mennessä Kulttuurivastaava | helmi 24, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Olen asiallinen ja arvostan työntekoa. Olen työntekijänä reipas, luotettava ja sitoutuva. Nautin haasteista ja tavoitteeni ovat korkealla. Lisäksi olen stressaantunut, koska jokakeväinen työnhakurumba ja ihanien itsekehulauselmien väkinäinen väsääminen sitouttavat suhteellisen paljon aikaa ja vaivaa siihen nähden, että lämmintä kiitosta mielenkiinnosta höystää mutta-sana. Harmillista on, etteivät mielenkiinto ja uran nousukiito suoraan korreloi.
Sen sijaan, että heitän ilmoille lisää peruslatteuksia kuten ”työnhaku käy työstä”, voisin ennemmin miettiä mistä työstressi aiheutuu ja onko sille tehtävissä jotain. Totuus on se, ettei aina voi voittaa 5-0 ja usein työpaikkapelissäkin vie vanha ja kokenut, mutta asennemuutos tekee ainakin todellisuutta siedettävämmäksi. Kuten joku elämäntapaguru voisi todeta, stressin syntyyn aiheuttavien tekijöiden tunnistaminen mahdollistaa niihin puuttumisen ja vie lähemmäs henkistä tasapainotilaa. Siksi yritän herätellä itsessäni niitä ajatuksia, joihin liittyy niin työnhaku kuin stressikin.
On oltava oman alan työ, palkkaa tuplasti enemmän kuin edeltävänä vuonna, reilut työajat ja kavereita komeampi titteli. Suurin osa meistä kärsii työpaikkanirsoudesta. Onpahan Turun kauppakorkeakoulun ATK-luokassa tullut kuultua, että mieluummin on jokunen sälli ilman töitä kuin työskentelee alle kahden tonnin kuukausipalkalla. Tiettyyn pisteeseen asti nirsous on hyvä asia, mutta 20-vuotiaana opiskelijana on pidettävä mielessä se, että vähemmälläkin stressaamisella ja valikoinnilla voi päätyä hyvinkin opettavaisiin ja mielekkäisiin tehtäviin.
Terveellä ihmisellä on luontainen halu kehitykseen ja kehittymiseen. Jotkut työpaikat mahdollistavat nämä paremmin kuin toiset. Kukapa ei haluaisi olla hyvä työntekijä ja mieluusti hyvä siinä työssä, joka palkitsee ihmistä myös sisäisesti? Pikaruokaravintolassa kehityksen rajat saavuttaa nopeasti, eikä opintojen tuoma tietämys ole suuressa kulutuksessa jos ollenkaan.
Työhakemuksia kirjoitellessa tulee vastaan jumiutumisen pelko. Jos minua ei huolita, niin en ikinä löydä omaa polkuani, koska oksat paiskautuvat kasvoille heittäen minut takaisin sinne, josta ei ole löydettävissä itsearvostuksen tuomaa rauhaa. Paineet ja stressi iskostavat päähän ajatuksen siitä, että kehitys kehittyy itsenäisesti ja itse jää jälkeen. Mutta onhan realiteetti se, että jossain vaiheessa on päästävä eteenpäin. Jos ei motivaatiokirje tuo auvoa, niin tuuri tulee lopulta hätiin. Näin ainakin toivon.
Se työnhaun aspekti, joka aiheuttaa eniten stressia, on epävarmuus. On turhauttavaa, ettei välttämättä saa sähköposteihinsa edes automaattivastausta ja että menestystarinat alkavat harmillisen usein näin: ”Olipa kerran perhetuttu.” Mutta toverit, ei lannistuta.
Apua on tarjolla, joten jos ahdistaa, niin ota apu vastaan. Esimerkiksi Turun yliopiston työelämäpalveluista, tutummin Rekrystä, löytyy kysyjälle vastauksia työelämään liittyviin kysymyksiin ja esimerkiksi tietoa avoimista työpaikoista. SEFEn uravalmentajilta taas saat sparrausta työhakemuksen ja CV:n tekoon tai apua työhaastatteluun valmistautumiseen. Vaihtoehtoisesti voit myös keventää mieltäsi Gretchen Rubinin kirjalla The Happiness Project. Riippumattokelien puuttuessa sohva ja teemuki toimivat mitä parhaimpina korvikkeina. Itse aion nostattaa tulevissa työpaikkahaastatteluissa tarvittavan hymyn jo nyt kasvoille ja luottaa siihen, että jos olen sanojeni mittainen nainen eli asiallinen, luotettava ja sitoutuva, niin tulevaisuus ei ole akuutti murehtimisen aihe. Stressaamisen voi jättää vähemmälle.
