Toiminnanjohtajan päivystysajat Turun KY:n toimistolla muuttuvat alkavalla viikolla 12. Päivystysajat neljännen periodin ajan ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 10-12. Poikkeuksellisesti päivystystä ei pidetä keskiviikkona 22.3.
Päivystysajan aikana voit esimerkiksi tulla noutamaan TuKY-tarran, vuokraamaan lokeron kauppakorkeakoulun käytävältä, kysymään mieltä askarruttavia kysymyksiä tai hoitamaan muita TuKY-asioita.
Mikäli tahtoisit asioida toimistolla, mutta ajankohdat eivät sovi aikatauluusi, otathan yhteyttä sähköpostitse toiminnanjohtaja@tuky.fi, niin sovitaan yhdessä sopiva aika asioinnille.
Monttu Ventures Oy:n hallituksen kokous 27.2.2023 (Toivola)
Parkinkatu ja kaupunkipotkulaudat (Vesanen)
KouKe 1.3. (Karlstedt)
Boomi ry:n vuosijuhlat (Vesanen, Mankonen)
KY:n vuosijuhlat (Isolauri, Karlstedt)
Lisäksi keskusteltiin Introista, kauppakorkeakoulun lokeroista, opiskelijoiden kulkuoikeuksista, PeIsKästä ja järjestyksenvalvojista vapputapahtumissa.
Hei aktiivikuntalainen! Tiesitkö, että Turun KY:n luottamustehtävistä on mahdollista saada 1-3 opintopistettä YH003002 Osallistuminen yliopistoyhteisössä -kurssin puitteissa. Tästä linkistä löydät kurssin kuvauksen opinto-oppaasta: https://opas.peppi.utu.fi/fi/opintojakso/YH003002/8612?period=2022-2024
Opintopisteitä voi saada luottamustehtävästä, joka on kestänyt vähintään vuoden. Opintosuoritusta voi hakea takautuvasti enintään 5 vuotta vanhasta luottamustehtävästä. Hakemusta varten opinto-oppaasta täytyy ladata hakemuslomake ja täyttää se. Lisäksi hakemukseen vaaditaan Turun KY:n puheenjohtajan todistus suoritetusta luottamustehtävästä. Korona-aikana on luovuttu fyysisistä todistuslomakkeista ja toimintamalli on nykyään seuraavanlainen: 1. Opintopisteitä hakeva opiskelija täyttää opinto-oppaan hakemuslomakkeen 2. Opiskelija lähettää lomakkeen allekirjoitettuna sähköpostin liitteenä osoitteeseen puheenjohtaja@tuky.fi 3. TuKYn puheenjohtaja välittää hakemuksen sanallisen todistuksen kera opintotoimistoon 4. Tiedekunnan opintopäällikkö tekee päätöksen opintopisteistä ja kirjaa ne opiskelijalle
Opintopisteitä on mahdollista saaada seuraavista toimista:
3 op Turun KY:n hallituksessa toimimisesta 2 op Turun KY:n alaisen toimijaryhmän puheenjohtajana toimimisesta 1 op Turun KY:n jaoston tai toimijaryhmän hallituksessa toimimisesta
Opintopisteet tässä kurssikokonaisuudessa myönnetään opiskeluiden aikana vain kerran, joten opintopisteitä ei kannata välttämättä hakea ensimmäisestä suoritetusta luottamustehtävästä, josko tulevaisuudessa eteen sattuisikin vielä laajempi luottamustehtävä.
Lopullisen päätöksen opintopisteiden myöntämisestä tekee opintotoimisto. Tällä hetkellä linjaus on ollut se, että opintopisteitä ei ole myönnetty projektiluontoisissa tehtävissä (Pikkulaskiainen, TuKY-Speksi, vujut, KYliste jne) toimimisesta.
Epäselvissä tilanteissa tai jos on kysyttävää opintopisteien hakemisesta, kannattaa olla ensisijaisesti yhteydessä opintotoimistoon tseopintotoimisto@utu.fi
Suomen suurin talvifestivaali on taas koettu ja samalla Turun kauppatori on koeajettu yli 10.000 kävijän tapahtumalla. Nyt on kuitenkin aika suunnata katse taas tulevaisuuteen, sillä vuonna 2024 Pikkulaskiainen täyttää 33 vuotta ja valmistelut ovat alkaneet.
