mennessä admin | loka 5, 2015 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Muumipapan mielestä oli kyllä hieman kauheata sahata rikki oma lattiansa, mutta samalla se tuotti syvää tyydytystä. – Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi.
– Muumipappa
On vaikeaa päästää irti sellaisista unelmista, joiden eteen on tehnyt valtavasti töitä ja joiden oli ajatellut seuraavan mukana koko loppuelämän. Että juuri tämä oli se yksi unelma, joka minulle oli annettu ja sen, jos minkä saavuttaminen olisi kaikkein merkityksellisintä. Vaatii rohkeutta todeta, ettei tämä unelma ollutkaan minua varten. Ajan myötä huomaa, että kuolleen unelman tilalle tulee uusia haaveita. Erilaisia, mutta yhtä tosia sellaisia.
Pieni perfektionisti sisälläni on viimeisen vuoden aikana oppinut laittamaan sitä pipoa vähän vähemmän kireälle. On lopulta varsin yhdentekevää, jos en juuri nyt pääse tästä tentistä läpi. Eikä ole katastrofi, jos juuri nämä sitsit eivät nyt myy loppuun. Riittää, että osallistujilla on hyvä meininki. Ruoan lämpötila tai koristeiden näyttävyys ovat lopulta vain detaljeja. Elämme tunnelmasta, kavereista ympärillämme, uusien ystävyyssuhteiden alusta – emme laskemalla ihmisten lukumäärää Parkilla tai keskittymällä niihin, jotka eivät tulleet. Ja niin: ei ollut maailmanloppu, ettei minusta tullutkaan maailmanluokan kilpauimaria.
Jos kaikki olisi täydellistä, ei mikään kai lopulta enää tuntuisi miltään. Muumipappamaiset oivallustuokiot kesken lattian sahauksen, vahauksen tai minkä tahansa muun askareen eivät sykähdyttäisi samalla lailla. Siksi on erinomaisen okei välillä pysähtyä ja myöntää itselleen: kaiken ei aina tarvitse mennä täysin nappiin. Ilman epäonnistumisia ja keskinkertaisuutta ei olisi niitä hetkiä, joiden aikana unohtaisi kaiken muun. Jolloin todella tuntisi olevansa elossa.
Meillä Turun KY:llä kymmenet ja taas kymmenet vapaaehtoiset tekevät vuodesta toiseen työtä yhteisen päämäärän eteen: jotta meillä kaikilla olisi paras mahdollinen opiskeluaika. Toivottavasti näiden yhteisten ponnistelujen tuloksena olemme kaikki saaneet kokea hetkiä, joiden muistoa vaalimme vielä vuosia opiskeluaikojen jälkeen! Ehkä et pelännyt huomista Montun tanssilattialla, sitsasit selkä hiessä Parkilla tai hurvittelit hurjasti Kulttiksen exculla? Yhtä kaikki, on mieltä lämmittävää huomata, miten yhteisömme elää ja kehittyy. Toivottavasti se ei koskaan tulekaan valmiiksi, jotta aina olisi tilaa unelmoida. Epätäydellisyys luo jatkumon: jätä siihen itse oma jälkesi!
Miika Tiainen
NESU-vastaava
nesu@tuky.fi
mennessä admin | maalis 30, 2015 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Kliseistä mutta totta: NESUn alkuvuosi on ollut kiirettä ja tekemistä täynnä. Neljien sitsien, risteilyn ja semmaviikon jälkeen on ollut hyvä hieman rauhoittua miettimään omaa toimintaa ja sen tulevaisuutta. Esimerkiksi NESU-risteilyn osallistujamäärä jäi toista vuotta peräkkäin varsin alhaiseksi ja onkin syytä miettiä, onko tapahtuman konsepti enää tätä päivää. Koko järjestön tulevaisuuden kannalta freesimpi, uusi suunta on elinehto. Enemmän sisältöä, samalla sitsikulttuuria vaalien ja kehittäen – siinä kulmakivet NESUn renessanssille.
Jotain on myös tehty oikein. Semma ohjelmineen keräsi laajasti kiitosta osallistujilta ja NESU-TuKYn organisoimat Nordic Evening –sitsit olivat erinomaisen onnistuneet. Olemme halunneet ottaa esimerkiksi ruokapuolen ja koristelun vakavasti. Sitsienkin täytyy uusiutua pysyäkseen kiinnostavina. Myös sinä voit vaikuttaa NESUn toimintaan! Älä epäröi lähestyä hallituslaisia tai laittaa mailia osoitteeseen nesu@tuky.fi, jos mieleesi juolahtaa vaikkapa hyvä sitsi-idea tai muu ehdotus NESUn toiminnan parantamiseksi.
Myös koko järjestön tasolla tapahtuu. NESUn Union Meeting järjestettiin semman yhteydessä 13. maaliskuuta. Kokouksessa saatiin ilouutinen – Tanskaan perustetaan nyt virallisesti monen vuoden tauon jälkeen oma NESU-järjestö. Lisäksi kokouksessa päätettiin pitkän keskustelun jälkeen liittää virallisesti Viron lippu NESUn logoon äänin 36–28. Suurin poru saatiin aikaiseksi Viron lipun paikasta logossa, monet olisivat kannattaneet lippujen sijoittelua maantieteellisen aseman mukaan.
