mennessä Vapaa-ajan vastaava | loka 12, 2015 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Minulla tulee juuri toinen vuoteni jaostossa täyteen, ensin toimin Ulkkiksen varapuheenjohtajana, ja tämän jälkimmäisen vuoden sen puheenjohtajana. Nyt kun vuotta viimeistellään ja valtikalle etsitään seuraavia urheita pitelijöitä, on syytä varmasti minunkin katsoa hieman taakseni ja kysyä, mitä nämä kaksi vuotta ovat jättäneet itselleni käteen. Miksi oikeastaan valvoa ne yöt, jättää välistä ne luennot ja tehdä kaikki se työ, kun palkaksi on antaa jokuset ilmaiset bileet ja muutama taskulämmin kalja? Tarkoitukseni on vastata teille, jotka harkitsette jaostoon hakemista, ainakin siihen, onko järjestötoiminta uranne kannalta mitenkään järkevä tapa käyttää opiskeluaikaanne.
Suurin osa hienoimmista asioista mitä elämäni oikeastaan nyt sisältää, ovat tulleet minulle suurelta osin TuKY-aktiivisuuden kautta. Turun KY:n tapahtumien valokuvaamisen kautta minua on suositeltu kuvaamaan muutamiin paikkoihin ja sivutoiminen valokuvausyritykseni pyöriikin nykyään jo aika mukavasti, suurimpina asiakkainaan ravintolapäälliköt, jotka tunnen Ulkkiksen kautta. Olen päässyt parin vuoden aikana työskentelemään satojen erilaisten ihmisten kanssa, ja tutustunut sekä moniin parhaista kavereistani, että moniin niistä varmasti tärkeimmistä linkeistä tulevaisuuden työkuvioihin. Kokemus tuhansien ihmisten tapahtumissa päävastuun kantamisestakaan ei varmaan CV:täni pilaa.
En voi kuin pintaraapaista sitä, miten arvokkaita oppeja tämä kaksivuotinen on antanut minulle esimerkiksi johtamisesta, markkinoinnista ja yhteistyöstä. Puhumattakaan siitä, miten tärkeitä henkilökohtaisia kokemuksia loppujen lopuksi ovat jopa ne aamuiset siivousurakat, riemun ja kauhun hetket niiden ihmisten kanssa, jotka ovat jakaneet kanssani saman matkan, tai osan siitä. Harva asia vetää samalla tavoin magneetin lailla puoleensa hyviä tyyppejä, kuin vapaaehtoisesti, ilmaiseksi tehtävä, yhteistä päämäärää kohti vievä työ.
Monet tuntuvat pohtivan ainakin jasotoon sitoutumisen vaikutusta koulunkäyntiin ja yleensä ehtimiseen. Jääkö sinulla sitten jaostopestin lisäksi aikaa mihinkään muuhun? -Kyllä jää. Ehditkö yhtään opiskella? -Ehdit. Liikkua? -Jep. Miten rankkaa vaikkapa Ulkkiksen hallituksessa toimiminen on? – Tekemistä on. Jokainen ihan oikeasti tekee jaostohallituksessa oikeita asioita ja on oikeista asioista vastuussa, mutta tehtävät eivät ole ylitsepäsemättömiä ja harvoin puuduttavia, tai edes turhauttavia.
Kysynkin, mikset hakisi jaostoon? Oli sinulla kiire työelämään tai ei, tarvitset varmasti kuitenkin käytännön kokemusta, ja luulenpa että mielellään ennen valmistumistasi. Ensimmäisenä vuonnani koulullamme kävi puhumassa mm. Stockmannin varatoimitusjohtajana, Finnairin ja SRV:n toimitusjohtajana toiminut Jukka Hienonen. Häneltä kysyttiin viimeiseksi, miten hänestä kannattaa tasapainotella koulun ja esimerkiksi järjestötoiminnan välillä, johon hän vastasi: “Täällä opetettavat asiat ovat tärkeitä, mutta minulta ei ole valmistumiseni jälkeen kysytty kertaakaan yhtäkään numeroa, enkä ole palkatessani kysynyt minäkään. Toisaalta jos olisin palkkaamassa jotakuta, jonka opiskeluaika näyttäisi siltä, ettei hän ole tehnyt oikein mitään, voi olla, että hitusen ihmettelisin.”
