Syksy tuo
tullessaan ruskan, Parkinkadun tallaamisen, Mercakahvit ja tietenkin täpötäyden
kalenterin. Valoisa aika lyhenee, mutta silti päivät pitenevät. Ryhmätyötila
tuo sentään valoa päivään, kelloon katsomatta.
Tässä kohtaa syksyä usein itse havahdun kalenteritetriksen keskeltä. Olisi verkostoitumistilaisuuksia joka lähtöön, projekteja ja kokouksia, Parkkibileitä, harrastaakin pitää ehtiä, töitä on ja niin, onhan päätehtäväni kuitenkin tällä hetkellä opiskelu. Se tuo mukanaan deadlinet, ryhmätyöt, lähestyvän tenttiviikon ja pitkät illat. Syksyisestä luonnostakin pitäisi keretä nauttiamaan, sillä kohta lehtien väriloisto on jo tipotiessään.
Pupusyksynä ravasin lähes kaikissa Parkkibileissä, uudesta innokkaana ja kenties peläten jääväni muuten jostain legendaarisesta paitsi. Neljännen vuoden rusakkona osaan kuitenkin kertoa, että juhlia tulee ja menee, eikä juotavat juomalla lopu.
Olen
kuitenkin vuosien saatossa oppinut käyttämään kalenteria, aikatauluttamaan
paremmin ja priorisoimaan tekemisiäni. Tärkeintä ja haastavinta on kuitenkin
ollut opetella kieltäytymään. Alkuun olen käyttänyt esimerkiksi seuraavaa
fraasia: ”Aion opetella sanomaan ei ja tästä voisi olla hyvä
aloittaa.” Äkkiseltään se on resonoinut vastaanottajan korvissa
vitsikkäänä, mutta sanojen takana piilee enemmänkin kuin totuuden siemen.
En
tarkoita, että nyt aion järjestelmällisesti alkaa kieltäytymään tielleni
tulevista mahdollisuuksista. Kieltäytymisen opettelulla tarkoitan ennen kaikkea
itseni kuuntelua. Mistä nautin ja mistä saan energiaa? Mikä rasittaa minua
kohtuuttomasti? Mihin haluan käyttää rajallista aikaani? Kysymykset eivät ole
helppoja enkä aina löydä niihin vastausta, mutta yritän ainakin. Kehotankin
sinua ottamaan enemmän aikaa itsesi kuuntelemiselle. Mielenkiintoisia
mahdollisuuksia on yllin kyllin, eikä jokaiseen kelkkaan voi tai tarvitse
hypätä mukaan. Älä pelkää valitsevasi väärin, tärkeämpää on että uskallat
valita.
Entä sitten fomon (fear of missing out), tuon monia meistä vaivaavan tunteen, käsittely? Mistä jään paitsi, jos tänään Parkkihien sijaan hankin hien lenkkipolulta? Jätä Instagram storyt odottelemaan ja vetäydy kelpo yöunille. Saat ehkä seuraavan aamun luennostakin irti enemmän kuin koskaan.
Entä jos tekisit hieman vähemmän ja ottaisit siitä irti hieman enemmän?
Kun olin iltasatuiässä, isäni luki minulle ja veljilleni
joka ilta ääneen kirjoja, jotka ilmeisesti olivat hänen mielestään lapsille
sopivia satuja: Sinuhe egyptiläistä, Frankensteinia ja Draculaa. Luimme
muutaman luvun illassa, me ja isä. Jokainen sai vuorollaan lukea vähän, sillä
iltasatuhetki oli myös lukutreenihetki. Minulle ainakin oli mahtavan tärkeää
juuri se, että saimme lukea ”aikuisten kirjoja”, vaikka ne joskus olivatkin viisivuotiaalle
käsittämättömän pitkäveteisiä ja kestivät parhaimmillaan useita kuukausia (Taru
sormusten herrasta -trilogia.)
