Miksi teemme asioita?

Kumpuaako motivaatiosi omasta intohimosta ja tavoitteiden saavuttamisesta? Vai säteileekö se muista ihmisistä ja heidän odotuksistaan? Raja on häilyvä, mutta sen ylittäminen suuntaan tai toiseen saattaa vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen suunnattomasti.

Jään itse usein miettimään, miksi teen asioita. Miksi luen tenttiin, kun teksti vain vilisee silmissä ja mikään ei jää päähän kiinnostuksen ollessa täysi nolla? Miksi istun viikoittain hallituksen kokouksissa villasukat jalassa, kun Parkin kokoushuone muistuttaa lämmityksen puolesta enemmän TYS:in asuntoa kuin mukavaa kokoustilaa? Miksi moppaan Parkilla kolmelta yöllä sitsien jälkeen suhteellisen uhkaavassa laskuhumalassa?

Muistellessani aikaa taaksepäin, voin kuvitella kolmasluokkalaisen tytön istumassa työpöytänsä ääressä tuijottaen englannin kirjaa. Miksi? Koska halusin, koska minua kiinnosti oppia uutta ja tietää enemmän. Samoihin aikoihin välitunneilla leikittiin yhdessä koko luokan kanssa eikä monikaan varmasti osannut vielä murehtia siitä, mitä muut ajattelevat heistä.

Muutaman vuoden päästä yläasteella, kun teini-ikä oli pahimmillaan, homma kääntyi päälaelleen. Syntyi klikkejä ja niiden myötä paineita kuulua joukkoon ja pitää kiinni omasta porukasta. Yhtäkkiä olikin noloa opiskella ja lukea kokeisiin, koska silloin leimautui hikeksi. Sen myötä alkoi itse tekemään asioita, joita muut odottivat ja jotka olivat tietyllä tapaa sosiaalisesti hyväksyttäviä.

Tämä tilanne on mahdollisesti monelle tuttu nuoruudesta tai ihan nykypäivästä. Muut saattavat esimerkiksi odottaa sinulta hyvää koulumenestystä, jolloin korkeisiin arvosanoihin on päästävä keinolla millä hyvänsä. Kun oma kiinnostus ei enää ole mukana, tekeminen on väkinäistä eikä siitä pääse nauttimaan. Kaikesta tulee suorittamista, joka on pidemmän päälle äärettömän kuluttavaa.

Nykyään voin sanoa lukevani tentteihin, istuvani kokouksissa ja moppaavani Parkkia täysin oman tahdon ja kiinnostukseni seurauksena. Myönnetään, keskellä yötä moppaaminen ei kuulu TOP 3 -aktiviteetteihin, mutta sitä edeltävä sitsi-ilta kompensoi mukavasti yöllisiä siivous-sessioita. Varpaiden jäätymisen kokouksissa kestää jo pelkästään sillä, että pääsee nauttimaan kokousseurasta ja olemaan ylipäätään osa tätä kaikkea. Into opiskeluunkin löytyy sisältä ja omasta halusta oppia ja kehittyä, eikä sitä tarvitse häpeillä millään lailla.

Muistakaa miettiä, mikä on teille tärkeää ja mistä te itse nautitte. Jos haluat mopata Parkilla, moppaa ihmeessä. Jos haluat pitää välivuoden ja lähteä reissuun, lähde ja nauti elämästä. Jos haluat lähteä mihin tahansa aktiivitoimintaan mukaan, tartu tilaisuuteen kun sellainen osuu kohdalle. Älä rakenna elämääsi muiden odotusten varaan, vaan tee niitä omia juttuja ja muodosta niistä omat tavoitteet ja odotukset, jotta voit aidosti nauttia elämästä.

Oona Mäkinen

NESU-vastaava

Turun KY:n kandistipendit syksyltä 2017 on myönnetty

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on myöntänyt syksyn 2017 kandistipendit ansioituneille kandintekijöille.

