Turun KY:n hallituksen 2015 ennakkohaku on nyt auki

Haku Turun KY:n hallitukseen vuodelle 2015 on alkanut. Luottamustoimi alkaa 01.01.2015 ja kestää vuoden. Hakea voivat kaikki Turun KY:n jäsenet. Oheisesta linkistä pääset hallitusvalinnan sivulle, jossa kerrotaan tarkemmin hallituspesteistä. Lisäksi yhdistykselle haetaan uutta taloustoimikunnan puheenjohtajaa.

Hallitusvalinta 2015 

Halukkaiden on erittäin suositeltavaa vastata etukäteen asetettuihin kysymyksiin. Kysymykset ja vastaukset julkaistaan Turun KY:n nettisivuilla, jotta koko jäsenistö pääsee perehtymään ehdokkaisiin etukäteen. Voit halutessasi vastata useamman kuin yhden sektorin kysymyksiin. Vastaukset tulee lähettää osoitteeseen puheenjohtaja@tuky.fi sunnuntai 9.11. klo 23:59 mennessä. Viestiin tulee myös liittää edustava valokuva hakijasta.

On myös suositeltavaa osallistua ennakkohaastatteluihin ns. hallitusgrillissä maanantaina 17.11. klo 16 Osuuskauppasalissa. Ehdolle voi kuitenkin asettua vielä itse syyskokouksessa tiistaina 18.11 Montussa klo 16 alkaen.

Asettumalla ehdolle jo etukäteen annat äänestäjille mahdollisuuden tutustua sinuun ennakkovastaustesi ja haastatteluiden perusteella, sillä itse syyskokouksessa ehdokkaiden esittelyaika on aikarajoitteen vuoksi erittäin lyhyt. Kysymykset hakijoille sektoreittain löytyvät täältä.

Jos mielessä on kysymyksiä hallitustyöskentelystä yleisesti, hakuprosessista, sektoreiden työtehtävistä tai muusta, muista saapua paikalle luentosaliin 09 hallitushaun infotilaisuuteen huomenna tiistaina 28.10. klo 16.

Lisäksi kysymyksiä voi milloin tahansa lähettää hallituksen puheenjohtaja Ann-Sofie Leimulle (puheenjohtaja@tuky.fi)

Aikataulu:

–      ti 28.10. klo 16:00: infotilaisuus hallitushausta, ls 09.

–      su 9.11. klo 23:59: deadline ennakkohaun vastauksille.

–      ti 11.11.: ilmoittautuneet ehdokkaat vastauksineen julkaistaan TuKYn nettisivuilla.

–      ma 17.11. klo 16:00: hallitushaastattelut, Osuuskauppasali.

–      ti 18.11. klo 16:00: syyskokous ja hallituksenvaihto, Monttu.

 

Lisätietoa hakijoille:

Uuden hallituksen koulutukset järjestetään seuraavina ajankohtina:

• maanantai-ilta 1.12.

• maanantai-ilta 8.12.

• koulutusviikonloppu 13.-14.12.

• lisäksi perjantaina 12.12.  TuKKK:n pikkujoulut

 

 

Turun kauppakorkeakoulun vuoden opettaja 2014 on Mikko Kepsu

Turun KY palkitsi 64. vuosijuhlillaan 24.10.2014 vuoden opettajaksi äänestyksen perusteella laskentatoimen ja rahoituksen opettajan, KTT Mikko Kepsun. Äänestäjät kehuivat Kepsun kykyä esittää opetettavat asiat helposti ymmärrettävällä tavalla sekä perusteellisesti. Kiitosta saivat myös Kepsun innostavat ja mielenkiintoiset luennot, sekä aito halu saada opiskelijat oppimaan ja sisäistämään asiat.

Turun KY haluaa kiittää muutakin opetushenkilökuntaa hyvistä suorituksista ja heidän ponnisteluistaan koulutuksen kehittämiseksi vuoden aikana.

 

 

Vuosijuhlaviikolla jaettiin huomionosoituksia ansioituneille

Turun KY:n vuosijuhlaviikon avajaisissa sekä vuosijuhlissa jaettiin useita huomionosoituksia ansioituneille henkilöille kiitokseksi heidän tekemästään työstä Turun KY:llä ja sen hyväksi.

