Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry järjestää sääntömääräisen syyskokouksen tiistaina 8.11.2022 klo 16:30 Turun kauppakorkeakoulun Osuuskauppasalissa. Yhdistyksen ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Kokouksessa äänivaltaisia ovat kaikki yhdistyksen varsinaiset jäsenet. Omaa äänioikeuttaan voi käyttää vain paikan päällä kokouksessa. Kokousta voi seurata myös livestreamin kautta, mutta etänä ei siis ole mahdollista äänestää.
Kokouksessa esitetään hyväksyttäviksi sääntömääräisinä Turun KY:n talousarvio, toimintasuunnitelma, liittymis- ja jäsenmaksu, tilintarkastajien valinta ja kunniaseuran kokoonpano vuodelle 2023. Lisäksi esitetään hyväksyttäviksi päivitetty toimihenkilöohjesääntö ja uusi asiantuntijaelin tutortiimi.
Syyskokouksessa valitaan myös yhdistyksen hallitus vuodelle 2023. Ennakkoon ehdokkaaksi ilmoittautuneet ja heidän vastauksensa ennakkokysymyksiin voit lukea Turun KY:n nettisivuilta. Ehdolle voi asettua kuitenkin vielä itse syyskokouksessa sekä Elovena-salissa järjestettävässä hallitushaastattelussa maanantaina 7.11.2022 klo 17:15. Hallitushaastattelussa ei voi asettua ehdolle etänä. Hallitukseen hakijat saapuvat paikan päälle Osuuskauppasaliin ja kuntalaiset voivat seurata tilaisuutta ja esittää kysymyksiä joko paikan päältä tai livestreamin kautta. Linkki streamiin julkaistaan Facebookin kautta Turun KY:n syyskokous ja HalVa-tapahtumassa. Jos haluat tietää lisää hallituksen pesteistä, osallistu huomenna 2.11. Bar MontunHalva-aftereille klo 16 alkaen.
Mikäli olet estynyt pääsemään paikan päälle hallitusvalintaan, mutta haluat kuitenkin asettua ehdolle etänä, on tämä mahdollista ilmoittamalla tästä hallituksen puheenjohtajalle sähköpostilla viimeistään ma 7.11. klo 23:59 mennessä. Etänä ehdolle ilmoittautuneelle tarjotaan mahdollisuus osallistua kokoukseen Zoomin tai vastaavan alustan kautta. Suosittelemme kuitenkin ensisijaisesti paikan päällä vaaliin osallistumista.
Ote yhdistyslaista: Hallitus tai yhdistyksen kokous voi päättää, että yhdistyksen kokoukseen saa osallistua 1–3 momentissa säädetyn lisäksi postin taikka tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla ennen yhdistyksen kokousta tai kokouksen aikana, jollei säännöissä rajoiteta tai kielletä tällaisen osallistumiskeinon tarjoamista. Hallitus tai yhdistyksen kokous voi päättää, että tässä momentissa tarkoitetulla tavalla voi käyttää vain osaa jäsenen oikeuksista ja että oikeutta voi käyttää vain sen päättämällä tavalla, jollei säännöissä toisin määrätä.
Kokouksen nopeuttamiseksi liitteisiin tulee perehtyä huolellisesti jo ennen kokousta ja mahdolliset muutosesitykset ja kysymykset miettiä etukäteen. Syyskokouksessa hallitushakijoiden esittäytymisaika on rajattu tarkoin, minkä takia kannustamme esittämään yleisökysymykset ehdokkaille jo hallitushaastattelussa kokousta edeltävänä maanantaina. Epäselvissä tilanteissa kysymyksiä voi ja kannattaa esittää jo etukäteen hallituksen puheenjohtajalle Juho Perttulalle (puheenjohtaja@tuky.fi).
Kokouksen liitteet on lähetetty KY-Aktiivi sähköpostilistalle.