Anna Lamberg
Turun KY:n kulttuuri- ja perinnevastaava
mennessä admin | helmi 17, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Aikaisemmin tällä viikolla Turun KY uutisoi Suomen hallituksen suunnitelmista lisätä korkeakoulujen aloituspaikkoja ja sitä seuranneesta ekonomiliiton lausunnosta. Hallitus esittää 3000 aloituspaikan lisäämistä seuraavan 5-6 vuoden aikana, ja nämä lisäykset koskisivat todennäköisesti myös kauppatieteellistä alaa. Ekonomiliitto ja Akava lausuivat välittömästi suunnitelmia vastaan korostaen lausunnoissaan muun muassa työllistymisnäkökulmaa ja työelämärelevanssia sekä osaamistason mahdollista putoamista. Myös Turun kauppakorkeakoulun johtaja Markus Granlund on kysyttäessä kertonut, että hänellä on samoja huolenaiheita, kuin SEFEllä ja Akavalla.
Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja lausui aiheesta korostaen resurssien riittävyyttä suhteessa opetuksen laatuun. Opetusministeri Kiuru vastasi tällä viikolla eduskunnan kyselytunnilla esitettyihin kysymyksiin ja vakuutti, että lisäpaikat kohdistettaisiin aloille, joilla on kysyntää työvoimasta. Tällaiseksi nostettiin esimerkiksi sosiaaliala ja opettajankoulutus. Kuten Ekonomiliitton tuoreimmassa uutisessa huomautetaankin, ongelma on tällä hetkellä siinä, ettei tarkkaa esitystä mahdollisista lisäpaikoista ja niiden kohdistamisesta ole vielä esitetty ministerin toimesta. Nyt peräänkuulutetaankin läpinäkyvyyttä ja avoimuutta.
Meillä Turun KY:llä asia on nostattanut paljon keskustelua ja huolta niin resurssien riittävyyden kuin opetuksen laadunkin kannalta. Haluaisimmekin nyt korostaa meille tärkeimpiä asioita ja herättää keskustelua mahdollisesta muutoksesta, sillä sen merkitys voi toteutuessaan olla erittäin suuri koulumme, koulutuksemme ja työllistymisemme kannalta.
Viime aikoina on paljon puhuttu yliopistojen kansallisesta rahoitusmallista ja sen vaikutuksista yliopistojen ja korkeakoulujen rahoitukseen. Uudet mittarit ovat asettaneet yliopistot haasteen eteen, kun keskiöön on noussut esimerkiksi suoritetut opintopisteet, valmistuneiden lukumäärä ja laadulliset mittarit. Useille yliopistoille tämä onkin tarkoittanut valtiontuen pienenemistä ja siten luonut paineita toiminnan tehostamiseen. Mikäli aloituspaikkojen määrää päätettäisiin kasvattaa, on selvää, että sen myötä myös rahoitusta olisi lisättävä, jotta opetuksen laatu pystyttäisiin säilyttämään samalla tasolla. Meillä Turun kauppakorkeakoulussa uhkakuvia saattaisivat pahimmassa tapauksesssa olla esimerkiksi kasvavat ryhmäkoot, kovempi kilpailu harjoitusryhmistä ja tilojen ahtaus.