Olen Samuli Tähtinen ja toimin 2024 järjestettävän Pikkulaskiaisen päätuottajana. Tapahtuma on ehtinyt tulla itselleni tutuksi monellakin tasolla. Ensimmäisen kerran pääsin osallistumaan tapahtumaan jo vuosia sitten, jolloin konsepti oli kylläkin hieman eri sfääreissä. Tämän jälkeen pääsin nauttimaan tapahtumasta ja sen kehityksestä vuosien varrella lukuisia kertoja niin valokuvaajana, osallistujana kuin Turun KY:n hallituslaisena. Viimeiset kolme kertaa pääsin kuitenkin kulissien taakse. 2020 sain seurata, miten Aurakatu ja kauppatori räjäytettiin Anssi Kelan keikalla, kun minut oltiin valittu 2021 tapahtuman päätuottajaksi. Tapahtumasta tuli koronan saattelemana parin vuoden projekti, jossa nähtiin lähes kaikki mahdollinen ja mahdoton aina kahden siirron, viime hetken jatkopaikkojen alta lähtemisen ja tapahtuma-alueen siirron väliltä, kun Hämähäkkitontin kalliot uhkasivat sortua. Kuukausi sitten järjestetyn tapahtuman pääsin näkemään PL-alumnin silmin, ja jälleen uunituoreena päätuottajana sain ihastella, miten nyt väistyvä tiimi oli saanut kaikki palaset kohdalleen. Tästä on hyvä jatkaa taas kohti seuraavaa vuotta. Tulevan tuottajatiimin kanssa pääsemme määrittelemään suuntaviivoja ja tavoitteita, joita kohden tuleva tapahtuma toteutetaan.
Vielä viime vuosikymmenellä oli Puolalanpuistossa oleva mäki rajattu aurauskepeillä ja huomionauhalla. Läsnä olevien määrä oli laskettavissa muutamissa sadoissa hengissä ja huhujen mukaan paikalle saatu mäkiartisti oli houkuteltu ns. kaljapalkalla. 90-luvun Eurodance-artisteja nähtiin parissa yökerhossa, kun Forumin käytävä yhdisti kyseiset jatkot. Nyt tapahtumassa on nähty Suomen eturivin artisteja, kokeiltu konsepteja, joista muut suuret opiskelijatapahtumat ovat ottaneet mallia, hankittu pitkälle toista sataa yhteistyökumppania, joihin mahtuu suuria brändejä, vallattu Turun ydinkeskusta sekä valtava jäähalli, tuotu yhteen lähes 14.000 opiskelijaa ympäri Suomen ja luotu ainutlaatuisia kokemuksia kävijöille. Mutta samalla, kun vuosi toisensa perään tämä poikkeuksellinen tapahtuma on toteutettu, on kulisseissa tehty lähes vuosi yhdessä töitä. Tapahtumaa on tuotettu ilosta ja surusta itkien, nauraen, kohdaten muita tapahtumajärjestäjiä sekä eri alojen ammattilaisia, muodostaen loppuelämän ystävyyssuhteita ja kontakteja sekä kaiken tämän ohessa kasvaen tapahtuma-alan ammattilaiseksi omalla sektorillaan.
Jos sinä haluat tulla osaksi Pikkuperhettä, löytää ympäriltäsi mahtavia uusia ystäviä, haastaa ja kehittää itseäsi mm. projektin hallinnassa sekä määritellä suuntaa taas 2024 Pikkulaskiaiselle sekä sitäkin seuraaville tuotannoille, on ainutlaatuinen ovi edessäsi avoinna. Tämä on tilaisuus, jollaista ei todennäköisesti elämässä tule muualla vastaan. Uskallatko tarttua kahvaan ja lähettää hakemuksen?
