Terveisiä KYPÄ:ltä

Viime viikonloppuna allekirjoittanut ja toivottavasti myös moni tämän tekstin lukijoista oli viettämässä vuoden 2024 KYPÄ:ää, eli Kylteripäiviä Helsingissä. Rehellisesti voin sanoa odotuksieni ylittyneen viikonlopun tapahtuman kohdalla, sillä itsellä oli ainakin todella hauska viikonloppu ja mukaan tarttui myös paljon uusia tuttavuuksia ja oppeja. Yhä viikonlopusta innoissaan olevana ajattelin nyt kertoa omasta kokemuksestani niille jotka tänä vuonna ei paikalle päässyt.

Torstaina ennen varsinaisen tapahtuman alkua pääsimme tapaamaan muita kylterihallituksia ympäri Suomen ja keskustelemaan yhteisistä pestikohtaisista aiheista sekä pitämään hauskaa yhdessä. Omalla kohdalla ilta päättyi kuitenkin hieman ikävään tunnelmaan, kun Helsingin keskustassa sijaitsevan karaokebaarin lavalla ollut matala katto pääsi yllättämään, ja omat hiukseni olivatkin laulamamme kappaleen ”Kultaa hiuksissa” sijaan verestä märät 🙁 Iltamme päättyikin siihen, joten haluan pahoitella tapahtunutta vielä kaikille mukana olleille…

Perjantain seminaarissa saimme kuulla taitavilta puhujilta mielenkiintoisia puheenvuoroja, kun Yacine Samb, Kari Ketonen, Noora Hautakangas ja Jyrki Katainen pitivät omat luentonsa. Seminaarit ovat aina loistavia mahdollisuuksia oppia jotain uutta, ja rakastan kuunnella kun joku kokenut henkilö kertoo omaa tarinaansa ja siitä irti saatuja oppeja. Koska seminaari ja sen aiheet ovat tarkoitettu keskiverto kylterin kaltaiselle ihmiselle, on käsiteltävät teemat myös hyvin osuvia.

Illallisella hyvän ruuan parissa saimme mahdollisuuden verkostoitua muiden kyltereiden kanssa eri kaupungeista ja kouluista. Sain ainakin oman pöydän keskustelukumppaneista uusia ystäviä ja tuttuja jotka tuntee jatkossa kun on liikkeellä esimerkiksi isommissa opiskelijatapahtumissa tai vujuilemassa ulkopaikkakunnilla. Illallisen jälkeen jatkopaikalla Lauri Haavin keikalla bailaten oli oma KYPÄ-kokemukseni aikalailla kruunattu täydelliseksi.

Mutta ei siinä vielä kaikki… Lauantain silliksellä pääsi omien tarpeiden mukaan joko bailaamaan viimeisetkin tanssijalan vipatukset pois kehosta, tai vaihtoehtoisesti rennommin hengailemaan uusien tai vanhojen tuttavuuksien kanssa. Vaikka viikonloppu oli ainakin itselle hyvin rankka, oli se kokemuksena mieleenpainuva ja ehdottomasti wörtti 😀 Tältä erää voinkin vain suositella ensi vuoden KYPÄ:lle osallistumista kaikille!

Jo ensi vuoden KYPÄ:ää odottaen,

Ossi Ryynänen
Kuntamestari

Turun KY hakee talouspäällikköä

Turun KY hakee talouspäällikköä 1.3.2024 alkavaan työsuhteeseen. Uusi talouspäällikkö työskentelee maaliskuun ajan työtehtävään perehtyen yhdessä nykyisen talouspäällikön kanssa ja jatkaa itsenäisesti työssään 1.4. alkaen. Talouspäällikkö vastaa yhdistyksen päivittäistaloudesta yhdessä hallituksen ja taloustoimikunnan puheenjohtajan kanssa. Työsuhde on yhden vuoden määräaikainen, jonka jälkeen sopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Talouspäällikön tehtäviin kuuluvat muun muassa:

  • Päivittäistalouden hoitaminen: laskujen maksu, laskutus, kirjanpito, tilinpäätös, palkanlaskenta, viranomaisilmoitukset
  • Jaostojen ja toimijaryhmien talousneuvonta
  • Talousraportointi ja -suunnittelu
  • Taloustoimikunnan sihteerinä toimiminen
  • Turun KY:n hallituksen kokouksiin ja muuhun hallituksen työskentelyyn osallistuminen

Hakijalta edellytetään:

