Kenen harteilla lepää vastuu?

Huomaan usein käyttäväni arkikielessä ilmaisuja, joiden avulla ulkoistan itseni käsittelemäni aiheen ulkopuolelle. ”On niin kurjaa, kun kukaan ei pyri tutustumaan porukan ulkopuolelle jääneisiin opiskelijoihin.” Tarkoitukseni on varmasti hyvä, kun pyrin nostamaan näitä aiheita tapetille, mutta miksi aina saan ongelmat kuulostamaan muiden ihmisten syyltä? Ajatushan on sama, kuin sanoessa: ”On niin kurjaa, kun me emme tee mitään sen eteen, että tutustuisimme porukan ulkopuolelle jääneisiin opiskelijoihin.” Noh, mitä väliä? Jos pointti kerran on sama, niin miksi takerrun mitättömiin sanamuotoihin? Ero näiden kahden toteamuksen välillä on kuitenkin mielestäni valtava. 

Kieli on ajattelun väline. Olen yritysviestinnän sivuaineopintojeni aikana päätynyt käyttämään tätä ah, niin puhkikulunutta ilmaisua varmasti kymmenet kerrat. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kliseet ovat usein kliseitä syystä. Ihminen käyttää kieltä ja erilaisia merkkijärjestelmiä välineenään ongelmanratkaisussa ja hallitakseen sosiaalisia tilanteita. Kieli määrittää sitä, miten hahmotamme ja jäsennämme omaa todellisuuttamme. Siksi on mielestäni tärkeää kiinnittää huomiota siihen, mitä käyttämämme kieli oikeastaan kertoo ajattelustamme.

Havaittuani tämän oman taipumukseni jättäytyä itse aina aktiivisesta tekijän roolista ulkopuolelle puhuttaessa siitä, mitä kaikkea ihmiset tekevät väärin – tai mitä heidän tulisi tehdä – olen alkanut havaitsemaan tätä ilmiötä myös muiden ihmisten kielessä. En ole rehellisesti sanottuna varmastikaan oikea ihminen saarnaamaan tätä ilo- tai vaihtoehtoisesti surusanomaa yhtään kenellekään, sillä olen itse nähnyt valon vasta muutamia päiviä sitten. Tahdon kuitenkin haastaa myös muut tarkkailemaan ympärillään tapahtuvaa kielenkäyttöä, ja analysoimaan sitä myöden lähellä olevien ihmisten ajatusmaailmaa liittyen vallitseviin ongelmiin. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

Oli sitten kyse yksinäisyydestä, mielenterveydestä, tasa-arvosta tai mistä tahansa muusta ajankohtaisesta ongelmasta, käy keskustelu usein kuumana. Ja hyvä niin. On kuitenkin mielenkiintoista huomata, miten lähes jokainen meistä ulkoistaa enemmän tai vähemmän huomaamattaan itsensä ongelman ulkopuolelle. Sanomalla ”Mikseivät opiskelijat/opettajat/ihmiset/miehet/naiset/pääministeri/TuKYn hallitus tee mitään?” viestittää huomaamattaan ajatusta, että itse ei ole tehnyt mitään väärää, eikä omassa toiminnassa ole mitään korjattavaa. Syyllistyn tähän itse surullisen usein. 

Kokeilin muutaman päivän ajan muuttaa kaikki nämä ilmaukset me tai minä -muotoon. ”Miksen minä ole nähnyt vaivaa tutustuakseni porukan ulkopuolelle jääneisiin?” Toki on asioita, joihin en ihan oikeasti voi vaikuttaa. Huomasin kuitenkin näiden muutaman päivän aikana useita tilanteita, joissa salakavalasti vieritin syyn muiden niskoille, vaikka olisin hyvin voinut itse tehdä asialle myös jotain. Tämä ilmiö on oikeasti melko vaarallinen.