Koko Suomen kannalta olennaista on myös koulutuksemme kilpailukyvyn säilyttäminen. Kauppatieteellinen ala on kansainvälisestikin erittäin kilpailtu ala, joten on ehdottoman tärkeää säilyttää suomalaisten kauppakorkeakoulujen kompetenssi maailmanlaajuisesti. Aloituspaikkojen lisäämisen aiheuttama resurssien suhteellinen väheneminen olisi välitön isku suomalaisen koulutuksen kansainvälistä kipailukykyä vastaan. Lisäksi hakijamäärien suuruus tai tutkinnon halpa hinta yhteiskunnalle eivät ole oikeita perusteita sisäänoton kasvattamiselle, etenkään kun työmarkkinoilla ei ole odotettavissa nopeasti kasvavaa tarvetta ekonomiosaamiselle.
Mielenkiintoinen vaihe on kuitenkin vielä edessä. Kun lausunnot alkavat konkretisoitua, tilannetta ei tarvitse enää tulkita pelkkien ympäripyöreiden puheiden perusteella. Vilkas ajatustenvaihto tuleekin varmasti jatkumaan kevään edetessä ja suunnitelmien tarkentuessa. Turun KY tulee seuraamaan kehittyvää tilannetta tiiviisti sekä keskusteluiden kautta tuomaan oman kantansa esille.
Ann-Sofie Leimu ja Sofi Laiho
Turun KY:n hallituksen puheenjohtaja ja koulutuspoliittinen vastaava
mennessä admin | helmi 16, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Ennen kuin pääsen blogini varsinaiseen aiheeseen, on sanottava, että eilinen excursio Kyykän MM-kisoihin Tampereelle oli eräs tähänastisen opiskeluaikani parhaimmista reissuista. Vähän kuin ulkomailla oltaisiin oltu, toisin sanoen Hervannassa. Tutustuimme teekkareihin, jotka mm. ystävällisesti opettivat ensimmäisessä ottelussamme minulle ja hallituksen varapuheenjohtajalle miten koko lajia pelataan. Harjoitteluhan on tunnetusti lahjattomia varten ja lisäksi Turun KY:n jalojen kyykkäperinteiden vastaista. Päivän kohokohtana voitimme perinteisen TuKY – Boomi ystävyysottelun. Ehdimmepä käydä liikuntavastaavan vanhempien luona vätköilläkin ja päivän päätimme saapumalla boomareiden tiloihin Sorin klubille juhlimaan, saunomaan ja aiheuttamaan hämmennystä. Toivottavasti ensi vuonna mennään isommin ja äänekkäämmin paikalle, itse ainakin lähden satavarmasti. Suurkiitos KY-Sport!
KY-Sportin pojat MM-Kyykässä
Sitten varsinaiseen aiheeseen. Nykyään tuntuu, että printtimedioiden kuolemista toitetaan joka puolella. Kuitenkin uskallan väittää ja väitänkin, että niin oma KYlisteemme, Turun KY:n lehti, kuin Turun ylioppilaslehti Tylkkärikin elävät tietynlaista kukoistuskautta.
Allekirjoittanut toimii tämän vuoden Tylkkärin johtokunnassa, joka käyttää yleistä toimivaltaa lehden suhteen sekä valvoo sen taloutta, painoa sekä jakelua. Tylkkäri koki suuren uudistuksen, suorastaan muodonmuutoksen viime kuussa. Lehti ilmestyy nyt harvemmin kuin ennen, 9 kertaa vuodessa, ja sen kokoa, taittoa ja sisältöä muutettiin aikakauslehtimäisemmäksi.
Palaute uudistuksesta on ollut yksinomaan positiivista, ja seuraava iso projekti ovatkin uudet nettisivut, jotka on tarkoitus julkaista kevään aikana. Lehdessä on tehty viisas päätös siirtää ajankohtaisten asioiden uutisointia verkkoon, sillä nykyajan hektisessä maailmassa ne olisivat painetussa lehdessä todennäköisesti jo vanhentuneita ilmestyessään.
Turun ylioppilaslehti 1/14
Tylkkäriä ei olisi olemassa ilman sen avustajia, jotka kirjoittavat ja kuvaavat, ja mukaan mahtuu aina lisää! Toivoisin, että Tylkkäri tulisi paremmin tunnetuksi meillä kauppakorkealla, ja asiaa auttaisi varmasti, jos tekijöinä olisi nykyistä enemmän kauppatieteilijöitä. Jos Tylkkärin tekeminen kiinnostaa, lisätietoja saat täältä. Tylkkärin tammikuun numeron näköisversioon pääset tästä.
