mennessä admin | maalis 15, 2015 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Enemmän. Se tuntuu olevan niin Suomen Ekonomien slogan kuin joka toisen opiskelijan stressin aihe. Pitäisi hankkia kesätyöpaikka, mikä tarkoittaa enemmän hakemuksia. Liikkua, eli nostaa rautaa enemmän. Päästä tentit läpi, eli lukea vieläkin enemmän. Olisi myös hyvä hoitaa muita velvollisuuksia enemmän ja paremmin.
Nykyään toimintamme on yhä enemmän (kyllä, sain sen tungettua vielä tähänkin) suorittamista. Aamulla herätään ja raahaudutaan luennolle, luennolta suoraan töihin ja töistä kotiin laskiksen harkkojen pariin. Käydään ehkä salilla, katsotaan pari jaksoa Breaking Badia ja mennään nukkumaan. Seuraava päivä menee pitkälti samalla kaavalla. Ihan kiva päivä, ei siinä mitään. Onko se kuitenkaan päivä, jota muistella vielä vuosien päästä tai josta kertoa tarinoita lapsenlapsille? Tuskinpa.
Ihana kopomme puhui viime viikon blogissaan arjen tavoitteellisuudesta. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä, tavoitteet ovat tärkeitä ja ne auttavat meitä jaksamaan. Nyt haluaisin haastaa jokaisen asettamaan itsellensä uuden tavoitteen: elää enemmän. En väitä, että aiemmin kuvailtu päivän kulku olisi sinänsä vääränlainen. Rutiinit ovat hyvästä, varsinkin liikunnan ja opiskelun suhteen. On kuitenkin hyvä muistaa, että elämässä on paljon muutakin kuin Nettiopsun opintorekisteri (#55op vuodessa ja you’re good to go) tai proteiinijauheet. Kun jokainen muistelee esimerkiksi omaa pupusyksyään, palaako mieleen silloin JOY-tentistä saatu femma vai pupuinfot ja kaikki uudet tuttavuudet? Entä mitkä ovat ne päivät, joille nauretaan vielä kuukausien tai jopa vuosien jälkeen, se torstai joka tuli vietettyä kotisohvalla vai se torstai jolloin tuli osallistuttua tapahtumaan nimeltään KaupSu?
Olin itse ajatellut jättäväni aktiivihommat viime vuoteen ja keskittyväni kouluun täysillä. Näin siinä ei ihan käynyt. Oltuani nyt vajaan kolmen kuukauden ajan yhdistyksemme liikuntavastaavana en voisi olla tyytyväisempi hieman spontaaniinkin päätökseeni asettua ehdolle. Vuosi on jo nyt ollut kiireinen, haastava ja yllättävä, enkä ole katunut päätöstäni lähteä mukaan hetkeäkään. Haluan kannustaa jokaista olemaan spontaani ja tarttumaan yllättäviinkin mahdollisuuksiin epäröimättä, liittyivät ne sitten yhdistystoimintaan, työtarjoukseen tai vaikkapa päätökseen lähteä kahvittelemaan lyhyellä varotusajalla. Sitä kautta voi avartua sellaisia mahdollisuuksia ja kokemuksia, joista ei välttämättä osannut haaveillakaan. Niitä ei kuitenkaan ilmaannu yhtä helposti sinne kotisohvalle, vaan niiden luo pitää itse löytää.
Seuraavaksi luettelen muutaman kliseen, joissa kuitenkin piilee totuuksia: Ota riskejä. Toteuta unelmasi. Life is too short. Elä tässä hetkessä. Jokainen näistä lauseista on askel kohti uusia kokemuksia ja mahtavia muistoja, joita ei voi opintopisteissä mitata. Kaikkea ei voi suunnitella etukäteen, eikä kannatakaan. Elämä on paljon mielenkiintoisempaa kun ei tiedä tarkalleen mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Jätetään myös se stressaaminen vähemmälle ja annetaan asioiden kulkea omalla painollaan.
Otetaan kaikki irti opiskeluajasta ja elämästä ylipäätään. Tehdään niistä sellaisia, joita voi hyvillä mielin muistella myöhemminkin!
Erika Ojala
Liikuntavastaava
liikunta@tuky.fi
mennessä Koulutuspoliittinen vastaava | maalis 8, 2015 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Tenttiviikot selätetty (enemmän tai vähemmän kunnialla), ja Hyvinvointipäiviltäkin on vielä muistissa eri luennoitsijoiden mielipiteet ja vinkit hyvinvointiin. Miten tästä sitten jatkamaan, jotta motivaatio hyvään elämään ja opiskeluun ei kuukahda tavalliseen tapaansa viikossa?
