Asuntolainan maksaminen on vaikeampaa raskaana, koska sinut juuri irtisanottiin työstäsi raskauden vuoksi

Valmistuessasi korkeakoulusta hankit ensimmäisen asunnon, otat asuntolainan ja alat etsimään työpaikkaa. Käyt lukuisissa haastatteluissa. Mistään ei tärppää. Pohdit, että syy voi olla jokin seuraavista: olet raskaana, voisit olla raskaana tai muiden mielestä sinun kuuluisi olla raskaana tuossa iässä. Ehkä sinulla on myös vääränlainen sukunimi tai et muuten vain ole työnantajan mieleen syystä tai toisesta.

Mennään eteenpäin. Sait vihdoin töitä ja pääset maksamaan ensimmäistä lainanlyhennystä asunnostasi. Saat työstäsi kuitenkin vain sen määrän raahaa, mitä työnantaja suostuu maksamaan. Voit yrittää pyytää enemmän, mutta mihin perustaisit väitteesi? Ei ole olemassa tutkimustuloksia, mitä muut samassa asemassa olevat ansaitsevat, mikä taho sellaisen tässä maailmassa tekisi. Eihän näistä nyt kuulu julkisesti puhua. Valitettavasti samoja työtehtäviä tekevät kollegasi Matti ja Pekka saavat enemmän kuin sinä, koska ovat miehiä ja lisäksi työnantajasi siskon miehen serkun kaverin grillijuhlatuttuja.

Vuodet vierivät ja elämäsi jatkuu. Olet puolisosi kanssa haaveillut jo ikuisuuden etelänmatkasta. Nyt olisi hyvä sauma lähteä – vielä ennen kuin lapsia on taloudessa. Pyydät lomaa. Saat lomaa, mutta muistithan joka kuukausi säästää palkastasi pienen siivun, sillä lomarahan kaltaista termiä et ole koskaan kuullutkaan. Ei siis kannata liian kauan lillutella varpaita turkoosinsinisessä meressä, ettei vararikko pääse yllättämään.

Nyt tekisi mieli tehdä pieni perheenlisäys. Mutta mihin väliin sellainen pieni lapsi mahtuu? Tässä tehdään nyt jo 12-tuntista päivää maanantaista lauantaihin. Jos olet mies, voit tietenkin jatkaa töitä. Näet lapsesi öisin ja sunnuntaisin. Isyyslomaa et tunne, mitä nyt mies lastenhoidosta ymmärtäisi? Jos olet nainen ja sinulla on hyvä työnantaja, olet onnekas. Jos sinulla on tässä kuvailtuun maailmaan kuuluva työnantaja, varaudu irtisanoutumiseen. Katsotaan tilannetta sitten uudelleen lapsen hoitamisen jälkeen. Ehkä kotiäidin elämä onkin unelmiesi täyttymys?

Onneksi kuitenkin lasten hankkimisen jälkeen sinulla on koko loppuelämä aikaa tehdä töitä, nimittäin vasta työkyvyn menettämisesi jälkeen siirryt joko omien säästöjesi tai kasvattamiesi lasten tulojen varaan. Eläke tuntuu terminä joltain Ruotsin kaltaisen sivistysyhteiskunnan haihattelulta – kuka hullu sellaisen lystin maksaisi? Työtä täytyy tehdä nyt ja aina! Kun et enää jaksa, sinusta ei ole enää mihinkään. Miksi sinulle pitäisi maksaa siitä, että olet vanha ja istut kotona tai mökillä keinutuolissa?

Tältä näyttää maailma ilman ammattiliittoja.

Onneksi sinun ei kuitenkaan tarvitse ratkoa näin perustavanlaatuisia kysymyksiä omassa työssäsi. Suomen Ekonomit ja muut ammattiliitot ehtivät tehdä sen ennen sinua.

Julia Fesiuk 
Turun KY:n Kylli

In English Below


I would like to resurface the conversation of using English in our school. By our school I mean not only the faculty and curriculum of TSE, but also our student body. I mean it, share your thoughts on this with me.

Finland has always been very Finnish. I think everyone loves that a little, even if they choose not to advertise it. I know I’m not the only one who appreciates purposeless drinking, inappropriate but clever wordplay, coffee and silence. It’s good that we acknowledge our heritage. But does it mean doing everything in Finnish?

