Koko vuosi pelkkää juhlaa

Viime viikonloppuna pääsin edustamaan Turun KY:tä Tampereelle Boomi ry:n vuosijuhlille. Ensimmäiset ulkkarivujut olivat vähintäänkin unohtumaton kokemus. Vuosijuhlat oli hienosti järjestetty ja kaikki oli viimeisen päälle mietitty silliaamiaista myöten. Vujut kuitenkin saivat minut ajattelemaan, onko liian aikaista olla vujujännä oman yhdistyksen vuosijuhlista?

Ei ole varmaankaan jäänyt monelle epäselväksi, että tämä vuosi on yhdistyksemme juhlavuosi. Turun KY täyttää 75 vuotta, ja se näkyy tänä vuonna monessa. Vuosijuhlatuottajat ovat saaneet huipputiimin kasaan mahdollistamaan unohtumattoman juhlavuoden, ja monia ennennäkemättömiä juttuja on luvassa! Viime viikolla julkistettu juhlavuosikassa mahdollistaa toimijaryhmien ja muiden innokkaiden tahojen osallistumisen juhlavuoteen niin, että juhlavuosi on saavutettavissa mahdollisimman monelle kuntalaiselle. Sen lisäksi vuosijuhlat palaavat suurempina ja täynnä enemmän glamouria kuin koskaan ennen!

Samoin kuin TuKYllä on juhlavuosi, myös monella muulla taholla riittää juhlittavaa. Kuten TuKY, myös TSE täyttää 75 vuotta. Tätä juhlavuotta olen päässyt henkilökohtaisesti suunnittelemaan yhdessä koulun henkilökunnan kanssa, ja muun muassa kilpailuhenkinen yhteistapahtuma koulun henkilökunnan kanssa on luvassa vielä tälle keväälle (stay tuned)!

Kaksi viikkoa sitten juhlittiin myös TuKYn ja TYYn yhdistymisen 15-vuotis vuosipäivää meidän omassa Montussamme kakkukahvien merkeissä. Tilaisuus oli SUPER onnistunut, kiitos kaikille paikalle päässeille! Mutta kuinka moni tietää, mitä tapahtumassa oikeasti juhlistettiin? 15 vuotta sitten Turun yliopiston ylioppilaskunta ja Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta yhdistyivät, muodostaen nykyisen TYYn. Vahva osa TuKYn identiteettiä onkin se, että olemme vanha ylioppilaskunta. Ylioppilaskunnan muistoa pääseekin jokainen kuntalainen kunnioittamaan vapun starttaavissa Kuntalaisbailuissa ylioppilaskunnan haudalla. Wabu ei lobu!

Vuoteen 2025 mahtuu siis selvästikin monen monta juhlaa, eikä vuosi varmastikaan jätä ketään sen osalta kylmäksi. Ennen kaikkea haluaisin kuitenkin kannustaa jokaista kuntalaista juhlistamaan omia virstanpylväitään ja onnistumisiaan. Ei ole liian pientä saavutusta juhlittavaksi.

Antoisaa juhlavuotta jokaiselle!

Terkuin,

Anna Helin

Turun KY:n kulttuuri- ja perinnevastaava

Päätösluettelo 8/2025 / List of resolutions 8/2025

Turun Kauppatieteiden Ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 24.2.2025 päättänyt:

  • Antaa puhe- ja läsnäolo-oikeudet vuosijuhlatuottajille.
  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset
  • Valita vuosijuhlatiimin kokkarivastaavaksi Nelli-Maija Pekolan, juhlavuosivastaavaksi Fanny Robertsin, AD:ksi Minttu Grönholmin, Fiinitiimiin Siru Noronsen ja sillisvastaaviksi Jesse Viirun ja Janne Hellstedin.
  • Valita tutortiimiin Kasperi Rounaksen.
  • Valita Turun KY:n baarimestariksi Olivia Virtamon.
  • Valtuuttaa Seppälän jatkamaan tutortiimin hakua.
  • Valita toiminnanjohtajan päivystysajoiksi maanantai 10:00-12:00 ja tiistai 10:00-12:00.
  • Järjestää kevätkokouksen 15.4. klo 9.00.

Ilmoitusasiat:

  • Dekaanistolounas (Ryynänen, Paassilta, Miilunpalo, Agarth)
  • Koulutuksen kehittämistoimikunta (Miilunpalo)

Lisäksi keskusteltiin vuosijuhlakauden avajaisista, hopeisten ansiomerkkien jakamisesta, TuKYn tapahtumien ruokavaihtoehdoista, Mtea2-koulutuksesta ja häirintäyhdyshenkilöistä.

The Board of The Association of the Economic Students in Turku has decided in its meeting on 24.2.2025:

  • To grant the producers of the Annual Ball the right to attend and speak at the Board meeting on 24.2.2025.
  • To approve special reservations for Parkki.
  • To select Nelli-Maija Pekola as the cocktail reception coordinator, Fanny Roberts as the Anniversary year coordinator, Minttu Grönholm as the art director, Siru Noronen as the member of the Fiiniteam and Jesse Viiru and Janne Hellsted as the sillisteam.
  • To select Kasperi Rounas to tutorteam.
  • To select Olivia Virtamo as the new Bar Manager of Turun KY.
  • To grant Seppälä to continue the application for the Tutor team.
  • To authorize the executive director to hold office hours on Mondays from 10:00 AM to 12:00 PM and Tuesdays from 10:00 AM to 12:00 PM.
  • To hold the spring meeting on April 15 at 9:00 AM.

Announcements:

  • Lunch with Dean (Ryynänen, Paassilta, Miilunpalo, Agarth).
  • Education Development Committee (Miilunpalo).

In addition, the opening of the Anniversary Season, the distribution of silver merit badges, food options at TuKY events, the Mtea2 training, and harassment contact persons were discussed.

Turussa/in Turku 24.2.2025
Sihteeri/Secretary
Minttu Agarth