Turun KY myöntää kandistipendit jatkaen entisen Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan Tuki ry:n perinnettä stipendien jakamisesta Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoille. Yhdistyksen hallitus päättää stipendien myöntämisestä. Stipendejä jaetaan Turun kauppakorkeakoulun kanditutkielmaryhmien parhaille töille lukukausittain. Paras työ kanditutkielmaryhmässä määritetään ryhmän ohjaajan esityksestä. Ensisijaisena kriteerinä käytetään kanditutkielmasta saatua arvosanaa. Mikäli ensisijainen kriteeri ei luo eroja ryhmän jäsenten välille, voi ohjaaja toissijaisena kriteerinä halutessaan käyttää esimerkiksi tutkielmaryhmätyöskentelyn arviointia.

Syksyllä 2017 jaettiin kandiohjaajien esityksestä stipendit kolmelletoista ansioituneelle kandintekijälle. Turun KY onnittelee!

Kandistipendin saivat:

Maria Helin
Jani Slavic
Milla Linqvist
Antti Lassila
Oskari Auramo
Reetta Nikulainen
Jemina Luodemäki
Riku Lautjärvi
Aino Joutsenoja
Kati Nikula
Risto Sivonen
Ida Laitoniemi
Fanni Rantamaa

Opintopisteitä Turun KY:n järjestötoimintaan osallistumisesta

Luottamustehtävästä Turun KY:n hallituksessa, jaostoissa tai toimijaryhmissä on jatkossa mahdollista saada 1-3 opintopistettä. Aktiivisesti suoritetusta vähintään vuoden kestäneestä tehtävästä myönnetään opintopisteitä tutkinnon muihin opintoihin seuraavasti:

Yhdistyksen hallituksessa toimiminen 3 op

Toimijaryhmän puheenjohtajana toimiminen 2 op

Jaoston tai toimijaryhmän hallituksessa toimiminen 1 op

Opintopisteet tulevat olemaan osana uutta YH003002 Osallistuminen yliopistoyhteisössä, järjestötoiminta -kokonaisuutta, joka tulee käytännössä korvaamaan nykyisen SV12-kurssin. SV12-kurssi muuttuu 1.8. alkaen kaikille avoimeksi kurssiksi, joka käsittelee pääosin kokousteknisiä taitoja. Opintokokonaisuus on mahdollista hakea, vaikka SV12-kurssi olisi jo suoritettu, ja opintopisteet tästä kokonaisuudesta on mahdollista saada viisi vuotta takautuvasti eli käytännössä jo vuodelta 2013.

Tässä linkki opintokokonaisuuteen opinto-oppaassa: https://nettiopsu.utu.fi/opas/opintojakso.htm?rid=30613&idx=4&uiLang=fi&lang=fi&lvv=2017

 

 

Tee työtä, jolla on tarkoitus

”Tee työtä, jolla on tarkoitus” kuuluu Puolustusvoimien slogan. ”Rankkaa, mut tosi palkitsevaa”, toistelee toiminnanjohtaja Meeri Hannula minulle harvase päivä. Molemmat ovat varsin nasevia aforismeja, ja yhteistä niille on se, että molemmat liittyvät vahvasti Turun KY:n toimintaan.

Yhdistyksen tarkoitushan on mahdollistaa jäsenilleen paras mahdollinen opiskelijaelämä. Toimijan tai järjestäjän näkökulmasta Turun KY:ssä toimiminen voi ajoittain tuntua vain mopin varressa työskentelyltä, mutta uskon sen olevan paljon muutakin.

Itse tulin tähän firmaan pupuna keväällä 2016. Osasin juuri ja juuri erottaa debetin ja kreditin toisistaan. Silloin Montussa sai muutakin kuin Tikka masalaa päivästä toiseen. Paljon on siis vettä virrannut Aurajoessa sen jälkeen.

Mitä on tapahtunut kahden vuoden aikana ja mitä minä edes teen tässä lafkassa? Makselen laskut, teen tilinpäätöksen ja kerron huonoja laskisvitsejä? Nykyään nähtyäni kolme eri istuvaa hallitusta, olen enemmänkin konsultti nykyiselle hallitukselle.

Uskallan sanoa, että olen ollut yhdessä Suomen parhaimmista työyhteisöistä. Vaikka kuukausipalkka ei päätä huimaa, niin ainakin työtehtävät ja -ympäristö ovat olleet kohdillaan. Työskentely yhdessä Suomen suurimmista opiskelijayhdistyksistä tarjoaa myös uusia tuttavuuksia vähintäänkin joka kalenterivuoden vaihtuessa, ainutlaatuisia oppimismahdollisuuksia, pientä toimeentuloa ja vaihtelua keskinkertaiselle poikamieselämälle.