Syyskokous on tilaisuutesi vaikuttaa, joten tervetuloa käyttämään ääntäsi syyskokoukseen ensi viikolla!
Täällä kirjoittelee ensi vuoden vapputuottajat. Aiempien vuosien TuKY-aktiivisuus oli hiipua maisterivaiheen eläköitymiseen, kunnes huomasimme vapputuottajien haun avautuneen. Nyt rajoitusten väistyttyä pääsemme tuottamaan suurinta vappua vuosiin. Tavoitteenamme on nostaa TuKY:n yhteisöllisyys entiselle tasolleen ja monipuolistaa tapahtumatarjontaa. Lisäksi pyrimme taklaamaan ikuisuusongelman rajallisista osallistujamääristä.
Mikäli haluat olla osa tätä mahtavaa spektaakkelia, niin avaamme vapputiimimme haun pian. Olethan siis kuulolla ja osallistut kanssamme varmistamaan, että tänäkään vuonna vabu tai vebo ei lopu!
Tasan vuosi sitten näihin aikoihin olin päättänyt hakea Ulkkikseen. Halva-päivä koitti ja vaikka hain lähes kaikkiin pesteihin, ei paikka Ulkkiksesta kuitenkaan avautunut minulle. Hetken olin aivan musertunut, mutta olin päättänyt, että mikäli en pääse Ulkkikseen haen COREen ja myös Kulttis kiinnosteli. Halvan jälkeen puhuin tunnin puhelimessa edellisen myyntipäällikön Alina Nikulan kanssa ja hän tsemppasi minua. Hän sai minut ylös epätoivon kuopasta ja kannusti hakemaan Kulttiksen yrityssuhdevastaavaksi. Pari päivää myöhemmin Kulttiksen halva koitti ja pääsin kuin pääsinkin Kulttiksen yrpäksi! Tämä oli itselleni jälkeenpäin ajateltuna täydellinen vaihtoehto, sillä sain olla osa jaostoa, mutta myös osa COREa. Puoli vuotta Ulkkiksen halvan jälkeen minut valittiin TuKYn seuraavaksi myyntipäälliköksi, palat loksahtivat paikoilleen. Olen tämän vuoden aikana saanut järjestötoiminnan kautta lukuisia uusia ystäviä ja mahtavia kokemuksia, jotka tulevat kulkemaan mukanani varmasti läpi elämän.
Kulttiksessa ollessani olen päässyt mukaan ideoimaan lukuisia kulttuurielämyksiä kuntalaisille ja järjestämään mahtavia tapahtumia yhdessä ihanien kulttislaisten kanssa <3. COREssa pääsin keväällä mm. mukaan illalliselle yrityksen kanssa sekä allekirjoittamaan sopimusta ja koin sen erittäin motivoivaksi. Oli siistiä nähdä, miten yhteistyö käytännössä sujuu suurten yritysten ja opiskelijajärjestöjen välillä. On ollut myös mukavaa päästä tutustumaan Kulttiksen lisäksi CORElaisiin viikottaisten kokousten ansiosta. COREssa hienoa on, että sinne hakee usein ihmisiä yli vuosikurssirajojen ja pääsee tapaamaan muiltakin vuosikursseilta porukkaa!
Tykkään myös ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. Mikäli en olisi päässyt juuri Kulttiksen yrityssuhdevastaavaksi, en välttämättä nyt olisi TuKYn myyntipäällikkönä ja asiat voisivat näyttää hyvinkin erilaisilta. Epäonnistumisista ei tule lannistua, vaikka et heti pääsisikään haluamaasi jaostoon ja pestiin, voin enemmän kuin suositella hakemaan uudestaan. Mikäli pelkäät halva-tilannetta, on hyvä muistaa, että kaikki hakijat ovat samassa tilanteessa, eikä kukaan muista myöhemmin vaikka vähän sekoilisit sanoissa. Kannattaa yrittää suhtautua tilanteeseen rennosti, vaikka helpommin se on sanottu kuin tehty. Mikäli ensimmäisellä kerralla ei nappaakaan, on varmasti jotain parempaa tulossa! Jos halva-tilanne tuntuu aivan mahdottomalta, esim. CIAan, EVAan ja COREen on mahdollista hakea hakemuksella.
