Pysähdy. Ajattele.

Kuinka usein pysähdyt, ja ajattelet sitä mitä teet? Entä kuinka usein mietit, mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä? Et välttämättä kauhean usein. Nyt siihen on kuitenkin oiva mahdollisuus. Tämän blogin kysymysten avulla on helpompi pysähtyä ja pohtia omia ajatuksia sekä esimerkiksi miettiä omaa elämää ja sen saavutuksia. Toivottavasti siis luet tämän blogitekstin huolella ja pyrit miettimään vastauksia blogin kysymyksiin. Olen jakanut kysymykset omasta mielestäni järkeviin nippuihin, jotta niitä olisi helpompi pohtia.

Ensimmäisen nipun kysymykset käsittelevät jo tapahtuneita asioita.

  • Mikä on suurin saavutuksesi?
  • Mikä on sellainen asia, minkä olet jättänyt tekemättä, minkä nyt tekisit, jos saisit uuden mahdollisuuden?
  • Mille asialle olet viimeksi nauranut?

Toisen nipun kysymykset keskittyvät tulevaan. Unohda siis äsken miettimäsi tapahtuneet asiat.

  • Mikä on seuraava ajatuksesi?
  • Mikä on suurin haaveesi?
  • Mitä tekisit, jos sinulle annettaisiin päivä aikaa sekä tarvittavat resurssit?
  • Mikä on maailmassa tärkeintä?

Kolmas ja viimeinen nippu käsittelee kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tämä sisältää siis täysin satunnaisia kysymyksiä, joihin saattaa olla oikea vastaus tai sitten ei. Pääasia on kuitenkin, että pohdit niitä ilman googlea tai muita apuvälineitä omalla järjelläsi.

  • Montako ikkunaa Suomessa on?
  • Mikä on hienoin mahdollinen naamiaisasu?
  • Pyöriikö maapallo auringon ympäri myötäpäivään vai vastapäivään?
  • Onko maailmassa enemmän renkaita vai ovia?

Toivottavasti pysähdyit miettimään vastauksia edes hetkeksi. Muista, ettei mikään estä sinua myöskään palaamasta näihin kysymyksiin. Hyviä ajatteluhetkiä <3 

Noora Ossa
Kulttuuri- ja perinnevastaava

Kärsimys kasvattaa

Pyyhin hikeä kasvoiltani ja heitän puolijoukkueteltan takaisin niskan päälle. Jaloissa tuntuu samana päivänä toteutettu Reinebringenille kiipeäminen, jossa nousimme sherpojen rakentamat 1600 rappusta. Matkaa ei ole mennyt kuin muutama sataa metriä ja noin kaksi kilometriä on vielä edessä. Suomen laakeisiin maastoihin tottuneena ajatus Kvalvika Beachille siirtymisestä ei tuntunut mitenkään haastavalta. Totuus iskeytyi kuitenkin päin kasvoja, kun lähdimme kävelemään rinkkojen ja Sportin hallituksen yhteisen majoituksen, puolijoukkueteltan, kanssa mäkeä ylös. Vastaantulevat vaeltajat ihmettelivät, aiommeko majoittautua rannalla viikon. Vastaan hymähdellen, että lähdemme jo huomenna pois. Hieman hämmentyneenä he toivottavat onnea ja jatkavat matkaansa. Matka ylöspäin sujuu hitaasti, mutta varmasti, kun vaihdamme rinkkojen, teltan ja kaasupullon kantajia säännöllisesti. Kivikkoisen alamäen alkaessa maali tulee näkyviin kauniin ilta-auringon saattelemana. Viimeiset rutistukset ja sitten pääsee lepäämään. Rannalle päästyämme heitimme vaatteet kuivumaan ja säntäsimme uimaan kuvankauniiseen maisemaan ja 10°C asteiseen meriveteen. Rankan ensimmäisen vaelluspäivän jälkeen meressä uiminen ei tuntunut kylmältä, vaan raikastavalta. Se oli palkinto tehdystä työstä. Vaikka Lofooteilla maisemat olivat upeita, tuntui henkeäsalpaavien maisemien ihasteleminen mahtavammalta, koska olimme haastaneet itseämme ja kiivenneet huipulle asti. Olen varma, ettei yksikään vaellusexculla mukana olleista vuorien huipuille päästyään kyseenalaistanut, minkä takia oli käyttänyt tunteja kiipeämiseen päivä toisensa jälkeen.