Exchange students understand why we do everything in our mother tongue; Finnish culture is what they came here to see. The problem is that we don’t involve foreigners. We extend lukewarm welcomes to our parties and move on to organize events that are targeted toward them. This effectively undermines the invitations to regular events.

We’re nimble when it comes to creative event descriptions, video advertisements and humorous promotions on social media. We take deliberate risks in phrasing controversial ideas and themes, and dance on the fine line between what you can and cannot say. But then the gist is translated shortly in English.

Spoken and written English seems to intimidate a big portion of our active student body. We want to accept exchange students and immigrants as our own, but they are constantly shut out by our small actions. Our English content is scarce, for which I am admittedly responsible. The majority seems to feel like it’s a burden to translate content, failing to see the possibilities that it offers.


Honestly, we don’t need to be especially articulate or have the most
eloquent vocabulary, we just need to make an effort.


Did you know that the English language (well, this one big-ass dictionary to be precise) consists of around 230 000 unique words?  Finnish is descriptive too, but the language can’t keep up with contemporary fads quite the same.

Problems arise when you try to balance the two languages without confusing anyone. English works on Instagram, because the whole feed is typically in English. But what felt better in Finnish on the drawing board doesn’t work in English anymore, so things need to be reinvented for the gram. Who wants to go through all the trouble. I also understand that it’s hard; everything in our culture can’t be translated, especially in the student environment.

This text isn’t unusually difficult or uncomfortable to read – I hope. I can honestly confess that it took me about half the time to write, compared to it’s would-be Finnish equivalent. That coming from someone who prides himself in being a fluent writer in his mother tongue. A facade, anyone who can actually write will let you know.

The direction I would personally like to see us take as an institution is changing to English completely. Unfortunately, it’s not entirely up to me. The change has to begin with like-minded people taking initiative. I can ask TuKY actives to write in English, but I can’t force them to enjoy and take interest in it. I want to inflict change but I can’t do it alone. It starts with changing our culture towards a more pro-English disposition.

Or, you know, coming up with a dynamic name instead of the monster that is the Association of Economics Students in Turku.

Juho Mäkinen

Juho Mäkinen
Head of Communications

Tunnelmia TuKY-Speksin kulisseista

Istun viinilasi kädessä helmikuun yhteistreeneissä ja katselen, kuinka esitys valmistuu pala palalta. Kaikki alkaa olemaan jo viimeistelyjä varten valmista. Ei ole oikeastaan enää mitään selviteltävää esityskautta ja kiertuetta varten, vaan kaikki rullaa mallikkaasti kohti ensi-iltaa.

“Omstart!” Kerrotaanpa totuus tämän mielikuvan takana.

Puhelimessa on 25 keskustelua auki. Verenpaine nousee ja pitäisi keretä pitämään vielä muutama kokous yhteistreenien päällä. Lisäksi yhtäkään noppaa ei ole keväältä Nettiopsuun tullut. Uusia selvitettäviä asioita ilmaantuu sitä mukaa, kun saa yhden hoidettua. Vielä on matkaa ensi-iltaan ja kiertueeseen.

Onneksi edellä kerrottu kuvaa vain niitä kiireisimpiä hetkiä speksikauden varrella, eikä jokaisena päivä sentään ole ollut tällaista. Tuottajan työ voi olla hetkittäin erittäin stressaavaa, mutta kliseisesti sanottuna yhtään päivää ei matkan varrelta kuitenkaan vaihtaisi pois. Tuottaja pääsee näkemään koko projektin alusta loppuun tiimiläisten hakemisesta viimeisen näytöksen aplodeihin, mikä on äärettömän palkitsevaa. On niitä noppiakin onneksi ehtinyt myös muutama kertyä.

Pienistä palasista ja jokaisen tiimiläisen avustuksella rakennettuna tässä se nyt on, valmiina esitettäväksi. Näin isoa projektia olisi tylsää ja mahdotonta tehdä yksin. Onneksi on Speksi-tiimi. Tehtävää on toki ollut paljon, mutta huikeiden tiimiläisten ansiosta kaikki kyllä saadaan lopulta hoidettua — siihen on ollut koko projektin aikana vahva usko. Kaikki tiimiläiset ovat aivan huippua porukkaa, ja tältä porukalta naurua ei ole puuttunut kokouksissa eikä yhteistreeneissä.