Miksi kannustan sinua harkitsemaan ainakin, ja erityisesti, jaostoon hakemista? – Toki jaosto oli oma tieni, enkä ole mitenkään jäävi tai objektiivinen. Jaostopestin hoitaminen kunnolla kuitenkin avaa organisaatiossamme hyvin ovia jatkaa toimintaa monenlaisissa, sekä pienemmissä, että isommissa tehtävissä. Tutustut valtavaaan määrään aktiivisia ihmisiä, opit ymmärtämään miten koko Turun KY ja muut opiskelijajärjestöt toimivat ja keräät samalla valtavan joukon tuttuja, joiden kanssa tulet aikanaan dominoimaan työelämässä. Jaostopesti ei vie myöskään kohtuuttomasti aikaa, eikä jaostopesteihin pääseminen useimmiten vaadi sen kummallisempia erityistaitoja, lähinnä asennetta. Jaostojen lisäksi hyviä vaihtoehtoja järjestötoimintaan mukaan pääsemiseen on monia muitakin!
Samuli Salo
Vapaa-ajan vastaava
vapaa-aika@tuky.fi
mennessä Vapaa-ajan vastaava | helmi 16, 2015 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Toinen Ulkkisvuoteni lähti vauhdilla käyntiin tammikuussa, ja olen myös päässyt syksystä asti seuraamaan Turun öistä opiskelijaelämää valokuvaajana muiden järjestöjen tapahtumissa. Lisäksi tiivis yhteistyö tapahtumavastaavien kanssa poikkitieteellisemmän kevään aikaansaamiseksi on antanut hyvän kuvan tapahtumien määrästä Turussa. Olen saanut seurata uudesta, kokonaisvaltaisemmasta näkökulmasta miten TuKYn, opkan ja opiskelijabileiden tapahtumakalenterit täyttyvät ja Facebook vuotaa yli kutsuista, jotka muistuttavat jokseenkin toinen toistaan. Tai sittenkin kutsua, jonka lukaisin jo viime viikolla, silloinkaan sen kummemmin innostumatta.
Turun opiskelijaelämän tarjonta ylittää reilusti kysynnän: Järjestöjä, tapahtumia ja konsepteja on joka lähtöön ja kaikille kaikkea. Turun opiskelijaelämää vaivaa kuitenkin se, että kiireessä harvoja tapahtumia ehditään hioa mestariteoksiksi. Koulupaineista suoriutuvat käyvät murto-osassa tapahtumista, ja tapahtumista murto-osaan on ehditty laittaa tarpeeksi ajatusta, jotta kävijä innostuisi tulemaan seuraaviinkin hippaloihin.
Vähentäminen, leikkaaminen ja konseptien tappaminen voi todellakin olla vastaus parempaan opiskelijaelämään sekä Turussa, että Turun KY:ssa. Vähemmän yksin ei toki ole millään tavalla tavoiteltavaa, vaan on lähinnä edellytys sille, että asioita voidaan tehdä paremmin. Jos järjestön kalenterista saisi pois pari pienehköä tapahtumaa, riittäisi aika isomman vision tapahtumiin sekä poikkitieteelliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Itse loisin mielummin kaksi Pikkulaskiaisen tasoista spektaakkelia, kuin viidet tavalliset jatkobileet. Yleensäkin opiskelijajärjestöissä ihmiset lähtevät mielummin toteuttamaan isoa visiota, kuin tarjoavat ilmaista työvoimaansa viritelmään, joka on vain saatava äkkiä pois alta, että seuraavat haalarimerkit saadaan tilaukseen. Jaostoni on painanut töitä koulun ohella hullun lailla ja jälki on todellakin ollut sen mukaista. Haluaisin sanoa heille, että kyllä työtaakka kohta helpottaa. En kuitenkaan viitsisi ryhtyä valehtelemaan.
