Pyörät pyörivät jälleen

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa rakkaat kuntalaiset!

Uuden syksyn käynnistymisessä jokin on napannut meikäläisestä otteen ja uutta energiaa tuntuu virtaavan taas uudella tavalla hieman hitaan kesän jälkeen. Uskoisin koululla taas vallitsevan “hyvän pöhinän” ja sosiaalisen kanssakäymisen aiheuttavan tämän energiaboostin, ja toivon myös jokaisen teistä nauttivan syksyn tuomasta inspiraatiosta. Tämä blogiteksti ei kuitenkaan ole pelkälle syksyn fiilistelylle, vaan aion seuraavaksi avata hieman oman hallituspestini kuulumisia viime ajoilta. 

Parkilla ja sitä kautta myös kuntamestarilla kesä on yllättävän aktiivista aikaa, sillä tilojen varausasteen laskiessa on hyvä työstää isompia projekteja. Tänä kesänä suurimpana hittinä piti olla uuden terassin rakennus, mutta valitsemamme urakoitsijan tehtyä meille täydet oharit, on projekti siirtymässä (jälleen…) vuodella eteenpäin. Yksityiskohtaisen terassitarinan jätän toiseen kertaan, mutta todettakoon että kesä meni muuten suunnitellusti. Uusimme Parkilla mm. koko talon valaistuksen, yläkerran huonekaluja, alakerran tekniikkaa, narnian äänentoiston ja jopa 3 ilmanvaihtokonetta. 

Syksyllä Parkin tulevaisuuden suunnitelmista on laitettu isot pyörät pyörimään mm. maalämpöprojektissa sekä yläkerran uudelleenjärjestely-remontissa. Lisäksi kaupunki meinasi uudella asema-kaavalla kieltää talomme nykyisen käyttötarkoituksen, joten heidänkin suuntaan on saanut hieman taistella:D Mutta vaikka näistä projekteista ja uudistuksista on niin kiva puhua, vie eniten aikaa kuitenkin Parkkiryhmän kanssa pyöritettävä Parkin arki ja päivittäiset tilavaraukset. Näin lukukauden aikana Parkilla on tilavarauksia käytännössä joka päivä ja useimpina päivinä molemmat kerrokset ovat eri toimijoiden käytössä, joten ainakaan Parkin eteen tehty työ ei mene hukkaan!

Bar Montun puolella syksy on tarkoittanut jälleen isoja ja pieniä Monttu-tapahtumia joista kuntamestari on aina Bar Montun ravintolapäällikkönä loppujen lopulta vastuussa. Baarimestarimme Essi ja hänen baaritiiminsä mahdollistavat kuitenkin sen että olen vastuussa fyysisesti vain tapahtumatekniikasta ja tapahtumajärjestäjien auttamisesta siinä sivussa. Lisäksi pyrin osaltani pitämään hyvät välit koulun tilavastaavien suuntaan, ja kommunikoimaan ja neuvottelemaan avoimesti esimerkiksi vapun tapahtumassa pudonneiden kattopaneelien kohtalosta… Kaikenlaiset vauriot Montussa ovat aina todella ikäviä, joten muistuttaisin kaikkia kunnoittamaan mahdollisuuttamme juhlia koulumme tiloissa!

Sellaisia kuulumisia tällä kertaa! Itse aion nyt keskittyä käyttämään kaiken syysenergian yhdistyksen ja koulumenestykseni hyväksi, ennen kuin se loppuu. (“Käyttäkäämme rahat ennen kuin ne loppuvat” -Taloustoimikunnan puheenjohtaja 2024, alkup. ei tiedossa)

Ossi Ryynänen
Kuntamestari

Päätösluettelo 26/2024/List of resolutions 26/2024

Turun Kauppatieteiden Ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 16.9.2024 päättänyt:

  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.
  • Olla lähettämättä edustajaa P-Klubin vuosijuhlille.
  • Olla lähettämättä edustajaa Digit ry:n vuosijuhlille.
  • Olla lähettämättä edustajaa Hybridin vuosijuhlille.

Ilmoitusasiat:

  • Projektikassan avaus (Martti)
  • TuKYn standeily -viikko 28-31.10. (Martti)
  • Laajennetun johtoryhmän kokous 11.9. (Sääksi)
  • Pupujaiset (Hartikainen)

Lisäksi keskusteltiin TSE ry:n TSEmppari-stipendistä.

