Speksituottajien hakua on jatkettu

Turun KY hakee TuKY-Speksille tuottajaa/tuottajaparia vuodelle 2024
Rakas TuKY-Speksimme on tuonut kuntalaisten draamannälkään lääkettä jo vuodesta 2009. Olisitko sinä oikea henkilö varmistamaan, ettei tämä draama ensi keväänäkään TuKYltä puutu? Sykkiikö sydämesi luovalle projektille, jossa saat tehdä produktiosta juuri omannäköisesi? Haluatko olla mahdollistamassa, että ensi vuonna 15 vuotta täyttävä TuKY-Speksi saa arvoisensa juhlavuoden?
TuKY-Speksi on viihdyttävä opiskelijateatterispektaakkeli, jossa yhdistyvät interaktiivisen improteatterin sekä musikaaliteatterin elementit. Interaktiivisuus tulee esille yleisön ja esiintyjien vuorovaikutuksessa, kun katsojat kykenevät vaikuttamaan lavalla tapahtuviin asioihin huutamalla “Omstart!”. Tällöin lavalla juuri tehty asia tehdään toisella tapaa. Tänä vuonna produktio tavoitti yli 950 katsojaa, ja mahdollisti henkireiän 70 opiskelijalle useiden eri tehtävien parissa!
“TuKY-Speksin tuottajana suurin työ painottui alkukauteen, jolloin etsittiin esityspaikka, ohjaaja sekä selvitettiin myös kiertueen esityspaikka. Lisäksi avasimme loppukeväästä vastaava- ja erikoispestihaut. Tällä tapaa onnistuttiin laittamaan produktion koneisto jo käyntiin, vaikka varsinainen rangan kokoustelu ja työskentely alkoikin vasta loppukesästä. Alkusyksyllä hoidimme loppuosan rekrytoinnista, etsien tiimiläiset vastaavien riveihin. Tämän jälkeen alkoi vapaa delegointi ja säännöllinen viikottainen kokoustelu. Vapauttavinta oli huomata, että produktio pyöri omalla painollaan rekrytointien jälkeen, kun tiimit ottivat vastuualueensa hoitaakseen ilman tarpeetonta tuottajien puuttumista asiaan.”–Totte Pajuniemi, TuKY-Speksi tuottaja 2023
Edellytämme hakijoilta:

  • hyviä organisointitaitoja
  • kykyä sitoutua projektiin
  • kykyä hallita suuria kokonaisuuksia

Eduksi katsotaan:

  • hyvä paineensietokyky
  • kokemus esihenkilöasemassa toimimisesta
  • visio TuKY-Speksin tulevaisuudesta
  • kokemus tapahtumien järjestämisestä
  • aiempi kokemus Speksistä
  • yleinen harrastuneisuus teatteria kohtaan

Tuottajan roolissa saat kerryttää ainutlaatuista kokemusta projektijohtamisesta sekä kokea speksin syvimmän olemuksen pitäessäsi lankoja käsissä jokaisen tiimin osalta. Projekti kestää noin vuoden ja vaatii hakijalta sitoutumista, mutta tarjoaa samalla tilaisuuden päästä luomaan ainutlaatuista show’ta suuren tiimin kanssa! 
Jätä jälkesi TuKYn kulttuuriperintöön joko yksin tai parin kanssa. Parina hakiessa hakijat arvioidaan yhdessä. Toimita vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi sunnuntaihin 16.4.2023 klo 23:59 mennessä osoitteeseen kulttuuri@tuky.fi. Hakijat kutsutaan haastatteluun mahdollisesti jo hakuaikana. Lopulliset valinnat perustuvat sekä hakemukseen että haastatteluun, ja niistä ilmoitetaan hakijoille viikon 17 alussa.

Miten yhdistää liikunta & ystävät?

Opiskelijan elämä voi olla hyvin kiireistä, ja eri tekijöiden, kuten koulun, sosiaalisen elämän, urheilun, töiden ja wapun yhdistäminen voi olla haastavaa. Yksi tapa säästää aikaa ja yhdistää useampia asioita on yhdistää sosiaalinen elämä ja urheilu. Tällöin voit viettää aikaa kavereiden kanssa samalla kun harrastat liikuntaa.

Nyt, kun säätkin lämpenevät pystyy keksimään vaikka mitä erilaisia aktiviteetteja ulkona. Tässä on muutamia ideoita sosiaalisen elämän ja urheilun yhdistämiseksi:

  • pelaamalla sosiaalisia pallopelejä kuten padel taikka golf
  • kävelylenkki kaverin kanssa, jonka aikana voi nauttia vaikkapa kupin kahvia ( tämä on ainakin oma lemppari <3 )
  • maanantaipelit, parkin lenkki tai kk-lajit 😀
  • salille meneminen kaverin kanssa tai uuden ryhmäliikuntatunnin kokeileminen yhdessä
  • beachvolley 
  • pyöräily nähtävyyksiä katsellen 
  • pesäpallon pelaaminen 

Nämä ovat vain joitain esimerkkejä urheiluaktiviteeteista, joita voit kokeilla yhdessä kavereiden kanssa. Meidän koulussa on onneksi paljon erilaisia joukkueita, sekä monia mahdollisuuksia päästä urheilemaan kivalla jengillä ja matalalla kynnyksellä. Nämä ovatkin kivoja tapoja päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja treenata samalla. Mikäli pelikaverit puuttuvat jonain päivinä, on KY-Sportilla peliseuraryhmä, josta voit löytää pelikavereita esimerkiksi erityisesti kesällä. Tästä lisää tietoa saa slaidaamalla KY-Sportin ig dm.  

Sporttisin terveisin,

Saana Pirttijärvi
Liikuntavastaava

Päätösluettelo 10/2023

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 13.3.2023 päättänyt:

  • Valtuuttaa Korpijaakon avaamaan tukiopiskelijoiden haun.
  • vahvistaa toiminnanjohtajan 4. periodin päivystysajoiksi maanantain ja keskiviikon klo 10-12.
  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.
  • Hyväksyä NESU Spring Conference -tiimin palkitsemisen.
  • Hyväksyä Parkinkadun investoinnit.

Ilmoitusasiat:

  • Suomen Ekonomien kopotapaaminen (Karlstedt)

Lisäksi keskusteltiin paellapannujen hankinnasta ja nelikantaristeilystä.

Turussa 13.3.2023
Sihteeri
Elle Luukkala