Ulkkiksen vuosi on jälleen aloitettu uudella hengellä: Pikkulaskiaisen Sillis oli tänä vuonna avoin myös ulkkareille ja tällaisena erittäinkin toimiva. Karuselli -Turun poikkitieteelliset opiskelijabileet on lähtenyt vauhdilla pyörimään ja keväälle on suunnitteilla muutakin täysin uutta. Syksyn tärkeimmistä perinteistä pidetään tietenkin kiinni, mutta koitetaan tuoda kaikkeen tuoretta ajatusta ja sitä vieläkin isompaa visiota.
Samuli Salo
Vapaa-ajan vastaava
vapaa-aika@tuky.fi
mennessä Vapaa-ajan vastaava | syys 21, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
(Ihan ensi alkuun – pahoittelut otsikosta. Parempia ehdotuksia saa laittaa osoitteeseen vapaa-aika@tuky.fi.)
Mieleeni on lähtemättömästi jäänyt erään yläasteella rinnakkaisluokallani opiskelleen naishenkilön välitunnilla esittämä luettelo asioista, joita hän ei hyväksy: naispappeus, homous, esiaviollinen seksi, ehkäisy, alkoholi sekä pitkätukkaiset miehet (kyllä, ihan oikeasti). Toki 14-vuotiaana kaikki ennen mainituista taisivat olla itsellenikin vieraita (naispappeuden olen edelleenkin skipannut), mutta muistan jo silloin järkyttyneeni moisesta kapeakatseisuudesta.
8 vuotta myöhemmin päätin itse koota oman listani. Minä en hyväksy: orjuutta, rotusyrjintää, kuolemanrangaistusta, ihmiskauppaa enkä eläinrääkkäystä (enkä tennarikorkkareita, mutta se varsinaisesti ei kuulu tähän), noin niinkuin alkuun. Kliseitä kaikki, tiedetään, mutta huolestuttavampaa kuitenkin olisi, jos naama peruslukemilla kertoisin, etteivät kyseiset asiat ikinä paina mieltäni. Tai jos listani koostuisi pääosin asioista, mitkä eivät suoraan vahingoita ketään.
En väitä olevani kovinkaan hyvä ihminen: kiroilen jatkuvalla syötöllä, kiukuttelen ystävilleni kuin uhmaikäinen, rakastan juoruilemista, ryyppään kuin merimies ja myöhästelen kroonisesti tapaamisista ja deadlineista. Sen lisäksi olen saamaton ja kotini on aina pommin jäljiltä. Mutta ainakaan en osaa luetella apteekin hyllyltä halveksuvani ihmisten synnynnäisiä ominaisuuksia tai ketään muita vahingoittamattomia elämänvalintoja. Nyt taitaa aasi hukkua jokeen, mutta tästä päästäänkin kätevästi blogini varsinaiseen aiheeseen, eli eiliseen Turku Prideen.
Hurmaava PRIDE-koira ihastutti kulkueessa
En ainakaan muistaakseni ole aiemmin osallistunut mielenosoituksiin tai kulkueisiin. Onneksi se kuuluisa ensimmäinen kerta tapahtui erityisen tärkeän asian puolesta.
Yksi hienoimpia asioita todeta oli eilisen kulkueen opiskelija-aktiivisuus. Tasa-arvoa kannattamassa marssivat Turun KY:n lisäksi ylioppilaskuntamme usean tiedekuntajärjestönsä edustuksella, Åbo Akademi Studentkår ja TUO. Sen lisäksi haalareilta tai naamalta tunnistin lukuisia tuttuja, ystäviä, kanssaopiskelijoita. Tämän kaltaisesta ajan ja vaikutusvallan uhraamisesta on nostettava hattua.
