mennessä admin | loka 12, 2014 | news

Akavan opiskelijoiden valtuuskunnan nykyinen toimikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa ja käynnissä on haku uusista edustajista.
Valtuuskunta toimii opiskelijoiden asioista vastaavana Akavan toimielimenä sekä akavalaisten opiskelijoiden yhteistyöelimenä ja toimii Akavan hallituksen alaisuudessa. Akavan opiskelijat kokoontuvat vuoden aikana kolmesta neljään kertaa. Valtuuskunta nimeää edustajansa Akavan muihin toimikuntiin sekä ohjaa opiskelijatoimintaa ja opiskelijoiden edunvalvontaa Akavassa. Kokousten välisenä aikana Akavan opiskelijoiden nimeä ja valtuuksia käyttää valtuuskunnan työjaosto, jonka valtuuskunta valitsee keskuudestaan järjestäytymiskokouksessa vuoden 2015 alussa.
Akavan hallitus nimeää valtuuskunnan jäsenet Akavan jäsenjärjestöjen tekemien esitysten perusteella. Valtuuskunnan jäsenten tulee olla opiskelijoita ja Akavan jäsenjärjestön jäseniä tai Akavan jäsenjärjestön opiskelijatoiminnasta vastaavia henkilöitä. Valtuuskunnan toimikausi on kaksi kalenterivuotta.
Jäsenmääränsä mukaisesti SEFEllä on valtuuskunnassa 4 varsinaista ja yksi varaedustaja. (Tällä hetkellä SEFEn edustajina valtuuskunnassa toimivat Aku-Matias Kähkönen, Jukka Kujala, Antti Kähkönen, opiskelija-asiamies Tanja Hankia sekä varajäsenenä opiskelija-asiamies Katri Markkanen.)
Valtuuskunnan jäseniksi toivotaan sellaisia jäsenjärjestöjen opiskelija-aktiiveja, joilla on asiantuntemusta, yhteistyökykyä sekä aikaa ja motivaatiota antaa oma panoksensa Akavan opiskelijatoiminnalle. Toivottavaa olisi, että opiskelijaedustajat voisivat jatkaa tehtävässään koko toimikauden. Liitteenä on ehdokkaita varten lyhyt kuvaus valtuuskunnan toiminnasta.
Kevään seminaari- ja kokousajankohdat ovat 23.-24.1. ja 17.-18.4.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus keskiviikkoon 22.10. mennessä otsikolla ”Haku Akavan opiskelijoiden valtuuskuntaan” osoitteeseen tanja.hankia@sefe.fi.
Kylteripuheenjohtajien verkosto tekee päätöksen SEFE-edustajista kokouksessaan 3.11.
Lisätietoa Akavan opiskelijoiden toiminnasta löytyy akaverkosta osoitteesta http://www.akava.fi/akaverkko/opiskelijat/ sekä Akavan opiskelijoiden verkkosivulta osoitteestahttp://www.akava.fi/opiskelijat/perustietoa.
Lisätietoja asiasta antavat myös Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Jouni Markkanen (puh. 040 542 9514; jouni.markkanen@akava.fi) sekä Akavan järjestötoiminnan assistentti Veikka Kuusisto (puh. 050 383 1497, veikka.kuusisto@akava.fi).
LIITE: Opiskelijoiden esittely_hakukirje_valtuuskunta 2015-2016
Viestin välitti,
Ann-Sofie Leimu
Hallituksen puheenjohtaja
mennessä Hallituksen varapuheenjohtaja | loka 12, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Lauantaina 11.10. järjestettiin kauppakorkeakoululla ensimmäinen koulun itsensä järjestämä alumnipäivä. Alumnipäivä on järjestetty aikaisemminkin kerran vuodessa alumniyhdistyksen toimesta. Nyt yhdistys on purettu ja kauppakorkeakoulu on ryhtynyt itse vastaamaan alumnitoiminnasta.