Ennen kaikkea kaksivuotinen taipaleeni on antanut minulle paljon uusia kavereita ja elämyksiä, eikä kesätyöpaikkaakaan sovi unohtaa. Toivottavasti tuleva talouspäällikkö saa tästä irti vähintään yhtä paljon.

Mikäli siis sinä olet valmis ottamaan vastuullesi vajaan kahden miljoonan euron taseen ja 400 000 euron liikevaihdon, niin ilmoittaudu. Niin minäkin tein kaksi vuotta sitten. Se on ollut huikea päätös ja hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Uuden talouspäällikön haku käynnistyy maaliskuussa ja huhtikuussa tulen perehdyttämään sekä työskentelemään yhdessä tulevan talouspäällikön kanssa kahdestaan. Toukokuussa valta on vaihtunut ja uusi talouspäällikkö jatkaa yksin tehtävässään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikko Sjöblom
a.k.a. Carl-Philip
talouspäällikkö

Hae vuosijuhlatiimiin!

Haluatko sinä olla mukana järjestämässä Turun KY:n arvokkainta juhlakautta? ​

 

Turun KY:n perinteikkäät 68. vuosijuhlat järjestetään lokakuussa. Nämä juhlat ovat Turun KY:n vuoden kohokohta, jolloin kylterit pukevat jälleen parhaimmat päälleen ja kokoontuvat juhlistamaan arvokasta yhdistystämme. Juhlilta odotetaan tänä vuonna entistä enemmän luovuutta ja näyttävyyttä.

Vuosijuhlatiimi vastaa Turun KY:n emännän ja isännän johdolla vuosijuhlien suunnittelusta ja toteutuksesta. Vuosijuhlat koostuvat useasta osa-alueesta, joten jokaiselle löytyy varmasti omia vahvuuksia vastaava tehtävä. Jos sinä koet olevasi idearikas visionääri ja haluat toteuttaa vuosisadan mahtavimman juhlakauden, hae mukaan vuosijuhlatiimiin!

Vuosijuhlatiimi tulee koostumaan vuonna 2018 pienemmistä tiimeistä, joiden työnjakoa on pyritty tasoittamaan aikaisempien vuosien perusteella. Tiimin muodostumisen jälkeen sovitaan tiimin sisällä tarkemmat rajat vastuunjaoista.

Tiimiin valitaan 8-9 henkilöä ja vastuualueet jakautuvat tiimiläisten osaamisen mukaan seuraavasti:

  • Fiinitiimi (2 – 3 hlö): Vastuussa Cocktail-tilaisuudesta, Pääjuhlasta ja Vuosijuhlajatkoista
  • Sillistiimi (2 hlö): Vastuussa Silliksestä
  • Markkinointitiimi (2 hlö): Vastuussa viestinnästä ja visuaalisesta ilmeestä
  • Rahoitustiimi (2 hlö): Vastuussa yritysyhteistyöstä ja rahoituksesta.

Etsimme tiimiimme vastuuntuntoisia ja oma-aloitteisia TuKYläisiä, joilla on sekä motivaatiota että ideoita vuosijuhlakokonaisuuden kehittämiseen. Lisäksi odotamme hakijoilta hyviä yhteistyötaitoja ja organisointikokemusta. Aiempi kokemus tapahtumien järjestämisestä on eduksi.

Haku tapahtuu yksittäin vapaasti muotoillulla hakemuksella (max A4).

Hakemuksesta on tultava esiin seuraavat tiedot:

  • Mihin tiimiin haet ensisijaisesti? Oletko kiinnostunut mahdollisesti myös muista tiimeistä?
  • Minkälaista osaamista sinulla on, jonka koet olevan hyödyksi juuri kyseisessä tiimissä?
  • Oletko ollut aiemmin mukana TuKYn toiminnassa, jos olet, missä ? Oletko tällä hetkellä mukana jossain toimijaryhmässä tai jaostossa?
  • Mitä uutta sinä haluaisit tuoda vuosijuhlille?