Tätä itsensä ylittämisen tunnetta varten ei tarvitse lähteä Norjaan asti vaeltamaan, vaan me voimme haastaa itseämme myös arjessa. Käy juoksemassa hieman pidempi lenkki, viittaa aktiivisemmin ruotsin tunnilla tai käy aamulla kylmässä suihkussa. Vaikka sen aikana tuntuisikin epämukavalta, myöhemmin voit olla ylpeä itsestäsi. Joten ota tämän viikon teemaksi, että haastat itseäsi joka päivä vähintään kerran.

Kalle-Tapio Kähkönen
Liikuntavastaava

Päätösluettelo 25/2022

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 28.8.2022 päättänyt:

Myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeuden Semmatuottajalle 2023 hallituksen kokoukseen 28.8.2022.

Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.

Valtuuttaa Nissisen avaamaan NESU Spring Conference -tiimin haun.

Lähettää edustajaksi Prodeko ry:n vuosijuhlille Markus Karlstedtin.

Ilmoitusasiat:

  • Orientaatioviikko
  • Q2-raportti (Sarmaja)
  • TuKY-Haamut kokous (Huotari)

Lisäksi keskusteltiin Flickr-tunnusten jakamisesta, HEBS-vastineesta, Ekonomien suorajäsenyydestä, Merkuriuksen karnevaaleista ja Pikkulaskiaisen palkitsemisesta.

Turussa 28.8.2022

Sihteeri

Elle Luukkala

Päätösluettelo 24/2022

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 15.8.2022 päättänyt:

  • Myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeuden Pikkulaskiaisen controllerille hallituksen kokoukseen 15.8.2022.
  • Hyväksyä toiminnanjohtajan 1. periodin päivystysajat.
  • Hyväksyä Pikkulaskiaisen virkistysbudjetin.
  • Hyväksyä henkilövalintojen ohjeen.

Ilmoitusasiat:

  • Perttula maisterien ensimmäisessä illassa 10.8.
  • Speksin tulos (Rantala)
  • Opiskelijavalintatoimikunta (Rantala)

Lisäksi keskusteltiin vaihto-opiskelijoiden roolista perehdytysviikolla, mielenterveyskyselyn tuloksista, orientaatioviikosta ja tutorointikatsauksesta.

Turussa 15.8.2022

Sihteeri

Elle Luukkala

Päätösluettelo 23/2022

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 8.8.2022 päättänyt:

  • Myöntää Nordnet oikeudet Lauri Toivolalle ja Milla Riikoselle sekä poistaa pankkikortin käyttöoikeudet vanhalta toiminnanjohtajalta ja tilata pankkikortti uudelle toiminnanjohtajalle.
  • Lisätä pankkioikeudet päätiliin ja muihin tileihin Elle Luukkalalle sekä Milla Riikoselle ja Speksin tiliin Topias Tikkaselle.
  • Myöntää nimenkirjoitusoikeudet uudelle talouspäällikölle ja toiminnanjohtajalle.
  • Myöntää oikeudet Milla Riikoselle Netvisoriin.
  • Hyväksyä Parkin kuntokartoitustarjouksen.
  • Vuoden opettaja -palkinnon saajan.
  • Osallistua TSE:n Positive Impart Rating -projektiin.
  • Tehdä lisäyksiä vuosijuhlakutsuihin.
  • Poistaa korona-ajan hygienia- ja turvallisuusohjesääntö käytöstä.

Ilmoitusasiat

  • Talton kokous ja H2 (Sarmaja)
  • Kylterihallitusten kesäfest
  • Tutormöksä

Lisäksi keskusteltiin TuKY-infosta, KYlluppin tuloksista ja Code of TuKYn hyväksymisestä jäseneksi liityttäessä.

Turussa 8.8.2022

Sihteeri

Anna Veijalainen

Pupuja liikenteessä!