Lauantaina iltapäivällä lähes 300 Turun kauppakorkeakoulun alumnia saapui entisen opinahjonsa aulaan ilmoittautumaan alumnipäivään. Siinä missä nuoremmille saattoi tulla yllätyksenä aulatilojen hiljattain tapahtunut uudistus, ei vanhemmille vuosikursseille edes mercatori ollut välttämättä käsitteenä tuttu. Mukana olikin edustajia vuosikurssilta 50 aina vastavalmistuneisiin asti. Nuorempien vuosikurssien osuus oli kuitenkin suhteellisen pieni.

Kahvikupillisten ja vuosikurssitapaamisten jälkeen alkoi päivän varsinainen ohjelma. Päivän teemana oli tänä vuonna vastuullisuus. Päivän aikana kuultiinkin kolme kiinnostavaa aiheeseen liittyvää keynote -puheenvuoroa. Puheenvuorot kuultiin Mika Hentuselta (YLE Uutiset), Antti Haapalinnalta (Orion Oyj) ja Jan Hultinilta (HeartBrain Oy). Puheenvuorojen jälkeen ohjelmassa oli Alumni Talk -paneelikeskustelu teemalla ”Vastuullisuus johtamisessa – Valinnat oikean ja väärän välillä”.

Päivän aikana julkistettiin myös vuoden alumni, joka tänä vuonna oli mittavasti ansioitunut ja hiljattain edesmennyt kauppakorkeakoulun viimeinen rehtori Tapio Reponen.
Ohjelma ei alumnipäivässä toki loppunut asiaohjelman päätyttyä, vaan ruokailun jälkeen alumnit juhlivat Montussa Speksibändin säestämänä myöhään iltaan asti. Osa alumneista löysi aina Parkille asti muistelemaan vanhoja ylioppilaskunta-aikoja.
Alumnitoiminnassa tapahtuu myös konkreettisia uudistuksia kauppakorkeakoulun mukaantulon myötä. Luvassa on entistä näkyvämpää alumnitoimintaa joka näkyy myös opiskelijalle aina pupuvuodesta asti. Myös moni Helsinkiin työelämän koukeroissa muuttamaan pakotettu alumni pääsee pian nauttimaan Turun kauppakorkeakoulun alumnitapahtumasta Helsingissä, sillä keväällä järjestetään ensimmäistä kertaa alumnitapahtuma myös pääkaupunkiseudulla.
Lisätitetoa alumnitoiminnasta (ja jos olet jo ehtinyt valmistumaan mahdollisuus rekisteröityä alumniksi) löytyy oheisesta linkistä.
Otto Rouhiainen
Turun KY:n hallituksen varapuheenjohtaja
mennessä Kuntamestari | loka 8, 2014 | news

Miltä tuntuu oikea valta ja Tuomiokirkon kokoinen auktoriteetti? Mitä salaisuuksia Parkki kätkeekään sisäänsä? Mikä selittää kuntamestarin kummallisen käytöksen?
Parkkiryhmä täydentää rivejään, ja juuri Sinä saatat olla etsimämme henkilö!
Parkkiryhmä on Turun KY:n toimielin, joka huolehtii Parkin toiminnasta, kunnosta ja kehittämisestä Kuntamestarin johdolla. Käytännössä tämä tarkoittaa käyttäjien siivousjäljen tarkistamista, kouluttamista, tarvittavien hankintojen tekoa sekä pienimuotoisia huoltotoimenpiteitä. Parkkiryhmäläisiä ei siis tavata mopinvarresta, vaan he käskevät huolimattomat Parkin varaajat takaisin viimeistelemään urakkansa. Raskas työ vaatii raskaat huvit, ja parkkiryhmäläisiä hemmotellaankin muun muassa ilmaisilla Parkin käyttöoikeuksilla, villeillä virkistysilloilla ja muilla bonuksilla. Pestin suomia muitakaan hyötyjä ei saa unohtaa, sillä onhan kyseessä vastuullinen tehtävä ja uusia kavereita!
Parkkiryhmään voivat hakea kaikki TuKYn jäsenet vuosikurssista riippumatta. Jäsenyys on voimassa toistaiseksi, mutta kuitenkin vähintään vuoden sitoutuminen on suotavaa. Parkkiryhmän jäsenyys ei estä hakemasta muihin vastuutehtäviin, vaan päin vastoin Parkin tuntemuksesta on hyötyä monissa muissa pesteissä. Parkkiryhmässä toimiminen ei myöskään vaadi ajallisesti tai muutenkaan yli-inhimillisiä suorituksia.