Opiskelijaedustusta kulkueessa (allekirjoittanut pahoittelee hameensa pituutta)
Ihmisoikeuksia ei voi ostaa, myydä tai muutenkaan mitata rahassa ja siksi niiden on kuuluttava kaikille. Oikeus rakastaa ja valita kumppaninsa on ihmisoikeus. Suomen kaltaisessa länsimaisessa demokratiassa on suorastaan häpeällistä kuluttaa yhteiskunnan ja yksilöiden resursseja kinasteluun asiasta, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys. Onneksi eilisen noin 3500 tuhatta osallistujaa valoivat uskoa siihen, että joskus vielä tämä omalla tavallaan turhanpäiväinen debatti on ohi.
Kulkueessa koin oloni ylpeäksi. En vain itsestäni tai mielipiteideni puolustamisesta, vaan koko massasta. Luultavasti jos tuntisin kanssani marssineet henkilöt, en pitäisi heistä puoliksikaan niin paljon kuin he ansaitsisivat. Mutta se oli irrelevanttia hetkessä, jossa kuljimme yhdessä puolustaaksemme meitä yksilöitä isompaa asiaa, tasa-arvon toteutumista ja rakkauden voittoa. Enkä minä, valkoihoinen, lihaa syövä, suurinpiirtein hetero ja monia muita valtaväestön etuuksia nauttiva nuori nainen, ainakaan lopeta taistelua, ennen kuin olemme yhdenvertaisia.
Tuulia Valaja
Turun KY:n Vapaa-ajan vastaava
mennessä Vapaa-ajan vastaava | helmi 10, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Pienimuotoisten empiiristen tutkimusteni perusteella suurin osa koulumme oppilaista muistelee erityisellä lämmöllä omaa pupusyksyään –enkä itsekään ole poikkeus. En kykene muistamaan teiniaikoja lukuun ottamatta elämästäni yhtäkään niin hauskaa ja huoletonta kuukautta, kuin syyskuu 2012 oli. Ryhmähenki oli huipussaan, kenelläkään eivät vielä rakoilleet välit ja lähes joka illaksi oli mahtavaa ohjelmaa. Sanottakoon toki, ettei ohjelman määrä tällä hetkellä niinkään pupusyksyisestä poikkea, mutta kokoukset ja tapaamiset jäänevät yleensä hauskuudessa kakkoseksi pupuinfoille ja muulle syksyn hassuttelulle.
En tarkalleen muista, milloin päätin hakea tutoriksi. Riittävän aikaisin tosin, sillä ehdin monesti jo ennen haun avautumistakin jännittää. Tiesin vuosikurssini olleen erityisaktiivinen, joten tutoriksi pääseminen ei ollut itsestäänselvyys. Hakemusta hioin ja oikoluin sekä tarkistutin vielä ystävillänikin. Onneksi jännittäminen ja vaiva tuottivat kuitenkin toivotun lopputuloksen ja kun mailiin kilahti ilmoitus tutoriksi valitsemisesta, olin muiden vastavalittujen tutoreiden tavoin onnesta soikeana.
Uudet opiskelijat saivat tietää koulupaikastaan heinäkuun alussa, mutta innokkaat uudet tutorit joutuivat kärvistelemään vielä reilun kuukauden ennen oman pupulauman selviämistä. Elokuisena päivänä muutama viikko ennen koulunalkua pupujännä tiivistyi ja tutoreiden Facebook-ryhmä alkoi täyttyä ”MÄ SAIN TIETÄÄ MUN PUPUT”, ”PUPUMAILI TULI!!!” ja paljon muista liian levottomista ja yleiseen levitykseen sopimattomista viesteistä. Omille pienille luppakorvilleen soittaminen oli erityisen jännittävää ja siitä seurasi myös koomisia hetkiä.
”Moikka, kerkeetkö puhua hetken?”
”Öö tota siis, nyt on kyllä aika kiire ja huono hetki..”
”Niin tota, mä olen sun tutor, en puhelinmyyjä..”
”AI NO SITTEN! Mä olin ihan varma, et alat jotain liittymää myymään!”.
