Kompromissien taidetta

Kirjoituksen tarkoituksena summata hieman TSE-listan viime vuotisen ryhmäpuheenjohtajan Kristian Raition mietteitä edustajistotoiminnasta ja ensi syksyn edustajistovaaleista.

TSE-lista edustajiston kokouksessa – 12/2019

Jätin vuoden lopussa tehtäväni TSE-listan ryhmäpuheenjohtajana sekä edustajiston jäsenenä. Nyt on tullut seuraavien aika huolehtia siitä, että kauppislaisten ääni kuuluu ylioppilaskunnassamme. En olisi silloin juuri kauppakorkeakoulun aloittaneena pupuna ajatellut, että ylioppilaskuntamme edustajistosta tulisi minulle paikka, jossa tulen oppimaan ehkä eniten argumentoinnista koko kauppakorkeakoulun aikana. Edustajistourani alkoi, kun lähdin neljä vuotta sitten keväällä innokkaana pupuna silloisen TuKY-listan kampanjapäälliköksi edustajistolistan pyynnöstä. En tiennyt juuri mitään silloin TYYn toiminnasta, mutta olin kiinnostunut vaikuttamisesta. Olen iloinen, että lähdin silloin mukaan.

Koen suurta ylpeyttä siitä, että olen voinut näiden vuosien aikana olla kehittämässä ylioppilaskuntaamme yhdessä mahtavien tyyppien kanssa. Ilolla muistelen myös kaikkia niitä ryhmämme sisäisiä sisäpiirivitsejä. Edustajisto on ollut minulle myös väylä tutustua eri tieteenalojen opiskelijoihin yliopistomme sisältä. Samaan aikaan kuitenkin jatkuva samoista asioista jankkaus on välillä ollut puuduttavaakin. Joskus on tarvinnut vääntää rautalangasta samoja asioita mielestäni liian monta kertaa. Se on kasvattanut toisaalta pinnaa ja ennen kaikkea lisännyt ymmärrystäni siitä, että argumentointi ennen kaikkea taitolaji.

TSE-listan ehdokasgalleria vaaleissa 2017

Tavalliselle riviopiskelijalle edustajiston toiminta vaikuttaa varmasti kovin etäiseltä. Se näkyy pitkälti parin vuoden välein edustajistovaalien alla esiintyvänä suurena rummutuksena. On helppoa sanoa, että edustajiston toiminnan pitäisi olla mahdollisimman lähellä opiskelijoita koko ajan. Sukupolvemme elää kuitenkin jatkuvassa informaatiotulvassa. Vaikka haluaisimme, emme pystyisi olemaan kaikesta perillä jatkuvasti. Onneksi meidän ei tarvitsekaan olla. Meillä on TYYssä käytössä edustuksellinen demokratia, jottei jokaisen jäsenen tarvitsisi samalla pieteetillä perehtyä tehtäviin päätöksiin. Ne eivät ole koskaan yksinkertaisia, vaikka niitä onkin helppo nostaa populistisella retoriikalla yleiseen keskusteluun.

Meillä kaupallisen alan opiskelijoilla on ollut hyvä tilanne aina ylioppilaskuntien yhdistymisestä lähtien. Olemme olleet uuden ylioppilaskuntamme alusta alkaen edustajistomme suurin ryhmä. Ehdokkaamme ovat jatkuvasti päässeet ylioppilaskuntamme johtotehtäviin. Lisäksi olemme olleet varmistamassa, että kaupallisten alojen opiskelijoidenkin ääni kuuluu. Entinen TuKY-lista ja nykyinen TSE-lista on ajansaatossa toki muuttunut ja kasvanut ylioppilaskuntamme mukana. Se on etuna jatkuvasti uudistuvassa toiminnassa. Enää ei meillä ole kovaa tarvetta saada toimintaa taloudellisesti tasapainoon, sillä TYY on yhdistymisensä jälkeen onnistunut pitämään toimintansa kustannustehokkaana hyvällä talousjohtamisella. Meidän ei ole siis pakko tehdä suuria leikkauksia tai kovia päätöksiä nopealla aikataululla. Jollei ole kiirettä, on turha hosua. Mielestäni on totta kai tärkeää, että edustajistossa tehdään uusia avauksia, mutta ne eivät saa olla itseisarvo.

TSE-listan kampanjatiimin tunnelmia 2017 vaalivoiton jälkeen.