  •  Perehtyneisyyttä Turun KY:n toimintaan
  •  Hyviä perustaitoja laskentatoimesta
  •  Hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä sujuvaan suulliseen ja kirjalliseen viestintään
  •  Tarkkuutta, huolellisuutta ja oma-aloitteisuutta

Eduksi luetaan:

  •  Aikaisempi työkokemus taloudenhoidosta ja kirjanpidosta
  •  Aikaisempi toiminta Turun KY:ssä tai muussa opiskelijajärjestössä
  •  Kiinnostusta kehittää Turun KY:n taloudenhoidon menetelmiä

Tarjoamme:

  •  Monipuolisen ja itsenäisen tehtäväkuvan
  •  Kannustavan ja mukavan työyhteisön
  •  Joustavat työajat
  •  Kattavan perehdytyksen ja koulutuksen työtehtävään
  •  Arvokasta työkokemusta opintojen oheen taloushallinnon tehtävistä

 Talouspäällikön työsuhde on osa-aikainen, 15 tuntia viikossa. Palkkauksena työtehtävässä on kiinteä kuukausipalkka 486 €/kk ja lisätunneista maksetaan 7,5 €/h korvaus. Toimi mahdollistaa normaalin koulunkäynnin ja kesäkuukausina voi tehdä myös muita kesätöitä. Hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen puheenjohtajalle Jenny Sääkselle sähköpostitse osoitteeseen puheenjohtaja@tuky.fi keskiviikkoon 31.1.2024 klo 23.59 mennessä. Haastattelut järjestetään viikolla 6. Haastattelut voidaan aloittaa mahdollisuuksien mukaan jo haun ollessa auki. Perehdytys aloitetaan hakijan aikataulun mukaan, mutta viimeistään maaliskuussa 1.3.2024. Lisätietoja tehtävään liittyen antaa talouspäällikkö Milla Riikonen sähköpostitse talouspaallikko@tuky.fi tai puhelimitse 045 1345974.

Päätösluettelo 1/2024

Turun Kauppatieteiden Ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 8.1.2024 päättänyt:

  • Myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden yhdistyksen toiminnanjohtajalle, talouspäällikölle, myyntipäällikölle ja taloustoimikunnan puheenjohtajalle hallituksen kokouksiin vuodeksi 2024.
  • Valita hallituksen kokousten sihteeriksi vuodelle 2024 yhdistyksen toiminnanjohtajan.
  • Vahvistaa hallituksen viikoittaiseksi kokousajaksi maanantain klo 16.
  • Vahvistaa TSE ry:n johtokunnan asiantuntijajäseneksi Jenny Sääksin.
  • Vahvistaa sektorit ja sivusektorit toimintasuunnitelman mukaisesti.
  • Myöntää nimenkirjoitusoikeudet yhdistyksen toiminnanjohtaja Minttu Agartille, myyntipäällikkö Joni Talviselle ja talouspäällikölle Milla Riikoselle.
  • Valita yhdistyksen häirintäyhdyshenkilöksi Minttu Agarthin ja Robert Vehman.
  • Vahvistaa toiminnanjohtajan 3. periodin päivystysajoiksi maanantain klo 10-12 ja keskiviikon klo 10-12.
  • Lähettää Preemion vuosijuhlille Sääksen, Martin ja Korpinevan.
  • Lähettää SHS:n vuosijuhlille Hartikaisen ja Vehman.
  • Olla lähettämättä edustajaa Humanitas ry:n vuosijuhlille.
  • Lähettää KY:n vuosijuhlille Sääksin ja Immon.
  • Lähettää Boomin ry:n vuosijuhlille Iso-Kuortin ja Agarthin.
  • Valtuuttaa Vesanen avaamaan taloustoimikunnan haun.
  • Lisätä Netvisor ja Nordnet -oikeudet taloustoimikunnan puheenjohtajalle ja poistaa Nordnet oikeudet edelliseltä taloustoimikunnan puheenjohtajalta.
  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.

Ilmoitusasiat:

  • Joulutervehdys Parkinkadun naapureille (Ryynänen, Vesanen).

Lisäksi keskusteltiin TuKY-koulutuksesta, jaostojen kokousajoista ja -paikoista, jaostobondailusta, valmistujaisjuhlan airueen edustuksesta, hallituksen iltapäiväkouluista ja viestintäkoulutuksesta.

Turussa 8.1.2024
Sihteeri
Minttu Agarth