Kaksi asiaa nousi Hyvinvointipäivien luennoilta ylitse muiden pointtien ja jäivät mieleeni:
pessimismi ei kannata ja
tavoitteiden asettaminen on aikaansaamisen ja onnistumisten kannalta tärkeää.
Kiitos Esko Valtaojalle ja Liftedille näistä vinkeistä. Oppiminen on hyvin henkilösidonnaista, ja kun kyseessä on niinkin tärkeä asia opittavana kuin oma hyvinvointi niin haluan panostaa näiden sisäistämiseen täysillä. Olen aina ainakin yrittänyt ajatella optimistisesti ja suhtautua ennakkoluulottomasti uusiin tilanteisiin. Minulle optimismi on ajattelutapa joka luo tarvittavan rohkeuden tavoitteiden asettamiseen. Uskallus tavoitella korkealle on lähtöisin ajatuksesta, että kaukaiseltakin tuntuvia asioita on mahdollista saavuttaa. Tämä rohkeus puolestaan tuo voimaa antaa kaikkensa tavoitteen saavuttamiseen. Näin pelkän ajattelutavan muutos auttaa saavuttamaan enemmän.
Suurten tavoitteiden asettaminen pitkälle aikavälille motivoi tekemään pienempiäkin projekteja, mutta pienet tavoitteet ja niiden saavuttaminen helpottavat myös jaksamista. Kevät on ollut täynnä kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista mutta myös stressaavaa, joten on ollut tärkeää jakaa suurta kokonaisuutta pienempiin projekteihin, esimerkkinä tästä oma vuodenalkuni kopona.
Pupuna asetin itselleni tavoitteen päästä Turun KY:n hallitukseen auttamaan edunvalvonnan edistymistä koulussamme. Tämän tavoitteen toteuduttua aloin miettimään, miten saan annettua itsestäni kaiken, jotta edunvalvonta tulisi lähemmäs opiskelijoita ja koulutuspolitiikka ei olisi se hallitusgrillissäkin mainittu mörkö. Pienempiä tavoitteita olen luetellut itselleni to do-listan muodossa, jotta joka päivä pääsen eteenpäin tavoitteessani olla mahdollisimman hyvä pestissäni. Ystävät ovat tässä suuressa roolissa. Pienten tavoitteiden ylöskirjoittaminen ja niistä kertominen muille helpottavat onnistumista. Tällöin joku muukin seuraa asian etenemistä ja ei tarvitse olla yksin asian kanssa. To do-lista ja projekteista puhuminen tekevät niistä myös saavutettavamman kuuloisia. Tavoitteiden asettamisessa on myös se hyvä puoli, että stressaavinakin päivinä voi katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä kaikkea on saavuttanut, kun asetetut tavoitteet ovat olleet tietoisia päätöksiä.
Arkipäiväiset vinkit jaksamiseen itselläni ovat suhteellisen basic asioita, eli hyvin syöminen, riittävästi nukkuminen, liikunta ja ystävät. Näiden lisäksi haluan kuitenkin haastaa itseäni lisää ja optimistisesti unelmoida korkeista saavutuksista, jotta voin sitten eläkepäivillä ylpeänä istua keinutuolissa unelmakodissani. Suosittelen kaikkia kokeilemaan tavoitteiden ylöskirjoittamista ja positiivista ajattelutapaa. Mitä siinä voi menettääkään?
Paula Peltomaa
Koulutuspoliittinen vastaava
kopo@tuky.fi
mennessä Sosiaalipoliittinen vastaava | maalis 2, 2015 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
”Jee, kuin huikeeta, herran jumala mitä tästä tulee!” Tuo taisi olla tiivistettynä se olotila, joka vallitsi, kun vuosi sitten keväällä saimme tutorparini kanssa tietää päässeemme tutoreiksi. Siitä alkoikin rumba, josta en olisi halunnut jäädä paitsi!
Keväällä oli jo opintotoimiston ja Turun KY:n koulutuksia, mutta ensimmäisen oikean kosketuksen tutorointiin sain, kun kesätyöpaikkani takahuoneessa soitin ensimmäiselle pupuryhmäläiselleni. Jännitys oli kova, ääni särisi ja paperista lukemalla koetin muistaa sanoa jokaisesta yksityiskohdasta – niin kuin tutoremo oli opettanut.