Toivon TSE-listan tulevaisuudelta sitä, että me kauppislaiset emme sortuisi populismiin tai pelkästään oman etumme tavoitteluun. Politiikka niin globaalilla kuin lokaalillakin tasolla on aina kompromissien taidetta. Yleisenä päätöksenteon nyrkkisääntönä voidaankin todeta, että tärkeintä on yrittää saada paras mahdollinen tilanne kaikkien kannalta. Se saattaa välillä TYYssä aiheuttaa tilanteita, joissa kauppislaiset hyötyvät vähemmän osasta palveluita kuin muut opiskelijat. Meidän tulee muistaa, että meillä kauppakorkeakoululaisilla on asiat kuitenkin todella hyvin verrattuna moniin opiskelijoihin. Meiltä löytyy niin vahva kattojärjestö kuin toimintakulttuurikin, jotka varmistavat meille monipuolisen opiskelijaelämän. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikilla olisi asiat niin hyvin. Järkevät solidaariset päätökset varmasti pitkässä juoksussa palvelevat meidänkin opiskelijoita mahdollistamalla aktiivisen ja monialaisen ylioppilaskunnan.

Hyvien päätöksien tekeminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Toivonkin, ettei jatkossakaan TSE-lista vaipuisi mustavalkoiseen ajatteluun. Se vaatii paljon niin edustajilta kuin äänestäjiltäkin. Onkin tärkeää, että edustajistossa istuu meiltäkin monipuolisia ihmisiä, jotka ymmärtävät nähdä asiat monelta kantilta. Tarvitsemme niin niitä hiljaisia miettijöitä kuin suurisuisia provokaattoreitakin. Ensi syksyllä pidetään taas edustajistovaalit ja silloin on aika antaa soihtua eteenpäin uusille sukupolville. Jos olet kiinnostunut listan toimintaan mukaan lähtemisestä, olethan yhteydessä listan jäseniin. Haku listan vaalikoordinaattoriksi aukeaa myöhemmin keväällä.

TSE-lista on sitoutumaton kauppakorkeakoulun opiskelijoista muodostunut ryhmä. Opiskelijat voivat kahden vuoden välein järjestettävissä edustajistovaaleissa varmistaa, että edustajistossa on heidän etujaan turvaavia edustajia ja ryhmittymiä.

Kristian Raitio
TSE-listan ryhmäpuheenjohtaja 2018

Pikkulaskiaisen lyhyt historia

Pikkulaskiainen on Turun KY:lle arvokas brändi, joka on vuosi vuodelta kehittynyt valtavasti. Minusta siinä tiivistyy parhaiten kolme ominaisuutta – ideointikyky, analyyttisyys ja kunnianhimo. Ei ole helppoa tuottaa hyviä ideoita, mutta vielä vaikeampaa on tunnistaa niistä realistiset ja toteutettavissa olevat ideat. Vasta tämän jälkeen rohkeus ja päättäväisyys astuvat kehiin ja kunnianhimoinen porukka vie ideat maaliin. Tässä porukassa olen päässyt puuhastelemaan jo kolmen vuoden ajan.

Aloitin projektin parissa mäkitiimiläisenä vuonna 2017, jonka jälkeen tapahtuma on liki kaksinkertaistunut. Tuolloin mäkikilpailua katseltiin ensimmäistä kertaa screeniltä, joka oli historiallinen käänne tapahtuman tuottamisessa. Se tarkoitti myös sitä, että minun piti tehdä mäkitiimin 2018 vetäjänä mäen tekninen tuotanto vielä isommin ja paremmin. Silloin neuvottelimme yhdessä taisteluparini Antti Heinosen kanssa massiivisen tekniikkapaketin ja mäessä nähtiin ensimmäistä kertaa screenin lisäksi esiintymislava. No eihän sekään riittänyt. Tänä vuonna projektin päätuottajana sain olla ylpeä siitä, että toteutimme mäki- ja yrppätiimin voimin mäen anniskelualueen, artistikeikan ja livestreamin Tuomiokirkkotorin screenille. Tapahtuman kilpaillessa suurimman opiskelijatapahtuman tittelistä, se herätti myös valtakunnallisen median huomion ja tapahtumapäivänä pääsinkin juoksemaan median haastateltavana.

Mutta miten kaikki tämä onnistuu? Mistä niiitä pöljiä, mutta realistisia ideoita puristetaan ja miten ihmeessä ne toteutetaan?