TuKYssä on hienoa se, että jokaiselle löytyy paikkansa, on se sitten NESU, Ulkkis, Sport, Kulttis, EVA, CIA, CORE, Viestintätiimi, Speksi tai jokin muu TuKYn lukuisista toimijoista. Järjestötoiminta on mielestäni jotain, joka jokaisen opiskelijan tulisi kokea. Yhteisöllisyys on uskomattomalla tasolla ja sen avulla voi solmia elinikäisiä ystävyyssuhteita. Itse henkilökohtaisesti voin erityisesti suositella Kulttista sekä COREa, mutta mihin toimijaan ikinä päätätkin hakea, on se varmasti oikea päätös. Mikäli CORE sekä jaostotoiminta kiinnostaa, kannattaa hakea jaoston yrityssuhdevastaavaksi, niin pääset osaksi molempia! Ja jos olet jo viettänyt vuoden jaostossa ja et ole vielä saanut ihan tarpeeksesi jaostopöhinästä, kannattaa harkita COREen hakemista matalalla kynnyksellä!
Mikäli herää kysymyksiä COREen tai Kulttikseen tai mihin vaan toimintaan hakemisesta, tule vetämään hihasta Mercalla tai slaidaa DMiin, autan mielelläni parhaani mukaan!
Lisäksi keskusteltiin hallituksen juhlakokouksesta, tutortiimistä, HalVa-kaudesta ja pesitesittelyistä, baarien varauskäytännöistä sekä projektitiimien valinnasta.
Vuosijuhlat ovat nyt ohi, ja huhhuh mikä viikonloppu onkaan takana. Oli hienoa huomata vanhojen toimijoiden löytäneen paikalle juhlistamaan yhdistystämme ja uusien opiskelijoiden tarttuvan toimeen nakkeilun muodossa. Yhdistystoiminnan vuosikertojen kokoontuessa ja aktiivisimpien toimijoiden, järjestöjyrien, jakaessa tarinoitaan, huomasi myös pupujen kiinnostuksen syttyvän ja lähestyvän hallitusten vaihtokauden alkaneen mietityttämään. Jos urheilen haen sporttiin, jos Helan går kulkee nesu on thö thing ja biletystä voin jatkaa Ulkkiksessa. Lausahduksia kuuli pupujen suusta, mutta ei se ihan näin taida mennä. Mutta mihin sit hakis ja mitä toimintaan mukaan lähdöstä jää käteen? Pesteistä toisiin hyppiessä järjestötoiminta on tullut mulle tutuksi, ja ajattelinkin oman pöhinävuosien elämänkerran (vaikka vähän pitkän sellaisen) voivan auttaa pohtijoita motivoitumaan hakemaan mihin tahansa itseään kiinnostavaan pestiin ja laskevan jännitystä halva-kauden koittaessa.
Oma TuKY-urani lähtikin käyntiin KY-Sportin halvasta jännityksen oltua katossa, kun piti mennä uusien fuksi kavereiden eteen puhumaan. Noh, eihän se niin kovin putkeen mennyt, sillä yksikään pesti ei illasta käteen jäänyt. Olin ihan varma sieltä lähtiessä, etten uskalla hakee enää mihinkään ja ehkäpä jaostotoiminta ei oo mun juttu. Kuitenkin Ulkkiksen halvassa pienellä tsemppauksella uskalsin mennä eteen uudestaan ja hakea mukaan. Hyvä niin, sillä yrityssuhdevastaavan pestin kohdalla kuuluikin oma nimi äänestystuloksista, ja pääsin aloittamaan ensimmäisessä pestissä TuKYllä osana Ulkkista ja COREa. Jo ekoista hetkistä näiden hallitusten kanssa jäi mieleen yhteisöllisyys. Jokainen oli valmis pöhinään, kokouksissa aika lensi siivillä ja tutustuin mitä erilaisimpiin tyyppeihin. Vuosi kuluikin tapahtumia järkkäillessä, vähän siellä täällä sekoillessa sekä moniin uusiin tuttaviin ja nykyisiin älyttömän hyviin ystäviin tutustuessa. Matkalta tarttui mukaan myös kokemukseet tutorina osana pupujaistiimiä ja sitä kautta mielettömiä muistoja orientaatioviikolta.