On niin ihanan helppoa olla hyvä ihminen ja puhua kovaan ääneen yhteiskunnan ongelmista. Voisin kuvata tätä suorastaan lempiharrastuksekseni. Välittömästi, kun tulisi katsoa itseään peilistä – ja tunnistaa oma passiivisuus – jonka jälkeen se tulisi vielä tunnustaa ääneen, alkavat polvet usein tutista. Tunnustaudun itse aktiiviseksi sädekehäni kiillottajaksi, joten tämän kaltainen omien virheiden ja kuolevaisuuden myöntäminen tuntuu äärimmäisen pahalta.

Uskon tämän kuitenkin kannattavan. Useammin tulisi huomata hetket, joissa vierittää vastuun ainoastaan yksittäiselle toimijalle/koko yhteiskunnalle lukuun ottamatta itseään, vaikka oikeasti olisi itse kykeneväinen toimimaan. Toki teot ovat usein näissä asioissa sanoja arvokkaampia, mutta uskon itse tekojen usein lähtevän niistä sanoista sekä ajatusmalleista niiden takana. Mikäli niitä ei ensin muokata, ei näitä urotekojakaan synny samaan tahtiin.

Erityisesti aikana, jona ongelmia tuntuu olevan enemmän, kuin energiaa keskustella niistä, olisi jokaisen meidän tärkeää tunnistaa oma vastuumme niihin vaikuttamisessa. On myöskin huomattavaa, että ongelmista kumpuavaa ahdistusta usein helpottaa hieman se, kun muuttaa ajatteluaan niin, että uskoo itse voivansa vaikuttaa asioihin. Tämä ajattelutapa auttaa saavuttamaan edes hetkellisen hallinnan tunteen aikana, jona kaikki tuntuu yhdeltä valtavalta kaaokselta.

Miksi minä en ole auttanut yksin jäänyttä? Miksi minä välitän naisvihaa omassa puheessani? Miksi minä vahvistan klikkiytymistä? Voisinko minä tehdä jotain muiden opiskelijoiden jaksamisen eteen? Mitä minä voisin tehdä yhteishenkemme puolesta? Miksemme me ota vastuuta näiden ongelmien ratkaisemisesta? Miten me voisimme auttaa koko yhteisöä jaksamaan näiden vaikeiden aikojen yli?

Oivaltavaa alkuviikkoa teille, rakkaat kuntalaiset. Pidetään toinen toisistamme huolta, eikä unohdeta omaa rooliamme potentiaalisina hyväntekijöinä sekä ongelmanratkaisijoina.

Alina Nikula
Myyntipäällikkö

 

Perinteitä, onko heitä?

Viimeisen vuoden aikana on tuntunut siltä, että perinteet on heitetty romukoppaan. Tai pikemminkin ne on jouduttu arkistoimaan huolellisesti lukuisien ihmisten muisteihin ja läppäreiden kansioihin testamenttien muodossa. Aloittaessani kulttuuri- ja perinnevastaavan pestissä suurin huolenaiheeni olikin perinteet. Miten varmistaa perinteiden ja sen kuuluisan jatkuvuuden säilyminen Turun KY:llä, jos uudet pitkäkorvasukupolvet hädin tuskin tietävät mitä perinteitä meiltä löytyy? Ja toisaalta, kuka minä olen sanomaan, ehdin hädin tuskin nähdä kokonaista TuKY- vuotta ennen viime kevättä.

Vaikka perinnesektori ei ole se sektoreista mediaseksikkäin, toivon, että ymmärrät huoleni. Perinteet nimittäin määrittelevät sen, mitä olemme yhdistyksenä ja yhteisönä. Ne muistuttavat ylioppilaskunta-ajoista ja siitä, kuinka olemme uskaltaneet uudistua ja kokeilla mitä erikoisempia tapahtumakonsepteja. Ne sitoutuvat tiukasti kulttuuriimme. Montussa tai Parkilla vietetyn hikisen yön jälkeen tuntuu hyvältä raahautua Mercalle aamukahville kaverin kanssa ennen massaluennolle kiiruhtamista. Turun KY:n legendaarisella silliksellä testataan monen pupun, myös allekirjoittaneen, kisakuntoa viinahanojen äärellä. Ja mikä olisikaan parempi pupusukupolvea yhdistävä kokemus kuin harkkasitsi- ja kiertislippujen jonotus keskellä yötä ATK- käytävällä?