Hakiessa katsotaan eduksi
- aktiivisuus TuKYn toiminnassa
- epäitsekäs ja altruistinen luonne
- luotettavuus ja suoraselkäisyys
Parkkiryhmään valitaan uusia jäseniä hakemusten perusteella. Lähetä siis vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot TuKY-aktiivisuudestasi ja miksi olisit hyvä lisäys Parkkiryhmään, 18.10. kello 23:59 mennessä osoitteeseen Kuntamestari@tuky.fi. Samaan osoitteeseen voi laittaa myös kysymyksiä aihetta koskien.
Arttu Tuuppa
Turun KY:n Kuntamestari
mennessä TuKY-Speksi | loka 7, 2014 | news
Hae TuKY-Speksin tiimiläiseksi NYT
Speksillä on nyt upea vastaavajoukko kasassa, ainoa mikä puuttuu olet sinä. Lue alta tiimivastaavien terveiset ja laita vapaamuotoista hakemusta heille (tiimiin jos toiseenkin) menemään jo tänään, mutta viimeistään sunnuntai 19.10 mennessä.
_________________________
Markkinointitiimi, vastaavina Jarkko Louhelainen & Lauri Nieminen: latani@utu.fi
”Markkinointitiimi vastaa speksin jatkuvasta näkyvyydestä kaikissa eri kanavissa. Jos sosiaalinen media, sisällöntuotanto, videokuvaus ja -editointi tai markkinointitapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen kiinnostavat, niin olet etsimämme henkilö!”
Bile- ja kiertuetiimi, vastaavana Ronja Rosman: romiro@utu.fi
”Tiimi vastaa speksisanoman leviämisestä Turun yössä ja auttaa speksiporukkaa tutustumaan toisiinsa paremmin. Kiertueella päästämme tämän taiteilijajoukon irti maakunnissa speksaamaan, fleksaamaan ja bailaamaan unohtumattomalla tavalla.”
Puvustustiimi, vastaavina Salla-Mari Koskela & Alina Herronen: aikher@utu.fi
”Puvustustiimi on paikkasi, jos sinulla on intohimona koluta kirppareita ja tehdä speksistä visuaalisesti loistokas. Ainut vaatimus puvustustiimiin on into tehdä speksiä!”
Maskitiimi, vastaavana Essi Kela: essi.a.kela@utu.fi
”Haluatko vaikuttaa siihen, miltä speksin esiintyjät lavalla näyttävät? Hae maskeeraustiimiin, niin pääset viimeistelemään upeat lavalookit!”
Lavastustiimi, vastaavana Ilona Molin: ilona.m.molin@utu.fi
”Lavastustiimissä pääset hallinnoimaan kaikkea sitä mikä lavalla näkyy (ja ne kiertuelavat myös!). Olet täydellinen kandidaatti jos omaat visuaalista silmää ja älyttömiä ideoita!
Speeppisin terveisin,
TuKY-Speksin tuottajat
Ilona Molin & Lauri Lehtonen
mennessä Kuntamestari | loka 5, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Varokaa, seuraava blogikirjoitus saattaa sisältää markkinointia.
Kiireinen syksy on kuin yllättäen hiipinyt jo pitkälle lokakuun puolelle. Vanhat opiskelijat alkavat taas löytää opiskelurytmin punaisen langan, ja pupujenkin perehdytys alkaa olla loppusuoralla.
Näin lokakuun alussa järkevä ja säännöllinen viikkorytmi ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka palaa osaksi arkeamme. Viime syksynä lanseerattu, ja vuoden aikana käsitteeksi noussut Montun After Work tekee nimittäin näyttävän paluun torstaina 9. lokakuuta. Yksi Suomen harvoista opiskelijavoimin pyörivistä anniskeluravintoloista palvelee janoista kauppakorkeakoulun väkeä joka torstai kello 15-18 tästä viikosta lähtien aina toisen periodin tenttiviikkoihin asti.