Nämä lukutreenit ja yhteiset hetket muissa maailmoissa muokkasivat
käsitystäni lukemisesta ja sen tärkeydestä. Koko lapsuus- ja nuoruusikäni luin
todella paljon laidasta laitaan klassikoita, komedioita, romanttisia kirjoja,
kauhukirjoja, nuorten kirjoja ja satukirjoja. Luin palkittuja historiallisia
romaaneja (ja puhuin niistä äänekkäästi, jotta kaikki saivat kuulla millainen
intellektuelli seiskaluokkalainen olin) ja pinkkikantisia hömppäpokkareita (yön
pimennossa pitäen huolen siitä, ettei vain kukaan saanut tietää.)
Nykyään kuitenkin lukuintoni on hiipunut, ja suren sitä
kovasti. Innostus lopahti joskus ylioppilaskirjoitusten ja pääsykoepänttäyksen
aikoihin, kun lukeminen oli pääasiallinen työni eikä se tuntunut enää ihanalta
pakopaikalta arjesta. Netflix korvasi romaanien ahmimisen aivot narikkaan
-tyyppisenä ajanvietteenä. Tuntui, ettei enää pitkän opiskelupäivän jälkeen
jaksa tehdä mitään niin älyllistä kuin lukea kirjaa.
Kuitenkin romaanien lukeminen on täysin eri asia kuin
oppikirjojen ahtaminen, eikä niiden missään tapauksessa tulisi vaivata
toisiaan. Päinvastoin – uskon vilpittömästi, että kaunokirjallisuuden laaja
tuntemus ja siitä nauttiminen tukee kokonaisvaltaisesti kaikkea opiskelua.
Ensinnäkin lukemisen harrastaminen opettaa kirjoittamista
ainakin yhtä hyvin kuin itse kirjoittaminen. Lukeminen tukee niin oikeinkirjoituksen
osaamista kuin tekstin jäsentelyäkin. Sanomattakin selvää, että näistä
molemmista on käsittämättömän paljon hyötyä kaikessa opiskelussa, myös täällä
yliopistossa.
Toiseksi lukeminen on yleissivistävää ja auttaa täten
ymmärtämään ympäröivää maailmaamme paremmin. Yleissivistystä itseään ei mielestäni
koskaan voi arvostaa liikaa, ja auttaapa se myös niissä opinnoissa.
Välillisesti, mutta auttaa kuitenkin.
Kolmanneksi useat tutkimukset ovat osoittaneet, että nimenomaan
kaunokirjojen lukeminen vaikuttaa myönteisesti eloonjäämiseen. Tämän yksinään voisi
kuvitella olevan kyllin hyvä motivaatiotekijä lukuharrastuksen aloittamiseen
tai jatkamiseen.
Lukuharrastus on mukava, sillä sen voi aloittaa mistä, kuka,
ja milloin vain. Suosittelen kuitenkin, ettet aloita lukemista mistään yhteiskunnallisesti
merkittävästä klassikosta, jotka löytyvät ”100 kirjaa, jotka sinun tulee lukea
ennen kuin kuolet” -listalta, vaikka sitä kirjaa olisikin varmasti mukavaa
kanniskella näyttävästi mercalla. Valitse vaikka kirja, jonka olet jo aiemmin lukenut
ja jonka voit laatuleimata itsellesi sopivaksi. Näin voit varmistaa, ettei kirja
ole huono, sillä se saattaisi kuolettaa harrastuksen jo alkutekijöihinsä. Kun
harrastus on aloitettu, on helpompaa siirtyä uusiin aluevaltauksiin ja antaa
kirjallisuuden viedä mennessään.
Logosi.fi on yksi Profean liiketoiminnan osa-alue. Se perustuu vaatteiden toimittamiseen korkeakoulujen, lukioiden, yritysten tai seurojen omilla logoilla. Kyse ei kuitenkaan ole ainoastaan vaatteista, sillä Logosi.fi:n kautta esimerkiksi yritykset voivat myös hankkia markkinointitarkoitukseen tuotteita – kuten kahvimukeja – omalla logolla.