 

Hakemukset tulee toimittaa emännälle ja isännälle viimeistään sunnuntaina 11.3.2018 klo 23.59 osoitteeseen  vuosijuhlat@tuky.fi. Hakemuksia toivotaan niin uusilta kuin kokeneiltakin TuKYläisiltä.​  

 

Lisätietoja voi tiedustella:

Kiia Rouhelo – Turun KY:n emäntä                  
kiia.rouhelo@tuky.fi
045 634 3740

Atte Mäkinen – Turun KY:n isäntä
atte.makinen@tuky.fi
044 532 9293

Turun KY:n isäntä ja emäntä on valittu vuodelle 2018:

Turun KY:n hallitus on päätöksellään valinnut 68. vuosijuhlien emännän ja isännän. Heidän tärkeimpänä tehtävänä on vastata Turun KY:n arvokkaimman ja perinteikkäimmän juhlan järjestämisestä

Arvon kuntalaiset,

Tämän parivaljakon emäntänä toimii 21-vuotias innokas hassuttelija, joka on tunnettu työmyyrä etenkin Ulkkiksen sihteerinä. Hän omaa pitkän ja värikkään kokemuksen Turun KYn erinäisistä tehtävistä. Laskentatoimen pääaineopiskelijana vastuullisuus ja ahkeruus tuleekin hänelle luonnostaan. Juhlassa kuin juhlassa hänet tunnetaan mahtavista teema-asuistaan ja tarinan mukaan hänen 20 neliöisestä asunnostaan 10 neliötä on varattu erinäisille asusteille ja rekvisiitalle. On ilo ja kunnia saada vetää projekti tämän TuKY-sankarittaren kanssa.

Hyvät naiset ja herrat, vuoden 2018 Turun KYn emäntä Kiia Rouhelo!

Kiian aisaparina, 68. vuosijuhlien isäntänä toimii 24-vuotias parkettien partaveitsi. Tanssilattian ohella hän on hurmannut kanssakuntalaisia lukuisissa tehtävissä, kuten NESUn varapuheenjohtajana ja Turun KYn 67. vuosijuhlien yrityssuhdevastaavana. Pesteistä jälkimmäisessä häntä purikin vujukärpänen oikein toden teolla, mikä sai hänet havittelemaan isännän viittaa harteilleen. Hänet tunnetaan erityisen nohevana ja järjestelmällisenä, myöskin laskentatoimen pääaineopiskelijana. On ilo ja kunnia luotsata vujutiimiä tämän TuKY-sankarin kanssa.

Hyvät naiset ja herrat, vuoden 2018 Turun KYn isäntä Atte Mäkinen!

Haluamme kiittää tästä kunniasta toimia vastuussa 68. vuosijuhlien järjestämisestä. Tämä vuosi tullaan muistamaan luovuudestaan ja entistä mahtavammista vuosijuhlatapahtumista. Haluamme tuoda tapahtumaan raikkautta uusilla toteutustavoilla, unohtamatta kuitenkaan Turun KYn arvokkaita perinteitä.

Vuosijuhlatiimi tulee muodostumaan kahdeksasta visionääristä sekä emännästä ja isännästä. Erilaisten ja rohkeiden näkemysten ilmaiseminen tulee rakentamaan vuosijuhlatiimistä luovan ja vahvan ryhmän tämän arvokkaan juhlan järjestämiseksi. Jos haluat päästä mukaan luomaan vuoden mahtavinta juhlaa, niin ole valppaana, sillä tiimihaku avataan pian.

Jos mielessäsi on asioita liittyen Turun KYn 68. vuosijuhliin niin kysy rohkeasti. Kehitysideoita ja toiveita otetaan vastaan mieluusti osoitteeseen vuosijuhlat@tuky.fi

Atte Mäkinen                   Kiia Rouhelo

Isäntä                              Emäntä

Stressinhallinta on tärkeä taito

”Viisi tenttiä ensi viikolla! Kirjastossa ei ole vapaana kurssikirjoja! Olis huikeet bileet MK:n kanssa, uskallanko mennä yksin, kun en tunne sieltä ketään? Miks mun kalenteri on näin täynnä? Oonko nyt unohtanut jotain? Riittääkö mun rahat ruokaan? Missä mun luento olikaan? Onkohan mun keskiarvo tarpeeksi hyvä? Mitä jos mun hyde-puhe on huono? Saanko oman alan kesätyöpaikkaa? Onko tää mun ala? Valmistunkohan mä ikinä?”