Kun After Work -konseptia suunniteltiin, oli yksi kunnianhimoisista tavoitteista keskustelufoorumin luominen opiskelijoiden ja henkilökunnan välille. Vuorovaikutuksen puolesta lyödään rumpua joka puolella, mutta valitettavasti turhan usein jäädään sanahelinän tasolle. After Work on kuitenkin loistava paikka keskustella opetushenkilökunnan kanssa rennosti puolueettomalla maaperällä. Muutamat valveutuneet opettajat ovat jo löytäneet tiensä Bar Monttuun, mutta haluamme edelleen monipuolistaa asiakaskuntaamme. Näin ollen, jos opiskelija tuo opettajan mukanaan After Workiin lokakuun aikana, tarjoamme molemmille kahvit, teet tai virvoitusjuomat!
After Workiin ovat tervetulleita luonnollisesti myös ne, jotka haluavat vain virittäytyä alkavaan viikonloppuun ja rentoutua hetken viimeisten luentojen jälkeen. Myös juhlatunnelman nostatus onnistuu paikan päällä loistavasti – jos suuntana on Turun yö, niin Montun After Work on mitä parhain lähtöruutu illan odysseialle.
Bar Montun henkilökunta, eli baarimestari Riku Levälehto ja kuntamestari Arttu Tuuppa tekevät jatkuvasti töitä Bar Montun kehittämiseksi, ja baarin palveluita onkin viety valtavilla harppauksilla eteenpäin. Bar Montussa on viimeisen vuoden aikana esimerkiksi
- Laajennettu valikoimaa kahvilla ja teellä
- Otettu käyttöön iZettle-maksujärjestelmä, eli maksaa voi käteisen lisäksi myös yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla
- Hankittu jääpalakone
- Siirrytty After Workien osalta lasisiin tuoppeihin ja juomalaseihin
- Otettu valikoimaan vaihtuva Seasonal Special, tarjolla yhtä tai kahta suomalaisten pienpanimoiden erikoistuotetta kerrallaan
- Toteutettu erikoisiltoja yhteistyössä toimijaryhmien ja jaostojen kanssa
- Tehty kesän aikana kasvojenkohotus
Aina on kuitenkin parannettavaa, ja otamme mielellämme vastaan asiakaskunnan kehitysehdotuksia! Nykäise baarimikkoa rohkeasti hihasta, ja ehdota esimerkiksi omaa suosikkijuomaasi baarin valikoimaan!
Nähdään joka torstaina Bar Montun After Workissa! Ja proffat mukaan!
Kuntamestari
Arttu Tuuppa
mennessä TuKY-Speksi | loka 5, 2014 | news

TuKY-Speksissä tapahtuu!
Oletko musiikillisesti lahjakas tai soitat muuten vain jotain soitinta? Nautitko laulamisesta myös hämyisten karaokebaarien ulkopuolella? Silloin Speksibändi on sinun juttusi! Bändi kootaan bändijameissa ensi maanantaina 6.10 Parkin alakerrassa. Lisää tapahtumasta alta.
Jos taas tunnet paloa olla mukana toteuttamassa huikeita, spektaakkelimaisia tanssinumeroita, niin silloin tanssitiimi kutsuu!
Tämä porukka kootaan kaksi kertaa järjestettävässä tanssikoulussa, johon toki muutkin tanssihenkiset ovat tervetulleita. Lue tästäkin lisää alta.
**Speksibändiin?**
Speksibändi on loistava tapa pitää musiikkiharrastusta yllä opiskelun ohessa, päästä täysillä mukaan Speksiin ja keikkailemaan kovimpiin bileisiin. Kokoonpanossa vain taivas on rajana, viime vuosina on perinteisten bändisoittimien ohella nähty esimerkiksi saksofoni ja viulu. Speksin musiikkivalikoima on tänäkin vuonna laaja ja bändi pääsee myös osaltaan vaikuttamaan soitettaviin biiseihin sekä toteuttamaan niitä omalla tavallaan. Bändi on perinteisesti esiintynyt myös itsenäisesti erossa Speksistä. Esimerkiksi viime keväänä täydelle Börsille Cascadan lämppärinä Pikkulaskiaisessa.
