Vaalitiimi syksyn edustajistovaaleihin valittu!

Syksyllä 2017 käydään Turun yliopiston ylioppilaskunnassa jälleen edustajistovaalit, joissa valitaan 41-henkinen edustajisto vuosiksi 2018-2019. Ai mikä edustajisto? Edustajisto käyttää ylioppilaskuntamme ylintä päätäntävaltaa hyväksymällä muun muassa talousarvion ja toimintasuunnitelman, sekä valitsemalla hallituksen ja muita luottamustoimia. TuKY-lista on Turun kauppakorkeakoulussa opiskelevien oma edustajistoryhmä, joka on poliittisesti sitoutumaton. Tällä hetkellä TuKY-listalla on kahdeksan edaattoria ja se tekee tiivistä yhteistyötä Ryhmä Lexin (oikeustieteilijät) sekä TYY Terveeksi (lääkäriopiskelijat) kanssa, muodostaen 18 edaattorin vaalirenkaan.

Turun KY:n hallitus on kokouksessaan valinnut vaalitiimin, joka yhdessä TuKY-listan ryhmäpuheenjohtajiston kanssa lähtee luotsaamaan TuKY-listaa kohti vaalimenestystä. Lisää edustajiston toiminnasta ja edarivaaleista tullaan viestimään kevään ja syksyn aikana.

Vaalitiimi 2017

Iira Silvendoin – vaalipäällikkö

Moikka! Olen Iira Silvendoin, kolmannen vuosikurssin markkinoinnin opiskelija. Sisäinen palo olla mukana TuKY:n toiminnassa ja kiinnostus vaalitoimintaa kohtaan ajoi minut mukaan tähän huikeaan vaalitiimiin. Toimin TuKY-listan vaalipäällikkönä syksyllä 2017 käytävissä edustajistovaaleissa ja yhdessä kampanjapäälliköiden kanssa pyrimme toteuttamaan loistavat vaalit. Tehtävääni käytännön asioiden koordinoinnin lisäksi kuuluu ehdokaslistan kokoaminen yhdessä muiden tiimiläisten kanssa. TuKY-lista tarvitsee monipuolisesti erilaisia loistotyyppejä (eli juuri sinut), joten jos olet kiinnostunut ehdokkaaksi asettumisesta älä epäröi ottaa yhteyttä ja kysyä lisää mistä tahansa aiheeseen liittyvästä.

 
 
 

Iina Lappalainen – kampanjapäällikkö


Moikka! Nimeni on Iina Lappalainen ja olen kolmannen vuoden opiskelija pääaineena toivottavasti vielä valmistumisen jälkeenkin rahoitus, joskin jonkinlaiseen viha-rakkaus suhteeseen tämä opiskelu perustuu. Tällä hetkellä päiväni kuluvat Sveitsin Alpeilla hortoillen vaihto-opintojen merkeissä. Kipinä lähteä mukaan toteuttamaan vuoden 2017 edarivaalikampanjaa lähti liikkeelle monesta syystä. Olen tällä hetkellä TuKY-listan varsinainen edaattori, joten edustajiston työ on ollut osa arkea jo siitä lähtien, kun edellisissä vaaleissa päätin “why not” – logiikalla lähteä ehdolle. Lisäksi olen ollut aktiivisesti mukana TuKYn toiminnassa aina pupuvuodesta lähtien ja vuosi 2016 kului NESU-TuKYn puheenjohtajana. Toivon näiden vaalien ja kampanjoinnin madaltavan kynnystä keskustella opiskelijavaikuttamisen teemoista. Asiat, joista edarissa keskustellaan koskevat kuitenkin meitä jokaista mutta ne kuitenkin usein jäävät Mercakeskustelujen ulottumattomiin. Lähde siis ehdolle, tule jakamaan ajatuksiasi, kyselemään toiminnasta sekä ennen kaikkea, muista äänestää kun aika koittaa 🙂

 
 
 

Nelli Kauma – kampanjapäällikkö

Moikka! Nimeni on Nelli ja olen 20-vuotias ensimmäisen vuoden opiskelija, alun perin kotoisin Espoosta. Lähdin TuKY-listan vaalitiimiin mukaan, koska minusta on superkiinnostavaa suunnitella kampanjoita ja auttaa sellaisia tyyppejä menestymään, jotka haluavat aidosti auttaa ja valvoa meidän kaikkien yhteisiä etuja. Vaalitiimin lisäksi osallistun TuKYn toimintaan vuonna 2017 KKOY:n koulutuspoliittisen vastaavan tehtävässä. Tulevan syksyn tavoitteena on saada entistäkin ehompi TuKY-lista kokoon, sellainen joka koostuu sekä vanhoista konkareista että uusista kasvoista. Älä epäröi ottaa tiimiimme yhteyttä, jos mieleesi tuli kysymyksiä tai olet kiinnostunut asettumaan ehdolle!

