Sinustako aktori?

Vuosi hallituksen varapuheenjohtajana on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin. On ollut kokousta, palaveria, vuosijuhlareissua, mitä vaan, you name it! Nyt onkin huomaamatta kuudennes vuodesta takana ja on tullut aika kirjoittaa blogi. Alumnitoiminnan kehittäminen on jälleen yksi Turun KY:n vuoden pääteemoista ja siihen liittyen ajattelin kirjoittaa mentoroinnista. Niinkuin moni muukin menestystarina, alkaa tämäkin antiikin Kreikasta.


Nimittäin jo muinaiset kreikkalaiset tunsivat mytologiassaan tarinan siitä, kuinka kuuluisa sotapäällikkö Odysseus, jätti poikansa ystävälleen huolehdittavaksi lähtiessään sotaan. Kyseinen ystävä, nimeltään Mentor, kasvatti ja opetti poikaa vuosien ajan. Samalla tavoin toteuttivat monet vanhat ja kokeneet käsityöläiset omanlaistaan oppisopimuskoulutusta jo varhaisina aikoina. Tämä perinne elää tänäänkin, mutta hieman eri muodoissa. Liikkeenjohdossa mentoroinnin juuret ovat Japanissa, josta se levisi Amerikan kautta Eurooppaan ja lopulta myös tänne Suomeen ja Turun KY:lle.

Hektisessä kylterin arjessa onkin hyvä muistaa, että aina on mahdollisuus lähteä etsimään itseään, saavuttaa henkinen tasapaino tai kehittyä ihmisenä. Kylteri-ekonomi -mentoroinnista ei valitettavasti taida olla apua näihin asioihin, joten tässä linkki sivuille josta voit varata lennot Goalle. 

Huomenna keskiviikkona Turussa käynnistyy ensimmäinen kylteri-ekonomi -mentorointi. Mukana on yhdeksän paria, jotka aloitustapahtuman jälkeen tapaavat kesän aikana oman aikataulunsa mukaan valitsemaansa teemaan liittyen. Mentorointi tulee olemaan tämän pilotin jälkeen näkyvä osa Turun KY:n toimintaa ja seuraava erä mentoreita ja aktoreita haetaankin jo syksyllä. Projekti on myös herättänyt kiinnostusta ekonomien keskuudessa ja projektissa onkin mukana niin Turun kauppakorkeakoulu, Suomen Ekonomiliitto, sekä Turun Seudun Ekonomit ry. Mentorointi on hyvä tapa saada kontaktia työelämään ja vaihtaa kokemuksia jo työelämässä olevan valmistuneen mentorin kanssa. Se, mitä opiskelija mentoroinnista saa, vaihtelee täysin sen mukaan, minkälaisessa tilanteessa hän on ja mitä mentoroinnilta toivoo. Mentorointiin kannattaa siis osallistua ,vaikka esimerkiksi työpaikka ja tulevaisuuden suunnitelmat olisivatkin jo selvillä. Mukaan on nytkin hakeutunut niin mentoreita kuin aktoreitakin todella erilaisista lähtökohdista. Turhat ennakkoluulot kannattaakin heittää syrjään ja hakea mukaan aktoriksi opintojen loppupuolella. Siitä onkin sitten mukavampi palata projektin pariin valmistumisen jälkeen mentorina.

 

Otto Rouhiainen

Turun KY:n hallituksen varapuheenjohtaja

 

Kevät tulee, oletko valmis?

Pääsiäisen ja maaliskuun jäädessä taakse, alkaa kevät tuntua yhä todemmalta: auringon säteet häikäisevät aina vaan pidempään iltaan, eikä aamuisinkaan ole ihan niin tuskaista herätä. Vaikka lämpömittari näyttää vielä öisin miinusasteita, eikä päivisinkään vielä kovin kummoisiin lukemiin päästä, alkaa opiskelijoiden keskuudessa keväthuuma jo nousta.

Kalenteria selaillessa, huomaa sen olevan täynnä vaikka minkälaista tapahtumaa ja deadlinea (#55op!) – urheillakin pitäisi ehtiä! Opiskelijat venyttävät itsekuriaan äärimmilleen, kun kirjaston seinien sijaan terassisäät houkuttelevat niin paljon enemmän, aukeavathan jokilaivatkin kohta. Koulutöiden lisäksi vielä viimeiset kesään liittyvät suunnitelmat pitäisi lyödä lukkoon, niin töiden kuin asunnonkin suhteen. Ei siis liene epäselvää, että maalis- ja huhtikuu ovat opiskelijoille ehkä vuoden kiireisimpiä aikoja.

Täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että alkuvuosi on ollut elämäni kiireisimpiä ja huhtikuussa tahdin vain tiivistyessä heikkohermoisempia varmasti pelottaisi. Nyt kun NESU-risteily on viety onnistuneesti loppuun, ovat seuraavat tapahtumat jo lähes täällä: Pläjäys, Ruissitsit, Kesämöksä… Puhumattakaan niistä koulutöistä, jotka pitäisi saada taputeltua loppuun. On kuitenkin ihana huomata, kuinka energisoiva vaikutus keväällä on. Minä ainakin piristyn valoisuudesta, auringosta, lämmöstä, ja koen saavani aivan uutta boostia, kun aamulla herään auringonsäteisiin jo ennen herätyskelloa. Myös ystävien ja vastaantulijoiden pirteämmät ilmeet, poskille puhkeavat pisamat ja ensimmäiset avonaiset jäätelökioskit ovat varmoja iloruiskeita. Vielä kun saataisiin kadut lakaisuta hiekoista ja uusi vihreä ruoho pääsisi lumien alta kasvamaan…

Kehotankin teitä, rakkaat kanssaopiskelijat, nauttimaan kevään tulosta, imemään kaiken tarjolla olevan energian auringosta ja ympäristöstä, ja kanavoimaan sen viimeisten töiden loppuun viemiseen. Kyse on enää viimeisistä voiman rutistuksista. Käykää töiden lomassa vaikka kävelyllä ja palatkaa takaisin paperikasan ääreen virkistyneinä. Lopussa kiitos seisoo, kun jo alle kuukauden päästä jokainen meistä pääsee nauttimaan opiskelijavuoden kohokohdasta: Vapusta!

 

Vappua odotellessa,

Ann-Sofie Leimu

Turun KY:n hallituksen NESU-vastaava

Ahdistaako?

Takana on pitkä ja rentouttava (?) vappu, ja tenttiviikot ovat täydessä vauhdissa. Enää muutama viikko, kunnes kylterit siirtyvät Mercalta ja kirjastosta kesälaitumille. Kesä ja loma tuovat mukanaan paljon iloa, mutta myös stressiä kesätöistä ja viimeisistä opintopisteistä.

Toukokuussa pitäisi vielä jaksaa tsempata, ja huomaan itse ainakin, että tenttilukemiselle löytää erityisesti viimeisillä viikoilla huomattavasti vaihtoehtoja, kuten tämän blogin kirjoittaminen. Mitä kaikkea tenttiviikoilla sitten voi tehdä, jos kirjojen äärellä istuminen ei kiinnosta?

Useimmat saavat tenttiviikkojen aikaan kevätsiivouspuuskan, viettävät aikaa entistä enemmän television ja tietokoneen äärellä, päättävät treenata itsensä vielä parempaan kesäkuntoon tai hoitavat tenttiahdistustaan jokilaivojen lämpimässä syleilyssä. Tekosyitä on useita, jokainen keksii itselleen mielekkäämpää tekemistä kuin tentteihin valmistautuminen.

En itse ole poikkeus. Samaistun ihmisiin, jotka huutelevat Facebookissa kadonneen motivaation perään, ja viivyttävät tenttilukemistaan ”vielä yhden tunnin”. Tiedän kuitenkin myös tunteen, kun olen saanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt tarttua kirjaan tai luentoprujuun. Kuten ehkä moni on huomannut, aloittaminen on aina vaikeinta. Kun tenttiin alkaa lukea, asiat ovat usein kuitenkin kiinnostavia, ja parhaimmillaan tenttiluvussa pääsee oikeaan flow-tilaan. Tämä riippuu tietenkin tentistä ja aiheesta.

Vaikka en ole itse paras esimerkki ahkerasta opiskelijasta, joka raataa opintopisteidensä eteen istuen tunteja kirjastossa ja kerraten laskuja tai teorioita, kannustan kaikkia siitä huolimatta jaksamaan nämä viimeiset viikot, ennen kuin kauan odotettu kesäloma alkaa. Tulevalla viikolla on myös mahdollisuus ottaa irtiotto arjesta, kun kevään viimeinen iso opiskelijatapahtuma, AATU, saa jokirannat täyttymään haalarikansasta. AATU on mielestäni opiskelijakulttuuria parhaimmillaan, ja siitä on hyvä ponnistaa vauhtia vielä viimeisiin tenttirutistuksiin.

Mutta AATUsta huolimatta, tarttukaa siihen tenttimateriaaliin ja jaksakaa vielä viimeiset viikot – yritän itsekin sen tehdä, vaikka se tuntuu joskus erittäin vaikealta. Kesäloma ja mahdolliset kesätyöt tuntuvat ahkeran opiskelun jälkeen kuitenkin vielä ansaitummalta.

Siispä TuKYläiset ja muut kanssaopiskelijat: haluan toivottaa teille onnea ja menestystä viimeisiin tentteihin, sekä aurinkoista ja rentouttavaa kesälomaa, kun sen aika koittaa.

 

Henna Lunkka

Kirjoittaja on TuKYn kulttuuri- ja perinnevastaava, joka odottaa innolla ensimmäistä kesäänsä Turussa – jokilaivoilla, Naantalissa, Ruissalossa ja muissa kulttuurikohteissa.

P.S. Jos tenttilukeminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, katso kesän ensimmäiset kulttuuririennot täältä ja kouluta itseäsi eri tavalla.