Miltä tuntuu oikea valta ja Tuomiokirkon kokoinen auktoriteetti? Mitä salaisuuksia Parkki kätkeekään sisäänsä?
Parkkiryhmän hakua on jatkettu! Etsimme uusia innokkaita jäseniä osaksi Parkkiryhmän toimintaa!
Parkkiryhmä on Turun KY:n asiantuntijaelin, joka huolehtii Parkin toiminnasta, kunnossapidosta sekä kehittämisestä Kuntamestarin johdolla. Käytännössä tämä tarkoittaa käyttäjien kouluttamista, tulevien investointien suunnittelua ja tarvittavien hankintojen tekoa, siivousjäljen tarkistamista sekä pienimuotoisia huoltotoimenpiteitä ja sisätilojen talkoohenkistä päivitystä. Parkkiryhmäläiset eivät siis itse tartu mopin varteen vaan kutsuvat huolimattomat toimijat takaisin hoitamaan hommansa kunnolla loppuun. Tämän asiantuntijatehtävän vastapainoksi parkkiryhmäläisille tarjotaan mahdollisuutta varata Parkki käyttöönsä maksutta, virkistysiltoja sekä muita kadehdittavan hyviä etuja. Parkkiryhmäläisenä saa myös roimasti kokemusta vastuutehtävistä ja uusia ystäviä vanhemmiltakin vuosikursseilta!
Parkkiryhmään voivat hakea kaikki Turun KY:n jäsenet vuosikurssista riippumatta, mutta haluamme erityisesti rohkaista ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoita hakemaan mukaan toimintaan jatkuvuuden turvaamiseksi. Tärkeintä on, että hakijalta löytyy motivaatiota ja halua sitoutua Parkkiryhmän toimintaan. Jäsenyys on voimassa toistaiseksi, mutta edellytyksenä on kuitenkin vähintään vuoden sitoutuminen toimintaan. Toisessa toimijassa oleminen ei ole este Parkkiryhmään hakemiseen, vaan päinvastoin, Parkin tuntemuksesta on hyötyä ja etua monissa muissa pesteissä! Työmäärä ei myöskään estä tai rajoita osallistumista muuhun toimintaan!
Hakijalta edellytetään:
Motivaatiota ja sitoutuneisuutta Parkkia ja Parkkiryhmää kohtaan
Luotettavuutta ja rehtiyttä
Haussa katsotaan eduksi:
Näkemys Parkin kehittämisestä
Parkkiryhmän uudet jäsenet valitaan hakemusten perusteella. Lähetä siis vapaamuotoinen hakemuksesi, jossa kerrot miksi juuri sinut tulisi valita Parkkiryhmän jäseneksi, ja miten kehittäisit Parkkia tulevaisuudessa. Hakemukset lähetetään osoitteeseen kuntamestari@tuky.fi. Haku umpeutuu 27.2. kello 23:59. Voit myös kysyä lisätietoja Parkkiryhmän toimintaan tai hakemiseen liittyen edellä mainitun sähköpostiosoitteen kautta.
Innostavan, mutta stressitasojakin nostattaneen tapahtumanjärjestämisrumban ja sitä seuranneiden Back 2 School -bileiden jälkeen suunnitelmanani oli käyttää koko perjantai kaikkien viime viikkoina rästiin jääneiden hommien hoitamiseen. Toisin kävi!
Aloitin työpalaverin toivottaen hyvää aamupäivää (klo 13.00) ja hoidin sen kutakuinkin kunnialla läpi, mutta loppupäivän vietin pelkästään sängyssä löhöten. Päivän suurimmat saavutukset olivat pizzan hakeminen ulko-ovelta ja sen syömään siirtyminen sängyn viereen lattialle. Velvollisuudet jäivät siis sikseen. Meinasin kokea tästä huonoa omatuntoa illan pimetessä, mutta kerkesin onneksi nukahtaa päivän toisille päikkäreille ennen kuin ehdin ajatella asiaa sen enempää!
Seuraavana päivänä fiilikseni oli kuitenkin parempi kuin pitkään aikaan. Olin muita kohtaan reilumpi, vastoinkäymiset eivät tuntuneet ylitsepääsemättömiltä ja rästiin jääneiden juttujenkin hoitaminen tuntui helpommalta. Muistin levon tärkeyden, ja toivoisin sinunkin muistavan sen kiireisen kevään aikana. Vaikka kalenteri täyttyy usein myös kivoista jutuista, joita ei haluaisi jättää väliin, täytyy oma jaksaminen joskus priorisoida varaamalla aikaa myös täyslepoon. Muista siis chillata!
Turun Kauppatieteiden Ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 15.1.2024 päättänyt:
Myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden vuosijuhlatuottajalle Suvi Ahoselle ja vapputuottajille Pihla Koskelle ja Miska Misukalle hallituksen kokoukseen 15.1.2024.