 

Haluatko asettua ehdolle?

Oletko jo nyt kiinnostunut kuulemaan lisää ehdokkuudesta, tai asettumaan ehdolle? Ota rohkeasti yhteyttä ira.m.silvendoin@utu.fi. Lisätietoa ryhmän toiminnasta löytyy täältä ja edustajistosta täältä. Ehdolle voit asettua vielä alkusyksystä. Seuraa viestintäämme Facebookissa, niin pysyt ajantasalla.

Miika Tiaisesta TYYn hallituksen puheenjohtaja vuodelle 2017!

Tiainen

TYYn edustajistossa kopahti hetki sitten puheenjohtajan nuija pöytään merkiksi siitä, että uusi puheenjohtaja sekä hallitus vuodelle 2017 on valittu. TuKY-listan oma ehdokas Miika Tiainen valittiin hallituksen puheenjohtajaksi 2017! Miika on neljännen vuoden tietojärjestelmätieteen opiskelija, joka on tänä vuonna toiminut TYYn varapuheenjohtajana ja sitä ennen mm. Turun KY:n hallituksessa NESU-vastaavana ja Tricoloren hallituksessa. Edellisen kerran (ja tähän asti ainoan kerran) kylteri on toiminut TYYn hallituksen puheenjohtajana vuonna 2014: Jussi Nieminen.

Muut hallitukseen valitut ovat seuraavat (järjestys sattumanvarainen, suluissa taustaryhmä): Inari Harjuniemi (Soihdunkantajat), Janne Salakka (Soihdunkantajat), Matias Virta (Hybridiaani), Saana Kallio (Humanistilista’15), Laura-Maria Poikela (Ryhmä Lex) sekä Ali Benkherouf (TYY Terveeksi). Huomionarvoista onkin, että ensimmäistä kertaa TYYn historiassa hallituksessa istuu kv-opiskelija. Kyse onkin merkittävästä askeleesta kohti kansainvälisempää ja avoimempaa ylioppilaskuntaa!

TuKY-lista onnittelee kaikkia valittuja, mutta aivan erityisesti Miikaa!

****
Today the Council of the Student Union elected next year’s Chair and Board members. TuKY-list’s candidate Miika Tiainen was elected as the Chair of the Board! Miika is a fourth-year-student from TSE. Last time a student from TSE was the Chair in 2014: Jussi Nieminen.

Also the Board for the year 2017 was elected: Inari Harjuniemi, Janne Salakka, Matias Virta, Saana Kallio, Laura-Maria Poikela and Ali Benkherouf. For the first time in TYY’s history an International Student was chosen to the Board!

TuKY-list would like to congratulate the new Board and especially its Chair!

 

Miika Tiainen ehdolla TYYn hallituksen puheenjohtajaksi 2017

TuKY-lista on päättänyt esittää Miika Tiaista ehdolle Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2017. Kaikki edustajistoryhmien asettamat ehdokkaat haastatellaan 1.–2.12. joulukuuta, mikä jälkeen järjestetään avoin ehdokaspaneeli 5. joulukuuta. Puheenjohtaja ja hallituslaiset päätetään 7. joulukuuta järjestettävässä edustajiston kokouksessa. 

Olen Miika Tiainen, neljännen vuoden tietojärjestelmätieteen pääaineopiskelija, helsinkiläislähtöinen turkulainen, järjestöaktiivi, entinen kilpauimari ja jokseenkin kuivan huumorin ystävä.

Tällä hetkellä toimin TYYn hallituksessa varapuheenjohtajana, lisäksi muita vastuualueitani ovat olleet sosiaalipolitiikka ja viestintä. Aiemmin olen toiminut TYYn järjestöissä erilaisissa vapaaehtoistehtävissä, Turun KY:n ja Tricoloren hallituksissa sekä NESUn puheenjohtajana. Yliopiston hallinnossa olen edustanut opiskelijoita niin kauppakorkeakoulun johtokunnassa kuin erilaisissa työryhmissä.

