kaapista yhen asian suhteen… mul ei oo vielä linkkari-tiliä. Voin joutua häpeän parrasvaloihin tästä ulostulosta, mutta tätä puutetta selittää riittämättömyyden tunne, jota oon aiemmin kokenu tällä alalla opiskellessa. En varsinaisesti tule suvusta, jossa tunnettaisiin ihmisiä ja oltaisiin laajasti verkostoituneita, mikä on korostanut omien vahvuuksien tunnistamista ja kehittämistä, kun pitäisi markkinoida itseään ja hakea sitä toimitusjohtajan pestiä isosta korporaatiosta. Yritä siinä sitten rakentaa itelles uskottavaa ekonomin työprofiilia, kun suurimmat meriitit ennen opintoja/opintojen aikana on kuuden vuoden työkokemus leipomossa.
ContactExpo on ollut aiemmin itelle sellanen tapahtuma, jonka ohitan kädet silmillä, mutta tänä keväänä halusin jopa mennä katsomaan, mitä tapahtumalla on tarjota. Kehitystä omassa itsetunnossa on siis tapahtunut merkittävästi, innostuin jopa hakemisesta pariin paikkaan, koska vihdoin vastaan tuli työtehtäviä, joista koen saaneeni oheistoiminnan kautta myös konkreettista kokemusta! Toki olen henkisesti varautunut taas siihen, ettei töitä tipu, ja löydän itseni ensi kesänä jälleen wienereiden ja uunien keskeltä. Siinä tapauksessa ootte kaikki tervetulleita Jokioisten leivän kahvilaan nauttimaan uunituoreista leivonnaisista ja leivistä!
Kirjotan tätä tekstiä itseasiassa just työpaikan kahvihuoneessa. Must tuntuu, et paljon olis vielä sanottavaa, mut olin unohtanu koko blogipostauksen teon. Yritän nyt saada jonkinlaisen kauniin lopetuksen tälle verbaaliselle puheripulille ennen kuin dedikset paukkuu.
Se, mitä haluan ehkä sanoa, on että
Ota oma aikas. Asioiden ei täydy aina tapahtua tietyissä aikamääreissä, oli sitten kyse opintojen etenemisestä, työpaikan saannista, tai vaikka siitä linkkarin tekemisestä.
Älä tee päätöksiä sen mukaan, mitä muut ajattelee. Sä olet ainoa, joka joutuu katsomaan naamaansa päivittäin peilistä ja miettimään, et miten on elämänsä elänyt.
Eti ympärilles ne ihmiset ja yhteisö, jotka osaa tuoda myös sun omia vahvuuksia esiin. Ajan myötä saatat huomata, että niiden ihmisten puheet sun taidoista ei välttämättä olekkaan aivan täyttä hevonpaskaa.
Ehkä mä teen sen linkkarin täs keväällä. Naurettii kavereiden kaa just sitä, kuinka siistiltä kuulostais Ulkkiksen pj englanniksi käännettynä: ”The chairman of the association of external affairs”. Jos tolla ei saa yhteydenottoja Koneelta, Keskolta tai Marimekolta, niin en tiedä, et millä!
Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 16.1.2023 päättänyt:
Myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden vapputuottajalle hallituksen kokoukseen 16.1.2023.
Valtuuttaa Sonkkilan avaamaan vapputiimin haun.
Valtuuttaa Korpijaakon avaamaan tutortiimin haun.
Valita Ekonomien liittokokoukseen edustajaksi Frans Isolaurin, ensimmäiseksi varaedustajaksi Juho Perttulan ja toiseksi varaedustajaksi Markus Karlstedtin.
Valita Preemion vuosijuhlille edustajiksi Isolaurin, Karlstedtin ja Kosken.
Valita SHS:n vuosijuhlille edustajiksi Sääksen ja toisen myöhemmin valittavan edustajan.
Valita KY:n vuosijuhlille edustajiksi Isolaurin ja toisen myöhemmin valittavan edustajan.
Hyväksyä Turun KY:n pankkikortin vuosimaksut.
Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.
Ilmoitusasiat:
TuKY-koulutus 10.1. (Koski)
TuKY-Haamujen vuosikokous ja HalVa 11.1. (Koski)
Lisäksi keskusteltiin tutoroinnin päivämääristä, ulkopaikkakuntien vuosijuhlista, jaostopalkitsemisen päivämäärästä, toimarisitsien päivämäärästä ja TSE-Masters risteilystä.
Turun KY hakee talven huippukohdalle, Pikkulaskiaiselle, osaavaa, motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta tapahtumatuottajaa vuodelle 2024. Pikkulaskiaisen päätuottajana pääset tuottamaan joka talven kohokohtaa ja Suomen suurinta opiskelijatapahtumaa!
Pikkulaskiaisen päätuottajan tehtävänä on koota ympärilleen tiimi, jonka esihenkilönä hän toimii, ja luoda heidän kanssaan Pikkulaskiainen 2024 lähtöruudusta maaliin. Tuleva päätuottaja istuu myös Pikkulaskiaisen yhtiöittämistyöryhmässä, jonka tehtävänä on valmistella ja laatia selvitys Pikkulaskiaisen yhtiöittämisestä.