Pikkulaskiaisen 15 tuottajan haku on auki vielä tiistaihin 21.3. klo 23.59 asti. Tietoa tuottajahausta löydät täältä.
Jos haluat kysyä mitä tahansa tuottajan tehtävistä tai tapahtumasta, voit olla suoraan yhteydessä allekirjoittaneeseen Whatsapilla 0401710131 tai kysyä väistyviltä tuottajilta tämän päiväisessä (13.3.2023) Instagram-storyssä TuKYn ig-tilillä (@turunky). Lisäksi tiistaina 14.3. klo 10-13 järjestetään ständi kauppakorkeakoulun aulassa, mihin voi tulla kysymään Pikkulaskiaisessa mukanatoimimisesta!
Muista myös kurkata, millainen oli 2021 tuottajatiimin rekryvideo!
Olen aina ajatellut, että kesä on lempivuodenaikani. Kuitenkin viime vuosien aikana olen huomannut, että kevät on noussut sen rinnalle, tai vähintäänkin toiselle sijalle. Olen huomannut, että jo ensimmäisten kevään merkkien koittaessa mielialani paranee ja olen aiempaa energisempi. Päivien pidentyessä tuntuu, että saa aiempaa enemmän aikaiseksi ja toisaalta valon lisääntyessä asioiden tekeminen on mielekkäämpää. Tänä vuonna kevääseen herääminen on kuitenkin tuntunut vaikeammalta kuin ennen. Syytän tästä pitkään jatkunutta talvista keliä, sillä olen viime aikoina huomannut monta kertaa innostuneeni aurinkoisesta kevätsäästä vain pettyäkseni seuraavana päivänä lumisateeseen. Viimeksi vain muutama päivä sitten kävelin liukastellen lumisateessa koululle opiskelemaan, ja sekös vasta harmitti.
Koska en ole tänä vuonna löytänyt motivaatiota ja piristystä arkeen keväästä aiempien vuosien tapaan, on minun pitänyt löytää motivaatiota muista asioista. Olen todennut toimivaksi keinoksi tulevista tapahtumista haaveilun. Lisäksi aikakin kuluu nopeammin, kun on jotain mitä odottaa. Vaikka tenttiviikko onkin jo ohi, moni saattaa vielä kaivata lisämotivaatiota lukuvuoden viimeiseen periodiin. Päätinkin siis jakaa kolme asiaa, joita itse odotan tällä hetkellä innolla.
Vappu (34 päivää) – (TuKYn) Vappu on yksi jokaisen kevään kohokohdista ja uskon, että moni muukin odottaa sitä jo innoissaan. Vappuun mahtuu monta mahtavaa tapahtumaa ja itse odotan eniten sen mukana tulevaa vappufiilistä. Tänä vuonna vappukaudesta tekee vielä paremman se, että se kestää extrapitkään, tarkalleen ottaen 16 päivää!
Kesäloma (n. 65 päivää) – Opintojen tuntuessa pitkästyttäviltä, olen saanut motivaatiota miettiessäni, että jokainen päivä vie lähemmäksi kesälomaa. Vaikka kurssien ja tenttien päätyttyä edessä onkin kesätyöt eikä varsinainen loma, tuo kesä mukanaan monia eri asioita joita odottaa ja työtkin ovat ihan kivaa vastapainoa opinnoille.
Ruisrock (116 päivää) – Minulle yksi konkreettisimmasta haaveilun kohteista on heinäkuussa koittava Ruisrock. Ruississa kiteytyy kaikki ne tekijät, jotka saavat aikaan täydellisen viikonlopun: ystävät, musiikki, kesä ja hauskanpito. Ja viime vuosikin osoitti sen, että edes huono sää ei pysty pilaamaan tätä viikonloppua.
Toivonkin, että kaikilla on edes muutamia asioita edessä tulevina kuukausina, joita voi odottaa innolla ja joista tarvittaessa saa kerättyä motivaatiota tähän hetkeen. Ja kuten Millakin viime viikolla totesi, niin jo pitenevät päivät ja lisääntyvä valo piristävät arkea, joten yritetään nauttia myös niistä!