The Board of The Association of the Economic Students in Turku has decided in its meeting on 16.9.2024:

  • To approve special reservations for Parkki.
  • To not send a representative to P-Klubi annual ball.
  • To not send a representative to Digit ry annual ball.
  • To not send a representative to Hybridi annual ball.

Announcements:

  • Opening of the project fund (Martti)
  • TuKY week 28-31.10. (Martti)
  • Extended executive committee meeting 11.9. (Sääksi)
  • Pupujaiset (Hartikainen)

In addition, the TSE ry TSEmppari stipend was discussed.

Turussa/in Turku 16.9.2024
Sihteeri/Secretary
Minttu Agarth

Sini-kultainen työ

Syksy starttasi käyntiin kolme viikkoa sitten ja kuukauden päästä olemmekin jo yli puolenvälin syyslukukautta. Paljon on kerennyt tapahtua ja paljon on vielä tulossa yrityssuhteiden saralla.

Myyntipäällikön, kuten yrityssuhdetiiminkin, toimenkuva ja tehtävät pysyvät usein monelle kuntalaiselle mysteerinä. Mitä se oikein myy? Teille tulevien viikkojen aikana jälleen TuKY-merchiä, mutta pääasiassa B2B-myyntinä yrityksille mahdollisuuksia tavoittaa teitä kuntalaisia eri kanavissa. En ole se ärsyttävä puhelinmyyjä, joka huijaa sähkösopparin kanssa tai tuputtaa ylihinnoiteltua liittymää. Giftbagit, haalarit ja brunssitapahtumat eivät järjesty sormia napsauttamalla, vaan pitävät takanaan suuren määrän suunnittelua, palavereja ja lukuisia sähköposteja. Meitä onkin COREssa 14 henkeä ajamassa yhteistä etua ja hankkimassa parhaat mahdolliset diilit juuri sinun hyväksesi. Otankin tehtäväkseni avata hiukan tätä maailmaa kertomalla, mitä kulunut viikko on pitänyt omalta osaltani sisällään. 

Maanantait alkavat melko tyypillisesti: Sähköpostiin on kerennyt kilahtamaan parista meilistä jopa kymmeneen viestiä, riippuen mihin aikaan herään lukemaan ne. Viime viikolla KPMG:n ja Deloitten ständit toivat minut jo aikaisin aamulla koululle, mutta työskentelen mieluiten iltapäivän puolella. Vastasin kiireisimpiin ja lähdin koululle kokoustamaan jäsenetuviestinnästä. Ideoita nousi esiin myös IG-markkinoinnin kehittämisestä, jotta viestit tavoittaisivat entistä suuremman yleisön. Päivä jatkui sopimusluonnosten kyhäämisellä ja viikoittaisella hallituksen kokouksella, johon myös myyntipäällikkö Turun KY:n työntekijänä osallistuu. 

Tiistaina osallistuin kauppakorkeakoulun YYS-toimikunnan kokoukseen TuKYn edustajana, joka pidettiin tällä kertaa Helsingissä Sitran isännöimänä. Kokouksessa nousi esiin kiinnostavia aiheita, kuten tekoäly yliopistomaailmassa. Laadin illalla vielä aikatauluja tulevaa Helsinki-excua varten, sekä alustavaa suunnitelmaa Hartwallin kanssa järjestettävälle yhteistyötapahtumalle. Kuulette näistä pian lisää!

Keskiviikkona pidin kaksi sopimusneuvottelua. Kyseessä oli vanhojen sopimuksien uusimiset, ja itse sopimustekninen osuus sujuikin erittäin sulavasti. Juttelimme pitkään ideoiden tulevaa sopimuskautta ja yhteistyötapahtumia. Kokoustamme COREn kanssa pääsääntöisesti keskiviikkoisin, mutta siirsimme tätä seuraavaan viikkoon aikataulullisista syistä. Tappelin vielä illalla ties kuinka monta tuntia Adobe Acrobatin kanssa päivittäessäni sopimuspohjia, tein hintalaskelmia ja lopuksi yhteenvetoa ideoistamme useamman tunnin. Laskin viikon aikana puhuneeni yhteensä 3 tuntia 11 minuttia Teamsissa, 48 minuttia puhelimessa ja lähettäneeni 36 sähköpostia liittyen yhteistöihin. Järjestöhommat vievät varsinkin alkusyksystä aikansa viikosta, mutta en näe kulutettuja tunteja niinkään työntekona. Loppuviikko olikin rauhallisempaa töiden suhteen. Sunnuntaina koitti kuitenkin harmillinen déjà-vu saadessani Annalta muistutuksen blogivuorosta. 

