(Puhelin)Lomalla Kreikassa

Olin noin viikko sitten Kreikassa TuKY Yacht Clubin purjehdusexcursiolla ja viime vuoden tapaan ennen reissua harmittelin sitä, etten ollut saanut kaikkia tehtäviäni hoidettua etukäteen, joten joutuisin myös Kreikassa murehtimaan niistä. Matka muuttui kuitenkin täyslomaksi siinä vaiheessa, kun puhelimeni putosi mereen heti purjehduksen ensimmäisessä määränpäässä. Sen jälkeen olikin yllättävän helppo todeta, että Suomessa odottavat asiat saavat odottaa vielä viikon pidempään… 

Vaikka en ole pitänyt itseäni kovinkaan pahana puhelin- tai someaddiktina, oli viikko ilman puhelinta minullekin yllättävän vaikea. (Niinkin vaikea, että kirjoitan siitä nyt blogia 🙂 ai ideat vähissä? ei kai…) Ironista on myös se, että vaikka olen väittänyt pystyväni elämään ilman puhelinta, oli kyseisen viikon ajan pieni osa persoonaani se, että puhelimeni on meressä. Päätinkin tämän kunniaksi jakaa oman kokemukseni siitä vapaudesta ja tuskasta, jota ilman puhelinta eläminen kohdallani tuotti. 

Vaikein asia viikon aikana oli tajuta, kuinka moneen arkiseen asiaan on tottunut käyttämään puhelinta ilman, että sitä on ajatellut sen enempää. Viikon pärjäsi hyvin ilman ig-päivityksiä, mutta oli yllättävän turhauttavaa, kun ei esimerkiksi pystynyt maksamaan velkoja kavereille Mobilepaylla, Googlaamaan itse mitä menussa oleva souvlaki on, tarkistamaan lähimmän ravintolan sijaintia tai tekemään sitä matkavakuutuksen korvaushakemusta. Toki ilman näitä asioita pystyi myös elämään oikein mukavasti ja olin siitä onnellisessa asemassa, että matkalla oli monta kaveria, joiden puhelinta pystyimme tarvittaessa käyttämään. Alkuun kuitenkin kaikki pienetkin asiat, joihin puhelinta olisi tarvinnut, toivat muistutuksen siitä, että se puhelin makaa merenpohjassa jossain päin Poroksen saarta. Ja sekös ärsytti.

Totesin kuitenkin viikon aikana, että aina välillä pintaan nouseva harmitus on vain asennekysymys. Kuinka huonosti asiat voi oikeasti olla, kun saa maata purjeveneen kannella Välimerellä? Hyötynä ilman puhelinta olemiselle oli myös se, että ei itse tarvinnut milloinkaan olla perillä aikatauluista tai seuraavista matkasuunnitelmista vaan seurasin vain niitä, jotka saivat ryhmächatista tarpeelliset infot. Pystyin siis keskittymään matkasta nauttimiseen ja siihen kuuluisaan hetkessä elämiseen (vinkki vitonen tähän väliin: älä kuitenkaan sano puhelimensa juuri mereen pudottaneelle ”mut ainakin voit nyt elää hetkessä”, se ei meinaan helpota).

Loppukaneettina suosittelen kaikille satunnaisia puhelittomia jaksoja. Vaikka et kokisikaan puhelinta haitalliseksi tekijäksi arjessa, on se silti kasvanut useimmilla meistä käsivarren jatkeeksi, ja tekee hyvää välillä kokea maailmaa ilman sitä. Kokemusasiantuntijana voin myös todeta, että kun on tarpeeksi hauskaa, ei edes kaipaa puhelinta. Lisäksi suosittelen myös toimijoiden lukuisia eri excursioita aivan kaikille! Ne ovat loistavia tilaisuuksia ainutlaatuisille oppimiskokemuksille sekä mahdollisuuksia päästä lomalle hektisestä arjesta, mitä ikinä itse haluatkaan kokea.

Kiitos vielä kaikille mukana olleille ihanasta viikosta! Oli kivaa, jopa ilman puhelinta. 😀

Elle Luukkala
Toiminnanjohtaja

Päätösluettelo 22/2023

Turun Kauppatieteiden Ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 4.9.2023 päättänyt:

  • Valita edustajat THLKS:n vuosijuhlille myöhemmin.
  • Myöntää lainan Profea Oy:lle esitetyn mukaisesti.
  • Myydä TuKYn sijoituksia esitetyn mukaisesti.
  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.

Ilmoitusasiat:

  • Taloustoimikunnan kokous 29.8.2023 (Toivola)
  • Profea Oy:n osakkeenomistajan kokous 29.8.2023 (Toivola)

Lisäksi keskusteltiin Profea Oy:n tilanteesta, vuoden 2024 talousarviosta, yhteistyöstä muiden kylterikaupunkien kanssa, SumUpeista, yhteistyöstä Tukholman yliopiston kauppatieteiden opiskelijoiden kanssa ja kehitysyhteistyöstä.

Turussa 4.9.2023
Sihteeri
Elle Luukkala

Päätösluettelo 21/2023

Turun Kauppatieteiden Ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 28.8.2023 päättänyt:

  • Päivittää projektikassadokumentin.
  • Valtuuttaa Kosken avaamaan projektikassan haun.
  • Myöntää valtakirjan taloustoimikunnan puheenjohtajalle ja yhdistyksen puheenjohtajalle Profea Oy:n osakkeenomistajan kokoukseen.
  • Valtuuttaa Vesasen avaamaan baarimestarin haun.
  • Valtuuttaa Kujalan avaamaan Speksirangan jatkohaun.
  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.
  • Vahvistaa toiminnanjohtajan ensimmäisen periodin päivystysajoiksi maanantai klo 10-12 ja keskiviikko klo 12.30-14.30.
  • Myöntää nimenkirjoitusoikeudet Suvi Ahoselle, Olivia Vilhoselle, Anton Martille, Markus Kujalalle, Samuli Tähtiselle, Alex Eränteelle, Aleksi von Hintzelle, Elmo Rantalalle ja Juho Perttulalle.
  • Hyväksyttiin Profea Oy:n päivitetty omistajaohjausdokumentti.

Ilmoitusasiat:

  • Q2-raportti (Riikonen)
  • Parkinkadun kuulumiset (Vesanen)

Lisäksi keskusteltiin Profea Oy:n osakkeenomistajan kokouksesta, lainan myöntämisestä Profea Oy:lle, sijoitusten myymisestä ja Nelikantaristeilystä.

Turussa 28.8.2023
Sihteeri
Elle Luukkala

Kevään 2023 kandistipendit

Turun KY jakaa lukukausittain stipendejä ansioituneen kandityön kirjoittaneille kauppatieteilijöille kandiohjaajien esityksestä. Turun KY:n hallitus on esitysten pohjalta myöntänyt stipendit kokouksessaan 10.6..2023. Kevään 2023 kandistipendit on myönnetty seuraaville henkilöille:

Paavo Koljonen, Noora Ossa, Jere Pirneskoski, Aleksi Koskinen, Leevi Larkovuo, Anni Ojala, Kasper Markkanen, Edith Lindfors, Mira Merinen ja Eemil Pyssysalo.

Turun KY onnittelee kandimenestyksestä!