Tältä kuulostaa, kun kuuntelee pääni sisäistä ääntä. Tuntuu, että stressi on läsnä niin arjessa kuin opiskelussakin. Ja se on osittain normaalia ja jopa välttämätöntä. Pieni määrä positiivista stressiä on itselleni ainakin hyödyllistä ja se vauhdittaa pienten opiskelutöiden loppuunsaattamista. Välillä stressiä kuitenkin on liikaa ja tuntuu, että arki ei rullaa eikä ajatukset pysy kasassa. On hyvä pysähtyä tunnistamaan liiallisen stressin oireita ja kehitellä itselleen sopivia keinoja stressin hallintaan.

Minulle tärkeimmät stressinhallintakeinot ovat kehittyneet vuosien varrella ja nykyisin tunnistan liiallisen stressin oireet jo alkuvaiheessa ja olen oppinut hiljentämään vauhtia. Parhaiten saan stressin hallintaan pienellä aamuisella meditaatiohetkellä tai iltakävelyllä hyvässä seurassa. Olen myös opetellut priorisoimaan tekemiseni. Arvostan menoni jakamalla niille arvoja tärkeysjärjestyksen mukaan. Hallituksen kokous on vitonen, eli erittäin tärkeä, kun opiskelijatapahtuma on yleensä kolmonen – hauskaa ja kivaa, muttei välttämätöntä.

On myös tärkeää rauhoittaa itsensä illalla ennen nukkumaanmenoa, jotta saa riittävästi hyvää unta. Oma puhelimeni on ohjelmoitu sulkemaan kaikki viestintä illalla kello 22.00 ja sen jälkeen en lue sähköposteja, Slack- tai Whatsapp-viestejä enkä käytä sosiaalista mediaa, joten lukuisat ryhmäkeskustelut tai meemimerkinnät ei häiritse iltaani. Jos jollain on oikeasti tärkeää asiaa kello 22.00 jälkeen, yhteyden saa soittamalla.

Mitä stressi todella on ja mistä se syntyy? Uskon stressin olevan epäonnistumisen pelkoa ja elimistön normaali tapa reagoida muuttuviin ja haasteellisiin tilanteisiin. Jokainen meistä kokee stressin eri tavalla ja toiset sietävät sen kasautumista enemmän kuin toiset. Minulla on eräänlainen viharakkaus-suhde stressin kanssa ja stressin hallinta on vaatinut minultakin paljon opettelemista. Nykyisin yhteistyömme sujuu jo melko mallikkaasti – ajattelen usein jonkun olevan pielessä, jos pieni stressipeikko ei istu olallani.

Oli stressin syyt mikä tahansa, on tärkeää ymmärtää, että stressiä kuitenkin pystyy hallitsemaan. Mikäli stressi tuntuu tällä hetkellä ylivoimaiselta, voi se myöhemmin työelämässä johtaa työtä heikentäviin asioihin kuten työuupumukseen ja muuhun pahoinvointiin. Aloita stressinhallintaharjotukset jo nyt, niin opit valjastamaan sen arvokkaaksi resurssiksi.

Sanna Varjonen

Sosiaalipoliittinen vastaava

Kokemusta rikkaampana

Taas on se aika vuodesta, jolloin kesätyöhaku käy kuumimmillaan ja opiskelijat käyvät taistoa niin parhaista työnantajista kuin myös mieluisimmista työtehtävistä. Samaan aikaan työpaikkailmoitukset pursuavat mitä ihmeellisimpiä vaatimuksia ja välillä työnhakija joutuu pohtimaan, millaista yliluonnollista supersankaria työpaikkailmoituksessa haetaan kun tavanomainen työkokemus sekä hyvä opintomenestys ei tunnu välttämättä riittävän.

Opiskeluaikana on onneksi hyvin mahdollista hankkia monipuolisesti  kokemusta eri projektien parissa, ja päästä mahdollisesti edes hieman lähemmäs työnantajien (kuvitteellista) ihannetta. Opiskelijajärjestöt, kuten meidän Turun KY, tarjoavat mitä erilaisempia mahdollisuuksia kerryttää arvokasta kokemusta niin yrityssuhteiden solmimisen parissa kuin projektinhallinnan saralla.