Olen saanut nähdä ylioppilaskunnan toimintaa laajalla perspektiivillä niin edunvalvonnan, tapahtumien järjestämisen kuin järjestötoiminnan arkipäivän rutiinien pyörittämisen kautta. Olen kasvanut ja kehittynyt TYYn mukana. Haluaisin vielä haastaa itseäni ja ottaa TYYn mukana yhden harppauksen eteenpäin, siksi haen TYYn hallituksen puheenjohtajaksi.

Tänä vuonna olen nauttinut asiantuntijamaisesta työskentelystä osana sosiaalipoliittista sektoria, mutta olen huomannut suurimman intohimoni olevan organisaatioiden kehittämisessä ja ohjaamisessa. Vahvuuteni on kokonaisuuksien tarkastelussa ja niiden olennaisten kysymysten näkemisessä, jotka on ratkaistava tavoitteeseen pääsemiseksi. Minulle työyhteisön hyvinvointi ja sitoutuminen on ensiarvoisen tärkeää ja tottuneena organisoijana hallitsen yllättävät ja muuttuvat tilanteet minulle luontaisella rauhallisuudella. Keskusteleva, empaattinen ja jämpti johtamistyylini sopii tasapainottamaan organisaatiomme värikästä arkipäivää, jossa riittää liikkuvuutta ja vaihtuvuutta.

Vuotta 2017 värittävät 95-vuotiaan ylioppilaskunnan juhlavuosi sekä jos jonkinlaiset vaalit ja niihin valmistautuminen. Kevään kunnallisvaalit ovat iso mahdollisuus opiskelijaliikkeelle niin Turussa kuin filiaalikaupungeissa. Meidän täytyy syventää entisestään paikallista yhteistyötä muiden opiskelijajärjestöjen kanssa tuodaksemme yhä vahvemmin esiin opiskelijanäkökulman kaupunkien päätöksenteossa. Keväällä 2018 järjestettävät ensimmäiset maakuntavaalit lähestyvät myös kovaa vauhtia.

Edustajistovaalit puolestaan tarjoavat mainion tilaisuuden saada uutta vahvistusta ylioppilaskuntamme suunnalle. Äänestysprosenttimme on viime aikoina kääntynyt nousuun ja tämän hyvän kehityksen on jatkuttava. Meidän on kysyttävä itseltämme: miten sisäisen demokratiamme osallistuvuutta voitaisiin entisestään parantaa? Osana palvelu- ja edunvalvontakartoitusta voisimme myös tuoda hyväksi havaittuja toimintamalleja muualta. Jospa ottaisimme ensi vuonna mallia esimerkiksi opiskelijakuntien kampuskierroksista?

Edunvalvonnassa vahvasta sektoreiden asiantuntemuksesta on valtavasti hyötyä. Kehittämällä edunvalvonnan koordinaatiota pidemmälle vahvistamme tämän asiantuntijuuden kasvamista entisestään. Yhdessä tekemällä olemme entistäkin vaikuttavampia, sillä edunvalvontakentän teemat linkittyvät erottamattomasti toisiinsa sektorirajojen yli. Puheenjohtajana keskityn katsomaan laajemmin kokonaiskuvaa ja pyrin löytämään yhteisiä, näkemyksellisiä tavoitteita. Lisäksi varmistan kaikille työyhteisön jäsenille mahdollisimman hyvät olosuhteet näiden tavoitteiden edistämiseksi.

Unelmoin empaattisemmasta ja solidaarisemmasta tulevaisuudesta. Ylioppilaskunnalla, jos kellä, on rooli sen mahdollistajana. Meidän on oltava yhdenvertaisuuden päämäärätietoinen puolustaja ja osallistava tukialusta mahdollisimman monelle. Ajassamme, jossa epäluulo ja epätoivo ovat vallanneet alaa kunnioitukselta, toivolta ja luottamukselta tarvitaan vahvoja monimuotoisuuden, oikeudenmukaisuuden ja suvaitsevaisuuden nimiin vannovia yhteisöjä.

Siksi uskon, että tämä aika todella tarvitsee rohkeasti tulevaisuuteen katsovaa ja vankasti kasvatustehtäväänsä uskovaa, jäsenistöltään vahvan valtuutuksen saavaa ylioppilaskuntaa. Tulevaisuus on meissä ja se on valoisa – siksi haluan olla mukana tekemässä rakkaasta yhteisöstämme entistäkin parempaa meille kaikille.

– Miika Tiainen

Leimu

 

 

 

Ann-Sofie Leimu
Ryhmäpuheenjohtaja
TuKY-lista
ann-sofie.leimu@tuky.fi

 

 

 

 

Mitä opintotukeen ehdotetut muutokset käytännössä tarkoittavat?