Vaatteet tuotetaan, toimitetaan ja laskutetaan Logosi.fi:n kautta. Jokainen opiskelija maksaa tuotteen suoraan tilauksen yhteydessä siirtämällä itse haluamansa tuotteen ostoskoriin, jolloin yksittäisen opiskelijan fyysistä läsnäoloa tai kukkaroa ei vaadita. Täten palvelussa korostuu Logosi.fi:n missio vahvistaa yhteisön yhteishenkeä mahdollisimman vaivattomasti.
Logosilla on oma liiketoimintapäällikkö sekä myynti- ja markkinointitiimi. Työpaikkana Logosi tarjoaa opintojen ohelle ainutlaatuista työkokemusta sekä mielekkään työyhteisön. Erityisesti Logosin hyviä puolia työpaikkana ovat työtehtävien monipuolisuus ja joustavuus. Asiakastyytyväisyys on ollut korkealla tasolla, joten myös asiakkailta saatu hyvä palaute lisää työn mielekkyyttä.
Miten itse olen kokenut Logosin työpaikkana? Logosilla työskentelyä voi kuvailla hyvin arvokkaaksi kokemukseksi. Vastaan pääosin Logosin sosiaalisesta mediasta, mutta toisinaan saatan tehdä muitakin markkinointiin liittyviä tehtäviä. Olen aina ollut kiinnostunut yritysten sosiaalisen median käytöstä markkinoinnin keinona, joten koen työtehtäväni hyvin mielekkäiksi. Vaikka itselläni on vielä paljon opittavaa, on ollut hauskaa miettiä sisältöä Logosin eri sosiaalisen median kanaville. Luennoilla istuminen saattaa olla mielenkiintoista, mutta usein tulee mietittyä, kuinka teoriaa sovelletaan työelämässä. Logosilla olen päässyt hyödyntämään luennoilla syntyneitä ideoita, ja sitä kautta myös oppinut uutta. Tekemällä oppii ihan eri tavalla ja on hienoa nähdä, kuinka nopeasti oppii lyhyessäkin ajassa. Itselläni on vielä toki paljon opittavaa ja haluankin oppia jatkuvasti lisää.
Logosilla työntekijöille annetaan suhteellisen vapaat kädet. Tämä tarkoittaa sitä, että omaa ideointia ja luovuutta saa käyttää vapaasti. Periaatteessa on itsestä kiinni, kuinka oma-aloitteinen on ja siten osaa ottaa työpaikastaan tarpeeksi irti. On hienoa päästä kehittämään itseään suotuisassa ympäristössä. Joustavuuden koen myös suurena etuna, sillä opiskelijana aikataulu saattaa toisinaan käydä yllättävän tiukaksi. Parasta ovat mukavat työkaverit, jotka ideoivat kanssani ja tarjoavat mielipiteitään. Työporukkaan on ollut helppo päästä mukaan, sillä kaikki ovat opiskelijoita ja samankaltaisessa elämäntilanteessa kuin itse olen. Kaikki ovat loppupeleissä erilaisia yksilöitä, mikä on mahtavaa ideoinnin osalta.
Mikäli olet silmäillyt Logosin rekryä, suosittelen omasta kokemuksestani rohkeasti hakemaan. Itse päädyin haastattelusta Profean markkinointitehtäviin tähän hommaan. Mielestäni on myös ollut hienoa, että Logosilla rekrytoinneissa isoimpina tekijöinä ovat oma motivaatio ja innostus.
Tähän mennessä en kyllä vaihtaisi kokemustani Logosilla mihinkään. Tiedän, että minne ikinä päädynkin vuosien päästä, tulen muistelemaan tätä työpaikkaa lämmöllä. Käyppä kurkkaamassa: https://www.logosi.fi.