Itse opiskelijajärjestön pestin tittelin nimellä ei kuitenkaan ole niinkään väliä kokemuksen kerryttämisen osalta, sillä parhaiten opiskelijajärjestössä toimisessa  oppii lisää itsestään ja itsensä johtamisesta. Toiminnassa mukana olleet ovat varmastikin matkan varrella oppineet mitä kummallisimpia pikkufaktoja ja nippelitietoutta, mutta se ei ole pääpalkinto. Pääpalkintona on oppia tuntemaan itsensä. Kun huomaa kehittyneensä projektin aikana, pystyy arvostamaan tekemäänsä työtä ja oppimiaan asioita täysin eri tavalla.

Luonnollisesti kokemusta voi kerryttää monessa eri paikassa sekä tehtävässä, ja opiskelijajärjestöt ovat vain yksi monista kanavista kerryttää arvokasta kokemusta. Onkin hienoa huomata, että ympärillämme on monia mahdollisuuksia, joissa voi kehittää itseään erilaisten haasteiden ja aiheiden parissa.

Minulla on ollut kunnia olla mukana järjestämässä tämän vuoden Pikkulaskiaista. Vajaan vuoden mittaisen projektin aikana olen paitsi tutustunut mahtaviin projektissa mukana olleisiin ihmisiin, myös saanut kokemusta, joka on opettanut minua enemmän kuin mikään tähän asti käymäni yliopiston kurssi. Projektin aikana on koettu mitä kummempia haasteita, mutta näistä kaikista on opittu paljon. Onkin ilahduttavaa huomata, että kokemusta rikkaampana on valmiimpi lähtemään kohti uusia haasteita.

Henri Zhang

Pikkulaskiainen 2018 tuottaja

 

Olisiko sinulla hetki aikaa puhua akkreditoinnista?

Termi akkreditointi on saattanut kantautua korviisi Mercalla, TuKYn toimistolla poiketessasi tai jos olet uskaltanut sukeltaa riittävän pitkälle intran syvyyksiin. Mutta mistä tässä pinnan alla lymyilevässä sanahirviössä on oikein kyse?

Akkreditointi on laatuleima, joka myönnetään tietyt vaatimukset täyttävälle koululle. Turun kauppakorkeakoulussa on käynnissä akkreditointiprosessi, jossa tavoitellaan kansainvälistä AACSB-akkreditointia. AACSB on maailmanlaajuisesti arvostetuin kauppatieteelliselle alalle myönnettävä laatuleima ja suomalaisista kauppakorkeakouluista sen ovat onnistuneet saamaan ainoastaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Hanken ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu.

Oikotietä onneen ei kuitenkaan ole vaan akkreditointiprosessi on pitkä, raskas ja kuluttaa paljon resursseja. AACSB:tä on haettu meillä jo 2010-luvun alkupuolelta, ja moniosainen hakuprosessi on edelleen kesken. Meidän opiskelijoiden arjessa akkreditoinnin hakeminen ei vielä juurikaan näy, mutta laitoksilla se on läsnä niin henkilökunnan taukohuonekeskusteluissa kuin palavereissakin. Kuitenkin monien kurssien sisältö on jo nyt muotoiltu sellaiseksi, että kurssit vastaavat akkreditoinnin kriteereihin, ja tulevaisuudessa tämä kehitys tulee olemaan vielä voimakkaampaa. Esimerkiksi kandi- ja maisteriuudistukset on molemmat kehitetty tukemaan akkreditointiprosessia. Kurssien tasolla taas esimerkiksi jo pupuvuonna tutuksi tuleva TEVY-kurssi on akkreditoinnin näkökulmasta yksi parhaita valttikorttejamme. 