Oma suhteeni KYlisteeseen alkoi jo oman pupuvuoteni loppusyksyllä, eli reilut puolitoista vuotta sitten, kun menin avoimeen toimituskokoukseen tuntematta ainuttakaan toimituksen jäsentä. Into ja halu päästä mukaan olivat kuitenkin kovat, eikä muuta tarvitakaan. Olennaiset tiedot ja taidot ovat karttuneet matkan varrella, oli sitten kyse kirjoittamisesta, valokuvaamisesta, taitosta InDesignilla, tai meemien keksimisestä. Vuoden 2012 viimeiseen lehteen tein jo yhdessä silloisen päätoimittajan Pia Rawlinsin kanssa jutun Kakolan vankilasta.
KYliste 1/14
Viime kevään aikana sain lempinimen ”päätoimittajan orja”, koska taittoviikonloppuisin olin se, ketä yleensä jaksoi toimituksesta pisimpään Pian rinnalla taittaa huonojen juttujen ja smurffimusiikin voimalla lehteä aamuyöhön, jotta se saataisiin ajoissa painoon. Nykyään halukkaat toimituksen jäsenet pääsevät taittamaan omat juttunsa, mikä vähentää päätoimittajan suurta taittourakkaa. (Ei sillä, että lopullisen taiton levottomuus olisi mihinkään hävinnyt.) Itse en valitettavasti lehden tekoon juurikaan ehdi osallistua tänä vuonna hallitus- ja opiskelukiireiden vuoksi, mutta varmasti tulevaisuudessa taas.
Pia kehitti vuonna 2012 lehden upean nykyisen graafisen ilmeen, ja tällä hetkellä KYliste kuuluukin mielestäni Suomen hienoimpien opiskelijajärjestöjen lehtien joukkoon, ja vieläpä täysin vapaaehtoisvoimin toteutettuna. Kannattaa olla ylpeä. Mikäli KYlisteen teko kiinnostaa, ota yhteyttä päätoimittajaan Sara Lehtiseen kyliste@tuky.fi ja/tai saavu paikalle avoimeen toimituskokoukseen 11.3. klo 16 Ls 09:ksään.
Tänä vuonna on myös KYlisteen juhlavuosi, nimittäin ensimmäinen numero ilmestyi 24. huhtikuuta 1974, 40 vuotta sitten! Syksyllä saattaa olla luvassa jotakin erikoisempaa juhlan kunniaksi…
KYlisteen uuden numeron näköislehteen pääset tästä ja selaamaan kaikkia KYlisteitä viime vuosilta tästä.
Tsemppiä kaikille tentteihin!
Riku Hietarinta,
Turun KY:n viestintävastaava ’14
mennessä Vapaa-ajan vastaava | helmi 10, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Pienimuotoisten empiiristen tutkimusteni perusteella suurin osa koulumme oppilaista muistelee erityisellä lämmöllä omaa pupusyksyään –enkä itsekään ole poikkeus. En kykene muistamaan teiniaikoja lukuun ottamatta elämästäni yhtäkään niin hauskaa ja huoletonta kuukautta, kuin syyskuu 2012 oli. Ryhmähenki oli huipussaan, kenelläkään eivät vielä rakoilleet välit ja lähes joka illaksi oli mahtavaa ohjelmaa. Sanottakoon toki, ettei ohjelman määrä tällä hetkellä niinkään pupusyksyisestä poikkea, mutta kokoukset ja tapaamiset jäänevät yleensä hauskuudessa kakkoseksi pupuinfoille ja muulle syksyn hassuttelulle.
En tarkalleen muista, milloin päätin hakea tutoriksi. Riittävän aikaisin tosin, sillä ehdin monesti jo ennen haun avautumistakin jännittää. Tiesin vuosikurssini olleen erityisaktiivinen, joten tutoriksi pääseminen ei ollut itsestäänselvyys. Hakemusta hioin ja oikoluin sekä tarkistutin vielä ystävillänikin. Onneksi jännittäminen ja vaiva tuottivat kuitenkin toivotun lopputuloksen ja kun mailiin kilahti ilmoitus tutoriksi valitsemisesta, olin muiden vastavalittujen tutoreiden tavoin onnesta soikeana.