Tänään julkaistiin opintotukiraportti, jota on valmistellut selvitysmies Uusitalo. Raportissa esitetään erilaisia muutoksia opintotuen rakenteeseen, jotta valtio voisi saavuttaa lyhyen (70 milj. euroa) ja pitkän (150 milj. euroa) aikavälin säästötavoitteensa. Raportissa esitetyt toimet toisivat enemmän säästöjä, kuin mitä alun perin vaadittiin. Voidaankin pohtia, onko kohtuullista leikata jo entuudestaan köyhyysrajan alapuolella eläviltä opiskelijoilta näin reilulla kädellä.

1. Opintoraha, asumistuki, opintolaina

Raportissa esitetään mm. opintorahan suuruudeksi 250 e/kk (nyk. 337e/kk), asumislisä säilyy 202 e/kk (vrt. yleinen asumistuki Turussa max. 329e/kk). Ilman lainaa summa on siis 452 euroa (ennakonpidätyksen jälkeen todellisuudessa pienempi). Kuinka monen elämiseen tämä riittää? Opintolaina mahdollistaa paljon, mutta onko reilua vaatia opiskelijoita elämään lainalla, kun kukaan muukaan ei joudu niin tekemään? Ennen koulutus oli kansallinen sijoitus, ei subjektiivinen teko, kuten joku viisas Twitterissä mainitsi.  Opiskelu ei myöskään saisi olla opiskelijan perhetaustan varallisuudesta riippuvaista. Myös heikommista lähtökohdista tulevilla tulee olla mahdollisuus opiskella haluamaansa alaa, vaikka kauppatieteitä, oli vanhempien kukkaro kuinka pullea tai laiha tahansa.

Lisäksi vaikuttaa ristiriitaiselta, että samalla kun ajetaan väkisin opiskelijoita opintolainan nostamiseen, pienennetään siihen liittyvää porkkanaa. Ennen opintolainan hyvitys oli 40 %, kun nyt esitetään sen muuttamista 30 %:iin. Entä alat, joilla työllistymisnäkymät eivät ole niin korkeat kuin esimerkiksi kauppa-, oikeus- ja lääketieteilijöillä? Usein kuulee sanottavan heittoja, kuten ”mitäs valitsivat sellaisen alan opiskeltavaksi?”, mikä on todella kapeakatseista. Yhteiskunta ei toimisi, jos täällä olisi vain parhaiten työllistyvien alojen maistereita.

2. Opintoajan rajaus

Tähän asti on tarvinnut 45 opintopistettä saadakseen nostaa 9 kuukautta opintotukea. Uudessa ehdotuksessa opiskelijan tulee suorittaa 54 opintopistettä, eli työtaakka lisääntyy entisestään. Kaikkia opintoja ei ole välttämättä mitoitettu yliopistojen puolesta ja yksikin hylkäys saattaisi aiheuttaa merkittävää haittaa. Sinänsä mielenkiintoista, että ainakaan allekirjoittanut ei kuluneiden opiskeluvuosien aikana olisi kovin montaa kertaa saanut nostaa 9 kuukautta tukea, vaikka sinänsä opiskelut ovat varsin hyvällä mallilla. Myös tukikuukausien yhteismäärä putoaisi 54 kuukauteen (= 6v * 9kk), eli joustovara heikkenee 10 kuukauden verran.

On myös mielenkiintoista pohtia, mitä tämä tarkoittaa opiskelijajärjestöjen toiminnalle. Opiskelijoiden olisi yhä vaikeampaa osallistua järjestötoimintaan, sillä vaatimusten kiristyessä veisivät opinnot yhä enemmän aikaa. Helposti tyydytään ajattelemaan ”Entä sitten? Ei niitä opiskelijabileitä mihinkään tarvita.”, mutta unohdetaan muutama keskeinen tosiasia. Ensinnäkin ketkä varmistaisivat, että opiskelijoiden ääni tulee kuuluviin? Esimerkiksi tälläkin hetkellä Turun kauppakorkeakoulussa on menossa kandiuudistus, joka vaikuttaa merkittävästi opiskelijoihin ja heidän opintoihinsa. Miten varmistettaisiin, että opiskelijoiden oikeusturva ei heikkene ja että uudistuksissa muistetaan ottaa opiskelijat huomioon? Ei opiskelijajärjestöjen vapaa-ajan toimintakaan turhaa ole. Sosiaalinen elämä on merkittävä osa opiskelijan kokonaisvaltaista hyvinvointia, oli se sitten urheilemista tai juhlimista yhdessä. Kaiken tämän päälle opiskelijoilla on mahdollisuus oppia myös työelämän kannalta tärkeitä taitoja, mitä ei yliopiston massaluennoilla opi: johtamistaitoja, yhteistyökykyä, projektinhallintaa…