Kulunut vuosi on vienyt eteenpäin niin yhdistystämme, yrityssektoriamme kuin itseänikin. Olemme ideoineet jatkuvasti uusia konsepteja yritysyhteistyöhön ja osaa näistä päästäänkin testaamaan viimeistään kevään puolella. Työnkuvamme on hyvin erilainen muihin toimiin verrattuna, mikä tekee siitä toisaalta haastavaa, myös mielenkiintoista. Usein yllättää, että pyöritämme ohella myös Turun suurinta kuukausittain järjestettävää opiskelijatapahtumaa. Lukuisat kylmäsoitot, Teams-palaverit ja tapaamiset sopimusneuvottelujen merkeissä ovat muodostuneet kuitenkin vuoden kuluessa rutiineiksi. COREssa meillä vallitsee innostava ja kannustava ilmapiiri, mistä on täysin kiittäminen ympärilläni työskenteleviä ihmisiä! <3

Turun KY täyttää ensi vuonna kolme neljännesvuosisataa ja yrityssuhteiden rooli juhlavuonna tulee olemaan erittäin merkityksellinen. Myyntipäällikön roolissa pääsette minut näkemään vielä ensi vuonnakin, mutta haut COREn moniin pesteihin aukeavat jälleen marraskuussa. Tie yrityssuhdetiimiin voi johtaa myös jaostoyrppäilyn kautta, jota itse Kulttiksen yrityssuhdevastaavana pupuvuonna oli kunnia päästä kulkemaan. Vaikka juuri yrityssuhteet ei olisi oma juttu, pääset missä tahansa toiminnassa tekemään siitä omannäköistäsi ja vaikutat yhdistyksemme tuleviin vuosikymmeniin. Ota haaste vastaan ja näytä mitä tulevaisuuden yritysyhteistyö voi parhaimmillaan olla, samalla jättäen oman kädenjälkesi yhdistyksemme historiaan!

Joni Talvinen
Myyntipäällikkö

Päätösluettelo 25/2024/List of resolutions 25/2024

Turun Kauppatieteiden Ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 9.9.2024 päättänyt:

  • Antaa Speksituottajille läsnäolo- ja puheoikeuden yhdistyksen hallituksen kokoukseen 9.9.2024.
  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.
  • Hyväksyä sijoituspäätöksen.
  • Olla lähettämättä edustajaa THLKS:n vuosijuhlille
  • Valtuuttaa Holman ja Someron avaamaan speksirangan haun.
  • Julkaista sisäisiä ohjesääntöjä.

Ilmoitusasiat:

  • Monttu Venturesin H1 (Vesanen)
  • Koulutuksen kehittämistoimikunnan kokous 2.9. (Vehma)

Lisäksi keskusteltiin vuosijuhlien huutokaupasta, Turun KY:n uudesta strategiasta, hallitushaun aikataulusta ja yritys- ja yhteiskuntasuhteiden toimikunnan kokouksesta.

The Board of The Association of the Economic Students in Turku has decided in its meeting on 9.9.2024:

  • To grant the producers of Speksi the right to attend and speak at the Board meeting on 9.9.2024.
  • To approve special reservations for Parkki.
  • To approve investment decisions.
  • To not send a representative to THLKS annual ball.
  • To authorize Holma and Somero to open the application for the skeleton of Speksi.
  • To publish internal regulations.

Announcements:

  • Monttu Ventures H1 (Vesanen)
  • Meeting of the Education Development Committee 2.9. (Vehma)

In addition, the Annual ball auction, the new strategy of Turun KY, the schedule of board selection and the Corporate and Community Relations committee meeting were discussed.

Turussa/in Turku 9.9.2024
Sihteeri/Secretary
Aada Rehnberg