Uudet opiskelijat saivat tietää koulupaikastaan heinäkuun alussa, mutta innokkaat uudet tutorit joutuivat kärvistelemään vielä reilun kuukauden ennen oman pupulauman selviämistä. Elokuisena päivänä muutama viikko ennen koulunalkua pupujännä tiivistyi ja tutoreiden Facebook-ryhmä alkoi täyttyä ”MÄ SAIN TIETÄÄ MUN PUPUT”, ”PUPUMAILI TULI!!!” ja paljon muista liian levottomista ja yleiseen levitykseen sopimattomista viesteistä. Omille pienille luppakorvilleen soittaminen oli erityisen jännittävää ja siitä seurasi myös koomisia hetkiä.
”Moikka, kerkeetkö puhua hetken?”
”Öö tota siis, nyt on kyllä aika kiire ja huono hetki..”
”Niin tota, mä olen sun tutor, en puhelinmyyjä..”
”AI NO SITTEN! Mä olin ihan varma, et alat jotain liittymää myymään!”.
Piti muistaa kysyä ne pakolliset kysymykset asunnosta, orientaatioviikosta, yliopiston jäsenmaksusta, opiskelijakortista, hehkuttaa tulevaa syksyä ja sen lisäksi vielä antaa itsestään järkevä ja vastuuntuntoinen kuva. Omilta pikkuisiltani voi varmistaa, miten tämä sujui tai ei sujunut, mutta ainakaan en mennyt senoissa sakaisin ja freudilaisesti puhunut ”ekan illan pippeleis.. pippaloista” erään tutorkollegani tavoin.
Kun odotetuin hetki, eli ensimmäinen koulupäivä saapui, olimme useiden koulutusten jälkeen tiedolla täytettyjä, henkisesti valmistautuneita ja ainakin teoriassa valmiita toimimaan tutorina. Ja himputti, kun jännitti. Siitä se kuitenkin alkoi –elämäni toiseksi mahtavin syyskuu. Vinkkeli vain oli tällä kertaa eri: järjestävänä tahona toimiminen luo asioihin aina lisäaspektin, joka tässä tapauksessa ei kokemusta mitenkään huonontanut. Se vaiva, jonka tutorjoukkona näimme puputapahtumien eteen, tuntui häviävän pieneltä verrattuna siihen, miten upealta tuntui nähdä uusien opiskelijoiden nauttivan pupusyksystään yhtä paljon kuin itse oli nauttinut. Tuntui hyvältä olla osa organisaatiota, joka loi puitteita tehdä uusille opiskelijoille unohtumaton koulunalku.
Vaikka tapahtumat ehkä jäävätkin kirkkaimpina johtotähtinä mieleen tutoroinnista, haluan kuitenkin korostaa myös tutoreiden vastuuta. Ensisijaisena tulee aina olla uusien opiskelijoiden sopeutuminen ja oman paikkansa löytäminen. Pitää osata olla objektiivinen, kohdella ryhmän jäseniä tasapuolisesti, mutta yksilöinä. On tärkeää muistaa, ettei alkusyksyn kreisibailaaminen ole kaikkien juttu eikä se silti tarkoita, etteikö vähemmän villeillekin pupusille olisi omaa paikkaansa. Tutorin tehtävä on ohjaamalla ja neuvomalla helpottaa sen löytämistä. Sen lisäksi tulee pitää mielessä, että ensisijaisesti korkeakouluun tullaan opiskelemaan. Koulun alussa tapahtumien määrä ja kaikki ne tuhat ja yksi uutta asiaa sekoittavat helposti uusien opiskelijoiden pään, jolloin tutorin pitää pystyä pitämään langat käsissään ja neuvomaan pupuja muussakin kuin tanssilattian oikeaoppisessa valtaamisessa.
Ennen kaikkea tutorointi on kuitenkin mielettömän hauska, opettavainen ja ainutlaatuinen kokemus. Haluan kannustaa kaikkia, vuosikurssista riippumatta, asiaa vähänkin harkitsevia ainakin pyörittelemään ajatusta mielessään. Pupusyksyn nimittäin voi elää kahdesti –tutorina.