Sit olikin eräs syksyinen tiistai parkilla kokouksessa Ulkkiksen kanssa ja esityslistalla oli hallituspestien esittely. Eka ajatus oli, etteihän tää nyt oikeesti voinut tässä olla. Niin paljon kokemuksia ja uusia ystäviä oli saatu, ettei voinut uskoa sitä, että pesti pitäisi jättää jo seuraavalle. Jatkaminen hakemalla TuKYn hallitukseen kävi mielessä, mutta olin päättänyt, ettei aikaa hommalle olisi. Viimeisenä iltana TuKY-hallituspestien ennakkokysymysten hakuajan päättyessä mielessä kuitenkin pyöri mitä kaikkea on vuoden aikana päässyt kokemaan ja mitä kaikkea uutta voisi hallituksen mukana päästä tekemään. Plussat ja miinukset listan valmistuttua oli täysin selvää, että aika ja energia, mitä hallitus pestiin laittaisin, antaisi takaisin tuplasti enemmän. Vastaukset palautin klo. 22.02. Niinpä HalVassa tunteja penkissä jännitettyä pääsin vapaa-ajan vastaavan pestiin ja osaksi TuKYn uutta hallitusta. Oman jaoston sain kasaan seuraavalla viikolla, kun Ulkkisperhe täydentyi uunituoreilla Ulkkislaisilla. Mukaan tarttui myös Speksin markkinointivastaavan pesti, joka aukaisi oven aivan uudenlaisille kokemuksille. Ja mikä vuosi siitä lähtikin käyntiin.
Esimerkiksi Pikkulaskiaisessa mäkikisassa laskuvälineellä romahtaminen Ulkkiksen kanssa, SikaWappu aloittaen aamu kasilta TuKY-hallituksen vappubrunssista ja lopettaen moppaamiseen parkilla aamuviideltä sekä Speksiläisten kanssa Omstarttien huutelu näytöksissä ovat kaikki niitä muistoja, mitä tiedän lämmöllä muistelevani kiikustuolissa; Ja nekin ovat vain muutama hassu esimerkki, murto-osa, vuoden ikimuistoisista kokemuksista. Oon saanutkin kokea hetkiä, joista pystyi vain unelmoimaan hakiessa kauppikseen, mutta ei ne ois olleet mitään ilman ihmisiä keiden kanssa hetket on jakanut. Tiimiläiset on tuonut näiden vuosien mittaan älyttömän paljon iloa ja tukea jaksaa opiskeluvuosien läpi. Yhteishenki – se kuinka kuunnellaan ja autetaan toisia, hyväksytään jokainen itsenään, nautitaan yhdessä tekemisestä ja ajanvietosta yhdessä – on TuKYn toimijoilla mieletöntä. Jos kysytkin miksi kannattaa hakea toimintaan, vastaus on se kliseinen; Ihmiset. Näin hyvin, näin moneen aivan mielettömän upeaan persoonaan en olisi koskaan tutustunut ilman sitä, että pupuna uskaltauduin Sportin halvan jälkeen vielä hakemaan Ulkkikseen.