Toivon, että jaksatte kantaa sinikultaisia haalareitanne entistä suuremmalla ylpeydellä silloin, kun ne jalassa pääsemme taas remuamaan pitkin Aurajoen rantaa. Toivon myös, että saamme joskus painaa TuKY-kokardilla koristetut ylioppilaslakkimme päähän tuhansien opiskelijoiden ympäröimänä ja muistella edellistä kahta viikkoa täynnä Turun KY:n vapun ihmeellistäkin ihmeellisempää tunnelmaa. Toivon, että saan vielä joskus raaputtaa haarukalla sinappia Parkin laattalattialta Rahvaanjuhlien jälkeisenä aamuna, vaikka jatkuvasti toitotankin sen olevan pahin painajaiseni. Toivon pääseväni kittaamaan valkkaria PeIsKän buffettiin ja kokemaan myöhemmin ikäviä takaumia sitä seuranneeseen aamuun Silja Line Specialin raikuessa sitseillä. Toivon saavani osallistua vuosijuhlille muussakin roolissa kuin jatkojen nakkina, vaikka vuoden jälkeen nekin muistot ovat pelkkää kultaa. Vaikka perinteitä löytyy paljon, eivät ne olisi mitään ilman teitä, kuntalaiset.

Tärkeimmäksi perinteeksi tahdonkin nostaa TuKYläisyyden. Sen, mihin uusi pupu tutustuu ensimmäistä kertaa ehkä perehdytysviikolla, mutta viimeistään TuKY-infossa. Sen yhteisöllisyyden tunteen, joka syntyy satojen jätesäkkiin pukeutuneiden kylterikandidaattien kulkiessa läpi kaupungin Turun KY:n marssin raikuessa. Sen, joka yhdistää jokaista, joka on joskus pidellyt kädessään vebolla täytettyä TuKY-pulloa tai 23 sentin kahvilla täytettyä pahvimukia. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että kuuluu jaostoon tai projektiin, vaikka joillekin se on juuri sitä. Siihen riittää parhaimmillaan se, että olet oma ihana itsesi, TuKYläinen.

Tänä maanantaina tulee kuluneeksi 18 vuotta Turun KY:n ensimmäisen emännän, Maija Grundströmin kuolemasta. Haluankin kirjoituksellani nostaa esiin sen, kuinka paljon hän ja muut perustajajäsenemme ovat elämäämme vaikuttaneet. Jos ei olisi Turun KY:tä, ei olisi näitä lukuisia tapahtumia, sinikultaisia tunnusmerkkejämme saatikka vahvaa edunvalvontaamme. Itse ainakin olen saanut TuKYltä paljon, enemmän kuin tulen koskaan sille antamaan. Toivottavasti sinunkin TuKY-muistosi ovat (sini)kultaa.

P.S. Mikäli Mercakahvien muistelu nosti kyyneleet silmiisi, liity ihmeessä TuKYn uutuuttaan hohtavalle Discord-kanavalle, lisätietoa täällä. Kuullaan Discordin Mercalla <3




Suvi Ahonen
Kulttuuri- ja perinnevastaava

All those cities…

Meidän alalla verkostoitumisen tärkeyttä painotetaan koko ajan. Onneksi verkostoitua voi muutenkin kuin jäykän ja kiusallisen ammattimaisesti. Tahtoisinkin omistaa tämän kirjoitukseni asialle, jolla on suuri paikka sydämessäni, nimittäin ulkkarisitsaamiselle, loistavalle tavalle luoda arvokkaita kontakteja rennommissa merkeissä. Mahdollisuus lähteä sitsaamaan muihin kylterikaupunkeihin on kieltämättä NESUn parasta antia ihan jokaiselle teistä.