Tuulia Valaja
Turun KY:n Vapaa-ajan vastaava
mennessä Koulutuspoliittinen vastaava | helmi 2, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Kirpsakkana torstaiaamuna iloinen ja reipas joukko kyltereitä lähti Turusta matkaamaan kohti Vantaata ja SEFEn järjestämiä Kylteripäiviä. Allekirjoittaneelle tämä oli jo kolmas kerta KYPÄllä ja odotukset olivat korkealla – niin seuran, ohjelman kun tarjoilujenkin suhteen. Kun vihdoin saavuimme Tikkurilan asemalle, siinsi Sokos Hotel Vantaa edessämme kuin parahin Viking Line #ruotsinlaivasimulaattori. Taxfreeta ei kuitenkaan valitettavasti löytynyt tästä laivasta eikä pallomerta.
Hallitus oli pari viikkoa aikaisemmin SEFEpäivillä päässyt tutustumaan muiden kylteriyhteisöjen hallituksiin ensimmäistä kertaa, joten jälleennäkemistä Vantaalla olikin jo odotettu kovasti. Kylteripäivät kokoavat saman katon alle noin 500 innokasta kauppatieteiden opiskelijaa ja tapahtuma tarjoaakin oivan mahdollisuuden tutustua ja verkoistoitua muiden kaupunkien kyltereihin. Gallupin perusteella tällä kertaa Kylteripäivillä oli paikalla eniten ensikertalaisia. Pörssiläiset vetivät kylteriyhteisöistä tänä vuonna pisimmän korren ja jyväskyläläiset olivat parhaiten edustettuina KYPÄllä. Ehkäpä Turun KY vie voiton ensi vuonna?
Ensimmäisenä KYPÄ-areenalle nousi Talentumin toimitusjohtaja Aarne Aktan. Hän muun muassa puhui siitä, miten nimenomaan paineensietokyky erottaa lahjakkaat toisistaan sekä siitä, miten liikunta, ravinto, sekä lepo määräävät sen, kuinka toimintakykyisiä olemme. Aktan antoi puheensa lopuksi kyltereille kolme neuvoa tulevaisuuteen: opetelkaa englanninkieli täydellisesti, opetelkaa esiintymään sekä tuntekaa historia! Nämä neuvot varmasti moni nappasi talteen.
Seuraavaksi Hanna-Maria Siekkinen, Valmetin sijoittajasuhdejohtaja esitteli omaa urapolkuaan ja totesi, että opiskelu ja kouluttautuminen eivät suinkaan lopu siihen, kun maisteripaperit ovat takataskussa ja siirrytään täyspäiväisesti työelämään. Siekkinen mukaan bloggaaminen, yhdistystoiminta, yrittäjyys, mentorointi sekä vapaaehtoistyö ovat oivia keinoja kerätä lisää kokemusta työuran alkuun. Selvisipä esityksen aikana sellainenkin fun fact, että Siekkinen on koulumme alumni.
Lounaan jälkeen lavan valtasi R-kioskin toimitusjohtaja Johannes Sagnes, joka heti alkuun totesi, että tittelit ovat muuten sitten aivan turhia. Titteleillä ei ole merkitystä työmaailmassa, vaan sillä, mitä teet. Päällimmäisenä R-kioskin toimitusjohtajan mukaansatempaavasta esityksestä jäivät mieleen miehen ytimekkäät heitot kuten ”if you want corn, plant corn”, ”there is only one boss – customer” ja ”you have to have fun to be profitable”. Kyllä, näinhän se varmaan juuri on.
Päivän neljäs puhuja, Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius, sai talouden käyrätkin vaikuttamaan yksinkertaisilta. Hän hauskuutti yleisöä muun muassa kertomalla, miten hänen painonsa korreloi negatiivisesti maailmantalouden suhdanteen kanssa. Koska hän on nyt vuoden alussa laihtunut 4 kiloa, tarkoittaa se varmaan sitä, että talouskasvu tekee tuloaan. Tähän on luotettava! Ja kuulemma finanssikriisi oli ekonomistien seksikkäin aikakausi. ”Olisiko sittenkin pitänyt valita KT pääaineeksi KV:n sijaan?” jäin pohtimaan.