Kaiken takana on tiimi. Tiimi, joka on täynnä erilaisia persoonia, erilaisine vahvuuksineen. Sieltä löytyvät ideat, niiden kyseenalaistaminen, vielä paremmat ideat ja päättäväinen toteuttaminen. Tapahtumantuotannon yllättävät käänteetkään eivät hetkauta, kun tiukan paikan tullessa voi tukeutua tiimiin ja loppuviimein hommaa tehdään juuri tiimille. Silloin ei järkytä edes yökerhojen konkurssit. Pikkulaskiaisesta onkin muodostunut viime vuosina pikku perhe ja haluankin kiittää sydämellisesti minun takana seisonutta tiimiä, sekä toivottaa onnea uudelle perheenpäälle Niklas Rimpille! #pikkuperhe

Alla vielä mässäiltäväksi Pikkulaskiaisen visuaalista ilmettä vuodesta 2011 lähtien aina tähän vuoteen asti. Tuona aikana kahdentuhannen ihmisen tapahtuma on viisinkertaistunut ja tapahtuman visuaalinen ilme on muuttunut jättiharppauksin.

Onkohan tämäkin tapahtuma kohta niin suuri, että sattuu…

Solja Kontu, Pikkulaskiaisen päätuottaja 2019

Tutustu vuosijuhlatuottajiin 2019!

Turun KY:n hallitus on päätöksellään valinnut 69. vuosijuhlien tuottajaparin. Heidän tärkeimpänä tehtävänään on vastata Turun KY:n arvokkaimman ja perinteikkäimmän juhlan järjestämisestä

Arvon kuntalaiset,

Tähän parivaljakkoon kuuluu 23-vuotias NESU-piirien innokas sitsaaja ja NESU-TuKYn entinen tiedottaja Henna Saramola. Häneltä onnistuu sekä Helan går suoraan ulkomuistista, että isompienkin pöytäjuhlien järjestäminen. Kansainvälisen liiketoiminnan pääaineopiskelijana hän on kokenut ryhmätöiden tiimihengen luoja sekä tsemppaava projektien loppuun viejä. Saramola on myös tunnettu kuuluisana vätkö-hostina, jonka emännöinti ei jätä ketään kylmäksi. On suuri kunnia saada tuottaa Turun KY:n seuraavat vuosijuhlat yhden parhaimman opiskelijakollegani kanssa.

Hyvät kuntalaiset, vuoden 2019 Turun KYn vuosijuhlatuottajaparivaljakon toinen puolikas Henna Saramola!

Vuosijuhlien toinen päätuottaja on myös 23-vuotias kokenut kuntalainen Melisa Mäntylä. Hän on tullut tutuksi niin CIA:n yrityssuhdevastaavana kuin COREn jäsenenä. Tapahtumanjärjestäjänä hän on ehtinyt kerryttää kokemusta myös Turun KY:n ulkopuolella aina Kiinassa ja Yhdysvalloissa asti. Tämä kansainvälisen liiketalouden opiskelija on rautainen osaaja, joka ratkaisee kinkkisimmätkin ongelmat. Mäntylän positiivinen asenne kantaa läpi ryhmätöiden ja isompien projektien ja hänet tunnetaan niin tanssilattioiden kruunaamattomana kuningattarena kuin mehujäiden suurkuluttajana. On suuri kunnia saada tuottaa Turun KY:n seuraavat vuosijuhlat yhden parhaimman opiskelijakollegani kanssa.

Hyvät kuntalaiset, vuoden 2019 Turun KY:n vuosijuhlatuottajaparivaljakon toinen puolikas Melisa Mäntylä!

Haluamme kiittää tästä kunniasta toimia vastuussa 69. vuosijuhlien järjestämisestä. Tämä vuosi tullaan muistamaan luovuudestaan ja entistä mahtavammista vuosijuhlatapahtumista, jotka toimivat myös hyvänä starttina suurelle Turun KY:n 70-vuotis juhlavuodelle. Tavoitteemme on ideoida vuosijuhlakautta yhä mieleenpainuvammaksi ja yllätyksellisemmäksi kuitenkaan unohtamatta vanhoja perinteitä.

Vuosijuhlatiimi tulee muodostumaan kymmenestä visionääristä sekä vuosijuhlatuottajaparista. Erilaisten ja rohkeiden näkemysten ilmaiseminen tulee rakentamaan vuosijuhlatiimistä luovan ja vahvan ryhmän tämän arvokkaan juhlan järjestämiseksi. Jos haluat päästä mukaan luomaan vuoden mahtavinta juhlaa, niin muista hakea keskiviikkoon 13.2. klo 23:59 mennessä.

Jos mielessäsi on asioita liittyen Turun KY:n 69. vuosijuhliin niin kysy rohkeasti. Kehitysideoita ja toiveita otetaan vastaan mieluusti osoitteeseen vuosijuhlat@tuky.fi.

 

                                                                         Melisa Mäntylä                Henna Saramola

                                                                      Vuosijuhlatuottaja            Vuosijuhlatuottaja   

 

Tutustu viestintätiimiin!

