Lauantaina vietettiin vuoden harmainta päivää. Vaikka päivä ei onneksemme ollutkaan kovinkaan harmaa, on pimeys saavuttanut taas marraskuisen Suomen. Päivä jatkaa lyhenemistään ja kello kolmelta olo on kuin pitäisi alkaa valmistautumaan yöunille. Väsynyt olotila tähän aikaan vuodesta on ainakin itselleni jokavuotinen juttu. Tämän vuoksi olenkin huomannut pieniä arjen tekoja, jotka pitävät fiiliksen pirteänä, vaikka aurinko ei näyttäytyisikään viikkokausiin. Ajattelin jakaa muutaman hyväksi toteamani vinkin myös teille.
Koska aurinko on ainakin oman tietämykseni mukaan yksi isoimmista D-vitamiinin lähteistä, ei sitä talvisaikaan saa paljoa. Tämän vuoksi olenkin yrittänyt muistaa ottaa päivittäisen D-vitamiiniannokseni purkista pysyäkseni terveenä ja pirteänä. Uskon, että sillä on ollut vuosittain iso vaikutus omiin energiatasoihini sekä vastustuskykyyni.
Toinen hyvä vinkki, joka helposti myös itseltäni unohtuu, on ulkoilu päiväsaikaan. Jo kymmenen minuutin happihyppely valoisaan aikaan tekee ihmeitä. Yleisestikin itselleni mieluisa liikunta tekee hyvän ja energisen fiiliksen. Toisena päivänä se on kova salitreeni ja toisena kevyt metsälenkki ystävän kanssa.
Ulkoilun toinen hyvä puoli on se, että saan huomattavasti paremmat yöunet, kun olen reippaillut freesissä kelissä. Tykkään etenkin talvisin yrittää panostaa hyviin yöuniin ja nukunkin mielelläni tunnin pidempään aamulla verrattuna kesäaikaan. Hyvillä yöunilla väsymys ei iske niin pahasti kuin huonosti nukkuneena. Huomaan, että seuraan tarkemmin älylaitteilla untani talvisin ja tavoittelen hyviä uni-pisteitä. Tämä toki joillakin saattaa aiheuttaa vain turhaa stressiä.
Tänä vuonna joulupukin toivelistalle menee kirkasvalolamppu. Olen kuullut useasti, että lamppu auttaa ”huijaamaan” kehoa hyvin siinä, että olisi kirkas päivä, vaikka todellisuudessa verhot avatessaan aukenee synkkä maisema. Herääminen pimeissä aamuissa on myös varmasti helpompaa, kun pikkuhiljaa herää valoon eikä säikähdä herätyskellon kovaääniseen hälytykseen.
Vaikka onkin pimeä, voi pimeyttä fiilistellä esimerkiksi kynttilöillä. Pimeydestä ei tarvitse tehdä huonoa juttua, vaan siitä voi yrittää ottaa myös hyviä juttuja irti. Pimeydestä voi myös selvitä, kun tekee pieniä asioita päivittäin omien akkujen lataamiseksi. Ei mene kuin hetki, kun joulu saapuu ja tuo valoa sekä pienen rauhan arkeen. Nauttikaa aurinkoisista päivistä, niin aion ainakin itse tehdä – edes sen kymmenen minuutin ajan!
Välillä pysähdyn ja mietin, mihin kaikki aika on taas mennyt. Kalenteri täyttyy eri tapahtumista, dediksistä ja yllättävistä menoista eikä aikaa hirveänä jää oikeastaan muulle. Tykkään siitä, että minulla on jatkuvasti tekemistä ja pääsen haastamaan itseäni uusissa asioissa, mutta välillä sitä miettii, että ehkä joskus olisi syytä ottaa vähän rennommin.
Opin viime vuonna kantapään kautta sen, kuinka tärkeää on välillä levähtää ja olla itselle hiukan armollisempi. Elin ensimmäiset vuoteni koulussa laput silmillä. Suoritin kursseja hirvittävää tahtia, osallistuin melkeinpä jokaiseen tapahtumaan ja samaan aikaan tein osa-aikaisesti töitä. Syksyllä 2021 olin lähellä palaa loppuun, sain kaksi viikkoa sairaslomaa ja diagnoosina oli stressiperäinen ahdistuneisuushäiriö. Suoraan sanottuna en hetkeen ollut ollut niin helpottunut siitä, että sain luvalla ottaa hetken iisiä.
Mielenterveysasiat ovat olleet viime vuosina etenkin opiskelijoiden keskuudessa pinnalla ollut keskustelunaihe. Etäopiskelut uuvuttivat ainakin minut ja välillä oli todella hankala erottaa koulun ja vapaa-ajan eroa, kun istuin koko päivän omassa 35 neliön yksiössä. Onneksi tänä syksynä Mercan pöhinä on taas palannut vanhaan loistoonsa, ja minäkin pääsin tässä periodissa osallistumaan ensimmäiselle liveluennolleni.
