Ihana, kamala epäonnistumisen pelko

En muista montaakaan kertaa elämässä, kun kädet olisivat hikoilleet yhtä paljon. Halvakausi 2016 oli kovassa vauhdissa, ja monet kaverit olivat päässeet eri projekteihin ja jaostojen hallituksiin mukaan. Itse olin jo viikkoja sitten päättänyt, että halusin NESU-TuKYn hallitukseen ja sen ansiosta olin pitkään käynyt päässäni väittelyä siitä, uskaltaisinko Halva-tilanteessa astua kuntalaisten eteen ja hakea toimintaan mukaan. En kuitenkaan voisi olla kiitollisempi, että tuona marraskuisena iltana uskaltauduin voittamaan itseni ja hakemaan.

Mielestäni epäonnistumisen pelko vaikuttaa meidän kaikkien tekemisiin ja päätöksiin jollain tasolla. Pahimmassa tapauksessa se saattaa kokonaan estää tavoittelemasta jotain itselle tärkeää asiaa. Epäonnistumisen pelossa voi kuitenkin nähdä jotain hyvääkin. Se motivoi tekemään hommat täysillä ja antamaan niille kaikkensa. Lisäksi se kertoo siitä, että välittää oikeasti siitä mitä tekee ja että onnistuminen on tärkeää.

Uskon etten ole ainut meistä, jolta on aina vaadittu paljon ja joka on myös itse vaatinut itseltään paljon, välillä ehkä liikaakin. Tämä on peilautunut omaan arkeeni monella tavalla. On menetetty yöunia koulutöiden ja muiden vastuutehtävien stressaamisen takia. On vuodatettu litrakaupalla kyyneliä ja hikeä. On kuitenkin myös onnistuttu ja opittu paljon. Olen pitkään kärsinyt pahasta esiintymispelosta. TuKYn toimintaan lähtemisen myötä olen kuitenkin päässyt ja joutunut olemaan paljon esillä ja oppinut jopa nauttimaan esiintymistilanteista ja tästä olen superkiitollinen.

Turun KY on paikka kokeilla asioita ja epäonnistua. Toimintaa kehitetään meillä jatkuvasti ja se johtaa avauksiin, jotka osoittautuvat lopulta joko hiteiksi tai hudeiksi. SOS-tilanteita tulee ja menee ja niistä opitaan yksilöinä ja yhteisönä ihan valtavasti ja pystytään toimimaan jatkossa paremmin. Lisäksi näistä kommelluksista jää käteen muistoja, taitoja ja ystäviä, jotka kulkevat mukana varmasti vielä pitkään. Enemmän tai vähemmän maksettuna mainoksena haluan siis rohkaista kaikkia pupuja ja rusakkoja voittamaan mahdolliset pelkonsa ja lähtemään tänä lukuvuonna mukaan TuKYn eri projekteihin, jaostoihin ja toimijaryhmiin.




Sandra Saranpää
Koulutuspoliittinen vastaava

Minun viikkoni

Tätä viikkoa oltiin valmisteltu jo kauan, otettu riskejä ja kehitelty uusia avauksia. Uudet opiskelijat saapuivat Turun kauppakorkeakouluun. Uudet opiskelijat olivat jännittyneitä, mutta niin olin myös minä. Tiistaina heräsin viiden jälkeen, jännityksissäni en pystynyt nukkumaan enempää. Kädet tärisivät niin paljon, ettei piilolinssien laitosta meinannut tulla yhtikäs mitään. Kolmas kerta toden sanoi, kahvit naamaan ja koululle.

Viikko meni nopeasti. Oli mahtavaa tavata uudet opiskelijat ja seurata heidän ensimmäisiä päiviään. Tutorit hoitivat hommansa erinomaisesti, enkä voisi olla ylpeämpi heistä. Koko viikko mentiin minuuttiaikataululla ja stressi oli kova. Vastailin viesteihin, puheluihin ja sähköposteihin vuorokauden ympäri. Viikon yöunet voi laskea kahden käden sormilla, mutta sekuntiakaan en vaihtaisi. Tämä viikko opetti minulle paljon projektin johtamisesta, stressinsietokyvystä sekä pitkäjänteisyydestä.

Viikko ei olisi ollut mitään ilman mahtavia tutoreita, jotka tekivät suurimman työn uusien opiskelijoiden ohjaamisesta. Erityisen kiitoksen ansaitsee kuitenkin oma hallitusperheeni: Joona, Sofia, Sandra, Emmi, Johanna, Antti, Juho, Henry ja Oona sekä ihanat työntekijät: Linda, Meeri ja Ville. Ilman teitä tämä viikko olisi ollut täysi kaaos ja minä olisin hermoraunio. Työparini Lauri ansaitsee myös suuren tunnustuksen tästä viikosta, en olisi pärjännyt ilman apua, tukea ja turvaa – Kiitos!

Lähtiessäni hallituspestiin viime vuoden alusta tiesin, että syksystä tulee rankka. Olin valmistautunut hyvin, mutta kaikkea ei voi ennustaa etukäteen. Pakko myöntää, viikko oli erittäin rankka, mutta myös palkitseva. Tutustuin mahtaviin uusiin ihmisiin, nauroin, pidin hauskaa ja ennen kaikkea ylitin itseni!

 

Sanna Varjonen

Sosiaalipoliittinen vastaava