Muistan, kun olin lähdössä ensimmäisille ulkkarisitseilleni Joensuuhun. En oikein tiennyt, mitä odottaa ja mietin, ovatko yhdet sitsit kaiken tämän matkan arvoisia. No kyllä kannatti, vietin ehkä yhden elämäni hauskimmista päivistä ja muistelen näitä hetkiä edelleen lämmöllä. Joensuussa oltiin yllättyneitä siitä, että turkulaiset tulivat ulkkarisitsaamaan ja se jäi mieleeni. Turun KY:llä on normaalina vuonna niin paljon tapahtumia, että ulkkarisitsit saattavat jäädä hiukan niiden jalkoihin, mutta suosittelen lämpimästi varaamaan aikaa myös niille. 

Tunnen ainoastaan ulkkarisitsien ansiosta kyltereitä lähes jokaisesta kylterikaupungista ympäri Suomen sekä muista Pohjoismaista ihan Islantiin asti, ja se jos mikä on siistiä ja hyvä valtti esim. työmarkkinoilla. Tän kaiken hyödyn lisäksi ulkkarisitsit on niin ainutlaatuisia ja mieleenpainuvia tapahtumia! Esimerkiksi pienellä porukalla lähteminen kannattaa, koska tunnet jo pari ihmistä mutta samalla voitte tutustua niin moneen uuteen ja löytää jopa elinikäisiä ystäviä. Jos sulla taas on kavereita toisessa kylterikaupungissa, on ulkkarisitsit mahdollisuus päästä bilettämään heidän kanssaan yhdessä ja näkemään heidän sitsikulttuuriaan. Mä toivon, että kun olosuhteet taas sallivat, meiltä olisi Turusta lähdössä iso ja innokas porukka edustamaan Turun KY:tä muihin NESU-kaupunkeihin!

Kolme syytä, miksi ulkkarisitsaaminen kannattaa: 

1. Verkostoituminen: jopa korona-aikana mahdollista etäsitsien muodossa. Verkostoitumismahdollisuus on NESUn arvokkain anti ja se tulisi kaikkien kokea edes kerran.

2. Edullista maakuntamatkailua: lähtiessäsi ulkkaroimaan tarjoaa järjestäjäkaupunki sinulle tarvittaessa majoituksen kohteesta, joten hotellejakaan ei tarvitse buukata. 

3. Parhaita muistoja: ulkkarisitseillä sattuu ja tapahtuu ja eri kaupunkien NESU-perinteet poikkeavat toisistaan, joten eri kaupunkeihin lähtiessäsi pääset kokemaan aina jotain uutta! 

Mieleni kaihoaa kovasti ulkkarisitsaamaan, toivotaan, että se olisi pian mahdollista. Toivottavasti just sä lähdet sillon myös mun mukaan! <3

PS. Jos sitsaaminen poikkitieteelliseen malliin kiinnostaa, tsekkaathan NESU-TuKYn maanantaina ulos tulevan etätapahtuman!

Ellen Nissinen
NESU-vastaava

Groundhog day

Kevät näyttää ensimmäisiä merkkejään, päivät pitenevät ja opiskelijan mieli täyttyy suurista suunnitelmista kevään ja kesän varalle. Maaliskuun kynnyksellä tummat pilvet alkavat kasaantua taivaalle kuin varkain. Yllättäen ja pyytämättä poikkeustila rajoituksineen lävähtää naamalle kuin märkä rätti...

Kuulostaa jo tutuksi tulleelta kuviolta ja tunnelma on kuin kulttileffan päähenkilöllä Phil Connorsilla.

Vuoden takaiset tapahtuma yllättivät meidät kaikki. Moni tuskin siltikään osasi ajatella, että samanlaiset hetket koettaisiin vielä vuoden päästä uudestaan, varsinkaan kun pandemian taltuttamisessa ollaan asiantuntijoiden mukaan jo voiton puolella. Rokotukset etenevät, joten tunnelin päässä on valoa. Uusimmat käänteet kuitenkin osoittivat, että kyseinen tunneli on vielä melko pitkä ja matka sen päähän hieman kivinen.