Puheluiden jälkeen painettiin vielä muutama viikko kesätöissä, kunnes viimein tutormöksän jälkeen koitti se odotettu päivä: uudet puput olivat tulleet! Pääsimme kaikki vihdoin tapaamaan omat pupuryhmämme ja jännitys oli käsin kosketeltavaa. Koetimme muistaa kertoa kaikki tärkeät asiat, kierrätimme uusia opiskelijoita aina kirjastosta Parkille sekä esittelimme koulun käytäntöjä.
Pikku hiljaa ensimmäisen viikon jälkeen, syksyn edetessä jännitys tutoroinnista alkoi vihdoin helpottaa ja tilalle alkoi tulla ylpeys omista pupuista. Tutoreiden kesken kerrottiin, kuinka omat puput olivat tehneet sitä ja tätä ja äitimäisesti hymyiltiin, kun omat puput olivat löytäneet uusia ystäviä. Oli huikeaa huomata, kuinka juuri ne omat puput rakensivat ympärilleen omaa tukiverkkoaan, tekivät töitä koulun eteen ja kiinnostuivat vielä aktiivitoiminnastakin.
Vuosikurssin 2014 pupusyksy on saatu pakettiin ja nyt muistelenkin haikeana viime syksyä. Sain tavallaan kokea uudestaan pupusyksyn kaikkine tapahtumineen ja vaiheineen, mutta samaan aikaan sain olla jonkun toisen tukena. Sain opastaa niin pienissä kuin suuremmissakin asioissa ja kokea ylpeyttä, kun omat puput oppivat uutta ja sopeutuivat uuteen ympäristöön. Samalla sain myös olla mukana järjestämässä mahtavia tapahtumia, jotka uudet opiskelijat tulevat muistamaan koko loppuopiskeluidensa ajan. Mistään tästä en olisi halunnut jäädä paitsi – tutorointi teki syksystäni ennen kaikkea unohtumattoman!
Siksi kehotankin jokaista, jota edes hieman kiinnostaa olla mukana uusien pupujen ensiloikissa, tarttumaan tilaisuuteen ja laittamaan hakemuksen menemään. Tutoroinnista saa hyvää kokemusta sekä mahtavia muistoja myöhempään elämään. Suosittelen myös kv-tutoriksi hakemista: tällöin saa olla mukana samoissa tapahtumissa ja päälle saa vielä kunnon annoksen kansainvälistä kokemusta, josta on varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa!
Salla Maijala
Sosiaalipoliittinen vastaava
sopo@tuky.fi
mennessä Kulttuurivastaava | helmi 22, 2015 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Vuosi on pyörähtänyt käyntiin vauhdikkaasti myös kulttuurisektorilla. On totuteltu hallitustyöskentelyyn, istuttu kokouksissa, järjestetty juhlavuoden avajaisia, juhlittu ylioppilaskuntien yhdistymisen vuosipäivää, etsitty tekijää matrikkelille sekä suunniteltu kiinnostavia ekskursiokohteita. Kulttuurijaoston vuoden suurin tapahtumakin, Kulttuuriviikko, häämöttää jo muutaman viikon päässä. Samaan aikaan pitäisi vielä ehtiä opiskelemaan, huolehtia kotitöistä, harrastaa liikuntaa, tavata kavereita ja kesätyöpaikkakin pitäisi jollakin konstilla onnistua nappaamaan. Kalenteri näyttää tupaten täyttä kuukaudesta toiseen ja tapaamiset on sovittava usein viikkoja etukäteen. Tekemistä on paljon, aikaa niin kovin vähän.
Olen aina viettänyt aktiivista elämää ja harrastanut paljon. En kuitenkaan muista elämäni aikana yhtään ajanjaksoa, jolloin olisin ollut yhtä kiireinen ja stressaantunut, kuin yliopisto-opiskelut aloitettuani. Kauppakorkeakoulussa kurssit ovat työläitä ja tentin läpäiseminenkään ei enää onnistu lukiosta tutulla viimeisen illan intensiiviopiskelutyylillä. Jokaisen periodin alussa ajattelen aloittavani tällä kertaa tenttiin lukemisen ajoissa, mutta kummallisesti löydän silti itseni pänttäämässä hullun lailla tuhatsivuisia tenttialueita päivää ennen tenttiä. Myös hallituspesti vie toisinaan niin paljon aikaa, että helposti unohtaa kyseessä olevan hauskan ja opettavaisen vapaaehtoistoiminnan, eikä kokopäiväisen vakavan työn suorittamisen.