Päätuottajan roolissa tärkeää on organisointikyky sekä suurien kokonaisuuksien hahmottaminen ja hallitseminen. Päätuottajan tulee olla kannustava ja ystävällinen esihenkilö, mutta samalla tiukan paikan tullen järkkymätön neuvottelija. Tulevan vuoden Pikkulaskiaisessa keskitytään erityisesti organisaation kehittämiseen, orgaaniseen kasvuun ja tapahtuman kulttuurin sekä ainutlaatuisuuden kehittämiseen.
Vastuun lisäksi päätuottaja saa valtavasti vapautta sekä pääsee todella vaikuttamaan Pikkulaskiaisen kehitykseen ja sitä kautta koko Turun KY:n tulevaisuuteen.
Tehtäviin kuuluu mm.
Rekrytointi ja koulutus
Budjetointi
Yhteistyöneuvottelut ja niiden pohjalta sopimusten tekeminen
Lyhyen ja pitkän aikavälin suunnittelu
Esihenkilönä toimiminen
Tapahtuman tuottaminen
Edellytämme
Organisointikykyä
Ideointikykyä
Motivaatiota
Paineensietokykyä
Tiimityöskentelytaitoa
Sitoutuneisuutta tehtävään
Visiota Pikkulaskiaisen tulevaisuudesta ja strategista ajattelua
Haussa katsotaan eduksi seuraavat seikat, mutta ne eivät ole välttämättömiä:
Johtamiskokemus
Kokemus Pikkulaskiaisen tai muun Turun KY:n tapahtumatuotannon parissa työskentelystä
Mitä tarkoittaa Pikkulaskiaisen kulttuuri tapahtuman kävijän näkökulmasta?
Mitä uutta toisit Pikkulaskiaiseen 2024, entä 2029? Miten erityisesti Pikkulaskiainen 2024 ja 2029 eroaa muista tapahtumista?
Tehtävään voi hakea vuosikurssista riippumatta, mutta siihen tulee sitoutua vuodeksi. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, hae rohkeasti lähettämällä vapaamuotoinen hakemus ja CV tiistaihin 7.2.2023 kello 23.59 mennessä osoitteeseen vapaa-aika@tuky.fi. Hakijat kutsutaan tarvittaessa haastatteluun hakemuksen perusteella.
Haastattelut pidetään samalla viikolla kuin hakuaika umpeutuu (8.-12.2.2023), joten varmistathan, että olet viikolla 6 käytettävissä mahdollista haastattelua varten. Päätuottajan valinnasta ilmoitetaan haastateltaville maanantai-iltana 13.2.2023.Mikäli tulet valituksi, toivomme, että kykenet tutustumaan päätuottajan tehtäviin tapahtumapäivänä 16.2.2023.
Lisätietoja voit kysellä allekirjoittaneelta sekä vuoden 2023 päätuottajalta Eetu Teräväiseltä (pikkulaskiainen@tuky.fi).
Onko tutorointi jäänyt mieleesi unohtumattomana kokemuksena? Koetko palavaa halua kehittää Turun KY:n tutorointia yhä eteenpäin? Haluaisitko kenties mahdollisuuden kokea legendaarisen pupusyksyn vielä kerran uudelleen? Jos vastasit kyllä, tässä on sinulle loistava mahdollisuus – haku tutortiimiin on nyt auki!
Tutortiimi on Turun KY:n uusi asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on toimia sosiaalipoliittisen vastaavan (sopo) ja kansainvälisten asioiden vastaavan (kv-vastaava) tukena tutoroinnin järjestämisessä. Tutortiimin kautta saat mahdollisuuden nähdä tutoroinnin uudesta näkökulmasta, sillä pääset vaikuttamaan esimerkiksi koulutusten sisältöön ja tapahtumatarjontaan. Tutortiimin kautta saat kokemusta tiimien ja tapahtumien organisoimisesta, tapahtumakonseptien kehittämisestä ja ideoinnista sekä vastuuroolissa toimimisesta.Tutortiimiläiset pääsevät osallistumaan orientaatioviikon iltatapahtumiin sekä Pupujaisiin ja tapahtumien jatkoille.
Haussa edellytetään:
Toiminut KTK- tai KTM-tutorina
Haussa eduksi katsotaan:
Näkemys tutoroinnin kehittämisestä
Kokemus laajojen kokonaisuuksien organisoimisesta
Sitoutuminen toimintaan
Tutortiimiin haetaan seuraavia henkilöitä:
Koulutusvastaava (1)
Koulutusvastaava on yhdessä sopon kanssa vastuussa tutorkoulutusten järjestämisestä. TuKYn tutorkoulutuksiin kuuluu keväällä järjestettävä koulutus sekä tutormöksä elokuun alussa. Koulutusvastaavan pestiin kuuluu koulutusten juoksevien asioiden hoitaminen, kuten tilojen varaaminen, ilmoittautumisten kerääminen, ruokien suunnittelu ynnä muut. Koulutusvastaavalle kuuluu myös tutoreiden palkitsemisen suunnittelu esimerkiksi perinteisten tutorsitsien järjestämisen muodossa.