Puhujista eniten pöhinää ja innostuneita kiljahduksia taisi aiheuttaa viimeisenä lavalle noussut Jonas Kjellberg. Karismaattinen kaveri on yksi Skypen perustajajäsenistä ja istuu tällä hetkellä CDON.comin hallituksessa. Mainittakoon myös, että hän on istunut myös iCloudin sekä Zalandon hallituksissa. Kaverin vaikuttava CV pani kyllä ajattelemaan: ai että, kyllä minäkin vielä joskus! Virheitä saa ja pitää kuulemma tehdä, muuten ei opita. Älä kopioi. Innovoi. Muuten olet aina kakkonen. Jos haluat muuttaa maailmaa, selvitä mikä sinua ilahduttaa ja tee siitä vielä ilahduttavampaa. Jos haluat muutta peliä, riko sääntöjä. Have fun! Huh, tätä kaveria kannattaa kuunnella!
Luentotykityksen jälkeen saimme nauttia illallisesta paikallisessa hemmotteluravintolassa, Tulisuudelmassa #tusu sekä nauraa kyyneleet silmissä, kun Jarkko Tamminen tarjosi parastaan. Perjantaina vuorossa oli Beach Partyt, jotka veivät osallistujat +26 asteiseen tropiikin lämpöön, pehmeän hiekan, limbo- ja köydenvetokisojen sekä cocktailien äärelle. Biitsillä olikin mukava lämmitellä talvipakkasessa jäätyneitä varpaita ja vielä kerran kohottaa malja uusille ystäville ja opettavaiselle kaksipäiväiselle Tikkurilan laivasimulaattorissa.
Uskon, että minun lisäkseni moni muu lähti KYPÄltä monta kokemusta, ystävää ja neuvoa rikkaampana.
Sofi Laiho
Turun KY:n koulutuspoliittinen vastaava
mennessä Sosiaalipoliittinen vastaava | tammi 26, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Suosi julkista liikennettä. Kierrätä. Syö kasvisruokaa.
Ohjeita tuntuu tulevan joka tuutista ja koko ajan lähes kyllästymiseen asti. Miksi? Ei siksi, että se olisi ympäristöaktivistien propagandaa tai yksilön vapautta ja päätösvaltaa häiritsevää vihreän manifestin julistusta, vaan siksi, että ympäristöystävällisyys koskettaa meitä jokaista.
Yle uutisoi vuoden alussa, että ilmakehän otsonikerros on toipumassa. Sinivihreällä Telluksellamme tallustelevat kaksijalkaiset ovat näköjään sittenkin ottaneet ekologisuuden tosissaan. Ainakin osittain. Nyt kun tähän asti biojätteet ovat hyvin aikaa vievän operaation – lajittelun – johdosta suurin piirtein lähes aina joskus silloin tällöin ihan oikeasti menneet sekajäteastian sijaan oikeaan osoitteeseen, niin on vihdoin lupa taas jättää lajittelematta. Huokaistaan kaikki yhteen ääneen helpotuksesta. Niinhän se Yle uutisoi, ei ole enää syytä huoleen, maailma ei kaipaa enää pelastusta. Kierrättäminen on turhaa, puoliksi syödyt makkarat kelpaavat varmasti kaatopaikan nälkäisille rotille. Ostan supernopean auton ja huristan sillä huomisesta lähtien kouluun, vaikka matkan taittaisi todennäköisesti vikkelämmin jalkaisin tai pyörällä aamuruuhkista johtuen. Mutta ihan vain siksi, koska voin. Ekoteko on jo tehty. Vihreä planeetta säilyy ilman minunkin panostustani ja jälkeläiseni saavat sittenkin nauttia puhtaasta ilmasta, vedestä ja luonnosta.