Piti muistaa kysyä ne pakolliset kysymykset asunnosta, orientaatioviikosta, yliopiston jäsenmaksusta, opiskelijakortista, hehkuttaa tulevaa syksyä ja sen lisäksi vielä antaa itsestään järkevä ja vastuuntuntoinen kuva. Omilta pikkuisiltani voi varmistaa, miten tämä sujui tai ei sujunut, mutta ainakaan en mennyt senoissa sakaisin ja freudilaisesti puhunut ”ekan illan pippeleis.. pippaloista” erään tutorkollegani tavoin.
Kun odotetuin hetki, eli ensimmäinen koulupäivä saapui, olimme useiden koulutusten jälkeen tiedolla täytettyjä, henkisesti valmistautuneita ja ainakin teoriassa valmiita toimimaan tutorina. Ja himputti, kun jännitti. Siitä se kuitenkin alkoi –elämäni toiseksi mahtavin syyskuu. Vinkkeli vain oli tällä kertaa eri: järjestävänä tahona toimiminen luo asioihin aina lisäaspektin, joka tässä tapauksessa ei kokemusta mitenkään huonontanut. Se vaiva, jonka tutorjoukkona näimme puputapahtumien eteen, tuntui häviävän pieneltä verrattuna siihen, miten upealta tuntui nähdä uusien opiskelijoiden nauttivan pupusyksystään yhtä paljon kuin itse oli nauttinut. Tuntui hyvältä olla osa organisaatiota, joka loi puitteita tehdä uusille opiskelijoille unohtumaton koulunalku.
Vaikka tapahtumat ehkä jäävätkin kirkkaimpina johtotähtinä mieleen tutoroinnista, haluan kuitenkin korostaa myös tutoreiden vastuuta. Ensisijaisena tulee aina olla uusien opiskelijoiden sopeutuminen ja oman paikkansa löytäminen. Pitää osata olla objektiivinen, kohdella ryhmän jäseniä tasapuolisesti, mutta yksilöinä. On tärkeää muistaa, ettei alkusyksyn kreisibailaaminen ole kaikkien juttu eikä se silti tarkoita, etteikö vähemmän villeillekin pupusille olisi omaa paikkaansa. Tutorin tehtävä on ohjaamalla ja neuvomalla helpottaa sen löytämistä. Sen lisäksi tulee pitää mielessä, että ensisijaisesti korkeakouluun tullaan opiskelemaan. Koulun alussa tapahtumien määrä ja kaikki ne tuhat ja yksi uutta asiaa sekoittavat helposti uusien opiskelijoiden pään, jolloin tutorin pitää pystyä pitämään langat käsissään ja neuvomaan pupuja muussakin kuin tanssilattian oikeaoppisessa valtaamisessa.
Ennen kaikkea tutorointi on kuitenkin mielettömän hauska, opettavainen ja ainutlaatuinen kokemus. Haluan kannustaa kaikkia, vuosikurssista riippumatta, asiaa vähänkin harkitsevia ainakin pyörittelemään ajatusta mielessään. Pupusyksyn nimittäin voi elää kahdesti –tutorina.
Tuulia Valaja
Turun KY:n Vapaa-ajan vastaava
mennessä Vapaa-ajan vastaava | marras 10, 2013 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Ulkkis on Turun KY:n suurin jaosto niin henkilömäärältään kuin liikevaihdoltaan. Ulkoasiainjaosto poikkeaa muista jaostoista muun muassa sen takia että se vaihtaa hallitustaan kahdesti vuodessa ja siihen kuuluu 12-henkinen hallitus. Monesti olen kuullut spekulaatioita siitä onko kaksitoistahenkinen hallitus oikeasti tarpeellinen ja riittääkö siellä tekemistä jokaiselle. Ulkoasiainjaoston rakenteellinen uudistaminen vaatii muutoksia jaosto-ohjesääntöön, joka hyväksytään tai hylätään yhdistyksen syyskokouksessa, joten haluan tuoda tarkemmin esille asioita miten tuleviin muutosehdotuksiin ollaan päädytty.
