Wild West, wild banking

Olkoon tämä TuKY-blogin ensimmäinen “History-of-banking”-kirjoitus.

Villi Länsi perustui pohjimmiltaan maatalouteen. Maatalous taas perustui pohjimmiltaan lainoitukseen: maanomistaja lainasi rahaa jonka sijoitti karjaan, siemeniin, tai tonttiin ja laina maksettiin takaisin sijoituksen voitoista. Ei olekaan yllätys, että pankit saapuivat Villiin Länteen lähes yhtä räjähdysmäisesti kuin sanomalehdet. 

Pankin perustaminen oli ennen todella helppoa. Pienen yhteisöpankin perustamiseen vaadittiin vain muutama paikallinen jotka kokosivat rahansa yhteen ja avasivat pankin. Tällainen yritys yleensä järjestettiin pienellä käteisliittymällä, ja jos pankilla ei ollut kylliksi metallivaluuttaa, tämä alijäämä katettiin paperirahalla. 

Yhteisöpankki 1800-luvun alkupuolella

Villi Länsi kuitenkin tarkoitti villiä pankkitoimintaa.

Pankin operoijat eivät olleet koulutettuja rahoitusammattilaisia, enemmänkin lehmipoikia. Pankit lainoittivat lähes täysin illikvidejä lainoja, sillä eihän pankki voinut realisoida sataa lehmää tai tupakkapeltoa käteiseksi lainan epäonnistuessa. Lainojen vakuudet olivat myös lähtökohtaisesti riittämättömät: usein paikallinen pankki hyväksyi maanomistajan ylioptimistiset arviot maansa arvosta, ja pienimmätkin laskusuhdanteet 1800-luvulla johtivat arvottomaan tonttiin, josta pankki joutuisi sitten maksamaan veroa.

Tämän lisäksi näille “yhteisöpankeille” ei ollut lainkaan säännöstöjä tai määräyksiä, joten petokset ja väärinkäytökset olivat yleisiä. Villin Lännen versio Ponzi-huijauksesta oli ns. Satulalaukkupankki. Joka toimi jokseenkin näin:

  1. Mies saapuu kylään, satulalaukut täynnä pankkiseteleitä.
  2. Mies perustaa toimiston, jossa lainaa paperirahaa kylän maatiloille helpoilla maksuehdoilla ja pienellä vakuudella.
  3. Kerättyään kaikki velkakirjat, mies myy ne paikalliselle kauppiaalle, majatalolle tai pankille alennuksella, sillä ehdolla, että hän saa maksuksi käteistä.
  4. Mies ratsastaa auringonlaskuun, laukut täynnä käteistä.
  5. Paikalliset velkakirjanpitäjät jäävät selvittelemään maanomistajien kanssa, miksi heidän uudet pankkisetelit ovat arvottomia.

Ei siis ihme miksi pankkeihin suhtauduttiin skeptisesti, vaikka ne olivatkin elintärkeitä. 

Kansasin karjakaupungeissa sisällissodan jälkeisten kahdeksan vuoden aikana vaihdetut summat voivat olla hämmästyttäviä. Tämän taustalla oli kullan löytäminen Californiasta 1848. Tähän aikaan karjalaumat olivat jopa 50 – 100 tuhannen dollarin arvoisia (1.5 – 3 miljoonaa nykyrahassa). 

Karja-aitaus Kansasissa

Kukaan ei kuitenkaan halunnut matkustaa tuollaisten summien kanssa, joten tarvittiin pankkeja.

Karjanajajat ostivat valtavia karjalaumoja Texasissa pidennetyillä lainaehdoilla, eli laina maksettiin palatessa myyntimatkalta. Karja ajettiin Kansasiin, jossa sen ajan karjamarkkinat pääasiallisesti toimivat. Karjapankeissa oli valtavat määrät käteisrahaa, sekä alijäämä velkakirjoista, joten ne levittivät lainoitustaan muihin osavaltioihin, erityisesti niihin joissa karjaa tuotettiin. Myynnin jälkeen rahasumma vaihdettiin velkakirjoihin tällaisessa karjapankissa. Karjanajajat sitten palasivat Texasiin, maksoivat lainansa ja lunastivat voittonsa velkakirjoilla. Näissä velkakirjoissa oli lisäksi erityisen korkea korkokanta.

1800-luvun swingtreidaaja

1848 kultajuoksun myötä valtavat ihmismäärät muuttivat länteen. Infrastruktuurin, investoinnin ja taloudellisen kasvun myötä Villi Länsi kesyyntyi. Länsirannikolle perustettiin pankkikonglomeraatteja jotka rahoittivat kymmeniätuhansia lainoja kerrallaan. Kansallisen valvonnan helpottuessa pankkien lainsäädäntöä alettiin ensikertaa valvoa lännessä. Satulalaukkupankki-mies vaihtoi puvun päälle ja muutti San Franciscoon. Loppu on historiaa. 

Bank of California 1800-luvn jälkipuolella

Alex Toiviainen
Taloustoimikunnan puheenjohtaja