Lähes jokaista yliopisto-opiskelijaa tuntuu vaivaavan sama ajankäytön ongelma. Lounaskeskusteluiden suosituimpia puheenaiheita on se, kuinka stressaantuneita kaikki ovat loputtomien koulutehtävien, luottamuspestien sekä kesätyöhaun aiheuttaman kuormituksen alla. Kuten varmasti monet tietävät, pieni stressi auttaa tekemään asiat tehokkaammin sekä ajaa parempiin suorituksiin. Liian suureksi kasvanut stressi taas saattaa johtaa siihen, ettei lopulta saakaan enää mitään tehtyä. Stressaantuneena hermot tuntuvat olevan kokoajan turhan kireällä ja helposti tuleekin tiuskittua turhanpäiväisistä asioista jopa pelkkää hyvää tarkoittaville lähimmille ystäville. Pahimmillaan stressi voi henkisen hyvinvoinnin lisäksi vaikuttaa myös fyysiseen hyvinvointiin vakavin seurauksin. Viimeistään tässä vaiheessa on mietittävä, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeimpiä ja mistä taas voisi luopua kokonaan tai edes vähentää. Kukaan meistä ei ole jatkuvalla superteholla käyvä robotti, vaan ihminen, joka liiallisen rasituksen seurauksena väsyy. On siis täysin ok sanoa, että nyt ei vaan jaksa.
Hektisen elämän myötä olen oppinut organisoimaan ja aikatauluttamaan menojani aivan uudella tavalla. Järkevä ajankäytön suunnittelu auttaa selviämään kiireessä ja helpottaa myös stressin aiheuttamaa kuormitusta. On hienoa huomata, miten paljon asioita kykenee tekemään, kun käyttää aikansa tehokkaasti. Ei kuitenkaan niin tehokkaasti, että hauskatkin jutut alkavat tuntua velvollisuuksilta ja elämä pelkältä suorittamiselta.
Tsemppiä kaikille tuleviin tentteihin, työnhakuun ja muihin haasteisiin, yritetään olla stressaamatta liikaa!
Vilhelmiina Merta
Kulttuuri- ja perinnevastaava
kulttuuri@tuky.fi
mennessä Vapaa-ajan vastaava | helmi 16, 2015 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Toinen Ulkkisvuoteni lähti vauhdilla käyntiin tammikuussa, ja olen myös päässyt syksystä asti seuraamaan Turun öistä opiskelijaelämää valokuvaajana muiden järjestöjen tapahtumissa. Lisäksi tiivis yhteistyö tapahtumavastaavien kanssa poikkitieteellisemmän kevään aikaansaamiseksi on antanut hyvän kuvan tapahtumien määrästä Turussa. Olen saanut seurata uudesta, kokonaisvaltaisemmasta näkökulmasta miten TuKYn, opkan ja opiskelijabileiden tapahtumakalenterit täyttyvät ja Facebook vuotaa yli kutsuista, jotka muistuttavat jokseenkin toinen toistaan. Tai sittenkin kutsua, jonka lukaisin jo viime viikolla, silloinkaan sen kummemmin innostumatta.
Turun opiskelijaelämän tarjonta ylittää reilusti kysynnän: Järjestöjä, tapahtumia ja konsepteja on joka lähtöön ja kaikille kaikkea. Turun opiskelijaelämää vaivaa kuitenkin se, että kiireessä harvoja tapahtumia ehditään hioa mestariteoksiksi. Koulupaineista suoriutuvat käyvät murto-osassa tapahtumista, ja tapahtumista murto-osaan on ehditty laittaa tarpeeksi ajatusta, jotta kävijä innostuisi tulemaan seuraaviinkin hippaloihin.
Vähentäminen, leikkaaminen ja konseptien tappaminen voi todellakin olla vastaus parempaan opiskelijaelämään sekä Turussa, että Turun KY:ssa. Vähemmän yksin ei toki ole millään tavalla tavoiteltavaa, vaan on lähinnä edellytys sille, että asioita voidaan tehdä paremmin. Jos järjestön kalenterista saisi pois pari pienehköä tapahtumaa, riittäisi aika isomman vision tapahtumiin sekä poikkitieteelliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Itse loisin mielummin kaksi Pikkulaskiaisen tasoista spektaakkelia, kuin viidet tavalliset jatkobileet. Yleensäkin opiskelijajärjestöissä ihmiset lähtevät mielummin toteuttamaan isoa visiota, kuin tarjoavat ilmaista työvoimaansa viritelmään, joka on vain saatava äkkiä pois alta, että seuraavat haalarimerkit saadaan tilaukseen. Jaostoni on painanut töitä koulun ohella hullun lailla ja jälki on todellakin ollut sen mukaista. Haluaisin sanoa heille, että kyllä työtaakka kohta helpottaa. En kuitenkaan viitsisi ryhtyä valehtelemaan.