Rupeama nimeltä orientaatioviikko on nyt ohi ja pupusyksy siintää edessä. Tuntuu hassulta, että asia, jota on suunnitellut vuoden alusta asti hujahti hetkessä ohi. Itselleni on ollut suuri ilo päästä luotsaamaan tämän vuoden tutoreita sekä herättelemään henkiin kahden vuoden jälkeen orientaatioviikko ilman koronarajoituksia! Tuntui myös oudolta, että itselläni alkoi kolmas opiskeluvuosi ja uudet puput loikkivat taas kouluumme – tuli oikeasti jo vähän vanha olo…!

Muistan itse, että tullessani pupuna kouluumme otin kovat paineet esimerkiksi siitä, saanko kavereita, kuinka opinnot sujuvat, mistä tiedän mitä opintoja valita ja niin edelleen. Tuntui, että monet löysivät kaveriporukan heti ekoina päivinä, kun taas itse tutustuin moniin, mutta porukkaa ei heti muodostunut. Paine verkostoitua oli kova ja tuntui siltä, että jos ei heti löydä kavereita, niin niitä ei löydä ikinä.

Haluaisinkin siis sanoa sinulle uusi pupu – älä huoli. Oikeasti! Asioilla on tapana järjestyä, ja niin kävi myös itsellenikin. Jokainen meistä tekee omanlaisensa yliopistopolun. Olet varmasti kuullut rusakkojen sanovan, että pupusyksy on elämän parasta aikaa. Älä silti ota liikaa stressiä siitä. Sinulla on vielä monen monta opiskeluvuotta edessäsi, joten ikimuistoisia kokemuksia mahtuu vuosiin vielä lukuisia pupusyksyn jälkeenkin. Kavereita kerääntyy mukaan vuosien varrelta, ja esimerkiksi TuKYn toimintaan mukaan lähteminen on loistava tapa tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin. Yliopisto on myös siitä hienoa, että voit suunnitella opinnot omanlaiseksi ja hyödyntää omia mielenkiinnon kohteitasi, sekä aikatauluttaa opinnot niin, mikä itsellesi tuntuu hyvältä.

Pupusyksy on täynnä toimintaa, joten pidä myös omasta jaksamisestasi huolta. Ihan jokaiseen tapahtumaan ei ole pakko mennä ja välillä on hyvä myös opiskella (uskokaa tai älkää). Jokainen etenee omaan tahtiinsa, joten etsi se oma polkusi. Välillä opiskelijaelämä saattaa myös tuntua raskaalta, joten pidä mielessä, että myös apua opintoihin sekä opintojen ulkopuoliseen elämään on tarjolla, ja sitä on saatavilla matalalla kynnyksellä.

Tervetuloa vielä kerran, uusi pupu! Nähdään Pupujaisissa!

Pihla Koski
Sosiaalipoliittinen vastaava

Toiminnanjohtajan I periodin päivystysajat

Toiminnanjohtajan päivystysajat Turun KY:n toimistolla käynnistyvät jälleen tulevalla viikolla 36.

Päivystysajat I periodin ajan ovat maanantaisin klo 10-12 ja torstaisin klo 12-14. 

Poikkeuksellisesti viikolla 37 ei pidetä päivystyksiä.

Päivystysajan aikana voit esimerkiksi tulla noutamaan TuKY-tarran, vuokraamaan lokeron kauppakorkeakoulun käytävältä, kysymään mieltä askarruttavia kysymyksiä tai hoitamaan muita TuKY-asioita. 

Mikäli tahtoisit asioida toimistolla, mutta ajankohdat eivät sovi aikatauluusi, otathan yhteyttä sähköpostitse toiminnanjohtaja@tuky.fi, niin sovitaan yhdessä sopiva aika asioinnille.

Turun KY hakee järjestäjätiimiä NESU Spring Conferenceen 2023!