Juhlaviikon avajaisissa hopeisen ansiomerkin saivat seuraavat henkilöt:

  • Lotta Eerikäinen
  • Maija Hartikainen
  • Juho Heinonen
  • Sanna-Maria Hellsten
  • Noora Hendolin
  • Riku Hietarinta
  • Jesse Huovinen
  • Ilona Häsänen
  • Ella Iivanainen
  • Lauri Juonela
  • Santeri Kangas
  • Ville Kaukonen
  • Emilia Kauppinen
  • Veli-Matti Keskipoikela
  • Sara Lehtinen
  • Aleksi Leino
  • Riku Levälehto
  • Jarkko Louhelainen
  • Linda Luhtala
  • Jaana Miettinen
  • Ilona Molin
  • Tiina Mänty
  • Lauri Nieminen
  • Maiju Pohjola
  • Viivi Päivölä
  • Antti Rikkilä
  • Petteri Saarinen
  • Meri Sievä
  • Teresa Silvennoinen
  • Varpu Somersalo
  • Merja Suhonen
  • Pyry Talvitie
  • Joel Tommila
  • Arttu Tuuppa
  • Noora Viherlehto
  • Laura Vähäsaari
  • Liisa Välkkynen

 

Vuosijuhlien cocktail-tilaisuudessa jaettiin kaksi standaaria kiitokseksi pitkäaikaisesta yhteistyöstä Mikki Lahtiselle sekä Lyyti Oy:lle. Kuntanauhat jaettiin Pyry Kantaselle, Roosa Joenpolvelle, Nico Paajaselle ja Lauri Vuorelle.

Samassa tilaisuudessa jaettiin myös kultaiset ansiomerkit seuraaville henkilöille:

  • Joonas Hokka
  • Timo Kovala
  • Aku Kähkönen
  • Ann-Sofie Leimu
  • Maisa Mattila
  • Jaakko Männistö
  • Jussi Nieminen

 

Pääjuhlassa jaettiin kunnianauhat seuraaville henkilöille:

  • Lotta Kaleva
  • Lauri Liljenbäck
  • Pia Rawlins
  • Otto Sulin
  • Olli Tehikari

 

Kultaisen taskumatin sai vuonna 2014 Miro Korhonen.

Onnea vielä kerran kaikille huomionosoituksen saaneille!

 

 

KYlisteen 40-vuotisjuhlanumero on ilmestynyt

Jo 40 vuotta KYlistettä!

1

KYlisteen 40-vuotisjuhlanumero on ilmestynyt  – hae omasi Montusta, Mercalta tai Mercan ylätasanteelta!

Juhlanumero löytyy myös netistä, tutustu kultakimpaleeseen tästä.

KYlisteen toimitus kokoontuu seuraavan kerran vuosijuhlaviikon jälkeen. Jos lehden tekeminen kiinnostaa, ota yhteyttä kyliste@tuky.fi.

Juhlahuumassa,

Sara Lehtinen
Päätoimittaja

Kaikkihan me olemme rahvaita

Huono-osaisuudelle nauraminen ei ole hauskaa. Se, että joku ihminen nukkuu ojan väärällä puolella eikä pääse enää toiselle, ei ole hauskaa. Se, että joku ihminen on kadottanut tai menettänyt elämänsä ei ole hauskaa. Alkoholismi ei ole hauskaa, huostaanotot eivät ole hauskoja, epätoivo ei ole hauskaa. Musta huumori toimii useissa asioissa, mutta mielestäni vain silloin, kun osaa varmasti erottaa, nauraako huumorille vai ilmiölle ja elämälle.

Ollessani viime vuonna Kulttuurijaoston hallituksen jäsen kuulin sellaisia huhuja, että osa jätti tulematta Rahvaanjuhliin, koska he pitivät juhlien reseptiä epäkorrektina. Rahvaanjuhlien tarkoituksena ei kuitenkaan ole nauraa niille meistä, jotka eivät voi hyvin. Me emme ole mitään, jos pidämme itseämme muita ihmisiä yläluokkaisempina, esimerkiksi ensi perjantaina laittautuessamme kauniiksi ja aterioidessamme fiinisti. Juhliminen on oikein, laittautumisessa ei ole mitään väärää. Ilon nostaminen korokkeelle, yhdessäolon ja ystävyyden symbioosi on puhdasta kultaa. Herra ja neiti Kauppatieteilijä voivat kuitenkin suksia kuuseen, jos eivät ymmärrä hienoissa tamineissaan olevansa samanarvoisia kuin juhlien ulkopuolelle suljetut. Useimmat ymmärtävät tottakai, muuta en väitä.