3. Mitä muuta? 

Opintolainan ottamisen riskiä aiotaan pienentää korkosuojauksella. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos opintolainojen korot lähtisivät nousuun, niin se rajattaisiin opiskelijoille 4 %:iin. Nykyisin korko on ollut alle prosentin tietämissä.

Opintotuen tulorajat periaatteessa säilyvät sellaisenaan, mutta ne sidottaisiin ansiotasoindeksiin. Käytännössä tulorajoja siis tarkistettaisiin vuosittain automaattisesti, ja nykyisellään nousisivat hieman vuosittain.

Pitkällä tähtäimellä on pelottavaa pohtia, minkälaisia seurauksia näillä muutoksilla olisi opiskelijoiden hyvinvoinnille. Nyt jo uutisoidaan opiskelijoiden kasvaneista mielenterveysongelmista, jotka johtuvat suurilta osin opintojen ja toimeentulon aiheuttamasta stressistä ja ahdistuksesta. Miten varmistetaan opiskelijoiden hyvinvointi, kun ympäristön aiheuttama suorituspaine kasvaa? Samaan aikaan YTHS:n tarjoamat mielenterveyspalvelut ovat ylikuormittuneita ja hoitojonot pitkiä.

Lisätietoa:
Raportti [PDF]
HS.fi uutinen
SYL:n kannanotto
Leimu

 

 

Ann-Sofie Leimu
Ryhmäpuheenjohtaja
TuKY-lista
ann-sofie.leimu@tuky.fi

Miika Tiainen valittu TYYn hallitukseen

Turun yliopiston ylioppilaskunnan uusi edustajisto kokousti torstaina ensimmäistä kertaa järjestäytymiskokouksen merkeissä tehden useita merkittäviä henkilövalintoja.

Vuoden 2016 TYYn hallitukseen valittiin TuKY-listan Miika Tiainen. Miika on vuosikurssin 2013 taloustieteen opiskelija, joka on Turun KY:läisille tullut tutuksi viimeisimpänä Turun KY:n hallituksesta NESU-puheenjohtajan pestistä. Muut valitut ovat Riina Lumme (puheenjohtaja, Soihdunkantajat), Jyri Lähdemaa (TYY Terveeksi), Tuomas Dahlström (Ryhmä Lex), Laura Aaltonen (Hybridiaani), Katariina Kulha (Vihreä lista) sekä Teppo Vättö (Hybridiaani).

Uusi hallitus vasemmalta oikealle: Lumme, Kulha, Vättö, Dahlström, Aaltonen, Tiainen ja Lähdemaa.

Uusi hallitus vasemmalta oikealle: Lumme, Kulha, Vättö, Dahlström, Aaltonen, Tiainen ja Lähdemaa.

Kokouksessa valittiin myös edustajiston puheenjohtajisto. Puheenjohtajaksi valittiin Lassi Laine (TYY Terveeksi) ja varapuheenjohtajaksi Sami-Petteri Seppä (Ryhmä Lex).

Myös taloustoimikuntaan valittiin kaksi TuKY-listan ehdokasta: puheenjohtajaksi Jesse Huovinen ja jäseneksi Ossi Tursas. Muut taloustoimikuntaan valitut ovat Sointu Kouki (Soihdunkantajat), Elina Lemponen (Ryhmä Lex), Julius Rajala (Hybridiaani), Eemil Yli-Pietilä (TYY Terveeksi) sekä Ville Forsström (TYY Terveeksi).

Kokouksessa valittiin myös Tylkkärin johtokunta sekä puheenjohtaja. TuKY-listan ehdokas, KYlisteen uusi päätoimittaja Henna Kainulainen tuli valituksi. Johtokunnan puheenjohtajana toimii Klaus Kurki (Demariopiskelijat) ja muina jäseninä Sade Kondelin (Vihreä Vasemmisto), Jeremias Kontio (Soihdunkantajat), Saana Kallio (Humanistilista’15), Markus Niinistö (TYY Terveeksi) sekä Juho Mäki-Lohiluoma (Ryhmä Lex).

 

TuKY-lista onnittelee kaikkia valittuja!