Viestintätiimi korvaa aiemman KYlisteen päätoimituksen ja siirtyy projekteista asiantuntijaelimeksi. Mutta millaisia tyyppejä tiimiin valittiin ja millainen meemimaku heillä on? Viestintätiimi proudly presents: Viestintätiimi!

Nimi ja vsk.
Hanna-Sofia Luoto, 1. vsk

Ammatti 10 vuoden päästä
Hyvällä tsägällä oon valmistunut ja suunnittelen häitä eläkeläisille Balilla.

Toteemieläin
Toteemieläin vaihtelee riippuen päivästä, mutta tänään ehdottomasti J. Kankkunen, jolle ei koskaan tuu kankkusta

Poispäin vai pois päin?
Tarvittaessa kummin päin vain

:))

Liitä tähän meemi
Mun meemimaku on epäsovelias, mut rakastan iskävitsejä:
Miksi röllin konfirmaatio peruttiin?
.
.
.

Siltä puuttui tilitappirippipappi. 😀

Jos Kyliste olisi ruoka, mikä ruoka se olisi ja miksi?
KYliste olisi onnenkeksi. Ikinä ei tiedä mitä sieltä paljastuu, mutta varmasti kaikille jotain. 😉


Nimi ja vsk.
Julia Fesiuk, 4. vsk

Ammatti 10 vuoden päästä
Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija yrityksessä Käsienheiluttelijat Oy

Toteemieläin
Cheshire Cat

Poispäin vai pois päin?
Pois-päin

Liitä tähän meemi

Jos Kyliste olisi ruoka, mikä ruoka se olisi ja miksi?
Taidokkaasti valmistettu leipä. Leivän täytteet, levitteet ja lisukkeet valitaan tilanteen mukaan ja ne voivat vaihdella suolaisesta makeaan. Pohja pysyy kuitenkin samana vanhana tuttuna makuna, johon on aina helppo palata. Se myös kuuluu jokapäiväiseen terveelliseen ruokavalioon.

Muista muita

Mitä tekisimme ilman ystäviämme? Kärjistetty vastaus: kouluhommia.

Tehottomuuden uhasta huolimatta hakeudumme silti ystävien seuraan tekemään toistaan tyhmempiä päätöksiä. Oli kyseessä sitten reissu Lappeenrantaan silliksen jälkeen, Mercahengailu tenttiin lukemisen sijaan tai viikon viettäminen paikallisessa räkälässä, on selvää, ettei ihan fiksuimpia päätöksiä ole ystävien kanssa tullut tehtyä. En silti vaihtaisi mihinkään niitä
muistoja, hyviä tai huonoja, edes hyväksyttyyn arvosanaan LRYB:n kohdalle Nettiopsussa.

Juurikin nämä näennäisesti turhat, tyhmät ja aikaavievät kokemukset ovat niitä, joita muistellaan jo nyt ja olen varma, että lämmöllä mietimme niitä vielä eläkeiässä.

Ongelmat, jotka jaamme ystäviemme kanssa eivät tunnu yhtä pahalta kuin ne, joiden kanssa painimme yksin. Tämän takia olemme helpottuneita kuullessamme, ettei kukaan ryhmächatista ole vielä palauttanut esseetä, jonka deadline on neljän tunnin päästä. Reaktio tällaisissa tilanteissa on yleensä se, että itkunauruemojit ja XD:t täyttävät ruudun. Emme naura koska olemme ajaneet itsemme tilanteeseen, jossa joudumme hirveällä kiireellä näppäilemään luennoitsijalle kuuden sivun esseen, vaan nauramme koska ystävämme ovat tehneet samoin.

On aika muistaa niitä, joiden kanssa olet kokemuksia jakanut, hauskaa pitänyt ja vastoinkäymisiä kohdannut. Oli kyseessä sitten Parkinkadun vakiotallaaja, Klubbenin käytävien ruotsin kielen pseudo-opettaja tai joku muu sinulle tärkeä laivastonsinisestä poikkeavien haalareiden käyttäjä.

Pienikin muistaminen saattaa valaista ystäväsi koko viikon, joten vie hänet syömään, tarjoa lämmikettä  Pikkulaskiaisen mäessä tai yksinkertaisesti
kerro, että hän on sinulle tärkeä.

Koska loppujen lopuksi, mitä tekisimme ilman ystäviämme?

Saiko teksti sinut ajattelemaan jotain tiettyä henkilöä? Ilmianna tosiystävä osoitteeseen sopo@tuky.fi 12.2. klo 00.00 mennessä. Liitä sähköpostiin perustelut miksi juuri tämä henkilö ansaitsee huomionosoituksen!

Aku Lehojärvi
Sosiaalipoliittinen vastaava