Emme tänä vuonna suuntaa kesken Rahvaanjuhlien Varissuolle perseilemään kuten joinain aiempina vuosina on ollut tapana. En välttämättä ole mielestäsi maailman hauskin ukkeli, mutta voin väittää olevani tyytyväisempi järjestäessäni jaostoni kanssa sen verran eettiset bileet, että toivottavasti harvempi ihminen pahastuu. Emme pukeudu pulsuiksi (suomeksi: alkoholiongelmasta kärsivä huonovointinen kanssatoveri, jolla ei kaikki ole mennyt elämässä välttämättä ihan putkeen), vaan siksi suomalaiseksi stereotypiaksi, joka löytyy meidän kaikkien sisältä ja jota ei liiemmin kiinnosta frakit ja korkokengät. Tapahtuman peruskonsepti on sama kuin aiemmin, mutta ajatusta hauskuuden takana voi miettiä ja nauraa itselleen ennemmin kuin jollekin onnettomalle penkillä nukkuvalle.

Rahvaanjuhlissa on kyse siitä, ettei haarukan tarvitse olla tietyssä vaiheessa ruokailua tietyssä asennossa, laukun saa laittaa pöydälle ja hartiat saavat olla juuri niin huivitta kuin huvittaa. Mitä tulee Rahvaanjuhlien nimeen, jokainen suomalainen on sitä samaa rahvasta kuin muutkin. Olemme kaikki yhtälailla kuninkaita, yhtälailla roskaväkeä.

repsa rahvis

 

Lopuksi: tiesitkö, että Rahvaanjuhlat on järjestetty ensimmäistä kertaa vuonna 1967? Kuvassa toinen oikealta vastikään edesmennyt Turun kauppakorkeakoulun viimeinen rehtori, Turun yliopiston entinen vararehtori Tapio Reponen Rahvaanjuhlissa juurikin vuonna 1967.

 

Anna Lamberg
Turun KY:n kulttuuri- ja perinnevastaava

Turun KY:n historiaprojektivastaavat on valittu

Turun KY:n historiaprojektille on valittu valovoimainen projektinvetäjäkaksikko, Lotta Kaleva ja Olli Tehikari. Tässä lyhyt esittely heistä:

lottaollipäät

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Moi!

Olemme Lotta ja Olli, ja meidät valittiin vastikään vetämään Turun KY:n historiikkiprojektia. Olemme molemmat akateemiselta iältämme jo lähempänä n:ää ja olemme tehneet kumpainenkin pitkät urat Turun KY:ssä opiskelujemme aikana. Viimeisimpänä Olli vietti vuoden 2013 Turun KY:n hallituksen puheenjohtajana, kun taas Lotta taas oli yhdistyksen toiminnanjohtajana 2011-2013. Olemme toimineen yhdessä jo aiemmissa pesteissämme sen verran, että yhteistyömme tässäkin projektissa toiminee varmasti varsin hyvin. Lotalla laskentatoimen opinnot alkavat olla loppusuoralla, kun Olli taas aloittelee graduaan kansainvälisen liiketoiminnan puolelta. Intoa on kuitenkin molemmilla vielä yhden projektin vetämiseen. Projektin lopputuloksena Turun KY:llä tulee olemaan kattava historiikki sen 65-vuotisen historian ajalta, kun yhdistetään 50-vuotishistoriikki Välitilinpäätös, ja tämän projektin luoma katsaus viimeiseen 15 vuoteen.

Ihan kahdestaan emme projektia kuitenkaan pystyisi viemään läpi ja siksi olemmekin keränneet mukaamme työryhmän, jonka kanssa alamme luomaan historiikkia. Työryhmä koostuu jo valmistuneista, entisistä Turun KY:n toimijoista, sekä historian asiantuntijoista. Työryhmäämme kuuluvat Anu Böös, Anne Dahl, Tomi Virtanen ja Ville Niukko.

Tenttiviikon ja II periodin päivystykset

Tenttiviikolla eli ensi viikon ajan toiminnanjohtajan päivystys on tenttiajoista johtuen poikkeuksellinen. Päivystys pidetään ainoastaan ensi maanantaina 20.10. klo 10-13. Muina aikoina laitathan sähköpostia tai soitat niin voin tulla tarvittaessa toimistolle.

Toisen periodin päivystysajat alkaen 27.10. ovat seuraavat:
maanantaisin klo 14-16
keskiviikkoisin klo 12-14
Poikkeus: keskiviikkona 29.10. päivystys pidetään klo 13-15 eli hieman myöhemmin johtuen intensiivikurssin aikatauluista.