Paikalta tulee löytymään rummut, basso- ja kitarakamat, koskettimet sekä laulumikrofoneja. Voit tuoda myös mukanasi oman instrumenttisi. Mikäli soitat soitinta, jota meiltä ei löydy ja jota sinulla ei ole Turussa, ole rohkeasti yhteydessä meihin niin katsotaan mitä asialle voisi tehdä!
Suuntaa siis Parkille maanantaina 6.10 kello 18 jamittelemaan speksikkäissä merkeissä. Illan aikana soitetaan ja lauletaan kappaleita eri kokoonpanoilla ja muodostaa vuoden 2015 bändi. Paikalla on myös viime vuosien bändiläisiä kertomassa millaista bändin toiminta on.
**Speksitanssijaksi?**
Speksin tanssijana pääset toteuttamaan mitä erilaisimpia tyylejä ja koreografioita ammattimaisessa seurassa. Jos omaat tanssikokemusta, on tämä mitä mahtavin mahdollisuus päästä mukaan speksitiimiin! Tanssijat saavat itse suunnitella tanssit, ja puvustuksen, valaistuksen ja bändin kanssa yhteistyössä on mahdollisuus toteuttaa mitä uskomattomampia audiovisuaalisia pläjäyksiä. Tanssitaustasta on paljon hyötyä, mutta välttämättömyys se ei ole.
Tanssitiimin kootaan rennossa tanssikoulussa, jossa pääset kokeilemaan tanssin saloja tanssitiimivastaava Tiitu Timonen-Nissin johdolla. Tanssijatiimiin kaivataan kipeästi myös miehiä, joten rohkeasti paikalle 😉
Tanssikoulu järjestetään 2 kertaa:
ma 13.10 OP-Pohjolassa kello 17.30-20.00
ke 15.10 OP-Pohjolassa kello 18.00-19.30
_______________________
Speksiterveisin,
TuKY-Speksin tuottajat
Ilona Molin ja Lauri Lehtonen
mennessä admin | syys 28, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Tehokas viestintä on sellaista, joka vaikuttaa kuulijaan ja tämän ajatuksiin, arvoihin, mielipiteisiin ja tekoihin. Tehoton viestintä kaikuu puolestaan kuuroille korville. Nykypäivä on niin täynnä hälyä ja melua, whatsappeja ja snapchattejä, että on yhä vaikempaa saada oma ääni kuuluviin kohinan keskeltä. Erilaiset audiovisuaaliset impulssit kilpailevat meidän huomiostamme joka paikassa kellon ympäri. Miten sitten saada oma ääni kuuluviin? Kuunteleeko minua kukaan? Onko minulla mitään sanottavaa, oikeasti?
Nämä ja monet muut kysymykset ovat pyörineet päässäni, kun viime päivinä olen työstänyt Turun KY:n tulevaa viestintäohjesääntöä. Lukeeko näitä sähköposteja kukaan? Näkeekö kukaan näitä Facebook-postauksia? Onko tästä Instagram-käyttäjätilistä mitään hyötyä? Ovatko kaikki Twitter-seuraajamme botteja? Lukeeko tätä blogia kukaan?
Sisintäni kalvaa jatkuvasti tunne, että suurin osa Turun KY:n viestinnästä ei kantaudu jäsenistön syvien rivien korviin. Kanavia on monta: sähköposti, nettisivut, eri sosiaaliset mediat. Viestintää esimerkiksi Facebookissa tulee niin TuKYnä kuin jaostoinakin, ja vaikka tykkääjiä on miltei 2000, kuinka paljon heistä oikeasti tavoitamme? Sähköpostilistojakin on toimijaryhmät mukaanlaskettuina montakymmentä. Jaksaako kukaan aktiivisten toimijoiden lisäksi olla kiinnostunut kaikesta? Miten saataisiin tiettyä yhdistyksen jäsentä kiinnostava viestintä perille siten, että se erottuisi kokonaisuuden joukosta?