Keväällä 2023 Turussa järjestettävään NESU Conferenceen haetaan järjestäjätiimiä. NESU Conference on puolivuosittain järjestettävä seminaari, joka kokoaa pohjoismaiden kauppatieteilijöitä yhteen unohtumattoman viikon ajaksi. Viikko rakentuu aina tietyn ajankohtaisen teeman ympärille, jonka järjestäjätiimi valitsee. Päivisin seminaarissa ratkaistaan erilaisia teemaan liittyviä yrityscaseja ja osallistutaan workshoppeihin. Iltaohjelmaan vuorostaan kuuluu monenlaista vapaa-ajan toimintaa, kuten sitsejä, rentoa tutustumista ja viikon huipentava gaalaillallinen. 

Järjestäjätiimissä pääset olemaan mukana toteuttamassa unohtumatonta seminaaria ja saat arvokasta kokemusta tapahtumanjärjestämisestä. Jokaisella tiimiläisellä on oma vastuualue, jonka lisäksi tiimissä pääsee ideoimaan ja osallistumaan päätöksentekoon laajasti koskien koko seminaaria. Lähtökohtaisesti NESU Conferencen osallistujat valitaan järjestäjäkaupungin ulkopuolelta, joten tiimissä työskentely takaa sinulle myös mahdollisuuden päästä osallistumaan oman opiskelukaupunkisi seminaariviikkoon ja tutustumaan kyltereihin yli kaupunki- ja maarajojen.

Etsimme oma-aloitteisia ja idearikkaita tiimiläisiä, jotka ovat motivoituneita työskentelemään unohtumattoman kevätseminaarin eteen. Edellytämme hakijoilta hyvää organisointikykyä, englannin kielen taitoa, sekä innokkuutta NESUn toimintaa kohtaan. Eduksi katsotaan kokemus NESUn tai Turun KY:n toiminnasta ja/tai tapahtumanjärjestämisestä. Eduksi katsotaan myös aiempi osallistuminen johonkin NESU Conferenceen sekä kiinnostus hakea osallistujaksi syksyn 2022 seminaariin Helsinkiin. Eduksi katsottavien kriteerien täyttäminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, joten haethan rohkeasti mukaan, vaikkei kokemusta seminaareista vielä olisikaan karttunut.

Kerrothan hakemuksessa tärkeysjärjestyksessä ne vastuualueet, jotka sinua kiinnostavat eniten. Voit myös hakea järjestäjätiimiin ilman erityistä pestitoivetta. Valinta tehdään ensisijaisesti hakemusten perusteella, ja tarvittaessa hakijat voidaan kutsua haastatteluihin.

Järjestäjätiimi aloittaa työskentelyn heti alkusyksyllä 2022. Tiimin mahdolliset vastuualueet ja niiden pääasiallinen sisältö voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

Päiväohjelma & yrityssuhteet (2-3 henkilöä)

– Päiväohjelmasta ja yrityssuhteista vastaavien tiimiläisten vastuulle kuuluu esimerkiksi case-päivien ohjelman rakentaminen kontaktoimalla potentiaalisia yrityksiä, päivien aikataulutus sekä lisäarvoa tuottavien sponsorien hankkiminen seminaariviikolle.

Iltaohjelma (2-3 henkilöä)

– Iltaohjelmasta vastaavien tiimiläisten tehtäviin kuuluu esimerkiksi viikon aloittavan Cabinin, eli mökillä järjestettävän yöpymisen ja ensimmäiseen iltaan kuuluvan ohjelman suunnittelu, keskiviikkona järjestettävän legendaarisen City Runin toteuttaminen sekä viikon aikana olevan rennomman iltaohjelman ideointi ja toteuttaminen.

Talous (1 henkilö)

– Seminaariin liittyvä taloudenhoito, esimerkiksi seminaarin rahaliikenteestä vastaaminen, budjetin suunnittelu ja sen toteutumisen valvonta sekä kirjanpito.

Markkinointi (1-2 henkilöä)

– NESU Conferencen visuaalisen ilmeen suunnittelu ja toteuttaminen, sosiaalisen median tilien ylläpito ja seminaarin some-markkinointi. Pesti sisältää myös viestinnällisiä tehtäviä, kuten seminaariin liittyvistä asioista tiedottaminen osallistujille.

Gaala (1-2 henkilöä)

– Viimeisenä iltana olevan koko seminaariviikon kruunaavan gaalan suunnittelu ja päävastuullinen järjestäminen.