Vuosijuhlaviikon infopaketti

blogipostaus

Vuosijuhlat lähestyvät kovaa vauhtia. Vuosijuhlatiimi ahertaa viimeiseen saakka, jotta Turun KY saa arvoisensa juhlat. Ensi viikon maanantaina pitkään odotettu Vuosijuhlaviikko pyöräytetään viimein käyntiin.

Vuosijuhlatiimille on tullut kyselyitä drinkkilippujen myynnistä. Niitä voi lunastaa itselleen ensi viikon aikana tanssi- ja etikettikurssin yhteydessä. Myös itse juhlien aikana lippuja on tarjolla. Suositeltavaa on kuitenkin ostaa drinkkilippuja jo ennen itse juhlapäivää.

Silliksen teema on tänä vuonna TuKY goes Kanaria. Käytä siis luovuuttasi!

Vuosijuhlaviikon ohjelma on seuraava:

 

Maanantaina

Klo 16.00 TuKY ry:n juhlaviikon avajaiset Montussa (kutsuvierastilaisuus)

Klo 19.00 Tanssikurssi, juhlasali

Tiistaina

Klo 19.00 Tapa- ja etikettikurssi, ls 16

Keskiviikkona

Klo 18.00 Rahvaanjuhlat, Parkki

Perjantai

16.00-18.00

Kutsuvieraiden cocktail-tilaisuus Mercatorilla, Rehtorinpellonkatu 3

18.00-24.00

Pääjuhla VPK:n talolla, Eskelinkatu 5

24.00-04.00

Jatkot Montussa, Rehtorinpellonkatu 3

Lauantaina

04.00 ->

Jatkot Parkilla

10.00-18.00

Silliaamiainen paikassa X

Bussit lähtevät Kauppakorkeakoululta klo 10.00

Vuosijuhlaterveisin,

Vuosijuhlatiimi ’14

Vielä ehdit vastata Kandipalautteeseen!

 

kandipalaute-syksy-2014-480

 

Turun yliopisto kerää jälleen palautetta tuoreilta kandeilta valtakunnallisella Kandipalaute-kyselyllä. Syksyn kierros käydään 29.9. – 17.10.

Mitä korkeammat vastausprosentit Kandipalautteessa, sitä vaikuttavampi opiskelijan ääni yliopistossa ja Turun kauppakorkeakoulussa on.

Voisimme ajatella opiskelijoina myös niin, että mitä enemmän palautetta annamme, sitä vaikeampaa meidän mielipiteiden sivuuttaminen on ja sitä enemmän palautteemme otetaan huomioon koulutuksen kehittämisessä.

Välillä saatamme pohtia, johtaako antamamme palaute mihinkään toimenpiteisiin – tehdyistä toimenpiteistä kun ei kovin hyvin aina viestitä. Pieni vastausprosentti voidaan nähdä tällaisen toiminnan oikeutuksena.

Kandipalaute on yksi suorimmista keinoista kertoa yliopistolle ja Turun kauppakorkeakoululle, miten ne onnistuvat opetustehtävässään. Kyselyn tulokset ja vastausten määrä vaikuttavat jatkossa myös Turun yliopiston rahoitukseen. Vastaamalla Kandikyselyyn meillä opiskelijoilla on siis valtaa vaikuttaa moneen tärkeään asiaan.

Turun yliopisto arpoo kaikkien vastanneiden kesken iPad Airin sekä leffalippuja. Turun kauppakorkeakoulu arpoo lisäksi vielä leffalippuja TuKKK:n vastanneiden kesken. Turun KY puolestaan kannustaa vastaamaan arpomalla Turusta KTK:ksi valmistuneiden vastaajien kesken kaksi Stockmannin lahjakorttia à 50 e. Ei muuta kuin vastailemaan!

Vastausaikaa on perjantaihin 17.10. asti.

Kuukausikatsaus 1/14 – hallituksen kuulumisia ja päätöksiä

Kuukausikatsaus on uusi, noin kuukausittain ilmestyvä tiivistelmä Turun KY:n hallituksen ajankohtaisista päätöksistä ja muuten ajankohtaisista asioista, joista toimistolla puhutaan. Muista myös yksityiskohtaisemmat kokouskohtaiset päätösluettelot, jotka löydät täältä.