Vuosi sitten keväällä kukaan ei vielä tiennyt, millainen vuoden 2019 TuKY-Speksi tulee olemaan. Nyt esityksiä on jo kaksi takana. Homma alkaa oikeasti olla loppusuoralla ja yleisö on jo päässyt näkemään, mitä olemme valmistelleet melkein vuoden ajan. Fiilis on huikea ja samalla myös todella haikea.

Toivottavasti tulet katsomaan Kårenille, mitä olemme saaneet aikaan!

Speksiterkuin,

Tuottajat
Emma Seppä
Anni Aitonurmi

Aina ei ole ollut

Miltä näyttäisikään opiskelu ilman opiskelijajärjestöä ympärillä? Vastaukseni tähän on: ankealta. On vaikea ajatella, mitä kaikkea yhteisö ympärillämme meille tuokaan. Ystävät, kohtaamiset ja yhteiset kokemukset. Tätä opiskelijajärjestöä ei kuitenkaan ole aina ollut olemassa ja sen pinnan alla tapahtuu paljon sellaista, jota ei päällepäin näe, mutta joka lakatessaan loistaisi poissaolollaan.

Kirjoittaessani tätä blogitekstiä, on Maija Grundströmin kuolinpäivään viikko. ”Kuka on Maija Grundström ja miksi minun pitäisi välittää”, saatat kysyä itseltäsi. Vuonna 1950 perustetun Turun kauppakorkeakoulun ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat päättivät perustaa opiskelijoiden etujen ajamiseksi oman ylioppilaskunnan. Yksi näistä opiskelijoista oli Maija Grundström ja hänet valittiin ylioppilaskunnan ensimmäiseksi emännäksi 69 vuotta sitten. Grundström oli läpi opiskeluaikansa sekä myöhemmissä elämänsä vaiheissa aktiivisesti mukana ylioppilaskunnan toiminnassa, minkä takia hänen mukaansa on nimetty Turun KY:n korkein mahdollinen huomionosoitus, Maija Grundström -mitali. Koko ylioppilaskunnan ja Turun KY:n historian aikana mitali on myönnetty yhdeksälle henkilölle.

Noh, miksi Grundströmeistä ja ylioppilaskunnista pitäisi välittää? Ilman ylioppilaskuntaa, nykyistä Turun KY:tä ja järjestäytynyttä opiskelijatoimintaa meillä ei olisi järjestelmällistä edunvalvontaa, mahdollisuutta vaikuttaa opintojemme sisältöön, omia tiloja, tapahtumia eikä liiemmin säilyneitä perinteitäkään. Järjestäytynyt yhteisö antaa meille avaimet vaikuttaa omiin opintoihimme Turun kauppakorkeakoulussa ja koko yliopistossa, oikeuden saada äänemme kuuluviin paikallisesti Turun seudulla sekä mahdollisuuden kehittää opiskelijoiden asioita kansallisella tasolla.

Nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä vaan vuosien työn tulosta, josta on kiittäminen ylioppilaskunnan perustajille. He loivat meille pohjan vaikuttaa monella saralla ja monella tavalla. Heidän ansiostaan meillä on omat tilat kauppakorkeakoulussa, lämpimät välit henkilökuntaan sekä arvostettu mielipide opiskeluympäristössämme. Käytetään siis näitä meille suotuja mahdollisuuksia parhaamme mukaan ja pyritään takaamaan ne myös tuleville vuosikursseille.​

Kulttuuri- ja perinnevastaava

Ida Leppänen
Kulttuuri- ja perinnevastaava

Kevätfiilis ja -paniikki

Olen aina ollut Kesä On Asennekysymys -tyyppiä. Oma kesänodotukseni alkaa heti tammikuussa ja siihen luonnollisesti kuuluvat ihan liian vähäiset vaatteet, terasseilla istuskelu sinisin huulin ja yleinen innostuneisuus melkeinpä kaikesta. Kaikesta innostuneisuus johtaa kuitenkin helposti siihen, että tekee vähän liian paljon juttuja vähän liian lyhyessä ajassa, keväällä kun tuppaa muutenkin olemaan projekteja ja tempauksia joka sormelle ja varpaalle. Tenttiviikko, kesätyöt, kesäkämppä ja ikkunoidenpesu pitäisi kaikki saada hoidettua mieluiten jo eilen, ja siinä sivussa tietysti juhlia vappua reilusti kolmatta viikkoa.

