Kuulumiset à la PJ

Maaliskuu on jo hyvässä vauhdissa, mikä tarkoittaa sitä, että yksi neljäsosa vuodesta on jo taklattu. Ajattelinkin, että nyt olisi hyvä hetki kertoa hieman omia kuulumisiani ja avata, mitä kaikkea alkuvuoteeni on kuulunut!

Vuosi käynnistyi heti tammikuun alussa sääntömääräisellä järjestäytymiskokouksella, jossa muun muassa vahvistettiin toimintasuunnitelman sektorit ja sivusektorit alkaneelle vuodelle. Sen lisäksi aloitin starttikeskustelut pöytäkunnan kanssa. Ideana oli päästä heti vuoden alussa vaihtamaan ajatuksia kahdenkeskisesti ja keskustelemaan tulevasta vuodesta sekä esimerkiksi molemminpuolisia odotuksista siihen liittyen.

Ensimmäisellä viikolla osallistuin myös Suomen Ekonomien järjestämään puheenjohtajaverkostojen tapaamiseen. Siellä pääsimme muiden kylterihallitusten puheenjohtajien kanssa tapaamaan toisiamme sekä keskustelemaan tulevan vuoden teemoista. Samalla tapasimme paikallisyhdistysten puheenjohtajia sekä Suomen Ekonomien hallitusta ja toimiston väkeä. Erityisesti muiden kylteripuheenjohtajien kanssa olemme jo alkuvuoden aikana lähentyneet paljon, mikä on ollut todella antoisaa ja mukavaa.

Tammikuuhun mahtui myös paljon muuta. Vietimme hallitushengailuja tärkeiden turkulaisten sidosryhmien, kuten Merkantila Klubbenin, Lexin ja TLKS:n kanssa, osallistuimme Kylteripäiville, koulutimme uudet toimijat Turun KY:n toimintaan sekä siivosimme toimiston viime vuosien jäljiltä. Onkin ollut ihanaa työskennellä toimistolla sen jälkeen, kun vanhat pölyt ja romut saatiin pois! Tammikuussa pääsin myös puheenjohtajana pitämään Turun KY:n tervehdyksen maistereiden valmistujaisissa. 

Myös helmikuu oli tapahtumantäyteinen. Olin edustamassa TuKYä sekä Preemion että KY:n vuosijuhlilla, ja kuukautta tähditti tietenkin Pikkulaskiainen sekä sen jälkeinen Parkin Sillis. Tässä kohtaa täytyy myös todeta, että kahden jaostovuoden jälkeen tapahtumissa käyminen alumnina tai muuten vain osallistujan roolissa on ollut todella mukava kokemus. Iso kiitos siis ihan jokaiselle, joka osallistuu tapahtumien järjestämiseen, oli rooli sitten nakkina, aktiivina, tiimiläisenä, jaostolaisena tai osallistujana!

Edustus- ja hupitapahtumien lisäksi kalenteriani on täyttänyt laaja kirjo erilaisia kokouksia. Alkuvuoden aikana olen kokoustanut muun muassa viikoittain pääsektorin ja hallituksen kanssa, osallistunut kylteripuheenjohtajaverkoston, Turun Seudun Ekonomien, TuKY Tapahtumat Oy:n, Taloustoimikunnan ja TSE-listan kokouksiin sekä tavannut dekaanistoa ja muuta koulun henkilökuntaa. Lisäksi olen osallistunut erilaisiin tilaisuuksiin, kuten Turun yliopiston International Counciliin yhdessä kansainvälisten asioiden vastaavan kanssa. Näiden lisäksi olen tavannut paljon pöytäkunnan jäseniä pienemmissä porukoissa, kun olemme suunnitelleet uusia kuvioita tai pohtineet ajankohtaisia haasteita.

Koko alkuvuotta on vaikea tiivistää yhteen blogiin, mutta sanotaan näin: upea alkuvuosi on ollut! Jokainen päivä saa odottamaan seuraavaa vähintään yhtä paljon. Vaikka alkuvuosi onkin ollut aika hektinen, on väliin mahtunut myös muuta, kuten perheen ja koulun ulkopuolisten ystävien tapaamista sekä tietysti työnhakua 😀 Lisäksi yksi alkuvuoden top-jutuista on ollut tennistunnit, jotka aloitin!

Siinä tiivistettynä alkuvuoteni. Toivottavasti tämän blogin myötä saitte hieman aikaisempaa selkeämmän kuvan myös siitä, mitä kaikkea puheenjohtajan arkeen kuuluu. Tulkaa jatkossakin rohkeasti juttelemaan missä vain ja mistä vain, oli aiheena sitten TuKY-jutut tai ihan muut asiat!