Syksy on pärähtänyt vauhdilla käyntiin ja Turun KY on aloittanut työnteon kesän jälkeen. Puput ovat löytäneet hienosti paikkansa kauppakorkealla ja Turun KY:llä, puputapahtumat ovat olleet totuttuun tapaan täynnä innokkaita töpöhäntiä ja mm. pupujen lakitustilaisuudessa oli ennätysmäärä pupuja, ja jopa Montun istumapaikat riittivät vain nipinnapin. Seuraavaksi poimintoja osasta alkusyksyn ajankohtaisista aiheista:

IMG_1645m

Eräs suurimpia asioita Turun KY:llä nyt alkysyksynä on ollut toimiston muutto elokuussa puutalosta Patrialta kauppakorkeakoululle entisen KH2:sen tiloihin. Ainakin oman kokemuksemme mukaan jäsenistö on löytänyt hyvin uudet tilat ja  hallitus ja työntekijät ovat viihtyneet erinomaisesti. Erilaiset uuden toimiston käytännöt ovat puhututtaneet kokouksissa ja niiden ulkopuolella jatkuvasti koko alkusyksyn ajan, mikä on täysin ymmärrättävää toimiston sääntöjen ja toimintatapojen hakiessa vielä lopullista muotoaan.

Kuten tavallista, runsaasti erilaisia hakuja eri pesteihin on avattu syyskuun aikana. Turun KY:n orgaanisatio on hyvin laaja (P.S. Turun KY:n uusi organisaatiokaavio löytyy vihdoin täältä.) ja nyt on saatu valituksi Pikkulaskiaisen eri tiimit, Speksin vastuuhenkilöt ja näyttelijät sekä historiaprojektin vetäjät. Seuraavat haut ovat vielä tekstin kirjoittamishetkellä auki: Parkkiryhmähaku 18.10. asti sekä TuKY-Speksin tiimihaku 19.1o, asti.

Vuosijuhlia on juhlittu monilla ulkopaikkakunnilla ja hallitus on edustanut syys- ja lokakuussa Vaasassa Warrantti ry:n, Lappeenrannassa Enklaavi ry:n ja Oulussa Finanssi ry:n vuosijuhlilla. Kotopuolessa Isäntä ja Emäntä sekä vuosijuhlatiimi ovat myös uurtaneet kovasti omien 64. vuosijuhliemme eteen, ja niitä pääsemme juhlimaan 24.-25.10. Hallituksella on ainakin jo kova #vujujännä! 1398596_570862786318600_1790614220_o

Ekonomiliiton brändiuudistus on myös ollut esillä useassa kokouksessa. Vuodenvaihteessa on siis suunnitelmissa muuttaa nykyinen ”Suomen Ekonomiliitto – SEFE” muotoon ”Suomen Ekonomit” ja jättää lyhenne pois käytöstä. Samalla lanseerataan kokonaan uusi graafinen ilme. Puheenjohtaja on yhdessä muiden kylteripuheenjohtajien kanssa lausunut SEFElle asiasta ja uutta brändiä lähdetään kehittämään yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Myös y-liikkeen asiat ovat olleet paljon tapetilla hallituksen keskuudessa Turun KY:n oman Jussi Niemisen asetuttua ehdolle Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajaksi. SYL:n hallitus vuodelle 2015 valitaan liittokokouksessa 22.11., minne lähtee myös Turun KY:n edustajia. Käy tykkäämässä Jussin Facebook-sivusta, mistä myös löytyy lisätietoa kampanjasta.

Suuri suru kohtasi yhdistystämme syyskuun loppupuolella, kun suru-uutinen Tapio Reposen poismenosta kostutti silmiä toimistolla. Turun KY haluaa vielä kerran esittää osanottonsa Reposen perheelle ja läheisille todellisen suurmiehen poismenon johdosta.

Vielä lopuksi pari sanaa tulevasta: Syksy jatkuu vuoden kohokohdalla, jo edellämainituilla vuosijuhlilla ja marraskuun 18. päivä koittaa Turun KY:n syyskokous, missä valitaan yhdistykselle uusi hallitus. Hallitushausta lisätietoa tulossa lokakuun lopussa! Kaikki jaostot ja lähes kaikki toimijaryhmät myös vaihtavat hallituksensa loppusyksyn aikana, seuraa siis viestintäkanaviamme aktiivisesti.

Seuraavaa kuukausikatsausta sopii odottaa marraskuun puolivälin tienoilla, siihen asti kuulemiin!

 

Riku Hietarinta,

Turun KY:n viestintävastaava