Kun mikään ei riitä

mennessä Koulutuspoliittinen vastaava | huhti 4, 2020 | news, TuKY-blogi

Varoitus, luvassa on syvällisiä ajatuksia ja itsetutkiskelua.

Kuluneet viikot ovat antaneet minulle paljon ajattelemisen aihetta. Tiedän, että koulussamme on paljon rennon rempseitä persoonia, jotka osaavat elää hetkessä ja laittaa asiat järkevään tärkeysjärjestykseen, murehtimatta turhaan asioita joille ei vain voi mitään. Uskon kuitenkin, että joukkoon mahtuu myös itseni kaltaisia ahdistujia ja täydellisyyden tavoittelijoita, jotka yrittävät kantaa koko maailman murheita harteillaan. Mikä ei muuten onnistu, niiden murheiden alle oikeasti hukkuu.

Olen ehkä vähän ”kaikki tai ei mitään” tyyppinen persoona. Mielestäni ei ole järkeä jättää asioita puolitiehen: Kun kerran ryhtyy johonkin, niin miksei sitä sitten tekisi saman tien kunnolla. Ongelma on, että saatan ryhtyä aika moneen asiaan samaan aikaan, ja ne kaikki asiat pitäisi tietysti hoitaa kunnolla. Lisää ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun se ”kunnolla” ei enää riitäkään, vaan kaikesta pitäisi suoriutua täydellisesti. Erittäin ajankohtainen esimerkki tästä on kandi. Kävin muutama viikko sitten tapaamassa kandiohjaajaani, juuri ennen koronakriisin puhkeamista. Kerroin hänelle, että tavoitteeni on ehdottomasti kirjoittaa vitosen arvoinen kandi. Hän vastasi kysymällä aivan loistavan kysymyksen: ”Miksi?”

Tätä kysymystä jäin pohtimaan pitkäksi aikaa, sillä minulla ei todellakaan ollut vastausta. Mitä minä ihan oikeasti sillä vitosella tekisin? Kaipa se tavoite korkeimmasta mahdollisesta arvosanasta liittyi itselleni ominaiseen täydellisyyden tavoitteluun sekä siihen, että tiesin pystyväni siihen. Miksi tyytyä vähempään jos voi saada enemmän? No, niin kliseistä kuin se onkin, niin siksi, että joskus vähemmän todellakin on enemmän.

Tämä koronakriisi on saanut minut katsomaan asioita hieman uudenlaisesta perspektiivistä. Tilanne on kaiken kaikkiaan aivan syvältä, mutta minulle se on ollut myös tärkeä muistutus siitä, mikä oikeasti on tärkeää. Koska olen kopo, en voi julkisesti sanoa etteikö kandilla ja koulumenestyksellä olisi väliä, mutta luotan siihen että osaatte lukea rivien välistä.

Haluankin tässä poikkeustilassa muistuttaa, että kaikkeen ei tarvitse pystyä. Käyttäkää aikaanne ja energiaanne sellaisiin asioihin, jotka tekevät teidät onnellisiksi. Tämän pitäisi toki olla itsestäänselvyys, mutta tässä suorituskeskeisessä maailmassa tekemisen ilo tuntuu turhan usein jäävän suorittamisen jalkoihin. Jos yhtään siltä tuntuu, niin lopettakaa suorittaminen ja höllätkää. Se ei ole laiskuutta, vaan itsestään huolehtimista.

Palautin äsken kandini ja en tule saamaan siitä vitosta. Se ei kuitenkaan tunnu enää yhtä pahalta, kuin ennen tämän tekstin kirjoittamista. Oikeastaan ei tunnu enää ollenkaan pahalta. Ja mikä arvosana sieltä ikinä tuleekaan, se kaiketi riittää.

Elämme outoja aikoja, ystävä hyvä

mennessä Liikuntavastaava | maalis 29, 2020 | news, TuKY-blogi

Elämme outoja aikoja. Vielä hetki sitten, jos joku olisi sanonut, että kalsarikännien vetäminen Zoomin välityksellä olisi hyväksyttävämpää kuin Proffassa yksien ottaminen, olisin varmaan kuitannut kommentin naurulla. Pakko kyllä myöntää, että virtuaaliset kalsarikännit sopivat minulle paremmin kuin hyvin, mutta kovin kaukana tuntuu olevan ajat, kun vebokannut kulkivat suusta suuhun ja samoista BP-kupeista joivat kaikki kuntalaiset pupuflunssasta huolimatta. Vanhat, kuukausi sitten olleet, hyvät ajat!

Tilanteen absurdiuteen vaikuttaa myös hätätilanteen näkymättömyys. En ole koskaan nähnyt pääkaupunkiseutua näin rauhallisena: autoliikenne on vähentynyt, lentokoneiden äänet ovat lakanneet ja ulkona liikkuu vain jokunen liikkuja. Hälytyssireenit eivät ulvo ja pommit eivät räjähtele, mutta silti koko ajan takaraivossa jyllää pieni pelko huomisesta. Entä jos tilanne ei paranekaan odotetussa aikataulussa? Entä jos joku tuttuni sairastuu? Entä jos, entä jos…

Epävarmuuden kanssa on vain pakko elää ja koittaa keksiä keinoja, joilla pitää mielen poissa vellovasta myrskystä. Helppoa se ei ole, mutta itsellä jo pelkkä Jodelin poistaminen auttoi paljon. Eipähän tarvitse enää kuunnella valitusta, miksi (Suomen) hallitus ei tee mitään. Liikuntavastaavana on pakko muistuttaa myös liikunnan tärkeydestä. Lisääntynyttä ruutuaikaa voi tasapainottaa vaikka erilaisia TikTok- tai Instagramhaasteita tekemällä – niitä näköjään riittää. Liikkuminen ja kavereiden kanssa Zoomissa juttelu ovat ainakin itselle osoittautuneet suureksi voimavaraksi ja tässä kohtaa haluaisinkin mainostaa sekä EVAn karanteenichattia että TuKYn karanteenikahveja, joissa voi tulla keskustelemaan päivän polttavista asioista ja tuntemuksista kanssakyltereiden kanssa.

Aika näyttää, miltä maailma näyttää kaiken tämän jälkeen, mutta tulevaisuus näyttää yhä valoisalta. Kesä tulee kaikesta huolimatta, aurinko nousee myös huomenna ja poikkeustila loppuu jonakin päivänä lähitulevaisuudessa. Minä ainakin aion nauttia silloin koko kevään edestä. Vielä tulee opiskelijabileitä, festareita ja muuta kivaa, mutta sitä ennen tulisi vain pestä käsiä ja välttää sosiaalisia kontakteja. On tässä tilanteessa jotain hyvääkin: TKMY3:n tentti on tänä keväänä Moodlessa ja näköjään helvettikin pääsi jäätymään – TSE:n kieltenkurssien läsnäolopakko purettiin väliaikaisesti.

Olispa lepakkokeittoa, tai edes veboa.