Tempo rubato

Hei ja hyvää ystävänpäivää minunkin puolestani, hyvä kuntalainen! Saattaa tuntua ehkä vähän oudolta, että kaikkien niiden mahdollisten kirjoittajien joukosta juuri minä päädyin kirjoittamaan tätä blogia ystävänpäivänä – mutta hei, ehkä kopokin tarvitsee välillä ystävää, joten jatketaan!

Miten uusi vuosi on jälleen lähtenyt kulkemaan? Toivottavasti opinnot ovat menneet hyvin, ja olet oikeasti oppinut jotakin, jonka muistat myös tenttiviikon jälkeenkin. Kari Raivio sanoi kerran haastattelussaan yliopiston tärkeimmän tuotteen olevan ”hyvin koulutettu nuori ihminen, joka kävelee ulos yliopistosta, menee yhteiskuntaan ja muuttaa maailmaa”, ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Vaikka välillä opinnot tuntuvatkin lähinnä noppien kalastelulta tai välttämättömältä pahalta ennen työelämään pääsyä, toivon, että kumpikin meistä voi nukkumaan mennessään todeta, että on parempi ihminen kuin herätessään. En tarkalleen tiedä, mitä se sinulle tarkoittaa, mutta uskon sinun tietävän, mitä se sinulle tarkoittaa. Ja se on tärkeintä.

Toivon myös, että olet pysynyt kaikin puolin terveenä, samoin kuin ystäväsi, perheenjäsenesi sekä sukulaisesi. Vallitsevat olosuhteet eivät välttämättä aina ole sellaiset kuin toivoisimme, mutta uskon meidän olevan toimijoita eikä toiminnan kohteita. Milloin viimeksi oletkaan miettinyt, kuinka rajoittamattomat mahdollisuudet juuri sinulla onkaan?

Toki sellaiset asiat kuten tapaturmat tai mukavuudenhalu voivat välillä rajoittaa mahdollisuuksiamme, mutta sinä pystyt parempaan. On oikeastaan harmi, että pystyt näkemään vain peilikuvasi etkä sitä, kuka todella olet. Niinä hetkinä, kun näen sinut tai kun vain ajattelenkin sinua, alan hymyilemään. Olet suurenmoinen ihminen! Ihailen sinua ja arvostan kaikkea sitä, mitä teet ponnistellaksesi eteenpäin. Olet jotain suurta, ja uskon, että jonain päivänä pystyt näkemään sen itsekin.

Kiitos, että saan opiskella kanssasi Turun kauppiksessa. Toivottavasti saamme tilat pian auki, niin voimme sattumalta törmätä Mercatorilla tai Montun ruokajonossa. Ja jos mieleesi tulee jotain, mitä voin tehdä hyväksesi, niin nykäise hihasta tai pistä viestiä. Tämä vuosi on erittäin hyvä ennen kaikkea opintoihin vaikuttamiseen, sillä Kauppakorkeakoulu uudistaa opetussuunnitelmaansa. Joten jos mieleesi tulee jotain kehitysalueita, niin kerrothan ihmeessä.

Kiitos ajastasi, oli mukava jutella kanssasi. Toivottavasti tapaamme pian; siihen asti, muista ottaa ilo irti päivästä, ja anna päivän ottaa ilo irti sinusta.

Ja vielä kerran, hyvää ystävänpäivää!

Wili Wrangell
Koulutuspoliittinen vastaava