Näillä sanoilla on alkanut moni puhe ja pupuille suunnattu viesti viimeisen viikon aikana. Mut vielä kerta kiellon päälle: tervetuloa kauppikseen pupu, sä teit sen.
Moni rusakko muistelee lämmöllä sitä ekojen viikkojen onnea, hypeä ja hyvää fiilistä, ja mun lailla vaalii kullattuja muistoja pupusyksystä. Kaks vuotta sitten kauppiksen ovien auettua mulle, olin helpottunut, innoissani ja ennen kaikkea
onnellinen.
Maailma tuntui olevan täynnä mahdollisuuksia.
Syksyisin uudet, ilta toisensa perään pupuinfoissa ravaavat töpöhännät
muistuttavat meitä toisen, kolmannen ja ännännen vuosikurssin opiskelijoita elämän
tärkeistä asioista, kuten vaaleanpunaisista sydänlaseista. Nämä maagiset,
kultaakin kalliimmat taikaplehat muuttavat kantajansa käytännössä kuolemattomiksi
ja elämän hattaraksi.
Opintojen edetessä onnellisuuden takaavat roosarillit saattavat kuitenkin TuKY-pullon tavoin unohtua Parkille tai hautautua työmäärän, kilpailun ja stressin alle. Setbäkit tuntuvat entistä nujertavammilta, eikä horisontissa näy enää hattaraa tai edessä siintäviä mahdollisuuksia. Mitä siis tehdä, jos menestyksentavoittelumörkö on vaihtanut ruusuiset pokat synkkiin harmaisiin?
Luen parhaillaan Shawn Achorin kirjaa The Happiness Advantage, joka kyseenalaistaa ja kääntää päälaelleen kylterille niin tutun ajatuksen: ”menestys on avain onneen”. Jos Achoria on uskominen, ovat positiivisuus ja onnellisuus avainasemassa menestyksen takana. Oma perspektiivi, se kuinka suhtaudumme asioihin ja millaisia ajatuksia meillä ylipäätään on, vaikuttaa ympäröivää maailmaa paljon enemmän kaikkeen, mitä teemme ja miten onnistumme. Myös kauppakorkeaan pääsy voi osalle olla vain tavoite muiden joukossa, välietappi matkalla menestykseen. Suosittelen kuitenkin ottamaan siitä kaiken irti, nauttimaan matkasta ja parkkihiestä!
On susta itsestä kiinni, millainen kokemus sulle kylterivuosista jää käteen.
Kannattaa aina tasaisin väliajoin kaivaa haalareiden taskusta ne päheet pinkit perspektiiviplehat, arvostaa taas vähän enemmän elämää, ihailla lahkeisiin ommeltuja (liimatut on huijausta) merkkejä, fiilistellä muistoja niiden takana – ja päättää hankkia pari lisää!
Se tuli vastaan ihan yhtäkkiä ja yllättäen. Kuin Mercatorin Bistron sulkemisaika tai jokakeväinen tenttiviikko vapun jälkeen.
Istun InterCity junassa Turun rautatieasemalla tiistaiaamuna klo 06:23. Olen matkalla kohti ensimmäistä työpäivääni Helsingissä. Olen laittanut pikkuvarpaani siihen odotettuun, toisaalta pelättyyn, oravanpyörään.
Se tulee meille vastaan jossain kohtaa, osalle ennemmin, toisille myöhemmin. Minulle se tuli vastaan yllättäen. Yhtäkkiä havahdun sahaamasta Turku-Helsinki väliä yrittäen samalla rämpiä läpi kevään viimeiset kurssit ja ravata lähes jokaisessa vapputapahtumassa. Kesäkämppä Helsingistä on juuri järjestynyt, mutta vielä pitäisi koittaa keplotella itsensä pois kahden kämpän loukusta kesäksi. Puolivahingossa olen haastattelussa mennyt möläyttämään olevani kiinnostunut jatkamaan töissä vähintäänkin osa-aikaisena ainakin siihen asti kun ensi maaliskuussa lähden vaihto-opiskelemaan. Pendelöintiä on siis luvassa, joten parasta iltarukouksissa muistaa Tunnin juna -hanketta.