Mukavaa kevään jatkoa ❤️

Terveisin,

Emma Torniainen
Hallituksen puheenjohtaja

Tutorointia on monenlaista, esimerkiksi vaihtarien sekä kotimaista

Monella tuntuu olevan tällä hetkellä stressi päällä. Mielen päällä pyörivät tenttikiireet, kesätyöpaikasta stressaaminen, kenties rakkauskuviot sekä tietenkin tutorhaku, tuo joka keväinen pupujen murheenkryyni, joka aiheuttaa myös kaikista nuorimmille harmaita hiuksia.

Meillä varsinkin kotimaisten opiskelijoiden tutorointi on äärimmäisen suosittua. Hakijoita on melkein tuplasti enemmän, kun vapaita paikkoja ja meidän rakas sosiaalipoliittinen vastaava uhraa elämästään useamman viikon löytääkseen eroja hakijoiden väliltä, jotta tehtävään valittaisiin ne kaikista parhaimmat vaihtoehdot.

Kotimaisten opiskelijoiden tutorointi on siitä erikoista, ettei se pahemmin vaadi minkäänlaista markkinointia. Kaikki tutoreiksi pyrkivät ovat yleensä nähneet itse millaisesta hommasta on kyse ja useat heistä päättävätkin jo orientaatioviikon aikana, että hekin aikovat joskus olla kyseisessä luottamustehtävässä opastamassa tulevia pupuja yliopistoelämän saloihin.

Vaihtaritutorointi ei valitettavasti markkinoi itse itseään, vaan tutorien rekrytointi on suuren työn takana joka vuosi. Monelle tutoroinnin sisältö on suuri kysymysmerkki, ja useat luulevatkin sen vaativan täydellistä englannin kielen taitoa, joka on muuten tarua.

Valitettavasti vaihtaritutoroinnin suosio on junnannut paikallaan jo useamman vuoden. Itse olen nyt melkein 15 kuukauden ajan yrittänyt saada sen suosiota kasvatettua. Kevään osalta tämä onnistui kohtalaisen hyvin, sillä tutorointia mainostettiin varsinkin ensimmäisen vuoden opiskelijoille, jotka halusivat syksyllä kotimaisten opiskelijoiden tutoreiksi ja koska aiemmasta tutorointikokemuksesta saa lisäpisteitä, niin useat päätyivätkin hakemaan vaihtaritutoreiksi.

Syksyn osalta suosion kasvattaminen tuottaa edelleen ongelmia. Vaihtaritutorointi ei ole suoraan kauppakorkeakoulun alla, kuten kotimaisten opiskelijoiden tutorointi, jonka vuoksi tutorointiin on hankalampi vaikuttaa meidän osaltamme. Yritin neuvotella yliopiston kv-toimiston kanssa vaihtaritutoroinnin hakuajan pidentämisestä täksi kevääksi. Tällöin olisimme saaneet mahdollistettua sen, että kotimaisesta tutoroinnista pudonneet olisivat päässeet halutessaan edes vaihtaritutoreiksi. Valitettavasti lopulta tämäkään ei onnistunut byrokraattisista syistä.

Uskon itse, että vaihtaritutoroinnilla olisi mahdollisuus olla houkutteleva vaihtoehto kotimaiselle tutoroinnille, kunhan vain vaihto-opiskelijoiden näkyvyys TuKYn sisällä kasvaisi. Valitettavasti vaihtareita on hankala patistaa osallistumaan meidän toimintaamme ilman aktiivisia tutoreita. Yleistä onkin, että he päätyvät lopulta viettämään aikaa pelkästään muiden vaihtarien kanssa ja päätyvät ns. ”vaihtarikuplaan”, tuohon kv-vastaavan pahimpaan viholliseen.

Kuinka tällaisen vaihtarikuplan sitten voisi murtaa? Tärkeintä olisi rohkaista vaihtareita osallistumaan tapahtumiimme, sekä saada tapahtumistamme vaihtariystävällisempiä. Itse koen heidän tutoreillaan olevan todella merkittävä rooli siinä, kuinka he pääsevät osaksi meidän yhteisöämme. Pelkästään se, että tutor suosittelee osallistumaan tapahtumaan, saa uuden opiskelijan todennäköisesti osallistumaan tapahtumaan eli palaamme taas tähän lähtökuoppaan.

Työtä on siis vielä täksi vuodeksi paljon edessä. Toivottavasti syksyllä saisin vaihtareita osallistumaan tapahtumiimme entistä aktiivisemmin, jotta heidän näkyvyytensä järjestössämme kasvaisi ja kenties muutama teistä päättäisi hakea heidän tutoreikseen edes jossain vaiheessa opintoja. Siihen saakka, tai ainakin tämän vuoden loppuun saakka, hoitelen osaa tehtävistä, jotka kuuluisivat heidän tutoreilleen

Nyt karkaan tekemään alkavan viikon tapahtumakoostetta Tukyeventsiä varten, joten heikunkeikun!

Samuli Koskenneva

Kansainvälisten asioiden vastaava ’25+’26