Matka sieltä fuksisyksystä osana kuutta erilaista tiimiä on ollut tunteiden täytteinen, mutta en vaihtaisi mitään niistä öistä parkilla mopatessa tai kokouksista, joihin en vaan olisi jaksanut raahautua – jälkeenpäin just ne hetket tekikin näistä vuosista ikimuistoisia. Oon oppinut itsestäni hirveesti ja saanut paljon hyödyllisiä taitoja myös työelämään. Vaikkei kenenkään matka TuKYllä ole samanlainen, oon tavannut niin monenlaisia ihmisiä niin erilaisissa rooleissa, että voin varmasti sanoa jokaisen halutessaan löytävän paikan täältä. Mihinkään pestiin eikä jaostoon ole valmista muottia, vaan jokaiset saappaat täyttyvät uusista ja erilaisista persoonista. COREssa, Ulkkisessa tai Speksissäkin vois jonkun mielestä olla todella erilaisia ihmisiä, mut paikkani löysin kuitenkin kaikista niistä. Jokaisesta jäi myös ainutlaatuisia kokemuksia ja taitoja käteen. Ei kannata siis liikaa jäädä kiinni siihen millaisia tyyppejä ennen on ollut pestissä tai millainen kuva sattuu toimijasta olemaan, vaan hakea siihen mikä itseä kiinnostaa. Mahdollisuudet huippuvuoteen on jokaisessa toimija porukassa, jos vaan oma mieli on avoin.
Näihin ajatuksiin lopettaen toivon, että innostut hakemaan mukaan toimintaan ja tekemään omia ikimuistoisia kokemuksia TuKYn pesteissä. Toivottavasti nähdäänkin hallitusten vaihdoissa eli HalVoissa!
Kauan odotettu vuosijuhlaviikko on täällä ja rakastettu yhdistyksemme Turun KY täyttää upeat 72 vuotta. Koko puolen vuoden työ juhlajärjestelyjen parissa on nyt takana päin ja upea vuosijuhlatiimimme pakahtuu onnesta, että nyt tulevana viikonloppuna pääsemme juhlistamaan Turun KY:n vuosijuhlia kanssanne. Tulevana perjantaina Turun VPK:n talo täyttyy juhlivista kuntalaisista, jotka pääsevät tanssimaan pikkutunneille Montussa sekä viettämään legendaarista akateemista silliaamiaista toistaiseksi salaisessa paikassa.
Olemme saaneet nauttia loistokkaasta vuosijuhlakaudesta jo muutaman viikon ajan. Koko vuosijuhlakauden korkkasi vuosijuhlakauden avajaiset, joissa palkittiin ansioituneita kuntalaisia ja puput saivat lakkeihinsa Turun KY:n kokardit. Avajaisten jälkeen vuosijuhlakausi on jatkunut muun muassa viinejä on maistellen vujutasting-tapahtumassa ja KY-sportin lavatanssibileissä laittaen jalalla koreasti. Nämä tapahtumat ovat koonneet kuntalaisia yhteen, mikä onkin vuosijuhlakaudessa tärkeintä.
Perjantaina järjestettävät vuosijuhlat kruunaavat koko vuosijuhlakauden. Käsillä on pian vuoden odotetuin tapahtuma sekä sen lisäksi syksyn arvokkain juhla. Tapahtumaa on lähdetty rakentamaan viime helmikuussa 15 hengen tiimin voimin. Tie tähän pisteeseen on ollut rehellisesti sanottuna pitkä ja kivinen, mutta myös täynnä odotusta ja iloa. Vuosijuhlat on järjestetty viimeksi Turun VPK:n talolla ennen koronaviruspandemiaa, joten paljon hiljaista tietoa on ehtinyt siirtymään yhdistyksestämme työelämään ja unohtumaan. Lisähaasteita on tuonut se, että maailmantilanteen vuoksi tuotteiden, palveluiden ja energian hinnat ovat nousseet.
