Sober curious -ilmiö

Hyvää alkanutta vuotta jokaiselle ruudun toisella puolella istuvalle! Kevätlukukausi on taas käynnistynyt, ja on ollut ihanaa havaita jopa väenpaljoutta koulumme käytävillä, K-loungessa ja Mercalla. Tämä on jotain, mitä koulumme ja yhteisömme on kaivannut jo muutaman vuoden ajan– itse asiassa helmikuussahan tulee täyteen kolme vuotta ensimmäisten koronarajoitusten voimaan astumisesta (onneksi kuitenkin nämä ajat ovat jo takanapäin).

Haluaisin kuitenkin keskittyä kirjoituksessani seikkaan, jonka kanssa päädyin itse tekemisiin syyslukukauden lopulla ja joka on yhteisössämme ajankohtainen. Henkilökohtaisella tasolla viimeiset kaksi lukukautta ovat olleet hyvinkin raskaita, ja usein vaikeiden hetkien osuessa kohdalle olen turvautunut turruttamaan epämukavat tunteet nauttimalla opiskelijariennoista. Useimmiten viikkoon mahtui vähintään neljät riennot, välillä useammat. Tämä vaikutti omalla kohdallani hyvin negatiivisesti niin koulunkäyntiin, kuin myös ihmissuhteiden ylläpitoon ja niistä huolehtimiseen.

Olin syksyllä 2021 osallistunut Suomen Ekonomien, Nuoret ekonomit – tapahtumaan, jossa Hanna Tikander oli kertomassa Sober curious –ilmiöstä. Ilmiöllä tarkoitetaan tietoisempaa juomista ja raitistelun kokeilua tilanteissa, joissa alkoholia on normaalisti tottunut nauttimaan. Syksyn 2022 aikana Turun KY alkoi aktiivisesti tarkastelemaan yhteisömme alkoholikulttuuria, ja siinä samassa aloin myös itse kriittisesti tarkastelemaan ja miettimään omaa alkoholin käyttöäni. Päädyin omien vuosijuhliemme jälkeen ratkaisuun vähentää alkoholin kulutustani huomattavasti, kuitenkin karsimatta osallistuttavien tapahtumien määrästä

Omia sober curious –havaintoja

  • Plasebo humaltuminen on oikeasti real thing
  • Ilman viinaakin voi olla hauskaa (sori nyt vaan Petri)
  • Juhlat jopa tuntuvat pidemmiltä!
  • Kun ympärilläsi on oikeat ihmiset, on juhliminen ihan yhtä hauskaa ilman promillejakin
  • Seuraavana aamuna ei olekaan huono olo ja Buranaa ei tarvitse syödä aamupalaksi
  • Seuraavana aamuna ei myöskään ahdista ”tekemättä” jääneet asiat
  • Yleinen vireystila paranee huomattavasti

Tällä tarinalla ja kirjoituksella haluankin innostaa teitä tarkastelemaan omaa alkoholin käyttöänne ja muistuttaa, että osallistuminen tapahtumaan ja siitä nauttiminen ei missään tapauksessa vaadi alkoholin käyttöä. Muistakaa myös, että jokaisella tulee olla oikeus itse päättää omasta juomisestaan, ja mikäli itse olet juhlatuulella ja haluat nauttia alkoholia niin tämä ei tarkoita, että kaikki muutkin kokevat samoin. Muistetaan että jokainen on tervetullut Turun KY:n tapahtumiin, joten kunnioitetaan yhdessä jokaisen omaa tahtoa, ja pidetään yhdessä hauskaa riippumatta promilleista!

Markus Karlstedt
Koulutuspoliittinen vastaava

Toiminnanjohtajan III periodin päivystysajat

Toiminnanjohtajan päivystysajat III periodin ajan ovat maanantaisin klo 12-14 ja keskiviikkoisin klo 10-12.

Päivystysajan aikana voit esimerkiksi tulla noutamaan TuKY-tarran, vuokraamaan lokeron kauppakorkeakoulun käytävältä, kysymään mieltä askarruttavia kysymyksiä tai hoitamaan muita TuKY-asioita. 

Mikäli tahtoisit asioida toimistolla, mutta ajankohdat eivät sovi aikatauluusi, otathan yhteyttä sähköpostitse toiminnanjohtaja@tuky.fi, niin sovitaan yhdessä sopiva aika asioinnille.

Päätösluettelo 41/2022

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 22.12.2022 päättänyt:

  • Hyväksyä viestintätiimin virkistysbudjetin.
  • Hyväksyä taloustoimikunnan virkistysbudjetin.
  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.

Turussa 22.12.2022
Sihteeri
Elle Luukkala

Päätösluettelo 40/2022

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 12.12.2022 päättänyt:

  • Hyväksyä CIAn virkistysbudjetin.
  • Hyväksyä KY-Sportin virkistysbudjetin.
  • Valita viestintätiimiin päätoimittajaksi Stella Kanervan.
  • Valita COREen Timo Saarlon, Heidi Marttilan, Veera Raekummun, Elmo Rantalan, Ilona Penttisen, Ada Videmanin ja Anna Immon.
  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.

Ilmoitusasiat:

  • Pikkulaskiaisen yhtiöittämistyöryhmän kokous 12.12. (Perttula, Isolauri)
  • NESU Spring Conference -tiimin kokous 12.12. (Perttula, Isolauri, Riikonen)

Turussa 12.12.2022
Sihteeri
Elle Luukkala