Kun olin iltasatuiässä, isäni luki minulle ja veljilleni joka ilta ääneen kirjoja, jotka ilmeisesti olivat hänen mielestään lapsille sopivia satuja: Sinuhe egyptiläistä, Frankensteinia ja Draculaa. Luimme muutaman luvun illassa, me ja isä. Jokainen sai vuorollaan lukea vähän, sillä iltasatuhetki oli myös lukutreenihetki. Minulle ainakin oli mahtavan tärkeää juuri se, että saimme lukea ”aikuisten kirjoja”, vaikka ne joskus olivatkin viisivuotiaalle käsittämättömän pitkäveteisiä ja kestivät parhaimmillaan useita kuukausia (Taru sormusten herrasta -trilogia.)
Nämä lukutreenit ja yhteiset hetket muissa maailmoissa muokkasivat käsitystäni lukemisesta ja sen tärkeydestä. Koko lapsuus- ja nuoruusikäni luin todella paljon laidasta laitaan klassikoita, komedioita, romanttisia kirjoja, kauhukirjoja, nuorten kirjoja ja satukirjoja. Luin palkittuja historiallisia romaaneja (ja puhuin niistä äänekkäästi, jotta kaikki saivat kuulla millainen intellektuelli seiskaluokkalainen olin) ja pinkkikantisia hömppäpokkareita (yön pimennossa pitäen huolen siitä, ettei vain kukaan saanut tietää.)
Nykyään kuitenkin lukuintoni on hiipunut, ja suren sitä kovasti. Innostus lopahti joskus ylioppilaskirjoitusten ja pääsykoepänttäyksen aikoihin, kun lukeminen oli pääasiallinen työni eikä se tuntunut enää ihanalta pakopaikalta arjesta. Netflix korvasi romaanien ahmimisen aivot narikkaan -tyyppisenä ajanvietteenä. Tuntui, ettei enää pitkän opiskelupäivän jälkeen jaksa tehdä mitään niin älyllistä kuin lukea kirjaa.
Kuitenkin romaanien lukeminen on täysin eri asia kuin oppikirjojen ahtaminen, eikä niiden missään tapauksessa tulisi vaivata toisiaan. Päinvastoin – uskon vilpittömästi, että kaunokirjallisuuden laaja tuntemus ja siitä nauttiminen tukee kokonaisvaltaisesti kaikkea opiskelua.
Ensinnäkin lukemisen harrastaminen opettaa kirjoittamista ainakin yhtä hyvin kuin itse kirjoittaminen. Lukeminen tukee niin oikeinkirjoituksen osaamista kuin tekstin jäsentelyäkin. Sanomattakin selvää, että näistä molemmista on käsittämättömän paljon hyötyä kaikessa opiskelussa, myös täällä yliopistossa.
Toiseksi lukeminen on yleissivistävää ja auttaa täten ymmärtämään ympäröivää maailmaamme paremmin. Yleissivistystä itseään ei mielestäni koskaan voi arvostaa liikaa, ja auttaapa se myös niissä opinnoissa. Välillisesti, mutta auttaa kuitenkin.
Kolmanneksi useat tutkimukset ovat osoittaneet, että nimenomaan kaunokirjojen lukeminen vaikuttaa myönteisesti eloonjäämiseen. Tämän yksinään voisi kuvitella olevan kyllin hyvä motivaatiotekijä lukuharrastuksen aloittamiseen tai jatkamiseen.
Lukuharrastus on mukava, sillä sen voi aloittaa mistä, kuka, ja milloin vain. Suosittelen kuitenkin, ettet aloita lukemista mistään yhteiskunnallisesti merkittävästä klassikosta, jotka löytyvät ”100 kirjaa, jotka sinun tulee lukea ennen kuin kuolet” -listalta, vaikka sitä kirjaa olisikin varmasti mukavaa kanniskella näyttävästi mercalla. Valitse vaikka kirja, jonka olet jo aiemmin lukenut ja jonka voit laatuleimata itsellesi sopivaksi. Näin voit varmistaa, ettei kirja ole huono, sillä se saattaisi kuolettaa harrastuksen jo alkutekijöihinsä. Kun harrastus on aloitettu, on helpompaa siirtyä uusiin aluevaltauksiin ja antaa kirjallisuuden viedä mennessään.
Ihanaa syksyä ja tsemppiä kaikkeen lukemiseen!
Olga Lipasti
NESU-vastaava