Tähän lääkkeenä on yksinkertaisesti hidastaminen ja yhden asian kerrallaan tekeminen. Vaikka kevät on (ainakin minun mielessäni) jo varsin pitkällä, on kesän alkuun kuitenkin vielä verrattain paljon aikaa ja kaiken ehtii kyllä tekemään, kunhan keskittyy eikä liikaa yritä multitaskata. Kokemuksesta tiedän, että on varsin hankalaa esimerkiksi kirjoittaa blogia ja oppimispäiväkirjaa yhtä aikaa kun samalla yrittää pakata ja tehdä ruokaa.

Vaikka tämä vuodenaika onkin sälähommien ja dedisten luvattu maa, yritä silti löytää aikaa käydä ulkona vaikkapa kävelyllä, sillä siinähän voi jopa ruskettua. Vaikka kadut ovatkin vielä vähän jäisiä ja välillä voi pikkuisen sataa lunta, ei ole mitään syytä olla laittamatta aurinkolaseja päähän ja kevättrenssiä niskaan ja suuntaamaan jäätelölle jokirantaan! (Joudut todennäköisesti ottamaan jäätelön mukaan kotoa sillä jäätelökioskit aukeavat vasta parin kuukauden kuluttua.)

Nautitaan siis hyvistä säistä ja annetaan ihanan auringon lievittää kevätstressiä!

Mitä parhainta kesän odotusta!

Olga Lipasti
NESU-vastaava

Hei hei mitä kuuluu?

Joulukuun vaihduttua tammikuuksi löysin itseni vielä muutaman koon liian isoista saappaista, Turun KY:n puheenjohtajan paikalta. Vuoden alku on tuonut mukanaan paljon uutta opittavaa, uuden hallituksen ja työntekijät, sidosryhmät ja muut toimijat. Kaikilla on omat odotuksensa ja agendansa, ja huipulla tuulee. Ennen kaikkea kuumottavaa.

Uusi vuosi on varmasti monille meistä tuonut jonkun uuden muuttujan elämään. Oli se sitten työnhaun kanssa painiminen, uudet kurssit, kandin tai gradun kirjoittamiseen inspiroituminen tai vaikkapa uusi ihmissuhde. Tuntuu, että lankoja on käsissä enemmän kuin kalenteri sallisi.   Näiden paineiden alla ei ole kuitenkaan syytä hätääntyä, vaan ottaa askel taaksepäin ja pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä itselle oikeasti kuuluu.

Elin pitkään siinä ajatuksessa, että huonot päivät ovat jonkinlainen merkki heikkoudesta ja näihin reagoiminen lepäämällä ja ottamalla omaa aikaa on suorastaan laiskottelua. Omalla kohdallani tämä on johtanut puoliammatilliseen huonojen fiilisten peittelyyn. Kaikkein raskainta omalle hyvinvoinnille on kuitenkin juuri tällainen positiivisen kulissin ylläpitäminen huonoina hetkinä. Näiden tunteiden käsittelemättä jättäminen voi johtaa moneen lopputulokseen, minut se herättää stressaamaan asioita aamuöisin.  

Tänä keväänä olen oppinut, että arjen tahdin kiihtyessä on rohkeasti uskallettava tarvita. Tarvita toisten ihmisten tukea ja apua, kun omat resurssit eivät riitä. Tarvita aikaa niille asioille, joilla käsitellä omaa huonoa oloa, olipa se sitten päiväunet tai ilta Turun yössä ystävien kanssa. Itse olen onnekkaassa asemassa siinä suhteessa, että saan tehdä hommia ja jakaa fiiliksiä 13-henkisen touhutiimin kanssa, mahtavista kavereista ja perheestä puhumattakaan.

Katkeransuloisen lohduttavaa on se, että meillä kaikilla on omat huolemme, tässä suhteessa kukaan ei ole yksin. Kukaan ei kuitenkaan tiedä miltä susta tuntuu, ellet kerro siitä. Tarvitaan siis toisiamme, jaetaan asioita, muistetaan välittää ja aika ajoin kysyä, mitä sulle kuuluu.

Sandra Saranpää
Hallituksen puheenjohtaja