Tänä vuonna Turku on myös osana jo perinteeksi muodostunutta NESUn Wappurundia. Kiertue starttaa keskiviikkona 22.4. Vaasasta, josta suunnataan Tampereen kautta meille Turkuun ja edelleen Helsinkiin. Neljään päivään tiedossa siis neljät sitsit. Tälle eeppiselle kierrokselle ilmoittautuminen alkaa aivan lähiaikoina – tervetuloa mukaan! Jollei sitsaaminen ihan näin laajassa kaavassa kiinnosta, kannattaa kuitenkin tulla ainakin NESU-TuKYn omille vappusitseille – luvassa kevään taatusti värikkäimmät ja isoimmat sitsit. Itse olen ollut myös erittäin innoissani uudesta konseptista, Megasitseistä. TYYn, TuKYn, Sklubin, IVAn ja TLKS:n yhdessä järjestämät poikkitieteelliset sitsit valtaavat Montun 10.4.! Jos muiden sitsikulttuurien opettelu ja poikkitieteellinen tunnelma kiinnostaa, kannattaa nyt viimeistään ilmoittautua, vielä on jonkin verran paikkoja jäljellä.
PS. Muistathan myös NESU-TuKYn avoimen kokouksen tänä maanantaina 30.3. klo 14 Parkin kokoushuoneessa!
Hersyvin terveisin,
Miika Tiainen
NESU-vastaava
nesu@tuky.fi
mennessä admin | maalis 9, 2015 | news

NESU Spring Conference on vihdoin täällä! Nyt on tilaisuutesi päästä verkostoitumaan ja luomaan arvokkaita suhteita eri puolille Pohjoismaita. Seminaariviikko 9.-15.3.2015 sisältää avoimia luentoja, kokouksia kuin iltaohjelmaakin, jonne haluamme toivottaa sinut tervetulleeksi. Kannattaa tutustua siis ohjelmaan huolella.
NESU Spring Conference kokoaa yhteen lähes sata kauppatieteiden opiskelijaa eri puolilta Pohjoismaita. Viime vuosien aikana seminaari on järjestetty muun muassa Tallinnassa, Reykjavikissa, Helsingissä sekä Århusissa ja nyt seminaari palaa Turkuun. Seminaarin teemana on Professional Event Management, joten luentojen ja case-tehtävien aiheet rakentuvat tämän teeman ympärille.
Seminaarit järjestetään yhteistyössä yritysten kanssa ja viikon ohjelma rakentuukin pitkälti yhteistyökumppaneiden ympärille. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi yhteistyökumppaneihin liittyviä case-tehtäviä sekä erilaisia luentoja ja vierailuja ajankohtaisiin ja mielenkiintoisiin yrityksiin. Mielenkiintoisen päiväohjelman lisäksi seminaariin kuuluvat erilaiset ilta-aktiviteetit, jotka mahdollistavat verkostoitumisen ja hauskanpidon rennoissa merkeissä.
Viikon aikana järjestetään seuraavat avoimet tapahtumat:
Tiistai 10.3.
- ¡ Margaritas & Live Music ! – ilta Bar Papussa klo 20.00. Tule nauttimaan kanssamme kuuluisista mansikkamargaritoista sekä livemusiikista meksikolaistyyliseen Bar Papuun. Illan ohjelman kruunaa TuKYn oma speksibändi 2014 #Cashtag.
Linkki Facebook-tapahtumaan: https://www.facebook.com/events/368079070061267/
Keskiviikko 11.3.
- SLUSH – Managing the biggest event production in Finland. Luento klo 10.15 luentosalissa 16.
Slush on Euroopan suurin sijoittaja- ja kasvuyritystapahtuma ja nyt on mahdollisuutesi tulla kuuntelemaan Slushin järjestäjän luentoa luentosaliin 16. Tervetuloa!
- Karuselli – Turun poikkitieteelliset haalaribileet Börs Night Clubissa klo 22.00.
Kuusi opiskelijajärjestöä päättivät yhdistää voimansa ja täydentää Turun opiskelijakulttuuria eeppisillä poikkitieteellisillä haalaribileillä. Keskiviikkona 11.3. Karusellin rattaat lähtevät ensimmäistä kertaa pyörimään. Karusellissa törmäät varmasti opiskelijoihin eri tiedekunnista, mutta tällä kertaa saatat törmätä täällä myös islantilaisiin tai tanskalaisiin kauppatieteilijöihin.
Torstai 12.3.
- TOFO – Legendaarinen torstai-Forte klo 22.00 alkaen Nightclub Fortessa.
Perjantai 13.3.
- Maakokous luentosalissa 16 klo 16.00. Suomen NESU-järjestöjen maakokous, jossa käydään läpi eri kaupunkien kuulumisia.
- Union Meeting luentosalissa 16 klo 16.30. Päätetään koko järjestöä koskevista asioista sekä keskustellaan ajankohtaisista NESU:n yleisistä aiheista.
- Nordic Evening –sitsit Montussa klo 19.00.
Nyt on aika ottaa askel maagisimpaan viidakkoon, mitä olet koskaan voinut edes kuvitella. Tule ja koe eläimellinen meno ja valmistaudu eksymään viidakkoon. Nämä perinteisen NESU-sitsit järjestetään tällä kertaa kansainvälisessä ympäristössä ja nyt on tilaisuutesi päästä sitsaamaan englanniksi.
Linkki Facebook-tapahtumaan: https://www.facebook.com/events/347057835494267/
- Nordic Evening –sitsijatkot Showroomissa klo 22.00 alkaen.
NESU Spring Conferencen järjestäjätiimi toivottaa kaikki tervetulleiksi ylläoleviin tapahtumiimme. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee osallistumaan näihin. Lisäksi voit seurata seminaariviikon meininkiä #NESUconference.
Semmaterveisin,
NESU Spring Conference -järjestäjätiimi 2015