Ottakaa siis itsellenne aikaa kiireiden keskellä. Pienetkin teot, kuten vapaat illat viikolla, tekevät ihmeitä jaksamiselle. Viettäkää aikaa myös teille tärkeiden ihmisten kanssa. Soittakaa vanhemmille tai leipokaa pipareita yhdessä uusien ja vanhojen kavereiden kanssa tulevan joulun kunniaksi. TikTokista tunnettu mental health walk teki ihmeitä omalle mielenterveydelleni. Käyn nykyään pari kertaa viikossa pidemmillä kävelylenkeillä ja samaan aikaan kuuntelen lemppari soittolistoja, podcasteja tai äänikirjoja.
Mikäs sen parempi tapa kuin lopettaa tämä blogiteksti pariin motivoivaan quoteen:
”Happiness can be found even in the darkest of times, if one only remembers to turn on the light.” — Albus Dumbledore
“You can’t control everything. Sometimes you just need to relax and have faith that things will work out. Let go a little and just let life happen.” — Kody Keplinger
Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry järjestää sääntömääräisen syyskokouksen tiistaina 8.11.2022 klo 16:30 Turun kauppakorkeakoulun Osuuskauppasalissa. Yhdistyksen ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Kokouksessa äänivaltaisia ovat kaikki yhdistyksen varsinaiset jäsenet. Omaa äänioikeuttaan voi käyttää vain paikan päällä kokouksessa. Kokousta voi seurata myös livestreamin kautta, mutta etänä ei siis ole mahdollista äänestää.
Kokouksessa esitetään hyväksyttäviksi sääntömääräisinä Turun KY:n talousarvio, toimintasuunnitelma, liittymis- ja jäsenmaksu, tilintarkastajien valinta ja kunniaseuran kokoonpano vuodelle 2023. Lisäksi esitetään hyväksyttäviksi päivitetty toimihenkilöohjesääntö ja uusi asiantuntijaelin tutortiimi.
Syyskokouksessa valitaan myös yhdistyksen hallitus vuodelle 2023. Ennakkoon ehdokkaaksi ilmoittautuneet ja heidän vastauksensa ennakkokysymyksiin voit lukea Turun KY:n nettisivuilta. Ehdolle voi asettua kuitenkin vielä itse syyskokouksessa sekä Elovena-salissa järjestettävässä hallitushaastattelussa maanantaina 7.11.2022 klo 17:15. Hallitushaastattelussa ei voi asettua ehdolle etänä. Hallitukseen hakijat saapuvat paikan päälle Osuuskauppasaliin ja kuntalaiset voivat seurata tilaisuutta ja esittää kysymyksiä joko paikan päältä tai livestreamin kautta. Linkki streamiin julkaistaan Facebookin kautta Turun KY:n syyskokous ja HalVa-tapahtumassa. Jos haluat tietää lisää hallituksen pesteistä, osallistu huomenna 2.11. Bar MontunHalva-aftereille klo 16 alkaen.
Mikäli olet estynyt pääsemään paikan päälle hallitusvalintaan, mutta haluat kuitenkin asettua ehdolle etänä, on tämä mahdollista ilmoittamalla tästä hallituksen puheenjohtajalle sähköpostilla viimeistään ma 7.11. klo 23:59 mennessä. Etänä ehdolle ilmoittautuneelle tarjotaan mahdollisuus osallistua kokoukseen Zoomin tai vastaavan alustan kautta. Suosittelemme kuitenkin ensisijaisesti paikan päällä vaaliin osallistumista.
Ote yhdistyslaista: Hallitus tai yhdistyksen kokous voi päättää, että yhdistyksen kokoukseen saa osallistua 1–3 momentissa säädetyn lisäksi postin taikka tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla ennen yhdistyksen kokousta tai kokouksen aikana, jollei säännöissä rajoiteta tai kielletä tällaisen osallistumiskeinon tarjoamista. Hallitus tai yhdistyksen kokous voi päättää, että tässä momentissa tarkoitetulla tavalla voi käyttää vain osaa jäsenen oikeuksista ja että oikeutta voi käyttää vain sen päättämällä tavalla, jollei säännöissä toisin määrätä.
Kokouksen nopeuttamiseksi liitteisiin tulee perehtyä huolellisesti jo ennen kokousta ja mahdolliset muutosesitykset ja kysymykset miettiä etukäteen. Syyskokouksessa hallitushakijoiden esittäytymisaika on rajattu tarkoin, minkä takia kannustamme esittämään yleisökysymykset ehdokkaille jo hallitushaastattelussa kokousta edeltävänä maanantaina. Epäselvissä tilanteissa kysymyksiä voi ja kannattaa esittää jo etukäteen hallituksen puheenjohtajalle Juho Perttulalle (puheenjohtaja@tuky.fi).
Kokouksen liitteet on lähetetty KY-Aktiivi sähköpostilistalle.
Syyskokous on tilaisuutesi vaikuttaa, joten tervetuloa käyttämään ääntäsi syyskokoukseen ensi viikolla!