Korkeakouluopiskelijalle tilanne ei ole mieltä ylentävä, kun toiveet pienryhmäopetuksesta tai kirjastojen ja opiskelutilojen vähittäisestä avaamisesta lipuvat yhä kauemmas tulevaisuuteen. Itse kunkin kärsivällisyyttä on koeteltu, kun Zoom on laulanut yhtä soittoa jo lähes vuoden. Polarisaatio opiskelijoiden jaksamisessa on valtavaa: yksi opiskelee mielellään kotoa käsin, eikä pahemmin hätkähtänyt tiukemmista rajoituksista kun toinen taas on jo pidempään paininut jaksamisensa rajamailla ja otti musertuneena vastaan tiedon kolmen viikon sulkutilasta.

Toinen vuosi Turun KY:n hallituksen leivissä pandemia-aikana tuo oman lisänsä “Päiväni murmelina” -tunnelmointiin. Viime maaliskuusta lähtien niin pieniä kuin isojakin suunnitelmia on jouduttu yllättäen siirtämään, muokkaamaan tai perumaan rajoituksia mukaillen. On koettu isoja pettymyksiä, mutta myös onnistumisia ja ajoittaisia voittoja. Henkilökohtaisesti kuvaan on kuitenkin astunut tietynlainen riittämättömyyden tunne. Täydestä sydämestäni toivoisin, että johtamani yhdistys pystyisi tarjoamaan jäsenilleen mielekästä toimintaa ja unohtumatonta opiskelijaelämää tai tässä tilanteessa edes ilonpilkahduksia, arkisia kohtaamisia ja energiaa etäopiskeluun. Mahdollisuudet tähän ovat kuitenkin rajalliset ja tiukempien rajoitusten myötä keinovalikoima vain kapenee. Tieto kanssaopiskelijoiden ahdingosta jaksamisen tai yksinäisyyden suhteen on raastava. Sama tunne oli läsnä syksyllä, kun sopona jouduin hyväksymään, etten pysty takaamaan jokaiselle uudelle pupulle etäopiskeluajan pelastavaa ihanaa kaveriporukkaa, vaikka kuinka yrittäisin.

Siksi edelleen paras apu olemme itse jokainen toisillemme. Kyselkää kuulumisia, opiskelkaa porukassa ja löytäkää keinot viettää parasta mahdollista aikaa tilanteen sallimissa rajoissa. Kaikilla ei ole laajaa kaveriporukkaa, mutta enemmän kuin suotavaa on laittaa viestiä vanhalle tutorille, pupuryhmäläiselle tai ryhmätyötutulle ja ehdottaa yhteistä kahvihetkeä. Kukaan ei tässä vaiheessa voi pitää kummallisena sitä, että joku ottaa yhteyttä kaivatessaan juttukaveria.

Kevät on jo kulman takana ja jaksan edelleen uskoa, että auringon kivutessa korkeammalle ja tiukimpien rajoitusten höllentyessä voimme jälleen nauttia toistemme seurasta esimerkiksi ulkotapahtumissa. Normaalimpi arki koittaa vielä ja silloin murmelin päivät ovat luetut. Potkitaan siihen asti pienillä teoilla toisiamme jaksamaan vielä viimeinen periodi ennen kesää.

Sofia Isolauri
Hallituksen puheenjohtaja

Winter fun?

With the upcoming exams and deadlines, I think that all of us could use some fun outdoorsy activities. I spent the past week doing my remote studies in Lapland and as the week was filled with so many wonderful winter activities, I was inspired to share some ideas with you. 

My absolute favorite of these activities is ice skating. In Turku, there are many different locations for ice skating and even if you don’t own skates, it is not a problem. You can either check Facebook flea markets to purchase a pair or rent some. You will be able to rent skates in Parkki field and Kupittaa skating rink

Unfortunately, we were not able to celebrate Pikkulaskiainen this year, but luckily you can compensate the loss and go sledding! You can go down the hill with a sled or even a plastic bag, so grab your friend, some hot chocolate and something to go down the hill with and go have your own Pikkulaskiainen.