Huudammeko siis liikaa vai liian vähän? Juuri eräs päivä totesin ääneen toimistolla, että mielestäni KY-Aktiiville, suurimmalle sähköpostilistallemme, tulee liikaa viestejä. Tähän kuitenkin joku totesi: ”Ei se ainakaan mua haittaa, emmä niitä kaikkia ees lue.” Masennuin. Oma jokaviikkonen puurtaminen esimerkiksi viikkotiedotteemme KYräilijän parissa tuntuu kovin turhalta kun kuulee sen jäävän lukematta tai kilahtavan suoraan roskakoriin.
Toisaalta kun Turun kauppakorkeakoulun vuosikurssi 2014 -Facebook-sivulle tehtiin päivitys hieroglyfeistä, jotka joku innokas pupu oli raapustanut paperiin ilmoittautuessaan vuosijuhlanakkiin, sai se yli sata tykkäystä. Onko viestintämme siis tavanomaisesti liian tylsää ja vakavaa, kun tälläinen kevyempi julkaisu saa niin paljon enemmän peukutusta. Vai kertooko peukutus ylipäätään yhtään mistään, hauskaa kuvaa on vain luonnollisempaa peukuttaa kuin uutista toiminnanjohtajan päivystysajoista?
Olisiko siis aikaa uudistaa viestintää ja sen kanavia rankalla kädellä? Suunnitelmissa on uudistaa tuky.fi ensi vuonna, joten samalla sysäyksellä voisi tarkastella muitakin kanavia.
Paljon kysymyksiä ja niin vähän vastauksia. Palaute on enemmän kuin tervetullutta, eli ei muuta kuin viestinnälliset risut ja ruusut osoitteeseen viestinta@tuky.fi
P.S. KYlisteen päätoimittajan ja taittovastaavan haku on vielä tämän viikon auki, lisätietoja linkin takaa.
Syysterveisin,
Riku Hietarinta
Turun KY:n viestintävastaava
mennessä Myyntipäällikkö | syys 24, 2014 | news, YST - Uutiset

Dear students,
We are happy to announce that the application period for our Global Internship Program has officially begun!
The Global Internship Program is intended for students with more than 100 credits. We will offer positions for as many talented individuals from as many different backgrounds as we can find.
The timing of the internship is flexible and we offer start dates all year round in 2015.
Please find out more on the attached advertisement and remember to apply latest by October 15, 2014 . We will start interviewing as soon as we receive interesting applications.

mennessä Vuosijuhlat | syys 24, 2014 | news
MUISTAKAA NOUDATTAA LIIKENNESÄÄNTÖJÄ!
Vuosijuhlien lipunmyynti järjestetään klo 8.00 lipunmyyntipaikkana toimii Paavo Nurmen stadion. Löydätte lipunmyyntipisteen stadionin korkeushyppypaikan vierestä, välittömästi pääsisäänkäynnin luota.
Nähdään pian!
Terveisin,
Vuosijuhlatiimi ’14
mennessä admin | syys 23, 2014 | news
Turun kauppakorkeakoulun viimeinen rehtori ja Turun yliopiston emeritus-vararehtori Tapio Reponen on menehtynyt pitkäaikaiseen sairauteen Turussa 22. syyskuuta.
Reponen toimi Turun kauppakorkeakoulun rehtorina 1996-2009 ja oli avainasemassa Turun kauppakorkeakoulun ja Turun yliopiston yhdistymisprosessissa. Yhdistymisen jälkeen hän toimi uuden Turun yliopiston vararehtorina aina tämän vuoden elokuuhun saakka.
Turun KY muistaa edesmennyttä rehtoria lämmöllä. Reponen ymmärsi opiskelijoiden tärkeyden yliopistoyhteisössä ja sen kehittämisessä. Suhde opiskelijoihin oli aina avoin ja keskusteleva.
Turun KY kiittää ylioppilaskunnan sekä yhdistyksen suurta ystävää erinomaisesta yhteistyöstä ja urasta Turun kauppakorkeakoulussa ja Turun yliopistossa. Turun KY haluaa esittää osanottonsa Tapio Reposen perheelle ja läheisille.