Ulkkiksen vuosi on jälleen aloitettu uudella hengellä: Pikkulaskiaisen Sillis oli tänä vuonna avoin myös ulkkareille ja tällaisena erittäinkin toimiva. Karuselli -Turun poikkitieteelliset opiskelijabileet on lähtenyt vauhdilla pyörimään ja keväälle on suunnitteilla muutakin täysin uutta. Syksyn tärkeimmistä perinteistä pidetään tietenkin kiinni, mutta koitetaan tuoda kaikkeen tuoretta ajatusta ja sitä vieläkin isompaa visiota.
Samuli Salo
Vapaa-ajan vastaava
vapaa-aika@tuky.fi
mennessä admin | helmi 9, 2015 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
“Universities, libraries, small bookshops, theatre – they all make room for many species of ideas to survive. Save the brainforest.” – Nimetön
Nopeammin ja tehokkaammin. Siinä tuntuvat olevan merkittävimmät suuntaviivat suomalaiselle koulutuspolitiikalle 2010-luvulla. Nämä ovat hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä. Julkisessa keskustelussa yliopiston rooli usein kapea-alaistetaan tarkoituksella tai tahattomasti käsittämään työvoiman tuottamisen markkinoiden tarpeisiin. Tämä ei kuitenkaan ole eikä saakaan olla yliopiston ydinrooli. Yliopisto ei voi olla alisteinen yritysmaailman vaatimuksille jatkossakaan, vaan sen tulee keskittyä yksilöä kehittävän ja sivistävän laadukkaan koulutuksen ja ensiluokkaisen tutkimuksen tuottamiseen. Työmarkkinoiden tarpeiden täyttäminen kulkee siinä sivussa. Yliopiston toiminta ei periaatteessa ole taloudellista voittoa tavoittelevaa tai edes tuottavaa. Siksi tehokkuusajattelussa piilee omat riskinsä. Sivistys, koulutus ja kulttuuri ovat itseisarvoja, eikä niiden tarkoituksena ole vain palvella taloutta, vaan luoda hyvinvointia. Talous taas ei ole itseisarvo, vaan se on väline. Väline sille, jotta meillä olisi hyvinvointia.
Koulutukseen panostamalla syntyy myös niitä paljon puhuttuja innovaatioita. Innovaatioita ei synny säästämällä. Niitä ei ainakaan synny uudistamalla yliopistojen rahoitusmallia niin, että rahoituksen saamisen ehtona olisi tutkijoiden määrän vähentäminen, kuten hallituksen tiedepoliittinen Tutkimus- ja innovaationeuvosto tuoreessa asiakirjassaan esittää. Ei yliopistoilla ole tutkijoita huvikseen hengaamassa, vaan heidät palkataan usein määräaikaisiin projekteihin, joiden rahoitus haetaan yleensä kovan kilpailun kautta. Innovaatiot turvataan panostamalla tutkimukseen ja koulutukseen sen jokaisella asteella, ei esittämällä huonosti perusteltuja leikkauslistoja. Se on myös meidän tiemme pois lamasta.
Ministerien ehdotuksissa myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen niin kutsutun duaalimallin purku otettaisiin tarkasteluun. Korkeakoulujen kesken on varmasti aloja, jolla voitaisiin lisätä yhteistyötä. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sulauttaminen saman katon alle aiheuttaisi kuitenkin sekaannusta ja tutkintorajojen hämärtymistä. Yliopistojen tehtävänä on keskittyä tieteelliseen perus- ja jatkotutkimukseen, ammattikorkeakoulujen koulutus taas on nimenmukaisesti ammatillisesti ja käytännönläheisesti painottunutta.
Pidetään kiinni koulutuksen laadukkuudesta ja yliopiston moniäänisyydestä myös jatkossa. Sivistyksen arvoa ei usein voida mitata rahassa – tämä on tosiasia, joka tulisi hyväksyä.
Miika Tiainen
NESU-vastaava
nesu-pj@tuky.fi