It feels like half of the people from my Instagram feed are suddenly into cross-country skiing. Maybe it’s this winter’s trend or maybe it’s just the fact that we actually have enough snow in Turku. Anyhow, cross-country skiing is both fun and great exercise. Same as for the ice skating places, Turku has many opportunities to go cross-country skiing. Also, if you don’t have your own equipment, you can rent some in Impivaara. 

My final tip for the winter activities is going for a hike. Is there anything more relaxing than packing some snacks and coffee with you and heading out to the nature with a friend? Turku and its nearby areas has many beautiful nature-trails to choose from. These are also great later in the spring or summer. 

I hope this will help you get through the upcoming weeks filled with exams and deadlines. Enjoy the (hopefully long-lasting) winter weather and stay safe! 

Venla Monto
Kv-vastaava

Tempo rubato

Hei ja hyvää ystävänpäivää minunkin puolestani, hyvä kuntalainen! Saattaa tuntua ehkä vähän oudolta, että kaikkien niiden mahdollisten kirjoittajien joukosta juuri minä päädyin kirjoittamaan tätä blogia ystävänpäivänä – mutta hei, ehkä kopokin tarvitsee välillä ystävää, joten jatketaan!

Miten uusi vuosi on jälleen lähtenyt kulkemaan? Toivottavasti opinnot ovat menneet hyvin, ja olet oikeasti oppinut jotakin, jonka muistat myös tenttiviikon jälkeenkin. Kari Raivio sanoi kerran haastattelussaan yliopiston tärkeimmän tuotteen olevan ”hyvin koulutettu nuori ihminen, joka kävelee ulos yliopistosta, menee yhteiskuntaan ja muuttaa maailmaa”, ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Vaikka välillä opinnot tuntuvatkin lähinnä noppien kalastelulta tai välttämättömältä pahalta ennen työelämään pääsyä, toivon, että kumpikin meistä voi nukkumaan mennessään todeta, että on parempi ihminen kuin herätessään. En tarkalleen tiedä, mitä se sinulle tarkoittaa, mutta uskon sinun tietävän, mitä se sinulle tarkoittaa. Ja se on tärkeintä.

Toivon myös, että olet pysynyt kaikin puolin terveenä, samoin kuin ystäväsi, perheenjäsenesi sekä sukulaisesi. Vallitsevat olosuhteet eivät välttämättä aina ole sellaiset kuin toivoisimme, mutta uskon meidän olevan toimijoita eikä toiminnan kohteita. Milloin viimeksi oletkaan miettinyt, kuinka rajoittamattomat mahdollisuudet juuri sinulla onkaan?

Toki sellaiset asiat kuten tapaturmat tai mukavuudenhalu voivat välillä rajoittaa mahdollisuuksiamme, mutta sinä pystyt parempaan. On oikeastaan harmi, että pystyt näkemään vain peilikuvasi etkä sitä, kuka todella olet. Niinä hetkinä, kun näen sinut tai kun vain ajattelenkin sinua, alan hymyilemään. Olet suurenmoinen ihminen! Ihailen sinua ja arvostan kaikkea sitä, mitä teet ponnistellaksesi eteenpäin. Olet jotain suurta, ja uskon, että jonain päivänä pystyt näkemään sen itsekin.

Kiitos, että saan opiskella kanssasi Turun kauppiksessa. Toivottavasti saamme tilat pian auki, niin voimme sattumalta törmätä Mercatorilla tai Montun ruokajonossa. Ja jos mieleesi tulee jotain, mitä voin tehdä hyväksesi, niin nykäise hihasta tai pistä viestiä. Tämä vuosi on erittäin hyvä ennen kaikkea opintoihin vaikuttamiseen, sillä Kauppakorkeakoulu uudistaa opetussuunnitelmaansa. Joten jos mieleesi tulee jotain kehitysalueita, niin kerrothan ihmeessä.

Kiitos ajastasi, oli mukava jutella kanssasi. Toivottavasti tapaamme pian; siihen asti, muista ottaa ilo irti päivästä, ja anna päivän ottaa ilo irti sinusta.

Ja vielä kerran, hyvää ystävänpäivää!

Wili Wrangell
Koulutuspoliittinen vastaava