Aiempiin seminaareihin voit tutustua täällä.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus seminaarin pääjärjestäjille osoitteeseen ellen.nissinen@tuky.fi. Myös mahdolliset kysymykset pesteihin tai yleisesti Conferenceen liittyen voi lähettää samaan osoitteeseen.

Hakuaika sulkeutuu 15.9.2022 klo 23:59.

Sinikultaista syksyn alkua toivottaen,

Ellen Nissinen ja Anna Kaponen

NESU Spring Conference 2023 päätuottajat

Pikkulaskiaisen tuottajatiimi esittäytyy

Matilda Hyytiäinen, Anniskelutuottaja

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Olen jo pupusta saakka miettinyt mukaan Pikkulaskiaiseen mukaan hakemista ja nyt näin kolmannen vuosikurssin opiskelijana näin tilaisuuteni tulleen. Kukapa ei haluisin päästä osaksi Suomen suurinta ja kauneinta opiskelijatapahtumaa!

Telma Tasanko, Controller

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Olin myös viime vuonna järkkäämässä Pikkulaskiaista mäkitiimiläisenä ja oli niin siistii hommaa, että oli haettava tänäkin vuonna mukaan!

Aleksi von Hintze, Tuotantopäällikkö

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Suomen magein opiskelijatapahtuma!

Minttu Wilska, Art Director

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Olin mukana 2022 tapahtumassa talkoolaisena ja tapahtuma oli niin hieno, että halusin itsekin päästä kunnolla mukaan sen toteutukseen.

Suvi Ahonen, Pääyhteistyökumppanuudet

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Pikkulaskiainen on TuKYn ehdottomasti suurin ja mahtavin produktio ja ajattelin, että olisi huippua päästä mukaan toteutukseen! Mutta oikeastaan hain hetken mielijohteesta seurattuani edellisen produktion meininkiä ja innostuttuani siitä. Yrppää oli tullut jo jonkun verran tehtyä ja halusin päästä koittamaan siipiäni ja astumaan oikeasti suuriin saappaisiin sillä saralla. Myös kun tarpeeksi monelle oli tullut bileissä huudeltua, että aion hakea, ei enää kehdannut perääntyä…

Olivia Vilhonen, Approtuottaja

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Viime vuoden tapahtuma oli super kiva ja tapahtumien järjestäminen oli kiinnostellut jo pidempään.

Olga Laakso, Markkinointi- ja viestintäpäällikkö

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Halusin mukaan järjestämään Suomen suurinta talvifestivaalia, jonka juuret ulottuvat 1990-luvulle asti! Pikkulaskiainen on brändi, josta saa olla kyllä ylpeä ja sitä on ilo kehittää eteenpäin markkinointitiimin kanssa.

Mohamed Abdullahi, Lipunmyyntituottaja

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Jäi vielä hampankoloon, että en ole vielä ollut millään PL:n tuotannossa mukana ja nyt sattui vastaan oikein hyvä hetki hakea! Innolla odotan ensi vuoden tapahtumaa 🙂

Valtteri Vuori, Tekniikkatuottaja

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Kaverit painostivat ja tekniikkatuottajan homma alkoi kiinnostaa!
On hienoa päästä toteuttaamaan Suomen suurimman opiskelijatapahtuman tekniikkaa.

Anastasia Goryshina, Mäkituottaja

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Pikkulaskiainen tapahtumana kiinnosti kovasti!

Julia Soramo, Sponsoriyhteistyövastaava

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Pikkulaskiainen on Suomen suurin talvifestivaali ja vuoden odotetuin opiskelijatapahtuma. Kuka siis ei haluaisi päästä mukaan rakentamaan tätä ammattimaista brändiä eteenpäin ja luomaan tapahtumaa, jossa oman työnsä tulokset pääsee tapahtumapäivänä näkemään isosti! Onkin suuri etuoikeus päästä luomaan opiskelijoille unohtumattomia elämyksiä Pikkulaskiaisen parissa.

Eero Maijala, Digimarkkinointivastaava

Miksi hait tuottajaksi Pikkulaskiaiseen?

Koska Pikkulaskiainen on niin COOL!