Bar Monttu etsii riveihinsä uusia baaritiimiläisiä! Baaritiimissä pääset ideoimaan ja järjestämään erilaisia tapahtumia, kuten After Workeja ja suurempiakin tapahtumia yhdessä baarimestarin ja muiden tiimiläisten kanssa.
Tiimiläisenä olet avainasemassa kehittämässä baarin toimintaa ja ideoimassa uusia tapahtumakonsepteja. Saat työstä rahallisen korvauksen tapahtuman pituuden mukaisesti sekä kokemusta asiakaspalvelu- ja myyntityöstä. Tapahtumien työvuorot jaetaan tasaisesti tiimiläisten ja baarimestarin kesken.
Tiimiin haetaan nyt 2-3 henkilöä baarimestarin alaisuuteen. Haussa edellytetään innostusta tapahtumien järjestämiseen sekä sitoutumista tehtävään. Eduksi katsotaan näkemykset Bar Montun toiminnan sekä markkinoinnin kehittämisestä ja kokemusta ravintola-alalta. Turun KY kustantaa tarvittaessa valituille anniskelupassin.
Työstä maksettava korvaus määräytyy tapahtuman pituuden mukaan. Iltatapahtumista 100 € korvaus ja After Work -tapahtumista 30 €. Mikäli iltatapahtuma kestää yli 10 tuntia, määräytyy lisäkorvaus ylimenevien tuntien mukaan 7,5 €/h. Turun KY:n ja kauppakorkeakoulun ulkopuolisten järjestämissä tapahtumissa korvaus määräytyy tuntikorvauksena 12,5 €/h.
Baaritiimin jäsenet valitaan hakemusten ja mahdollisten haastattelujen perusteella. Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV sähköpostilla osoitteeseen monttu@tuky.fi. Hakuaika päättyy 7.2.2024 klo 23.59.
Viime viikonloppuna allekirjoittanut ja toivottavasti myös moni tämän tekstin lukijoista oli viettämässä vuoden 2024 KYPÄ:ää, eli Kylteripäiviä Helsingissä. Rehellisesti voin sanoa odotuksieni ylittyneen viikonlopun tapahtuman kohdalla, sillä itsellä oli ainakin todella hauska viikonloppu ja mukaan tarttui myös paljon uusia tuttavuuksia ja oppeja. Yhä viikonlopusta innoissaan olevana ajattelin nyt kertoa omasta kokemuksestani niille jotka tänä vuonna ei paikalle päässyt.
Torstaina ennen varsinaisen tapahtuman alkua pääsimme tapaamaan muita kylterihallituksia ympäri Suomen ja keskustelemaan yhteisistä pestikohtaisista aiheista sekä pitämään hauskaa yhdessä. Omalla kohdalla ilta päättyi kuitenkin hieman ikävään tunnelmaan, kun Helsingin keskustassa sijaitsevan karaokebaarin lavalla ollut matala katto pääsi yllättämään, ja omat hiukseni olivatkin laulamamme kappaleen ”Kultaa hiuksissa” sijaan verestä märät 🙁 Iltamme päättyikin siihen, joten haluan pahoitella tapahtunutta vielä kaikille mukana olleille…
Perjantain seminaarissa saimme kuulla taitavilta puhujilta mielenkiintoisia puheenvuoroja, kun Yacine Samb, Kari Ketonen, Noora Hautakangas ja Jyrki Katainen pitivät omat luentonsa. Seminaarit ovat aina loistavia mahdollisuuksia oppia jotain uutta, ja rakastan kuunnella kun joku kokenut henkilö kertoo omaa tarinaansa ja siitä irti saatuja oppeja. Koska seminaari ja sen aiheet ovat tarkoitettu keskiverto kylterin kaltaiselle ihmiselle, on käsiteltävät teemat myös hyvin osuvia.
Illallisella hyvän ruuan parissa saimme mahdollisuuden verkostoitua muiden kyltereiden kanssa eri kaupungeista ja kouluista. Sain ainakin oman pöydän keskustelukumppaneista uusia ystäviä ja tuttuja jotka tuntee jatkossa kun on liikkeellä esimerkiksi isommissa opiskelijatapahtumissa tai vujuilemassa ulkopaikkakunnilla. Illallisen jälkeen jatkopaikalla Lauri Haavin keikalla bailaten oli oma KYPÄ-kokemukseni aikalailla kruunattu täydelliseksi.
Mutta ei siinä vielä kaikki… Lauantain silliksellä pääsi omien tarpeiden mukaan joko bailaamaan viimeisetkin tanssijalan vipatukset pois kehosta, tai vaihtoehtoisesti rennommin hengailemaan uusien tai vanhojen tuttavuuksien kanssa. Vaikka viikonloppu oli ainakin itselle hyvin rankka, oli se kokemuksena mieleenpainuva ja ehdottomasti wörtti 😀 Tältä erää voinkin vain suositella ensi vuoden KYPÄ:lle osallistumista kaikille!