Muistan pupuna kuulleeni tarinoita siitä, miten kolmannen vuoden jälkeen kaikki katoavat Turusta. Osa lähtee vaihtoon ja toiset jäävät töihin Helsinkiin. Vaikka tiedän ettei se ihan näin menekään ja itse pidän toisen jalan vielä vakaasti Varsinais-Suomen maaperällä, niin ajatus silti hieman hirvittää. Mitä elämä on Turun ulkopuolella? Onko elämää Turun ulkopuolella?
Astuessani sisään konttoriin jossa vilisee satapäin ihmisiä havahdun siihen tosiasiaan etten täällä tunnekaan joka toista vastaantulijaa. Olen viime aikoina pitänyt itsestäänselvyytenä tätä yhteisöä ympärilläni Turussa. Yhteisöä, joka luo meille enemmän kuin tarpeeksi sisältöä vapaa-aikaan. Joka tarjoaa lukemattomat määrät niitä paljon puhuttuja oppimiskokemuksia. Ja verkostoitumismahdollisuuksia, vaikka liiaksi viljeltynä kyseinen sana saa nykyään niskakarvat pystyyn ja minut näkemään punaista.
Vähitellen minulle hahmottuu sekin tosiasia, ettei kaikkialle voi kaikkialla kävellä tai pyöräillä. Kaverit ja tutut eivät asu loppuelämää parin kilometrin säteellä. Saatan joutua käyttämään julkista liikennettä.
En myöskään voi itse päättää aikataulujani loppuelämäni ajan. Riippuu toki paljolti siitä millaisen urapolun valitsee. Kuitenkin suurelle osalle meistä tulee vastaan se elämänvaihe kun joku muu kertoo mitä tulee tehdä ja milloin. Tähän asti tutkintovaatimukset ovat ohjanneet tekemisiäni ja aikataulujani jonkin verran. Ilahduttavan paljon tilaa on jäänyt sille kuuluisalle akateemiselle vapaudelle. Useimmiten olen voinut pitää perjantaini vapaana jos siltä tuntuu tai lähteä vaikka kotimaanmatkalle Tampereelle, jos siltä tuntuu.
Hassua miten olen havahtunut haikeista tunnelmista vaikka tiedän, että kesän jälkeen pääsen hyppäämään takaisin tuttuun ja turvalliseen kauppiskuplaan. Uskon, että hyppy toisaalle antaa kuitenkin tarpeellista perspektiiviä. Kai se niin on, että joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Toisinaan siihen voi riittää noin 170 kilometriä.
Kehottaisinkin kaikkia ottamaan ilon viimeisistä viikoista ennen kesälaitumille (tai kesäkonttoriin) laukkaamista. Haluan myös lohduttautua ajatuksella, että onneksi halutessaan Turun KY:stä saa elämänmittaisen kumppanin.
Vappu ei lopu. Viimeisen vuoden aikana on minulle tullut kyseinen lausahdus tutuksi. Ironista kyllä, omalla kohdallani se on pitänyt aika hyvin paikkansa. Koko lyhyen opiskeluaikani Turun kauppakorkeakoulussa, on vappu ollut enemmän tai vähemmän osa elämääni. Tuona aikana olen pohtinut jos jonkinnäköistä, mutta yhteen ajatukseen palaan aika ajoin.