Tämänhetkisen Ulkoasiainjaoston ehdotus siirtymäkauden jälkeiseksi hallituskooksi on puheenjohtaja + 8 muuta hallituslaista, kuitenkin muutosehdotuksena jaosto-ohjesääntöön ehdotamme vain että kevään hallitusvaihto lopetettaisiin. Käytännössä tarkoittaa siis sitä että syksyn hallitusvaihdossa valitaan 8 uutta ulkkislaista ja keväällä valitut jatkavat oman kautensa loppuun, minkä jälkeen heille ei valita seuraajia ja hallitus jatkaa yhdeksänpaikkaisena.
Jo ennen kuin olin aloittanut Ulkkiksen puheenjohtajana, olin suunnitellut pienentäväni jaoston hallitusta, sillä koin oman hallitusvuoteni aikana että hallituksessa oli ajoittain liikaa ihmisiä, organisointi ja kaikkien ohjaaminen vaikutti haastavalta. Nyt puheenjohtajavuotenani olen vain entistä varmempi siitä että jaoston koon pienentäminen helpottaisi Ulkoasiainjaoston päivittäistä toimintaa huomattavasti. Vaikka halusimme, emme kuitenkaan päätyneet pienentämään hallitusta vielä tänä vuonna. Suurimmaksi ongelmaksi koimme vapun järjestämisen. On jo pitkään ollut tiedossa että Ulkkiksen hallituksen on erittäin vaikeaa saada aktiiveja mukaan järjestämään Sikawappua ja vappu työllistää Ulkkista jo aivan riittävästi. Olemme kuitenkin Turun KY:n hallituksen kanssa yhdessä suunnitelleet vappua uusiksi ja osana uudistuksia kuuluu se että rasittavuus vähenee olennaisesti. Vappumuutokset saavat kuitenkin lopullisen muutoksen vasta seuraavan hallituksen aikana, joten emme voi tietää vielä varmaksi kuinka raskas se tulee olemaan.
Tämänhetkinen ehdotus sisältää sen että 2013 keväällä valitut hallituslaiset jatkavat vielä vuoden 2014 kevääseen, jolloin he ovat vielä tarvittaessa järjestämässä Sikawappua. Lisäksi mikäli pienennetty hallitus koetaan huonoksi, voidaan asia vielä korjata ennen seuraavaa vappua. Toivoisin siis että uskallamme kokeilla uutta. Tukemaan hallitusta olemme jo alkaneet suunnitella vahvempaa, sitoutuneempaa ja parempaa Ulkkis-aktiivi toimintaa. Tämä tulee olemaan ensivuoden suuri kehityskohde ja keino millä pyrimme varmistamaan mm. jokaisen monttutapahtuman onnistumisen.
Kaksiosainen hallitusvaihto on peruja ajalta jolloin Ulkoasiainjaosto vielä järjesti Pikkulaskiaisen itse kokonaan ja oli tarvetta olla kokeneita konkareita neuvomassa. Nykyisin Ulkkiksella ei ole varsinaista roolia Pikkulaskiasessa, eikä alkuvuoden Back 2 Schoolit vaadi uudelta hallitukselta suuria, kun edellisvuoden hallitus järjestää käytännön järjestelyt itse tai yhdessä uuden kanssa osana perehdytystä. Uudelle hallitukselle jää siis lähinnä lipunmyynti ja mahdollisten etkojen järjestäminen. Joka tapauksessa kaikki muut jaostohallitukset pärjäävät myös alkuvuoden tapahtumat ilman kahta hallitusvaihtoa.
Näen että kahdessa osassa vaihtuva hallitus aiheuttaa ongelmia henkilökemioissa. Etenkin keväällävalittujen on vaikea jäädä uuteen hallitukseen ja löytää oma paikkansa sieltä, kun suurin osa tutusta hallituksesta on jo vuotensa lopettanut. Osa on näinä kahtena Ulkkisvuotenani toiminut hyvinkin esimerkillisesti, mutta kokonaisuutena en näe sen toimivan. Mielestäni on aivan turhaa järjestää kaksi hallitusvaihtoa vuodessa, kun sille ei enään ole perusteita.
Miro Korhonen
Turun KY:n vapaa-ajan vastaava