Vastoinkäymisistä ja haasteista huolimatta olemme rakentaneet juhlia yhdessä upean vuosijuhlatiimimme kanssa, ja he ansaitsevatkin suurimman kiitoksen juhlien järjestämisestä. Heidän sinnikkyytensä ansiosta tämän vuoden juhlat pääsevät täyteen loistoonsa. Voimme ottaa tulevana perjantaina vieraat ylpeinä vastaan ja nauttia viikonlopusta unohtumattomien hetkien parissa. Haluamme kiittää kaikkia juhlijoita ja kuntalaisia jo etukäteen, sillä te teette Turun KY:stä juhlimisen arvoisen!
Nähdään viikonloppuna!
Vuosijuhlaterveisin,
Vuosijuhlatuottajat Roosa Toivanen ja Juho Kuokkanen,
Toiminnanjohtajan päivystysajat II periodin ajan ovat maanantaisinja torstaisin klo 12-14. Uudet päivystysajat ovat voimassa viikosta 43 alkaen.
Päivystysajan aikana voit esimerkiksi tulla noutamaan TuKY-tarran, vuokraamaan lokeron kauppakorkeakoulun käytävältä, kysymään mieltä askarruttavia kysymyksiä tai hoitamaan muita TuKY-asioita.
Mikäli tahtoisit asioida toimistolla, mutta ajankohdat eivät sovi aikatauluusi, otathan yhteyttä sähköpostitse toiminnanjohtaja@tuky.fi, niin sovitaan yhdessä sopiva aika asioinnille.
Valtuuttaa Ruikan jatkamaan bändin ja tanssitiimin hakua.
Valita NESU Spring Conference -tiimiin Kristian Robertssonin ja Roosa Toivasen.
Siirtää päätöksen projektikassan saajista valmisteluun.
Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.
Valita Parkkiryhmään Annika Konkolan, Ida Hartikaisen, Leevi Vesasen, Ella Käppin ja Ville Väänäsen.
Ilmoitusasiat:
Toivola, Riikonen ja Perttula TalTon kokouksessa 29.9.
Warrantti ry:n vuosijuhlat 30.9.
Lisäksi keskusteltiin viestintäkanavista, Alumnipäivästä, Pikkulaskiaisen yhtiöittämisen selvittämisestä, TSE ry:n afterworkeista, vuosijuhlilla edustamisesta ja baarien varauskäytänteistä.
Bar Monttu etsii riveihinsä uusia baaritiimiläisiä! Baaritiimissä pääset ideoimaan ja järjestämään erilaisia tapahtumia, kuten After workeja ja suurempiakin tapahtumia baarimestarin ja muiden tiimiläisten kanssa.
Tiimin kesken pääsette kehittämään baarin toimintaa ja ideoimaan uusia tapahtumakonsepteja. Saat työstä rahallisen korvauksen tapahtuman pituuden mukaisesti sekä kokemusta asiakaspalvelu- ja myyntityöstä. Tapahtumien työvuorot jaetaan tasaisesti tiimiläisten ja baarimestarin kesken.
Tiimiin haetaan 2–3 henkilöä baarimestarin alaisuuteen. Haussa edellytetään innostusta tapahtumien järjestämiseen sekä sitoutumista tehtävään. Haussa eduksi katsotaan uusia tapahtumaideoita, näkemyksiä Bar Montun kehittämisestä ja kokemusta ravintola-alalta. Turun KY kustantaa tarvittaessa valituille anniskelupassin.
Työstä maksettava korvaus määräytyy tapahtuman pituuden mukaan. Iltatapahtumista 100 € korvaus ja After work – tapahtumista 30 €
Baaritiimin jäsenet valitaan hakemuksen perusteella. Lähetä siis vapaamuotoinen hakemus ja CV sähköpostilla osoitteeseen monttu@tuky.fi.Hakuaika päättyy tiistaina 25.10. klo 23:59. Ilmoitamme valinnoista hakijoille viikolla 44.