Vappu tuntuu pitenevän vuosi vuodelta. Vuonna 2017 se kesti Turun KY:llä 10 päivää. Viime vuonna vappu oli pidempi kuin koskaan, käsittäen tuolloin 11 päivää. Jotta kuntalaisbailut saatiin lauantaille ja vieläpä vapun starttaavaksi tapahtumaksi, täytyi vappua taas pidentää päivällä, joten tänä vuonna vappu on 12-päiväinen. Miksi tuossa kliseisessä lausahduksessa tuntuu olevan totuuden siemen? Ilmeisesti tämän rakastamamme ajanjakson venyminen johtuu siitä, etteivät vuoden päivät, 365, ole jaollinen luvulla 7. Ja ensi vuoden ollessa karkausvuosi, venyisi vappu yhteensä 14 päiväiseksi. Huh onpa olo nyt syvällinen ja matemaattinen. Onneksi ikuista vappua voi tarkastella myös konkreettisella tasolla.
Vapun lomassa olen huomannut, kuinka innovatiivista ja luovaa porukkaa meillä Turun KY:ssä on. Meille pari hassua ylimääräistä päivää ei ole ongelma, asiaan keksitään ratkaisu tai vähintään pari uutta tapahtumaa. Turun KY:n vappu onkin kehittynyt viime vuosina huimasti. Se on muovautunut erillisistä tapahtumista yhdeksi yhtenäiseksi konseptiksi. Tapahtumia on tullut uusia niin näiden lisääntyvien päivien päälle kuin vanhojenkin tapahtumien tilalle. Hyvänä esimerkkinä toimii Sportin luoma pitkään kaivattu urheilutapahtuma vapun keskelle. Kauppatieteellisen kunnarin taustalla on ihana ajatus hyvinvoinnista sekä mahdollisimman matalan kynnyksen tapahtumasta. Ja mikä parasta, onhan se aina hauska päästä lyömään kun vastassa on keltahaalarinen…
Uskon puhuvani myös jokaisen kuntalaisen puolesta, kun kiitän niitä kaikkia toimijoita, jaostolaisia ja nakkeja, jotka mahdollistavat meille tämän vuoden vappuhuuman. Kyseinen joukkio kattaa noin 70 opiskelijaa, enkä olisi voinut kuvitella parempaa armeijaa tämän vuoden vapun taakse. Iso kiitos teille!
Vappu on työväen sekä opiskelijoiden juhla. Se on juhla, joka yhdistää ihmisiä ja sallii opiskelijoille irtioton arkeen ennen lukuvuoden päättävää tenttiviikkoa. Vappu on myös viimeinen tempaus opiskelijoille ennen kesätöiden alkua tai valmistuville ennen paljon puhuttuja “oikeita töitä”. Viettotapoja on varmasti lähes yhtä monta kuin on juhlijoitakin, mutta yhtä kaikki, suurimmalle osalle juuri vappu tuntuu olevan se opiskeluvuoden kohokohta. Tästä kertoo muun muassa tapahtumien suuri kysyntä. Jälleen kerran lähes jokainen tapahtuma myi samantien loppuun. Samaan aikaan tämä on sekä ongelma että positiivinen asia.
Olin lipunmyyntihetkellä Mercalla ja jokainen opiskelija istui hiljaa lyyti edessään. Vaikka tilanne tuntui parhaimmalta mahdolliselta kiitokselta tehtyä työtä kohtaan, jännitin samanaikaisesti jokaisen puolesta. Haluan kuitenkin muistuttaa, ettei yksi tapahtuma tee vappua. Vappu on mielentila – tunnelma. Sen tekevät ystävät ympärillämme. Katukuvassa tämä mielentila näkyy jokirantaan kerääntyneinä porukoina, auringon paisteena ja värien loistona. Värejä löytyy luonnosta, haalareista tai vaikkapa vappupalloista.
Haluan toivottaa vielä jokaiselle oikein hauskaa vappua! Muistakaa vaihtaa vapaalle ja nauttia täysin rinnoin. Vaikka vappu olisi ikuista, nyt on aika juhlaan!