Saattaa ehkä kuulostaa siltä, ettei akkreditointi olisi kaiken sen ympärille liittyvän vaivan arvoinen ‒ tämä ajatus kävi ainakin minun mielessäni, kun kuulin asiasta ensimmäistä kertaa. Nyt olen eri mieltä. Laatuleima olisi kauppakorkeakoulullemme ja meille opiskelijoille todella tärkeä. Akkreditointi kertoo tuleville työnantajillemme, yhteistyökumppaneille, potentiaalisille opiskelijoille ja muille sidosryhmille, että Turun kauppakorkeakoulussa tarjottava opetus on huippuluokkaa. Turun kauppakorkeakoulusta tulisi houkuttelevampi ulkomaisille opiskelijoille, osaavalle henkilökunnalle ja yritysyhteistyölle. Koska akkreditoidut koulut leikkivät vain muiden akkreditoitujen kanssa, tämän laatuleiman saaminen toisi meille myös esimerkiksi parempia vaihtokohteita ja muuta kansainvälistä yhteistyötä.

Turun kauppakorkeakoulu on Suomessa arvostettu koulu. Tästä kertoo jo se, että tuhansia ihmisiä hakee meille vuosittain opiskelemaan. Akkreditointi on mahdollisuus nostaa tulevaisuudessa profiiliamme huipputasolle myös kansainvälisesti.

Sandra Saranpää

Koulutuspoliittinen vastaava

Huomionosoitukset 2017

Turun KY:n vuosijuhlaviikon avajaisissa sekä vuosijuhlissa jaettiin useita huomionosoituksia ansioituneille henkilöille kiitokseksi heidän tekemästään työstä Turun KY:llä ja sen hyväksi.

Hopeisia ansiomerkkejä myönnettiin vuonna 2017 yhteensä 58 kappaletta seuraaville henkilöille:

Linda Hotti
Vilma Jaanto
Iines Pusa
Meri Tuuli Laaksonen
Anna Matikainen
Ida Laitoniemi
Wilma Nissilä
Mona Ernola
Saara Gratschev
Tiia Johansson
Inari Syrjänen
Kristina Vienola
Mónica Seppänen
Iines Honkavaara
Henri Mäkivirta
Tiina Määttä
Emilia Rantala
Joona Uusitalo
Kristiina Palviainen
Juuli Laine
Venla Kokkomäki
Mikko Sjöblom
Marianne Vihervuori
Ilkka Laustola
Tuulia Kuusinen
Laura Ruohola
Matti Sahko
Jennika Lietzen
Iida Lassila
Heidi Ussa
Nella Merisaari
Olli Siitonen
Nicolas Salmelin
Mia Paul
Karri Kilpeläinen
Tuulia Kailajärvi
Roope Rantanen
Julia Fesiuk
Niklas Peltonen
Yrjö Ylönen
Elina Äijö
Ville Tynys
Albert Koski
Ville Selkee
Jussi Mäkelä
Nicole Mäkineste
Julia Lintunen
Henrik Orpo
Anni Routila
Aleksanteri Palo
Mikko Peltola
Marjut Soininen
Eero Mört
Charlotte Minogue
Mikael Durand
Emmi Haavisto
Meeri Hannula

Vuosijuhlien cocktail-tilaisuudessa jaettiin kolme yhdistyksen standaaria kiitokseksi  yhteistyöstä Black Swansille, Terhikki Saarelle ja Redtalemedialle. Kuntanauhoja jaettiin myös yksi kappale, Emma Bowlesille.

Samassa tilaisuudessa jaettiin myös kultaiset ansiomerkit seuraaville henkilöille:

Miika Tiainen
Tuulia Valaja
Emmi Vilkanen
Samuli Salo
Niko Nauholz
Maria Tyynelä
Salla Maijala
Maria Helle
Juuso Mykkänen
Kristian Raitio
Eveliina Mauno
Karoliina Rajala
Lauri Lehtonen
Ville Kaukonen
Erno Korpela
Lasse Viitanen
Veli-Matti Keskipoikela
Viivi-Anna Päivölä

Pääjuhlassa vuorossa oli vielä kunnianauhojen, kultaisten kunniamerkkien sekä kultaisen taskumatin jakaminen.

Kunnianauhat:

Riku Hietarinta
Paula Peltomaa
Otto Rouhiainen
Jesse Huovinen
Ilona Häsänen
Santeri Kangas

Kultainen kunniamerkki:

Ann-Sofie Leimu

Kultaisen taskumatin sai Samuli Salo!

Onnittelut vielä kerran kaikille huomionosoitusten saajille!