Tapahtumavastaava (1)
Tapahtumavastaava avustaa sopoa ja tutoreista koostettavia vastuutiimejä orientaatioviikon tapahtumien ja Pupujaisten järjestämisessä. Tapahtumavastaavan pestiin kuuluu esimerkiksi vastuutiimien valinta, tarvittavien perehdytysten järjestäminen sopon ja kv-vastaavan kanssa sekä vastuutiimien yhteyshenkilönä toimiminen. Tapahtumavastaavana pääset yhdessä vastuutiimien kanssa ideoimaan tapahtumia ja kehittämään niitä.Molemmat tiimiin valittavat henkilöt pääsevät myös omien kiinnostuksen kohteidensa puitteissa tekemään mahdollisesti muitakin tehtäviä tutorointiin liittyen.
Tutortiimiin hakevien on hyvä varata kalentereistaan seuraavat päivät:
12.4. TuKYn kevään tutorkoulutus
5.8. Tutormöksä
21.-24.8. Orientaatioviikko
7.9. Pupujaiset
Tutortiimiin valitut sitoutuvat toimimaan tehtävässä lokakuun loppuun asti.
Tehtävään voi hakea yksin tai pareittain. Parina hakevat arvioidaan yhdessä. Vapaamuotoiset hakemukset on toimitettava tiistaihin 31.1.2023 klo 23.59 mennessä sosiaalipoliittiselle vastaavalle osoitteeseen sopo@tuky.fi. Kerrothan hakemuksessasi, kumpaan pestiin haet ensisijaisesti vai oletko mahdollisesti kiinnostunut molemmista pesteistä. Valinnat tehdään hakemusten ja mahdollisten haastatteluiden perusteella. Tarvittaessa haastattelut pidetään viikolla 5 tai 6.
OP Ryhmän kesätyöhaku on nyt käynnissä – hae mukaan jo tänään!
Tarjoamme jälleen tulevana kesänä sadoille tulevaisuuden ammattilaiselle mahdollisuuden kehittää osaamistaan ammattilaistemme tukemana sekä kartuttaa arvokasta työkokemusta Suomen johtavassa finanssialan yrityksessä. Tule ilahduttamaan niin asiakkaidemme kuin henkilöstömme kesää, tarjolla on mielenkiintoisia ja monipuolisia kesätyötehtäviä eri alojen ja opintojen vaiheissa oleville opiskelijoille maanlaajuisesti. Haemme maanlaajuisesti satoja kesätyöntekijöitä monipuolisiin eri tehtäviin OP:n keskusyhteisöön sekä paikallisiin osuuspankkeihin.Lisätietoa tarjoamistamme kesätyömahdollisuuksista ja tehtäväkohtaiset kesätyöilmoitukset löydät kesätyösivustoltamme osoitteesta https://op-careers.fi/content/kesa/?locale=fi_FI. Tarkennathan hakemuskirjeessäsi, millaisista tehtävistä olet erityisesti kiinnostunut ja miten osaamisesi, opintosi sekä mahdollisesti aikaisempi työkokemuksesi tukevat sinua tehtävässä menestymisessä.
Kesätyöntekijöidemme työskentelyajankohdat ajoittuvat tyypillisesti touko-syyskuun väliselle ajalle.
Etsimämme kesätyöntekijän tuntomerkit
Sovit joukkoomme, mikäli olet rohkea, innostunut ja oma-aloitteinen henkilö, ja sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Olet aidosti kiinnostunut finanssialasta sekä haluat oppia ja kehittää itseäsi jatkuvasti lisää, jonka me mahdollistamme sinulle perehdytyksen sekä tuen avulla.
Tulet työskentelemään meille tärkeimmän ja arvokkaimman asian, asiakkaidemme ja henkilöstömme, parissa päivittäin. Tämän vuoksi edellytämme sinulta positiivista ja tavoitteellista asennetta sekä halua tarjota loistavaa asiakaspalvelua niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.Tarkemmat tehtäväkohtaiset osaamisvaatimukset ja kuvaukset löydät kesätyösivustomme työpaikkailmoituksista.
Monta hyvää syytä hakea!
Työskentelet tärkeänä osana työyhteisöämme ja tarjoamme sinulle vastuuta sekä kehitysmahdollisuuksia omien kykyjesi mukaan. Saat tilaisuuden kartuttaa arvokasta työkokemusta, osaamista ja työelämätaitoja ammattitaitoisen henkilöstömme tukemana, jotka sparraavat ja antavat sinulle palautetta arjessa. Pääset verkostoitumaan ja luomaan kontakteja tulevaa uraasi ajatellen, parhaimmassa tapauksessa me saamme sinusta pidempiaikaisen työkaverin!
Hakuaika tehtäviin pääasiallisesti 10.1.-29.1.2023, mutta tarkistathan tarkan hakuajan aina tehtäväkohtaisesti.