Mutta ennen kuin otetaan ilo irti tästä otsonikerroksen tilan parantumisesta, voisin esittää muutaman kysymyksen. Voiko ihminen koskaan olla tarpeeksi ekologinen? Onko järkeä kierrättää, jos kukaan muu ei sitä tee? Miksen voisi pitää valoja päällä makuuhuoneessa, kun kirjoitan tätä blogia asuntoni keittiössä? Sitä paitsi aamuisin on mukavaa siirtyä peiton alta puoleksi tunniksi kuumaan suihkuun. Siinä veden loristessa herää päivään helpommin. Ja eikö se nyt ole ihan sama, jos muutama muovikääre eksyy biojäteastiaan.
Hyvät ihmiset, aloitan nyt hartaan saarnani, sillä ekologisuus on ollut koko pienen ikäni ja tulee tulevaisuudessakin olemaan minulle henkilökohtaisesti tärkeä asia. Varautukaa ärsyyntymään, pyörittelemään silmiänne ja puhisemaan itseksenne ruutunne ääressä. Luvassa on vihreää tykitystä.
Äitini on aina opettanut minua ja sisaruksiani lajittelemaan lasit, metallit, biojätteen ja pahvit eri astioihin. Kierrätyksestä on tullut minulle tapa ja siksi esimerkiksi Parkin puutteelliset kierrätysmahdollisuudet häiritsevät minua suuresti. Parkin kierrätysjärjestelmä poistettiin käytöstä toimimattomuutensa vuoksi – vaikka tarjottiin lajittelumahdollisuutta, sitä ei osattu käyttää oikein. Jäsenistömme on lähes 2000 henkinen ja vaikka kaikki eivät käytäkään Parkkia, kierrättämättömyytemme on jo vakavammalla tasolla kuin yhden jäsenen kaiken-voi-laittaa-sekajätteeseen-mentaliteetin aiheuttama ympäristöhaitta. On totta, ettei kukaan voi tehdä muutosta yksin, mutta mitä jos kyse on kahdesta tuhannesta?
Olen myös huomannut Turun kauppakorkeakoulussa järjettömän paperinkulutuksen. En puhu pelkästä tulostuspaperista, vaan myös käsipaperista. Kenenkään kädet eivät ole niin valtavat, etteikö yksi – tai no, joissain tapauksissa kaksi – paperia riittäisi kuivaamiseen. Koulumme printterit ovat myös hyvin ahkerassa käytössä. Osaathan printata useamman sivun yhdelle A4-arkille ja tiesithän, että molemmille puolille arkkia on mahdollista tulostaa? Välillä luennoilla törmää professorin tulostamiin havainnollistaviin diagrammeihin, jotka olisi aivan yhtä hyvin voinut näyttää yhdellä PowerPoint-slidella tai ladata Moodleen.
Kuinka saisimme koulustamme ympäristöystävällisemmän? Liikkeen tulee lähteä meistä opiskelijoista kuin myös koulumme henkilökunnasta. Oman asenteemme muuttaminen ekologisuutta kohtaan on ensi askel suuremman haasteen selättämisessä. Kulutustottumuksien muuttaminen on meistä kiinni. Ekonomin ei tarvitse kasvaa muottiin, jonka mukaan maksimaalinen kulutus on tärkein saavuteltava asia. Vaikka dollaritkin ovat vihreitä, hyvinvointi ei synny pelkästään materiaa haalimalla; ympäristön tuhoaminen ei voi olla hyvinvointiyhteiskuntamme perustana. Toivonkin teiltä, jotka ette vihreän tykityksen alkaessa lopettaneet tämän kirjoituksen lukemista, että pohtisitte ja kertoisitte, mikä Turun kauppakorkeakoulussa on vikana ekologisesta näkökulmasta katsottuna. Mitä voitaisiin parantaa?
Perun siis sanani. Maailma kaipaa edelleen pelastusta ja ekoteko on jotain pysyvämpää ja jatkuvampaa kuin kirpparilöytö H&M:n alelaarin aarteen sijaan. Meistä jokainen varmasti toivoo, että omat lapsemme saavat nauttia samoista luonnon tarjoamista resursseista kuin mekin olemme saaneet. Otetaan siis itseämme niskasta kiinni yhteisen hyvän vuoksi. Ihan siksi koska voimme.
Laura Vähäsaari, Turun KY:n hyvinvointi- ja tutorointivastaava