Back to school – Tästä se taas lähtee

Tervetuloa!

Olipahan jälleen orientaatioviikko. Neljään päivään mahtui paljon uusia ihmisiä, tietoa ja kokemuksia. Pitkän odottamisen jälkeen pääsimme viimein viettämään ”normaalia” koulun alkua. Vaikka emme vieläkään päässeet ihan takaisin rehtorin ja dekaanin sekä uusien opiskelijoiden kättelykierrokseen, oli aivan mahtava tunne nähdä Osuuskauppasali jälleen täynnä tuoreita kauppatieteiden ylioppilaita. Kolme vuotta on ainakin tehnyt sen, että enää koko vuosikurssi ei mahdu samaan tilaan. Näin jälleen uusi lauma opiskelijoita aloittaa opintonsa Turun kauppakorkeakoulussa. Nyt kun opinnot tänään vihdoin alkavat on aika toivottaa myös rusakot tervetulleiksi takaisin kesälomilta.

Syksy näyttää mitä lupaavimmalta ja pääsemmekin viimein palaamaan takaisin lähiopetukseen kautta linjan. Vaikka hybridi- ja etäopetuksessa on omat hyvät puolensa, on mahtavaa jälleen nähdä opiskelijoita K-loungessa, Montun ruuhkissa ja Mercan täynnä pöhinää. Nämä vuodet omassa asunnossa alkavat riittää ja on aika palata Rehtorinpellonkadulle.

Varsinkin koronafukseille, jotka eivät ole vielä välttämättä edes päässeet live-luennolle tämä on hieno asia. Kun etäluennoilla nähdyt nimet saavat viimein kasvot taakseen ja kurssikavereiden kanssa pystyykin suuntamaan luentotauolla syömään tai pänttäämään. Ken tietää, ehkä live-luennoilta löytyy myös rusakoille uusia tuttuja. Myös itse opintoihin tuo lisää puhtia, kun ei tarvitse enää tuijottaa yksin ruutua, vaan pääsee osallistumaan ihan uudella tavalla. Absurdia on se, että ajatus opiskeluja varten omasta asunnosta poistumisesta ja samalla tuttavien näkemisestä kuulostaa vieraalta, mutta silti niin virkistävältä.

Uusi normaali hakee jälleen omaa uomaansa ja ei varmasti mene aikaakaan, kun toiminta taas rullaa sulavasti. Hybridiopetus jää vähäisempään osaan lähiopetukseen panostaessa, mikä on hyvä asia. On kuitenkin tärkeää, ettei se poistu kokonaan ja että näiden kahden vuoden oppeja etämahdollisuuksista yhä hyödynnetään. Meidän opiskelijoiden onkin hyvä muistaa yhä antaa palautetta opetusmenettelyistä ja opetuksesta, kun siirrymme takaisin lähiopetukseen. Me voimme vaikuttaa.

Pääsemme viimein myös pyöräyttämään opiskelijasyksyn normaalilla tavalla käyntiin. Tämä tarkoittaa myös tapahtuman täyteistä syksyä. Kalenteri täyttyy kovaa vauhtia ja myös rusakot voivat olla varmoja, että teidän opiskeluvuosiinne mahtuu vielä unohtumattomia kokemuksia. Opiskelut vaativat myös vastapainoa ja se jos mikä tuli viimeisien vuosien aikana selväksi. Ottakaa siis kaikki ilo irti siitä, mitä TuKYllä on teille tarjota. Tätä on odotettu.

Ottakaa siis uudet opiskelijat avosylin vastaan ja opastakaa myös heille koulussa opiskelun ja TuKY-hengen salat. Heistä tulee myös pian pesun kestäviä TuKYläisiä ja pidetään huolta, että hekin pääsevät sisään tähän yhteisöön. Näiden sanojen saatteleman on ilo palata takaisin arkeen, jota on viimeksi nähty kolme vuotta sitten. Odotan innolla, että näen koulun täyttyvän niin vanhoista, kuin uusista tutuista sekä naurusta ja pöhinästä.

Tsemppiä eli TSEmii kaikille uuteen lukuvuoteen, nähdään Mercalla